~~ KISSANKULMAN KEVÄT ~~

on uusi pino pystyssä. :)



Eipä tässä sitten muuta ehtinytkään, pikkuherra heräs uniltaan ja nälkä on melkoinen.



Oikein mukavaa odotusta ja ihanaa kevättä!



Äippä ja Joni 8kk + 5 muuta

Ja heti ihan uuteen pinoon :)Onpa pidelly taas mukamas kiirettä, ettei ole edes kulmille kerennyt :) Hiihtoloma alkanut meilläkin ja kaksi vanhinta viety reissuun koko viikoksi. Tuli siinä itsekin viikonloppu oltua äitin hoteissa, ja ilmeisen edullista tässä vaiheessa olla oikeasti lihava. Ei tullut mitään uteluita tm. vastaavaa vielä tällä haavaa. Jotenkin voisin kuvitella, että kyllä oma äiti huomaa, jos joku...



Nani siellä "grillaantuu" auringon alla :)Olen kyllä vähän kade. Ei ihan hirveitä haaveita ole edes Kanarian matkaan tällä porukalla näillä tuloilla... No nyt ei kyllä tulis ehkä mieleen lähteäkään. Toivottavasti tosiaan oksut pysyy aisoissa ja saat nauttia lomasta täysillä :)



AJ:lla ihan "kiva" ylläri lekurissa :) Hieman kyllä ihmettelen tuota pt-synnytyskäytäntöä? Minä tuon nelikiloisen nelosen pykäsin, ja ihan ok homma sen jälkeen kun kahtovat, että on tosiaan nätisti perä edellä tulossa, kun sitä ainoastaan ite jännäsin, että jos onkin jotenkin poikittain. Mielestäni ihan helpoin synnytys, joskin tää viimeinen oli ajallisesti unelma, kun ei kestänyt kun tunnin :) Jyväskylässä käytäntö oli, ettei ensikertalaisia laiteta alakautta edes koittamaan, ja että vauvan pitää painoarvioissa pysyä alle nelikilosena. Meillähän tuo tosiaan oli alle, sen 10g! Mutta ehdottomasti lähtisin uudestaankin, ainakin mieluummin kun leikkuriin, mihin nyt siis vääjäämättä joutuu, kävi miten kävi...



Tänään siis aamulla matka vei KYS:in kontrolliin, ja onneksi saatiin järkättyä tuo mies matkaan mukaan. Nyt oli eri lääkäri kun viimeksi, ja jotenkin tuli tunne, että oli paljon negatiivisempi kuva tästä tilanteesta kun sillä edellisellä. Ultra alkoi sillä, että lääkäri totesi, että "kyllä täällä elossa vielä ollaan" (tuli muuten tosi hyvä mieli moisesta). Melkein heti totesi sen, mitä jo osasi odottaakin eli kyllä ovat samassa kalvopussissa ja jatkoi sitten, että on tooosi harvinaista (1% kaikista kaksosodotuksista) ja tosi riski (no shit!). Sitten ihasteli miten reippaita ja eläväisiä molemmat olivat, että itkuhan siinä sitten tuli.



Kaikki nähtävissä olevat varhaisrakenteet ihan kunnossa ja napavirtaukset hyvät, samoin selvästi nähtävissä, että nuorat ihan "löysällä" eli toistaiseksi ei havaittavissa kiristymista (johon nämä siis useinmiten menevät, jos ovat mennäkseen). Puheli, että onhan näitä täälläkin ihan onnistuneesti syntynyt, ainakin kahdet tiesi (kauhulla ajattelin, että jos siinä on kaikki, niin ei hyvältä kuulosta) ja lohdutti, että eihän se nyt välttämättä tarkoita, että pieleen menee. Useimmat keskenmenot tapahtuvat kuitenkin alkuraskaudesta ja aina on paremmat mahdollisuudet mitä pidempään ovat tuollaisia reippaita ja eläväisiä... En tiedä, jotenkin jäi kuitenkin sellainen olo, että vähän törö oli koko nainen!



Sukupuolia ei lähtenyt vielä arvailemaan, mutta minä en kyllä pippeleitä ainakaan nähnyt, että saapa nähdä sitten. Kontrolliaika tuli tasan kolmen viikon päähän ja aikovat siis tosiaan aika tarkkaan mua siellä juoksuttaa, tai ainakin niin pitkään kun on tarvetta... En tiedä...oon itkeny tosi paljon tänään. Jotenkin tuntuu, että tää pelko ja huoli on ihan liikaa! Sanoin miehellekin, että tietoisuus siitä, että ne voi kuolla ihan milloin vaan, eikä kukaan voi tehdä mitään, on ihan kamala! Ainoa millä lohdutan itseäni, jos nyt millään voi, että ne ei ole yksin, että niillä on ainakin toisensa turvana ja jos lähtevät, niin yhdessä sitten...



Pahinta on se, että mä aloin tuntea pieniä hipaisuja tossa viime viikon puolella. Lauantaina vaan tajusin kun istuin siellä mutsilla tuolissa, että tunnen liikkeitä, että mahaa ei kutitakaan ulko- vaan sisäpuolelta! Ja eihän se paha asia tietenkään sinänsä ole, mutta tuntuu vaan, että on ihan kohtuutonta elää tämä kaikki, jos kuitenkin nämä pienet menetän. Kauhean itsekästä, anteeksi, mutta on tosi kurja mieli...



Sairaslomaa se lääkäri kirjoitti tämän kuun loppuun eli ei tarvii varmaan vähään aikaan töitä ajatella. Mullahan olis huomenna ollut vasemman käden rannekanavan aukaisu, mutta kävin sen tänään perumassa. Sovittiin, että ilmoitan sitten kun voin leikkaukseen tulla, ja ottavat sitten eli ei tarvitse taas montaa vuotta ihmetellä ja odottaa. Viime viikon tutkimukset kiistatta osoittivat, että molempien käsien ranteet on tukossa.



Mutta näillä sitä nyt siis mennään. Jos tässä eteenpäin mennään, niin tosiaan jossain viikon 24-26 paikkeilla ottavat mono-monot osastolle seurantaan ja viikolla 32 leikataan tai jos oikein hyvältä näyttää tilanne, voidaan venyttää parilla viikolla, jos uskalletaan...Tämä siis taas lääkärin suusta. Kuulemma nämä lapsoset yleensä leikattaessa ovat aivan sylikkäin kun napanuorat tietysti kiertyneet niin toisiinsa, ja voi kuulemma olla melkoisia solmusykeröitä koko nuorat. Nytkin kovasti "halailivat" toisiaan...



Mut nyt lopetan tän "märssyämisen" ja koitan ruveta jotain tekemään, pyykkiä, siivousta mitä vaan, että sais jotain muuta ajateltavaa. Ihanaa, että on joku paikka missä voi vähän edes "antaa ylen" tätä oloa. Kenellekään en ole edelleenkään kertonut, siis miehen lisäksi, enkä varmaan kerrokaan vielä toviin. Kovin kauaa ei kyllä pysy enää salassa, koska alkaa tuo alavatsa nostamaan mahamakkaroita ylemmäs, joten takuulla alkaa näkyä ns. aikaisemmin, koska siellä on kaksi venyttämässä, jos siis raskaus normaalina jatkuu. Totesin myös miehelle tänään, että mitään ei kyllä tarvitse etukäteen valmiiksi laittaa, eikä hommata, koska tässä ei mitään varmaa ole niin pitkään kun ovat mahan sisäpuolella "vaarassa". Aika erilainen odotus.



Halauksia ja vilkutuksia teille kuitenkin Rakkaat, tulkaahan kertomaan olojanne :)Palataan!



Maalaisomena ja pienet 116g&118g rv.15+4

Tultiin eilen Tallinnan risteilyltä ja ottipa kunnon päälle: kivaa siis oli mut aika raskasta. Illalla valvottiin laivalla myöhään ku lasten disco oli yheksästä kymppiin ja yöllä nuorin huuteli sängyssään melkeen puoltoista tuntii eli eipä tullu kauheen hyvin nukuttuu. Maissaki käytiin pikaseen, en ookaan moneen vuoteen käyny. Eilen illalla ku päästiin kotiin olin ihan rätti. Kai seki verotti voimia ku joutu laivalla juosta ton 2 vuotiaan villikon perässä...



En lukenu nyt muita kuulumisia ku mitä tässä pinossa oli joten toivottavasti kaikille kuuluu hyvää!



Maalaistomena: Hyvä ku vauvoilla oli ultrassa kaikki hienosti! Varmasti pelottaa raskaus ja siitä kertominen muille. Jaksamista sinne kaiken pähkäilyn keskelle! Ihanaa et tunnet jo vauvojen liikkeitä: eiköhän odotus kohta muille näy :)



Itellä on ens viikolla pitkästä aikaa neuvola. Rautaa oon popsinu monta viikkoo eli eiköhän ainaki hemppa oo kohonnu. Moni on täällä ihmetelly et vieläkö on 2 kuukautta laskettuun aikaan ku masu on niin alhaalla jo. Toisiks vanhin synty sektiolla ja sen jälkeen masu on tosiaan ollu aina tosi alhaalla (näyttää viimisinä viikkoina et tippuis). Se tekee sen et supistelee helpommin mut onneks tukivyö auttaa jonki verran. Toisaalta eipä oo juuri närästystä jota oli tosi paljon toista lasta oottaessa.



Mukavia keväisiä päiviä kaikille!



Tarald ja Nuppunen 31+2

Kiitos äippä uudesta pinosta!



Mä oon voinut suht hyvin, aika lievää on pahoinvointi, enemmänkin sellasta hajut inhottaa versiota.

Edellisessä pinossa joku kyseli ultraan menosta, en ole menossa. Neuvolassa ultrataan, jos ultra vain on vapaa, se olis kahenviikon päästä. Hassu lause :D

Muuta en sieltä pinosta sitten muistakkaan!

Nanilla oli kaikki hyvin, hienoa :)



Voi omppua, enpä osaa oikein mitään muuta sanoa, kuin että pidän peukut ja kaikki varpaat pystyssä, että kaikki menis teillä hyvin! Rankkaa on varmasti :(



Tarald, en ole tiennytkään tuota että sektion jälkeen maha vois olla alhaalla, tai siis että se aiheuttaa sellasen ilmiön. Mulla ei ole koskaan ollut, vauvat laskeutuneet vasta kun synnytys käynnissä ja esikoinen täyty ponnistaa korkeelta. Jännä nähä miten nyt sitten kun viides otettiin sektiolla, muut tulleet alakautta.





wattu ja kaheksas viikko

Aika hiljaista kulmilla taas tällä haavaa. Onkohan kauniit ilmat ajaneet ihmiset ulkosalle, siis ne, jotka ei ole tällasia sisäkissoja, niinku minä? Täällä ainakin kauhea tuuli just nyt. Katolta lumet rytisee alas ja pihakuuset heiluu vimmatusti. Koululaisten arki jatkui taas tänään ja mieskin lähti vähän kauemmas töihin. Täällä taas yksi "hermoraunio" viettää yhtä liian pitkää päivää kahden terroristin kanssa...



Viikonloppu oli aika yllätyksellinen. Vietettiin kakkosen 10-vuotissynttäreitä mummolla Keski-Suomessa. Mummo leipoi kakut ja laittoi kaikki ja ihan hullulta tuntui mennä vähän kuin vieraaksi oman lapsen synttäreille, mutta juuri nyt en ollut siitä pahoillani. Iso kiitos omalle äitille tästä "helpotuksesta".



Oli ihana nähdä omia veikkoja, tätiä, enoja, ja pitkästä aikaa pojan kummeja ja heidän lapsiaan. Spesiaalia tietysti sekin, että tuo oma ukko ei nyt ollut niin kiireinen, kuin yleensä, vaan lähti hänkin mukaan viikonlopun viettoon. Sai saunoa "poikien" kanssa ja olla edes vähän "vapaalla".



Perjantai-iltana siinä kahden velipojan kanssa saunoivatkin ja tuli sitten juttua tämän toisen odotuksesta, joka siis on tämä IVF-odotus. Olikin sitten oikein kunnon yllätys, kun toinen kaksosveljistäni täräytti, että niin on muuten heillekin tulossa vauva. Laskettu aika on pari viikkoa aiemmin kun näillä toisilla, jo syyskuun puolella. No arvaatte varmaan, että minä siinä sitten purskahdin itkuun, ja yritin kauheasti selittää, miten onnellinen olin heidän puolestaan, ja miten täysillä me toivoimme heille onnistunutta ja turvallista matkaa.



Eihän äiti tosiaan olisi äiti, jos ei olisi haistanut, että joku mättää. Katsoi niin tarkkaan, että varmaan oli joku röntgentutka päällä, ja kysyi suoraan, että onko meillekin tulossa. Minä vain puistelin päätäni, ja veljet katsoi hölmissään, kunnes mies sitten pelasti tilanteen ja sanoi suoraan, että emme tiedä. Ja koko tarina purskahti ulos suusta! En todellakaan ollut moista suunnitellut, varsinkin kun tiedän, miten äiti ja toinen veli ovat hieman "malttamattomia" pitämään asioita omana tietonaan, mutta minkäs sille enää mahtaa. Sanoin molemmille pojille, että missään nimessä en halua viedä "huomiota" heidän odotuksestaan, minähän olen jo ns.konkari. Toivon, että he elävät täysillä kumppaniensa tukena ja minä odotan aivan into piukkana molempia veljen lapsiani syntyviksi. Samalla tietysti toivon, että se joku syntymättömiä lapsia suojeleva enkeli olisi vähän meidänkin "asiamme" kannalla...



Tällä nuorimmalla kaksosveljelläni ja hänen puolisollaan on ensimmäinen ultra viikon päästä, ja jännitys kova, kun viikkoja on kertynyt kuitenkin jo 12, mutta kuulin aiemmin olleesta keskenmenosta, joten ymmärrettävästi pieni pelko sielläkin taustalla kummittelee. Puhuin puhelimessa tämän kälyni kanssa ja yritin kovasti tsempata, en puhunut mitään omasta tilanteestani ja pyysin veljiänikin kunnioittamaan tätä toivettani. Sunnuntaina kävi kyllä sitten ilmi, että toinen oli jo omalle puolisolleen kertonut... Aion kyllä todella asiasta huomauttaa, jos kuulen jutun levinneen, koska en asiasta aio puhua tässä vaiheessa kenellekään muille. En todellakaan toivo, että tällaista asiaa puidaan jossain kaupan taukohuoneessa tai paikallisen huoltoaseman pöydissä!



Oma olo on muuten aivan kaaoksessa. Joka toinen tunti suurinpiirtein on tunne, että molemmat vauvat on kuolleet ja sitten taas yrittää pitää yllä toivonliekkiä ja ajatella positiivisesti. Tuntuu mahdottomalta! Kävin liittymässä englanninkieliseen ryhmittymään, jossa on näitä MoMo-odottajia, jo saaneita ja myös menettäneitä, mutta siitä osiosta olen päättänyt pysyä visusti erossa vielä tässä vaiheessa. Yllättäen Suomesta tuollaista ryhmää ei ole vastaan kävellyt.



Tuntuu oudolta, kun olin ihan varma, että aloin tuntea niitä pieniä hipaisuja jo, ja tavallaan olen odottanut, että ne vahvistuisivat, mutta ei. Maha on kasvanut minusta, mutta kaikki mitä tunnen on sellaista jännää "täyden oloa" aina välillä. Luonnollisesti antioptimistina ajattelin, että jospa ovat jo niin solmussa, etteivät kykene potkimaan koska ovat vastakkain, eikä jalat taitu sivulle...



Olen ruvennut heräämään aina aamuyöllä vessaan, ja sen jälkeen nukkuminen on aika toivotonta. Ajatukset pyörii hulluna päässä ja olen sellaisessa ihme horroksessa, joka on täynnä painajaisia. Välillä kannan pientä arkkua ja välillä näen tukehtumaisillaan olevia vauvoja... Tietysti päivällä sitten väsyttää, eikä meinaa mitään saada aikaiseksi. Ja pitäisikö johonkin soittaa? Ei kukaan tiedä, miltä tämä tuntuu ja terveydenhuoltohenkilökunta ei takuulla kerro mulle mitään uutta. Harkitsin jo, että tilaisin sen kotidopplerin, että edes voisin aina kuunnella, että ovatko elossa, mutta pelottaa, että sekin tekisi vaan entistä sekopäisemmäksi. Jos en saa ääniä kuuluviin jostain laitteesta johtuvasta syystä, niin varmaan päässä pimahtais lopullisesti!



Ja taas mä vaan märssyän! Mä totisesti toivon, että tuo toinen ryhmä toisi jotain sellaista tähän oloon, että lakkaan täällä "pilaamasta" toisten odotustunnelmia näillä omilla jorinoilla. Toki voin sanoa, että se, että saa ylipäätään suutaan aukoa, tuntuu puhdistavalta. Toivottavasti jaksatte, ja jos ette, sanokaa suoraan, kestän sen kyllä :)



Kiva kuulla, että watulla on lähtenyt odotus hyvään vauhtiin. Kaikille muillekin vilkutuksia ja tulkaahan kulmille. Tää poistuu nyt sekoilemaan tänne pirttiinsä.



maalaisomppu 16+3

Mä ainaki oon omppu sitä mieltä, et tottakai sä purat tuntojas tänne jos niin haluat ja se sua helpottaa!

Tietenkin paras tuki on sellainen joka on itse kokenut vastaavaa, ei muut ymmärrä täysin.

Muistan kun meiän pikkuinen syntyi pikkukeskosena, kyllä siinä kaikki tunteet kävi läpi, voimakkain oli viha ja pelko, olin aiva hurja kylläsiihen aikaan ja tuntui että niin yksin, ettei kukaan ymmärrä. Se se vasta kauhee tunne olikin, kunnes löytyi vertaistukea ja se onkin ollut ihan korvaamatonta!



Mä en lukenut oikein mitään keskosista netistä, pysyin lääkäreiden ja hoitajien tiedon varassa ja koitin luottaa että he osaavat ja tietävät. Jälikäteen oon lukenut kaikenlaista.



Ajatukset pyörii varmasti päässä ja sitä aattelee kaikenlaista, mutta toivottavasti saat pidettyä ne mahdollisimman myönteisinä ja juttele siellä ryhmässä niiden kanssa jotka kertovat sulle loppuhyvin kaikki hyvin tarinoita.



Ja pura tosiaan tuntojasi täällä ihan rauhassa, en usko että ketään haittaa ja jos nyt haittaiskin niin voi hypätä sen tekstin yli :)

Mä ainakin ajattelen teitä useinkin ja käyn kattomassa onko kuulumisia, ja toivon että kaikki menisi hyvin ja saatte pikkuiset syliin ja kotiin saakka!

Voithan sen kotidopplerin tilata on se ihan kätevä ja saahan sitä tottakai mennä varmistamaan jos epäilyttää vauvojen vointi, kyseessä on kuitenkin kolmen ihmisen hyvinvointi, ei voi huolehtia liikaa :)



wattu

Eipä mullakaan mitään loistouutisia ole, oon kuumessa ja lisäksi tänään tullut ruskeeta tuhrua pyyhkiessä, olikohan tää nyt tässä sitte :( Huomenna aamulla ultra.



Murheellinen wattu

Joo en oo tajunnu, et täälhän suurperheelliset odottaa.



Eli mä olen kohta 27.vuotias, ja meil on ennestään kolme lasta ja nyt odotan ihan ekoil viikoil neljättä, joten oletan kuuluvani jo suurperhe odottajiin :)



Laskettu on menkkojen mukaan 30.10. Maanantaina mul on ykityiselle varattu varhaisraskauden ultra, kun on nuita keskenmenoja ollu edellisten raskauksien välissä, niin aattelin jotta saisin itelleni mielen rauhan kun käyn ultrassa kattoos, et kaikki on varmati hyvin ja löytyy pikkunen yksiöstään.



Raskaus oireita on ollu, mm. pahoinvointia, turvotusta, rintojen aristusta, ummetusta, ilmakerääntymistä ja kova väsymys on nyt uutena. Ja tuota pahoinvointia mulla ei ole ollu aikasemmissa raskauksissa, en nytkän pönttöä ole joutunut halailemaan, mutta ei ole kaukaa hakenut. Ja siis lapsia on 2 tyttöä ja poika, et ei voi ees eri sukupuolella tuota pahoinvointia selittää. En tiedä sitten mistä moinen johtuu.



Mutta mukavata tulla jutustelee muiden kanssa, joilla on ennestään jo tuota katrasta :)



Myrtti85 & Väiski rv 7+2

hyvissä voimissa jne... :)



Watulle pikaista paranemista! Pidän peukkuja, että kaikki olisi edelleen hyvin.



Ompulle voimia! Kohta on jo puoliväli! :)



Myrtti, tervetuloa joukkoon! :)



Joni hoksasi vihdoin miten liikutaan vähän vikkelämmin. Tähän asti kun on vain pyörinyt napansa ympäri ja kierinyt, nyt löytyi vaihde eteenpäinkin. Houkuttimena oli niinkin arkinen asia kuin maitopullo. :D Konttausta tuskin tarvitsee kauaa odotella.



Täällä jo odotellaan kovasti vuoden loppua. :) Syynä on se alkukuun Seinäjoen reissu. Jonossa ollaan Essureen, odotusaika n. 8kk... Kierukka pitää poistaa ennen sitä, kun on kerran kuparinen, onneksi ei sentään samalla kertaa sitä kiskaissut. :)



Isännällä on vapaapäivä, joten tekemistä riittää...



Äippä ja Joni tasan 9kk (jo!)

Kyllä, sieltä löytyi elävä liikkuvainen pieni vauvan alku :)))

MUTTA sieltä löytyi myös kirottu hematooma, vuotaspa ny hissuksiin vain pois eikä tulis moista enää ikinä! Hematooman takia meiän S joutu syntymään liian aikasin, mutta sitä ei kyllä, hematoomaa siis nähty vielä rakenneultrassa et se tuli myöhemmin.

Onko kellään loppuhyvin kaikkihyvin tarinoita hematoomasta näin aikasilla viikoilla?



wattu ja yheksäs viikko

Iteki oon välillä käyny kurkkimassa täällä ja on ollu vähän hiljasta mut kiva ku on piristyny taas :)



Maalaisomppu: Tottakai me halutaan kuulla mitä sä mietit ja miten sulla menee! Tää pino on just oikee paikka omien tuntemusten, pelkojen ja onnen tunteiden kertomiseen. Eli avautua saa, eikös vaan ;) Toivon sydämestäni et kaikki menee teillä hyvin vaikka pelko on varmasti kova! Tsemihalaus täältä! Niin ja mulla on ollu kolmessa raskaudessa kotidobbler ja musta se on ollu oikeen hyvä. Ku en oo tuntenu kunnolla vauvan liikkeitä ni sydänäänten kuuntelu on rauhottanu oloo kummasti...



wattuwarwas: Ihanaa ku näit ultrassa et vauva voi hyvin! Onks hematoomat yleisiä? Oon joskus kuullu et jollain on ollu mut jos sulla on jo toisessa raskaudessa. Toivotaan et kaikki menee silti hyvin.



Tervetuloa joukkoon Myrtti85 :) Se alkuraskauden yksityinen ultra on tosiaan mielenrauhaa antava jos on ollu keskenmeno. Mulla oli ekan ja tokan raskauden välissä keskenmeno ja se todettiin vasta np-ultassa eli viikolla 14 ja se oli aika shokki sillon. Raskaus oli tosiaan menny kesken jo aikasemmin mut oireetki oli jopa jatkunu, samoin masu oli vähän jo kasvanu. Mut eiköhän sulla kaikki oo nyt hyvin ja saat alkaa nauttia huojennuksen jälkeen raskaudesta.



3xäippä74: Piti ihan googlettaa Essure ku en tienny mikä se on. Aattelin eka et jotain hormonihoitoa tms. mut onki ehkäsykeino. Kuulostaa luotettavalta! Mistä sä kuulit tosta?



Mulla oli neuvola maanantaina ja sf-mitta huitelee taas pilvissä eli nyt viikolla 32+1 se oli 33,5cm. Neuvolantäti konsultoi lääkärin kanssa ja sain lähetteen sokerirasitukseen. Varasin tänään ajan ja sain ens perjantaille. Muuten kaikki oli neuvolassa hyvin ja vauva on nyt pää alaspäin.



Kevätki on jo näyttäytyny ja ehkä nää lumet sulaa taas ennen kesää...



Aurinkoisia kevätpäiviä :)



Tarald ja Nuppunen 32+4

Mie oon ollu nii raato, etten oo jaksanut ees tänne naputella. Nooh, nyt on vähän enempi virtaa, että jaksan. Oon ollu jotenkin ihmeellisen väsynyt ja kipee tai siis liitoskivut ollu yhtä helevettiä. Hyvä, jos kävelemään oon päässyt, mutta nyt onneksi on helpottanut jo.



Omppu: Joo, tuolla sairaaalassa, jossa tulen synnyttämään on jo vuosia ollut toi käytäntö, että pt:t menee leikkuuseen. Kuulemma liian iso riski sekä vauvalle että äitille ton ylilekun mielestä. Mulla tää ipana ollu kokoajan poikittain, joten hieman jännittää miten mun käy - kerkeekö kääntyä vai ei, onnistuuko ulkokäännös tarvittaessa ja nii edasin. Ja voi että, ko on ihanaa tuo toisen veljesikin perheen raskaus (iso sydän nyt tähän väliin). Paljon pieniä sukuunne tulee samana vuonna :)



Ja hei, anna tulla kaikki paska/hyvä/paha/pelko/ilo/onni ulos vain täällä - täällä met olemma toistemme virtuaaliolkapäitä :) Mie uskon tai kuvittelen uskovani, kuinka sua pelottaa toi raskaus - onhan se sen verta harvinaista kuitenkin. Ja soita ihmeessä johonkin auttavaan tahoon, jotta saisit ajatuksillesi helpotusta, ettei sun pää vaan hajoo kaikesta pähkimisestä. Elä vaan nyt liikaa mee netistä lukee asiasta, se alkaa varmasti ahistaa vielä enemmän. Ja mulle ainakin toi doppleri oli suuri helpotus siinä vaiheessa, ko en vielä tuntenut mitään liikkeitä ton istukan takia. Nyt se kyllä nyhjöttää laatikossa ja lapset aina välistä tahtoo sillä vauvaa kuunnella.



Wattu: Ihanaa, ko ultrassa oli kaikki hyvin :) Tuleeko sulla vielä tuhrua? Ja eikös toi hematooma yleensä häviä raskauden edetessä?



Myrtille tervetuloa :D



Tarald: Mulla oli eilen kans nla ja sf ruhtinaalliset 31, joka oli mun mielestä todella paljon näille viikoille, mutta ilmeisesti tota mahamassaa on tossa matkassa monien raskauksien jälkeen, nii anti olla, hih! Tokihan tuo vauvan asentokin siihen voi vaikuttaa.



Ja mitäs mulle - ahistaa, puristaa ja kaikkea mahollista maan ja taivaan väliltä. Liitokset on tosiaan paukkuneet ja kävely oli yhtä tuskaa. Virta ollu totaalisen finaalissa enkä oo saanut tehtyä mitään. Eilen alko jo näyttää virtaa olevan enempi, ko innostuin siivoon meän makkarin ja edellispäivänä muksujen kans törmyttiin ulkona ja ite putsasin parit pienet katot lumesta. Ja hei - en ollu katolla vaan lumikasojen päällä :D Ipana taitaa edelleen olla poikki/pt-tilassa, ko rakko saa iskuja ihanasti. Parin viikon päästä ois se kontrolliultra, nii siellähän sen näkee miten päin onkaan. Th laitto mulle jo lähetteen kokoarvioultraan, joka vkolla 36. Herranjesta, miten tää aika juoksee!



Jaiks, nyt on pakko mennä tekee ipanoille mannapuuroa - ne nii rakastaa sitä.



AJ ja taitaapi olla nyt 30+5

pitää, kun 12v synttäri on illalla, mutta piti tulla vastailemaan kysymyksiin. :)



Tarald: Vauvan AV:ltä ja äitiysneuvolasta luin/kuulin Essuresta jo viitosen odotusaikana. Senkin takia houkutti enemmän se, kun ei vaadi nukutusta, leikkausta eikä pitkää toipumisaikaa. Lisäksi nää 6 mukeloa riittää mulle eikä ole aikomusta toimenpidettä purkaa, niin mikä ettei. :)



Lääkärin mukaan toimenpide kestää 10-30 min (+ seuranta päälle), riippuen miten nopeasti oikeat paikat löytyy. Ei pitäisi tuntua enempää kuin kierukan laitto (mun mielestä papakoekin on kamalampi!). Samaan hengenvetoon totesi, ettei pitäisi mun kohdalla olla ongelmaa, kun osaan olla rentona... TIedä sitten tilannetta kun se hetki tulee. :P



AJ:lle jaksuja oloon ja peukut vauvan kääntymisen puolesta. :)



Omppu: anna tulla tänne vaan kaikki, ollaan hengessä mukana, jos ei muuta. :)



Painun nukuttamaan tuo nuorimman, jos vaikka sais vähän paikkoja vielä oiottua...



Äippä, Joni ja sekalainen viisikko

Juu eikö se yleensä katoa kun näin alussa tulee.

Edellisessä raskaudessa se vaan tuli joskus rakenne uä:n jälkeen, ei tietoo koska ja oli istukassa kii ja aiheutti istukan irtoamisen ja vauva synty 28+1.

Ihan on kirkasta verta tullu eilen aamulla ja tänäänkin.



wattu

Voi mahoton mitä teki sulle toi hematooma ja enpä oo ennen kuullut, että voipi tulla tossakin vaiheessa raskautta. Toivottavsti sulla vuoto katoaa eikä ois tosta ennenaikasuudesta pelkoja.



Mie kans muuten tehetän sterilisaation synnärillä, ko tää tulokas syntyy. En tosin tiiä millä menetelmällä se sitten tehään - laitetaanko klipsit vaiko sitten ihan irtipoikki katki piuhat. Pitää kysellä lääkäriltä ens kerralla.

Onpas mukavata huomata naiset taas kulmilla :) Kaikenlaista mukaan mahtuu itse kullakin, mutta olis kyllä saanu hematoomat jättää sut wattu rauhaan *murrr*! Ja vaikka kuinka tietää mistä se vuoto johtuu, on silti ihan raunio-olo. Sillon ku meillä vuoti sen kaksosen ulos ton kakkosen kohdalla, tuntu joka kerta pieneltä kuolemalta ku se "ryöppy" tuli. Jotenki ajatteli, että eihän se pieni reppana mitenkään siellä pysy tollasessa tulvassa. Mut onhan nuo kuitenkin sitkeitä sissejä, siihen kai tässä nytkin yrittää luottaa. Toivottavasti menisi nyt sulla pikaisesti ohi bd!



Tarald: onnittelut "muhkeista mitoista"... Mun on vaikea vertailla kun aina on ollu huikeat lukemat, lähinnä noiden "omien peitteiden" vuoksi varmaan. Mutta toki sillon perätilaneitillä huiteli omissa lukemissa, tais olla parhaimmillaan neljänkymmenen pinnassa. Sehän oli niin ylhäällä vielä kaks päivää ennen ku synty, että mun piti autoon mennessä kädellä painaa päätä alemmas, että pääsin istumaan (oikeesti!), ku pää heilu melkein tossa tissien välissä :)



Edelleen toi AJ:n sairaalan pt-käytäntö tuntuu huimalta, tai lähinna se, että automaattisesti leikkaus aina. Mut vietiin sen käännösyrityksen jälkeen lantiokuviin, ja tosiaan sen ja sen kokoarvion pohjalta tehtiin päätös, toki myös minulta kysyttiin mielipide. En edes miettinyt kun sanoin, että jos vaan jotenkin voin leikkauksen välttää, niin ilman muuta se. Mutta "maassa maan tavalla", toivotaan, että kaiffari älyäis ite kääntyä oikeeseen suuntaan vielä.



Myrtillle tervetuloa minunkin puolestani! Tänne vaan jakamaan tuntoja ja aatoksia muiden kanssa. On muuten melkein parasta terapiaa, mitä olla voi :)



Toisiakin kevät innostaa touhuamaan. Meillä se touhuaminen olis ollu syytä alottaa jo muutama kuukausi sitten, mökki on ku pommin jäljiltä! Yllättäen mulla pelkästään se, että on kevät saa väsymyksen pintaan. Ei jaksais välillä edes ruokaa laittaa, saati siivota, pyykätä tai muutakaan... *huokaus* Toissapäivänä kuitenkin joku ihme kärpänen iski! Temusin tota pienten neitien huonetta, kannoin petivaatteet (kaikkien) pihalle, puistelin ja pöllytin. Sain ton yhden huoneen kokonaan ns.kevätsiivottua eli vähän paremmin käytyä paikat läpi, ja ajattelin, että tietysti seuraavana päivänä jatkan urakkaa meidän makkariin jne. Kuinka ollakaan olin eilen aivan raunio. En tiedä supisteleeko vai mitä tekee, mutta panadolia nappailin ja olin vaan kauheen kipee! Tää päivä alko hieman paremmin, mutta oli pakko käydä kylällä asioilla ja tietysti kaupassa, ja senhän arvaa kun on kaks pientä ja miljoona kassia, mikä oli olotila kun pääsin kotiin. Tekis mieli vaan maata tuolla petissä...



Mut sehän tästä lystistä nyt vielä uupukin, että alkaa paikat aueta! Ja tietysti olen myös miettinyt, että voiko tarkoittaa jotain muuta ongelmaa, että nyt tuleekin sitten kesken... Ette usko mitä kaikkea päähän mahtuukaan tällaisen raskauden kanssa, kun ns. tavallinenkin odotus on täynnä murheita, huolia ja miettimistä :) Onneksi olen löytänyt englanninkielisen "vertaistukiryhmän" netistä (monoamniotic.org), jossa on jo nyt saanut uskomattoman paljon positiivista ja rohkaisevaa palutetta. Sivuston eräs kantavista voimista lähetti jopa tietoni sivustolla aiemmin "odottaneeseen" suomalaisäitiin, jonka kanssa olemme nyt lähetelleet s-postia, hän ikäänkuin lupautui "tukihenkilöksi" minulle. On ollut aiemminkin jollain toisella.



Meitä ei siis tosiaan montaa tapausta Suomessa ole per vuosi. Minulla on sikäli tuuri, että kaikki seuranta tapahtuu Suomen ehkä parhaassa keskoshoitoon erikoistuneessa sairaalassa eli KYS:issä. Netti on tosiaan täynnä mitä ihmeellisintä tietoa, mutta osin tietysti väärää ja vanhaa, pelkästään se tieto, että selviytymisprosentti on luokkaa 50/50 (jonka löytää melkein ekasta haustaa kun googlettaa), on vanhentunutta. Nykyään luku on ennemminkin 80-85% juuri tehokkaan seurannan ansiosta.



Ja menestystarinoita, niitä kuitenkin riittää, ja niitä minuakin kehotettiin lukemaan, jo pelkästään sen positiivisuuden ylläpitämiseksi, mitä nyt vaan pitäisi jostain kaivaa väkisin! Kun vaan ne liikkeet tuntuisivat (ja toisaalta niinkuin "tukeni" sanoi, että sitten olet huolissasi, että jos kovin liikkuvat, sitä varmemmin ovat solmussa). On kuulemma vaan näissä raskauksissa tyypillistä, että alkavat tuntua vasta viikon 20 tietämillä, kun lapset saattaa tosiaan olla ihan vastakkain tuolla mahassa, potkivat siis ikään kuin toisiaan.



Maha on omasta mielestä pullahtanut ihan valtavasti! Iltasin en ainakaan pystyis ketään huijaamaan, mutta enpä täältä kyllä häävisti missään liikukaan ja ulkotakki on onneksi mallia "miehen vanha". Toki voi olla omaa toiveajatteluakin, onhan tässä tätä makkaraa runsaasti ihan omastakin takaa, mutta jos sitä positiivisuutta nyt yrittää vaan hakea... On jännä kun toisaalta ei malta odottaa sitä kontrollia, johon on siis vielä tuskaset puoltoista viikkoa, ja toisaalta on olo ettei haluakaan mennä sinne, kun pelkää, että ne sanoo jotain negatiivista. Ihan kuten tämä "kollega" totesi, että aina kun meni siihen ultrauspöydälle, et koskaan katsonut monitoria ennen kuin lääkäri sanoi, että ovat elossa... Opin sen jo viime käynnillä.



Mutta on ollut tosiaan hieman huojentuneempi olo, kun on tajunnut ettei sentään ole ihan "ainoa koko maailmassa", niinkuin vielä hetki sitten tuntui. Ja että ne omat ajatukset eivät ole ihan "sairaita" tai muuten outoja, vaan niitä samoja mitä lähes kaikki MoMo-äidit pyörittelee. Näillä taas mennään nitkutellen eteenpäin...



Nuoremman veikan perheen eka ultra on maanantaina (viikkoja tosin on jo reilut 13 silloin), ja takuulla syön kynsiäni ja haron hiuksiani ja kävelen urat lattiaan kun odotan tietoa, mitä siellä on näkynyt! Jännitysmomenttina pakko sanoa, että montako siellä näkyy, koska meillähän niitä kaksosia on joka polvessa ja veljen vaimokkeen suvussa myöskin löytyy :) Siinäpä sitä olisi mummolle nieleskelemistä :D



Mutta nyt keittoa tarjoilemaan halukkaille... Täällä taas tavataan!



Maalaisomppuli ja tänään tasan 17!

Ihana aurinkoinen ja rauhallinen sunnuntai aamu.

Pitkästä aikaa kulmilla taas. =)



Myrtti85: Onniyttelut raskaudesta ja tervetuloa joukkoon ja tsemppiä huomisen varhaisultraan. Toivottavasti tulet huomenna kertomaan ilo uutisia. =)



Wattu: Olipas kurja lukea, että vuoteluita ja hematoomaa. Nyt pidetään peukut pystyssä, että vuotelu loppuu ja, että pikkuinen saa rauhassa kasvaa loppuun saakka. Varmasti raskasta kun kyllä se huoli on yllä niin kauan kuin vuotoakin on. Tsemppiä.



Omppu: Tänne vaan kaikki murheet ja ilot! Minä ainakin elän ihan täysillä mukana sinun ehkä hieman turhankin jännittävässä odotuksessa. =) Alusta loppuun luultavasti jännittävä tuo sinun odotus. Ja sinulle varmasti aika uuvuttava odotus noin henkisesti. Uskon ja toivon, että kaikki menee niin hyvin kuin vain voi. Voimia sinnekin.

Toivottavasti veljiesikin odotus sujuisi hyvin.

Huomenna sitten toivottavasti saat veljeltä hyviä ultra kuulumisia. Tuleppa meillekin sitten juoruamaan. =)



Nani: Palailetko pian kulmille vai jäitkö aurinkoon? =) Toivottavasti loma mennyt kivasti ja pahemmilta pahoinvoinneilta vältytty.



AmaliaJoel ja Tarald: Olette sitten aloittaneet loppu taipaleen. Huh. Se on rankkaa kaikkien kipujen ja vaivojen kanssa. Viikot menee tosi nopeasti ja pian voidaan ruveta jännityksellä odottamaan vauva uutisia. =)



On: Täällä meni viikko sairastellessa. Eka hoidin yöt sairaita lapsia ja sitten yksi yö sairastuin itse. Kyllä oli uuvuttava viikko. Ja kaikki pääsi ihan rempalleen. Eilen ja toissa päivänä en ole muuta ehtinyt kuin siivota. Desinfioinu vessoja, pessy älyttömän määrän pyykkiä yms yms. Eilen illalla oli kintut ihan turvoksissa ja hädin tuskin pääsin sohvalta ylös. Mutta nyt on taas mukavaa kun on kämppä järjestyksessä....ainakin hetken.

Sinänsä jännä juttu, että ei ole vielä alkanut supistelemaan. Viime raskaudessa kyllä supisteli jo jos noin uurasti. Tosin en niitä suppareita kaipaa. Helpompi häärätä kun ei vatta nahka kovana ole.

Mutta ei varmaan mene montaa viikkoa kun supparitkin seurana taas on.

Viikot on nyt tuntunut rupeevan menemään vauhsdilla ja joka viikko yllättyy, että haa onko mulla näin näitä viikkoja kasassa.

Innolla odotan, että lumet sulaa ja lapset viihtyisi enemmän ulkona ja itsekin viihtyisi enemmän pihalla. Nyt juuri ei ole olllut juurikaan hinkua ulkoilemaan.

Neuvolassakin kävin ja ei siellä mitään sen erikoisempaa. Seuraavana on lääkäri käynti ja sitä ennen pitäisi käydä toisessa sokerirasituksessa.

Eli ei mitään erikoista tänne.



Sirppana rv 23+1

Eipä tänne mitään sen erikoisempaa.

Lomalta siis palattu lauantaiaamuna aikasin. Aiemmin en jaksanut tänne asti tulla. Rytmi on ihan sekasin ja toisekseen tää järkyttävä väsymys ei kyllä auta rytmiin palautumisessa...



Yritin lukea juttujanne, mutta eihän tuonne päänuppiin tainnut mitään jäädä, koitan jotain kommentoida nyt ja loput myöhemmin ku taas jaksan keskittyä paremmin.



Ompulle kovasti haleja! On kyllä aika hermojaraastava tilanne sulla! Onneksi saat olla tarkassa seurannassa koko ajan ja mun mielestä sun kannattaa aina ottaa polille yhteyttä ku vaan tuntuu siltä että pelottaa jokin asia, älä jää asiaa yksin miettimään. Onneksi oot löytäny netistä vertaistukea, se auttaa varmaan pahimman yli ku eihän me välttämättä osata sua auttaa, anteeksi!

Mutta kyllä minä uskon että kaikki menee lopulta hyvin!

Ja hei, älä yhtään mieti tuollaisia, me ollaan sitä varten täällä että toisille saadaan purettua niin ilot ku surutkin ja kaikki siltä väliltä!

Ja onnea taas toisesta raskausuutisesta! Teillehän tulee ihanasti serkkuja! :)



Wattu: mullaha oli hematooma viime raskaudessa. Se alko vuotaan rv9+jotain ja vuosi aina puoli väliin asti. Vuoto oli alkuun tosi runsasta ja sieltä tuli hirveä klöntti (osa hematoomaa) jonka jälkeen vuoto helpottui ja se oli sellasta on/offia siihen puoli väliin asti. Eli pelko persiissä oltiin koko ajan. Rak.uä:ssa hematoomasta oli vielä puolet jäljellä mutta loppuraskaudessa siitä ei ollut enää haittaa tai vaivaa vaikka lääkäri mua siitä varoittikin.



ON: siis voi hyvää päivää tätä oloa! Voi ku helpottais jo! Mää oon ihan järkky väsyny ja tää paha olo ei ota laantuakseen! Onneksi oksu ei tuu ku pari kertaa päivässä mutta tää 24/7 pahaolo on ihan hirveää. Pakko ois syödä mutta ku mikään ei maistu ja jos jotain saa alas niin hirveä närästys alkaa samantien!

Matka meni ihan ok, oma olo kyllä vei suurimman innon enkä siis jaksanu siellä touhuta niin ku ois varmaan pitäny, väkisin vaan yritin toisten takia, ite oisin mielelläni varmaan vaan nukkunu..Ruokaa ei onneksi ite tarttenu tehä ja se helpotti varmaan sitä pahinta ällötystä kuhan vaan muisti juoda ku kuuma siellä oli!

Kaikki laukut on vielä purkamatta, koti on hirveässä kaaoksessa. Kaupassa ois pakko käydä ku ruokaa ei oo (ei kyllä vois vähempää kiinnostaa koko ruuanlaitto)...

Neuvolaan pitäs vääntäytyä perjantaiaamuna..



Palataan kohta taas asiaan, nyt on taas mentävä maate..



nani ja pikkuinen hippunen 8+6

Eli tänään oli se varhaisraskauden ultra yksityisellä. Ja pieni sydän siellä sykki, joka tiputti mun sydämmeltä suuren kiven. Ainut et viikot muuttu, minkä melkein arvasin pitkän kuukautis kierron takia. Eli viikkoi ei ookkan viel 7+6 vaan 6+3, eli laskettu menee marraskuun puolelle ollen 8.11 :)



Mut nyt osaa jo tästä ruveta nauttimaan, kun tietää et siel on pieni ihmisen alku ja kaikki näytti ainakin hyvältä.

Pikaisesti koitan tässä ruokailun ohessa jotain naputella.



Onnea Myrtti hyvistä ultrakuulumisista :D



Ompa mahtista Omppu, että löysit tollasen vertaisryhmän, joka varmasti monella tapaa helpottaa sun ajatuksia ja mietteitä. Toivottavasti sulla on parempi mieli :)



Sirppna: Joo, ihania on tää loppuajan vaivat - NOT! Nyt on menny mulla taas vaihteeksi pari yötä huonosti, ko kylkiluut taas soi! Jumankauta, ko ahistaa! Oliko teillä ihan Yrjöt kylässä? Toivottavasti me säästyttäis siltä, ko mie en ainakaan pysty niitä siivoileen ilman, että itekkin oksentaisin. Yääääh!



Nanille jaksuja oloon. Miten Watulla menee?



Oma olo on tosiaan jo melkosen ahistava ja oisin niin valmis tän raskauden kanssa, ettei tosikaan. Mun mieskin eilen tuumasi, ettei mulla kyllä noi aiemmat raskaudet oo ollu näin "hankalia". Juuei, mutta ikä ja raskauksien määrä kyllä tekee tehtävänsä. Suklaa tekee aivan liian hyvin kauppansa ja nytkin yks daim-levy kummittelee tuola jääkaapissa. Sokerit on kotona mittailessa ollut hyvät, onneksi.



Ai nii, mullaki on "juoruttavaa" - mun isoveljeni yllätti meät totaalisesti tossa sunnuntaina. Heillä on kaks lasta (4&5 veet) ja eivät oo aikoneet tehä lisää, mutta kuinkas ollakkaan nyt heille on tulossa kaksoset!!!! Iiiik, ko ihanaa :) Nauroinkin mun äidilleni, jotta ensin luultiin heän saaneen lapsenlapsia vain yhen (mun 15 vee), mutta kohta, loppuvuodesta heillä on yhteensä kaikenkaikkiaan 9 lastenlasta. Me ollaan siis mun veljeni kanssa ainoat lapset meän vanhemmilla. Eli niin se maailma ja ajatukset muuttuu. Hih!



No niih, nyt loppu ruoka ja aika - pitis mennä tuhoamaan aivan järkkykasat puhtaita pyykkejä ja osa silittää. Että tuntuu toi silittäminen nyt nii nihkeeltä hommalta...taijan lykätä sitä vielä toiset pari viikkoa....