Pitkään ulkomailla asuneet, miten sopeuduitte takaisin Suomeen? Sis. tilitystä..

Ei se ole riistoa, vaan sen maan tyypillista elamaa. Ottaisit itsekin varmaan kotiapulaisen Suomessa, jos se maksaisi vain muutaman satasen (eur) kuussa?

riisto kuuluu sen maan tyypilliseen elämään, aivan kuin hapon heittäminen naisten kasvoille kuuluu jonkun toisen maan tyypilliseen elämään, ja tulee näin hyväksyä.

ja harvalla sellainen on.

Asumme Aasiassa tällä hetkellä. Kaksi pientä lasta on mukana, ja kotiäiti olen ollut sekä Suomessa että täällä. Kyllä se arki on niin erilaista täällä! Kymppi taisi sanoa, ettei se miksikään muutu, mutta minä olen ihan eri mieltä. Jaksan täällä paljon paremmin. Suomessa olen taipuvainen masentumaan ja tylsistymään. Suomeen jäi rakkaat läheiset, mutta kovin paljon muuta en osaa kaivata. Suomessa rahasta oli aina tiukkaa, talvet sietämättömän pitkiä, elämä jotenkin "hankalaa". Täällä olemme verrattain rikkaita, kesä kestää 10kk vuodessa, asuminen on aika luksusta, kaikkea kivaa voi tehdä ja harrastaa koska kaikki on halpaa. Kotitöitä en joudu tekemään koskaan ja lastenhoitoa on aina saatavilla kun vain sovitaan - ja tuosta maksan 100e kuukaudessa. Elämä on rentoa ja hyvin usein on koko perheellä lomafiilikset, vaikka eletään ihan vain tätä arkea mitä arki täällä on. Pelottaa tosissaan se, minkälaista on sitten aikanaan palata Suomeen...

Ei se ole riistoa, vaan sen maan tyypillista elamaa. Ottaisit itsekin varmaan kotiapulaisen Suomessa, jos se maksaisi vain muutaman satasen (eur) kuussa?

raakalaismaista maksaa orjapalkkaa toisille ja nauttia siitä kun muut raatava kuin orjat. Mutta moni kokee sen oikeudekseen, siis hyväksikäyttää köyhiä ihmisiä.

Ottakaa huomioon etta tama perhe tyollisti paikallisia. Eihan se mitaan riistoa ole kun palkkaa maksetaan.

Suomalainen tasapaistaminen nousi taas esiin. Kaikilla pitaisi olla tasavertaisen kurjaa.

Mika ihmeen orjapalkka? Kotiapulaisilla on kuule esim. Kiinassa (ne jotka ovat ulkomaalaisilla toissa) TOSI HYVA PALKKA verrattuna esim. mita Nokian tehtaalla "piirilevya kasaavat" saavat kateen. Kotiapulainen on usein viela taysin kouluttamaton ihminen, jolla ei olisi mahdollisuuksia mihinkaan muuhun tyohon.

Meidan kotiapulainen elattaa palkallaan perhetta kotimaassan. Toinen apulainen taas sai lapsensa hyvaan kouluun. Apulainen puolestaan sai hyvin inhimillisen tyopaikan, lampiman talvella, terveellista ruokaa ja eika mitaan riistotyoaikoja, vaan normaalisi klo 9-17.

Mitas jos kommentoisit vasta, kun sinulla on asiasta edes jotain kokemusta? ;-)

kateellinen mistään halvasta työavusta. Miksi olisin, kun tiedän mm. sen, että niin kauan kuin ylläpidetään pientä rikasta eliittiä niin tavallisten ihmisten tulot eivät tule kasvamaan. Syy miksi halpa kotiapu onnistuu on vain ja ainoastaan se, että rikasta väkeä on 5 % ja köyhää 95 %.

Minä en ainakaan halua olla mukana tukemassa tuollaista toimintaa.

Tiesitko, etta esim. Filippiinien kansantalous pyorii omalta osaltaan naiden "riistokotiapulaisten" kotiin lahettamilla rahoilla. Summa on valtava. Heilla ei ole tyota kotimaassaan. Tyottomaksiko sita pitaisi ryhtya?

Vaikka se olisi sikäläisittäin hyvä palkka kotiapulaiselle, tuolla summalla kotiapulaisesi ei pysyt kouluttamaan lapsiaan eikä varautumaan kunnolla sairastumista ja sairaalahoitoa varten. Otapa huomioon maan olematon eläketurva, opiskelun kalleus ym.

Itsekin tiedän perheen, joka maksaa kotiapulaiselle 150 dollaria kuussa ja kehuvat, että tämä on niin luotettava ja rakas ihminen heille. Ja kehtaavat maksaa noin paskaa palkkaa!

Noh, vaikka 150 dollaria olisi kotiorjan palkaksi hyvä, sillä ei missään maassa pysty saamaan oikeasti hyvää elintasoa ja varautumaan tulevaan. Maksaisivat edes tuplasti tuon. Ei tuntuisi expan kukkarossa missään mutta kotiapulaiselle olisi iso helpotus elämään.

Jos sinulla olisi yritys, maksaisitko tyontekijoille huomattavasti tavallista suurempa palkkaa?

Ettekö ollenkaan tajua mitä tuollainen elämäntyyli aihettaa ennen kaikkea niille kotiapulaisten lapsille ja perheille. Omat lapset eivät näe kenties vuosikausiin äitiään ja usein isääkään jos molemmat vanhemmat ovat ulkomailla töissä. Se ei ole tervettä ja aiheuttaa taas lisää ongelmia. Lisäksi paikallisten palkat eivät ikinä nouse kun kuvitellaan, että kun ovat köyhiä niin heitä saa ottaa pikkupalkalla töihin. Ihmisiä tulisi auttaa niin, ettei heidän tarvitsisi jättää omia lapsiaan kotimaahansa ja lähteä ulkomaille.

jos Filippiinien valtio vain panostaisi asiaan. Nyt näkevät kuitenkin helpommaksi heittää osan kansalaisista ulkomaille, ettei tarvitse heistä huolehtia. Se jos mikä on lyhytnäkösitä politiikkaa.

Tiesitko, etta esim. Filippiinien kansantalous pyorii omalta osaltaan naiden "riistokotiapulaisten" kotiin lahettamilla rahoilla. Summa on valtava. Heilla ei ole tyota kotimaassaan. Tyottomaksiko sita pitaisi ryhtya?

Ei auta.

Olemme nyt asuneet takaisin Suomessa 6kk ja voi veljet kuinka vaikeaa on ollut...

Olen asunut ulkoilla eri otteissa ja kohtaissa vuodesta -99 ja aina paluu on tökästänyt niin että on ollut pakko taas lähteä. Nyt omat vanhemmat tarvitsevat apua sekä halusin antaa lapselle läheiset suhteet molempiin isovanhempiin.

Molemmilla hyvät työt, ihana talo ja suhteet isovanhempiin hyvät ja läheiset. Mutta taivas että muuten tökkii.....ihmiset ovat töykeitä ja juroja, ysävien kanssa pitää kaikesta sopia sata vuotta etukäteen ja sitten kun saadan se dinner aikaiseksi niin eiköhän kateta parhaat pöytään ja sitten jurotetaan kunnes on se koko pullo viiniä juotu.



Mä en pidä elämän yllästyksettömyydestä ja ex-tempore juhlat sopii mainiosti myös. Aikuiset voivat pelleillä myös selvinpäin ja juhlissa tulisi olla hauskaa!



En tiedä, ehkä omassa asenteessa on vikaa mutta en erityisesti viihdy, onneksi työn puolesta matkustan paljon joten henkireikiä kaamokseen saan.

Ehkä sitä kytkintä on vaan taas nostettava :)

niin kertokaas, MITEN siellä ulkomailla sitten pitäisi elää. Esim siellä Aasiassa. Olisiko parempi olla ottamatta mitään kotiapua, tai jos sille kotiapulaiselle pitäisi maksaa enemmän kuin normitaso on, niin miten te määrittelette sen, kuinka paljon enemmän?



Meillä kotiapulainen käy arkipäivisin 4-6 tuntia päivässä. Hän elää palkallaan (joka teidän mielestä on varmaan orjuuttamista ja riistoa) makoisasti. Hän loukkaantuu, jos yritän tarjota hänelle bonusta hyvästä työstä tai muuten ylimääräistä rahaa. Asuntomme on tosi kiva, vaikkakin meillä on kaksi vaarallista parveketta (7. krs.). Ulkona on likaista, ruoka kaupassa saattaa hyvin olla pilaantunutta, hyvin harvat ihmiset puhuvat englantia joten asioiden hoito on vaikeaa, lapset piti pumpata täyteen rokotuksia ennen kuin tänne uskalsimme lähteä, miehen työpäivät ovat 12h pitkiä, meteli ja saasteet ovat rasittavia, jne jne jne. Me kuitenkin viihdymme täällä, koska meillä on varaa helpottaa elämäämme! Voin esim lähettää kotiapulaisen ostoksille, joten minun ei tarvitse raahata pieniä lapsia sinne väkijoukkoon jossa ihmiset esim penkovat paljain käsin raakaa lihaa ja tulevat siitä suoraan väkisin koskemaan lapsiani kasvoihin.



Kaikesta tuosta huolimatta meillä tulee ikävä tätä maata ja elintasoa, kun palaamme Suomeen. Vaikka tiedän, että NAUTIN siitä, kun saamme olla siellä rauhassa, lenkille voi mennä ulos eikä ole pakko juosta kuntosalin juoksumatolla, ruoka ja vesi on puhdasta, kielimuuria ei ole jne. Tosin kun palaamme Suomeen, olemme mieheni kanssa molemmat työttömiä ja asumme nelihenkisenä perheenä 80 neliöisessä kämpässä. Mutta veikkaan, että matkakärpänen puree taas. Ehkä ensi kerralla on minun vuoroni mennä töihin ja mies voisi kotona hoitaa lapsia.



Ja kaikesta tuosta riisto- ym syyllistyksestä huolimatta koen, että mekin täällä tuomme enemmän hyvää kuin huonoa paikallisille. Tuomme heille valtavasti rahaa, kun ostamme palveluita ja tuotteita. Jne.

ihmiset ovat töykeitä ja juroja, ysävien kanssa pitää kaikesta sopia sata vuotta etukäteen ja sitten kun saadan se dinner aikaiseksi niin eiköhän kateta parhaat pöytään ja sitten jurotetaan kunnes on se koko pullo viiniä juotu.

Mä en pidä elämän yllästyksettömyydestä ja ex-tempore juhlat sopii mainiosti myös. Aikuiset voivat pelleillä myös selvinpäin ja juhlissa tulisi olla hauskaa!

Ei meidän porukoissa ainakaan tuollaista jörötysmeininkiä ole! :) Se kyllä pätee, että nykyään pitää kaikki sopia sata vuotta ennen, ottaa muakin pattiin.

Mutta lähinnä vastaan sen takia, että mies on tällainen kulkuriluonne. Mäkin olen asunut ulkomailla, mutten tunne kuin satunnaista matkailukaipuuta, olen sen verran kotikissa. Miehen taas on pakko päästä matkustamaan tai hän ahdistuu ja käy hankalaksi. :D Me ollaan ratkaistu tämä niin, että miehen työ sisältää paljon matkustamista. Eihän se mitään herkkua ole sekään, mutta pitää miehen kaukokaipuun järkevissä rajoissa. ;)

Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia (itselleni rankat vauva-ajat ohi), olen kieltämättä itsekin alkanut miettiä muuttoa jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan, vuodeksi pariksi ehkä. :) Saa nyt nähdä. Mutta on kiva ajatus, että maailma on avoin.

Se ei edes kohdistu silloiseen asuinmaahani vaan kaikkeen siihen uuteen ja uudessa ympäristössä selviytymiseen. Se oli niin antoisa kokemus, että haluaisi sellaista uusiksi. Siis oikein elämys. Ei siellä ulkomailla helppoa ollut asua, mutta niin erilaista. Se virkistää kyllä. Oikeasti Suomi on niin harmaa maa kuin vain voi olla. Mutta en ilmaston vuoksi murehdi Suomessa asumista, voisin muuttaa vaikka Gröönlantiin.



Kaukokaipuun tyrmään sillä, että käyn todellakin lukemassa ulkomaisia työpaikkailmoituksia. Kun ajattelee, että sellaiseen pitäisi alkaa cv:tä väsäämään liitepapereineen, niin se kummasti tyssää siihen. Tulee mieleen, mikä vaiva se kaikki olikaan, kelapapereineen yms. Meillä oli ulkomaille muutettaessa yksi lapsi, olin äitiyslomalla, takaisintullessa oli kaksi lasta.



On kotonakin mukava olla. Asioiden hoito on helppoa. Kaikki sujuu luontevasti aina ovien oikeinpäin avautumisesta aina virka-asioihen hoitamiseen asti, puhumattakaan terveydenhoitopalvelujen käytöstä (kokemusta raskaana ollessa) tai vaikka asunnon vuokrauksesta. Ja sitten on sukulaiset, joiden arvo kasvoi hetkessä, kun niitä alkoi kaipaamaan ulkomailla. Ihana asua niiden lähellä. Meenkin heti soittamaan mummolle kuulumisia.

kunnes tarina lähti sivuluisuun.



Itse asuin ihan Englannissa ja Irlannissa, sairaanhoitajana 8 vuotta. Nyt ollut Suomessa viisi vuotta takaisin, ja totta, sopeutumisvaikeuksia on ollut.

Hei sinä, joka harmittelit sitä, että lapsesi joutuu Suomessa alemmalle luokalle ja toinen ei pääse vielä eskariinkaan. Kyllähän kouluun voi mennä aikaisemminkin tai hypätä luokan yli, jos todetaan (testataan), että lapsi on kyseisellä tasolla. On älytöntä, että samalla luokalla täytyy olla niin eritasoisia oppilaita vain siksi, että sattuvat olemaan syntyneet samana vuonna, ja kuitenkin ikäeroakin voi olla esim. joulu- ja tammikuussa syntyneillä lähes vuoden.

Omahyväisyys ein näemmä maailmalla ainakaan rapistu.



Kiva asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja alkaa jeesustella.



Et ehkä ymmärtänyt, nyt puhuttiin siltä miltä kotiinpalaajasta TUNTUU. Mitä ihminen on KOKENUT. Minkäs sitä ihminen tuntemuksilleen voi.



Tuskinpa ne suomalaisten maahanmuuttajien tuntemukset niin paljon poikkeavat monien muiden kansalaisuuksien muuttajista.



Jenkkiystävättäreni, joka nai suomalaisen miehen ja asui Suomessa muutaman vuoden valitti, ah! niin tutuista asioista: pimeästä, pitkästä talvesta, suomalaisten hiljaisuudesta ja epäkohteliaisuudesta, äitiyden ilottomuudesta, kun äitiys väittelya oikeasta ruokintatavasta, haalareista ym. Minä en näitä aatoksia hänen päähänsä pistänyt. Ihan itse tuntui ne Suomessa olleessaan keksineensä.



Sinun logiikallasi myös tämä "jenkkisisko" oli myös suomalainen?

kertoa, että on ollut ihan ulkomailla asumassa", sitten ollut mitään sopeutumisvaikeuksia alussa kun muutitte ulkomaille?

Minä lähdin maailmalle aluksi ihanvaan seikkailumielellä, eli sinänsä mitään sopeutumisvaikeuksia ei ollut. Tiesin jo etukäteen, että kaikki tulee olemaan kuitenkin ihan erilaista kuin Suomessa.



Sitten, kun hankin asuntolainan,menin naimisiin ja sain lapsen, mietin kyllä joskus, että apua... Nyt tuli tosiaan sitten sidottua itsensä tähän paikkaan! Moni asia ottaa täällä edelleen välillä päähän, mutta 80%:sesti elämä täällä on todella ihanaa. Yhteisöllisyys etenkin viehättää 10 vuoden jälkeen edelleenkin, varsinkin, kun on lapsia!



Kun muutin Suomeen 8 kk ajaksi, KAIKKI tuntui ottavan päähän, kun jotenkin sitä suomalaisena luuli tuntevansa Suomen... Mutta parin viikon lomareissut kauniiseen kesä- Suomeen tai jouluiseen lumisateeseen olivatkin sitten kuitenkin ihan eri asia, kun lokakuiseen lähiöaamuun herääminen ja loska-kurahousurallin aloittaminen pilkkopimeässä, kun kanssaihmiset tönivät metrossa ja hapannaamaisuus vallitsee joka paikassa. Eikä mistään oikein löytynyt yhteisöä ja kavereita.



Edelleen mielellään lomailemme Suomessa vähintään kaksi kertaa vuodessa ja nautimme vierailuista todella paljon! Ja sitten palaamme taas omaan kotiimme. Ikinä en myöskään hauku Suomea irlantilaisille, päinvastoin mainostan sitä lomakohteena. : )

Olen ollut pariin otteeseen lyhyemmän aikaa asumassa kahdessa eri maassa, ja kumpaankin sopeuduin heti. Olen jo lapsesta saakka kärsinyt Suomen talvista ja Suomessa asumisesta, ja oli suuri kolaus lapsena, kun isän ulkomaankomennus peruuntui.



Minulla ei ole ollut eikä ole mitään harhakuvia ulkomailla elämisen ihanuudesta, olen elänyt ihan tavallista elämää ja asunut hieman huonommissa olosuhteissa kuin Suomessa. Kuitenkin olen nauttinut tavallisesta arjesta, toisin kuin Suomessa. Inhoan talvea, en kerta kaikkiaan kestä kylmyyyttä ja pimeää. Ihmiset ovat Suomessa todella sulkeutuneita. Toisen ulkomaankeikan jälkeen luulin olevani piilokamerassa, kun seurasin, miten asiakasta kohdeltiin eräässä paikassa. Niin käsittämättömän töykeää käytös oli.



Esim. Englannissa katsotaan vastaantulijaa silmiin ja tervehditään tuntemattomiakin työpaikalla tai naapurustossa, ja kysellään kuulumisia. Siivoojien kanssa keskustellaan. Töiden jälkeen vietetään sosiaalista elämää, kutusutaan ihmisiä mukaan eri juttuihin, vaikka ei tunnettaisi kovin hyvin. Suomessa ei tapaa kavereita kuin pitkän suunnittelun jälkeen. Perhetuttuja ei tapaa juuri koskaan. Viime kesänä olimme sovitusti menossa tuttavaperheen luo kylään toiselle paikkakunnalle, kun he ilmoittivatkin, etteivät ota enää loppukesänä vieraita vastaan, kun on jo niin monta viikonloppua mennyt vieraiden kanssa. Ymmärrän kyllä, että kestitseminen on raskasta, mutta emme olleet nähneet ainakaan puoleen vuoteen ja nyt menee taas vuosi näkemättä (koska kesä näyttää olevan aikaa, jolloin ylipäätään voi tavata ketään).



En ole koskaan lapsilleni valitellut Suomen kylmyyttä tai muutakaan, mutta tyttäreni on jo monta kertaa kysellyt, emmekö voisi muuttaa johonkin lämpimämpään maahan. Kaukokaipuuni ei ole koskaan helpottanut, ja olen koko ajan miettimässä keinoa, miten täältä pääsisi pois ja minne kannattaisi lähteä. Työkomennusta ei ole tiedossa.

Olemme olleet ulkomailla tällä erää 3 vuotta. Lapset olivat 2 ja 5 kun tulimme, nyt ovat siis 5 ja 8. Jotenkin harmittaa laittaa esikoinen tokalle luokalle Suomen kouluun, kun on nyt päättämässä kolmannen luokan. Ja nuorempi menisi täällä kouluun, Suomessa ei pääse vielä edes eskariin. Se on heille itselleenkin yllättävän iso kolaus.



Minusta ulkomaille lähteminen lasten kanssa on paljon antoisampaa kuin sinkkuna tai avioparina (kaikista näistä on kokemusta). On ihana huomata, miten ulkomaankokemus avartaa lasten mieliä, muuttaa heitä suvaitsevaisiksi, oppivat uuden kielen, kulttuurin ja tavat. Lisäksi lasten kautta vanhemmatkin saavat helpommin uusia kontakteja, nimenomaan paikallisiin ihmisiin.



Me tulemme Suomeen sillä ajatuksella, että asumme siellä kolmisen vuotta. Sen jälkeen lähdemme taas "keikalle". Tämän paluun tarkoitus on juurruttaa lapset suomalaisiksi ja saada heille "paikka johon palata" näiden ulkomaankeikkojen välillä. Olen paljon tavannut juurettomia suomalaislapsia, ja heillä on omanlainen kulttuuri-identiteetti. Itse toivon lapsistani vahvasti suomalaisia, en tällaisia "third culture kids", joilla on toki jonkun maan kansalaisuus, mutta joilla ei ole todellista kotimaata. Olen lukenut aiheesta paljon, ja se on avannut omia silmiäni.



Ja yksi syy palaamisellemme on sukulaiset. On ihana päästä taas lähemmäksi omia ja appivanhempia, siskoja ja ystäviä. Kyllähän nämä suhteet pysyvät yllä ulkomaanvuosien ajankin, mutta onhan se ihan eri asia asua lähellä heitä. Siksi on kiva tulla joksikin aikaa SUomeen. Mutta en usko meidän jäävän sinne pysyvästi. Haaveilen jo nyt siitä, että joskus taas lähdetään....

Aika erikoista haukkua ihmisiä siitä, että ovat työllistäneet paikallisia ulkomailla asuessaan, vieläpä hyvällä palkalla. Suomessahan ostetaan päivittäin kaupasta vaatteita, hedelmiä jne, joita on tuotettu muualla lapsityövoiman tai muuten vaan riistetyn työvoiman avulla. On todella vähän tarjolla tuotteita, joiden alkuperän tietää tarkasti ja jotka olisivat eettisesti tuotettuja. Moni on ehkä nähnyt dokumentin kiinalaistehtaasta, jossa merkkifarkkuja tuotetaan 4 e kappalehintaan, työntekijöiden raataessa yötä päivää. Puhumattakaan halpavaatteista, joiden hinnalla ei saa edes kangasta kaupasta. Hedelmät, kahvi, kaakao, elektroniikkatuotteet jne kaikki tulevat muualta, ja ne on varmasti tuotettu lähtömaassa mahdollisimman halvalla. Kyllä kelpaa suomalaisillekin täällä.