Ilkeintä/ruminta mitä vanhemmat ovat sinulle sanoneet?

Kauheaa, että tällaisia vanhempia on... En itse ole kuullut vanhemmiltani yhtään pahaa sanaa. Vähän ohi aiheesta, mutta saanko jotenkin telepaattisesti lähettää teille vastanneille kaikki kauniit sanat, joita itse olen vanhemmiltani kuullut? "Rakastan sinua." "Sinusta tulee isona kaunis." "Oletpa taitava!"

Ja mummoni sanoo aina, että kuinka heille on sattunut niin ihanat lapset ja lapsenlapset.

Kovin kummasti resonoi jokainen tarina omaan lapsuuteeni. Kasvoin mt-ongelmaisen äidin kanssa, joka purki omaa huonoa oloaan todella pahasti minuun. En edes jaksa alleviivata sitä, kuinka kamala lapsuuteni oli. Nyt satun muistamaan vain sen, kuinka äitini sanoi minulle ensimmäisen poikaystäväni jättäessä minut, että "miten sinä vieläkin roikut siinä tyypissä". Ja erosta oli huima päivä-pari aikaa. 

Joskus hammaslääkärissä sain kuulla, että "eikö noille ton hampaille voisi tehdä jotain" (hampaani ovat suorat, nätit, mutta niissä on valitettavasti normaalia suuremmat raot). Tämän viattoman kommentin takia välttelin hymyilemistä vuosia (nyt kolmekymppisenä uskallan jo vähän). Pikkijuttu tietenkin, mutta jos ihminen ei uskalla hymyillä, katoaa persoonasta aika tärkeä osa.

Tsemppiä vaan meille kaikille. Äitini teki itsemurhan ollessaan 50-vuotias, joten helppoa ei hänelläkään ollut. Ja suurimmalta osin hän oli hyvä ja rakastava äiti, mutta kun pimeni, niin todellakin pimeni. 

Kun mulla alkoi olla mielenterveysongelmia aikuisiällä niin äiti sanoi et sun kasvatuksessa on ilmeisesti tehty kaikki virheet... En olis uskonu kuulevani tuollaista äitini suusta.

Tämä on kyllä mieltä avaava keskustelu, koskaan en ole sanonut näitä kenellekään ääneen näitä,vaikka usein mieleen tulevatkin. Jotenki sitä on ajatellut, että kerta meillä ei ollut koskaan väkivaltaa ja ollaan hyvissä väleissä, niin meidän perheen asiat on normaaleja. Ei kai ne ollut. Ainakaan minulle, kun olin se pettymys.

Äiti on sanonut suoraan, ettei voi sietää ylipainoisia. Minä olen ollut ylipainoinen jonkin verran koko ikäni. Siihen liittyen olen kuullut paljon: tuokin jaksaa juosta pitemmälle kuin sinä; jos oisit laiha, voisit olla melkein yhtä nätti kuin siskosi; tuokin vaan syö tuossa (oli jollekulle muulle vihainen ja minä olin syömässä.)

Kerran tein ukille isänpäiväkortin, äiti hermostui kun se oli niin ruma, ettei sitä kehtaa viedä.

Jne.jne.

Olen nyt suhteessa ihanan miehen kanssa ja käyn taistelua itseni kanssa siitä, että uskon häntä kun kutsuu kauniiksi ja rakkaaksi. Kehuja en osaa ottaa vastaan.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 14:52"]

Kauheaa, että tällaisia vanhempia on... En itse ole kuullut vanhemmiltani yhtään pahaa sanaa. Vähän ohi aiheesta, mutta saanko jotenkin telepaattisesti lähettää teille vastanneille kaikki kauniit sanat, joita itse olen vanhemmiltani kuullut? "Rakastan sinua." "Sinusta tulee isona kaunis." "Oletpa taitava!"

Ja mummoni sanoo aina, että kuinka heille on sattunut niin ihanat lapset ja lapsenlapset.

[/quote]

Tässä kohtaa se itku sitten tuli. Sanasi otan lämpimin tuntein vastaan. Hienoa lukea välistä terveiden vanhempien sanoja. Noin sen pitää ollakin. Itse kehun muita, kannustan ja ilmaisen positiivisia asioita ihmisistä kun aihetta vähänkin on, mutta sanat rakastan sinua ovat minulle hurjan vaikeat.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 14:26"]

- - -  Ihan kuin heittäisit lautasen lattialle, ja sitten syyttäisit lautasta siitä että se on rikki.

[/quote]

Osuvasti sanottu. Mulla on samanlainen olo. Ensin nöyryytetään, pilkataan ja alistetaan vuosikausia, sitten ihmetellään isoon ääneen, että miksi sinulla on noin huono itsetunto.

"Saatanan ruma ja ällöttävä huora, koskaan en oo sua halunnu, tapa ittes, mä voin auttaa"

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 17:42"]

"Saatanan ruma ja ällöttävä huora, koskaan en oo sua halunnu, tapa ittes, mä voin auttaa"

[/quote]

Miten tuollainen on sinuun vaikuttanut, käytätkö itse tuollaista kielenkäyttöä?

-Ei sinusta mitään kuitenkaan tule joten mene opiskelemaan autonasentajaksi ( 8-luokkalainen, en ole koskaan aliarvioinut mitään ammatteja tai töitä)
-Turha tulla äpärä nyytti kainalossa kyliltä huoraamasta (Olin 14v. Oma isä sanoi äpäräksi)
-Voisit alkaa rakastamaan lastasi ja lopettaa olemasta ilolintu (meni katto pään päältä kun tuli ero ja mies häiriköi päihtyneenä joten piti etsiä koti)
-Lapsesi voisit laittaa adoptoitavaksi ja lähteä äkkiä Suomesta, unohtaa kaiken (avioeron ja vaikeuksien jälkeen 30v.)

Mun vanhemmat sanoneet asioita joita en voi unohtaa. Pahalta tuntuu. Vieläkin kun muistaa..

Huorittelua, läskittelyä, halventamista, mitätöintiä, alistamista, tyhmäksi haukkumista, minusta ei tulisi koskaan mitään enkä ole mitään ellen ole perusduunari. Veljeni oli ja on se kultapoika, ei mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta ja sossun elätti. Minä pyrin jatko-opiskelijaksi ja valmistuin FM:ksi alle tavoiteajan. Semmoista...

Paljon sympatiaa kaikille kaltoin kohdelluille. Kuin vain käsittäisitte oman hämmästyttävän rohkeutenne. Näin ulkopuolelta en voi kuin ihmetellä ja ihailla.

Kukaan muu ei ole sanonut vielä, mutta kyllä vanhemmillekin saa lähestymiskiellon. Aina vähintään poliisille puhumaan jos peruskeinot ei riitä.

Mun äiti suutuksissaan on mulle lapsena sanonut että olisi mieluummin vankilassa kuin mun kanssa...

Aloin itkee ja halusin kuolla että kiitti äiti super paljon

Sun poikaystävä kyllästyy suhun kohta ja vie sut lopetettavaksi niin kuin jonkun eläimen. Sut pitäisi erottaa kokonaan sivistyneestä yhteiskunnasta. Ei sulla ollut mitää oikeaa syytä joutua sairaalaan, mutta sun äiti ei jaksanut olla sun kanssa. Näytät rippikuvassasi ihan mielisairaalta.

Nämä ovat isäni sanomia.

Omat vanhempani olivat sota-ajat eläneet ja traumoja varmaan oli.

Äidille pojat vain olivat tärkeitä.

Pärjäsin hyvin koulussa, niin aina sanoi, että veljesi olisi pärjännyt paremmin.

Sanoi vieraitten aikana, ettei olisi millään enää tuota tyttöä halunut, mutta isä halusi vielä yhden lapsen. Olen se nuorin, jota ei haluttu.

Kaikki, mihin yritin ryhtyä oli muka liian vaikeaa ja en selviäisi siitä.

Kun odotin esikoistani, niin äiti sanoi, ettei sitä lasta hoida koskaan. Ei tarvinnut hoitaa.

Saimme uuden kauniin kodin mieheni kanssa, niin kommentti oli, että onhan tuo nyt jonkilainen kämppä.

Kun imetin vauvaa, niin sanoi, että oletko muka imettävinään tuota lasta?

Isäni oli enimäkseen ihan mukava, onneksi.

Minulle äiti teki sellaista, että kysyi mielipidettäni:

"Tuletko meidän kanssa kauppaan vai jäätkö lukemaan kotiin?" ja jos vastasin

"Jään kotiin", niin äiti tuli vihaiseksi ja repi minut mukaansa. Muistan elävästi yhden kerran, kun tarraan käsilläni sängyn päätyyn rystyset valkoisina samalla kun äiti repii minua nilkoista ja tukasta, kunnes minun 6-vuotiaan voimat loppuvat ja hän saa läpsittyä minut kohti eteistä.

En ikinä ymmärtänyt sitä systeemiä, että ensin minulta kysytään mielipidettä ja sitten olin kuitenkin aina väärässä. Olin lapsena myös anorektinen, koska ainoa mihin pystyin kotona vaikuttamaan oli se, kuinka vähän laitoin ruokaa suuhuni. Äiti ei uskaltanut kovistella minua silloin, koska isä istui samassa ruokapöydässä meidän kanssamme.

Vierailija kirjoitti:

Isäni sanoi että olen aivoton lihapää jolla ei ole muuta käyttöä kuin kylän miesten poljettavaksi huoraksi. En saanut kotoa rahaa lukiokirjoihin ja perheeni ei myöskään järjestänyt minulle lakkiaisia. Onneksi kirjastonhoitaja toi minulle kukan lakkiaisissa etten jäänyt kukattomaksi.

Voi, että mitä kirjastonhoitaja ;__;

"Tapa itsesi."

Sen, että kun minä olen sinut kerran synnyttänytkin, niin minulla on myös täysi oikeus tappaa sinut.

"Äitini" ränkyi kun on olin joku 5-v että sinä et ole meijän pentu. Ookoo. Veljet sille kyllä kelpas.

Äidin suusta: "paska lapsi", tai joskus valitellut syntymääni. Isä myös sanonut joitain asioita, mutta äidin sanat ovat eniten jääneet mieleen.