Ilkeintä/ruminta mitä vanhemmat ovat sinulle sanoneet?

Vähättely, syrjiminen, uhkailu, nimittely, alistaminen, nöyryyttäminen, henkinen ja fyysinen väkivalta ei ole terveen aikuisen kasvatusmetodeja! -terveisiä vanhemmillesi 193. Ja muillekin täällä. Voisivat mennä psykiatrille valikoivan muistinsa vuoksi. Sulje ovi tuollaisilta, laita ehdoksi että psykiatrin kautta tervetuloa uudelleen uuden pään ja asenteen kanssa. Ei tuollaisen elämän jälkeen kuulu lisää kärsiä paskavanhemmista. Halit sulle.

Yritin itsemurhaa. Sairaalassa äiti sanoi että häntä rasittaa kun kerjään huomiota.

Oli ala-asteella ja kun tulin koulusta kotiin, vanhempani lähtivät kauppaan. Lupasin siivota jotain omia sotkujani (kai, en nyt tarkalleen muista), mutta en ollut ehtinyt ennen kuin he palasivat ja äiti oli jostain syystä huonolla tuulella. Hän sanoi "ei olisi suakaan koskaan pitänyt hankkia kun et osaa tehdä mitä käsketään". Tuosta on jo vuosia ja nykyisin suhteemme on todella hyvä, mutta välillä tuo palaa mieleen. 

Olen myös toisenkin kerran yläasteiässä kuullut olevani ei toivottu, äidiltä silloinkin. Jotenkin nuo asiat on sivuttanut näin jälkeenpäin, kun tiedän olleeni aivan kamala teini-ikäinen ja sain äidin usein suuttumaan.

Haukkui läskiperseeksi vaikka olin alipainonen. Samoin huorn näköiseksi. Vielä tänäkään päivänä en ole sinut vartaloni kanssa.

Siivousmuisto minullakin lapsuudestani. Vanhempani kävivät jossain päiväjuhlissa. Päätin yllättää äidin luuttuamalla talon lattiat ja pinnat, vessan ja kettiön. Kun vanhemmat tulivat kotiin, kerroin iloisesti mitä olin siivonnut. Äiti käveli ohitseni mitään sanomatta, isä tokaisi halveksien että laiska töitänsä luettelee ja käveli pois. En ymmärrä tuota vieläkään. Tähän tuli jatkoa niin, että isä määräsi minut yksin ulkotöihin talvella ilman päällysvaatteita hoitamaan pihaa. Se oli yleisrangaistusta, alistamista, äidin hallitsijan aseman pönkittämistä.

Voisko kännykän laittaa vaikka pöydälle videoasentoon, kun alkaa kotona kuumenemaan ja läiskintää on odotettavissa? Vaikkei kuvaa, niin äänillä on painoarvoa. Ja videoklippiä poliisille, rikosilmoitusta kehiin.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 20:40"]Yritin itsemurhaa. Sairaalassa äiti sanoi että häntä rasittaa kun kerjään huomiota.
[/quote]

Tiedän tunteen.. Jouduin raiskatuksi 15-vuotiaana, joka levisi julkisuuteen, äitini koki suurimpana murheena kun hänellä menee tässä yöunet! Ikinä minulta ei kysytty miten voin, tarvitsenko apua..

Mikä ihme siinäkin on, että lapsen ulkonäköä haukutaan! Normaalisti kotona kehutaan lapsen ulkonäköä tai ainakin joitain piirteitä, vaikka ei ihan missiltä tai hunksilta näyttäisikään. Eikä tarvitsekaan näyttää. Jos vanhemmat ovat komistuksia ja kaunottaria, niin keskittyköön itsensä puunaamiseen ja rakastakoon lastaan sellaisena kun lapsi on.

Tajuavatko vanhemmat, että he heikentävät lapsen itsetuntoa ulkonäköä haukkumalla, eivät tajua! Tai eivät välitä. Jos pukeutumisessa on jotain korjattavaa, asian voi ilmaista vaikka ehdottamalla toista vaatetta. Ellei käy, niin anna lapsen kokeilla itse, mikä toimii tai ei.

Kun olin lapsi, sanoin äidille, että toivoisin, että ihmiset pitäisivät minusta omana itsenäni (liittyi erääseen pitempään keskusteluun). Äidin mielestä ajatus, että joku pitäisi minusta omana itsenäni, oli niin naurettava, että hän nauroi sille pitkään ja makeasti, ja kutsui isän paikalle jakamaan ilonsa. Isä ei sentään nauranut.

Kun olin teini-iässä, äitini oppi eräältä italialaiselta ystävättäreltään kaksi uutta kirosanaa: chistomaria ja santamaria. Kristusmaariaa äiti hoki sitten aina kun oli vihainen. Toinen nimeni on Maaria. Pyysin, että äiti ei käyttäisi toista nimeäni kirosanana. Hän tuhahti: "Älä ole niin herkkä!" ja jatkoi entiseen tapaan.

Kun menin naimisiin, vanhempani vaativat, että heidän pitää saada maksaa häät. Häiden jälkeen äiti sanoi minulle summan, minkä he olivat häihin käyttäneet, ja tokaisi: "Olisihan sinulle vähempikin riittänyt, mutta kun ei ole muita tyttäriä" ja perään raskas huokaisu. Ja en siis halunnut mitään hienoja häitä.

Isäni äiti kuoli 2 viikkoa ennen häitämme. Hänet haudattiin viikko häittemme jälkeen. Hän oli minulle läheinen ja rakas ihminen, äitini taas ei sietänyt häntä. Minä ja mieheni olimme hautajaisviikonlopun yötä vanhempieni luona. koska se oli lähellä hautajaistaloa. Lauantaina oli hautajaiset, ja sunnuntaiksi äitini oli järjestänyt häittemme rääppiäiset sukulaisilleen, jotka eivät olleet päässeet häihimme. Minulla oli sunnuntaina hirvittävä migreenikohtaus, ja itkin sekä surusta että kivusta. Äiti haukkui minut lyttyyn, syytti diivailusta ja itsekkyydestä ym. Valokuvat häärääppiäisistä eivät ole kovin iloiset.

Nämä eivät kaikki liity minuun, mutta kipeämmät asiat mitkä muistuu lapsuudesta:

-Olimme lomalla ja söimme hotellissa pitsaa. Noin neljävuotias pikkusiskoni sanoi, ettei halua ketsuppia pitsan päälle, mutta isä laittoi silti. Sisko alkoi itkemään ja isä löi häntä kasvoihin.

-En uskaltanut pyytää lapsena apua läksyihin, koska isä suuttui niin kovasti, kun en ymmärtänyt. Alkoi huutamaan kamalasti, lopulta jätin tehtävät tekemättä jos en osannut.

-Äitini oli alkoholisti ja isäpuolemme oli pari viikkoa sitten kuollut. Äiti oli katkaisuhoidossa ja koulut olivat juuri loppuneet. Isä tuli käymään luonamme ja pää punaisena huusi siskoni todistuksesta, koska oli niin huono. Haukkui huoraksi ja sanoi, ettei kukaan halua olla tuollaisen kaveri. Oltiin molemmat ihan rikki silloin, olisin niin kovasti kaivannut lohdutusta ja halauksen.

-Kun äitini joi paljon, hän kerran kompastui humalassa imuriin. Valehteli, että ei ole juonut, että hänellä on joku silmäsairaus ja tulee sokeutumaan ja sen vuoksi kompastui. Itkin tämän takia huoneessani varmaan viikon, kunnes paljastui, että äiti oli valehdellut.

Tuntui nuorena, että olin niin yksin. Koulussa minua kiusattiin, siitäkään ei voinut sanoa kenellekkään. Äidillä oli ongelmansa ja hänestä piti koko ajan huolehtia.
Isällä ja minulla oli aina viileät välit, pelkäsin häntä.
Nykyään molempiin välit ihan ok. Varsinkin isä on muuttunut.
Paljon on asioita jotka haluaisin ottaa lapsuudesta puheeksi, koska vieläkin välillä tunnen niin suurta vihaa. Jotenkin asiat on niin vaikea ottaa esille.

Sori, välit hävisi jonnekkin, varmaan kun puhelimella näytin.:)

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:24"]5-vuotiaana olisin halunnut osallistua balettikerhoon, jossa ystäväni kävi. Kerroin siitä äidille ja äiti sanoi että minun ei kannata, koska meidän suvun naisille kasvaa niin isot tissit. Muistan pettymyksen ja tyhmän syyn ikuisesti.

Aikuiset kuvittelee että lapsille voi suoltaa mitä tahansa paskaa ja lapset unohtaa. Muistakaa että typeryydet joita lauotte saattaa pysyä siellä lapsen päässä ikuisesti.
[/quote] No mitäköhän pahaa tuossa oli. Jos suvussa isorintaisia naisia on niin ihan kelpo syy miksi ei balettiharrastuksen aloittaminen kovin järkevää olisi ollutkaan.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:24"]5-vuotiaana olisin halunnut osallistua balettikerhoon, jossa ystäväni kävi. Kerroin siitä äidille ja äiti sanoi että minun ei kannata, koska meidän suvun naisille kasvaa niin isot tissit. Muistan pettymyksen ja tyhmän syyn ikuisesti. Aikuiset kuvittelee että lapsille voi suoltaa mitä tahansa paskaa ja lapset unohtaa. Muistakaa että typeryydet joita lauotte saattaa pysyä siellä lapsen päässä ikuisesti. [/quote] No mitäköhän pahaa tuossa oli. Jos suvussa isorintaisia naisia on niin ihan kelpo syy miksi ei balettiharrastuksen aloittaminen kovin järkevää olisi ollutkaan.

[/quote]

Koska 5-vuotias ei ajattele kuin aikuinen. Minä olin nähnyt piirretyissä prinsessan, joka oli lopulta kuollut ja jolla oli sininen tukka ja sanoin äidilleni että miltä näyttäisi jos hankkisin itselleni sinisen tukan(joskus 6-vuotiaana mietin ja olin todella tykännyt tästä "prinsessasta"). Hän ei kysynyt miksi minä halusin sen vaan tokaisi että näyttäisin typerältä. Siniset hiukset eivät lopulta olleet se pää-asia muutenkaan, mutta sen kysyminenhän ei ole vanhemmalle tärkeää? Ja mitä tulee tuon kommentoijan balettiharrastukseen, niin kyllähän sitä voi harrastaa vähintään siihen asti kunnes tulee murrosikä. 

[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:24"]5-vuotiaana olisin halunnut osallistua balettikerhoon, jossa ystäväni kävi. Kerroin siitä äidille ja äiti sanoi että minun ei kannata, koska meidän suvun naisille kasvaa niin isot tissit. Muistan pettymyksen ja tyhmän syyn ikuisesti. Aikuiset kuvittelee että lapsille voi suoltaa mitä tahansa paskaa ja lapset unohtaa. Muistakaa että typeryydet joita lauotte saattaa pysyä siellä lapsen päässä ikuisesti. [/quote] No mitäköhän pahaa tuossa oli. Jos suvussa isorintaisia naisia on niin ihan kelpo syy miksi ei balettiharrastuksen aloittaminen kovin järkevää olisi ollutkaan.

[/quote]

Mitenkähän isoksi ne tissit oikein kasvaa jos ei voi edes harrastaa???

Lista on niin pitkä, etten mä millään voi muistaa kaikkee. Puhutaan kuitenkin äärimmäisestä kielenkäytöstä. Pikkulapsesta saakka nimitelty kulliaivoksi ja ties miksi, jokapäiväistä juopottelua ja karjuntaa esiintyi myös kaikkine lieveilmiöineen kuten saastainen kämppä ja jatkuva yleinen turvattomuuden tunne, väkivalta jne. .

Myännän, olen traumatisoitunut ja sosiaaliset tilanteet ovat edelleen vaikeita ja menen hiaman lukkoon. Sattuneesta syystä olen ollut aina ujo, vaikka olen roteva ja harrastanut nyrkkeilyä. En koskaan kuitenkaan ole väkivaltainen, uhkaavat tilanteet ahdistavat.

Miättikään vähän, mitä sanotte lapsillenne. Jatkuva nöyryytys ja vähemmän arvokkaana pitäminen jättää jälkensä. Näin kasvatetaan ujoja miehiä, jotka ovat menettäneet uskon itseensä ja ahdistuessaan elävät uudestaan traumojaan.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 10:09"]Nämä eivät kaikki liity minuun, mutta kipeämmät asiat mitkä muistuu lapsuudesta:

-Olimme lomalla ja söimme hotellissa pitsaa. Noin neljävuotias pikkusiskoni sanoi, ettei halua ketsuppia pitsan päälle, mutta isä laittoi silti. Sisko alkoi itkemään ja isä löi häntä kasvoihin.

-En uskaltanut pyytää lapsena apua läksyihin, koska isä suuttui niin kovasti, kun en ymmärtänyt. Alkoi huutamaan kamalasti, lopulta jätin tehtävät tekemättä jos en osannut.

-Äitini oli alkoholisti ja isäpuolemme oli pari viikkoa sitten kuollut. Äiti oli katkaisuhoidossa ja koulut olivat juuri loppuneet. Isä tuli käymään luonamme ja pää punaisena huusi siskoni todistuksesta, koska oli niin huono. Haukkui huoraksi ja sanoi, ettei kukaan halua olla tuollaisen kaveri. Oltiin molemmat ihan rikki silloin, olisin niin kovasti kaivannut lohdutusta ja halauksen.

-Kun äitini joi paljon, hän kerran kompastui humalassa imuriin. Valehteli, että ei ole juonut, että hänellä on joku silmäsairaus ja tulee sokeutumaan ja sen vuoksi kompastui. Itkin tämän takia huoneessani varmaan viikon, kunnes paljastui, että äiti oli valehdellut.

Tuntui nuorena, että olin niin yksin. Koulussa minua kiusattiin, siitäkään ei voinut sanoa kenellekkään. Äidillä oli ongelmansa ja hänestä piti koko ajan huolehtia.
Isällä ja minulla oli aina viileät välit, pelkäsin häntä.
Nykyään molempiin välit ihan ok. Varsinkin isä on muuttunut.
Paljon on asioita jotka haluaisin ottaa lapsuudesta puheeksi, koska vieläkin välillä tunnen niin suurta vihaa. Jotenkin asiat on niin vaikea ottaa esille.
[/quote]
Onko isäsi isä ollut sodassa?Noi traumat ja sellanen "turpaan jos ei hemmotellulle lellipennulle kelpaa"-mentaliteetti on suht yleinen.
Oma isäni ei ole koskaan ollut väkivaltainen ja on maailman paras isä, mutta tunnistan kyllä tuon, että tunteita ei saa näyttää (heillä ei varsinkaan saanut) ja matikanläksyjä tekeminen meni aina huutamiseksi, koska en tajunnut--> säikähdin isän ärtymistä--> menin lukkoon --> aivot toimivat vielä huonommin.

Äitini huusi minulle, että se on oma vikani kun isäpuoleni käyttää minua hyväkseen.. 

äitini sanoi minua paskiaiseksi kun olin 9v, koska olin totellut isää enkä häntä....

Huhhuh, kamalia juttuja tällä palstalla! :( Nämä luettuani en edes kehtaa valittaa omista vanhemmistani, tuntuu et oon lähinnä tehnyt kärpäsestä härkäsen. Voimia teille, jotka ootte joutuneet näitä kokemaan! Mulla itselläni ei tällaisia kokemuksia ole, mutta on pakko mainita eräs vierestä katsomani. Teininä mulla oli kaveri, jolla oli äärettömän kylmä ja turhamaisen oloinen äiti. Hän osteli itselleen jatkuvasti kaikenlaista- merkkivaatteita yms. - mutta lapset saivat tosi harvoin mitään uutta. Tuo äiti oli kaveriani kohtaan myös tosi lyttäävä, arvosteli jatkuvasti varsinkin ulkonäöstä, painosta ja vaatetuksesta. Sanoi muun muassa usein, että tytär oli ulos lähtiessään "huoran näköinen". Monet noista jutuista kaveri kertoi itse, mutta osan sain kuulla itsekin sivullisena. Pari kertaa äiti myös heitti tyttärensä yöllä ulos kotoa riidan päätteeksi.

Mieleen on jäänyt parhaiten se, kun olimme kaverini huoneessa, ja hänen äitinsä tuli sinne yhtäkkiä. Hän otti tämän kaapista ulos osan vaatteista ja sanoi mulle ihan ystävällisesti että "Mä olen blokannut täältä vähän X:n vaatteita. Ne on vielä ihan hyväkuntoisia, voit katsoa jos haluaisit joitain niistä itsellesi. Sen päälle nää ei enää mahdu, mut sä nyt olet paljon hoikempi." Mun kaveri oli siinä vieressä vihaisen näköisenä pidätellen itkua, ja mä en tiennyt mitä vastata. Se oli inhottava tilanne :/

En ole koskaan toista lasta halunnut. Sanomattakin kai selvää että minä olin tuo toinen.