Ilkeintä/ruminta mitä vanhemmat ovat sinulle sanoneet?

"etkö voisi olla normaali tyttö"

"etkö voisi ajatella/toimia/käyttäytyä kuten muut tytöt"

"etkö voisi olla kuten serkkusi (tyttöserkut)"

Eniten ehkä satutti kommentti, jota ei sanottu minulle mutta kuulin sen "siunattu on sen naisen kohtu joka synnyttää esikoisenaan pojan, niin raamatussakin sanotaan". Että onneksi minä en syntynyt ensin vaan veljeni.

Tai kuinka kuuntelin miten vanhemmilla oli vieraita ja isä kertoi mitä veljilleni kuuluu, eikä minusta mitään.

Huh huh. Onnekas vissii pittää olla, kun ei tuu mitään ilkeää mieleen mitä vanhemmat ois sanonu. Pahin on ollut varmaan ettei jaksa mua, silloin omassa pahimmassa teini-iässä. Toisaalta en ole itsekään sanonut mitään ilkeää vanhemmileni, koska arvostus heitä kohtaan on kuitenkin ollut pohjimmiltaan suuri. 

Mä oon pahoillani teidän kaikkien puolesta. niin surullista luettavaa. :(

Taitaa olla aidosti sydämelliset vanhemmat harvassa.

ET tule koskaan saamaan ystäviä,sua saa hävetä,aina Sä oot tuollainen,älä munaa itseäsi..aina Sä liioittelet ja vääristelet asioita! Olen yrittänyt äidille sanoa,miten nuo edellämainitut kommentit on loukanneet mua.vastaukseksi saan,että nyt Sä kyllä luulet omiasi tai huutamista ja solvaamista! En tiedä mikä on mennyt äidilläni pieleen,mutta koskaan ei ole pitänyt sylissä tai halannut minua kunnolla! Välimme ovat erittäin etäiset..ihmekö tuo sitten.

Tulisipa pitkä lista, jos tähän kirjottaisin kaikki.. Mutta valitsen nyt muutamia, jotka ovat vielä aika kevyitä juttuja:

Äiti: "Kannattais äkkiä laihduttaa, tai avomiehes ei kauaa jaksa katella sua!"

Isä: "Oot niin hankala, että vaikeudet tulee seuraamaan sua, menit minne vaan!"

Näin pakolaisena oon luullu että meillä on kova kuri kotona.. Kun sai läpäsyn poskelle tai laturin johdolla käsiin näpäytyksen mikä kirveli iha pirusti! Etei pitkään tehnny mitään väärää kunnes taas sattu vahinko.. Kerran mut on haukuttu lättyyn kun varastin kaupasta alkoholia.. Sitä päivää en ikinä unohda kun iskä sylki päin naama ja sano olet häpeä perheelle.. Mutta kun lukee teijän jutut nii nää kuulostaa uskomattomilta ?? Pitäis olla onnellinen omista vanhemmistaan .. Otan osaa ystävät.. Muistakaa etet te ite koskaan kohtele lasta varsinkaan henkisesti huonosti sillä siittä ne isoimmat traumat tulee!

"Eihän sulla mitään ongelmia ole, lopeta toi helvetin teiniangsti."

Näin mulle sanottiin pari viikkoa sitten. Olen vain syntynyt väärään sukupuoleen, seksuaalinen kiinnostukseni on tabu. Lisäksi vakava masennus ja ahdistus vaivaa.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 14:07"]

Olin 18v ja aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa: huoritteli, haukkui, "minulla asuu paholainen sydämessä" ja "olen valinnut käärmeen tie". Hän on uskovainen, minä en. Ja näitä tämän tapaisia kuulin silloin jatkuvasti. Unohtaa en ole osannut, mutta en puhu asiasta äidilleni. Hän luulee aina voivansa puhua mitä sattuu ja sitten asia unohdetaan.

Mies oli silloin vasta menossa inttiin eikä koulupaikasta ollut lukion jälkeen tietoakaan. "Muut tytöt ottavat varman päälle ja hankkivat kouluttautuneen miehen". No, tuli tuostakin ajallaan sitten dippainsinööri. Nyt olen päälle 30v ja kaksi lasta edelleen saman miehen kanssa. Kummasti on äidin ääni muuttunut, kun molemmat ollaan akateemisia, nyt hän kehuskelee tuttavilleen tyttärellään ja tämän perheellä ja antaa ymmärtää, kuinka on hänen ansiotaan että meistä tuli sellaisia kuin tuli - ja hänen rahoillaan (not).

Edelleen äitini sekaantuu asoihin. Kun katsomme uutta asuntoa, tivaa syitä ja räkättää rahasta vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä raha-asioidemme kanssa sen jälkeen kun 18v muutin pois kotoa (en kestänyt asua äitini kanssa enää hetkeäkään). Haukkuu rahan käyttöämme, aina löytyy negatiivista sanottavaa. Vaikka emme edes ole tuhlureita ja molemmat on vakitöissä. Hän ei ole maksanut elämistäni kotoa pois muuton jälkeen pisarallakaan. 

Kun etsimme asuntoa läheltä kouluja lasten takia, hän kommentoi, että "minä ainakin soudin joen yli ja oli vielä 5km kouluun matkaa". Asui maalla korvessa, joten niin se oikeasti olikin. Mutta niinpä, ei tainnut kovin ihanaa lapsesta sellainen, kun siitä muistuttaa joka käänteessä. Kysyinkin, että pitäisikö meidänkin muutta korpeen ja joen varteen ihan siksi, koska hänen lapsuutensa oli sellainen, jotta voimme varmistaa omien lastemme samanlaiset lapsuusmuistot. "No, jos rahat riittävät muuhun niin asukaa vaikka linnassa". Tällaisia keskusteluja on hänen kanssaan usein. Eihän hänen tarvitsi muuta kommentoida asunon etsimiseen kuin että, "sehän kiva, toivottavasti löydätte jonkun kivan" tms. neutraalia, mutta ei sovi äitini suuhun sellaiset.

En edes muista mitä kaikkea äitini on syytänyt niskaani niin ulkonäöstäni, painostani  (ja kuinka erinomainen hän on niillä saroilla ja kuinka vaatemakuni on kuin variksenpelätillä ja mahani näyttää raskaanaolevalta jne), työpaikoistani, miehestäni ja nykyisin hän suosii poikaamme tyttäremme kustannuksella. Poika saa uusia leluja, tyttö kirppariroinaa jos sitäkään. Tivaa lapsilta, että oliko mummoa ikävä ja kuinka paljon ikävä ja muistatteko minua vielä, kun niiiiin harvoin nähdään. Kun tyttö selittää jotain, ei noteeraa. Kun poika selittää jotain, on asia niiin ihmeellinen. Aika selvää on, että vaikka äitini kärttää jatkuvasti lapsiamme hänelle hoitoon ja yökylään, eivät lapset hänen luokseen yksin mene. Hänellä on sen verran myrkyllinen mieli.

[/quote]

Ihan mielenkiinnosta - miten osoitat lapsille, että isoäidin kohtelu on eriarvoista?

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 23:30"]

Ei oikein kehtaisi laittaa omaa kokemustaan tänne, kun muilla ollut ihan hirveitä kohtaloita ja tää on vaan tämmönen... Mutta menköön:

Mun äidillä on varsin kookkaat rinnat, joista hän on aina ollut tavattoman ylpeä. Muutenkin ulkonäkö on aina merkinnyt paljon: Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan pääasiassa ne keskustelut, joissa arvioitiin muiden naisten ulkomuotoa (useimmiten pieniä rintoja ja läskejä, sillä äiti oli rintavuudestaan huolimatta hoikka).

No mullehan ei sitten rintoja kasvanut, isäni sukuun tulin. Odotin, odotin ja odotin, mutta A-kupeiksi jäivät. Koskaan tästä ei äiti mitään ääneen sanonut, mutta se jatkuva isoilla rinnoilla brassailu (ja mun rinnattomuuden kuoliaaksi vaikeneminen siinä sivussa) saivat aikaan sen, että vasta hyvin myöhään ja hyvin arvostavan mieheni ansiosta lakkasin häpeämästä itseäni.

Tämä äidistä. Alkoholisti-isältäni sain sitten kuulla vaikka jos mitä, mutta se ei jostain syystä jättänyt ollenkaan näin pahaa traumaa kuin tuo äidin suhtautuminen... Varmaan siksi, että äiti juuri oli se, jota yli kaiken arvostin ja rakastin. Isää ei voinut, kun se oli rapajuoppo.

[/quote]

Mikä parasta niin pienet rinnat ne vasta kauniimmat ovatkin!

- itsekin a-kuppiin jäänyt mutta terhakkaan rinnat omaava nainen.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 02:05"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 01:48"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 01:26"][quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 01:16"][quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 13:09"] Itse olen kans rikkinäisestä perheestä. Vanhemmat erosi kun olin pieni ja jäin asumaan isän kanssa. Isä otti, kuten itse asian ilmaisee, laastarinaisen. Myös meillä harrastettiin tätä, että äiti(puoli) ärsytti niin kauan, kunnes sai minusta haluamansa raektion, jonka kanteli isälle. Äpuolella oli tapana tökkiä minua vatsaan ja haukkua puolustuskyvyttömäksi nössöksi, hannariksi, likarätiksi jne., niin kauan kunnes ärsyynnyin ja löin häntä. Lyönnistä riemastuneena hän kanteli isälleni, joka tietenkin veti ympäri korvia. Tämä luisui tilanteeseen, jossa ÄP keksi milloin mitäkin juttuja isälle kerrottavaksi, ja aina sain isältä fyysisen rangaistuksen kun tämä tuli kotiin. Yhtenä päivänä, ollessani kuudennella luokalla, opettaja käski minun seuraamaan tätä. Hän vei minut neuvotteluhuoneeseen, jossa minua odottivat koulukuraattori, rehtori, isä, äp ja joku jota en tunnistanut. Isä oli vihainen ja pettynyt, eikä katsonut minuun päinkään. ÄP taas hymyili minulle isän viereltä. Rehtori kysyi, onko minulla jotain tunnustettavaa. Ei ollut. Piinaava tilanne jatkui, kunnes eteeni lyötiin joku penaali. Olin aivan äimistynyt. Penaali avattiin ja sieltä paljastui muoveissa olleita pyyhekumeja. Olin kuulemma varastanut ne koulusta. Lopulta tein mitä olin tehnyt viimeiset kymmenen vuotta. Tunnustin teon, jota en ollut tehnyt. Ei ollut muuta keinoa päästä pois siitä tilanteesta :(      olo oli nöyryytetty vielä kuukausia tapahtuneen jälkeen. Sellainen oli ollut minulle normaalia elämää kauan, mutta sinä päivänä siitä tehtiin julkista. Koko koulun henkilökunta omaa opettajaa myöden piti minua varkaana.   Eräänä päivänä, neljän vanhana, join ulkona kuravettä. Isä huusi minua idiootiksi ja typeräksi, ja tivasi että miksi sellaista piti mennä tekemään. Vastasin, että halusin tulla kipeäksi. Yksi jatkokysymys ("Miksi?") isältä, niin hän olisi kuullut minun oivaltaneeni, että kipeänä saa olla sylissä. [/quote] Sun äitipuolesi on ollut ihan sirpalaamas-tasoa... :( [/quote] Näitä äitipuolia kuule on...oma äitipuoleni manipuloi isäni minua ja siskoani vastaan. Keksi mitä uskomattomampia valheita, olin varas, kiertopalkinto, narkkari, laiska, tyhmä, itsekäs, paska, esitin aina vain kipeää, vaikka olin kuumeessa, olin muka vain nirso, kun en saanut ruokaa kotona. Lopulta sai isän manipuloitua siihen pisteeseen, että pahoinpiteli siskoni useaan otteeseen ja kävi minuun kunnolla käsiksi. Ja paljon paljon muuta. [/quote] Mikä näiden äitipuolten motiivi on? Silkka viha lasta kohtaan? Ja miten isät uskoo näitä juttuja, kääntyy omaa lasta vastaan, alkaa jopa pahoinpidellä? Tätä ihmettelin jo Eerikan tapauksen tultua julki. [/quote] Viha? Kateus? Oma äitini kuoli ja oli isäni suuri rakkaus, joten johonkin se katkeruus piti kohdistaa. Mielellään sen akan lapsiin, jota mies suree. Miksi miehet uskovat? En todellakaan tiedä. Miehet ovat hyväuskoisia idiootteja, eikä heitä kiinnosta - pääasia, että joku pyörittää kotia ja tekee ruokaa pöytään. Ihan sama miten lapset voi.

[/quote]

Mimmosia lampaita nuo miehet muutenkaan ovat kun ottavat korvikkeen ja vielä näyttävät sen tuntuvasti? Mietin noita naisiakin että miksi ne jäävät katkeroitumaan eivätkä tajua lähteä (niitä on miehiä joilla ei ole lapsia) ja miksi mieskin on tommonen tossu?

Mä muuten jätin miehen jolla oli lapsia ennestään ihan siksi etten kestänyt nähdä äitinsä näköisiä lapsia. Oli siinä muutakin, mutta varsinkin nuorempi näytti liikaa äidiltään joten teki aika kipeetä. En missään vaiheessa vihannut lapsia tai kohdistanut vihaani heihin, vaan vihasin enemmän miestä joka ilmaisi minulle etten ole hänen elämässään yhtään mitään. Lähdin. Toivottavasti lapset saivat jotain parempaa kuin minä.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 03:19"]

"Eihän sulla mitään ongelmia ole, lopeta toi helvetin teiniangsti."

Näin mulle sanottiin pari viikkoa sitten. Olen vain syntynyt väärään sukupuoleen, seksuaalinen kiinnostukseni on tabu. Lisäksi vakava masennus ja ahdistus vaivaa.

[/quote]

Ylävitonen tosta kommentista.. Kuulin saman teininä.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:13"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 14:01"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:34"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 12:14"]

Miksi näitä konkreettisia kokemuksia ei näy missään julkisuudessa. Mutta esim. alkoholismista tulee asiaa joka tuutista. Syitä pitäisi tarkastella rehellisesti päivänvalossa, eikä vain seurauksia ihmetellen. Kiehuttaa. Nuo vanhempien sanomiset ovat aivan järkyttäviä ja laittaa mettimään, miten lapsi kärsii aikuisenakin noista. Kunnianloukkaus on tuomittavaa, mutta vanhempien henkinen väkivalta lasta kohtaan ei, kyllä mättää.

[/quote]

Olen miettinyt että pitäisikö omat lapsuus ja nuoruusajan päiväkirjat julkaista vaikka jossain blogissa. Ottaisi nimet pois, niin ettei niistä tunnistaisi ketään. Juurikin sen takia että tuntuu ettei normaaleilla ihmisillä ole oikeasti mitään käsitystä siitä miltä tuntuu elää lapsena alkoholistikodissa. Eikä varmasti niilläkään jotka lastensa seurassa ryyppäävät.

[/quote]

Kyllä pitäisi! Hyvä ratkaisu olisi. Normaaleilla ihmisillä ei todellakaan ole käsitystä, eikä ymmärrystä. Auttaisi heille niin, että eivät enää syrjisi kaltoinkohdeltuja. Ja tärkein apu tulisi heille, jotka eivät ole uskaltaneet kertoa, mitä kotona tapahtuu. Moni kuvittelee, että on ainoa.

Kyllä suomalainen rikkinäinen koti mahtuu yhtä lailla mediaan, kuten adoptio, alkoholismi, transsukupuolisuus, homoliitot, pedofilia, kaiken lajin rikokset poliisitv:een asti. Kaivataan sitä totuutta niillä sanoilla, kun se todellisuudessa on! Eikä ympäripyöreitä ilmaisuja rikkinäisestä kodista kun vanhemmat joi, haukkui ja hakkas ja minä siitä sitten selvisin. Noita on ollutkin välillä mediassa, ei ne mitään auta. Niistä saa vain kuvan, että no vanhemmat oli vähän tuollaisia ja eihän tuossa nyt mitään, juttu vaan tehty jutun takia.

Laita vaan blogi alulle! Tiedän yhden, joka yritti hetken kirjoittaa ympäripyöreitä, mutta ei pystynyt kirjoittamaan todellisuudesta, oli niin rikki.

Mitenkäs hoituisi muiden tarininoiden lähettäminen blogiisi? Kysyn, kun en noista tiedä. Sähköpostilla kai, anonyymina? Itsekin voisin tekstiä sinne lähettää, mutta en halua tulla tunnistetuksi. Ainakaan vielä.:) Kynnys on kyllä madaltunut, kun huomaan etten olekaan ainoa. 

[/quote]

En tiedä vain pystyisinkö edes tuohon. Päiväkirjat on yläkaapissa. Kädet alkaa vapista pelkästä ajatuksesta että ottaisi ne esille ja lukisi niitä. Lukiessa unohtaa että tapahtumista on yli kaksikymmentä vuotta. Asiat tuntuu samalta kuin silloin kun on kirjoittanut ne päiväkirjaan. Jokohan sitä olisi niin tukevalla maalla, että oma mieli kestäisi noiden asioiden läpi käymisen uudelleen.

[/quote]

Tai sitten luovutat ne jollekin oriveden opistolaiselle, joka suorittaa kirjottajan opintojaan niin työstettäväksi julkaisukuntoon? Varmasti löytyy ihmisiä joka tekisi sen kipeimmän työn, tai tekisi sen kanssasi eli kävisi tekstit läpi. Toisaalta sinun pitäisi kohdata menneisyytesi ja tehdä tuo homma jotta pääsisit demoneistasi.?

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 09:50"]

Äitini toivoi, etten koskaan saisi omia lapsia, koska ei haluaisi kenenkään olevan samanlainen kuin minä.

[/quote]

Tyttäret ovat erittäin usein lähes äitiensä tarkkoja klooneja luonteeltaan, pieniä sävy eroja lukuunottamatta.

Kertoo enemmän ettei hän ole tyytyväinen itseensä. Varo ettei itsellesi käy samallalailla hyvä olo lähtee terveestä kropasta ja ruokavaliosta.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 13:24"]5-vuotiaana olisin halunnut osallistua balettikerhoon, jossa ystäväni kävi. Kerroin siitä äidille ja äiti sanoi että minun ei kannata, koska meidän suvun naisille kasvaa niin isot tissit. Muistan pettymyksen ja tyhmän syyn ikuisesti. Aikuiset kuvittelee että lapsille voi suoltaa mitä tahansa paskaa ja lapset unohtaa. Muistakaa että typeryydet joita lauotte saattaa pysyä siellä lapsen päässä ikuisesti. [/quote] No mitäköhän pahaa tuossa oli. Jos suvussa isorintaisia naisia on niin ihan kelpo syy miksi ei balettiharrastuksen aloittaminen kovin järkevää olisi ollutkaan.

[/quote]

Ehkä pointtina nyt kuitenkin se, että lapsen into ja tekemisen riemu sammutettiin noi juntilla tavalla..

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 03:19"]

"Eihän sulla mitään ongelmia ole, lopeta toi helvetin teiniangsti."

Näin mulle sanottiin pari viikkoa sitten. Olen vain syntynyt väärään sukupuoleen, seksuaalinen kiinnostukseni on tabu. Lisäksi vakava masennus ja ahdistus vaivaa.

[/quote]

Oletko K?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 08:02"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 03:19"]

"Eihän sulla mitään ongelmia ole, lopeta toi helvetin teiniangsti."

Näin mulle sanottiin pari viikkoa sitten. Olen vain syntynyt väärään sukupuoleen, seksuaalinen kiinnostukseni on tabu. Lisäksi vakava masennus ja ahdistus vaivaa.

[/quote]

Oletko K?

[/quote]

Jos se on K, luulen, ettei hän viitsi enää vastata. Tämä ketju voi muuten kadota yhtäkkiä.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 13:06"]

Ainiin unohdin. Olen myös huonompi ihminen koska valitsin ammattikorkeakoulun yliopiston sijasta. Äitini geeneillä minun olisi kuulunut mennä yliopsitoon.

[/quote]

Sama täällä. Tai ei äidin ikiomilla geeneillä, äiti oli aika huono koulussa, mutta äidin suvun geeneillä, suvussa oli pari yliopiston käynyttä.

Isä sanoi kun pienenä opettelin soittamaan harmonikkaa eikä se onnistunut että "ei tuosta puurokorvasta ikinä soittajaa tule". En minä valita van kyrsihän se....

Olin jotain 8-9 vanha kun hammaslääkärissä hoitaja pyysi minua harjaamaan hampaani, siis näyttämään miten harjaan. Kun lopetin hän ihmetteli miten noin nopeasti harjaan, pitää kauemmin ja nyt illalla harjaatte äitisi kanssa yhdessä. Illalla äitini alkoi pesemään hampaita ja tulin siihen mukaan, en sanonut mitään hammaslääkärikäynnistäni, olin varmaankin epävarma, tungin itseni siihen lavuaarin luokse äitin viereen harjaamaan. Mutsi tuhahtaa siihen että menen nyt siitä muualle harjaamaan mä en voi keskittyä. Itketti.