Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidit, viihdyttekö oikeasti kotona?
11.06.2015 |
Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?
Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.
Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.
Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)
Kommentit (113)
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 18:11"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:00"] Aika moni kotiäiti on ammatiltaan sellainen, että mielummin on kotona kuin siellä duunissa. Matalasti koulutettu. [/quote] Tuo on silkka yleistys. Moni tiedostava aikuinen ymmärtää, mikä on lapselle ja perheelle parhaaksi pidemmän päälle. [/quote] Löytyyhän täältä tätä syyllistystäkin ;) . Ilmeisesti moni vähemmän aikaa kotona ollut on kokenut siitä syyllisyyttä. Onko teillä keskusteltu siitä, että mies jäisi hoitamaan lapsia kotiin? Tai onko mies tuntenut vastaavasti syyllisyyttä? Minua nimittäin ihmetyttää tämä lastenhoidon sukupuolittuminen. Eikö kenenkään miehellä ollut mitään halua jäädä kotiin?
[/quote]
Miksei aleta samantien keskustelemaan siitäkin, miksi naiset ylipäätään suostuvat synnyttämään? Sehän se vasta epätasa-arvoista onkin. tai imettämään? miksi mies ei voisi tehdä sitä? Vasta sitten se olisi tasa-arvoista.
Vauva on ollut äidin mahassa 9kk ja tuntee äidin jo, on kiintynyt. Äiti tuottaa vauvalle myös ravintoa ja on varistettu luonnostaan synnytyksen jälkeen hormoneilla, jotka ohjaavat hoivaamaan ja vaistoamaan, ymmärtämään, miestä aavistuksen enemmän. Se vaihe kestää jonkin aikaa, kunnes äidin elimistö palautuu.
Monet naiset myös ovat luonnostaan aavistuksen empaattisempia kuin miehet. Ei toki kaikki. Miehillä on usein myös parempi palkka, vaikkei se tietenkään ole kovin reilua. En ymmärrä, miksi naisen pitää väkisin laittaa mies kotiin, kun itsekin vauvaa kantaneena ja luonnostaan vauvaa kyvyillään enemmän hoitamaan tehtynä sen tekisi vieläkin paremmin. Mies voisi sitten isompaan lapseen keskittyä joskus enemmän.
Miksi naisten pitää saada väkisin käydä armeija paljon mieluummin, ja laittaa miehet hoitamaan lapset? Miehillä on luonnostaan enemmän lihasvoimaa esimerkiksi sotatilanteita ajatellen, lapsi taas turvautuu pienenä äitiin enemmän. Moni sotilas sodassakin vielä huutaa äitiä. No, ehkä nainen sitten huutaa isiä? ;)
[/quote] yritän nyt vastata asiallisesti, vaikka lievästi provosoiduin... Meillä mies on ollut jonkun aikaa kotona kaikkien lasten vauva-ajan lopulla/jälkeen. On sellaisessa työpaikassa, että ei oo asenteita, pidempää vapaatakin oon kysellyt haluisko pitää, mut joku vuosi olisi palkkaeron vuoksi jo vähän haasteellista järjestää. Lapsista huomaa, että kun isi hoitaa, isi otetaan ihan erilailla "omaksi" kuin ennen. Eli tottumuskysymys ainakin ekan puolen vuoden jälkeen. Tuo on vapauttanut myös mut tissi-ikeestä, jossa ei uskalla kotoaan lähteä kun aina joku voi huutaa perään. Ah, ihanaa! Kotona viihdyn erinomaisesti, paitsi pahimpina uhmapäivinä, mut kelläpä ei olis töissäkin huonoja päiviä? Kotona olemisesta tekee mukavaa aikuiskaverit, oon huomannut et läöhes kaikki, joilta puuttuu aikuisseura (myös mulla välillä oli näin) turhautuvat kotona olemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:06"]Kyllä, viihdyin kovasti. Kotiäitiaika oli samanlaista kuin opiskeluaika, spontaania, sosiaalista, hauskaa, rentoa. Joka päivälle oli joku häppening, ja koska kenelläkään ei ollut mikään kiire minnekään, sai usein nauraa vatsansa kipeäksi siinä samalla kun vahdimme yhdessä lapsia. Se oli ihanaa. Meillä oli oma porukka ja järjestimme yhdessä kaikenlaista kivaa.
Nyt elämä on sellaista, että aikaa sekä lasten kanssa, että perheenä, on vähän. Ystävien kanssa etsitään kalenterista kissojen ja koirien kanssa aikaa, että voidaan joskus nähdäkin. Lapsia hoitaa arkena joku muu 9 tuntia päivässä, ja minä saan ne illat ja aamut jolloin lapset on väsyneitä ja kiukkuisia. Se on melko kaukana siitä ajasta, jolloin minä sain jakaa lasten kanssa ne päivän parhaat hetket, sain nähdä kaikki onnistumiset ja ilot ja lohduttaa ja hoivata kun oli huonompi hetki.
Elämä menee näin ettei kotona voi loputtomasti olla, mut olen niin iloinen että sain kuitenkin olla kotona, sekin on iso etuoikeus.
[/quote]
Suunnilleen näin minäkin sen koin.
Mä en olisi etukäteen ikinä uskonut kuinka hyvin viihdyin kotiäitinä, olen nimittäin aina ollut tosi urasuuntautunut tyyppi, mutta nautin kyllä täysillä niistä kolmesta vuodesta jotka olin lasten kanssa kotona.
Tämän palstan perusteella ei kannata tehdä päätelmää, että kaikki miehet ovat samanlaisia, eli ei osallistu kotihommiin, koska ovat työssäkäyviä. Minä olen kotona, koska jäin äitiyslomalle heti valmistumisen jälkeen. En halua laittaa vielä alle vuoden ikäistä päiväkotiin, siksipä olen kotihoidontuella. Olen myös raskaana, joten olen nyt vielä pitempään kotona, kuin alunperin oli tarkoitus. Miehelläni on paljon parempi palkka, mitä minä tulen todennäköisesti aluksi saamaan, siksi on kannattavampaa että hän on töissä. Lisäksi miehen työtilanne on sellainen, ettei hänellä oikein olisi edes mahdollisuutta jäädä kotiin nyt, paljon vastuuta ja kasvava firma. Mutta hän osallistuu kotona yhtälailla lapsen ja kodinhoitoon, toki esim arkena ruuanlaitto on mun vastuulla. Kumpikin tekee myös niitä asioita mitä haluaa, toinen on sitten lapsen kanssa. Viihdyn kotona, minusta on ihana olla lapseni kanssa. Kyllä toki haluan olla ihmisten ilmoillakin, ja silloin käydään kyläilemässä, kaupungilla, puistossa jne. Odotan kyllä töihin paluuta, nautin tekemisestä. Mutta kaikki aikanaan, lapset ovat kuitenkin hyvin vähän aikaa pieniä, mutta töitä ehtii tehdä vuosikymmeniä.
Ekan lapsen kanssa olin kotona kaksi vuotta, tosin kävin töissä miehen kesäloman ajan. Toisen lapsen vein hoitoon 9 kk ikäisenä, ja kadun sitä ikuisesti. Olisin halunnut olla kotona ja lapsen olisi ollut hyvä olla vielä kotona, mutta taloudellisista syistä oli pakko mennä töihin.
Jos nyt vielä kolmannen saisin, haluaisin olla kotona kunnes lapsi menee eskariin, ja tehdä eskarivuoden ja ekaluokan aikana vain osapäiväisesti töitä.
Kotona oleminen voi olla yksinäistä, kun harvoin ihan lähistöllä on muita kotiäitejä lapsineen ja jos on, eivät ole välttämättä juuri sellaisia ihmisiä, joiden kanssa muuten viettäisi aikaa. Ihme oletus sekin, että pelkän samanlaisen elämäntilanteen vuoksi pitäisi viihtyä yhdessä ja jakaa asioita. Ei työpaikallakaan kaikki ystävysty yhtä syvästi kaikkien kanssa, vaan mielenkiinnon kohteet ja persoonallisuus ratkaisee.
Kotityö on arvokasta ja ihmiset, jotka sanovat kotiäidin loisivan, ovat suurimpia typeryksiä mitä maa päällään kantaa. Kotiäiti kasvattaa paljon päivähoitoa edullisemmin kustannuksin uusia veronmaksajia tähän maahan. Sitä pitäisi arvostaa, kuten kaikkea muutakin työtä. Se, että yksi voi tehdä saman työn huonommin ja toinen paremmin, on sitten asia erikseen.
En viihtynyt kotiäitinä ja siihen vaikutti moni asia. Ensinnäkin lapsen - ja kodinhoito jäi yllättäen kokonaan vastuulleni kun mies ei lupauksiaan pitänyt. Toinen asia oli lapsen vaativuus. En tiennyt että vauvat ei välttämättä nuku koskaan kunnolla vaan meillä esimerkiksi lyhyitä pätkiä ympäri vuorokauden. Uuvuttavaa. Lapsi ei myöskään oppinut syömään pullosta koska isä ei auttanut ja niinpä elämä pyörii vuoden ajan imetyksen ympärillä. Töihinpaluu oli sen orjuuden jälkeen helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3,5 vuotta jaksoin, sitten oli kyllä jo aika uudelle arjelle (päiväkodin aloitus), sillä lapsikin alkoi selvästi kaivata enemmän lapsiseuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koti-isä ja kotona on mukava olla omien lasten kanssa, siksi niitä on tehty että niiden knassa saadaan olla. Vaimo on kärttyinen kun joutuu maksamaan isomman osan kuluista. Pienenä huomiona minä hoidan kotityöt, ihan kaikki, eli toksiset naiset voivat pitää suun kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En viihtynyt kotiäitinä ja siihen vaikutti moni asia. Ensinnäkin lapsen - ja kodinhoito jäi yllättäen kokonaan vastuulleni kun mies ei lupauksiaan pitänyt. Toinen asia oli lapsen vaativuus. En tiennyt että vauvat ei välttämättä nuku koskaan kunnolla vaan meillä esimerkiksi lyhyitä pätkiä ympäri vuorokauden. Uuvuttavaa. Lapsi ei myöskään oppinut syömään pullosta koska isä ei auttanut ja niinpä elämä pyörii vuoden ajan imetyksen ympärillä. Töihinpaluu oli sen orjuuden jälkeen helpotus.
Sinussa ei ollut mitään vikaa. Se saattaa olla myös syynä.
Vierailija kirjoitti:
En viihtynyt kotiäitinä ja siihen vaikutti moni asia. Ensinnäkin lapsen - ja kodinhoito jäi yllättäen kokonaan vastuulleni kun mies ei lupauksiaan pitänyt. Toinen asia oli lapsen vaativuus. En tiennyt että vauvat ei välttämättä nuku koskaan kunnolla vaan meillä esimerkiksi lyhyitä pätkiä ympäri vuorokauden. Uuvuttavaa. Lapsi ei myöskään oppinut syömään pullosta koska isä ei auttanut ja niinpä elämä pyörii vuoden ajan imetyksen ympärillä. Töihinpaluu oli sen orjuuden jälkeen helpotus.
Olisiko syy siinä ettet saanut vauvaa nukkumaan ja siksi uhriudut orjana omasta valinnastasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyviä kotiäitejä ja huonoja kotiäitejä.
Minä olen nauttinut molempien lasteni kotona hoitamisesta suunnattomasti. Ennen lapsia en edes tiennyt olevani "äitityyppiä", olin aina menossa ja elin lähinnä itselleni ja parisuhteelleni (mukavaa toki sekin oli, mutta aikansa kutakin).
Esikoisen kanssa oli mahtavat 3 vuotta kotona; sai olla kahden vauvan kanssa, kulutimme päivät kuinka halusimme. Puistossa, ostoskeskuksissa shoppaillen, ystävien luona, sukuloiden, kotona leipoen... Aika oli rahallisesti suht tiukkaa, mutta sitäkin hauskempaa. Ap, unohda ihmisten pelottelut, ettei sinulle muka jäisi omaa aikaa.. kyllä jää. Kun vauva nukkuu, on aikasi toimia :) ja kun vauva on hereillä, keksit hänelle mielekästä katsottavaa/tekemistä ja hoidat kodinhoidon ym siinä ohessa. Sen tekee vaikka yhdellä kädellä!
Kun tuli toinen lapsi, ei ollut enää mahdollisuutta olla aivan 3 vuotta kotona, mutta nautin siitäkin ajasta hyvin paljon. Minulla oli nyt 2 lasta kotona, ja vielä enemmän actionia kuin aiemmin. Isommalle piti keksiä ohjelmaa & leikkitreffejä, ja pienempää hoitaa samalla. Alussa tuntui raskaalta, mutta se alkoi soljua omalla painollaan eteenpäin. Päivät tuli helpommiksi, ja aloimme tedä kaikkia ihania asioita jälleen yhdessä, nauttien vapaa-ajasta: puistoilla, nähdä ystäviä, sukuloida, nauttia kotona olemisesta, tehdä kotitöitä ja laittaa ruokaa...
Se hetki kun on oikeasti pienten kanssa kotona, kuluu niin nopeasti. Jos voisin sanoa jotain muutaman vuoden takaiselle itselleni, sanoisin: jätä ne pyykit ja älä stressaa kodin siisteydestä, vaan "jalkaudu" leikkimatolle ja pysähdy nauttimaan lapsistasi, kun he ovat vielä pieniä.
(meillä isä oli koko ajan tosi aktiivinen, minä en ollut todellakaan mikään "orjatar" vaan elimme hyvin tasa-arvoisessa avioliitossa, kuten edelleenkin)