Kuinka yleistä on että erityislasten äidit kohtelevat tavisäitejä törkeästi?

aivan puhdasta tulkintaa ja siksi täysin erheellistä tietoa

erityislapsen äitiys voi olla kriisi, mutta on liian suoraviivaista väittää, että tuo erityislapsesta johtuva kriisi saisi käyttäytymään näin. Syitä on varmasti huomattavasti enemmän ja kyse on hänen koko persoonallisuuden prosesseista koko hänen elinkaarensa aikana. Väittämä, että erityslapsi saa äidin käyttäytymään näin on täysin harhaanjohtava ja johdatteleva.

Ahaa.. :D Ai niinkö? Yllättävä huomio! :D Siis luitko sä tätä ketjua? Osaatko lukea ollenkaan?

Eihän täällä ole väitettykään että juuri se erityislapsi saa tämän äidin käyttäytymään näin. Täällä on moneen otteeseen todettu sen suuntaista, että tämän äidin todellinen elämänasenne/luonne/persoona vaan tuli esiin tämän erityislapsen äidiksi tulon aiheuttaman kriisin seurauksena. Ja se kriisi olisi voinut olla ihan mikä vaan.

Naurettavaa ajatella, että tällä erityislapsen äitiydellä ei olisi tässä tapauksessa mitään tekemistä asian kanssa. Elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Samoin olisi naurettavaa väittää, että muka kaikki johtuisi erityislapsen äitiydestä. Mutta jos luet tätä ketjua niin huomaat, ettei täällä sellaista väitetäkään.

enkä mitenkään koe olevani parempi äiti. En tosin huonompikaan kuten moni "tavis"lapsen äiti antaa (selkään puukkotaenkin) ymmärtää....



Minäkin kehottaisin ap:tä sanomaan suorat sanat selkäänpuukkottajalle.

erityislasten äitejä, mutta ei heistä voi vetää mitään yhteistä johtopäätöstä juuri tuon asian perusteella.

Kuvailemasi nainen ei ehkä vain pidä sinusta. Tai sitten erityislapsen hoito vetää pinnan välillä niin kireälle, että suhteellisuudentaju vähän pettää. Toivottavasti tilapäisesti.

Monesti näkee, että ihmiset ajattelevat että juuri heidän vastoinkäymisensä (okt-rakennus, ylipaino, työttömyys, masennus, allergiat, mikä tahansa) on erityisen ainutlaatuinen ja ihminen, jolla ei sitä vastoinkäymistä ole, ei ymmärrä elämästä mitään. Juuri nyt täällä meillä 8-vuotiaan kärsimys huutaa taivaisiin kun hän ei saa lähteä ilman sukkia ja villatakkia, pelkässä kesämekossa brunssille. Muiden ongelmat ei ole mitään!

En siis usko, että tässä on kyse erityislapseudesta.

Toki jokainen äiti on yksilö ja jokainen ystävä samoin. Joku pieni ylemmyydentunto siinä kuitenkin on. Ikäänkuin toisen erilainen tuska tekisi toisen tuskan jotenkin pienemmäksi. Kukaan ei voi asettua toisen asemaan, koska jokainen kokee asiat omalla tavallaan, tunteidensa ja toimintatapojensa mukaisesti. Tuollainen selkääpuukotus on silti tosi törkeää ja ikävää. Sano ihmeessä suuuuorat sanat, kuinka loukatuksi tulit ja kuinka toisaan luulit olevanne ystäviä. Ehkä se panee hänetkin ajattelemaan. Kirjoita vaikka, jos et saa sanotuksi.

normaali huono ilmaisu, mutta muutakaan en keksi. En koe olevani sen parempi kuin muutkaan äidit, enkä mielestäni valita sen enempää. Elämä on meillä välillä haasteellisempaa, mutta siihen pitää osata suhtautua niin. Enkä kohtele lapsiani sen erikoisemmin, molemmilla on samat säännöt ja molemmat saavat samalla tavalla rakkautta.



Sääli jos erityislasten vanhempien pitää kohdella muita ylimielisesti

Tunnen kyllä erityislasten äitejä, mutta ei heistä voi vetää mitään yhteistä johtopäätöstä juuri tuon asian perusteella.

Kuvailemasi nainen ei ehkä vain pidä sinusta. Tai sitten erityislapsen hoito vetää pinnan välillä niin kireälle, että suhteellisuudentaju vähän pettää. Toivottavasti tilapäisesti.

Monesti näkee, että ihmiset ajattelevat että juuri heidän vastoinkäymisensä (okt-rakennus, ylipaino, työttömyys, masennus, allergiat, mikä tahansa) on erityisen ainutlaatuinen ja ihminen, jolla ei sitä vastoinkäymistä ole, ei ymmärrä elämästä mitään. Juuri nyt täällä meillä 8-vuotiaan kärsimys huutaa taivaisiin kun hän ei saa lähteä ilman sukkia ja villatakkia, pelkässä kesämekossa brunssille. Muiden ongelmat ei ole mitään!

En siis usko, että tässä on kyse erityislapseudesta.

Joo, en mä ajattele niin että kaikki erityislasten äidit on tällaisia. Mun kaikista läheisin äitikaveri on erityislapsen äiti myös, eikä tällaisia ongelmia ole ollut. Äitejä me ennen kaikkea ollaan, oli sitten lapsi tavallinen tai erityinen.

Taitaa olla niin että erityislapsen äitiys on vaan tuonut tämän äidin todellisen luonteen ja elämänasenteen pintaan :/ Kriiseissähän meidät yleensä punnitaan ja jyvät erottuu akanoista ns... :/ Tutustuttiin tämän äidin kanssa jo raskausaikana, ennenkuin oli mitään tietoa lasten erityisyyksistä.

Jos on vaan niin, että tämä nainen ei pidä minusta, niin miksi ihmeessä hän on edessä päin esittänyt ystävääni... Siitä olen järkyttynyt. Ei mulle ole ennen tehty näin.

Sitä vaan mietin, että onko muut kokeneet vastaavaa, onko tämä yleistä? Siis että joku erityislapsen äiti kaataa kaiken paskan tavisäidin niskaan... Onhan sekin tapa purkaa pahaa oloa, mutta... Ehkä ammattiavun etsiminen olisi parempi ratkaisu. Tälla tavalla sitä vaan karkottaa ihmiset ympäriltään :(

ap

Onko kellekään muulle käynyt samoin?

Ihminen jota luulin ystäväkseni teki samoin.. Hän oli edessäni "tosiystävä", mutta heti kun mahdollisuus tuli hän puukotti selkään; hän oli levitellyt perheestäni mm. sellaista tietoa, että meillä kaikilla on persoonallisuushäiriö, 7v poikani on gangsteri jne. JA tämän hän toi minulle esiin puhelinkeskustelussa: "Ennenkuin muualta kuulet niin perheestäsi kerrotaan seuraavaa..." Lähteenä p:n jauhamiselle oli siis hän itse. Soitin kaikille joiden hän kertoi sanoneen meistä jotain, kysyin mistä he ovat tietonsa saaneet ja soitin "ystävälleni" takaisin. Kaiken hän kuittasi itkien... itki kuinka vaikea hänen "Lassinsa" on saada ystäviä kun hänellä on aspergerin syndrooma/(autistisia piirteitä. Hän oli vain yrittänyt kääntää kielteisen huomion pois omasta pojastaan, jonka taudinkuvaan kuuluu mm. krooninen valehtelu. "Ystäväni" sanoi suoraan että hänellä on oikeus tehdä moisia sillä hänellä on NIIN VAIKEAA. Kehtasi vielä soittaa myöhemmin että voitaisiinko järjestää lapsillemme yhteinen hoitaja kesäkuukausille!!!

Tavallaan. Itselläni on e-lapsi ja kyllä toisinaan pidän "tavislasten" äitien valituksia ja surkutteluja raskaasta arjesta ja elämästä naurettavina. Olen kateellinen, kyllä, mutta on vaikea sietää sitä, että joku pitää vaikkapa ruuan kanssa nirsoilua niin vakavana asiana, että tekisi mieli ottaa itsensä hengiltä, kun itse saan taistella päivän jokaisena tuntina lapseni kanssa jos jonkinmoisten ongelmien kanssa... Tuntuu vaan typerältä, että jos syöminen kestää vaikka 15min (x vaikka 5) ja sen aikaa vähän kinataan, mutta muu aika päivästä menee oikein hyvin, niin... No, se on epäreilua ;)

Annatko sä sun ajatusten näkyä/kuulua? Siis sehän on vaan inhimillistä että omien vaikeiden asioiden rinnalla muiden ongelmat tuntuu joskus mitättömiltä. Mutta on eri asia mennä pamauttamaan ystävälle, että sun murheet ei ole _mitään_. Ei kukaan halua tai ansaitse semmoista kuulla. Elämä ei ole kilpailu siitä, että kellä on vaikeinta.

Itselläni on e-lapsi ja kyllä toisinaan pidän "tavislasten" äitien valituksia ja surkutteluja raskaasta arjesta ja elämästä naurettavina. Olen kateellinen, kyllä, mutta on vaikea sietää sitä, että joku pitää vaikkapa ruuan kanssa nirsoilua niin vakavana asiana, että tekisi mieli ottaa itsensä hengiltä, kun itse saan taistella päivän jokaisena tuntina lapseni kanssa jos jonkinmoisten ongelmien kanssa... Tuntuu vaan typerältä, että jos syöminen kestää vaikka 15min (x vaikka 5) ja sen aikaa vähän kinataan, mutta muu aika päivästä menee oikein hyvin, niin... No, se on epäreilua ;)

Olen kyllä joskus sanonut, että eikö se nyt kuitenkin ole hienoa, että muuten sujuu hyvin, vaikka ruokailun kanssa onkin vaikeaa. Ja muistuttanut omasta tilanteestani. Ehkä aliarvioin toisten sietokykyä, mikä kellekin on vaikeaa, mutta toisaalta luulisin osaavani käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla... Ota ja tiedä :)

Onko kellekään muulle käynyt samoin?

On käynyt :-(

Ihminen jota luulin ystäväkseni teki samoin.. Hän oli edessäni "tosiystävä", mutta heti kun mahdollisuus tuli hän puukotti selkään; hän oli levitellyt perheestäni mm. sellaista tietoa, että meillä kaikilla on persoonallisuushäiriö, 7v poikani on gangsteri jne. JA tämän hän toi minulle esiin puhelinkeskustelussa: "Ennenkuin muualta kuulet niin perheestäsi kerrotaan seuraavaa..." Lähteenä p:n jauhamiselle oli siis hän itse. Soitin kaikille joiden hän kertoi sanoneen meistä jotain, kysyin mistä he ovat tietonsa saaneet ja soitin "ystävälleni" takaisin. Kaiken hän kuittasi itkien... itki kuinka vaikea hänen "Lassinsa" on saada ystäviä kun hänellä on aspergerin syndrooma/(autistisia piirteitä. Hän oli vain yrittänyt kääntää kielteisen huomion pois omasta pojastaan, jonka taudinkuvaan kuuluu mm. krooninen valehtelu. "Ystäväni" sanoi suoraan että hänellä on oikeus tehdä moisia sillä hänellä on NIIN VAIKEAA. Kehtasi vielä soittaa myöhemmin että voitaisiinko järjestää lapsillemme yhteinen hoitaja kesäkuukausille!!!

Voi ei, sulle on käynyt samoin :( Taitaa olla niin, että erityislapsen äitiys käsittelemättömänä ja hyväksymättömän asiana voi aiheuttaa äideissä mitä ihmeellisintä käytöstä :( Niinkuin moni muukin kriisi elämässä voi tehdä.

Mä törmäsin myös tohon samaan pointtiin. Tämä äitiystäväni vetoaa siihen, että *koska hänellä on niin vaikeeta, niin hän saa tehdä mitä vaan*. Hänen ei tarvitse kuulemma edes pyytää anteeksi, jos käyttäytyy ilkeästi. :(

Surullista. Mä niin toivoisin että erityislasten äidit, jotka on täynnä katkeruutta ja kateutta, hakisivat apua, eivätkä purkaisi kaikkea paskaa lähipiiriinsä. Äidin rikkinäisyys kostautuu viime kädessä omalle perheelle ja sille erityiselle lapselle.

Tässä munkin tapauksessa käy todennäköisesti niin, että tämä erityislapsen äiti kuvittelee, että hänen lapsensa erityisyys karkottaa ihmiset, vaikka oikeasti se on hänen oma käytös :/

Ap

Vauvakerhossamme on erityislapsen äiti, ja kenelläkään muulla ei tietenkään voi olla vaikeaa. Näytti olevan jokseenksin kova pala hänelle, että yhden äidin lapsi oli ollut teholla synnyttyään. Vielä oikein tinkasi, että olitko varma, että se oli teho-osasto eikä valvontaosasto... voi elämä...

Olen huomannut saman kuin ap. Vauvakerhossamme on erityislapsen äiti, ja kenelläkään muulla ei tietenkään voi olla vaikeaa. Näytti olevan jokseenksin kova pala hänelle, että yhden äidin lapsi oli ollut teholla synnyttyään. Vielä oikein tinkasi, että olitko varma, että se oli teho-osasto eikä valvontaosasto... voi elämä...

Tutulta kuulostaa :( Aivan ihmeellistä pätemistä mitä ihmeellisimmillä asioilla. Tämä mua selkään puukottanut erityismamma mm. pitää itseään lähes lääkärin tasoisena diagnosoimaan muiden lapsia. Mun lapsella on ollut terveyshuolia ja niitä on tutkittu sairaalassa poliklinikalla, jonka seurannassa olemme edelleen. Tämä erityismamma kuittasi huoleni lapseni terveydestä tyyliin "pyh! minä tiedän kyllä, että tuo ei ole mitään!" :( Eli vaikka hän tasan tarkkaan tietää että millaista on olla huolissaan oman lapsen terveydestä, hän ei suo sitä huolta muille. :( Vain _hänen_ lapsella saa olla terveyshuolia, muilla ei saa olla _mitään_ :(

Niin surullista. :( Siis että ihminen on niin sekaisin, että kilpailee sillä kenellä on vaikeinta.

enkä pidä itseäni sen takia sen ihmeellisempänä äitinä kuin ketään muutakaan. Joillekin sitä taakkaa annetaan vain vähän enemmän kuin toisille, ei siinä pärjääminen kenestäkään sankaria tee. Sitä paitsi noiden terveiden lasten äideillä saattaa sitten olla muita, minulle tuntemattomia ongelmia eli senkään takia en halua vähätellä ketään. Tiedän itsekin että ilman tätä erityistä minulle monet arkiset pikkuongelmat tuntuisivat varmasti raskaammilta.



Kyllä kieltämättä joskus tulee joskus surkuhupaisakin olo kun kuuntelee jonkun "turhapäiväistä" valitusta arkensa raskaudesta. mutta kuten aiemmat ovat jo todenneet, oleellistahan on se kuinka itse käyttäytyy noissa tilanteissa. En vähättele ketään ja jos alkaa liikaa ottamaan päähän kiitän vain kohteliaasti seurasta ja lähden muualle. Voi olla että myöhemmin välttelen kyseisen ihmisen seuraa, juuri siksi etten sillä heikoimmalla hetkellä sanoisi mitään ikävää. Jos taas on kyse kovin läheisestä ihmisestä voin suoraan sanoa että nyt on todella huono hetki enkä oikein jaksa keskittyä toisen ongelmiin omieni keskellä. Ei sen ihmeämpää.



Muuten ap:n tapuaksesta en tiedä onko sillä oikeastaan mitään tekemistä erityislapsen kanssa. Onhan noita tapauksia pilvin pimein ihan terveidenkin vanhemmissa. Nostetaan itsensä jalustalle ja vähätellään toista, puhutaan kakkaa seläntakana jne. itsekin olen erityislapsen äitinä saanut kokea tuota muutamaltakin terveen lapsen äidiltä, tiedä sitten mit heillä on jäänyt käsittelemättä....

Surullista. Mä niin toivoisin että erityislasten äidit, jotka on täynnä katkeruutta ja kateutta, hakisivat apua, eivätkä purkaisi kaikkea paskaa lähipiiriinsä. Äidin rikkinäisyys kostautuu viime kädessä omalle perheelle ja sille erityiselle lapselle.



Tässä munkin tapauksessa käy todennäköisesti niin, että tämä erityislapsen äiti kuvittelee, että hänen lapsensa erityisyys karkottaa ihmiset, vaikka oikeasti se on hänen oma käytös :/



Ap

[/quote]

---



Tämä viimeinen lause varsinkin on TOSI hyvä pointti. Toivon, että erityislasten äidit olisi täällä. Juurikin näin! T. samanlaista kokenut huono kirjoittaja (veit sanat suustani...)

Muuten ap:n tapuaksesta en tiedä onko sillä oikeastaan mitään tekemistä erityislapsen kanssa. Onhan noita tapauksia pilvin pimein ihan terveidenkin vanhemmissa. Nostetaan itsensä jalustalle ja vähätellään toista, puhutaan kakkaa seläntakana jne. itsekin olen erityislapsen äitinä saanut kokea tuota muutamaltakin terveen lapsen äidiltä, tiedä sitten mit heillä on jäänyt käsittelemättä....

Kiitos teille kaikille vastanneille ja kommentoineille :)

Joo, en mä ajattele että kaikki erityislapsen äidit on samanlaisia. Tässä mun tapauksessa sillä erityislapsen äitiydellä on kuitenkin jotain tekemistä tämän asian kanssa, se on nimittäin ollut se mikä tämän ihmisen on ajanut tällaiseen käytökseen. Mutta niinhän mikä tahansa kriisi elämässä voi tehdä: ajaa ihmisen "reunan yli", pois tasapainosta. Me tavattiin jo raskausaikana ennenkuin mistään erityisyyksistä oli tietoa, mistä tietää miten asiat olisi jos kohtalo olisi päättänyt toisin. Mistä sitä ikinä voi tietää. Ehkä mun arvostelukyky vaan petti tämän ihmisen kohdalla täysin. Uskoin hänestä hyvää, luotin, päästin lähelleni, mutta paskaa tuli niskaan. Olen siitä järkyttynyt, olen ihminen joka uskoo ihmisistä yleensä hyvää. *huokaus*

Mutta ehkä mun tosiaan pitäisi harkita hänelle kirjoittamista, kertoa miten hänen tekonsa ovat minuun vaikuttaneet, niin saisin ehkä edes itselleni rauhan. Toisaalta tekisi mieli vaan antaa olla, mutta kun tämä tapahtunut vaivaa mua ja pahasti :( Mutta eihän hän tehtyä saa tekemättömäksi.... enpä kyllä oikein tiedä mitä tehdä. :/

eli terveiden lasten vanhemmat ruikuttaa muka turhasta ja vaan näiden keharilasten vanhemmat aiheesta...

Kyllä!!

tai voithan kirjoittaa ajatukset paperille, mutta älä anna tälle äidille sitä. Saa vain vettä myllyynsä lisää. Hän ei takuulla kadu mitään ja tuntee sympatiaa vain itseään kohtaan.

Ei kannata kirjoitella mitään kirjeitä tai voithan kirjoittaa ajatukset paperille, mutta älä anna tälle äidille sitä. Saa vain vettä myllyynsä lisää. Hän ei takuulla kadu mitään ja tuntee sympatiaa vain itseään kohtaan.

Tämä on just se pointti mitä mietin ja pelkään. Että onko aivan turhaa tälle äidille yrittää kertoa, että muillakin ihmisillä on tunteet... :/ Täytyy nyt miettiä tarkkaan.

Tavisten äidit ne täällä asiasta metelin ovat nostaneet.Monet kehottaa hakemaan apua!Mistä?Minkälaista?Miksi ei ketjun alottaja tarjonnut sitä apua mitä toinen tarvitsi?Ei taida kyse olla kuitenkaan siitä onko tavislaspsen tai erityislapsen äiti vaan minkälainen on itse,se oma EGO.