Pitkään ulkomailla asuneet, miten sopeuduitte takaisin Suomeen? Sis. tilitystä..

Mitä työtä lähdette tekemään, lapsia?

Mulle oli vaikeinta, kun olisin halunnut puhua Suomesta. Mutta yhtä vähän kuin suomalaisia huvittaa kuulla ulkomaankokemuksistani näitä ulkomaan eläviä huvittaa kuulla Suomesta.



Miksi sitten lähdit Suomesta pois jos sinne on niin kova ikävä ja siellä tehdään asiat niin hyvin? Näinkin minulta joku kysyi. Enkä todella moittinut uutta asuinmaatani. Puhuin vain Suomen hyvistä puolista.



Ollaan me aikamoisia väliinputoajiakin.

Jos itse sanot ettei suomessa saa B&J jäätelöä ja joku korjaa, että saahan sitä niin koet sen inttämisenä? Sitten toteat, että niin saakin, mutta on liian kallista ja valikoima ei miellytä.

Siis sinusta suomessa ei saa B&J jäätelöä, koska juuri sinun lempimakuasi ei ole. Sinulla taitaa olla vaikeaa olla missä tahansa noin kummallisella logiikalla.

Arvasinkin, että joku ryhtyy inttämään tästä.

Myös Sam Adamssin olutta saa joistakin kaupoista joitakin sortteja.

Varmaan jostain saa biisonin lihaakin. Ja amerikkalaisittain leikattuja pihvejä. Ja melkein mitä hyvänsä, kun itse tilaa.

No meillä ainakin on Ben&Jerrys jäätelöä ihan s-marketin pakastealtaassa ja meidän lähiön kaupassa sentään on tosi suppea valikoima. Jokaiselta r-kioskilta pitäisi myös löytyä kyseistä jäätelöä.

jollakulla lämpimiin joulukuun iltoihin, iloisiin lastenjuhliin (joissa on OHJELMAAKIN), tai johonkin muuhun suomalaisittain mahdottomaan konseptiin.

kyllä ohjelmattomat lastenjuhlat voivat aiheuttaa elämänmittaisen trauman. Kyllä minuakin harmittaa, että lempimakuani Ben & Jerry's- jäätelöstä ei enää tuoda Suomeen tai sitten se on lopetettu kokonaan, mutta voin kyllä elää asian kanssa. Ja tosiaan, jos puhuu koko ajan jostain toisesta maasta, samalla kenties nykyistä asuinmaataan haukkuen, niin käyhän se luonnollisesti toista osapuolta vituttamaan. Itsekin aina haukuin nykyistä asuinpaikkakuntaani, mikä taas ärsyttää erästä kaveriani, jolla ei toistaiseksi ole mahdollisuutta täältä pois muuttaa. Lopetin siis tuon haukkumisen, kun tajusin, että tuotan vain pahaa mieltä. Itsekin haaveilen asumisesta jossain muualla kuin Suomessa, mutta ainakaan vuoteen se ei ole mahdollista, joten kyllä minuakin ärsyttää, jos Suomen huonoja puolia tullaan oikein hieromaan naamaani, kun minun on täällä kuitenkin pakko asua. Sama kuin elinkautisvangille jauhaisi, miten on kivaa elää vapaana, ja miten kurjaa siellä vankilassa varmaan on. Tai tahattomasti lapsettomalle kertoo, miten kivoja lapset on, ja kuinka on ihan hirveetä, jos ei saa omia lapsia.

jollakulla lämpimiin joulukuun iltoihin, iloisiin lastenjuhliin (joissa on OHJELMAAKIN), tai johonkin muuhun suomalaisittain mahdottomaan konseptiin.

en ole asunut ulkomailla, mutta kaipaisin sitä. En usko että haluaisin jäädä lopullisesti asumaan johonkin toiseen maahan, mutta työkeikka tmv olisi mahtava kokemus! Olen näitä jossittelijoita, lähteminen tuntuu vaikealta ja työni ei mahdollista mitään "ulkomaan keikkoja". Mutta ehkä vielä joskus! Siihen saakka haluan ainakin matkustella lomilla.



Kuuntelen aina kaihoten muiden tarinoita ulkomailla asumisesta. Kyselenkin kovasti, ja salaa haaveilen :)

Mies ei ole niin innokas matkustamaan, mutta kyllä me joka vuosi käymme edes Suomen rajojen ulkopuolella, onneksi. Mun mielestä pitää käydä jossain, jotta osaa tulla takaisin.



Ihmettelen mistä mietteeni johtuu, tiedostan kyllä että arki on aina samaa, asui sitten missä hyvänsä, mutta ehkä se katsantokannan avartuminen ym siinä kiinnostaa..

Tsemppiä teille, ja älkää antako meidän tympeiden suomalaisten pilata päiväänne, täällä Suomessa kuitenkin on moni asia todella hyvin (kuten myös muissa maissa on omat hyvät ja huonot puolensa). Kuten joku jo kirjoitti, onhan se omastakin asenteesta kiinni, tämä elämä.

ja sinne kyllä vielä tulevaisuudessa muutammekin :)

kun on asunut muualla tajuaa sen että vaikka Suomi on hyvä maa, on muitakin ihan yhtä hyviä. ja itselleni ainakin tämä kylmä ilmasto on negatiivinen asia. harmi, ettemme just nyt voi muuttaa muualle.

Missä päin asuitte? Me asuimme lännessä.

On ollut tosi vaikeaa sopeutua Suomeen. Pari vuotta oltu Suomessa ja vasta nyt rupeamme jotenkin tänne turtumaan. Varsinkin kun asuimme Kanadassa perheenä, lapset kaipaavat Kanadaan. Oppivat siellä kielen ja selkeästi pitivät enemmän sikäläisestä avoimesta, iloisesta ja letkeästä elämästä. Ja ilmasto oli myös aivan ihana; ei kurahousuja ja loskaa.

Onhan se täysin totta, että kun Kanadassa tottui kohteliaisiin ja puheliaisiin ihmisiin niin kaupoissa, ostareilla kuin liikenteessä niin onhan se järkytys kun Suomessa naapuria tervehdittäessä naapuri mulkaisee mitään sanomatta kuin halpaa makkaraa ja sen jälkeen kääntää päänsä pois.

Mutta nyt on pakko olla Suomessa, kun oleskelulupa Kanadaan loppui. Kovasti yritämme päästä takaisin.

Me kaipailemme takaisin Kanadaan...ja sinne kyllä vielä tulevaisuudessa muutammekin :)

Minäkin asuin aikoinani ulkomailla (Englannissa) ex-mieheni kanssa. Nykyisen mieheni kanssa (jonka kanssa lapset) olemme aina asuneet Suomessa. Mieheni ei jaa kaukokaipuutani eikä oikein ymmärrä sitä. Pitää kyllä matkustelusta ja sitä teemmekin säännöllisesti, sekä lasten kanssa että kahdestaan. Mutta itse haaveilen usein siitä että voisi vielä asua ulkomailla (lähinnä Englantia ajattelen, kai koska se tuntuu niin kodikkaalta). Työni on sellainen että sitä voisin helposti tehdä missäpäin maailmaa tahansa, ja töitä on tarjolla. Mieheni taas ei ole erikoisen kielitaitoinen ja on todella sukurakas, ei siis osaa oikein kuvitella työskentelevänsä vieraalla kielellä eikä lähtevänsä vieraaseen maahan pois suvun ja perheen luota.



Kai se on joku kulkurinveri joka vetää maailmalle, näin olen ajatellut. Olen itse aika "juureton", lapsuus oli liikkuvainen ja koulua kävin monella paikkakunnalla. Heti peruskoulun jälkeen lähdin kotoa "maailmalle". Lisäksi sukujuuristani löytyy mustalaisverta. Ehkä tämä selittää jotain;)

Pitäisikö perustaa jokin suljettu keskustelupalsta/postituslista meille ?

Koska se kaipuu jää ilmeisesti kaihertamaan ainiaaksi...

t: 6

Olisikin tosi mukava joskus tavata teitä ja parantaa Suomea keskustelemalla, niiden kanssa joilla ei näitä samoja tunteita ole, on mahdotonta puhua asiallisesti Suomen epäkohdista, koska kokevat sen heti suurena epäisänmaallisuutena ja loukkauksena.

i]

ihan samoilla fiiliksillä tässä ollaan, syksyllä tultiin Suomeen. BIG MISTAKE!!!! Ei lähde sujumaan sitten millään... oikeastaan mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Ulkomailla asumisesta ei tosiaan voi puhua kenellekään, tuntuu että pienikin viittaus tulkitaan ylpeilynä. Ja auta armias, jos erehdyt kritisoimaan Suomea, johan tulee kiukkuista tekstiä. Hei haloo, ei tämä maa todellakaan ole mikään paratiisi - olisi monien syytä riisua ne ruusunpunaiset lasit silmiltään, ja kohdata todellisuus.



Ja vielä 2:lle, harmittaako tosiaan noin paljon, ettet ole päässyt koskaan kokemaan muualla asumista, kun pitää noin ilkeästi vastata ap:lle. Try it, you might like it...



(Sorry, on huono päivä...)

etta suomalaiset ovat "kritiikkiallergisia". Mutta auta armias miten muita kansoja osataan arvostella ja nalvia.

että jos erehdyt edes sivulauseessa mainitsemaan ulkomailla asumisesta, tulkitaan se heti leuhkimisena tai muuten negatiivisena. Sen vuoksi aiheesta ei paljon uskalla puhua kenellekään. Jopa oma mieheni suhtautuu tähän aika negatiivisesti (voi toki johtua siitäkin että asuin aikoinani ulkomailla exän kanssa).



t:olinkohan 36

koska olen asunut ulkomailla vain lyhyitä aikoja.

Uskon kyllä, että moni asia tökkii Suomessa, eikä vähiten tuo pimeä ja raskas talvi. Sitä paitsi on ihan ok haluta elää kevyemmin, jos siihen on jossakin muualla mahdollisuus.

Mietin kokemustasi kuitenkin hieman eri näkökulmasta: Minkä ikäinen olet? Mitä unelmiasi olet saanut elämässäsi toteuttaa? Mitä unelmia on vielä toteutumatta?

Itse olen 37 v., naimisissa ja kahden lapsen äiti. Kaikki on monella tavoin erittäin hyvin, silti huomaan käyväni läpi jotain ikäkriisiä tyyliin "tässäkö se oli?" ja "nytkö muka olen elämäni huipulla, kymmenen vuotta lisää ja alkaa alamäki kohti vanhuutta " - ja elämä tuntuu hengästyttävältä ruuhkavuosihärdelliltä. Nämä eivät ole rationaalisia totuuksia elämästä, vaan haikeuden sävyttämiä oloja elämän nopean kulun äärellä.

Itselläni on krooninen matkustushalu ja onneksi edes sen verran opiskelin ja asuin ulkomailla, etten ihan katkerana nyt mieti "kadotettua nuoruutta", jolloin "kaikki oli mahdollista" ja "maailma vain odotti, että menen ja valloitan sen".

Tunnistatko sinä itsessäsi yhtään ikääsi liittyvää levottomuutta vai onko "kaukokaipuusi" ihan jotain muuta sorttia?

Kiitos niistä. Ajattelemisen aihetta antaa, ja tiedän todellakin että arki on arkea joka puolella maapalloa. Asuin ennen yksin ulkomailla, tai entisen avokin kanssa. Nykyisin siis uusi mies ja uusi elämä ;)

Jännä kun kaksi perättäistä viestiä puhui kulkuri-elämästä, ts. kulkuri-verestä tms. Samaa ajattelen itsekin :)

Kiitos viesteistänne, lisääkin kokemuksia olisi kiva kuulla. Ei tämä järjellä ole ajateltavissa, ei.

Kaunista kesää odotellessa..

-Ap

Kokemasi kuulostaa samanlaiselta, kun muutin vajaa parikymmentä vuotta sitten pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin. "Siellä Helsingissä ne ihmiset yrittää olla niin hienoja", "Ai oikein elokuvissa kävit..." jurn jurn. On vaikea kertoa elämästään mitään, jos kaikki tulkitaan yrityksenä osoittaa, miten parempi ihminen on kuin kolme kuukautta aiemmin...

Minusta toisten ihmisten kokemuksia on mielenkiintoista kuunnella ja oppia samalla itsekin paljon elämästä ja maailmasta. Tietenkin suhde täytyy olla vastavuoroinen; ei kukaan jaksa loputtomiin kuunnella toisen oman navan ympärillä pyörimistä, riippumatta siitä, mistä on puhe.

Taman olen kuullut useammaltakin takaisin Suomeen muuttaneelta, etta ulkomaan ajasta ei karsi puhua. Sita pidetaan leuhkimisena, itsensa korostamisena. Parasta vain olla niin kuin ulkomailla vietettya aikaa ei olisikaan. Kurjaa sinansa, silla siina saattaa kadota vuosien muistot...

Suomalaisten epaystavallisyys on kylla omaa luokkaansa. Missaan muualla minua ei ole mulkoiltu niin julmasti lastenrattaiden kanssa kuin Helsingissa. Wall Streetilla New Yorkissa kiireiset businessihmisetkin pysahtyivat lapsia katselemaan ja vilkuttelemaan. Mielestani lapsien ei ole hyva olla Suomessa. Ravintolat, julkiset liikennevalineet, kaupat - kaikkialla lapsia kohdellaan kuin kriminaaleja. Ainoa kauppa jossa hyvin kayttaytyvia lapsiamme on tultu ETUKATEEN VAROITTAMAAN ettei saa tavaroihin koskea on Suomessa. Ulkomailla ovat lapsiasiakkaisiin tottuneet.

Elintaso on myos toistaluokkaa. Meilla on miehen kanssa hyvat duunit, hyva koulutus. Suomessa meidan olisi pakko asua Helsingin liepeilla ja kaikki rahat menisivat elamiseen. Ei jaisi saastoon, ei olisi vara kayda ravintolóissa koko perheen voimin. Todennakoisesti varaa olisi vain yhteen autoon.

Suomi on hieno maa, mutta kylla elaiminen on aika ilotonta.

Englannin ilmastosta/mielialaongelmien määrästä ei kyllä ole juuri Suomea valoisampi kuva...

mutta Australiassa asiat on jo varmasti paremmin!

t. myös aikoinaan pitkään Lontoossa asustellut :)

me myös asuttiin Englannissa ja ei kyllä ole ikävä takaisin. Joitain pieniä ja yksittäisiä asioita tietysti mutta kokonaisuuten viihdymme Suomessa ihan hyvin ja Englannista ikävöin lähinnä ystäviämme.

Englannin ilmastosta/mielialaongelmien määrästä ei kyllä ole juuri Suomea valoisampi kuva...

mutta Australiassa asiat on jo varmasti paremmin!

t. myös aikoinaan pitkään Lontoossa asustellut :)

Olipas mielenkiintoinen keskusteluketju, niin avoin ja rehellinen. Ma en sinansa ole samassa tilanteessa, koska asun pysyvasti ulkomailla, mutta toisaalta jaan saman "ahdistuksen" tunteen ajatuksestakin, etta palaisin Suomeen.



Ei ruoho ole vihreampaa aidan toisella puolella ja itse asiassa taalla elama on moninverroin haastellisempaa kuin Suomessa, mutta silti tunnen todella olevani kotona. Suomessa olin ns. levoton ja muutin paikkakunnalta toiselle yrittaen etsia omalta tuntuvaa paikka, mutta aina oli tunne, etten "fit to the group".



Ja niista arjen rutiineista; ei ne ole samanlaisia. Pelkastaan tata vauvalehden keskustelupalstaa lukiessa alkaa jo ahdistaa suomalaiset rutiinit vauvanhoidossa (vauva yksin pakkaseen nukkumaan, kiinteat 3-4 kk iasta lahtien, maalaisjarjen puute hygienia-asioissa. kaiken diagnosointi puhumattakaan kaiken mahdollisen ulkoistamisesta yhteiskunnan vastuulle ja sosiaalietuuksista kitiseminen jne. Brrrrrrr!)



Taalla ulkomailla on vapaampaa, saa olla ja hengittaa. Arjen rutiinit on nautittavia ja hyvalta tuntuvia, esim. parvekkeelle laitan pyykkitelineen vauvan sijaan ;) Ja asuminen on ihan huippua verrattuna Suomeen! Suomessa meilla olisi varaa 70-luvun betonibunkkeriin jossakin lahiossa ja tuskailisin lasten kanssa bussissa jne. Taalla meilla on kaunis kerrostaloasunto ovimiehilla ja ikkunoista avautuu upea puistomaisema. Kerrostaloissa on yleensa myos uima-altaat, kuntosalit, elokuvateatteri, juhlasali, lasten leikkipuisto suljetulla sisapihalla, autotallit huoltomiehilla jne. Saa on myos upea, auringonpaistetta ja lampoa melkein vuoden ympari. Naissa olosuhteissa arjen rutiinit on nautittavia :)



Ai niin, asumme Etela-Amerikassa mieheni kotimaassa.

Tukea ja kurssejahan annetaan ennenkuin lähetetään esim työkomennukselle mutta kaikki olettavat, että paluu Suomeen sujuu täysin ongelmitta koska onhan kyse suomalaisista. Sama kulttuurishokki odottaa kuitenkin lähes jokaista takaisin muuttajaa kuin ulkomaille muuttajaa. Alun ihastus "honeymoon" vaiheineen, sitten iskee vastustus koko maata ja sen kulttuuria ja tapoja kohtaan, vasta sen jälkeen alkaa sopeutuminen. Tämä on suuri puute eikä siitä puhuta tarpeeksi jotta jokainen osaisi tunnistaa ns. oireensa.



Itse olen palannut Suomeen jo vuosia sitten mutta viiden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen sopeutuminen vei pitkään. Ensimmäinen vuosi oli vain selviytymistä päivästä toiseen. Siitä sitten pikkuhiljaa alkoi helpottamaan ja nykyään viihdyn oikein hyvin täällä. Omalta osaltani olen huomannut että minun on hyvä olla kunhan saan olla kansainvälisessä työympäristössä. Olin vajaa puoli vuotta työpaikassa jossa ei ollut mitään kansainvälistä ja alkoi ahdistamaan niin että oli pakko vaihtaa paikkaa. Ja johan helpotti kun pääsi taas puhumaan muita kieliä ja toimimaan siinä avoimessa ympäristössä!



Ja löytyy se kulkuri minustakin...aina välillä pohdin kuinka paljon lapsenikin saisivat siitä jos lähtisimme muutamaksi vuodeksi muualle. Ehkäpä jokin päivä, kenties!