Lue keskustelun säännöt.
Taidan polkea tyttäreni itsetunnun pohjamutiin...
15.04.2009 |
Taas tänään aamulla käytiin sellainen sota, jossa tämä mamma hermostuu ja alkaa morkkaamaan neitiä, ettei se taaskaan osaa edes pukea tai laittaa vaatteitaan päälle. Meillä on syksyllä kouluun menevä eskarilainen, joka on niin pirun laiska ettei toista ole. Hänessä on myös jollaista kömpelyyttä. Vaatteita ei kunnolla saa päälleen, ei uhkailemalla ei antamalla tietyn ajan jolloin pitää olla vaatteet päällä. Kaikki lähtemiset on hänelle yhtä tuskaa ( tai lähinnä meille muille) Neidille pelkkää vetkuttelua. Jos pitäisi yrittää pukea 5 minuutissa, häneltä vetkuttelujen kanssa se vie 30 min.
Pelkäämpä vain, että koulusta pistävät hyvinkin nopeasti suoraan takaisin eskariin, koska neiti ihan varmana tulee myöhästymään sieltä joka ikinen kerta. Ei taida olla koulukypsä
Viestini kuulostaa todella negatiiviselta, mutta tätä on jatkunut jo TODELLA pitkän aikaa.
Pystynkö kääntämään ja parantamaan enää hänen itseluottamustaan
Kommentit (192)
Miten se on lapselta pois jos äiti joskus räyhää, olettaen että sama on sallittu lapsille? Luuletteko te että kaikki ihmiset tulevat aina välittämään teidän mussukoiden tunteista? Parempi oppia jo lapsena hyväksymään tunteenpurkaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette te hörhöjä. Miten se on lapselta pois jos äiti joskus räyhää, olettaen että sama on sallittu lapsille? Luuletteko te että kaikki ihmiset tulevat aina välittämään teidän mussukoiden tunteista? Parempi oppia jo lapsena hyväksymään tunteenpurkaukset.
Mä olen samaa mieltä. Tämä on niin tätä meidän pohjoismaista hyssyttelyä, että muka vain positiiviset tunteet saa näyttää lapselle. Kaikki tunteet on sallittuja ja niitä opetellaan yhdessä käsittelemään. Tietenkin rajansa kaikella, väkivalta ei ole hyväksyttävää. Mä uskon siihen, että jos vanhemmat esittävät jotain muuta tunnetilaa kuin mitä tuntevat, on se lapselle paljon hämmentävämpää kuin se että äiti tai isä räiskähtelevät silloin tällöin. Tärkeä opetus lapselle on se, että vaikka hermot joskus menee, elämä jatkuu! Sitä rauhoitutaan ja pyydetään anteeksi, näytetään että rakastetaan. Se kuuluu elämään että hermot menee välillä. Ei ihminen ole mikään robotti!
Olette te hörhöjä. Miten se on lapselta pois jos äiti joskus räyhää, olettaen että sama on sallittu lapsille? Luuletteko te että kaikki ihmiset tulevat aina välittämään teidän mussukoiden tunteista? Parempi oppia jo lapsena hyväksymään tunteenpurkaukset.
Mä olen samaa mieltä. Tämä on niin tätä meidän pohjoismaista hyssyttelyä, että muka vain positiiviset tunteet saa näyttää lapselle. Kaikki tunteet on sallittuja ja niitä opetellaan yhdessä käsittelemään. Tietenkin rajansa kaikella, väkivalta ei ole hyväksyttävää. Mä uskon siihen, että jos vanhemmat esittävät jotain muuta tunnetilaa kuin mitä tuntevat, on se lapselle paljon hämmentävämpää kuin se että äiti tai isä räiskähtelevät silloin tällöin. Tärkeä opetus lapselle on se, että vaikka hermot joskus menee, elämä jatkuu! Sitä rauhoitutaan ja pyydetään anteeksi, näytetään että rakastetaan. Se kuuluu elämään että hermot menee välillä. Ei ihminen ole mikään robotti!
tuntuu? Mikä siitä niin hienoa tekee, kun mun mielestäni tuo on lähempänä typeryyttä. Edelleen pitäisin tunteiden näyttämisen ja kiroamisen kahtena eri asiana.
Mä olen samaa mieltä. Tämä on niin tätä meidän pohjoismaista hyssyttelyä, että muka vain positiiviset tunteet saa näyttää lapselle. Kaikki tunteet on sallittuja ja niitä opetellaan yhdessä käsittelemään. Tietenkin rajansa kaikella, väkivalta ei ole hyväksyttävää. Mä uskon siihen, että jos vanhemmat esittävät jotain muuta tunnetilaa kuin mitä tuntevat, on se lapselle paljon hämmentävämpää kuin se että äiti tai isä räiskähtelevät silloin tällöin. Tärkeä opetus lapselle on se, että vaikka hermot joskus menee, elämä jatkuu! Sitä rauhoitutaan ja pyydetään anteeksi, näytetään että rakastetaan. Se kuuluu elämään että hermot menee välillä. Ei ihminen ole mikään robotti!
Ai susta on hienoa, kun jälkikasvu oppii huutamaan vittusaatanaperkelettä, kun siltä tuntuu? Mikä siitä niin hienoa tekee, kun mun mielestäni tuo on lähempänä typeryyttä. Edelleen pitäisin tunteiden näyttämisen ja kiroamisen kahtena eri asiana.
Ennemmin huudetaan joskus vittusaatanaperkelettä kuin tukahdutetaan tunteet. Lapsi kyllä vaistoaa jos isä tai äiti kiehuu sisäisesti. Kyllä hermot saa mennä joskus. Ei se ole maailmanloppu.
Mä olen samaa mieltä. Tämä on niin tätä meidän pohjoismaista hyssyttelyä, että muka vain positiiviset tunteet saa näyttää lapselle. Kaikki tunteet on sallittuja ja niitä opetellaan yhdessä käsittelemään. Tietenkin rajansa kaikella, väkivalta ei ole hyväksyttävää. Mä uskon siihen, että jos vanhemmat esittävät jotain muuta tunnetilaa kuin mitä tuntevat, on se lapselle paljon hämmentävämpää kuin se että äiti tai isä räiskähtelevät silloin tällöin. Tärkeä opetus lapselle on se, että vaikka hermot joskus menee, elämä jatkuu! Sitä rauhoitutaan ja pyydetään anteeksi, näytetään että rakastetaan. Se kuuluu elämään että hermot menee välillä. Ei ihminen ole mikään robotti!
Ai susta on hienoa, kun jälkikasvu oppii huutamaan vittusaatanaperkelettä, kun siltä tuntuu? Mikä siitä niin hienoa tekee, kun mun mielestäni tuo on lähempänä typeryyttä. Edelleen pitäisin tunteiden näyttämisen ja kiroamisen kahtena eri asiana.
Ennemmin huudetaan joskus vittusaatanaperkelettä kuin tukahdutetaan tunteet. Lapsi kyllä vaistoaa jos isä tai äiti kiehuu sisäisesti. Kyllä hermot saa mennä joskus. Ei se ole maailmanloppu.
Hermot voi mennä, mutta ei se tarkoita sitä, että voi huudella mitä haluaa; näin meillä toimitaan ja tämä on hyväksi todettu. Mun vanhemmatkaan eivät ole koskaan lapsille kiroilleet, isovanhemmista puhumattakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen samaa mieltä. Tämä on niin tätä meidän pohjoismaista hyssyttelyä, että muka vain positiiviset tunteet saa näyttää lapselle. Kaikki tunteet on sallittuja ja niitä opetellaan yhdessä käsittelemään. Tietenkin rajansa kaikella, väkivalta ei ole hyväksyttävää. Mä uskon siihen, että jos vanhemmat esittävät jotain muuta tunnetilaa kuin mitä tuntevat, on se lapselle paljon hämmentävämpää kuin se että äiti tai isä räiskähtelevät silloin tällöin. Tärkeä opetus lapselle on se, että vaikka hermot joskus menee, elämä jatkuu! Sitä rauhoitutaan ja pyydetään anteeksi, näytetään että rakastetaan. Se kuuluu elämään että hermot menee välillä. Ei ihminen ole mikään robotti!
Ai susta on hienoa, kun jälkikasvu oppii huutamaan vittusaatanaperkelettä, kun siltä tuntuu? Mikä siitä niin hienoa tekee, kun mun mielestäni tuo on lähempänä typeryyttä. Edelleen pitäisin tunteiden näyttämisen ja kiroamisen kahtena eri asiana.
Ennemmin huudetaan joskus vittusaatanaperkelettä kuin tukahdutetaan tunteet. Lapsi kyllä vaistoaa jos isä tai äiti kiehuu sisäisesti. Kyllä hermot saa mennä joskus. Ei se ole maailmanloppu.
Kyllähän tuolla mentaliteetillä voi tehdä mitä vaan, kun ensin perustelee sen itselleen; ettei se ole maailmanloppu. Raukkamaista ja lastenkasvatustaidoista ei kyllä ole tietoakaan. Ilmeisesti myös sinut on kasvatettu kiroilemalla kun siltä on tuntunut...
No jos sä hyväksyt suunsoiton ja kiroilun, niin _ole hyvä_ vaan. Hermot voi mennä, mutta ei se tarkoita sitä, että voi huudella mitä haluaa; näin meillä toimitaan ja tämä on hyväksi todettu. Mun vanhemmatkaan eivät ole koskaan lapsille kiroilleet, isovanhemmista puhumattakaan.
No onpas hienoja perusteluja sulla! :D Teidän suvun tapa on se ainoa oikea, eikö? Vain teidän lapsista kasvaa ihmisiä, eikö vain? :D
Siis minähän olen hyvä, niinkuin sanot! :) Olen hyvä äiti, joka joskus menettää hermonsa. Näytän tunteeni lapselleni, negatiiviset ja positiiviset myös. Halin ja pussaan, nauran ja kutitan. Näytän että rakastan. Joskus taas menetän hermoni, ärähdän ja kiehun. Sitten pyydän anteeksi, näytän että elämä jatkuu, vaikka joskus menee hermot. Ei se ole maailmanloppu Olen ihminen. En ole täydellinen, eikä minun tarvitsekaan olla.
Näin meillä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just, kylläpä hienon esimerkin annat lapsillesi. Kyllähän tuolla mentaliteetillä voi tehdä mitä vaan, kun ensin perustelee sen itselleen; ettei se ole maailmanloppu. Raukkamaista ja lastenkasvatustaidoista ei kyllä ole tietoakaan. Ilmeisesti myös sinut on kasvatettu kiroilemalla kun siltä on tuntunut...
Mistä tiedät että sinun tapasi on ainoa oikea? Mistä päättelet että minut on kasvatettu kiroilemalla?
Mitä niin vaarallista siinä on että joskus menee hermot ja pääsee ärräpää? Niin vaan elämässä joskus käy ja yllätys yllätys.... elämä jatkuu! Sen haluan opettaa lapsilleni: vaikka joskus menee hermot, niin elämä jatkuu. Rauhoitutaan, pyydetään anteeksi ja mennään eteenpäin.
Mutta joo, tämä palstahan taitaa olla pullollaan "täydellisiä" äitejä, jotka tuntee aina vaan positiivisia tunteita.... Jep jep... XD
No jos sä hyväksyt suunsoiton ja kiroilun, niin _ole hyvä_ vaan. Hermot voi mennä, mutta ei se tarkoita sitä, että voi huudella mitä haluaa; näin meillä toimitaan ja tämä on hyväksi todettu. Mun vanhemmatkaan eivät ole koskaan lapsille kiroilleet, isovanhemmista puhumattakaan.
No onpas hienoja perusteluja sulla! :D Teidän suvun tapa on se ainoa oikea, eikö? Vain teidän lapsista kasvaa ihmisiä, eikö vain? :D
Siis minähän olen hyvä, niinkuin sanot! :) Olen hyvä äiti, joka joskus menettää hermonsa. Näytän tunteeni lapselleni, negatiiviset ja positiiviset myös. Halin ja pussaan, nauran ja kutitan. Näytän että rakastan. Joskus taas menetän hermoni, ärähdän ja kiehun. Sitten pyydän anteeksi, näytän että elämä jatkuu, vaikka joskus menee hermot. Ei se ole maailmanloppu Olen ihminen. En ole täydellinen, eikä minun tarvitsekaan olla.
Näin meillä! :)
Eihän sitä voi muuta todeta, että omatpa ovat lapsesi ja voi lapsiparkoja.
Mä en ole koskaan kuullut, että lastenkasvatukseen kuuluu lapsille kiroilu, enkä omille lapsilleni ole koskaan niin tehnyt. Asiat on saatu perille ilman sitäkin ja mun mielestäni olisin kasvattajana epäonnistunut, jos joutuisin lapsille kiroilemaan, saadakseni heidät tekemään jotain. En väitä olevani täydellinen, mutta ilmeisesti pystyn vaatimaan itseltäni enemmän kuin sinä. Siitähän siinä on kysymys. On helppoa huudella mitä sylki suuhun tuo, kuin miettiä ensin, vaikka kuinka harmittaisi. Opetan myös omat lapseni siihen, että muille puhutaan kunnioittavasti, ei nimitellä eikä kiroilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just, kylläpä hienon esimerkin annat lapsillesi. Kyllähän tuolla mentaliteetillä voi tehdä mitä vaan, kun ensin perustelee sen itselleen; ettei se ole maailmanloppu. Raukkamaista ja lastenkasvatustaidoista ei kyllä ole tietoakaan. Ilmeisesti myös sinut on kasvatettu kiroilemalla kun siltä on tuntunut...
Mistä tiedät että sinun tapasi on ainoa oikea? Mistä päättelet että minut on kasvatettu kiroilemalla?
Mitä niin vaarallista siinä on että joskus menee hermot ja pääsee ärräpää? Niin vaan elämässä joskus käy ja yllätys yllätys.... elämä jatkuu! Sen haluan opettaa lapsilleni: vaikka joskus menee hermot, niin elämä jatkuu. Rauhoitutaan, pyydetään anteeksi ja mennään eteenpäin.
Mutta joo, tämä palstahan taitaa olla pullollaan "täydellisiä" äitejä, jotka tuntee aina vaan positiivisia tunteita.... Jep jep... XD
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista? Niihin ei kuulu kiroilu ja yleensä aikuinen ihminen on se, jonka pitäisi olla esimerkkinä lapsilleen, miten niitä tunteita käsitellään. Eli sinä annat esimerkin, että kun joku asia harmittaa, niin sitten huudellaa kirosanoja. Toki jos sulle on ihan sama miten lapsesi käyttäytyvät, niin asiahan on sitten ok. Sä kyläl näytät olevan erikoistunut tuohon "elämä jatkuu"-sanontaan, sillähän saa paljon omia virheitään anteeksi, eikä tarvitse oppia mitään uutta.
No jos sä olet sitä mieltä, että lapselle kiroilu on oikea kasvatustapa, niin minkäs sille mahtaa. Eihän sitä voi muuta todeta, että omatpa ovat lapsesi ja voi lapsiparkoja. Mä en ole koskaan kuullut, että lastenkasvatukseen kuuluu lapsille kiroilu, enkä omille lapsilleni ole koskaan niin tehnyt. Asiat on saatu perille ilman sitäkin ja mun mielestäni olisin kasvattajana epäonnistunut, jos joutuisin lapsille kiroilemaan, saadakseni heidät tekemään jotain. En väitä olevani täydellinen, mutta ilmeisesti pystyn vaatimaan itseltäni enemmän kuin sinä. Siitähän siinä on kysymys. On helppoa huudella mitä sylki suuhun tuo, kuin miettiä ensin, vaikka kuinka harmittaisi. Opetan myös omat lapseni siihen, että muille puhutaan kunnioittavasti, ei nimitellä eikä kiroilla.
Öö, kuka on sanonut että se kiroilu on lasten kasvattamista? Kasvatusta on se, että näyttää lapselleen, että vaikka hermot joskus meneekin, niin elämä jatkuu. Pyydetään anteeksi, rauhoitutaan. Mennään eteenpäin.
No jos kerran säälit minun lapsiani sillä perusteella että uskallan olla oma itseni äitinä, niin minä säälin sinun lapsiasi sillä perusteella että heidän äitinsä ilmiselvästi pelkää lastensa menevän rikki jos äidillä menee joskus hermot.
Kaikki tunteet on sallittuja. Me suomalaiset ollaan henkisesti aika huonosti voivaa kansaa kun vertaillaan muihin kansoihin. Mun veikkaus että osa tästä pahoinvoinnista johtuu siitä, että emme uskalla näyttää tunteitamme. Kerätään ennemmin sisällemme niin paljon kaikkea ikävää, että lopulta räjähtää totaalisesti ja sitten tapahtuu näitä koulusurmia ja perhesurmia, mistä on saatu lukea viimeaikoina :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos sä olet sitä mieltä, että lapselle kiroilu on oikea kasvatustapa, niin minkäs sille mahtaa. Eihän sitä voi muuta todeta, että omatpa ovat lapsesi ja voi lapsiparkoja. Mä en ole koskaan kuullut, että lastenkasvatukseen kuuluu lapsille kiroilu, enkä omille lapsilleni ole koskaan niin tehnyt. Asiat on saatu perille ilman sitäkin ja mun mielestäni olisin kasvattajana epäonnistunut, jos joutuisin lapsille kiroilemaan, saadakseni heidät tekemään jotain. En väitä olevani täydellinen, mutta ilmeisesti pystyn vaatimaan itseltäni enemmän kuin sinä. Siitähän siinä on kysymys. On helppoa huudella mitä sylki suuhun tuo, kuin miettiä ensin, vaikka kuinka harmittaisi. Opetan myös omat lapseni siihen, että muille puhutaan kunnioittavasti, ei nimitellä eikä kiroilla.
Öö, kuka on sanonut että se kiroilu on lasten kasvattamista? Kasvatusta on se, että näyttää lapselleen, että vaikka hermot joskus meneekin, niin elämä jatkuu. Pyydetään anteeksi, rauhoitutaan. Mennään eteenpäin.
No jos kerran säälit minun lapsiani sillä perusteella että uskallan olla oma itseni äitinä, niin minä säälin sinun lapsiasi sillä perusteella että heidän äitinsä ilmiselvästi pelkää lastensa menevän rikki jos äidillä menee joskus hermot.
Kaikki tunteet on sallittuja. Me suomalaiset ollaan henkisesti aika huonosti voivaa kansaa kun vertaillaan muihin kansoihin. Mun veikkaus että osa tästä pahoinvoinnista johtuu siitä, että emme uskalla näyttää tunteitamme. Kerätään ennemmin sisällemme niin paljon kaikkea ikävää, että lopulta räjähtää totaalisesti ja sitten tapahtuu näitä koulusurmia ja perhesurmia, mistä on saatu lukea viimeaikoina :(
Eikö niitä tunteita voi näyttää kiroilematta? Meillä pystytään, miksi ei teillä? Luuletko, että lapsesi ovat henkisesti muita paremmin voivia, kun äiti välillä kirota päräyttää??? Eikö käytöstavat sano sulle mitään? Lapset oppivat vanhemman esimerkistä, on yksi kasvatuksen perusajatus. Tunteet on sallittuja, huonot käytöstavat eivät.
No onko sun mielestä kauhean fiksua opettaa lapsille niitä kirosanoja??
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista? Niihin ei kuulu kiroilu ja yleensä aikuinen ihminen on se, jonka pitäisi olla esimerkkinä lapsilleen, miten niitä tunteita käsitellään. Eli sinä annat esimerkin, että kun joku asia harmittaa, niin sitten huudellaa kirosanoja. Toki jos sulle on ihan sama miten lapsesi käyttäytyvät, niin asiahan on sitten ok. Sä kyläl näytät olevan erikoistunut tuohon "elämä jatkuu"-sanontaan, sillähän saa paljon omia virheitään anteeksi, eikä tarvitse oppia mitään uutta.
- Se että joskus menee hermot ja saattaa (hui kauhistus) päästä ärräpää ei ole sama kuin opettaa lapsilleen kirosanoja.
- Käytöstavat kunniaan, tietty! Toisia ihmisiä pitää kunnioittaa. Mutta kyllä hermot saa joskus mennä! Minä en tule opettamaan lapsilleni että aina pitää olla kuin viilipytty! En en en! Jos joskus menee hermot, niin kyllä se saa näkyä ja kuulua. En kannusta lastani tukahduttamaan tunteitaan. Opetan myös että ilon saa näyttää. Saa itkeä, saa nauraa, saa huutaa tarvittaessa.
-En ole väittänyt että joka tilanteessa huudetaan ja kiroillaan, sitä yritän sanoa, että joskus menee hermot ja kuppi nurin ja se _ihan oikeesti_ ei ole maailmanloppu.
-Sinä näytät olevan erikoistunut kuvittelemaan että oma kasvatustapasi ja maailmankatsomuksesi on se ainoa oikea :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos sä olet sitä mieltä, että lapselle kiroilu on oikea kasvatustapa, niin minkäs sille mahtaa. Eihän sitä voi muuta todeta, että omatpa ovat lapsesi ja voi lapsiparkoja. Mä en ole koskaan kuullut, että lastenkasvatukseen kuuluu lapsille kiroilu, enkä omille lapsilleni ole koskaan niin tehnyt. Asiat on saatu perille ilman sitäkin ja mun mielestäni olisin kasvattajana epäonnistunut, jos joutuisin lapsille kiroilemaan, saadakseni heidät tekemään jotain. En väitä olevani täydellinen, mutta ilmeisesti pystyn vaatimaan itseltäni enemmän kuin sinä. Siitähän siinä on kysymys. On helppoa huudella mitä sylki suuhun tuo, kuin miettiä ensin, vaikka kuinka harmittaisi. Opetan myös omat lapseni siihen, että muille puhutaan kunnioittavasti, ei nimitellä eikä kiroilla.
Öö, kuka on sanonut että se kiroilu on lasten kasvattamista? Kasvatusta on se, että näyttää lapselleen, että vaikka hermot joskus meneekin, niin elämä jatkuu. Pyydetään anteeksi, rauhoitutaan. Mennään eteenpäin.
No jos kerran säälit minun lapsiani sillä perusteella että uskallan olla oma itseni äitinä, niin minä säälin sinun lapsiasi sillä perusteella että heidän äitinsä ilmiselvästi pelkää lastensa menevän rikki jos äidillä menee joskus hermot.
Kaikki tunteet on sallittuja. Me suomalaiset ollaan henkisesti aika huonosti voivaa kansaa kun vertaillaan muihin kansoihin. Mun veikkaus että osa tästä pahoinvoinnista johtuu siitä, että emme uskalla näyttää tunteitamme. Kerätään ennemmin sisällemme niin paljon kaikkea ikävää, että lopulta räjähtää totaalisesti ja sitten tapahtuu näitä koulusurmia ja perhesurmia, mistä on saatu lukea viimeaikoina :(
niin niistä tulee kouluampujia.. On sulla kasvatusmetodit hiukan hukassa. Voi olla oma itsensä ja siltikään ei tarvitse käyttää lasten seurassa voimasanoja. Perustelusi ovat aika heikkoja. Vai luuletko kullannuppusi räjähtävän, kun ei saa kirota?
Taas väännetään rautalangasta: kiroilu ja tunteiden näyttäminen ei liene sama asia? Eikö niitä tunteita voi näyttää kiroilematta? Meillä pystytään, miksi ei teillä? Luuletko, että lapsesi ovat henkisesti muita paremmin voivia, kun äiti välillä kirota päräyttää??? Eikö käytöstavat sano sulle mitään? Lapset oppivat vanhemman esimerkistä, on yksi kasvatuksen perusajatus. Tunteet on sallittuja, huonot käytöstavat eivät.
Jos joskus pääsee äidiltä ärräpää niin mitä tuhoisaa vaikutusta sillä oikein on? Oletko uskovainen vai miksi takerrut tähän kiroiluun? Mä puhun yleisesti ottaen tunteiden näyttämisestä, en todellakaan tarkoita sitä että kiroilen lapsilleni joka päivä jos hermot menee. Tarkoitan sitä että jos äidiltä joskus menee kuppi nurin ja pääsee ärräpää niin ei maailma siihen kaadu.
No onko sun mielestä kauhean fiksua opettaa lapsille niitä kirosanoja??
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista? Niihin ei kuulu kiroilu ja yleensä aikuinen ihminen on se, jonka pitäisi olla esimerkkinä lapsilleen, miten niitä tunteita käsitellään. Eli sinä annat esimerkin, että kun joku asia harmittaa, niin sitten huudellaa kirosanoja. Toki jos sulle on ihan sama miten lapsesi käyttäytyvät, niin asiahan on sitten ok. Sä kyläl näytät olevan erikoistunut tuohon "elämä jatkuu"-sanontaan, sillähän saa paljon omia virheitään anteeksi, eikä tarvitse oppia mitään uutta.- Se että joskus menee hermot ja saattaa (hui kauhistus) päästä ärräpää ei ole sama kuin opettaa lapsilleen kirosanoja.
- Käytöstavat kunniaan, tietty! Toisia ihmisiä pitää kunnioittaa. Mutta kyllä hermot saa joskus mennä! Minä en tule opettamaan lapsilleni että aina pitää olla kuin viilipytty! En en en! Jos joskus menee hermot, niin kyllä se saa näkyä ja kuulua. En kannusta lastani tukahduttamaan tunteitaan. Opetan myös että ilon saa näyttää. Saa itkeä, saa nauraa, saa huutaa tarvittaessa.
-En ole väittänyt että joka tilanteessa huudetaan ja kiroillaan, sitä yritän sanoa, että joskus menee hermot ja kuppi nurin ja se _ihan oikeesti_ ei ole maailmanloppu.
-Sinä näytät olevan erikoistunut kuvittelemaan että oma kasvatustapasi ja maailmankatsomuksesi on se ainoa oikea :)
Eikhän ne opi siitä, kun äidillä "menee kuppi nurin" ja se puhuu rumia. En mäkään näe moista tarpeelliseksi, kuten aiemmin mainitsin, meillä vanhin lapsi on jo 18v eikä sille ole koskaan tarvinnut kiroamalla mitään "opettaa." Kyläl meillä osataan itkeä ja nauraa siinä missä muuallakin, mutta tuollaista tyhjänpäiväistä kirosanojen huutelua ei harrasteta.
Just, että jos et opeta lapsille kiroilua, niin niistä tulee kouluampujia.. On sulla kasvatusmetodit hiukan hukassa. Voi olla oma itsensä ja siltikään ei tarvitse käyttää lasten seurassa voimasanoja. Perustelusi ovat aika heikkoja. Vai luuletko kullannuppusi räjähtävän, kun ei saa kirota?
Öö, siis miksi te tartutte tähän kiroiluun, selvästi ette lue viesteistäni mitään muuta? Pelkäättekö te että taivas romahtaa jos äidiltä pääsee joskus harvoin ärräpää? :D
Mistä sä luulet lapsiesi sen mallin saavan? Eikhän ne opi siitä, kun äidillä "menee kuppi nurin" ja se puhuu rumia. En mäkään näe moista tarpeelliseksi, kuten aiemmin mainitsin, meillä vanhin lapsi on jo 18v eikä sille ole koskaan tarvinnut kiroamalla mitään "opettaa." Kyläl meillä osataan itkeä ja nauraa siinä missä muuallakin, mutta tuollaista tyhjänpäiväistä kirosanojen huutelua ei harrasteta.
No hyvä että teidän perheessä on kaikki asiat kondiksessa! :) Kirosanathan ne tämän kansan suurin ongelma on. Ne perheet missä kiroillaan joskus, sieltähän ne kouluampujat sikiää!
Voi elämän kevät! :)
Musta kiroilu kertoo sivistyksen puutteesta..
No sehän on mukavaa että sinä olet niin sivistynyt ettet ikinä kiroile! :)
Tulkaa nyt kaikki täydelliset äidit lisää ruoskimaan minua hirviöäitiä, jolta pääsee joskus ärräpää! :)
Voihan sitä sanoa vaikka jotain muuta, kuin niitä karseita kirosanoja. Eikö se jo hellitä sitä ketutusta?
aikuisen pitäisi kyetä ottamaan aikalisä ja poistua paikalta, jos noin kovin hermot menee
Yrität perustella huonoa käytöstäsi ja mesoamisen tarvettasi sillä, että sinun individuaalit tarpeet vaativat moista, lapsen tunteista viis. Olet empatiakyvytön ja siksi riski lapsellesi.