kolmas "vauvaton" kierto ja olen ihan maassa - tulenko ikinä raskaaksi?

Ap haluaa kovasti vauvaa ja jokaiset kuukautiset on pettymys.

Ymmärrän varsin hyvin. Kun on oikein kova vauvakuume niin tottakai jokainen haluaisi että raskaus alkaisin mahdollisimman pian.



Ei se tee kenestäkään parempaa äitiä jos lasta on tehty 1, 2 tai vaikka 5 vuotta!

Varmasti jokaisella lapsettomuudesta kärsivällä/ kärsineellä on ollut aivan samoja fiilisiä ja mieli on ollut maassa jo ihan yrityksen alkuaikoinakin.



Ap: lle tsemppiä! Todennäköisesti teilläkin tärppää pian, olet vielä nuori joten mahdollisuudet ovat hyvät!

Aikuiset naiset, hävetkää! Kolme tai kolmekymmentä kuukautta yritystä, OLEMME SAMALLA VIIVALLA. Miksi naisen pitää olla toiselle naiselle susi?



Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miksi naiset eivät koskaan onnistu järjestäytymään ja puolustamaan omia oikeuksiaan yhteiskunnassa - kun eivät vaan kateudeltaan ja katkeruudelstaan pysty.



Onnea yritykseen ap, me yritimme enemmän - vähemmän, ja 13. kierrolla onnistui. Itse olin varma, että joskus tärpää, miestä huoletti enemmän.



Jotkut uskovat erityisten ruoka-aineiden tenhoon, ja voihan niitä ainakin leikillään testata. Liian vakavasti ei kannata ottaa. Mutta itse tärppäsin vuoden pimeimpänä aikana, jolloin iltaa vietettiin tavallista useammin hehkuviinilasin äärellä. Punaviinia siis. Toinen asia, jota talvisin ahmin on tumma - ainakin 70%:nen luomusuklaa ja paksu tummasta kaakaosta valmistettu ja hunajalla makeutettu kuuma kaakao. En tiedä oliko oikeasti apua, mutta ainakaan nautinnoista en kieltäytynyt enkä muutenkaan stressannut.



Onnea siis vielä matkaan!!! :)

Me ollaan yritetty huhtikuusta 2002, tuloksena kolme keskenmenoa (rv 12).. Ei jaksais enää.

Kolme vuotta yrittänyt on jo varmasti tajunnut sen, ettei lapsia noin vain tilata, vaan että jokainen lapsi on lahja.



Kolme kuukautta yrittänyt ei vielä oo tajunnut sitä, vaan on katkera, kun hänen mielestään hänelle pitäisi nyt tulla vauva, kun hän kerran sen nyt haluaa. Nöyryys on vielä saavuttamatta.

41:lle kommentoisin



"Miksi teilaatte ap: n?



Ap haluaa kovasti vauvaa ja jokaiset kuukautiset on pettymys.

Ymmärrän varsin hyvin. Kun on oikein kova vauvakuume niin tottakai jokainen haluaisi että raskaus alkaisin mahdollisimman pian.



Ei se tee kenestäkään parempaa äitiä jos lasta on tehty 1, 2 tai vaikka 5 vuotta!

Varmasti jokaisella lapsettomuudesta kärsivällä/ kärsineellä on ollut aivan samoja fiilisiä ja mieli on ollut maassa jo ihan yrityksen alkuaikoinakin."







Ensinnäkin _kukaan_ täällä ei ole väittänyt olevansa parempi äiti sen perusteella että lasta on yritetty vuosia. Ei lapsettomuudesta kärsiminen mitenkään valmenna äitiyteen, tämän tiedän ihan omakohtaisesti.



Olen kärsinyt lapsettomuudesta ja ensimmäinen vuosi yrittäessä meni kyllä ihan toiveikkaissa tunnelmissa. Kun vuosi oli kulunut ja mulla diagnosoitu vaikea endometrioosi niin alkoi hiljalleen usko ja toivo hiipua. Lapsettomuuskriisin pohjalla ryömittiin, parisuhde oli kovilla ja nuppi lopulta lapsettomuushoitojen hormooneista aivan sekaisin. Mun tarinalla on onnellinen loppu, lapseni täyttää kohta 2-vuotta. IVF:llä sai alkunsa.



Mun tarkoitus ei ollut teilata ap:tä, lähinnä herätellä todellisuuteen. 22-vuotiaana 3 kiertoa yrittäneenä ei ihan oikeesti ole mitään hätää! Murehtia ehtii myöhemminkin, jos edes tarvitsee.

42:lle kommentoisin



"Minäkin ihmettelen näitä katkeria lausuntoja



Aikuiset naiset, hävetkää! Kolme tai kolmekymmentä kuukautta yritystä, OLEMME SAMALLA VIIVALLA. Miksi naisen pitää olla toiselle naiselle susi?



Tästäkin ketjusta käy hyvin ilmi, miksi naiset eivät koskaan onnistu järjestäytymään ja puolustamaan omia oikeuksiaan yhteiskunnassa - kun eivät vaan kateudeltaan ja katkeruudelstaan pysty."



Me ei _todellakaan_ olla kaikki samalla viivalla! 22-vuotias 3 kiertoa yrittänyt nainen on aivan eri tilanteessa kuin vaikkapa yli 35 vuotias elämänsä miehen juuri löytänyt nainen. Ihan vaan esimerkkinä.



Mun tarkoitus ei ollut teilata, lähinnä vaan herättää todellisuuteen. Ihan haaskuuta 22-vuotiaana 3 kiertoa yrittäneenä tuhlata aikaansa ton asian murehtimiseen. Hedelmällisiä vuosia on jäljellä rutkasti.

Kuten kirjoitin, että tiedän, että kolme kuukautta on vähän aikaa. Ja että se vain TUNTUU ja PELOTTAA, että mitä jos en ikinä tulekaan raskaaksi. Tiedän, että on monia, jotka ovat yrittäneet vuosia, juuri siitä nämä pelotkin varmaan tulevat. Täälläkin kun lukee, niin tuntuu, että kaikki ovat joko yrittäneet vuosia tai sitten tuleet heti suunnilleen ekasta kierrosta raskaaksi.



Kiitos tästä ja muistakin tällaisista vastauksista:



Mun tarkoitus ei ollut teilata ap:tä, lähinnä herätellä todellisuuteen. 22-vuotiaana 3 kiertoa yrittäneenä ei ihan oikeesti ole mitään hätää! Murehtia ehtii myöhemminkin, jos edes tarvitsee.

[/quote]

Joku kirjoitti myös, että ehkä ap on halunnut vauvaa jo kauan ennen yrittämisen alkamista - ja tämä osui niin naulan kantaan. Siksikin varmaan ne kuukautiset niin masentaa. En tosiaankaan myös ajattele, että olisin jotenkin harvinaislaatuinen, kun en ole tullut kolmessa kierrossa raskaaksi. En tosiaankaan. Lähinnä kaipasin sitä vertaistukea (jota sainkin myös paljon! :)) siitä, miltä se tuntuu, kun kuukautiset aina vain alkaa, ja kuinka niitä ei yhtään haluaisi, kun vauva toiveissa.



Mutta anteeksi vielä kerran, jos olen jotain loukannut kirjoituksellani. Ymmärrän kyllä tosiaankin niitä, jotka ovat vuosia yrittäneet ja sitten lukevat minun kirjoitukseni. Toivon niin paljon, että te kaikki saatte sen vauvan!

Tsemppiä kaikille!



ap

että kyse on nyt lähinnä omista TUNTEISTANI, joille kukaan ei voi mitään. Joskus järki sanoo, että kolme kuukautta ei ole aika eikä mikään, mutta kun tunteet vain ovat valloilla niin sitä murehtii tällaisestakin asiasta...



ap

varsinaisen aihee, mutta kommentoimpa silti.

Meillä toisen laspen saaminen kesti kauan. Esikoinenkin ehti tulla jo kuuden vuoden ikään. Surin paljon etukäteen, ettei sisarusuhteet voisi olla kovin kummoiset näin suurella ikäerolla. Todellisuudessa lasten välit ovat nyt uskomattoman ihanat, he ovat niin rakkaita toisilleen ja yhteistä tekemistäkin ja leikkejä löytyy, vaikka toinen on "vauva", kohta kaksivuotias ja toinen isompi.

Ainokaisen aseman menettäminen oli luonnollisesti kova juttu isommalle, mutta onhan se kaikille, ikään katsomatta! Isompi lapsi kykenee kuitenkin sanoittamaan niitä tunteita, joita perhetilanteen muutos aiheuttaa ja niitä voi purkaa keskustelun avulla.

Ap:lle toivotan malttia ja hyväksymistä. Kaikkea ei voi saada ihan heti, ja kuten jo aemminkin moni on kirjoittanut, kolmen kuukauden yritys on vielä hyvin lyhyt aika raskautumiselle.

Iloista vauvantekomieltä kuitenkin toivotan ap_lle

Miksi ei olisi, hänhän on saanut kaiken huomion ainakin 6v ja sitten joku "rääpäle" tulee ja vie hänen paikan. Ei hyvä.. siis esikoisen mielestä. Mutta siitä huolimatta onnea yritykseen. Joskus vasta 3. koeputkihedelmöitys tuo tuloksen.

Mutta eiköhän se onni meillekin vielä uudelleen tule ja onhan siinäkin puolensa, että esikoinen on sitten jo iso, niin voi autella vauvan kanssa ja varmaan ei tule mustasukkaisuutta yms. Ja kivahan se olisi, että äiti olisi kotona, kun lapsi on eskarissa tai koulussa.

.

mäkin olin ihan varma etten voisi koskaan saada lasta kun siinä niin kesti ja kesti.. ja vaikke teillä esikoista tehdessä kestäisikin, se ei tarkoita että seuraavallakin kerralla kestäisi pitkään. Mä tulin toisen kerran raskaaksi ensiyrittämällä. Jos teillä kestää yli vuosi niin sitten tutkimuksiin!

kun menkat alkoivat parin ekan yrityskierron jälkeen. Kolmannella tärppäsi ja meidän 1 kk vauva nukkuu nyt pinnasängyssään. Olen todella onnellinen :-)



Taannoin luin KaksPlussasta, että _täysin terveellä_ pariskunnalla on vain _20%:n todennäköisyys_ tulla raskaaksi, vaikka kierrolla kaikki on optimaalisesti (siis molemmat terveitä, yhdyntöjä oikeaan aikaan jne.). Eli todennäköisyys per kuukausi on aika pieni. Siksi kannattaa malttaa. Jos oikein huolettaa, käy toki tarkastuttamassa itsesi gynellä, että voit rentoutua. Gyne muuten kysyy ensiksi sitä, että ovuloitko. Sen kysymyksen vuoksi kannattaa tikuttaa ainakin yhtenä kuukautena, mutta älä tee sitä joka kuukausi, ettei nautinto parisuhteesta katoa.

Enkä nyt tarkoita ap: ta vaan osaa vastaajista.



Onko se se lapsettomuus mikä tekee noin katkeraksia ja vittumaiseksi vai oletteko aina olleet tuollaisia?

Samalla viivalla olemme, omine ongelminemme, NAISINA. Perkele, kun heti on tarve palauttaa toinen maanpinnalle. Se korpeaa. Miksi emme voi tukea toinen toistamme? Ja kyllä, täytyy hiipuvan toivon lapsesta olla hirveä tunne. Täytyy. Tällä palstalla törmää päivittäin uskomattomiin anonyymiteetin suomiin kiusaamistapauksiin joita ei voi naisena ja ihmisenä kuin hävetä.

Mitäs luulet, onnistummeko koskaan nousemaan tällä menolla "naisten eurosta"?

Joo, siis _naisiahan_ me ollaan kaikki, ja omat ongelmansa kullakin. Mutta samalla viivalla ei... siis ei vaan kertakaikkiaan olla. Ainakaan siis lapsen"teossa".

Miten sun mielestä sitten oikeaoppisesti olisi pitänyt vastata ap:n viestiin? Mä vastasin niinkuin vastaisin läheiselle ihmiselle: rehellisesti. Kyllä mä ainakin haluaisin että jos mä murehdin ihan turhaan, että mulle sanottais se ääneen.

Ei pettymyksen ja epävarmuuden tunteita pidä kieltää, ei missään nimessä. MUTTA on eri asia kannaako noin nuorena ja vain hetken aikaa yrittäneenä haaskata sen enempää aikaa murehtien asiaa.

En tiedä miten naisten euro liittyy tähän lapsen yritys -asiaan.

Se on se lapsettomuuus joka ainakin minut on tehnyt todella katkeraksi. Nyt meillä tosin usean hoitokierroksen jälkeen kaksi lasta, mutta ei ne silloin koetut tunteet ja ajatukset mihinkään unohdu, niin vaikea asia se on. Olehan onnellinen ettet tiedä niistä jutuista mitään.



Ja 16, olet ihan oikeassa ajatuksissasi. Meillä isompi lapsi 5 v. ja nyt sitten toinen vauva ja isompi on aivan ihana vauvan kanssa. Ei tarvitse pelätä mitään mustasukkaisuusiskuja vauvaa kohtaan tms. Tietysti riippuu lapsen luonteesta miten vauvaan suhtautuu, mutta ainakin pahimmat älyttömyydet mitä ehkä pienemmät voisivat tehdä, eivät enää tule ongelmaksi.

Enkä voi todellakaan ymmärtää sitä tuskaa mitä siitä aiheutuu.

MUTTA, en siltikään hyväksy sitä, että lapsettomilla on mielestään oikeus käyttäytyä ja kohdella muita ihmisia miten haluavat. Kaiken voi selittää lapsettomuudella.

Välit ystäviin vedetään poikki, suututaan jos joku pyytää kummiksi tai jos joku ei pyydä, suututaan lapsiaiheisista joulukorteista, Saarioisten mainoksista ja ihan kaikesta mikä liittyy vähääkään lapsiin.

Vaikka meillä joillain on lapsia ja olemme tulleet helposti raskaaksi niin meidän ei todellakaan tarvitse pyydellä sitä anteeksi tai piilottaa lapsiamme pois teidän näkyvistänne. Pidän henkilökohtaisesti hyvin epämiellyttävänä sellaista ihmistä, jolle oma napa on se ainut napa maailmassa ja ikävä kyllä, monet lapsettomat tuntuvat kuuluvan tähän sakkiin. Koska MINULLA on ongelma, niin kaikkien pitää pyöriä sen ympärillä ja ajatella MINUN tunteitani ja jos joku ei näin tee niin se on välit poikki oitis.

et selvästikkään ole itse kokenut minkälaista lapsettomuus oikeasti on.. joten älä edes viitsi alottaa tuota. Taisit itse saada lapsesi juuri niin helpolla että nyt on helppo moittia muita ja pitää heitä "epämiellyttävinä" ja kyllä se tekee helvetin katkeraksi ja syystä!

mutta ap:lle onnea yritykseen mutta vähän sitä malttia vielä:D

on se sen toisen lapsi, eikä se lapseton pariskunta. Itse en todellakaan ollut halukas kertomaan hoidoista ja lapsitoiveestani muille, mutta kun ne, keille niitä lapsia tuosta noin vain pullahtaa, tuppaavat udella joka välissä, miksei meillä jo ole lasta.



Ikävä kyllä, on perin syndäntä raastavaa joutua tutustumaan jonkun toisen saamaan äitiyspakkaukseen, kun lapsettomuuskriisi on pahimmillaan. Välejä tuskin kukaan poikki laittaa, ei vain tee mieli tavata, kun se on niin tuskaista. Yritäpä ymmärtää se. No jaa, tätä samaahan puidaan varmaan ihan tarpeeksi tuolla lapsettomuuspalstalla...



terv. 67

Täällä on yks samalla viivalla. Eli tiedän tunteen. Vaikka tosi vähän aikaahan tuo kolme kuukautta onkin, niin silti. Tai mulla on kolmas kierto menossa, tässä odottelen kierron loppua että pääsis tekee testin. Tai sitte ei:( mut toivottavasti..

mie oon 22, perusterve tyttönen.



MonDeli

Eipä se lapsettomuus toki kaikkea käytöstä anteeksi anna. ITse en varmaan laittaisi välejä poikki, mutta saattaisi ne viilentyä kun haavat on auki ja tilanteet niin erilaiset.



Me yritettiin keskenmenojen keralla reilu puolitoista vuotta, eli ei lapsettomuuden mittapuussa kauaa, mutta normaalia kauemmin kuitenkin. Rankkaa oli moneen kertaan, ja todella myös alussa. Tiesin kumminkin koko ajan, että on turha surra mitään lapsettomuutta vielä ennen vuoden yrittämistä ja tutkimuksia ja muita, mutta eipä se suru ja pelko ihan sitä totellu.



Hankalaa oli kestää vieraiden ihmisten raskauksia, muttei niinkään tuttujen. Nekin toki saattoi kirpaista hetken, mutta kyllä sitä pian jo oli toisen onnesta onnellinen itsekin. Kerran kuitenkin aloin spontaanisti itkemään, kun sisaren raskaana oleva ystävä tuli sisaren syntymäpäiville. En ollut tajunnut, että km satutti vieläkin niin.



Kuitenkin ap, jäitä hattuun. :) Lapsen tekemiseen kannattaa jo alusta asti koittaa suhtautua niin, että se on aikaa vievä prosessi. Itsellä se kesti, koska en aina ovuloi. Ja kun jokaisella ovulointikerralla on se yksi vuorokausi kun siistiöiden kuuluisi osua munasoluun, ja silloinkin vain se joku 20% todennäköisyys ja sitten varhaiset keskenmenot päälle, niin ei ole mikään ihme että kestää hetken. Olen tosi tyytyväinen itseasiassa, että tätä vähän odoteltiin, arvostus on asiaan tosi suuri.

Enkä nyt tarkoita ap: ta vaan osaa vastaajista.

Onko se se lapsettomuus mikä tekee noin katkeraksia ja vittumaiseksi vai oletteko aina olleet tuollaisia?

Olen itse ollut aivan samanlaisessa tilanteessa aikoinani, voisin kuvitella ap:n tekstin olevan täysin omaani. Ne on nimenomaan ne tunteet...tsemppiä sulle ap! kyllä se pikkuinen vielä sieltä tulee :)

Jos sä luet vain ketjuja, joissa kysytään kuinka moni tuli ekalla kierrolla raskaaksi, niin siitä ketjusta niitä löytyy paljon. Tai jos luet lapsettomuusketjuja, niin sinulle tulee luulo, että kaikki on lapsettomuudesta kärsineitä, koska siinä ketjussa näin onkin.



Lue neutraalisti. Esimerkiksi ketjussa, jossa vain kysytään ilman asennetta, että kuinka monta kuukautta meni yrittämisen aloittamisesta raskaaksi tulemiseen, niin huomaat, että suurin osa vastaa jotain parin kuukauden ja vuoden väliltä.



Joten ei pidä paikkansa se, että tosi moni tulisi ekalla kierrolla raskaaksi tai että tosi moni tulisi vasta hoitojen jälkeen raskaaksi. Etsi neutraalimpia ja positiivisempia ketjuja, jottet turhaan stressaa asioilla, jotka on täällä vääristyneitä.