Pitkään ulkomailla asuneet, miten sopeuduitte takaisin Suomeen? Sis. tilitystä..

Palstalle on tyypillistä tarttua juuri johonkin pieneen epäoleelliseen asiaan. Saahan sitä salmiakkiakin Suomesta, kun vain tilaa. Kahden kulttuurin välissä jojotteleminen on kokonaisvaltainen juttu, eikä sitä tajua ellei ole itse sitä kokenut.

Jos itse sanot ettei suomessa saa B&J jäätelöä ja joku korjaa, että saahan sitä niin koet sen inttämisenä? Sitten toteat, että niin saakin, mutta on liian kallista ja valikoima ei miellytä.

Siis sinusta suomessa ei saa B&J jäätelöä, koska juuri sinun lempimakuasi ei ole. Sinulla taitaa olla vaikeaa olla missä tahansa noin kummallisella logiikalla.

Arvasinkin, että joku ryhtyy inttämään tästä.

Myös Sam Adamssin olutta saa joistakin kaupoista joitakin sortteja.

Varmaan jostain saa biisonin lihaakin. Ja amerikkalaisittain leikattuja pihvejä. Ja melkein mitä hyvänsä, kun itse tilaa.

No meillä ainakin on Ben&Jerrys jäätelöä ihan s-marketin pakastealtaassa ja meidän lähiön kaupassa sentään on tosi suppea valikoima. Jokaiselta r-kioskilta pitäisi myös löytyä kyseistä jäätelöä.

matkustanut valtavasti ja koulutuksen/ammatin puolesta voisi lähteäkin. Suomessa tympii ilmasto niin PALJON ja lisäksi olen pikkuhiljaa kyllästynyt suomalaiseen epäsosiaalisuuteen ja tympeään elämänasenteeseen. Täällä ihmisillä on niin ilkeä asenne toisia kohtaan, että oikein nautitaan siitä, ettei toisella tarvi antaa mitään. Esimerkiksi nätisti ja rauhallisesti käyttäytyvälle neljä vuotiaalle ei voida edes tervehdykseen vastata asenteella: "mä mitään naapurin kakaroita viitsi tervehtiä". Lapsi kun on ujo ja hiljainen, eikä tosiaan höpöttele mitään. Ja vaikka höpöttäisikin, niin paljonko se maksaa vastata ja voihan siihen vetää sitten aikuinen rajan, jos alkaa liiaksi vaivata.

En tohdi kyllä enää sanoa paikannimeä, alkavat tutut tunnistaa!

Ja kuule. Jouduin myös työnperässä muuttamaan pääkaupunkiseudulle ennen ulkomaille muuttoa. Ja niin kuulemma kovasti ylpistyin ja pukeuduinkin eri tavalla. Toki alennuksista teki parempia löytöjä kuin pienestä pitäjästämme, mutta tyyli pysyi samana. Hatun jos laitoin päähän, niin näytin jo niin helsinkiläiseltä...

Joten kokemusta on myös tästä.

Kokemasi kuulostaa samanlaiselta, kun muutin vajaa parikymmentä vuotta sitten pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin. "Siellä Helsingissä ne ihmiset yrittää olla niin hienoja", "Ai oikein elokuvissa kävit..." jurn jurn. On vaikea kertoa elämästään mitään, jos kaikki tulkitaan yrityksenä osoittaa, miten parempi ihminen on kuin kolme kuukautta aiemmin...

Minusta toisten ihmisten kokemuksia on mielenkiintoista kuunnella ja oppia samalla itsekin paljon elämästä ja maailmasta. Tietenkin suhde täytyy olla vastavuoroinen; ei kukaan jaksa loputtomiin kuunnella toisen oman navan ympärillä pyörimistä, riippumatta siitä, mistä on puhe.

Taman olen kuullut useammaltakin takaisin Suomeen muuttaneelta, etta ulkomaan ajasta ei karsi puhua. Sita pidetaan leuhkimisena, itsensa korostamisena. Parasta vain olla niin kuin ulkomailla vietettya aikaa ei olisikaan. Kurjaa sinansa, silla siina saattaa kadota vuosien muistot...

Suomalaisten epaystavallisyys on kylla omaa luokkaansa. Missaan muualla minua ei ole mulkoiltu niin julmasti lastenrattaiden kanssa kuin Helsingissa. Wall Streetilla New Yorkissa kiireiset businessihmisetkin pysahtyivat lapsia katselemaan ja vilkuttelemaan. Mielestani lapsien ei ole hyva olla Suomessa. Ravintolat, julkiset liikennevalineet, kaupat - kaikkialla lapsia kohdellaan kuin kriminaaleja. Ainoa kauppa jossa hyvin kayttaytyvia lapsiamme on tultu ETUKATEEN VAROITTAMAAN ettei saa tavaroihin koskea on Suomessa. Ulkomailla ovat lapsiasiakkaisiin tottuneet.

Elintaso on myos toistaluokkaa. Meilla on miehen kanssa hyvat duunit, hyva koulutus. Suomessa meidan olisi pakko asua Helsingin liepeilla ja kaikki rahat menisivat elamiseen. Ei jaisi saastoon, ei olisi vara kayda ravintolóissa koko perheen voimin. Todennakoisesti varaa olisi vain yhteen autoon.

Suomi on hieno maa, mutta kylla elaiminen on aika ilotonta.

Minä olen pääsääntöisesti viihtynyt kaikkialla, missä olen asunut, mutta kaipaan todellakin välillä erilaisia asioita ja etenkin ihmisiä ja paikkoja niin, että kipeää tekee. Ihan naurettavan pienetkin asiat voivat tuoda muistoja mieleen. Vaikka sitten sellerin tai jonkun tietyn jäätelön maku.

Kulttuurishokkiin kuuluu kaikki tämä yllämainittu kirjoittelu. Kun sisäistää ulkomailla ja suomessa asumisen hyvät ja huonot puolet, voi sanoa että kulttuurishokki on läpikäyty. Se on rikkaus, kun ymmärtää miten muuallakin asiat voivat olla ihan yhtä hyvin, monesti jopa parmmin kuin Suomessa. Vaikka asioita ei tehdä samallalailla, voi joku toinen tapa olla jopa parempi. Jos on avoimin mieli ulkomaille lähtenyt, varmasti jokaiselle jää pieni kaipuu - niitä hyviä asioita kohtaan. Tunnen ainoastaan yhden joka kärsi koko 2v kun asui Usassa. Suomeen paluu oli juhlaa, mutta kyllä hänelläkin jotain sieltä oli ikävä: shoppailua :)

Tsemppiä meille kaikille jonnekkin kaipaaville. Se on hirveä tunne kun vatsanpohjassa kourii ja sydäntä raastaa, itkettääkin. Jo 1,5v asuttu Suomessa ja niin monia asioita kaipaan, varmasti loppuun hamaan asti.

Eniten kai brittejä ja jenkkejä. Muut eivät yleensä edes kerro missä ovat. :D

Yksi lapsi(0,5v) oli kun lähdimme suomesta. Tulimme 3:n lapsen kanssa takaisin viime kesänä. Ja vielä on takaisin paluuprosessi meneillään, enkä edes tiedä kuinka kauan tämä kestää :(

se hyvä puoli minulla on, että mies todellakin ymmärtää minua ja olotilaani koska hänen kanssaan lähdimme ja takaisin tulimme hiukan isompana perheenä:)

Useasti puhummekin, että tulikohan tehtyä iso virhe kun tulimme takaisin.



Eikö se totuus tule lasten suusta? Meillä kun lapsetkin useasti kyselee, että miksi muutettiin sieltä kivasta maasta pois, mutta jospa hekin tähän maahan tottuvat =)

Emme halua kuitenkaan ihan heti ainakaan muuttaa takaisin,kun lapset nyt suomessa koulussa ja hyvin on siellä lähtenyt käyntiin.



Kun norjassa asuvat suomalaiset ystävämme kuulivat paluumuutostamme suomeen, he sanoivat, että älkää viekö kaikkia tavaroita suomeen, koska muutamme kuitenkin pian takaisin.

Moni perhe olikin tehnyt niin, koska eivät olleetkaan kotiutuneet suomeen takaisin.



Vaikka Oslo onkin aivan tuossa naapurissa on siellä aivan erilaiset ihmiset ym.kuin suomessa. Mutta eipä siitä enempää kun kohta saa taas kuulla, että no menkää sinne takaisin! :D



Ainakin meidän tapauksessa hämmästelijät ovat ne jotka eivät ole koskaan ulkomailla asuneet taikka edes lomailleet. He eivät tajua miten ei pysty sopeutumaan takaisin tähän ah ,niin rakkaaseen kotimaahan.



Mutta näillä mennään nyt ja katsotaan vaikka sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä, että minnepäin sitten suuntaamme mieheni kanssa ;)



Kaikille paljon voimia! =) Onneksi saa lukea viestejä muiltakin jotka kelluvat samassa veneessä :)

Eniten kai brittejä ja jenkkejä. Muut eivät yleensä edes kerro missä ovat. :D

15pv tulee 6 vuotta siitä kun muutin Ruotsiin ja tarkoitus oli jäädä tänne loppu elämäks mutta voi olla että joudun muuttaa nyt Suomeen, ehkä kesällä.



Mä olen miettinyt että miten mä pystyn jättää Ruotsin taakseni, tunnen enempi että Ruotsi on mun kotimaa mitä Suomi mut ehkä se muuttuu kun oon jonkin aikaa asunut Suomessa.

Asuin lukioikäisenä kesät Keski-Euroopassa ystäväperheessä ja sinkkuna sitten pitempiäkin jaksoja eri puolilla Eurooppaa. Silloin en kestänyt muutama kuukautta kauempaa aloillani Suomessa.



Naimisiin mentyä asuimme perheenä ulkomailla useita vuosia. Pidin paikasta kyllä, mutta sitten sain jotenkin mittani täyteen.



Palasimme perheenä Suomeen, esikoinen jatkoi koulua ja pienimmän kanssa olin kotona.



Olen asettunut takaisin Suomeen ihan hyvin. Talven pimeys on ainoa todellinen, vanhemmiten vuosi vuodelta paheneva ongelma. Hoidan sitä kirkasvalolla ja noin viikon uimareissulla aurinkoon marraskuussa. Sillä se menee. Keväisin tuntuu veri vetävän Keski-Eurooppaan kesää vastaan, onneksi tuppaa olemaan sen verran työkeikkaa, että tulee luontevasti käytyä.



Olisin nuorempana luultavasti ollut levoton "jonnekin", olinsinpa sitten ollut missä tahansa. Tapakulttuurien eroista on sanottava, että pidän Suomessa joistakin asioista, toisista en, samoin kuin muuallakin missä olen ollut.



Minua nuoremmat ihmiset Suomessa ovat minusta yleensä ottaen ihan avoimia ja fiksuja. Vanhempia ihmisiä taas on aikoinaan kasvatettu ihan eri tavalla. Eihän kukaan saanut luulla olevansa mitään eikä miehet itkeneet.



Koetan itse olla ihmisiä kohtaan ihminen ja hyväksyä sen, että kaikille ei ole kauhalla annettu, enkä kamalasti jaksa murehtia sitä miten päin joku tuntematon ihminen naamaansa pitää. Yleensä metsä vastaa huutoon ja jos ei vastaa, niin tupiskoot omissa nurkissaan sitten.



Saksassa ja Englannissa on omat viehättävät puolensa ja omat rasittavat. Noin esimerkkkinä omahyväisyys, jäykkäniskaisuus ja oman perseen estoton ensin ajatteleminen eivät ole ainakaan mitenkään erityisesti suomalaisia "hyveitä", sanoisin.



Kaikkiaan ymmärrän kaipuun "jonnekin" erittäin hyvin. Suvusta ja omasta perheestäkin on aina lähdetty, vuosiksi, ympäri maapalloa. Toiset palaa, toiset ei, mutta jokaisella on onneksi nykymaailmassa oikeus mennä ja tulla ja asettua sinne, missä hyvä tulee.

Taman olen kuullut useammaltakin takaisin Suomeen muuttaneelta, etta ulkomaan ajasta ei karsi puhua. Sita pidetaan leuhkimisena, itsensa korostamisena. Parasta vain olla niin kuin ulkomailla vietettya aikaa ei olisikaan. Kurjaa sinansa, silla siina saattaa kadota vuosien muistot...



Suomalaisten epaystavallisyys on kylla omaa luokkaansa. Missaan muualla minua ei ole mulkoiltu niin julmasti lastenrattaiden kanssa kuin Helsingissa. Wall Streetilla New Yorkissa kiireiset businessihmisetkin pysahtyivat lapsia katselemaan ja vilkuttelemaan. Mielestani lapsien ei ole hyva olla Suomessa. Ravintolat, julkiset liikennevalineet, kaupat - kaikkialla lapsia kohdellaan kuin kriminaaleja. Ainoa kauppa jossa hyvin kayttaytyvia lapsiamme on tultu ETUKATEEN VAROITTAMAAN ettei saa tavaroihin koskea on Suomessa. Ulkomailla ovat lapsiasiakkaisiin tottuneet.



Elintaso on myos toistaluokkaa. Meilla on miehen kanssa hyvat duunit, hyva koulutus. Suomessa meidan olisi pakko asua Helsingin liepeilla ja kaikki rahat menisivat elamiseen. Ei jaisi saastoon, ei olisi vara kayda ravintolóissa koko perheen voimin. Todennakoisesti varaa olisi vain yhteen autoon.



Suomi on hieno maa, mutta kylla elaiminen on aika ilotonta.

Kiitos tästä keskustelusta. Itse olen 4 vuoden Keski-Euroopassa olon jälkeen harkitsemassa paluuta Suomeen. Lähinnä siksi, että pääsisin lähemmäs sukulaisia. Pelkään, että en 4 vuoden jälkeen jaksa enää Suomen talvea enkä elintason laskua enkä sitä, ettei tuntemattomille enää voi jutella leimautumatta omituiseksi. Pitää siis harkita vielä...

Olipas mielenkiintoinen keskusteluketju, niin avoin ja rehellinen. Ma en sinansa ole samassa tilanteessa, koska asun pysyvasti ulkomailla, mutta toisaalta jaan saman "ahdistuksen" tunteen ajatuksestakin, etta palaisin Suomeen.

Ei ruoho ole vihreampaa aidan toisella puolella ja itse asiassa taalla elama on moninverroin haastellisempaa kuin Suomessa, mutta silti tunnen todella olevani kotona. Suomessa olin ns. levoton ja muutin paikkakunnalta toiselle yrittaen etsia omalta tuntuvaa paikka, mutta aina oli tunne, etten "fit to the group".

Ja niista arjen rutiineista; ei ne ole samanlaisia. Pelkastaan tata vauvalehden keskustelupalstaa lukiessa alkaa jo ahdistaa suomalaiset rutiinit vauvanhoidossa (vauva yksin pakkaseen nukkumaan, kiinteat 3-4 kk iasta lahtien, maalaisjarjen puute hygienia-asioissa. kaiken diagnosointi puhumattakaan kaiken mahdollisen ulkoistamisesta yhteiskunnan vastuulle ja sosiaalietuuksista kitiseminen jne. Brrrrrrr!)

Taalla ulkomailla on vapaampaa, saa olla ja hengittaa. Arjen rutiinit on nautittavia ja hyvalta tuntuvia, esim. parvekkeelle laitan pyykkitelineen vauvan sijaan ;) Ja asuminen on ihan huippua verrattuna Suomeen! Suomessa meilla olisi varaa 70-luvun betonibunkkeriin jossakin lahiossa ja tuskailisin lasten kanssa bussissa jne. Taalla meilla on kaunis kerrostaloasunto ovimiehilla ja ikkunoista avautuu upea puistomaisema. Kerrostaloissa on yleensa myos uima-altaat, kuntosalit, elokuvateatteri, juhlasali, lasten leikkipuisto suljetulla sisapihalla, autotallit huoltomiehilla jne. Saa on myos upea, auringonpaistetta ja lampoa melkein vuoden ympari. Naissa olosuhteissa arjen rutiinit on nautittavia :)

Ai niin, asumme Etela-Amerikassa mieheni kotimaassa.

hassua kanavaa". Meillä sitä roskaa tulee varmaan yli 20 peruskanavan turvin ja maksetut päälle. Olisikin enää pari hassua kanavaa.

Täällä on moneen kertaan sanottu, että ei voi puhua ulkomaanajoista, suomalaiset pitävät leuhkimisena. Heti perään sitten sama kirjoittaja haukkuu Suomen ilmaston, suomalaiset, käytöstavat jne. Ehkä siitä syystä se ulkomaillaolosta puhuminen ei niin kaunista vastaanottoa saa?



Eri ihmisille erilaiset asiat ovat tärkeitä, eikä voi yleistää.. Tämän keskustelun perusteella tuntuu kuin kaikki Suomesta pois muuttaneet olisi huomanneet, kuinka kamala maa Suomi on.



Itsekin olen monesti miettinyt, millaista olisi asua muualla, mutta minulla kuitenkin on Suomessa juuret.. Ystävät, sukulaiset, luonto.. Vaikka Suomen talvi onkin aika surkea usein, on kevät sitten sitäkin hienompaa aikaa. Minä lisäksi asun kylässä (ihan Helsingin kyljessä), jossa tunnetaan toisemme, autetaan, kyläillään jne. ja vaikka en itse kovin avoin ja sosiaalinen olekaan, niin kyllä saan juttua vieraidenkin ihmisten kanssa aikaan, ihan riittävästi.

Kohteliaana ja positiivisena perheenä meitä kaikkia (minä, mies, poika) järkyttää täällä Suomessa vallitseva asenne. Jurotetaan vaan, katsotaan kieroon niitä jotka osaavat hymyillä ja sanoa tervehdyksen heti aamusta työpaikalla. Ollaan sulkeutuneita ja joka ikinen vierailu sovitaan viikkoja etukäteen. En ole mitenkään kovin sosiaalinen mutta mieheni ja poikani ovat ja heitä harmittaa kun ketään ei meinaa saada käymään vaikkapa vain kahville ja/tai leikkimään pidemmäksikin aikaa. :/ Äidit ovat mielinkielin kyllä kahvipöydässä jos tulevat mutta "kylillä" huutelevat vähintään että tarjottu pulla ei ollut itsetehtyä...huoh. Täällä missä asumme on kova kilpailu niin työpaikoista kuin äitimyytin vahvistamisestakin ja olisi sosiaalinen itsemurha ehdottaa muille äideille että jospa ei mietittäisi kuka syöttää purkkiruokaa ja kuka ei, sillä Afrikassa syödään puuroa joka aterialla...kaipaisin vähän tiedotavampaa ilmapiiriä. Netistä olen löytänyt yhden kivan keskusteluryhmän mutta se ei aina riitä; olisi kiva jutella kasvotusten myös jonkun samanhenkisen kanssa.



Anteeksi, ajatus karkasi. Mieheni on siis ulkomaalainen ja hänen puolensa sukua tulevat usein käymään meille. Se valoisuus ja positiivisuus yllättää meidät kaikki positiivisesti joka kerta ja kun käymme heidän luonaan toisessa maassa, mieliala nousee kohisten kun ympärillä on elämäniloisia ihmisiä paljon. Jo pelkkä vihanneskauppias kyselee sukua myöten kuulumisia, tuntemattomat tulevat lounaalla pöytäseuraksi jutustelemaan mukavia.



Äh, noita kun ajattelin niin tuli haikea olo. Mikäköhän minussa on vialla kun en ole vieläkään omaan kotimaahani sopeutunut..?

tätä ketjua - miten samanlaisia ajatuksia muilla ulkomailla asuneilla onkaan!



Itse olemme asuneet USA:ssa ja tuli todella huomattua, että Suomessa ulkomaanvuosista ei saisi puhua mitään (ainakaan positiivista) tai se koetaan heti ylpeilyksi. Ulkomaanvuodet olivat kuitenkin todella hieno ja opettava kokemus, joka vaikutti meihin paljon eli ei niitä vuosia niin vain pois pyyhitä. Meidän on tullut myös matkusteltua monissa maissa ja sama on pistänyt silmään, mistä moni muukin kirjoitti, että lähes jokaisessa muussa maassa lapset otetaan vastaan positiivisemmin kuin Suomessa.



Meille jäi Suomeen palattua kova kaukokaipuu päälle - meillä suurin syy on ilmasto, Suomessa talvi on vain niin masentava (vaikka nyt olikin harvinaisen luminen talvi). Haluaisimme myös kasvattaa lapsemme jossakin hieman kannustavammassa ympäristössä ja niinpä valmistelemmekin tällä hetkellä muuttoa Australiaan.

En tiedä mistä moinen levottomuus ja vaihtelunhalu johtuvat. Tällä hetkellä en haluaisi muuttaa pysyvästi pois Suomesta mutta pakkaisin ilomielin kamani ja lähtisin Aasiaan vaikkapa vuodeksi. Muualla asuessani kaipasin koti-Suomeen mutta sitten kun tulin takaisin, huomasin joissakin asioissa romantisoineeni Suomea mielikuvissani liiaksi. Totuus ei ollutkaan sellainen kuin olin muistanut, vaikka toisaalta sitten taas jotkut asiat olivat paremmin kuin muistinkaan. Kulttuurishokki oli melkoinen molempiin suuntiin muutettaessa, siis sekä pois Suomesta, että takaisin.

Tuntuu monilla olevan niin samanlaisia kokemuksia.

Tuo on niin totta, että ulkomaanvuosista ei saisi puhua. Heti ajatellaan että "tuo nyt luulee olevansa parempi" jne. Tyypillistä suomalaista meininkiä. Jännää on myös huomata tässä ketjussa se, että monet kyllä kritisoivat Suomen asioita, mutta eivät kuitenkaan romantisoi ja kehu estoitta ulkomaan olojakaan. On ymmärretty että niitä hyviä ja huonoja puolia on jokapuolella.



Pidetäänpäs ketju ylhäällä, eikös?

Jaksamista, kesä tulee pian :)



5/17

Asumme Aasiassa tällä hetkellä. Kaksi pientä lasta on mukana, ja kotiäiti olen ollut sekä Suomessa että täällä. Kyllä se arki on niin erilaista täällä! Kymppi taisi sanoa, ettei se miksikään muutu, mutta minä olen ihan eri mieltä. Jaksan täällä paljon paremmin. Suomessa olen taipuvainen masentumaan ja tylsistymään. Suomeen jäi rakkaat läheiset, mutta kovin paljon muuta en osaa kaivata. Suomessa rahasta oli aina tiukkaa, talvet sietämättömän pitkiä, elämä jotenkin "hankalaa". Täällä olemme verrattain rikkaita, kesä kestää 10kk vuodessa, asuminen on aika luksusta, kaikkea kivaa voi tehdä ja harrastaa koska kaikki on halpaa. Kotitöitä en joudu tekemään koskaan ja lastenhoitoa on aina saatavilla kun vain sovitaan - ja tuosta maksan 100e kuukaudessa. Elämä on rentoa ja hyvin usein on koko perheellä lomafiilikset, vaikka eletään ihan vain tätä arkea mitä arki täällä on. Pelottaa tosissaan se, minkälaista on sitten aikanaan palata Suomeen...

törmännyt siihen, etteikö ulkomailla vietetyistä vuosista voisi puhua muiden kanssa. Olemme kyllä edelleen aika nuoria, joten taitaa olla vähän vanhempien polvien juttuja nuo "ei voida puhua"-jutut? Omassa ystävä- ja tuttavapiireissämme kuitenkin niin monet ovat itsekin ulkomailla asuneet tai vähintään opiskelijavaihdossa olleet tai välivuosia viettäneet, että se varmaan selittää asiaa. Tosin eipä ole tullut tilannetta vastaan vanhempien sukulaistenkaan kanssa jutellessa, että jotenkin olisi kielteinen suhtautuminen ulkomailla asumisesta puhumiseen.