Maalaisille liikkumisohjeita kaupunkilomaa varten lomakauden lähestyessä
No niin. kesä tulee ja sitä myötä maalaiset lähtevät ihmettelemään "suuren maailman" ihmeitä. Me täällä pääkaupunkiseudulla sitten kärsimme vuodesta toiseen kesäkuusta elokuuhun teidän toilailuistanne. Niinpä tässä muistilista, jonka voitte opetella ulkoa ja printata vaikka muistiin, jotta meidän kaikkien elämä sujuisi lomakautenakin paremmin. Teillä on ehkä maalla tilaa ja kenties aikaakin, jotta voitte tehdä asiat miten haluatte. Ruuhka-alueilla ihmisten on pakko ottaa toisensa huomioon ja noudatettava tiettyjä sääntöjä, jotta elämä sujuu eikä kulkemiseen ja paikasta toiseen siirtymiseen mene kaikki aika. Teille kysymys saattaa olla muutamasta kiireettömästä lomapäivästä, meille kysymys on ihan normaalista päivittäisestä elämästä, työnteosta ja ihan arkisista kiireistä.
Autolla ajaminen:
- Kiihdytyskaista on KIIHDYTYS kaista. Kiihdytyskaistalla on tarkoitus kiihdyttää auto muun liikenteen vauhtiin ja pujahtaa sitten sopivaan väliin hidastamatta muuta liikennettä. Kiihdytyskaistalle ei jäädä jumittamaan eikä varsinkaan pysähdytä siihen kiihdytyskaistan alkuun, jolloin kukaan muukaan ei pääse kiihdytyskaistalta pois.
- Mikäli rampilta on tulossa auto tielle, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa, niin oikeaa kaistaa ajava väistää vasemmalle kaistalle ohittaakseen, mikäli vain mahdollista, jotta rampilta tulevien ei tarvitse hidastaa.
- Ylipäänsä kaistaa vaihtaessa yleensä on tarpeen KIIHDYTTÄÄ, ei hidastaa (paitsi poikkeustapauksissa joskus oikealle vaihtaessa). Tällä tavoin muut autoilijat voivat ylläpitää normaalin vauhtinsa ja liikenne sujuu huomattavasti jouhevammin.
- Jos huomaat olevasi väärällä kaistalla tms. ja huomaat ajavasi ohi risteyksestä tai rampista, niin ÄLÄ TUKI LIIKENNETTÄ tai pysähdy. Jos et millään ehdi enää vaihtaa kaistaa, niin aja suosiolla ohi ja mene toista kautta, kierrä kortteli tms.
- Älä hidastele ja tuki tietä. Vaikka sinulla olisi aikaa, niin muut saattavat olla vielä 40 kilometrin työmatkansa alkupäässä ja kiireisiä hakemaan lapsensa hoidosta. Jos haluat lukea karttaa tms., niin etsi pysähtymispaikka jossa et häiritse muita. parasta on kuitenkin yrittää opetella reitti mahdollisimman hyvin jo etukäteen kartasta.
- Muista väistää ratikkaa
- Opettele pysäköimään jo kotona. Jos et osaa pysäköidä taskuun, niin älä ryhdy opettelemaan sitä vilkasliikenteisellä kadulla, vaan mene suosiolla esim. maksulliseen parkkihalliin.
- Opettele käyttämään ja tarkkailemaan auton peilejä. Et millään pysty ajamaan sujuvasti ruuhkaliikenteessä, jos sinun pitää koko ajan käännellä päätäsi nähdäksesi muut.
Muu liikkuminen:
- Liukuportaissa seisotaan aina oikeassa reunassa, jotta kiireisemmät pääsevät vasemmalta puolelta ohi.
- Ratikkapysäkillä ei tukita kulkuväylää
- Pyöräteillä ei kuljeta, eikä jäädä niille seisoskelemaan. Erityisesti kannattaa huomioida suojatiet kohdissa, joissa pyörätie kulkee jalkakäytävän ja autotien välissä. PYÖRÄTIELLÄ EI SEISOSKELLA odottamassa valojen vaihtumista, vaan sitä odotetaan jalkakäytävällä, myös pyöräilijöillä on oikeus esteettömään kulkuun vihreiden valojen aikana. Kannattaa huomioida, että esimerkiksi ihan Helsingin ydinkeskustassakin on pyöräteitä paljon (esim. Mannerheimintie, Bulevardi, rautatieaseman ympäristö).
- Lastenrattaat työnnetään matalalattiaiseen bussiin, ratikkaan, junaan tai metroon normaalisti pyörät edellä. Korkealattiaiseen välineeseen rattaat nostetaan TYÖNTÖAISA EDELLÄ ja lasketaan alas pyörät edellä. Jos tarvitset apua, niin tarjoa auttajalle mielellään aisasta nostamista liikennevälineestä käsin, sillä siitä on helpompi nostaa, eikä siinä likaa itseään. Nosta itse pyöristä, kun tiedät, mistä kyseisenmallisia rattaita voi nostaa. Älä edes yritä pyytää ketään nostamaan rattaita ratikkaan pyörät edellä, se on täysin mahdotonta, siinä likaa itsensä ja satuttaa selkänsä takuuvarmasti.
- Älä jumita liikennelaitteen maksuvälineellä vaan lue ohjeet etukäteen, jotta tiedät, miten matka maksetaan.
- Jono on jono, jossa kuuluu mennä jonon hännille ja jonottaa omaa vuoroaan. Jonossa ei kuulu etuilla. Pöytiä, istuimia, tms. ei mennä varaamaan jonon ohi. Ylipäänsä paikkojen varaamisessa kannattaa olla maltillinen: jos et tarvitse paikkoja, niin älä varaa niitä, koska joku muu tarvitsee ne.
Kommentit (167)
Tai ylipäätään ihmisiä ja eläimiä. Mutta jokainen tavallaan, sä vedät myös lasten päälle, mä en edes porojen. Varmaan myös lopetat ne kituvat muksut samoin kuin se yksi aslakki ne poronsa.
No en tietenkään. Ethän sinäkään jää poroa lopettamaan ja nylkemään. Omistaja tai poliisi saa lopettaa ja nylkeä sinun lapsesi jos tolloilevat tiellä ja ajavat päälle. Tyhmiä kun ovat ja näkyvät oikein kaipaavan päälleajoa. Minun autoilijana ei tarvitse väistää ketään tiellä kulkijaa.
Tai ylipäätään ihmisiä ja eläimiä. Mutta jokainen tavallaan, sä vedät myös lasten päälle, mä en edes porojen. Varmaan myös lopetat ne kituvat muksut samoin kuin se yksi aslakki ne poronsa.
No en tietenkään. Ethän sinäkään jää poroa lopettamaan ja nylkemään. Omistaja tai poliisi saa lopettaa ja nylkeä sinun lapsesi jos tolloilevat tiellä ja ajavat päälle. Tyhmiä kun ovat ja näkyvät oikein kaipaavan päälleajoa. Minun autoilijana ei tarvitse väistää ketään tiellä kulkijaa.
Toisin kuin eräillä! Joten varmaan ymmärrät että en tiedä tapoja lasten enkä porojen lopettamisen suhteen. Mutta ihan kiva kun avarrat vähän omaa maailmaasi..tiedän mihin ottaa yhteyttä jos vahinko sattuu.
mutta Itse helsinkiläisenä täytyy kyllä ihmetellä, että mitä ruuhkia täällä on kesällä? Itse pidän aina kesälomani elokuussa ja menen autolla töihin pitkin kehä I, samoin mieheni. Mieheni isä on taksikuski ja me kaikki olemme huomanneet, että kyllä ne ruuhkat ovat lomakausien ulkopuolella ja kivasti hiljenee lomakausiksi. Ihmettelen vaan....miehen työmatka loma-aikojen ulkopuolella (mm. kesällä n 30 min) mutta syksyllä, talvella ja keväällä 1-1,5 tuntia.
Ihemettelen vaan, että enpä ole yhtenäkään kesänä istunut ruuhkissa kesä I:llä.
ja asunut täällä etelässä 11v. Toivotan kaikki tervetulleeksi Lappiin, se on hieno paikka ja musta on upeaa näyttää ennen pohjoisessa käymättömälle siellä paikkoja.
Itse rakastan Lappia ja omaa kotiseutuani, mutta tykkään nykyisestäkin asuinkaupungista. Pääsiäiseksi tulee taas kotona lähdettyä käymään, meilläkin on se poroaita siinä takapihalla ja lapset innoissaan ajavat poroja pois pihalta :) Lisäksi on tulossa kaverin tuttu Meksikosta käymään ekaa kertaa Suomessa ja Lapissa, joten hauskaa tulee olemaan :)
Ja turistit tuovat sinne sen leivän, joten hyvä että niitä siellä riittää.
En jaksa lukea koko ketjua...
Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä n. 33 vuotta ja nyt n. 4 vuotta muualla, osaan ehkä nähdä molemmat puolet asioista :)
Liittymästä tultaessa vasemmalle väistäminen on eittämättä kätevää ja helpottaa rampista tulevan pääsyä liikenteen sekaa. Yllätykseksi stadilaistuneille, tuota tehdään ainakin täällä Keski-Suomen vaatimattomassa 130 000 asukkaan kylässä. Itse teen sitä päivittäin työmatkalla. Yhtäkaikki se on kielletty tieliikennelaissa ja siitä voi saada sakot. Kaikki eivät halua rikkoa lakia.
Esimerkiksi USA:ssa saa liikennevaloista kääntyä punaisella valolla oikealle. Se on äärettömän kätevä ja liikenteen sujuvuutta lisäävä tapa. Voinko siis melkein helsinkiläisenä ottaa sen tavan käyttöön?
En itse huomaa eroa Helsingin ja muiden suomalaisten kaupunkien liikennekäyttäytymisessä - ainakaan siihen suuntaan, että Helsingissä oltaisiin jotenkin kohteliaampia liikenteessä. Sitävastoin on äärettömän helppo huomata iso ero liikennekäyttäytymisessä Tukholmassa ja Helsingissä. Tukholmassa saat esim. aina tietä kun vaihdat kaistaa.
Ehkä helsinkiläisten - entisten ja nykyisten, paljasjalkaisten ja Lahdesta muuttaneiden - olisi hyvä hyväksyä asuvansa Suomen suurimmassa kaupungissa, joka hauskasti käyttää itsestään nimeä metropoli. Metropolit, myös pikkuruiset, tapaavat vetää puoleensa turisteja, jotka tuovat esim. metropolin kassaan paljon rahaa, vaikka joskus harmittavasti tupeksivatkin. Hyväskytkö muuten paremmin japanilaisten ryhmien tavan pysähtyä tien tukoksi? Onko se kuitenkin jotenkin hienompaa kuin vaikka Raumalaisen perheen hidas kävely kesälomalla. Muistathan ap esim. Roomassa tai New Yorkissa vierraillessasi, että ne ihmiset asuvat siellä ja ovat matkalla töihin, etkä esim. pysähdy ottamaan typeriä valokuvia tai lukemaan karttaa ja häiritsemään heidän elämäänsä.
On muuten hassua, että niinä vuosina 1971-2004 kun Helsingissä asuin, stadi käytännössä tyhjeni heinäkuuksi ja esim. keskustassa oli heinäkuussa tosi vaivatonta liikkua autolla. Ilmeisesti tilanne on radikaalisti muuttunut ja maalaiset töpeksivät siellä nyt sankoin joukoin häiritsemässä ahkeria töissä käyviä stadilaisia :)
Pahimmat ruuhkat ja sunmuut ovat todellakin talvella ja ei lomakuukausien aikana. Kyllä törttöilijöitä on niin helsingissä kuin ivalossakin, ei kaikkea tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti.
Mun mielestä me kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia, mutta kun menemme vähänkin pohjoiseen päin, meidän helsinkiläisten kohtelu muuttuu.
Ollaan niin ystävällisiä, mutta kun selviää missä asun, heti alkaa tympeä kohtelu.
EI tietenkään kaikilla, mutta aika monella.
Ihan kuin helsinkiläisyys olisi jotenkin inhottava tarttuva tauti jota pitää vältellä, ja itse en sitä yleensä mitenkään tuo esille tai korosta, koska mun mielestä on ihan sama asuuko helsingissä vai kuusamossa tai jossain siltä väliltä.
PAras mitä olen kuullut on kun eräs mieheni kaveri tuumas musta muille että olen tosi mukava. Kun sitten kuuli että olen helsingistä, asenne vaihtui rajusti ja yhtäkkiä olinkin kusipää snobi joka luulee olevansa jotain hienoa....
Tämä on inhottavaa ja tosi yleistä, siksi en tykkää enään missään pikkukaupunkien iltamenoissakaan käydä kun heti sieltä tulee joku haastamaan riitaa, miehille yleensä. Naiset vaan tyytyy mulkoilemaan ja heittämään jotain todella tyhmää juttua...
Mä oon niin onnellinen et en asu Helsingissä vaan Tukholmassa. Täällä ollaan kohteliaita ja joustavia liikenteessä. Tuo sun ylimielinen opettajan rooli Helsingin käytöstavoista ja muista on pateettista!
Mikähän säkin luulet olevas!?
Mä oon niin onnellinen et en asu Helsingissä vaan Tukholmassa. Täällä ollaan kohteliaita ja joustavia liikenteessä. Tuo sun ylimielinen opettajan rooli Helsingin käytöstavoista ja muista on pateettista!
Mikähän säkin luulet olevas!?
Oot ihan ruotsiin asti päässyt? mikä sä kuvittelet olevasi, jotenkin niin säälittävää ensin nauraa toiselle ja sitten kuitenkin laittaa itsensä naurunalaiseksi heti perään.
Ja syntynyt olen amerikassa! Revi siitä!!
/152
Ja olen juuri yksi niistä jotka tukkivat kesäsin teidän liikenteen... :)
Ei vaan, ihan oikeesti mä asun juupajoella, pienessä kylässä nimeltä kyrpälänmutka, meitä asuu täällä 4 ja mulla on yksi serkku ja se on mun mies, se on myös mun isäpuoli, mun äiti on myös mun sisko ja sitä rataa. Nyt pitää lopettaa, äiti ei enää jaksa polkea sähkö koneeseen. MOIMOI!
T: 152
Huonot käyttäytymistavat sulla juntti!! Kirjotat mun numerolla!
Huomaan et ei Kyrpälänmutkalaiset osaa käyttäytymistapoja!!!
T.152
taas hesalaiset kuvittelevat itsestänsä liikoja. Pirun pieni kaupunki ja kuvitellaan asuvansa jossain suuressa miljoonakaupungissa, hohhoijaa...
no mutta,
olihan joku kaivanut tuossa toisessa ketjussa jopa tilaston jonka mukaan helsinki on euroopan 83. suurin kaupunki,
ja senpä vuoksi sitten ilmeisesti joku suurikin metropoli ;DDD
Helsinki on pieni kaupunki Tokioon tai Nykiin verrattuna, mitä sitten? Kukaan Helsinkiäinen ei ole väittänyt että tää on joku iso metropoli, ainoastaan maalaiset on niitä jotka vertailee. Kun ei mitään muuta keksitä niin sitten pitää verrata johonkin mahdollisimman suureen. Tai niin, olihan siellä se yksi Tukholmasta huudellut mukana.
Mä väitän että maalaisilla on alemmuuskompeleksi!!!
Ihania ihmisiä ja mulle rakkaita, mutta täytyy myöntää että hävetti kun serkku kailotti kovaan ääneen puhelimeen sitä, miten hirveen iso parkkihalli on itäkeskuksessa! Ois saatana, ollut huutamatta!
että ihan huvittaa. Onneksi on tullut muutakin maailmaa nähtyä kuin helsingin, niin osaa käyttäytyä muuallakin kuin Forumin rullaportaissa :)
elävä mamma jonka pennut on virikehoidossa kun on aikaa kirjoitella tuollaisia listoja
että seuraavan kerran mä laitan sen poron päälle ajaneen pääkaupunkilaisen itse tappamaan sen poron ja valuttamaan veren, nylkemään ja laittamaan lihoiksi. Lihat pidän tietty ite :P