Taidan polkea tyttäreni itsetunnun pohjamutiin...

ei voi käsittää, että on ihmisiä, jotka tuntevat tunteensa eri intensiteetilla kuin hän itse. Kyllähän elämä olisikin helppoa jos me kaikki olisimme samanlaisia, ja mielellään hiljaisia ja huomaamattomia. Mutta kun ei olla. Taitaa olla vaikea ymmärtää, että joku voi todella ärsyyntyä esim. hidastelusta, kun taas toista se ei vaivaa ollenkaan. Minusta on parempi päästellä höyryjä pikkuhiljaa esim. nyt vaikka manaamalla kun siltä tuntuu. Muuten se kiukku vain kerääntyy ja lopulta kun pinna katkeaa, ei pysty enää sitä vihaansa hallitsemaan. Joten jos ihminen ei koskaan tunne vihaa, hänen on ehkä turha antaa ohjeita ihmiselle joka tuntee. Sama kuin raitis ihminen antaisi hyviä vinkkejä narkkarille.

Kerro nyt miten näytän lapsille, että heidän vetkuttelunsa saa minut raivokohtauksen partaalle ilman että huudan ja kiroilen?

Kerro nyt miten näytän lapsille, että heidän vetkuttelunsa saa minut raivokohtauksen partaalle ilman että huudan ja kiroilen?

Kannattaisiko tutustua muutamaan kasvatusoppaaseen, löytyy kirjastostakin pilvin pimein.

ja sinäkin olet pitänyt tätä asiaa niin tärkeänä että olet viitsinyt jankata aiheesta päivätolkulla, niin vähintä mitä voisit tehdä poloisen kanssaihmisen valaisemiseksi olisi että kertoisit meille ah niin tulisille ihmisille ne keinot! Arvelen vaan että etpä taida osata.

jos pukeminen ei suju. Kyllä siinä pitää löytyä auktoriteettiä, että vaatteet saa menemään päälle ja kertaheitolla. Meillä riittää sanominen,että äiti myöhästyy töistä, jos ne vaatteet ei mene nyt päälle. Lapsia on kaksi ja siltikin toimii. Nää on just näitä, jotka vaan huutelee ja ei saa otetta lapseen.

Kiroilu on kielletty, jopa kunnioittava äänensävy pitäisi säilyä koko ajan. Niin että millä helvatalla te sitten saatte ne lapsenne keskittymään hommiinsa? Kertomalla heille, että jos eivät nyt tee läksyjään niin kahdenkymmenen vuoden päästä palkka saattaa olla muutaman sata euroa pienempi kuin jos teette ne läksyt. Ei uppoa meidän lapsiin tuo järkeily. Mutta kun äiti alkaa punehtua, tulee myös läksyt tehtyä. Varmaan olen epäonnistunut kasvattaja, mutta kuitenkin elämässä aika hyvin pärjännyt ja työkavereille on tullut kiroiltua useinkin, ja myös he kiroilevat minulle. Akateeminen vaativa työ.

Työpaikalla on yksi kiroileva esimies, joka on kyllä varsin monen mielestä pelottava ja ahdistava tyyppi, vaikka nurkkaan ahdettuna sille saattaa antaa samalla mitalla takaisin. En haluaisi olla hänen lapsensa, voin vain kuvitella kuinka pelottavaa se on...

Kyllä lapsi tunnistaa aikuisen vihastumisen ja ärsyyntymisen niin paljon vähemmästäkin kuin kiroilusta, räyhäämisestä, huutamisesta tms. Etkö ole nähnyt koskaan muuta kuin siitä huuto-osastoa?

Mulla on kokemusta monenlaisista tavoista näyttää lapselle negatiivisia tunteita (minun ja miehen molempien vanhempia on tullut seurattua pikkulasten kanssa) ja pitkällä tähtäimellä olen vahvasti sitä mieltä, että ankara ja vakava äänenpaino riittää mainiosti siihen, että lapset oppivat ymmärtämään vihastumista, ja pikkuhiljaa ilmaista sitä samalla tavalla. Huutajan lapsesta tulee huutaja todella helposti, ja siinä onkin sitten työtä kun opettelee tavasta eroon... Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä, nimim. entinen huutaja ja maailman rauhallisimman, mutta ei "tunteitaan tukahduttavan" miehen vaimo.

se ettei aikuinen motivoidu impulssikontrollinsa kehittämiseen rinnastetaan tuliseen luonteeseen.



Tulisessa luonteessa ei ole mitään pahaa, mutta huonoissa käytöstavoissa ei ole mitään puolustettavaa.



Jos aikuinen haluaa purkaa turhautumisensa lapseen ja olla itsekin lapsi ja vielä puolustaa aikuisen oikeudella saada itse olla lapsi, niin eihän se ole mielekästä.



En ihmettele, jos avioliitot kariutuvat, kun vuorovaikutustaidot ovat tällä tasolla.

on ollut pakko opetella pois tuosta tavasta, sillä se on itsestäkin aivan kauheaa, puhumattakaan pienestä ihmisestä. Mies taas on puolestaan viilipytty, joka osaa okeilla äänenpainoilla ja hyvällä juttelutavalla saada lapsiin liikettä. Kiroilua ei ole harrastettu teinivuosien jälkeen, ei kuulu hyviin käytöstapoihin.

ja epäsäännöllisestä kiroilustakaan pitäisi luopua? Minun kotonani ei huudettu juuri ikinä kun taas mieheni on aina ollut kovaääninen ja kirosanojakin kuuluu tilanteen niin vaatiessa. Myös positiiviset tunteet esittää silloin kun siltä tuntuu ja avoimesti. Minustakin on hänen esimerkkinsä rohkaisemana tullut melkoinen huutaja, mutta myös pussailija ja spontaanien kehujen jakaja. Ihanaa kun ei tarvitse kotona teeskennellä ikivakavaa ja tekotärkeätä. Sääliksi käyn kun ajattelen perheitä, joissa on näköjään vielä nykyaikanakin käytössä se sama pystyynkuollut tunneilmaisu, joka meillä lapsuudenkodissani vallitsi.

että eskarilaiset menee itse eskariin ja on itse vastuussa siitä, etteivät myöhästy!



Miksei päiväkotiin samantien!

ja sinäkin olet pitänyt tätä asiaa niin tärkeänä että olet viitsinyt jankata aiheesta päivätolkulla, niin vähintä mitä voisit tehdä poloisen kanssaihmisen valaisemiseksi olisi että kertoisit meille ah niin tulisille ihmisille ne keinot! Arvelen vaan että etpä taida osata.

tukkii oman turpansa jos ei osaa muuta kun räyhätä ja kirota

Minä taas ihmettelen miksi huutamisesta ja epäsäännöllisestä kiroilustakaan pitäisi luopua? Minun kotonani ei huudettu juuri ikinä kun taas mieheni on aina ollut kovaääninen ja kirosanojakin kuuluu tilanteen niin vaatiessa. Myös positiiviset tunteet esittää silloin kun siltä tuntuu ja avoimesti. Minustakin on hänen esimerkkinsä rohkaisemana tullut melkoinen huutaja, mutta myös pussailija ja spontaanien kehujen jakaja. Ihanaa kun ei tarvitse kotona teeskennellä ikivakavaa ja tekotärkeätä. Sääliksi käyn kun ajattelen perheitä, joissa on näköjään vielä nykyaikanakin käytössä se sama pystyynkuollut tunneilmaisu, joka meillä lapsuudenkodissani vallitsi.

Mä olen sun kanssas _niin_ samaa mieltä! Kuulostaa tutulta tuo teidän malli. :)

eli jos olet niin paska, että lapsesi etu on ennemmin pelätä sua kun turvautua suhun, niin antaa mennä vaan, parempi onkin, että oppii varomaan ajoissa, ennen kuin vedät sitä kunnolla turpaan ja hakkaat pään halki.



Niinhän se on, ettei kaikkien vanhempien tavoitteena ole lasten hyvä hoito ja huolenpito vaan itsensä toteuttaminen

Itse sain vihjeeksi ottaa poika kainaloon joku aamu päiväkotiin mennessä siten, että pyjama on päällä (ja mahdollisesti haalari, jos on kylmä). (Oikeat vaatteet valmiiksi pakattuina lapsen sitä tietämättä).



Eräs äiti oli tämän tehnyt ja sen jälkeen oli pukeutumiset sujuneet.

Samanlainen eskari-tyttö jonka pukeminen on kuin hidastetusta elokuvasta, sanoinkin sen hänelle juuri aamulla. En usko, että itsetunto rakentuu vain tämän tapahtuman myötä. Muitakin tilanteita varmaan on ja niissä kannustat tyttöä, kehut ym.

Noihin aamupukemisiin kaipaisin minäkin jotain tolkkua. Mitään ei tapahdu vaikka vieressä hokisit pue, pue, pue...



Tsemppiä!

Hänet pitää laittaa valmistautumaan lähtöön puoli tuntia muita aiemmin.



Jos on jotain kömpelyyttä niin miksi sitä ei ole tutkittu?

Onko vielä mahdollista teettää koulukypsyystestit?



Onko kunnassanne 0-luokka se olisi yksi vaihtoehto jos todellisia ongelmia on.

Mulla on eskarilainen poika ja ihan täi tervassa sekin on aamuisin. Mutta mun tietääkseni tuonikäisillä on menossa sellainen kausi, joka rinnastetaan uhmaikään ja muutenkin normaalit asiat ovat hankalia. Eli ihan luonnollista se on.

Olisiko mahdollista herättää tyttö vaikka 10min aikaisemmin ja yhdessä katsoa ensin vaatteet, jotka laitetaan päälle ja sitten kannustamalla koittaa saada tyttö ne pukemaan. Meillä vilahtaa vaatteet päälle yleensä, kun poika tietää, että saa vaatteiden pukenmisen ja hampaiden pesun jälkeen Nalle Puh-xylitol pastillin :) Ja kun kehuu hienosti menneen pukemisen jälkeen lasta, niin asiasta jää mukava muistikuva.

Tsemppiä!!

ja kahdeksan aamut yhtä tuskaa, hampaiden kiristelyä ja riitelyä. Esikoisen kanssa toimi se, että antoi pojalle aikarajan ja jätti pukemaan itsenäisesti, mutta tämä kuopus unohtuu lukemaan heti kun silmä välttää. Ja jos hoputtaa vieressä, hän suuttuu. Huoh. Meillä on tällä hetkellä menossa leimojen keräys toisen ongelman takia, muuten ottaisin sen käyttöön näissä aamuissa.



Eli suosittelen teille sitä, että sovitte lapsen kanssa että joka aamu kun hän on pukenut ja syönyt ja pessyt hampaat esim. klo kahdeksaan mennessä ilman kiukutteluja, hän saa leiman vihkoon. Ja kun leimoja on koossa vaikka 10, saa jonkin palkinnon. Lapsen ei tarvitse osata kelloa tätä varten, vaan on ihan hyväkin, jos hän joutuu kysymään sitä aikuiselta. Ja armoa voi antaa hyvästä yrityksestä...

ja siitä hänelle huomauttaa? Minun lapsilla ei varmaan ole itsetuntoa sitten ollenkaan kun joka asiasta saan valittaa ja räyhätä. Eilen sain kunnon räyhäkohtauksen eskarilaiselleni mm. hänen kahlailtuaan lätäkössä lenkkarit jalassa, ottaessa veljeltään jonkun lelun siellä lätäkössä niin että veli kaatui istualleen lätäkköön ja kastui tietysti alushousuja myöten. Sitten huusin vielä ruokapöydässä kun ravintopolitiikasta tuli vikinää ("MITEN KIITTÄMÄTTÖMIÄ VESPÄITÄ TEKIN OLETTE KUN RUUAT TULEE VALMIINA ETEEN JA VIELÄ KEHTAATTE VALITTAA JNE."). Kieltämättä hermoni olivat eilen kireällä, mutta ei tuo mitenkään harvinainen räyhäsaldo minulle ole. En ole tosin havainnut tällä kritiikillä mitään vaikutuksia kohderyhmäänsä.

tämän ketjun jutut. Meidän viisivuotiaan kanssa hermot menee myös tuon pukemisessa vetkuttelun, itsen kastelemisen milloin missäkin lätäkössä tai kylppärissä sekä syömisessä nirsoilemisen kanssa. Eihän se ole kuitenkaan kiva räyhätä lapselle, siitä saakin tuntea vähän syyllisyyttä.Kunhan positiiviset kommentit kuitenkin voittavat päivittäin