SUURPERHEKUUMEILIJOIDEN TOUKOKUU
Uusi kuukausi, uudet kujeet... Huomenta sairastuvalta ja oikein ihanaa Vappupäivää kaikille!
Uusille tervetuloa joukkoon ja osanottoni menetyksen kokeneille.
Ja minulla on sitten oikein mukavat keskustelunavausjutut, joten pieni varoitus näin alkuun... Tässä ollaan viikon verran pian podettu toisenlaisia kuumeita ja oksutauteja, tuo vauvakuume jotenkin aina haihtuu näissä puuskissa. Ensin sairastimme kakkonen ja minä, sitten kolmonen,ja viimeksi isäntä ja esikoinen. Vauva ei tainnut onneksi tautia saada, vaikka koko ajan olenkin normaalisti imettänyt. Eilen illalla, kun piti mennä nukkumaan, kakkonenoksensi taas aivan ilman mitään varoituksia sänkynsä. Kuitenkin oli nyt vain se yksi kerta, taisi eilen mässyttää liikaa nakkia, sipsiä, simaa, tippaleipää ym. taudin jälkeen ettei vatsa vielä kestänyt.
Mitähän tässä nyt, pitänee lukea viikon viestit vielä uudelleen ajatuksella, josko siellä oli jotain mihin piti jotakin kommentoida. Ja yritän palata seuraavalla kerralla hieman mukavammin jutuin... Nämä tällaiset viikot vain jotenkin saavat ajattelemaan, miten paljon helpompaa elämä olisikaan, kun olisi vain yksi lapsi, joka voisi sairastua. Toisaalta vahinko on jo tapahtunut ja tautiset ajat ovat tälläkin poukalla varsinaista rumbaa, joten yksi potentiaalinen pikkupotilas lisää ei enää paljon pakkaa sekoittaisi!
Katjalah+tervehtyvä terroristikatras
Kommentit (107)
Kiitos Moccatryffeli aita vinkistä taidetaan mennä tänään jo katsomaan kun noi naapurit on meillä siis huisin ärsyttäviä, mutta enpä ole ainoa täällä luin iltalehdestäkin miten Espoossa naapuri terrorisoi vaikka miten eli heihin verrattuna meillä vielä suht kesyä toimintaa mutta saa nähdä miksi muuttuu.....
Katjalah tiedän kokemuksesta mitä on kun isopehe sairastaa...meillä kerram kaikki neljällä samaaan aikaan oksennustauti+minä mukaan lukien kauheeta oli koskaan vielä ei ole ollut että kaikilla kuudella olisi jotain samaan aikaan ...mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa...pelossa ainakin elän. Meillä jos jyllää oksennustauti niin saa varata sellaisen kahdeksan viikkoa kun joka vikko joku tai jotku yrjöää eli huisin mukavaa on ja sitten osa sairastauu kahteen kertaan, usein se olen juuri minä-raukka.
Mullakin tuo kuumeilu laskee ja nousee en millään malttaisi odottaa kesään varsinkin kun olen noita surullisia juttuja lukenut tuntuu tää laskelmointi vieläkin vääremmältä ja poden todella huonoa omaatuntoa. Mutta se kesä vauva 2010 olisi se miun toive....saa nähdä miten käy.....
Annlinn
Tulin erehdyksessä laittamaan tämän tuonne huhtikuuhin, nythän on jo toukokuu ----
MOrjens!!
Nyt yritän vähän kommentoida kirjoituksianne - kun on hetki omaa aikaa..
moccatryffeli - Olen pahoillani - sinulla myös on ollut tosi kurja kokemus!! Nuo on niiiiin ikäviä. Minkä ikäisiä sun lapsesi ovat, en muista oletko kirjoittanutkin siitä, mutta kysympä vaan :)
Annlinn - tsemppiä aitakasvin valintaan, kannattaa ihan soittaa/käydä puutarhalla ja kysellä, saa hyviä vinkkejä myös siitä mikä kasvi kasvaisi ja voi hyvin paikalla johon sen meinaat istuttaa.. Katsopa millainen aita tulee sellasesta kasvista, kuin isotuomipihlaja. Kasvaa nopeasti ja korkeaksi. Voi leikatakin, mutta ei välttämäntön...kevät kyllä pistää vipinäää kinttuihin - tekee mieli rapsuttaa ja laittaa kun kesä KESÄ kesä KESÄ TULEE!! Ihanaa!
iuiu - Toivottavasti sun kesäisille äitiysvaatteille olisi pian käyttöä!!
millainen tuo doomoo seat sitteri on?? Voisi surffata ja kattoa mitä netti tarjoaa, mutta kerro sinä!!
Mitä se meinaa että kohdussa on puolen sentin limakalvo? RAskautta? hope so!!
-sinuvi-
luin nyt nämä toukokuun viestit uudelleen, ja olikin sellainen tunne tuosta isotuomipihlajasta, että jokohan se oli mainittu. No, se on ilmeisen hyvä kasvamaan, ihan etelästä tuonne pohjoisemmaksi. Minä haluaisin sitä laittaa reunustamaan tonttia, mutta mun mies ei halua 'aitausta' joka suuntaan...
Mun siskon mies kehui tuota isotuomipihlajaa, turussa oli hänellä oma talo, ja tosi nopeasti sai hyvän aidan sillä.
nyt voisi omaa napaakin laittaa..
eli ne tuntemukset silloin 17-18 viimekuuta täytyi olla ovistuntemuksia.. koskapa minulla alkoi ne kauan odotetut menkat eilen!!!! Eli jos nyt kierto olis jotain vanhaa mukaellen, seur ovis olis siinä tämän kuun puolenvälin paikkeilla/jälkeen. Hmmm täytyy siis laittaa sinne yritystä ;)
On kauhee kiukku mulla nyt päällä -- en viitti olla tässä koneella kauaa, jos rupean höyryämään tänne... tuli jo äyskäröityä miehellekin. ---> onko muilla menkoilla tälläinen vaikutus?
GALLUPPIA
* Kuinka paljon tarvitsisit yöunta, paljonko yleensä nukut?
* Onko sinulla alhainen, normaali, vai korkea verenpaine?
* Koetko itsesi väsyneeksi?
Itse vastailen nyt :
* Tarvitsisin säännölliset unet, noin 9-10h olis unelma, ihanneaika 22-8, todellisuudessa menen nukkumaan 23 ja herään 7. Yöherätyksiä joskus.
* Minulla on alhainen verenpaine, ja siihen ei ole mitään ohjeistusta. Olen joskus ihan tautisen väsynyt, uskoakseni tuosta johtuen.
Kuulin jostain että ulkomailla lääkitään alhaista verenpainetta, minusta joskus tuntuu että saisin elämästä enemmän irti jos en olis niin väsynyt - eli mielelläni ottaisin jotain droppia tuohon vaivaan kun saisin vain virtaa lisää...
Nyt täytyy mennä...
sinuvi kp2/33 noin about on joskus muinoin ollut:)
Eli mulle vauva aika on helppoa käyn ylikierroksilla ja selviän vähillä unilla. Tärkein on ensimmäiset kolme tuntia kun saan nukuttua niin se riittää. Usein valvonkin puolille öin ja siivoan tai silitän lasten vaatteita, tai sitten harjaan koiria tai leivon. Meillä on herätys 05.00 joka arkiaamu ja viikonloppusin herään ennen kl. 07
Mulla verenpaina on alhaisen ja normaalin välillä osa lääkäreistä on sitä mieltä että se on alhainen osa pitää normaalina.
Lisäksi en ole yhtään väsynyt, mutta yksi ongelma mulla on en osaa rentoutua mun on koko ajan tehtävä ja pelkkä oleminen on aivan hurjan vaikeeta. Keskittymiskykykin on mitä on kun tärkeempää on saada nopeasti hommat hoidettua ja kun niitä hommia rittää ja riittää meillä esim. pestään viisi tai kuusi koneellista pyykkiä joka päivä. Imuroidaan kaksi kolme kertaa päivässä . Vessat pestään joka toinen päivä kun ne ei pysy puhtaina jos pesee vain kaksi kertaa viikossa miten tein ennen. Ruuan laittoon menee eniten aikaa kun kerralla teen makaroonilaatikon esim. viidestä kilosta jauhelihaa, pojat syö kuin hevoset.
Eli viime kesänä kun koululaiset oli kaikki kerralla leirillä oli aivan älytöntä pelkän vauvan kanssa kun siis vaan peukaloita pyöritin. Mutta juuri kaikki nuo edellä mainitut asiat on ne miksi niin rakastan suurta perhettä on niin ihanaa kun on aina jotain tekemistä ja aina joku tarvitsee mua.....Anteeksi näin kauhea vuodatus mutta innostuin niin valtavasti Sinuvin G:sta
Kiitos muuten aitapuska vinkeistä sain sitä tilattua tarpeeellisen määrän.....
Nyt antakaan vinkkejä kun täytyy vielä saada leikkimökki. Sen aion lykätä sillein sivuttain niiden puskien eteen että naapuri on pelkkä harmaa muisto joltain ajalta. Eli miten saisin halviten kivan leikkimökin? ihanaa olisi se maalata punaiseksi ja laittaa musta katto valkoiset ikkunapuut ja kulmalistat. Olen ajatellut että jos saisin helpot ohjeet leikkimökin tekoon niin voisihan noi minun pojatkin sen tehdä....ideoita otetaan vastaan.....
arvatkaas missä muuten poikkesin. Kävin sitten ihailemassa vaunuja ....voi miten paljon raskaanaolevia naisia olikaan vaunuliikkeesssä. Mainitsin siitä miehelleni joka sanoi mulle nauraen että voidaanhan me mennä tohon moottoripyöräliikkeeseen siellä ei varmaan tule yhtään raskaana olevaa naista vastaan.... ärsyttävää mut tollasia ne miehet on...
annlinn
Katjalahin sakille pikaista paranemista näin heti viikon alkuun! On tuo tauti kierre kyllä yksi viheliäisimmistä asioista suurissa perheissä. Meillä tuli se mahatauti seitsemälle samana päivänä, minä ja mies mukaanlukien. Kaikkien oli pakko istua olohuoneen sohvilla ja heti kun joku alkoi oksentamaan niin lykättiin vatia alle. Kaksi nuorinta oli ihan kiinnipideltäviä kun taistelivat niin kovasti vastaan. Meillä oksennettiin tuon yhden illan aikana ainakin 50 kertaa, enkä yhtään liioittele.
Minä pyörryin eka oksennuskerralla pesuhuoneen kiviselle lattialle ja sain valtavan kuhmun päähän. Oli sekin päivä, hyi kamala!!
Minun mies on aina tiennyt milloin olen raskaana ennenkuin ehdin mitään testejä tekemään. Olen joskus jopa loukkaantunut kun hän on yhtäkkiä laukonut päin naamaa et olet raskaana. Mun mielestä tuo on niin henkilökohtainen juttu et se pitää mun itse ensin tietää. Ja eilen illalla sit mies kuunteli kun valitin miten vaikeaa on lähtä mihinkään kun pitää varautua menkkojen alkuun. Hän sanoi minulle et tuskin sun tarvii enää varautua! Oli kuulemma koko viikonlopun tarkkaillut minua ja miettinyt et taidan olla raskaana. Ei ollut vain uskaltanut minulle sanoa kun olen kieltänyt. No, saa nyt nähdä, ei hän ole kyllä kertaakaan erehtynyt suuntaan eikä toiseen.
Kannattaa katsoa netistä sitä sitteriä mistä puhuin, en osaa tarkemmin selittää. Se on kuitenkin vähän sylimäinen ja kelpaa sit isommille lapsille vaikka lukutuoliksi kun vauva siitä ulos kasvaa. Meillä on entinen niin huonoon kuntoon mennyt ettei siihen ilkiä enää vauvaa laittaa.
Täällä odotellaan hirveää vesisadetta illaksi. Ois niin ihana kuivattaa pyykkejä narulla, et harmi kun on luvattu melkein koko viikoksi vesisadetta.
Annlinnhan on melkoinen työmestari. Minulla on sama juttul, etten osaa nauttia joutenolosta. Täällä maaseudulla on sen verran vanhanaikaista, et pyhät pidetään lepopäivinä ja ne tuottaa minulle todella tuskaa.En jaksa koko päivää vaan olla. No yleensä ne menee kyläillessä tai retkeillessä sitten. Mutta noiden kotitöiden lisäksi teen valtavan paljon omia juttua esim. ompelen, askartelen 3d kortteja, kudon. On helpompaa pitää se harrastus täällä kotona kuin olla aina lähdössä johonkin. Yleensä päivät teen kotitöitä ja illan sitten omia juttujani. Lapset toki vaatii silloinkin osansa, mutta mies mielellään hoitaa niitä kun tietää että nautin jos saan tehdä jotain omia juttujani.
En osaa kyllä leikkimökkivinkkejä antaa, meillä mies teki tytöille sellaisen. Jostain mainoksesta katsoin että siinä oli maalaamattomia leikkimökkejä, ne varmaan ovat pikkasen halvempia kuin täysin valmiit. Luulisi kyllä että kirjastostakin löytyy leikkimökin ohjeet jostain nikkarointikirjasta, tai jopa netistä. Mies löysi sieltä ainakin roskalaatikon katoksen ohjeet.
Nyt tekemään pakolliset aamutoimet, että pääsen sitten ompeleen tytöille kesäpaitoja. Maanatait ovat omiaan käsityöpäiviksi! Enpähän jouda miettimään omaa tilaani ja laskemaan milloin tuhlaan kaapissa olevia raskaustestejä...
Toivorikkaana
Iuiu
Vaput oli ja meni. Juhlittiin sukulaisvoimin vanhimman muksun 11 v synttäreitä grillaten ja munkkeja ja kakkua syöden. Ihan mukavaa oli. Tosin luulen että pikkusiskoni arvasi minun olevan raskaana, mutta ei kommentoinut mitään kun oli joukko muitakin ihmisiä paikalla....
Sinuvin galluppiin. Tarvitsisin unta normaalisti kai jonkun 8-9 tuntia mutta nyt tuntuu että 15!! Aina väsyttää ja paha olo jatkuu. Yrjötty on-joka päivä. Usein aamut on parempia jos saa rauhassa hipihiljaa herätä ja paha olo nostaa päätään vasta myöhään iltapäivällä/illalla ja sit se onkin kamalaa... Itse asiassa jäin kiinni oksentelusta tälle 11vuotiaalle joka sitten uteli että miksi aina voin noin pahoin ja pakko oli kertoa ja kuten saattoi arvata, hepulinhan tuo sai. Ovet paukkui ja huuto kuului: muutan pois kotoa. No kun oli pari tuntia rauhottunut pääsi jo itku kun kahden keskn juteltiin ja pahinta ei ollutkaan se, että vauva tulee vaan se, että poika pelkää että äiti kuolee synnytykseen/sektioon. No, minä leikin sitten Jumalaa ja lupasin etten varmasti kuole. Lupasi pitää salaisuutena. Nuoremmat kyllä ihmeyttelevät miksi äidillä on paha olo aina, mutta heille riitti kun tokaisin vaan että en tiijä.
Vielä galluppiin; verenpaine minulla normaali, mielummin vähän alakanttiin kuin yläkanttiin. Ja siis tällä hetkellä oon aina väsynyt. Nuorimmalle tulee hampaita ja yöt on levottomia ja kun on paha olo ei oo mukavaa hyppiä ylös laittamaan tuttia. Niinpä viime öinä usein on nostettu pienin meidän väliin.
Mutta mutta...täytyy lähteä toiseksi nuorinta viemään puheterapeutille ja sieltä sitten kerhoon.
Huomenna onkin eka neuvola. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!
tanni
Voi Tanni, ihana tuo sinun 11 vuotias. Itselläni siis saman ikäinen poika ja hänen ensi reaktio vauvauutiseen oli että "voi ei, nyt me ei taaskaan päästä sinne lappiin". Heh, että semmoinen murhe, mutta sitten keskenmenon jälkeen hän myös pelkäsi että kuolen siihen, kun mies oli mennyt sanomaan että voihan aina tulla joitakin komplikaatioita.
No toivottavasti sinulla pahoinvointi pian väistyy ja huomisessa neuvolassa kaikki hyvin.
Iuiu, koskas ajattelit testata? Mä en varmaan vois olla testaamatta jos mulla vaan olisi testejä kaapissa.
Galluppiin sitten, mulla aika vähäinen unen tarve, nyt pitkästä aikaa saan nukuttua kokonaisia öitä.
Verenpaine on alhainen, mutta väsymys on väistynyt.
Aloin raskauden aikana syömään niitä multitabsin raskausvitamiineja ja ajattelin kyllä vetäistä purkin loppuun, ehkä nekin auttavat. Syökö teistä kukaan mitään ylimääräistä, esim foolihappoa tai muuta kun raskautta kuitenkin suunnittelette?
Jospa sitten syventyisi näihin kotihommiin, esim vaatekaapit pitäisi taas käydä läpi.
kuulumisiin, moccatryffeli
Hengissä ollaan ja vaihteeksi kaikki terveinä. Vauva tosiaan lienee saanut vasta-aineet maidosta, kun säästyi taudilta ja kolmonenkin selvisi ilman sen kummempia vaivoja. Nyt sitten kohti uusia tauteja... Yksi miehen siskoista kiertää meidät vielä varmaan useamman viikon, kun pelkää, että tauti tulee heille - vaikka nyt jos tulee niin on sitten jo uusi tauti. En oikein ymmärrä tuota asennetta, että pientä mahatautia pelätään kuin ruttoa - etenkin kun perheessä on vain kaksi lasta, joista "pieni" on jo 12 vuotias...
Gallupiin... yleensä menen nukkumaan lasten kanssa tuossa n. klo 20-20.30 ja herään sitten miehen lähtiessä verstaan puolelle noin klo 5-5.30... Väliin mahtuu yksi tai kaksi vauvan syöttöä ja aika usein sellainen tunnin pätkä, jonka aikana vedän rasvaa kutiavalle kolmoselle nilkkoihin ja ranteisiin sekä leukaan ja poskiin melkein tuskastumiseen asti. Väsynyt en ole, etenkään kun nykyään useimmiten saan nukkua ainakin yhden neljän tunnin pätkän! Vielä muutama kuukausi sitten vain unelmoin katkeamattomasta neljän tunnin unesta.
Viikonloppuna käytiin ensimmäistä kertaa tälle keväälle mökilläkin, oli jäät lähteneet järvestä niin pääsi veneellä saareen... Vauva ei oikein ollut mökkeilystä innostunut, huuto oli päällä melkein koko ajan milloin ei nukkunut. Mutta veneily on kyllä tuollekin pojalle SE juttu. Aivan uskomatonta mennen tullen, vauva aloitti parkumisen, kun liivit puettiin päälle, mutta sillä sekunnilla, kun moottori pärähti käyntiin poika hiljeni ja oli aivan onnessaan paatissa. Siis tuo on ihan uskomatonta, tyttöäkin nukutettiin pienempänä kesäisin ajelemalla pitkin järveä, mitä kovemmin moottori pärisi korvan juuressa sen varmemmin nukkui.
Iuiulle pidän peukkuja, kyllä se mies varmaan vaimonsa tuntee ja on oikeassa tälläkin kertaa... Tulehan kertomaan, kun olet testaillut. Et varmasti kuitenkaan malta kovin pitkään olla testaamatta!
Kaipa tämä on monella vähänkin isomman perheen äidillä verissä, ettei malttaisi aloillaan olla vaan koko ajan pitää jotain ainakin olla tekevinään... jos ei sitten satu jumiutumaan tietokoneen ääreen... Ja minä vannoin taas tuossa viimeviikolla lapsille (esikoiselle), etten enää osta vähään aikaan yhtään kestovaippaa, mutta tässä surffailen katselemassa ja niin on ihania kuoseja taas, että vaikea taitaa olla lupausta pitää.
Niin, tuosta "ylimääräisen" syömisestä... vetelen noita rautapillereitä, mutta enemmänkin anemian torjumiseen tällä erää.
---- pakko lisätä tuohon galluppiini : moccatryffeli kyselitkin lisäravinteiden tai siis foolihapon nauttimisesta, minä otan nykyään multitabsin raskausvitamiinia ja c-vitamiinia, kalsiumia ja magnesiumia. (tuo magnesium ja kalsium on jääneet imettämisen ajoilta, ajattelin popsia pois). Ja nyt muuten ihmettelen että viime aikoina mullakin on ollut virtaaa ihan mukavasti! Eli voisikohan olla että nuo vitamiinitkin tekee tehtävänsä. Ja ehkä tämä kevät!!
Annlinn - Ihanaa kun vastasit kyselyyn :) sulla virtaa riittää....ihailtavaa, en kyllä tulisi noin vähillä yöunilla toimeen, mitä sinä (kateellisena sun unimäärästäsi !)
iuiu - hui, kauheaa, kaikki samaan aikaan taudissa, huh sentään!
Aika hauskaa kun sun miehesi tuntee sinut noin hyvin, toivottavasti pitää myös nyt paikkansa, ettei sun tarvis testeja ottaa käyttöönkään...jos vain maltat olla ottamatta :)
tanni - jospa sinä odotatkin kaksosia, tuo pahoinvoinnin määrähän voisi olla kytköksissä vaikkapa tuplaylläriin :)
voi noita lapsia, kyllä ne vain on huolissaan että jos jotain sattuis vanhemmille, kaiken murrosiän kuohunnan ja pauhun keskellä..ihania ovat!!
Ihana kun sulla on jo neuvola!!!!
moccatryffeli - kun mainitsit että nyt väsymys on väistynyt, uskotko että tuo väsykki liittyi tuohon alkaiseen verenpäineeseen vai vähäisiin yöuniin? Itsellä tuntuu etten malta mennä nukkumaan kun nyt niin kesättää...
Missä muut luuraa?!??
Hei vappu on jo ohi - palatkaa linjoille :)
sinuvi
aurinko se vaan paistaa ja linnut laulaa...
siis tää on aivan uskomattoman ihana vuodenaika, ei tarvitse pukea enmmälti tuolle maailman södeimmälle Söpöliinille ja voi olla vaikka koko päivän ulkona.
arvatkaas mitä muuta tein tänään...tuli tässä kynittyä kana...., no ei vaisinkaan vaan kiinanpalatsikoira.. Meidän koiruli sisälsi niin paljon takkuja kun tuo poika on niin varovainen tuossa koiranhoidossa ja pelkää että koiraan sattuu liikaa jos sitä harjaa. Saa nähdä mitä poika tykkää kun tulee koulusta, mutta tuo kesäturkki tekee kyllä tuosta koirasta aika söden....
Katjalah: mulla sama juttu noiden kestovaippojen suhteen ..aina vannon etten enää sorru ja sitten kuitenkin taas tilaan ja tilaan. Ne on niin ihania.....
Iuiu: aivan ihanaa , kyllä varmasti miehesi tietää tälläkin kertaa , tule sitten heti kertomaan että me muut päästään onnittelemaan.....mä en kyllä olisi selvinnyt hengissä tuollaisesta oksennustauti sessiosta, eli hattua nostan toivottavasti mulle ei koskaan tule tilannetta että kaikki lapset olisi samaan aikaan....
Tannille: toivon kaksoisonnea ...itse olen niin kauan himoinnut niitä kaksosia eli heti Tanni kun tiedät olisiko masussa kaksi asukkia tule kertomaan. Halkean uteliaisuudesta.....
Mitenkäs te muut , käyttekö raskausajan kunnallisessa neuvolassa vai yksityisessä? Mulla on kunnallisesta niin huonot kokemukset että mulla on jo yksityinen äitiysneuvola katottuna, olen käynyt nyt kolmessa eri yksityisessä äitiysneuvolassa ja jokainen on ollut tosi hyvä ja kätilö tosi tietävä ja mukava sekä siis tosi kannustava.
söpö-sottis kutsuuu....
annlinn
Melkoista tunnemylläkkää ollut viimeinen kuukausi. Ensin valtava ilo raskaudesta, sitten suru keskenmenosta ja nyt menossa vaihe, että ei halua vauvoja ajatellakaan. Että oikein tympii kaikki vauvajutut ja haluais vain tehdä kaikkea sellaista, mikä ei liity lapsiin millään tavalla... Huh!
Viime viikko oli ihana, mies oli lomalla ja mun oli vaikea pitää näppejäni erossa hänestä ; ) Ilmeisesti siis ovis aika lailla ajallaan tuli...
Työt ovat tavallaan jo alkaneet, 2-3 työpäivää teen viikossa. Ihan kiva juttu, varsinkin nyt kun olen tässä mielentilassa että pelkkä kotonaolo tökkii.
Tanni, tsemppiä! Kyllä se on kaiken sen pahoinvoinnin arvoista : )! Meillä myös tuo 11v. on uhannut nimenomaan tuolla kotoa pois muuttamisella, jos vielä vauvoja tulee.
Iuiulle toivon kovasti raskautta!
Mukavaa toukokuuta kaikille! Varmasti vielä seurailen tätä palstaa, tosin en ehkä nyt ehdi niin aktiivinen olla kuin aiemmin.
Miimu
eli aivan innostuksissani uskallauduin laittamaan "vaunut ja rattaat "-osioonkin viestiä siinä toivossa että asiallisia vastauksia saisin , no sehän joiltakin äideiltä on sulamahdottomuus , oma napa ja omat mielipiteet on ne ainoat oikeat, muista viis. Näitä ideoiden matalaksi löyjiä aina silloin tällöin tapaa niin säälittävääää
Onneksi tänne ei ole eksynyt moisia moukkia
annlinn
Tanni: Loppujen lopuksi liikuttavan ihana tuo poikasi reaktio... tuollaisista sitä huomaa, miten pieniä ja haavoittuvia nämä meidän varhaisteinit ovat. Kun eivät millään haluaisi tuoda kuorensa alta esille todellisia tunteitaan, sitä miten tärkeä äiti on. Itse muistelen liikutuksella viime syksyistä tuolloun 11-v pojan joululahjatoivelistaa, kun poika muisti sen, miten kolmosta odotellessa makasin sairaalassa juuri joulun aikoihin - ja nelostahan odotin samoihin aikoihin viime syksynä. Poika oli kirjoittanut listaan ekaksi toiveekseen, että äiti olisi jouluna kotona...
Ja tuossa iässä taitaa olla aika sokki, kun äiti tulee raskaaksi, on pakko myöntää itselleen ja kavereilleen, että vanhukset ovat tehneet SITÄ!
annlinn: no johan oli.... varmaan minäkin saisin tuolla huutia, meillä kun on edelleen käytössä ne 90-l puolivälin vaunut, jotka ovat meillä siis jo neljännellä, lisäksi ostin ne aikanaan käytettynä ja ovat olleet myös kolmosen kummin molemmilla pojilla.... uusimista olen miettinyt lähinnä siitä syystä, että pyörät alkaa olla "vähän" loppuunkuluneet. No, noita mielipiteitä on nähty monenlaisia. Yksi ihminen kertoi, että hänen sukulaisensa olivat olleet sitä mieltä että hänen poikansa ei tule pääsemään liikkeelle, kun kestovaippa on liian paksu, kannattaisi käyttää kertiksiä heidän mielestään, että lapsi pystyisi paremmin liikkumaan.
Jäipä vastaamatta eilen tuohon galluppiin. Minä menen nukkumaan joskus 22-23 välillä ja herätys on puoli 8. Eli noin 8 tunnin yöunilla mennään. Nyt keväällä tunnun pärjäävän sillä ihan hyvin, syksyllä tekisi pimeyden vuoksi nukkua paljon enemmän.
En syö mitään ravintolisiä, joskus yrittänyt raskausmultitabsia syödä, mutta ne vanhani kaappiin. Rautaa toki raskausaikana joudun syömään.
Verenpaine on alhainen, varsinkin raskausaikana. Aiheuttaa silloin huimausta ja usein aamuisin tunnetta että happi loppuu ja joudun aukaisemaan ikkunoita.
Tanni: Minulla on juuri samanlaista pahoinvointia, aamuista kyllä selviää, mutta auta armias mitä ne illat ovat. Sanonkin aina etten tiedä mitään aamupahoinvoinnista. Siitä pääsee kun syö heti noustuaan. Mutta iltaisin ei auta oikein mikään.
Tuosta minun miehestä vielä. Te niin turvallisesti sanotte että kait hän nyt vaimonsa tuntee, mutta kun hän tietää kaikista naisista! APUA! Tunteeko hän myös ne yhtä hyvin kuin minut. Mutta tuo on oikeasti uskomaton kyky. Siskoni anoppi tietää kuulemma myös aina. Minun mies tietää omalla työpaikallaankin, ja kälynsä raskaudetkin hän on tiennyt. Harmi ettei hän aina kerro minulle! Silmistä sen kuulemma näkee. Olen joskus miettinyt että onko se periytyvää ja toinen appivanhemmistani näkee myös aina eli minulla ei olisi mitään salattavaa. Inhottava ajatus. Siskoni sanoo aina että ne on noitia jotka tuollai näkee!
Miimu mukava että jaksat edes luurailla. Keskenmeno toi todella monenlaisia tunteita. Minuakaan ei alkuun kiinnostanut yhtään ajatus vauvoista. Inhotti ajatella että olisin kohta uudelleen raskaana. Aika auttaa, harmi että se joskus tuntuu matelevan.
Meillä myös vanhin lapsi (tyttö) kuuluu joskus sanovan ettei halua enää meille vauvoja. Mutta kyllä kaikki vauvat sitten ovat hurmanneet koko väen. Saa nähdä mitä reaktioita tulee, ja tyttö on jo siinä iässä että joudun varmaan selittämään koko haikaratarinan!
Ja sitten tähän aamuun. Minulla on kolme testiä kaapissa niin piti yksi tuhlata.
Ensin katsoin ettei tule kuin kontrolliviiva. Jonkin ajan kuluttua laitoin sen suojan siihen päähän kun aloin laittamaan testiä roskiin ja siinä olikin haamujen haamu. Kait se totta oli tai sitten näin omiani. Mutta luulisin että se siinä oli. Kun menin puolen tunnin kuluttua katsomaan, ei haamua enää näkynyt. Testin ohjeissa kyllä luki, että tulos täytyy katsoa 10 min sisällä että saa oikean tuloksen. Teen loppuviikosta varmistustestin kun noita vielä on. Eli taas se mies on tietävinään.
Neloselta en muuten ole tehnyt ollenkaan raskaustestiä. Luotin mieheen ja sanoin että kyllä ne oireet sitten kertoo olenko raskaana ja niin tulivat.
Nyt laittamaan pienin päikkäreille ja pyykkikasan kimppuun.
Voikaa hyvin!
Iuiu
Iuiu, onnittelut haamusta. Ethän kyllä taida tarvita niitä testejä lainkaan, kun miehelläsi tuo kyky. Olen kuullut ennenkin, että silmistä pystyy näkemään raskauden ja tunsin erään vanhan naisen joka kertoi aina naisille, että nämä ovat raskaana ennenkuin kyseiset ihmiset itse tiesivätkään. :)
Annlin, mä en taida viitsiä edes käydä katsomassa mitä siellä foorumissa on taas vaahdottu. Välillä kun lukee niitä juttuja, niin miettii että onko täällä oikeasti näin monta omituista kulkijaa ja ilkeitä kaiken lisäksi, vai ne samatko siellä aikansa viettää ja vastailee kaikille mitä sattuu.
Meilläkin on vaunut jostakin 90-luvun lopulta, kirppikseltä hommattu, toiset meidän pesueella ja kyllä viimeisiään vetelee, mutta niin meinasin että yhden villahousun vielä saa niissä kärrätä. Saa nyt nähdä tuleeko enää käyttöä, mutta tänäänpä tuli postista kasa testejä, ja yritys on jo ukon kanssa vienosti aloitettu.
Tuosta väsymyksestä vielä, niin tuon keskenmenneen raskauden aikana mä nukuin hirveän huonosti, heräsin joka yö siinä kahden maissa ja valvoin pari tuntia ja sitten vain torkkumista aamuun asti. En tiedä mikä oli syynä, mutta nyt saa kyllä paremmin nukutuksi.
Keskenmenon kokeneille vielä semmoista kysymystä, että oletteko menneet tai menossa jälkitarkastukseen? Jos, niin minne? Mulle sanottiin ettei tarvitse, mikä kyllä ihmetyttää vähän, ajatteliko ne että niin vanha kehäraakki ettei turhia menoeriä enää siihen tuhlata.
Ajattelin kyllä itse johonkin mennä tarkistukseen.
Mutta nyt taas kotihommeleihin,
Moccatryffeli
Minäkin oon kuullut että jotkut-harvat ja valitut - näkevät silmistä onko toinen raskaana vai ei.
Tänään oli siis neuvola, eka sellainen. Eipä tuolla mitään uutta ja ihmeellistä, hb ok, samoin paineet ja pissa puhdas. Kaikki on vielä aikalailla tuoreessa muistissa.
Juu, en usko odottavani kaksosia megapahoinvoinnista huolimatta. Yhtä pahoin voin viime raskaudessakin. Kolmessa ekassa en juuri lainkaan. Kai se on vanhuus joka vaivaa. Miähän kävin siellä alkuraskauden ultrassa ja siellä näkyi vain yksi sydän joka pompotti. Np-ultraankin varasin ajan toukokuun toiseksi viim. viikolle. Mihinkään muihin tutkimuksiin en kuitenkaan aio mennä vaikka siellä jotain tulisikin. Mies on kyllä eri mieltä mutta aion jyrätä tässä(kin) asiassa hänet....
Moccatryffeli kyseli että olenko käynyt jälkitarkastuksessa keskenmenon jälkeen. Ekan kerran kyllä, mutta silloin tehtiin kaavinta. Toisella kerralla en, mutta hcg katsottiin verikokeella että oli laskenut. Eli kävin ihan terveyskeskuslääkärillä /neuvolalääkärillä tuolloin.
Mutta nyt täytyy mennä. Ihana auringonpaiste ulkona! (Ja kerrankin ei oo paha olo!!)
tanni
Mulla vapaapäivä, joten jos kirjoittais sanan, pari.
Ihanan aktiivisia ootte kirjoittelemaan ja muutenkin :) En vaan nytte muista kaikkien nimimerkkejä..... Oliko se Annlin joka on niin ahkera kotihommissa? Voisin lainata hieman tuota energiaa, mä kun en oo mikään kodinhengetär! Hyvä, jos jaksan kerran viikossa imuroida :O Anoppi ja appi oli täällä sunnuntaina katsomassa lapsia kun oltiin automessuilla ja johan oli taas siistiä kun tultiin kotiin (noloa). Mut ollaan kaikki erilaisia ja jokainen hyvä eri asioissa. Mä teen kai ihan ok ruokaa sentään.
Galluppiin vastailuja: menen nykyään noin klo 23 nukkumaan, raskaana ollessani oli pakko mennä jo yhdeksältä, arvatkaa oliko vaikeeta olla yhdeksään töissä. Jos meen aamuun niin herään kuudelta ja muuten ennen seitsemää. Mulle sopiva unen määrä on semmoinen kahdeksan tuntia, pärjään vähemmälläkin. Mulla verenpaine yläkanttiin, raskaana ollessani alapaine joka neuvolakerralla 92... Liekö sekin syynä pikkuisen kuolemaan? Ylipainoa mulla myöskin toistakymmentä kiloa, nyt taas yritystä saada sitä alas. Jos sitten jaksaisi taas enemmän.
Meillä perjantaina se jälkitarkastus, Elladallakin varmaan ollu keskenmenon jälkeen..? Mitähän siellä tehdään? Sisätutkimus varmaan ainakin. Entäs ultrataanko? Vähän stressa jotenkin...
Iuiu, toivottavasti plussa vahvistuu!
Voimia kaikille tautien keskellä ja muunlaisenkin pahoinvoinnin kourissa kärsivälle Tannille! Siitä seuraa sentään ihana palkinto :) oma pikkuinen vauva <3
Mokkatryffeli, meillä on jälkitarkastus kun oli niin pitkällä kun todettiin (17+4), eikö sullakin ollu viikolla 15? Aika outoa... Luulis, että tarkastetaan. Lisäksi me kuullaan siellä kaikkien niiden kokeiden tulos, joita otettiin. Josko löytyis syy...
Kysyit myös, onko käytössä lisäravinteita. Mä syön rautaa vielä noin kuukauden, lääkäri suositteli keskenmenon jälkeen kun tuli niin sairaasti verta, vaikka hb olikin jotain 120, ois luullu paljon alhaisemmaksi kun pyörryinki kaks kertaa. Raskaana ollessani otin poretablettina monivitamiinia, jossa foolihappoa ilman a-vitamiinia.
Huh, päivä on mennyt 'asioilla'.. kuntosalillakin olen saanut käytyä!! hyvä minä! Piti 'kuluttaa aikaa' kun kolmosella oli kerho, päätin jo illalla että yritän mennä salille sillä aikaa. Kun kuopus kuitenkin on mukana, ja päiväuniaikaan, nukkukoon vaunuissa, ja niimpä pikkukaveri teki. Oli tosi kiva kun sai ittestään irti, siel oli muutama mies myös, onneksi musiikki vähän soi, ettei ollut vaivautunut fiilis, kun kaikki vaan hiljaa ähisi :)
Miimu - kiva että käyt seurailemassa meitä, jos ennätät, laita kuulumisia! Tuosta viimeviikkoisesta ovistelusta---liekö siitä mahdollisia seuraamuksia odotettavissa?!?
Katjalah - tuo on niin totta, noista murkuista on varmaan kamalaa kun vanhemmat on tehneet todistettavasti SITÄ, kun tulee perheeseen vauvoja... :)
iuiu - tuo on kyllä aika hurja kyky, nähdä toisesta raskaus, ennen kuin asianomainen itse edes tietää asiasta!! Mutta mun siskolle sanoi *joku*, nyt en muista oliko se sukulainen, kun siskoni ei edes tiennyt olevansa, että taidat olla pieniin päin. Siskoni ihmetteli sitä, niin tämä henkilö sanoi, että hän kuunteli sun hengityksestäsi. Että olkaa varuillanne, hengityskin voi sen paljastaa :) Mutta eipä tuo kiva ole jos appivanhemmat näkee heti raskauden, minäkin haluan pitää asian omana ja mieheni tietona tietyn ajan - ONHAN se niin henkilökohtainen juttu!!!
Mutta toivottavasti tuo sun viivasi vahvistuu ja uusi raskaus on todella totta!
moccatryffeli - pistähän kyselyä että täytyshän sun saada jälkitarkastus.. vähänkyllä outoa jos ei sitä ole, kun raskaus oli kuitenkin niin pitkällä.
tanni - onnittelut neuvolakäynnistä - se on ihanaa jokakerta...viel ei tainnut dopplerilla saada pom pom pom..onko teillä ultraa neuvolassanne?
Santsu-75 - otetaan yhdessä osa tuosta Annlinn'n energiasta - hih!
Näin tänään yhden kerhosta tutun äidin, ja ihailin hänen masuaan, sain kuulla että heille tulee kaksoset!
Suvussa ei ole juurikaan ennestään, eli ihan täysin yllärinä oli tullut, ja oli selvinnyt vasta vkon 15 lääkärineuvolassa. Ja ei ollut ollu mitään tuplapahoinvointia tms. Hieman vaan enemmän kipeä kuin aiemmissa raskauksissa, että ajatteli olleen tuulimunaraskauden :) Lääkäri sanoi ettei ole kuule tuulimuna, vaan kaksoset!!!
Voi, mitenkä sitä voisi laannuttaa vähän tätä vauvakuumetta :) kun näkee raskaanaolevia, niin tuntuu että sellainen humahdus vaan käy omassa päässä - tahtoisi niin kovasti pienen. Vaikka kyllä minä satalasissa nautin tästä nykyisestakin tilanteesta. Ja kyllähän nuo murkutkin tuota aikaa tarviis. Että hyvä näinkin ;) mutta tuo on kyllä tosi käsittämätöntä tämä klassinen vauvakuume, raskaanaolokuume synnytyskuume ymym
-tunnistatte varmaan oireyhtymän :O
nyt menen raivaamaan kotia, ja laita perunat kiehumaan
-s-
Eilen laitoin viestiä tänne, mutta ei se näköjään tullutkaan perille.
Onkin näköjään useampia kohtalotovereita täällä. Ajatuksenne tuntuvat kyllä niin tutuille ja kyllä tässä varmaan aikaa menee henkiseen toipumiseen. koko ajan miettii miten pitkällä raskaus nyt olisi ja joko tuntuisi liikkeet jne. Äitiysvaatteita on minullakin kaapissa, mutta jospa niille vielä olisi käyttöä.
Katjalahille ja katraalle toivon parantumisia. Toivotaan ettei teidän vauvalle enää tartu. Ehkä hän on saanut jo vasta-aineet kun kerran imetät.
Kieltämättä nuo taudit kestää tosi pitkään monilapsisessa perheessä. Meillä oli syksyllä kaikilla, myös minulla enterorokko ja sitten jouluna vesirokko lapsilla. Onpahan nyt sekin käyty läpi.
joku kysyi (En muista vielä kaikkien nimmareita) hyvää aitakasvia. Meille suositeltiin isotuomipihlajaa, jota ei tarvitse välttämättä leikata, mutta kasvaa nopeasti, on kestävä ja kaunis syysväri. Meillä piha siis aivan alkutekijöissään, ei yhtäkään kasvia vielä, rakennettiin vuosi sitten ja tontti on vanhaa peltoa. Työsarkaa siis riittää.
Mutta ihana ilma olisi vaikka puutarhahommille. Hyvää päivänjatkoa kaikille!
Moccatryffeli