Muita TOIVOTTOMAN AAMU-UNISIA äitejä?
Kommentit (4)
Lapset herää onneksi yleensä vasta n. 7:30 mutta silloinkin on rankkaa. Pahinta ovat kerhoaamut, silloin pitää herätä lapsia ennen että ehditään.
Olen aamu-uninen ja lisäksi tarvitsen paljon unta 10-12 tuntia olisi ihanteellista. Pakko on aamulla herätä aikaisin töihin. Viiikonloppuisin haluaisin nukkua myöhään, mutta lapsi herättää aikaisin.
Olen miettinyt monesti, että olenko ainoa äiti laatuani. Kiva kuulla, että en.
Meillä kaksi kolmasluokkalaista (9-v) ja kolmas tuloillaan..laskettu aika meni paripäivää sitten joten nyt vain odotellaan uutta perheen jäsentä tulevaksi.
SILTI tänäkin aamuna supisteli niin pirusti 5-10 min välein ja olin jo synnärille lähdössä,koululaiset lähti kouluun ja minä jäin seuraamaan suppareita..no väsytti niin pirusti,että päätin jatkaa unia ja siirtää synnärille lähtöä..
vaikka menisin ajoissa illalla nukkumaan,se ei paljokaan korjaa asiaa.lapset herää siinä 7 aikaan ja se on lähes aina yhtä tuskallista.en tiedä miksi pitää olla niin aamu-uninen!!