Pitkään ulkomailla asuneet, miten sopeuduitte takaisin Suomeen? Sis. tilitystä..

Olen kotiäiti Argentiinasta. Elämämme on tavallista, nautittavaa arkea. Argentiinassa on omat haasteensa ja sosiaaliset ongelmat, jotka koskettavat myös meidän elämää (epävakaa valtiontalous, korkeat elinkustannukset, 30% inflaatio, turvattomuus ja rikollisuus jne.), sillä olemme täällä paikallisia ja elämme vain yhdellä palkalla. Olen kuitenkin kotiutunut tänne niin hyvin ja koen argentiinalaisen elämäntyylin niin omakseni, etten edes ajatustasolla haluaisi palata Suomeen. Olen toki ylpeä suomalaisuudestani ja tuon sen esille, mutta Argentiina on kotini.

Tosin tuntisin oloni kotoisaksi melkein missä tahansa; mieheni kun on kotini ja loppu on omasta asenteesta kiinni.

olitko expattina? Silloinhan elämä varsinkin on sinänsä aika epätodellista, kun rahaa on kuitenkin enemmän käytössä ja hieno asunto jne. Moni on jäänyt koukkuun juuri tuohon expat -elämään, koska se on niin epätavallista

Palasin Suomeen viimeiseltä turneelta 2003 ja olen sen jälkeen asunut Helsingissä ja viettänyt kesäisin aikaa Itä-Suomessa. Ei ole vielä näinä vuosina sattunut yhtään tervehtimätöntä kaupan kassaa.



Oli minustakin kivaa kun oli piiat ja kuskit, mutta Suomessa se touhu jäi 50-luvulle, että keskiluokalla sellaisia on.



Monet meistä ovat olleet mielellään expat-elämässä, erikoisasemassa ja hyvätuloisessa virtuaalitodellisuudessa.



Monet ovat myös tulleet viimeistään siinä vaiheessa takaisin kun pitäisi alkaa ajatella lasten jatkokoulutusta, ellei työnantaja maksa myös jälkikasvun yliopisto-opintoja. Vanhoja vanhempia ei yleensä kai raahata mukana, mutta en olisi missään nimessä kyennyt kustantamaan isäni tarvitsemaa hoitoa asemamaassani. Kuntonsa onkin yksi syy siihen, että olen taas täällä.



Sosiaali- ja koulutussektorin kunnosta ei kannata rintaansa röyhistellä, mutta olen ajatellut joskus, että pitäisi laskea joskus, mitä minun lasteni hammasoikomiset tai isän saama hoito mahtaa oikeasti maksaa. Täällähän se on "ilmaista". Ja näkyy "huonona elintasona" = joudun maksamaan niin perkeleesti veroja.



Ilmasto on syvältä näillä leveysasteilla, se täytyy sanoa.

jos Suomessa on niin tympeää!

ole niillekään, jotka eivät ole asuneet muualla. Eivät vaan kaikki poloiset tajua, että asiat voisivat olla toisinkin. Varmasti ystäväsi ymmärtävät oikein hyvin että lopputalvesta ryydyttää ketä hyvänsä. Olen itsekin asunut ulkomailla ja silti aina löytyy Suomessa ikänsä asuneita kavereita jotka ovat tähän aikaan vuodesta ihan yhtä kypsiä sään ankeuteen. Hyvä vaihtoehto on pitää parin kolmen viikon loma jossain lämpimässä alkuvuodesta - sillä taas jaksaa.

tiedän tasan mitä tunnet.

Itse kanssa palasin jo vuosia sitten, hieman yllättäen Suomeen. Oli tarkoitus palata "joskus tulevaisuudessa", mutta kaikki kävikin vauhdilla. Taakse jäi liuta ystäviä ja mukava elämä.



Nautin kovasti Suomessa asumisesta, olen ihan onnellinen, perheellinen ja naimisissa oleva. Mutta... aika ajoin koen ihan järkyttävää kaipuuta "jonnekin". Se ei ole edes tuonne entiseen kotimaahani, jossa asuin kuitenkin kuusi vuotta. Se on vaan kaipuutta mitä ei osaa selittää. Sama tilanne minullakin, mieheni ei tunne samoin, eikä niin ole innostunut matkustamisesta muutenkaan.



Minä oikeastaan työnnän nuo "lähtöajatukset" jonnekin taustalle, ja koitan keskittyä nauttimaan tästä elämästä Suomessa, tässä ja nyt. Suunnittelen kuitenkin pidempiä reissuja jotka ehkä toteutuu tulevaisuudessa, sekä haaveilen että myymme talomme lasten kasvettua, ja ehkä muutamme johonkin ainakin talvikausiksi. Ehkä toteutuu, ehkä ei. Ihanaa se unelmointi kuitenkin on :)



Jaksamista sinulle. Ja meitä todellakin on muita joilla on tuo "sama tauti".. Se on kun kerran lähtee.. Jää joku kulkurivaihde päälle tjsp.



Aurinkoista kevättä sinulle!

puoli vuosikymmentä pois Suomesta.



Nyt asuttu sii 2 vuotta Suomessaja mieli tekisi muuttaa pois...alku meni hyvin mutta ärsyttää kun ihmisillä huonot käytöstavat, sulkeutuneisuus, ylipäätään se että ollaa työn ulkopuolella niin vähän tekemisissä...ihmiset tuijottaa illat telkkaria!



Lapset ei vielä koulussa, heillä jo kavereita ja myös sukulaisia lähellä joten en haluaisi repiä heitä pois. Meilläkin kiva koti, työt, on kavereita ja itsekin olen löytänyt seuraa, samoin mies.



Silti...varmaan jokin kulkurin veri jäänyt kiertämään...



Ymmärrän sua ap!

Ystäville ei oikein voi asiasta puhua. Luulen että tälläistä ei ymmärrä kuin toinen joka on kokenut saman..

vaan siitä, että olet niitä ihmisiä joiden jalkoja alkaa poltella kun on pitempään paikoillaan. :) Asuin etelä-Euroopassa vuosia ja kaipasin Suomeen, takaisin sopeutumisessa meni taas hetken mutta nyt olen aivan tyytyväinen ja riittää lyhyet vierailut entisessä "kotimaassa".

Viimeksi kaydessa suomalaisia kanavia oli kaiketikin nelja. Joilta tuli ohjelmaa vaan osan aikaa vuorkokaudesta. Ja sitten paljon tayteohjelmaa. Kuka jaksaa katsoa jotain tekstiviesteihin vastailua? Pelikanavia? Todella aneemista. Ohjelmia oli hyvin vahan.

Taivaskanavat saan kayttoon missa vaan. En nyt siis puhu niista kanavista, joita naen taalla omalla asuinmaallanikin.

Mieli tekis lähteä takas Suomeen, ihan kun koti-ikävä on kova, ja tekisi mieli koittaa miltä siellä eläminen maistuu. Mutta täällä tuo ilmasto on niin kiva että pistää miettimään. Nytkin on niin lauhkea ilma ja lehdet on isot jo puussa. Istuin tuossa aamukahvilla terassilla ja mietin minkähänlaista Suomessa olisi nyt... Täällä kun kevät alkaa helmikuun lopulla, ja narsissit alkaa jo puskea maan läpi ja pikkuhiljaa alkaa vihertämään.

katto vihaisesti jos sanot iloisesti hei.

ulkomailla yksin vaiko perheesi kanssa?



Me asuttiin miehen kanssa 9 vuotta kahdessa eri Euroopan maassa, ja sitten muutettiin Suomeen, Nyt asuttu Suomessa 3 vuotta, ja kaksi lasta on syntynyt täällä, olen ihan onnellinen ja tyytyväinen näin. Joskus tunnen jotain haikeutta "entistä" elämää kohtaan, mutta en sen enempää. Se on mielestäni enemmän sellaista arjesta eroon pääsy haaveilua.



Oletko ajatellut, että se elämä siellä ulkomailla lasten kanssa on ihan samaa arkea ja rutiinia kuin täälläkin. Mä en usko yhtään, että ainakaan meidän elämä olisi yhtään hohdokkaampaa jossain muualla.

Mäkin sain töykeää palvelua Hollannissa useammassa kaupassa. Kyllä ulkomaat on siis kamalia. Pikaruokaloissa oli ihan superepäystävällistä henkilökuntaa ja ranskalaiset sai aina kylminä.

kun sulla on tuommoisia mielipiteitä ystävistäsi. Jospa vaihtasit ystäväsi sellaisiin, joita pystyt arvostamaan ihan rehellisesti..... Niin kuin ulkomailla asunut sivistynyt suomalainen voi ;-)



Minun ystäpiirissä ei meinaan tarvi sopia 100 vuotta etukäteen, parhaat katetaan pöytään vaan jouluna eikä kukaan viitsi pippaloissa jurotella.



"ihmiset ovat töykeitä ja juroja, ysävien kanssa pitää kaikesta sopia sata vuotta etukäteen ja sitten kun saadan se dinner aikaiseksi niin eiköhän kateta parhaat pöytään ja sitten jurotetaan kunnes on se koko pullo viiniä juotu."

Siita ikavasta toivun kylla aika nopeasti, kun olen Suomessa matkalla. Ensin on kaikki tosi ihanaa: hyvaa ruokaa, sauna, puhdas vesi, hiljaiset ihmiset. Sitten alkaa pikkuhiljaa huomata ne ikavat jutut: toykeyden, kaiken kalleuden, jurottamisen, epakohteliaisuuden liikenteessa, vain pari hassua tv-kanavaa, kaikki on tehty hankalaksi & ikavaksi.... Joten tulee ikava nykyiseen kotimaahani.



Mutta kieltamatta taas polttelee ja pitaisi paasta Suomeen. En usko kuitenkaan enaa koskaan asuvani Suomessa pysyvasti. En selviaisi pitkista kylmista ja pimeista talvista. Elaman mukavuus on nykyaan ihan erilaista, joten en sopeutuisi enaa suomalaiseen kulttuuriin.



Mutta Suomi on ihana maa! Kesat mielettomat.

mutta ehkä se on se yleisvaikutelma, olen itse myös tavannut esim. hyvin hiljaisia italialaisia, vaikka italialaisia pidetään YLEENSÄ niin sosiaalisina.



Mutta ehkä tämä ankea ilmasto on tehnyt ihmisistä varovaisia ja opettanut että mikään ei ole varmaa ja tietty se luterilaisuuden ankea perintö.

"Itku pitkästä ilosta" kuvaa mielestäni hyvin suomalaista ajattelua ja että "kell on on, se onnen kätkeköön".

Onnen ja ilon näyttäminen tiesi muinoin huonoa onnea.



- 26. joka on asunut 4 vuotta Israelissa, 5 vuotta Italiassa ja 3 vuotta Englannissa.

Tosiaan kotiapulaisemme saa täkäläisittäin luksuspalkkaa ja siistin sisätyön. Vaihtoehto olisi esim. kerätä ja lajitella roskia, pyyhkiä moottoritien kaiteita, kantaa tiiliä ja hiekkaa selkäkorissa ylös huteria portaita jollekin remonttipaikalle jne. (noistakin työtehtävistä on pulaa, ja ihmiset ovat kiitollisia jos pääsevät vaikka kantamaan niitä tiiliä.) Pidämme apulaisestamme niin paljon, että maksamme hänelle täkäläisittäin reilusti. Enemmän kuin mitä tuttavamme maksavat omilleen. Meidän kotiapulaisen tuntipalkka on lähes sama kuin kouluttautuneen insinöörin tuntipalkka täällä. Ja kun ostan torilta tuoreita, ihania kasviksia, maksan mukisematta "ulkomaalaishintaa" eli esim triplasti sen mitä paikalliset maksavat. Jos minun tulisi jostain potea huonoa omaatuntoa niin siitä, että näillä toimillani kiihdytän maan inflaatiota.



Itse olen siis kotiäitinä ja mieheni on työkomennuksella. Työssään hän mm. kouluttaa täkäläisiä nuoria työntekijöitä. Onko sekin jotenkin riistämistä?



Ymmärrän että te kritisoijat olette kateellisia. Olisin itsekin. Nyt olen onnellinen, että saimme perheenä tällaisen mahdollisuuden kokea jotain ihan uutta ja sain itse hyvän toipumisympäristön synnytysmasennukselleni. Tiedostan, ettei tämä expat elämä ole ikuista, ja tiedostan senkin, että olemme etuoikeutettuja. Meille tämä kuitenkin on todellista elämää niin kauan kuin sitä kestää. Paluu suomalaiseen arkeen kuitenkin tulee aikanaan, ja siihen sisältyy esim. se ettei miehelläni ole Suomessa työpaikkaa mihin palata, kun firman toimipiste on kotikaupungistamme suljettu juuri (ei nokia). Sitäkin suuremmalla syyllä nautin nyt tästä yksinkertaisesta ja helposta elämästä, mitä vietämme!

Kiitos niistä. Ajattelemisen aihetta antaa, ja tiedän todellakin että arki on arkea joka puolella maapalloa. Asuin ennen yksin ulkomailla, tai entisen avokin kanssa. Nykyisin siis uusi mies ja uusi elämä ;)



Jännä kun kaksi perättäistä viestiä puhui kulkuri-elämästä, ts. kulkuri-verestä tms. Samaa ajattelen itsekin :)



Kiitos viesteistänne, lisääkin kokemuksia olisi kiva kuulla. Ei tämä järjellä ole ajateltavissa, ei.



Kaunista kesää odotellessa..

-Ap

vain yhden vuoden, joten en ehkä kuulu tämä ketjun kohderyhmään. Olin Keski-Euroopassa töissä ollessani vielä sinkku.



Minulla taas ei ole enää kaukokaipuuta kuten oli nuorempana. Tuo yksi vuosi & nykyinen kv. työ jossa reissaan ulkomailla työmatkoilla n. 10-15 krt / vuosi riittivät siihen, että en kuvittele, että ruoho on vihreämpää aidan takana, vaan olen tyytyväinen nykytilanteeseen: olen Suomessa töissä, mutta työskentelen n. puolet työajasta eri puolelta Eurooppaa ja Aasiaa olevien ihmisten kanssa (puhelimitse, e-maililla tai sitten tosiaan reissuilla).



Päinvastoin, nykyisin olen pikemminkin tyytyväinen, jos projektissa on vain suomalaisia... kaikki on paljon helpompaa.

Tämä pimeä talvi, tympeine ihmisineen taas vaan oli todella rankka. Nyt kesää kohti mennessä mielialakin piristyy.

Me muutimme Suomeen 4v sitten ja kovaa on ollut, on vieläkin. Ekat kaksi vuotta olin täysin shokissa ja viimeiset kaksi sitten turtunut tähän eloon täällä hiljakseen. En voi väittää että viihtyisin Suomessa... Kesällä olo menettelee, mutta muu aika on ihan p:stä.

Elämäntilanne ei ole muuttunut, siitä ei ole kyse, sillä lapset syntyivät ulkomailla ja ehdimme elää perhe-elämää siis jo entisessä kotimaassamme. Elämä siellä oli kivaa, leppoisaa - mitä ei elämästä täällä todellakaan voi väittää...

Muutto takaisin taas tuntuu liian vaikealta, rahaa siihen ei ole ja minä olen kroonisesti sairas, lisäksi minun vanhemmilleni Suomessa se olisi todella kova paikka, äiti varmasti saisi kirjaimellisesti slaagin:-/

Tuskinpa sopeudunkaan... Jatkuva kaipuu pois, ei takaisin sinne,missä asuimme vaan toiseen paikkaan. Nyt olen jämähtänyt arkeen tänne, töitä vaan, haaveillen ja pohtien koko ajan,mitä jos lähdettäisiin nyt ..tai ensi vuonna! Jatkuva pohdiskelu raastaa...tuntuu niin vaikealta,mutta elämä täällä on liian masentavaa ja ahdistavaa. Kestän kun on työtä,mutta suunta on kuitenkin pois.