Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

~~ KISSANKULMAN KEVÄT ~~

Kommentit (90)

Vierailija
21/90 |
20.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa täällä tapahtunut hurjasti kaikkea muutamassa viikossa. Täällä ensin hiihtolomailtiin koululaisten kanssa, ja sitten olen keikkaillut töissä pari viikkoa tehden muutaman tunnin aamusta ja iltapäivästä toisen mokoman. Mies on siis ollut lasten kans kotona. Toisaalta ihan kivaa, mutta toisaalta olen ajatellut, että onneksi Suomessa on mahdollista olla pitkään kotona, eikä tarvitse kodin ja uran välillä tehdä valintaa samalla tavalla kuin joissain maissa.



Herttainen täyttää tänään kolme kuukautta, mihin aika juoksee? Kolme kuukautta sitten tähän aikaan alkoi jo olla tuskaiset hetket… Tänään käytiin kontrollissa sen sivuäänen takia. Kaikki oli ok, aukko oli sulkutunut. Lääkärikin totesi, että lapsi on tainnut olla ruoka-aikaan kotona, painoa pe neuvolassa oli 6,5kg, pituutta 59,7 cm. Kyljelle käännytään ja nyrkit menee suuhun sujuvasti.



Meillä on myös tehty lopullisia ratkaisuja perheen koon suhteen. Ukkolle tulee vielä tälle keväälle aika toimenpiteeseen. Tänään tuli tuo alustava tieto, ja kirjeessä oli, että jos sairauden tila on muuttunut, ottakaa yhteyttä. Mies naureskeli, että vielähän tässä ehtii perua. Mutta juu ei, kyllä lapset oli nyt tässä.



Myrtti, tervetuloa!



AJ, meillä pt yritettiin jopa käynnistää, niin on erilaiset sairaaloiden käytännöt. Mutta leikkaamaan päädyttiin, ja molemmat sektiot ovat onneksi menneet hyvin.



Watulle jaksamista vuotavan hematooman kanssa.

Jaksuja Maalaisomenalle myös. Ja tännehän meidän kaikkien on hyvä tuntoja tuulettaa.



Nyt iltapalapuuhiin, että pääsee joskus unillekin… Vielä muutama keikkapäivä olisi jäljellä.



Aamuhaamu ja hulivilit

22/90 |
21.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnittelut Myrtille hienoista ultrakuulumisista :)



Tervetuloa nani takaisin! Harmi kun niin huono olo on, toivottavasti menee pian ohi ja palkintohan on lopussa mitä ihanin!

Mulla ei oo jatkuvaa pahoinvointia, kauheista hajuista vain tulee ja nyt taas kun alkanut parantuun niin kaikki haisee.

Meillä oli koko porukka viime viikon kipeenä.



Aamuhaamun herttainenhan on kasvanut hienosti! Niin, se aika tosiaan juoksee hurjaa vauhtia, nautihan vauva ajasta jos kerta nyt viimeinen on :)



Omppu, hienoa että oot saanut tukihenkilön, se tuki on varmasti korvaamatonta.



AJ, ihan ok menee, ajoittain hemis muistuttelee itestään, mutta oli 2 kokonaista vuorokautta jopa kun ei tullut mitään. Se mitä tulee on lähinnä paperiin jäävää, ihan kahesti on vähän siteeseen asti tullut ja tuskin mä niin hermona olisinkaan jos ei viimeksi olis käynyt miten kävi. Mutta vielä on viikkoja aika reilustikin sillä aikaa kadota!



Tänään neuvola ja ultrataan, jännittää...

Onko kellään kokemusta pelkopolista? Aattelin siitä kysellä nyt neuvolassa.



wattu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23/90 |
21.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänään itsellä hieman huonompi päivä, näköjään vaihtelee päivästä riippuen laidasta laitaan... Mutta nyt siis taas masis-fiilis itsellä päällä, keskityn siis teihin :)



Nanille teretulemast takaisin kotiin! Tässä tapauksessa valitettavasti taitaa vallalla olla sanonta "Oma pönttö, paras pönttö"... Onneksi se paha olo ei voi kestää ajallisesti älyttömiä. Koita nyt huolehtia itsestäsi, juoda ja syödä aina kun vaan mahdollista :) Eikös tällä asialla kuitenkin ole se hyväkin puolensa, pikkuinen lujasti matkassa :)



Myrtille tosi paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista!!! Eikun vaan viikkoja kasvattelemaan sitten :)



AJ:lle ja Sirppanalle vielä vähän nahan ja hermon venymistä, loppu häämöttää jo! Toi AJ:n suklaaterapia kuulostaa toooosi hyvältä, täytynee kokeilla toisiko lohdutusta itsellekin.



Veikan raskausuutinen teilläkin siellä... Toivottavasti heillä ihan "normaali" kaksosodotus. Minullakin oli teille uutisia, kun tosiaan siis kahdella veikalla on jännittävä taival edessään, ja nyt maanantaina ilahduttavasti käly soitti ja kertoi ensimmäisen ultran kuulumiset :) Meinasin kuolla nauruun, kun sanoi, että kukaan ei ollut kertonut hänelle, että "se sätkii jo" :) Luuli, että se "sätkiminen" alkaa myöhemmin... Oli kuulemma kaksi kättä ja jalkaa ja aivot, aivan ihanat uutiset, ja kaikki niin kuin pitikin. Niin liikuttavaa kuulla ensikertalaisten ajatuksia, kun kyllä ne vaan itseltä on vähän unohduksissa jo. Laskettu aika oli pysynyt ennallaan eli minulla on nyt tätin tehtävä tähtäimessä parin viikon väliajalla syyskuun lopussa ja lokakuun puolivälissä. Niin onnellinen tästä asiasta :)



Mutta uuni huutaa, ruoka valmis illaksi. Pakko mennä laittamaan uunijuusto tulemaan...



Maalaisomena ja toivottavasti kaksi pientä 17+5

24/90 |
21.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikko sen siis jo kertoo, mulla on tänään hyvä ja positiivinen päivä. Ihana oli nähdä pikkuinen ultrassa!

Mulle saa tonne lasketuksi ajaksi merkitä 19.10



wattu

Vierailija
25/90 |
22.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

AmaliaJoel: Täällä on niin samanlaiset fiilikset: ei meinaa mitään jaksaa, kävely on välillä vaikeeta ja vähän on alkanu jopa närästää...jotenki nää vikat viikot on tosi raskaita :( Tietysti se oman vauvan syntymä on lähempänä vaikka mua on täs alkanuki synnytys taas pelottaa! Jotenki on mielessä kuopuksen aikanen synnytyskipu joka ei helpottanu hetkekskään spinaalipuudutuksella koska puudutus ei tehonnu. Nyt haluun kyl epiduraalin.



wattuwarwas: Ihanaa et kaikki oli vauvalla hyvin ultrassa :)



maalaisomena: Hyvä ku oot löytäny vertaistukiryhmän. Varmaan helpottaa ku voi jutella muiden samassa tilanteessa olevien/olleiden kanssa. Koitahan ottaa iisisti vaikka tiedän tunteen miten mukavaa on ku saa kotona jotain aikaseks. Mäki siivosin eilen komeroo oikeen urakalla ja supistelullahan se kostautu. Tänään on ollu taas sellai päivä et särkee alaselkääki ihan kunnol ja muutenki on ihan rampa olo...



sirppana: Kurjaa ku teil on sairasteltu! Toivottavasti kaikki on jo terveenä.



nani76: Jaksamista pahaan oloon, ei oo tosiaan mukavaa jos pitkään viel kestää! Mullaki oli tosi huonoa oloa alkuraskaudesta lähes puoleen väliin mutten sentään joutunu oksentaa. Me oltiin muuten kans etelässä just ku olin noilla viikoilla ja välil oli ihan kaamee olo. Kuumuus jotenki pahens oloo ja oli pakko juoda tai syödä jotain pientä jatkuvasti. Mä olin kans tosi väsy ja oli vaikee peitellä väsymystä ja pahaa oloo mut ku mun vanhemmat ei viel tienny raskaudesta ni piti koittaa olla niin ku ei mitään.



myrtti85: Onnittelut ku ultrassa näky sykkivä sydän :) Nyt vaan täysillä mukaan odotukseen!



Aamuhaamu: Kyllä se aika vaan menee nopee. Hyvä et kaikki oli ok ku kävitte sivuäänikontrollissa :)



Huomenna mulla on aamulla sokerirasitus. Tylsä tää 12 tunnin paasto ku tuntuu et nyt jo vähän on nälkä hiipiny ku pari tuntii sit sain viimisen kerran syödä. Täytyy toivoo ettei tuu kauheen paha olo ku joudun ottaa 2 nuorinta mukaan rasitukseen.



Jospa sitä kohta lähtis nukkumaan ku tuntuu tää väsy olevan nykyään iltasinki ihan kaamee...



Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)



Tarald ja Nuppunen 33+4

26/90 |
24.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli vähän nukuttua myöhempään pitkästä aikaa.

Toivottavasti Taraldin sokerirasitus meni hyvin ja arvot olis kohillaan.

Mulla on sama edessä enskuun lopulla.



Toivottavasti nanin pahoinvointi ei kauaa enää kestäis, mulla se on sellasta satunnaista, ruuan laitto on tuskaa ja kun saa kaiken valmiiks niin ei maistu, hankala edes miettiä mitä tekis kun ei tee mieli mitään.

Onko laiskuus oire?? sitä ainakin on ilmassa rutkasti :)



Mitäs kuuluu ompulle? Mietin sua aika paljonkin kun vuoteli ja piti vain maata ja kaikenlaista siinä aatteli.



Ootan ensimmäistä käyntiä äpolilla niiiin kovasti, sielä kuulee tarkemmin kaikki ja näkee taas sit vauvan ultrassa, pari viikkoo varmaan vielä, ensviikolla tulee aika. Mulla on lääkäri siinä np ultran yhteydessä.



Eipä tänne sit kummempaa, kun ootellaan ja mikä parasta vuoto on pysynyt poissa!



wattu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
27/90 |
24.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun saiskin nukkua pitkään!!! Meillä noi monkeyt on hereillä viikonloppusinkin jo usein ennen seittemää! Tänä aamunakin meinas itku päästä kun kello oli ihan karvan yli seittemän, kun alko pienimmäinen huhuilemaan...



Mitäs mulle muuta? Tänään on ollu ihan järkyttävää "kutinaa" mahanahkan sisäpuolelta, että kyllä siellä ainakin joku on elossa. Ite tietysti yrittää psyykata itteensä ja analysoida, että onko tuntuneet liikuskelut riittävän etäällä toisistaan, että voisivat olla kahden eri ihmisen tekemiä, ja melkein väitän, että tänään tunsin liikkeet siten, että molemmat siellä on vauhdissa. Toivottavasti olen oikeassa!!!



Maanantain neuvola lähestyy ja tiistain KYS:in käynti, ja edelleen on ristiriitainen olo, että haluaisko mennä ollenkaan... Jos vaan pyytäis, että lääkäri pitäis suunsa kiinni koko tutkimuksen ajan :)



Väsymys on kyllä ihan tautinen, ja sit ärsyttää, ku pitäis koko ajan olla jotain syömässä... Mä en kyllä totisesti halua noudattaa mitään "kolmen edestä syömistä" näillä lukemilla...



Hih! Mulla tais ainakin yks sokrurasitus jäädä kokonaan pois :) Kyllä se neuvolan ihminen siitä höpötti, kun mullahan jo se BMI kimpoo yli niiden rajojen. Olisko kuitenkin niin, että vähän hämäänty tän jutun tiimoilta, eikä muistais enää ollenkaan... Kyllä kun siellä on näiden raskauksien aikoina toistakymmentä kertaa käyny, alkaa jo vähän tynpiä :D Mut nyt tää pilkkii jo tässä, joten petiin!



maalaisoo + jotakin mahassa 18+1

Vierailija
28/90 |
26.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, ei ehkä niihin sokeriarvoihin. Täällä se on käytetty hoitomuoto iltaimetyksiin, siis kun vauva tankkaa niin äitikin tankkaa. Suosikki tällä hetkellä on Fazerin tumma manteli-päärynä. Tällä tavalla raskauskilot ovat tietysti aika tiukassa, mutta olen ajatellut, että jos suklaamussutus ei ole jokailtaista niin menköön kunnes Herttaisen unille menokin helpottuu. Tiedän kyllä, että voi olla helpompaa opettaa pieni nukkumaan omaan sänkyynsä kuin äiti eroon suklaasta...



Ompullekin on viikkoja kertynyt, ihan huomaamatta, vastahan koko juttu oli ihan uunituore... No mutta nyt on pakko lopettaa, H lopetti tankkauksen, pöksyt on pississä ja jotain muutakin taitaa olla tuloillaan. Jäi aika omanapaiseksi tämä viesti.



Mutta auringonpaistetta kaikille!



Aamuhaamu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/90 |
26.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulokset oli siis hyvät eli missään arvoissa ei ollu mitään ongelmaa. Kiva kuulla :) Neuvolan tätiki kyl sano et uskoo et eiköhän arvot oo kunnos kuten edellisilki kerroil mut hyvä se on käydä ku lääkäriki suositteli. No nyt on homma ohi ja voin nauttii hyvällä omalla tunnolla siitä mm. aamuhaamunkin rakastamasta suklaasta. Se nyt vaan on niin hyvää ;)



ja ihana kuulla et Maalaisomena on tuntenu jo liikkeitä!



Nyt on väsy valtava ku kuopus nukku tänään vaan 5 minsaa päikkäreitä enkä siis ehtiny levätä yhtään.



Kauniita unia kaikille!

Tarald ja Nuppunen 34+1

30/90 |
27.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko oli tulla tännekin muutama sananen laittamaan, vaikka mieli vähän tyhjä onkin nyt. Tänään kävin siis KYS:ssä, yksin, kun eihän me tietenkään saatu ketään tänne lasten kanssa. Toinen meidän kaksosista on mennyt, ilmeisesti aika pian sen edellisen käynnin jälkeen, koska vastasi nyt jo pienempiä viikkoja kuin silloin.



A- tyttö on vielä elossa, mutta kasvu on jäänyt kaksi viikkoa jälkeen ja sydän näyttää laajentuneen, joten konsultoineen professorin mukaan on merkki jonkinlaisesta stressaantumisesta eikä näin ollen hänellekään ennuste nyt hyvältä näytä.



Ensi viikon torstaina on kontrolli, jossa todennäköisesti on joko jo ratkennut tai ratkeaa tämän toisen pienen kohtalo. Niin kovasti vaan toivon ja rukoilen ettei pienen tarvitsisi ainakaan kärsiä, että luonto asian hoitaisi, niin kuin hyvä olisi. Minusta joka tapauksessa on ikuisesti pala pois...



Niin lohduton: omppu ja yksi pieni

Sisältö jatkuu mainoksen alla
31/90 |
27.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä uutisia täälä olikaan, voi omppu :( Olen todella pahoillani, elämä ei kyllä ole aina reilua ei, voi itkujen itku! Voimia teille oikein kovasti, lohduttavia sanoja ei kyllä löydy, tuli todella paha mieli teidän puolesta :(



wattu

32/90 |
27.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kovin pahoillani puolestanne! Itku tuli kun luin surulliset uutisenne. Kovasti voimia teille... Kenenkään ei kuuluisi kokea tätä (meillä myös surullinen kaksosodotus ja enkelivauva). Vaikka nyt tuntuukin, että sinusta on ikuisesti pala pois, se on kuitenkin aina siellä, sydämessäsi. Siellä asuu teidän pieni enkeli..



Aotearoa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
33/90 |
27.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovasti multakin voimia ompulle. Ja kovasti suojelusenkeleitä toiselle pienelle!

Vierailija
34/90 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi itku - olen niiiiin pahoillani puolestanne. Kyllä tuli niin surullinen mieli :´( Voimia ja enkeleitä a-tyttären odotuksen matkalle.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/90 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipas kurjaa lukea näin ikäviä uutisia! Voi ku kaikki ois hyvin toisella pikkusella seuraavassa ultrassa. Lämmin jaksamishali täältä!

36/90 |
31.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi omppu kulta ku voisin sua jotenkin lohduttaa! Mutta mitkään sanat eivät riitä..Olen niin pahoillani toisen pikkuisen poismenosta. Voi toista pientä ;( oon niin surullinen teidän puolestanne..voi ku saisin halaa ja rutistaa..

Toivon niin kovasti toiselle pienelle suojelusenkelien runsasta varjelusta että hän jaksaisi matkata ja kasvaa "isoksi tytöksi" äitin masussa!



Mun piti tulla tänne omia kuulumisia kertomaan ku en oo koneelle asti päässy lainkaan niin täältähän saa lukea niin surullisia uutisia että oma olo jää ihan toissijaiseksi...

Vierailija
37/90 |
31.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu niin pahalta teidän puolesta. Toivotaan a-neidille suojelusta, että jaksaisi kasvaa.

38/90 |
02.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kans Ompulle halaus ja rutistus! Pidetään peukkuja ja kaikkea muutakin toisen pikkuisen puolesta.



t: nuhainen äippä ja katras

39/90 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä jyllää vatsatauti, mulla ei ole vielä ollut, mutta flunssassa olen TAAS!

Aika vetämätön on olo ollut jo pidemmän aikaa.

Vuotoa ei ole ollut reilu kahteen viikkoon, jeee! Ensviikolla on np-ultra ja sen yhteydessä lääkäri.

Pian alkaa jo kolmastoista viikko, justhan mä plussasin. Mielialat on raskauden suhteen ollut ihan hyvät, tein jo muutaman hankinnankin vauvalle :) Muuten on kyllä kaikkee kurjaa sattunut ihan liikaa lähipiirissä :(



Omppukin on ajatuksissa ollut!



wattu

40/90 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulin Ompulle voimia tuomaan huomiseen, toivon sydämestäni että pikkuinen voi hyvin! Hali ja rutistus ja enkeleitä pikkuiselle!



Sen verran omaa napaa että pahoinvointi on nyt ollu pari päivää niin ettei oo tarttenu oksentaa. Tän kans olen oksentanu niin että silmän ympärykset ovat olleet verenpurkaumilla, huono olo on koko ajan mutta toivotaan että kohta helpottais, rannekkeista ei oo merkittävää apua ollu, kait.

Meillä oli kans melkein viikon ajan oksutauti ja se kiersi kaikki muut paitsi kaks nuorempaa, onneksi! Toiseksi vanhimmalla tauti tuli kahteen kertaan..

Tänään kävin np-ultrassa. Pikkuinen voi hyvin, pää-perämitta oli noin 4,5cm, niskaturvotusta oli 1,4mm, nenäluu erottui, verikokeessa kävin samalla, tuloksista kuulen vain jos niissä on jotain hälyyttävää.



Kiva kuulla Wattu että vuoto on pysyny kurissa!



Nyt nukkumaan, hyviä öitä!



nani ja Pieni 11+2