Kotiäidit, viihdyttekö oikeasti kotona?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:04"]Eihän ap kysynyt av:laisten palkkoja vaan sitä, viihdyttekö oikeasti kotiäiteinä.

Katkerat, matalasti koulutetut mammat kiihtyy sekunnissa nollasta sataan, jos joku oikeasti haluaa tehdä töitä...

HUOH!
[/quote]

En ole katkera, enkä matalasti koulutettu. Olen ollut 10 vuotta kotona ja viihdyn. Ollaan asuttu lasten kanssa viidessä eri maassa. HUOH!

Asun kaupungissa ja kävimme melkein joka päivä joko muskarissa, mammakerhossa tai taidekerhossa. Minulla oli laaja mammapiiri ja mieheni kävi lasten kanssa vauvauinnissa, puistossa tai meillä oli vieraita. 2 lasta vuoden ikäerolla ja 4 vuotta kotona. Raskasta, mutta kivaa. Nyt olen 5 vuotta töissä. En kadu päivääkään. On raskasta olla lääkäri ja illalla hoitaa lapset, koti ja yrityää saada omaa aikaa.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:23"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:00"] Aika moni kotiäiti on ammatiltaan sellainen, että mielummin on kotona kuin siellä duunissa. Matalasti koulutettu. [/quote]   Tuo on silkka yleistys. Moni tiedostava aikuinen ymmärtää, mikä on lapselle ja perheelle parhaaksi pidemmän päälle. [/quote] Löytyyhän täältä tätä syyllistystäkin ;) . Ilmeisesti moni vähemmän aikaa kotona ollut on kokenut siitä syyllisyyttä. Onko teillä keskusteltu siitä, että mies jäisi hoitamaan lapsia kotiin? Tai onko mies tuntenut vastaavasti syyllisyyttä? Minua nimittäin ihmetyttää tämä lastenhoidon sukupuolittuminen. Eikö kenenkään miehellä ollut mitään halua jäädä kotiin?

[/quote]

Miksei aleta samantien keskustelemaan siitäkin, miksi naiset ylipäätään suostuvat synnyttämään? Sehän se vasta epätasa-arvoista onkin. tai imettämään? miksi mies ei voisi tehdä sitä? Vasta sitten se olisi tasa-arvoista.

Vauva on ollut äidin mahassa 9kk ja tuntee äidin jo, on kiintynyt. Äiti tuottaa vauvalle myös ravintoa ja on varistettu luonnostaan synnytyksen jälkeen hormoneilla, jotka ohjaavat hoivaamaan ja vaistoamaan, ymmärtämään, miestä aavistuksen enemmän. Se vaihe kestää jonkin aikaa, kunnes äidin elimistö palautuu.

Monet naiset myös ovat luonnostaan aavistuksen empaattisempia kuin miehet. Ei toki kaikki. Miehillä on usein myös parempi palkka, vaikkei se tietenkään ole kovin reilua. En ymmärrä, miksi naisen pitää väkisin laittaa mies kotiin, kun itsekin vauvaa kantaneena ja luonnostaan vauvaa kyvyillään enemmän hoitamaan tehtynä sen tekisi vieläkin paremmin. Mies voisi sitten isompaan lapseen keskittyä joskus enemmän.

Miksi naisten pitää saada väkisin käydä armeija paljon mieluummin, ja laittaa miehet hoitamaan lapset? Miehillä on luonnostaan enemmän lihasvoimaa esimerkiksi sotatilanteita ajatellen, lapsi taas turvautuu pienenä äitiin enemmän. Moni sotilas sodassakin vielä huutaa äitiä. No, ehkä nainen sitten huutaa isiä? ;)

Pidin kovasti kotiäitinä olemisesta, ne olivat tämänastisen elämäni parhaimpia vuosia. Mies ei määrännyt minua kotiin, vaan keskustelimme asiasta ja sanoin että erittäin voimakkaasti haluaisin olla kotona vähintään 2 v per lapsi. Miehelle tämä oli ok, mutta olisin toki voinut joustaa jos mies olisi hirveästi halunnut olla kotona. 

Ekan lapsen vauva-aika oli rankkaa (superallerginen huonouninen vauva), muuten kotiäitivuodet olivat pääasiassa rentoja. Nautin erityisesti siitä, että kukaan muu ei aikatauluttanut päiviäni, minulla ei ollut kiire, eikä kukaan aikuinen vaatinut minulta mitään. Täysin päinvastaista siis kuin stressaava työni. Minulla oli vakityö odottamassa, joten siitä ei tarvinnut huolehtia.

Minun on vaikeaa ymmärtää, miten jonkun mielestä on helpompaa olla töissä kuin kotona silloin kun lapset ovat pieniä (täälläkin moni sanoo menevänsä töihin lepäämään). Minulla on haastava työ ja sitä on todella vaikeaa tehdä univelkaisena. Aina pitää ajatella nopeasti ja kirkkaasti ja vieläpä näyttää asialliselta ja fiksulta, ei voi kuljeskella meikittä verkkareissa, kuten kotona.

Moni feministi ei tästä varmaan pidä, mutta tunsin itseni Naiseksi isolla ännällä kun olin kotona, hoidin lapset ja kotityöt. Olin tyytyväinen itseeni kun sain näin myös "palvella" miestä. Mieskin toki nautti valmiiseen pöytään tulosta ja silitetyistä paidoista (+ siitä että olin yleensä hyvällä, ja usein jopa seksikkäällä, tuulella). Valitettavasti meillä toteutui juuri se ap:n pelko, eli työnjaon muuttaminen töihinpaluuni jälkeen on hienoista puheista huolimatta ollut varsin vähäistä ja kankeaa.

Mä olen ollut kolmen lapsen kanssa yhteensä noin reilut kolme vuotta kotona. Toki jaettu kaikenlaisiin pätkiin, mies on ollut ehkä vuodenpäivät kotona.

Mä olen perustyytyväinen yleensä elämääni ja ihan kivaa kotona oli. Mutta en mä niistä kotitöistä erityistä nautintoa saanut. Lasten kanssa on yleensä kivaa ja se vapaus oli tietty mukavaa.

Mutta kyllähän moni kotona olija hakee sisältöä siihen arkeen vaikka, jotkut hurahtaa lastenvaatteisiin, sisustamiseen, kestovaippoihin tms. kun kuitenkin aika harva saa riittävästi sisältöä siitä ihan arjesta.

Mutta kyllä mä koulutettuna ja hyvin työllistettynä ihmisenä katson ihan velvollisuudeksekseni tehdä töitä.

Rakastan olla kotiäiti. Kaksi lasta, ei miestä. Päivät ovat aktiivisia ja täynnä ohjelmaa. Nukun yöni kuin tukki eikä aamuisin tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan. Lapseni ovat niin hauskoja tyyppejä, että viihdyn heidän seurassaan. En stressaa paljoakaan mistään. Rahasta on välillä tiukkaa, mutta niin on myös sitten, kun palaan takaisin töihin. Käymme kerhoissa ja leikkipuistoissa ja elämässä on actionia, siitä tykkään. Syy kotiäitiydelle se, että haluan kasvattaa itse lapseni kun ovat vielä pieniä. Itse olin lapsena paljon kotona yksin ja nyt haluan tarjota omille lapsilleni läsnäoloa. Arki ei todellakaan ole mitään kiiltokuvaa, mutta tosiaan kivaa on ja nautin ihan aidosti. Toisaalta on myös kiva palata töihinkin, mutta sitä en odota mitenkään malttamattomasti. Hyvät puolet molemmissa, olen kiitollinen, että nyt saan olla kotona. Ap, ymmärrän kyllä huolesi, hienoa jos miehesi on valmis jakamaan kotona olemisen aikaa. Itse ajattelen, että jokainen tekee siitä sellaista kuin haluaa.. Me asumme lähellä palveluja, se helpottaa kun ympärillä tapahtuu koko ajan.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:26"]Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?

Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.

Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.

Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)
[/quote]

Hiton rankkaa on. Rankin työ ikinä. Mut rakastan silti tätä. Poika nyt 2 v.Ja aijon olla 3v.asti. Toivottavasti saadaan toinen lapsi ennen 3 ikävuotta niin saan pitäö esikoisenkin pidempään kotona.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:37"]

Eivätkö teidän liehenne ole kateellisia lasten kanssa viettämästänne ajasta? Vai onko kaikille itsestäänselvää, että miehen nyt vaan pitää käydä töissä?

[/quote]

Kyllä hän väsyneenä varmasti joskus on ajoittain kateellinenkin, mutta ei hän silti haluaisi vaihtaa osia kanssani. You can't have the cake and eat it. Meillä mies pitää aika itsestäänselvänä sitä, että töissäkäynti on hänen duuninsa. On hänelle kunnia-asia elättää perhe. Arvostan sitä. Hän arvostaa minun työtäni. Kaikki on siis hyvin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:46"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:41"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:37"]Eivätkö teidän liehenne ole kateellisia lasten kanssa viettämästänne ajasta? Vai onko kaikille itsestäänselvää, että miehen nyt vaan pitää käydä töissä? [/quote] MUn mies on ollut osittaisella hoitovapaalla aikanaan ja sillä paloi hermot siihen. Ei ole kateellinen yhtään, hön on sitten illat lasten kanssa ja minä teen muuta. T. 49 [/quote] Ei kunnon parisuhteessa sitäpaitsi olla kateellisia, vaan asiat sovitaan yhdessä. T. 49 [/quote] No joo, kateellinen on ehkä väärä sana :) Hämmästelen vaan sitä, miten tiukka sukupuolijako tässä on. Jos lasten kanssa kotona on kivaa, mikseivärt miehet halua tehdä osaa hoitovapaasta? Tai jos kotona on kamalaa, miksi naiset suostuvat pitämään koko hoitovapaan? Jotenkin vaan on vaikea uskoa, että 99 % naisista ja vain 1 % miehistä haluaisi olla lasten kanssa kotona.

[/quote]

Mies on pomo duunissaan ja työ on senluonteista, ettei sieltä ole varaa olla pois. Tai ainakin firma joutuisi megaisoon liriin.

Olen lähihoitaja ja mielummin olen kotona kun töissä . Vaikka kuin raskasta joskus ja väsyttää, sehän on omien lapsien kanssa arvokasta aikaa. En jaksaisi enää niitä väkivaltaisia dementia sairastavia vanhuksia hoitaa.
Kiitos ihana Puolisoni ettet pakota minut töihin takaisin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:26"]

Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?

Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.

Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.

Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)

[/quote]

Asiallinen kysymys.

Olin kotiäitinä 7vuotta ihan omasta vapaasta tahdostani ja miehen suostumuksella. Kotiäiti-aika ei ole mielestäni ollut rankkaa enkä ole kokenut eläväni minkään 50-luvun standardien mukaan vaan vapaata modernin naisen ja äidin elämää. Ensinnäkään äidin ei tarvitse olla neljän seinän sisällä lapsen/lasten kanssa ja kodin sotkuisuus riippuu ihan itsestä. Kuinka plajon haalii sinne tavaraa ja sotkee. Meillä ei ole paljon tavaraa eikä me sotketa ja mies ymmärsi hyvin etten ole mikään siivooja ammatiltani joten auttoi parhaimman mukaan. Mä olen myös opiskellut ja ollut työelämässä mukana eikä kotiäitinä olo niistä ajoista juuri poikkea. Mä olen hyvin järjestelmällinen ihminen enkä vietä puolta päivää laatimassa mitään excel-listoja. Listantekijät ovat niitä joilta ei onnistu järjestelmällisyys ja joille kaikki on helkkarin vaikeaa.

Kotiäitinä lähdin vaavelin kanssa aamulla lenkille. Kävelin useamman kilometrin kaupungilla, kävin kahviloissa ja missä nyt vaunujen kanssa oli helppo sompailla. Ennen vaavin syntymää me valittiin vaipoiksi kestovaipat, hankin kaiken tarvittavan syöttötuolista sänkyyn kerralla ja ostin kaikki vauvanvaatteet ekalle kahdelle vuodelle kertarysäyksenä yhden merkkiputiikin loppualesta. Niinpä meillä ei mennyt rahaa ollenkaan vaaveliin hänen syntymänsä jälkeen, vain silloin kun olin vielä töissä ja raskaana siis. No okei, passiin meni muutama kymppi. 

En mä oikeastaan ole kotona lasten kanssa viettänyt aikaa montaakaan tuntia päivän aikana(meillä on nyt kaksi lasta) vaan ulkona kaupungilla ja leikkipuistoissa ja kaikenlaisissa happeningeissa mitä lapsiperheille järjestetään. Eväät vaan mukaan. Jossain vaiheessa tuli kerhoja jonne lapset pystyi jättämään päivällä pariksi tunniksi, minulla oli myös luotettu lastenhoitaja erään järjestön kautta joka tuli varmasti kun tilasin hänet muutamaa päivää aiemmin kampaajan tai shoppailun tms takia. Mun mies on ihan hullun aomiin lapsiinsa ja viettää niiden kanssa paljon aikaa. Hän tekee aamupuurot ja pistää muksut sadun kera nukkumaan. Mä olen pystynyt harrastamaan ihan mitä haluan.

Tein viikon ruuat aina valmiiksi ja kerran viikossa siivosin. Mies auttoi sen verran kun ehti ja hemmotteli mua kaikenlaisilla jutuilla. Hänen mukaans oli mukava hemmotella kun oli niin kiva tulla aina siistiin kotiin jossa odotti hymyilevä vaimo ja hyvinkasvatetut lapset. Hän myös pistää paljon painoa sille että me keskusteltiin hänen työjutuistaan ja olin niissä ja hänen ratkaisuissaan mukana ja tukena. Eivätkä nuo lapset paljon sekoita kun ei ole mitä sekoittaa. Lelut on helppo heitellä laatikoihin lattialta ja vaatteita on just sen verran että pärjätään. En ole hamsteri. Tietysti oltiin niin paljon ulkona kuin mahdollista niin se sotkemisvimma saatiin siellä hoidettua pois- Mä pysyin ajan tasalla koko ajan omaa ammattiani ajatellen ja nyt kun nuorempi meni kouluun niin aloitin uudessa työpaikassa. 

Kotiäitiys oli ajanjakso joka pysyy kauniina muistona mun mielessä. Olen myös huomannut että lapsettomat työkaverini jotka ovat minua nuorempia ovat tätiytyneet mun kotiäitiyden aikana ja ihan pihalla nykysysteemeistä. He eivät vaan tunnu tajuavan sitä itse, sekin on ihan okei:*)

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 21:47"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:26"]

Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?

Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.

Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.

Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)

[/quote]

Asiallinen kysymys.

Olin kotiäitinä 7vuotta ihan omasta vapaasta tahdostani ja miehen suostumuksella. Kotiäiti-aika ei ole mielestäni ollut rankkaa enkä ole kokenut eläväni minkään 50-luvun standardien mukaan vaan vapaata modernin naisen ja äidin elämää. Ensinnäkään äidin ei tarvitse olla neljän seinän sisällä lapsen/lasten kanssa ja kodin sotkuisuus riippuu ihan itsestä. Kuinka plajon haalii sinne tavaraa ja sotkee. Meillä ei ole paljon tavaraa eikä me sotketa ja mies ymmärsi hyvin etten ole mikään siivooja ammatiltani joten auttoi parhaimman mukaan. Mä olen myös opiskellut ja ollut työelämässä mukana eikä kotiäitinä olo niistä ajoista juuri poikkea. Mä olen hyvin järjestelmällinen ihminen enkä vietä puolta päivää laatimassa mitään excel-listoja. Listantekijät ovat niitä joilta ei onnistu järjestelmällisyys ja joille kaikki on helkkarin vaikeaa.

Kotiäitinä lähdin vaavelin kanssa aamulla lenkille. Kävelin useamman kilometrin kaupungilla, kävin kahviloissa ja missä nyt vaunujen kanssa oli helppo sompailla. Ennen vaavin syntymää me valittiin vaipoiksi kestovaipat, hankin kaiken tarvittavan syöttötuolista sänkyyn kerralla ja ostin kaikki vauvanvaatteet ekalle kahdelle vuodelle kertarysäyksenä yhden merkkiputiikin loppualesta. Niinpä meillä ei mennyt rahaa ollenkaan vaaveliin hänen syntymänsä jälkeen, vain silloin kun olin vielä töissä ja raskaana siis. No okei, passiin meni muutama kymppi. 

En mä oikeastaan ole kotona lasten kanssa viettänyt aikaa montaakaan tuntia päivän aikana(meillä on nyt kaksi lasta) vaan ulkona kaupungilla ja leikkipuistoissa ja kaikenlaisissa happeningeissa mitä lapsiperheille järjestetään. Eväät vaan mukaan. Jossain vaiheessa tuli kerhoja jonne lapset pystyi jättämään päivällä pariksi tunniksi, minulla oli myös luotettu lastenhoitaja erään järjestön kautta joka tuli varmasti kun tilasin hänet muutamaa päivää aiemmin kampaajan tai shoppailun tms takia. Mun mies on ihan hullun aomiin lapsiinsa ja viettää niiden kanssa paljon aikaa. Hän tekee aamupuurot ja pistää muksut sadun kera nukkumaan. Mä olen pystynyt harrastamaan ihan mitä haluan.

Tein viikon ruuat aina valmiiksi ja kerran viikossa siivosin. Mies auttoi sen verran kun ehti ja hemmotteli mua kaikenlaisilla jutuilla. Hänen mukaans oli mukava hemmotella kun oli niin kiva tulla aina siistiin kotiin jossa odotti hymyilevä vaimo ja hyvinkasvatetut lapset. Hän myös pistää paljon painoa sille että me keskusteltiin hänen työjutuistaan ja olin niissä ja hänen ratkaisuissaan mukana ja tukena. Eivätkä nuo lapset paljon sekoita kun ei ole mitä sekoittaa. Lelut on helppo heitellä laatikoihin lattialta ja vaatteita on just sen verran että pärjätään. En ole hamsteri. Tietysti oltiin niin paljon ulkona kuin mahdollista niin se sotkemisvimma saatiin siellä hoidettua pois- Mä pysyin ajan tasalla koko ajan omaa ammattiani ajatellen ja nyt kun nuorempi meni kouluun niin aloitin uudessa työpaikassa. 

Kotiäitiys oli ajanjakso joka pysyy kauniina muistona mun mielessä. Olen myös huomannut että lapsettomat työkaverini jotka ovat minua nuorempia ovat tätiytyneet mun kotiäitiyden aikana ja ihan pihalla nykysysteemeistä. He eivät vaan tunnu tajuavan sitä itse, sekin on ihan okei:*)

[/quote]

Vaaveliin ei siis mennyt rahaa EKAN KAHDEN VUODEN AIKANA kun ostin kaiken etukäteen ja samat jutut käytettiin tokalla. Sorry.

Ap, hormonien yksi tarkoitus on herkistää ja virittää äiti vauvan taajuudelle sekä auttaa häntä jaksamaan mm. yösyötöt. Hormonit ei siis ole automaattisesti huono juttu ja pään sekaisin laittavia.

Viihdyin, mutta oli silti tavallaan myös rankkaa ja yksitoikkoista. Kotona melkein 3 v. Suoritin ihan ylitunnollisesti hommaani: ulkoilut, kotiruuat, muskarit, puunattu koti, sävy sävyyn kuravaatteet jne. Nyt vedän mutkia enemmän suoraksi kun käyn töissä. Kotitöiden uusjako vaati vähän keskusteluja ja opettelua töihinpaluun yhteydessä, vanhat roolit jäävät helposti päälle. Kaksi tutkintoa, asiantuntija.

Itse olen ajatellut että jos lapsia siunaantuu nii olen 6-9kk kotona ja sitten voisin tehdä esim. Puolikasta virkaa. Monta vuotta kotona ei ole varmaan minun juttu. 

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 07:53"]Tiedätkö miten iso lovi tulee eläkkeeseen, noin pitkän kotiajan kanssa?
[/quote]

Ei sen varaan kannata laskea. Ensinnäkin merkittävin osa eläkkeestä kerätään vanhempana. Toisekseen ei ole mitään varmuutta siitä, että eläkkeitä jaetaan silloin kun minä jään eläkkeelle. Eläkepäivien toimeentulo on syytä kerätä muuten. Ja kolmannekseen, ei ole mitään takeita, että tässä porskutetaan eläkepäiviin saakka. Mun eläkeikä tulee olemaan jossain 70 ikävuoden paikkeilla. Mitään takeita ei ole, että olen silloin missään kunnossa. Mieluummin nautin nyt ajasta lasten kanssa, kun ovat vielä pieniä.TTyöelämässä olen ehtinyt olla jo 10 vuotta ja ehdin olla vielä yli 30.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 16:55"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:31"]

Itse tein koko kotihoitoajan keikkaa töihin, aina silloin tällöin. Ei vähennä kotihoidontukea eikä tarvitse roudata lapsia päiväkotiin. Vuorotellen miehen kanssa töissä ja välillä mummot hoiti kun oltiin yhtäaikaa, joten vapaatakin jäi. Yhdellä kulkuneuvolla, toinen joskus bussilla. Yksinkertaisinta ja tuottavinta. Pääsi töihin tapaamaan kavereita ja kuitenkaan ei tarvinnut surra taaperoiden ees taas roudaamisen puolesta. Kolmevuotiaana esikoinen kerhoihin ja kuopus samanikäisenä päiväkotiin jolloin molemmat oli jo tarpeeksi isoja siihen oravanpyörään. Nautin pikkulapsiajasta tällä tavalla. Kohtuus kaikessa. En ikinä olisi nauttinut yksvuotiaiden kokopäivähoidosta jossain päiväkodissa, olisin katunut myöhemmin etten ollut heitä varten tarpeeksi.

[/quote]

Huh, onneksi on kavereita muuallakin, kuin töissä, ettei tarvitse töissä käydä kavereita moikkaamassa.

Mutta ehkä riippuu työnantajasta. Meillä tehdään työaikana töitä, eikä mennä töihin kavereiden kanssa pitämään hauskaa.
[/quote]
Hah, tää on kyllä erikoisin yhteenveto mitä olen koskaan elämänvaiheestani kertoessani kuullut :D Joo, no jos sun nyt oli pakko kehittää jotain negatiivista siitä että jollakin voi töissäkin olla kavereita niin olepa hyvä vaan. Toivottavasti helpotti edes ;)

Eikö teitä kotiäitejä yhtään häiritse se, että ette osallistu tämän yhteiskunnan rakentamiseen? Vähän loisimista.

Up

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 22:47"]

Eikö teitä kotiäitejä yhtään häiritse se, että ette osallistu tämän yhteiskunnan rakentamiseen? Vähän loisimista.

[/quote]

Luitko kenties ajatukseni? Meinasin juuri tulla ihastelemaan, miten asiallisena tämä keskustelu on pysynyt :D