Kuinka paljon muistoja lapsesi saa mukaan omaan kotiinsa aikuisena?

Mä aion pitää joitain noista vauvakamoista vain itseäni varten. Ne ensimmäiset vaatteet ja lelut tuovat minulle muistoja mieleen, ei ne lasta tulevaisuudessa kiinnosta. Kerätkään omat muistonsa, toivottavasti on onnellinen lapsuus lapsen mielestä myöhemminkin. Ne vauva-ajat ja vrstanpylväät on ihan vaan vanhempien herkistelyä varten. 

Onnellisen ja elämysrikkaan lapsuuden, oman kaksion Lauttasaaresta ja pari milliä opiskelurahaa. 

Ainoa perilliseni, joten saa aikuisena ihan kaiken

Muistoina on tosi paljon elämyksiä ja kokemuksia. Lapset on matkailleet Suomen joka kolkassa ja paljon ulkomaillakin. Olen lukenut heille paljon kirjoja, on juteltu, leikitty, tehty majoja, eväsrerkiä, uimahallikäyntejä, leivottu... Vierailtu vanhojenkin sukulaosten luona, puhuttu paljon heistä ja suvusta enne heitä.

Ap, suosittelen säilyttämään nuo muistot lapsuudenkodissa, jossa ne ovat varmasti löytyvissä, kun tulee lastenlasten aika tai oma lapsesi selvästi osoittaa niihin kiinnostusta. Itse olen kokenut tärkeäksi, että vastaavia muistoja lapsuudestani on olemassa, mutta en mitenkään ole kokenut, että ne kuuluisivat säilytettäviksi pienes opiskelijakämpässäni. Nyt asun jo isommin, mutta edelleen ajattelen, että esim. vauvakirjani kuuluu äitini hyllyyn. Ei siis tosiaan kannata tuputtaa vauva-aikaisia kamppeita kotoa muuttavan mukaan tai heittäytyä marttyyriksi, jos ne ei ät "kelpaa", vaan kertoa niiden olemassaolosta ja todeta, että nuori saa itse päättää, säilytetäänkö niitä lapsuudenkodissa vai nuoren aikuisen omassa kodissa.

Vaikken vauvakirjoja ja -kuvia itse halunnutkaan kotoa muuttaessani, minuun teki suuren vaikutuksen, kun sain äidiltäni huonekalun, jonka hän itse oli saanut kotoa muuttaessaan. Se on minulle edelleenkin iso juttu. Jos joskus saan tyttären, perinne tulee jatkumaan! Muutenkin arvostan kotoa saamiani huonekaluja, niitä on useita. Lapsia minulla ei vielä ole, mutta uskon, että antaisin heille samaan tapaan huonekaluja ja muita sellaisia esineitä, joilla olisi heille tunnearvoa (mutten väkisin tai tuputtaen).

Meidän kaksi vanhinta poikaa on jo muuttanut pois kotoa eikä kumpikaan ole ottanut muistoja mukaan. Nuoremmalla on pieni nallensa makkarissa. Kaapit pursuaa vauvakirjoja, kastelahjoja, rakkaimpia leluja jne. Olen karsinut muistoja jo poismuuttaneiden ja pienten sisarten osalta vauvakirjoihin, muutamiin(!) piirustuksiin eri ikävaiheissa, ensimmäisiin kirjoituksiin/kirjeisiin, ensimmäisen luokan äidinkielen vihkoihin, muutamiin omat jutut-vihkoihin ja ainekirjoituksiin, ystäväkirjoihin,  yksiin vauva-ajan asuihin.Lisäksi säästän dublot ja brion junaradan täällä meillä, että lapsen lapsilla mielekästä tekemistä.

Toivon että pystyn antamaan myös rahaa. 

rahaa lapsesi pystyy aina hankkimaan, hävitettyjä muistoja ei

Mä jätin kaikki kotiin. Siellä ne on paremmassa tallessa kuin itsellä. En tekisi yhtään mitään jollain ikivanhoilla vauvanvaatteilla. Tuskin mitään mun ekoja koti, synttäri, whatever vaatteita on edes olemassa enää. Rippimekko taitaa löytyä mut tuskin mahtuu päälle.

Meillä suunnilleen nuo samat asiat (ei tietotteita tai muita vaatteita kuin isoäitien neulomat vauvaneuleet ja töppöset sekä ensimmäiset kengät).

Tosin nuorimmalle kolmesta lapsesta vauvakirjaa ei ole tullut kovinkaan paljoa täytettyä. Lisäksi annetaan heidän päiväkoti- ja eskarikansionsa sekä piirustuksia.

Ei kovin isoa roinamäärää

Oma äitini säästi vaikka ja mitä, mutta en halunnut mukaani kuin kastekorun. Vanhat huonekalut ja astiat oli paljon kovempi juttu :)

Miksi vain sellaisia muistoja, jotka ovat liki kaikki vauva-ajalta? Tiedän tapauksen, jossa annettiin jokaiselle lapselle mukaan joulutähti, joka oli koristanut aina jotain lukuisista ikkunoista.

Kaikki omat tavaransa (ml. todistukset ja muut paperit) sekä mm. vauvakirja ja kokoamani valokuva-albumit. Lelut ja säilytetyt vauvanvaatteet saa viedä jos haluaa, mutta ne säilyy meilläkin mahdollisia lapsenlapsia varten.

Kotoa muuttavana nuorena en tekisi noilla mitään, turhaan vie tilaa pienestä asunnosta. Itse hain vanhemmiltani parit pehmolelut, kastemekon yms esikoisen synnyttyä.

Mummon antiikisängyn, jos on jonne mahtuu

Antikkiarkku ja Artekin huonekaluja

Muuramen lipastot astioita jne...

Ei nuorta kiinnosta mitkään muistot kun pääsee omaan kotiin. Kun alkaa esikoista odottamaan niin muistot kiinnostaa ja omat vauva vaatteet, säästäkää parhaita laatikollinen siihen hetkeen. Oma anoppini näytti minulle mm. Mieheni neuvolakortin.

No, toivon että lapseni osaa elää nykyisyydessä eikä muistoroinam seassa.

Muisto voisi olla jtn käytännöllisempää. Itse halusin muistoksi mummon vanhan emalikulho, joka oli lapsuudenkodissa käytössä koko lapsuuteni. Nytkin se on edelleen käytössä, tulee aina nostalgiset lapsuuden leipomishetket mieleen :) lisäksi sain joitain huonekaluja, taulun jne.

eli kysyisin lapselta, onko jtn, mistä hän todella pitää ja haluaa omakseen.

...minua olisi ahdistanut, jos kaikki tuo olisi pitänyt ottaa mukaan. Sitä muistotavaraa nimittäin on, mutta vanhempien kätköissä edelleen. En olisi raaskinut kieltäytyä ottamasta niitä mukaan, mutta olisi ketuttanut. :-\ Tämä on tuoreessa muistissa vielä, muutun omilleni 5 vuotta sitten.