Ihmisviha, miten parannun?

Minulla sama ongelma :( en uskalla enää edes syvällisemmin tutustua ihmisiin koska pelkään, tai no luulen tietäväni että heistä kuoriutuu kuitenkin yhtä negatiivisia, valehtelevia selän takana puhujia kuin kaikista muistakin. Oletan ihmisistä aivan liikaa, mistä tämä johtuu? Ehkä joskus minulla on ollut se onnellisuuden tunne joidenkin ihmisten seurassa ja tahtoisin sen takaisin. Argh. Yksinäistä tämä elämä jatkuvan ihmisvihan kanssa.

Up

Kun olet tarpeeksi kokenut ja viisas voit jo sekunin murto-osassa aavistaa mitä toinen on kertomassa.

Yli tuhat kirjaa lukenut

Ihmisviha elää. Kohta 11 vuotta aloituksesta tulee täyteen! Mutta täysiä paskojahan tässä ollaan. Ihmisen moraalittomista teoista pystyisi kirjoittamaan maailman pisimmän kirjan. Ja katkeroittavimman...

Ihana ketju! Ei tarvi kuin mennä ovesta ulos niin alkaa heti vatuttamaan. Roska maassa, sutattu bussikatos, humalaiset tappelemassa ikkunan alla...

Joka paikassa ihmisiä!!!

Ihmiset juoruilemassa oviaukossa, ihmiset nukkumassa liikennevaloissa, ihmiset kaakattamassa tyynen järven rannassa, ihmiset sotkemassa roskillaan metsää, ihmiset huudattamassa päriseviä lelujaan kauniina kesäpäivänä, ihmiset narkkaamassa kaupungilla, ojmuset kusemassa hissiin....

Ei tuosta voi parantua. Olet tajunnut millaisia itsekkäitä, ahneita mulkvisteja me ihmiset pohjimmiltaan olemme.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tänne nyt tulla joku ihmisrakastaja puhumaan järkeä ja esittämään hyvin perusteltuja näkemyksiä siitä miksi olemme väärässä tunteinemme.

Lähinnä siinä on vain se, että se ihmisviha on itselle hirveän rasittavaa. Mihinkään ei oikein voi edes mennä, kun ihmisiä on kaikkialla.

 Itselleni ihmisvihasta eroon pääsemiseen auttoi uskoontulo ja sitten se, että mä vaan pakotin itseäni ihmisten pariin. Silloin aloin eri tavalla huomata kuinka paljon on olemassa kivoja ihmisiä. Mutta vaikka nykyään siedän ihmisiä paremmin, ei siitä tietynlaisesta kyynisyydestä eroon pääse kun se on kerran tullut.

Toisaalta on hyväkin olla varuillaan, olin nuorena liian hyväuskoinen ja se juuri siihen ihmisvihaan johti.

Tosiasioiden tunnustamisessa piilee viisauden alku. Kun tunnustat oman ja muiden ihmisten vajavuuden niin alat lopulta huomaamaan myös niitä hyviä tekoja joita ihmiset myös tekevät. Ei kaikki ihmiset ole läpeensä pahoja.

>> Suurin osa ihmisistä on... <<

Et varmasti tunne suurinta osaa ihmisistä. Et ehkä ole löytänyt vielä hengenheimolaisiasi, omaa porukkaasi.

>> Ihmisviha, miten parannun? <<

Sinä olet itsekin ihminen. Ajatteletko itsestäsi samoin kuin muista? Vai onko egosi vain liian iso, jos pidät vain itsestäsi, mutta et voi muita sietää, tai ainakan et siedä mitään vikoja muissa? Ja sietokykyhän kasvaa vain, kun altistaa itsensä toistuvasti sille asialle, mitä ei siedä. Kannatta siis olla ärsyttävässäkin seurassa pieniä aikoja kerrallaan ja vain silloin pitää jonkun aikaa hengähdystaukoa, jos ei enää kertakaikkiaan jotain tyyppiä jaksa.

Mua ärsytti nuorempana melkein kaikki, mutta sitten löysin viimein sen oman alani ja sitä myöten itsenikaltaisia ihmisiä, ja lisäksi minä ja ikätoverini vanhennuttiin, viisastuttiin ja muututtiin vähemmän ärsyttäviksi. Samalla ikäero ja henkinen etäisyys minua vanhempiin sukupolviin alkoi kaventua, ja nuorempiin taas pystyin samaistumaan koska itsekin olin ollut nuori. Olen kyllä sellaisessa työssä, jossa näkee yhteiskunnan kaikista kerroksista ihmisiä, ja onhan siellä todella ärsyttäviäkin tyyppejä, mutta he ovat onneksi paikalla hetken ja sitten voi työkavereiden kanssa päivitellä että olipas siinäkin taas sankari. 

Vassarirotat squeek squeek

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tänne nyt tulla joku ihmisrakastaja puhumaan järkeä ja esittämään hyvin perusteltuja näkemyksiä siitä miksi olemme väärässä tunteinemme.

 

Lähinnä siinä on vain se, että se ihmisviha on itselle hirveän rasittavaa. Mihinkään ei oikein voi edes mennä, kun ihmisiä on kaikkialla.

 

 Itselleni ihmisvihasta eroon pääsemiseen auttoi uskoontulo ja sitten se, että mä vaan pakotin itseäni ihmisten pariin. Silloin aloin eri tavalla huomata kuinka paljon on olemassa kivoja ihmisiä. Mutta vaikka nykyään siedän ihmisiä paremmin, ei siitä tietynlaisesta kyynisyydestä eroon pääse kun se on kerran tullut.

 

Toisaalta on hyväkin olla varuillaan, olin nuorena liian hyväuskoinen ja se juuri siihen ihmisvihaan johti.

Ajattele asiaa siten, että et ole ainoa joka on ollut hyväuskoinen. Toivottavasti löydät samankaltaisia ihmisiä elämääsi ettet kyynistyisi täysin.

Nyt uusien ihmisten parissa minua joko ärsyttää tai ei kiinnosta, keskustelu on väkinäistä.

Miten UUSI ihminen, jota et vielä edes tunne, voi sinua ärsyttää? Kyllä tällaisessa tapauksessa on peiliin katsomisen paikka. Jos kerran olet pettynyt niihin ihmisiin, joita jo tunnet, niin nimenomaan silloinhan sinä tarvitset uusia ihmisiä elämääsi, uusia kokemuksia muista ihmisistä! Ja juuri ne uudet ihmiset voivat osoittautua erilaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin. Veikkaan että me ihmisvihaajat olemme enemmän valveutuneita siitä millainen ihmisluonto todellisuudessa on. Ainakaan minuun ei pure muut kuin faktat. Ihminen on itsekäs, laskelmoiva, tyhmä olento. Monet kuvitelee olevansa kovinkin humaaneja mutta todellisuudessa heillä ei ole mitään hajua tekojensa seurauksista. Ihminen on kuin virus joka tuhoaa elinympäristönsä kunnes laji lopulta kuolee. Ja hyvä niin.

Asun keskellä metsää, enimmäkseen teen etätyötä, kauppaan ajan kerran kuukaudessa olen omasta tahdostani lapseton (inhoaisin varmasti omaa lastanikin, niin parempi jättää tekemättä) . Olen siis minimoinut ihmiskontaktit niin vähään kuin mahdollista, silti en tahdo kestää sitä vähääkään mikä on pakko olla sosiaalinen. 

Muutama vuosi sitten ajattelin että tämä on pieni breikki rankkojen kokemusten jälkeen, juuri tajusin että on kulunut jo seitsemän vuotta näin eläen.  Tuskin enää palaan asumaan ihmisten ilmoille tai toimistolle töihin. En pysty enkä halua.

Man up. Taipumus negatiivisiin tunteisiin l. neuroottisuus on tyypillistä juuri vasemman laidan naisille. Sama joka ne diagnosoidutkin mt-ongelmat aiheuttaa. 

Mulle kävi niin, että elämäni pahimmassa tilanteessa apu tuli yllättävältä taholta. En nyt jaksa selittää mitä mulle silloin tapahtui, mutta yksi puolituttu ihminen vaan tuli ja sanoi juuri ne sanat mitä olen aina halunnut kuulla ja sen jälkeen vain katosi. 

Silloin tajusin, että ei se vaadi kuin tuon. Että jos on lähtökohtaisesti empaattinen kaikille, saattaa tietämättään pelastaa jonkun elämän. Siksi pyrin itse samaan. 

Nyt myös huomaan tätä ihmisten hyvyyttä kaikkialla jatkuvasti, kun aiemmin näin pelkkää pahuutta ympärilläni.

Pari ajatusta:

Itseään tuskin pystyy parantamaan. Jostakin pitää myönteisiä kokemuksia ja vahvoja virikkeitä omien ajatusten ja asenteiden tarkistamiseen.

En sanoisi omaa elämääni helpoksi. Mutta jos haluaa jankata what-aboutismia, niin varmasti on niitä, joilla on vaikeampaa. Omista synkistä mietteistä ja karuista kokemuksista huolimatta suhtaudun ihmisiin jotensakin perusmyönteisesti. Joku ehkä pitää minua sinisilmäisenä hölmönä, mutta itse pääsen helpommalla, jos en mieti, millä tavalla kukakin on kusipää. Useimmat ihmiset käyttäytyvät jokseenkin odotusteni mukaisest ja myös heijastavat omaa käytöstäni. Jos tervehdin jotakuta iloisesti, todennäköisesti saan myös iloisen vastauksen. Jos kyseessä sattuu olemaan kaupan kassa, se riittää. Ei minun tarvitse häntä sielun syvyyksiä myöten tuntea, sitä varten hänellä on ystävänsä.

Kyllä meidän joukkoomme kusipäitä mahtuu, enkä minäkään aina ole aurinkoinen. Mutta jos edes mahdollisista faktoista haluaa puhua, niin ehkä kannattaa tutustua peilisoluja käsitteleviin viisaisiin kirjoituksiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aika moni ihmisten toimintaa käsittelevä fakta on lähinnä kilpailukykyinen puhetapa, joka pätee, kunnes näkemykset muuttuvat.