Synnytitkö sektiolla?

Synnytin kaksoseni sektiolla,koska molemmat olivat perätilassa! Leikkaus sujui hyvin ja toivuin nopeasti. Synnytin esikoiseni normaalisti alakautta,synnytys oli pitkä ja kivulias,mutta silti miellyttävämpi kuin leikkaus koska synnytyksen jälkeen kivut olivat poissa ja kotiutuminen nopeampaa.

Lapsi oli "vinossa", ei laskeutunut eikä olisi kuulemma jaksanut tullakaan. Lapsivedet valuivat kolme päivää koska viikonloppuna ei saatu lupaa edes käynnistää synnytystä ja meinasi käydä huonosti. Onneksi leikkaus itsessään meni hyvin, spinaalipuudutuksen sain ja syntyi 9 pisteen poikavauva :).

jospa joku lotkauttaisi korvaansa käyttäjien palautteelle. Kun palsta on todella surkeassa jamassa. Todella hidas koko ajan ja kaatuilee, viestit tulee viiveellä, haku ei toimi ollenkaan.... Vain pahimmat ongelmat mainitakseni.

Ensimmäinen lapsi syntyi normaalisti alakautta toinen sectiolla. Yllättäen jouduin sectioon istukan sijainnin (etinen) vuoksi. Tilanne tuli nopeasti ja itkeskelin kätilön juoksuttaessa minua (sängyssä työntäen) leikkuriin. Minut nukutettiin, koska puudutusta ei ehditty antaa. Näin vauvan vasta 4 tuntia hänen syntymänsä jälkeen, kun pääsin heräämöstä osastolle. Vauvalla kaikki oli hyvin, samoin minulla. Menetin synnytyksessä aika paljon verta, joten olo oli tosi heikko vielä seuraavana päivänä.



Hoidin vauvaa sairaalassa päivisin itse, yöksi vein vauvalaan, koska sängystä nouseminen ja pelkkä kääntyminen sängyssä teki todella kipeää. Haavan ylä- ja alapuolelta iho oli tunnoton, mutta haava todella kipeä. Sain aluksi kipulääkkettä pistoksena, mutta sitten siirryttiin tabletteihin. Kivunhoito oli mielestäni hyvää. Kotiuduttiin kolmantena päivänä synnytyksestä. Synnytyksestä toipuminen oli hitaampaa kuin alatiesynnytyksen jälkeen, kaiken paitsi vauvan nostelua piti aluksi välttää. Haavasta poistettiin juokseva tikki viikon kuluttua leikkauksesta ja haava parani hyvin. Suihkuttelin haavaa aamuin illoin ja annoin ilmakylpyjä.



Jos saisin valita kumman synnytystavan ottaisin, valitsisin alatiesynnytyksen: siitä toipuu nopeammin ja vauvan syntymän näkee ja itse synnyttäminenkin tuntuu tärkeältä.

Helmikuussa -07 synnytin suunnitellulla sektiolla kuopuksemme.

Hän oli liian iso ja minulla liian pieni lantio jotta hän olisi pystynyt syntymään alateitse turvallisesti.



Suunniteltu sektio oli minulle pettymys, toivoin, että synnytys olisi käynnistetty ennen kuin vauva ehtisi kasvaa liian isoksi, mutta ultrassa sattui vähän mittaus virheitä ja vauvan koko arvioitiin liian pieneksi ja sitten, kun seuraavan kerran käynnistystä varten ultrattiin huomattiinkin, että vauva olikin jo liian iso. Ja ainoa keino synnyttää oli sektio.



Varsinainen sektio sujui ihan OK, mutta kun pääsin synnyttäneiden osastolle huoneeseeni, niin kohtuni alkoikin vuotaa uudelleen, eikä ollutkaan supistunut odotetusti. Joten hoitajat joutuivat painamaan kohtuani mekaanisesti melkein 2h.

Se teki aivan sairaan kipeää, kun leikkaushaavaa painettiin täysiä. Huusin ja valitin ääneen tuskasta. Ja hoitaja vieressä pyyteli anteeksi aiheuttamaansa kipua, mutta ilman sitä saattaisin kuolla.



Hemoglobiinini oli 80 ja vointi todella heikko ja kipeä. Sairaalassa jouduin ottamaan kipupiikkejä paljon ja kotonakin söin särkylääkkeitä pitkään. Kesti kuukausia ennen kuin toivuin entiselleni.



En suosittele sektiota kenellekään. Niin kipeää se toipuminen teki ja kesti pitkään.



Minulla oli vielä huonoa tuuria sairalaan henkilökunnankin kanssa. Viimeinen yö jonka sairaalassa olin, oli järkyttävä. Hoitajat eivät auttaneet minua, unohtivat antaa kipulääkettä, vauva vain itki vieressä. Tein asiasta valituksen ja sainkin siihen asiallisen vastauksen, että hoitajat olivat toimineet väärin.

Muu henkilökunta oli aivan ihanaa ja loistavaa, vain se viimeinen yövuoron henkilökunta oli kauheaa.



Sektion komplikaatioista ja kaikesta muuta jäi todella paha mieli pitkäksi aikaa. Olen todella onnellinen, että haaveissamme oli vain kaksi lasta ja että nämä kaikki kommellukset sattuivat kuopuksen kohdalla. Muuten meillä olisi varmasti vain 1 lapsi, jos esikoisen kohdalla nämä asiat olisivat sattuneet.

Huokaisen todellakin syvään, kun totean, että luojan kiitos, minun ei tarvitse enää ikinä synnyttää.



Sektion yhteydessä minulle tehtiin sterilisaatio.



En todellakaan suosittele sektiota kenellekkään ilman erittäin painavaa ja pätevää lääketieteellistä syytä.

Synnytystä yritettiin käynnistää, mutta se ei onnistunut. Lopulta eräänä aamuna sanottiin että tänään sitten päivällä leikataan. Itselleni leikkaus oli helpotus, koska synnytys olisi varmasti ollut vaikea alateitse koska poika oli jo todella iso. Lisäksi pelotti koska siskoni pakotettiin synnyttämään alateitse ja lopulta hänen lapsensa syntyi hätäsektiolla... Leikkaus sinänsä ei ollut kovin miellyttävä. Olin hereillä, sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Tuntui etten saa henkeä, yritin huutaa apua mutta tuntui ettei kukaan kuullut ääntäni. Yritin liikkua ja kai lähteä karkuun. Ehdin siis nähdä pojan ennen kohtausta. Lääkärit nukuttivat minut että saivat masun ommeltua kiinni. Mieheni kertoi minulle tapahtumienkulun myöhemmin, lisäksi synnytys käytiin läpi hoitajan kanssa ennenkuin pääsin sairaalasta kotiin. Itseäni harmittaa että minut nukutettiin sillä näin poikani vasta monta monta tuntia synnytyksen jälkeen, tuntuu että jäin paljosta, eka kylvystä yms... Ymmärrän kuitenkin että nukutus oli varmaan paras vaihtoehto, sillä muuten olisi varmaan satuttanut itseäni tms...

Itse jouduin kiireelliseen sektioon synnytyksen pysähdyttyä ponnistusvaiheessa avotarjonnan vuoksi. Sektio oli kipeän käynnistetyn synnytyksen jälkeen mukava ja helppo toimenpide. Olin jo seuraavana päivänä jalkeilla ja paranin yllättävän nopeasti. Kotona en enää tarvinnut kipulääkettä. Menisin ilman mitään epäilystäkään uudestaan sektioon, sitä edeltävästä synnytyksestä sen sijaan jäi ikävät muistot.

Itse jouduin kiireelliseen sektioon synnytyksen pysähdyttyä ponnistusvaiheessa avotarjonnan vuoksi. Sektio oli kipeän käynnistetyn synnytyksen jälkeen mukava ja helppo toimenpide. Olin jo seuraavana päivänä jalkeilla ja paranin yllättävän nopeasti. Kotona en enää tarvinnut kipulääkettä. Menisin ilman mitään epäilystäkään uudestaan sektioon, sitä edeltävästä synnytyksestä sen sijaan jäi ikävät muistot.

Kolme vanhinta ovat syntyneet normaalisti alateitse ja neljäs tuli sitten maailmaan sektiolla perätilan vuoksi. sektio harmitti ihan vietävästi mutta yli nelikiloisia synnyttäneenä alatiesynnytystä ei edes ehdotettu enkä missään tapauksessa olisi siihen suostunutkaan.

Olihan se kokemus sektiokin. Itse leikkaus sujui hienosti, leikkaussalihenkilökunta oli tosi ihanaa ja miehen sijasta, joka kyllä oli mukana, minua piti kädestä nukkumatti eli anestesialääkäri=)

Kyllä se sama liikutuksen tunne tuli kun vauvan vihainen karjunta(kun tullaan ryöstämään lämpimästä masupesästä, hävyttömät=)) sermin takaa kuului kuin silloinkin kun lapsi on tullut itse puhkumalla ja ponnistamalla. Ihan yhtä rakkaalta ja omalta tuntui.



Kurjaa oli joutua heräämöön ja eroon vauvasta heti synnytyksen jälkeen, tosin niin on käynyt alatiesynnytyksissänikin istukan jumimisten takia..



Sitä kipua mikä sektion jälkeen oli, en toivoisi kellekkään.. edes huumaava lääke ei vienyt kunnolla kipua haavasta ja ne jälkisupparit, niitä ei oikein voi sanoin kuvata.. Päälle kipakka yskä...;O

Mutta kyllä siitä silti noustiin pikkuhiljaa normaaliin elämään vaikka toisena päivänä sektion jälkeen tuntui että tässä makaan enkä muuta voi=)

Sektio meni hyvin. Toivuin leikkauksesta nopeammin, kuin esikoisen alatiesynnytyksestä. Leikkauksen jälkeen olin 8h vuoteessa, jonka jälkeen pääsin liikkumaan oman jakasamisen rajoissa osastolla ja hoitamaan lasta. Jälkivuotoa ei ollut juuri lainkaan (niukemmat, kuin kuukautiset) ja nekin kestivät vajaan viikon. Haava oli muutaman päivän kipeä ja parani ilman haavatulehduksia. Sektio oli ainoa synnytysvaihtoehto esikoisen syntymän aiheuttaman synnytyspelon takia (repesin pahasti ja repeämien ompelu epäonnistui). Jos tulisin vielä raskaaksi, en edes harkitsisi alatiesynnytystä vaihtoehtona.

Että sattuihan siellä leikkaussalissakin kommelluksia. Eli lääkäri ei meinannut millään saada spinaalipuudutusta onnistumaan. 2 lääkäriä sitten ähelsi ja ähelsi ja minä megamahani kanssa yritin olla niin kippurassa kuin vain voin olla. Sattui kovasti, kun yrittivät ja yrittävät työntää neulaa.



Lopulta minut komennettiin istumaan ja siinä olin niin kippurassa kuin mahdollista ja vihdoin onnistui. Tuskan hiki tippui minulta.

Että ei todellakaan ollut kivutonta ja hietöntä sektiolla synnyttäminen.



Kuulin jälkeen päin, että mahdollisena komplikaationa puudutuksesta olisi voinut tulla mieletön päänsärky. Onneksi ei tullut.



Tuosta 5:sen viestistä tuli mieleen, että meidän sairaalassa taas kannustettiin ottamaan vauva vierihoitoon. Yöt pompin haavani kanssa sängystä ylös ja alas itkevän vauvan kanssa. Varsinkin sen viimeisen yöni ja tuskasta sekä kivusta itkin =(

Aamuhoitajalle totesin itkien, että nyt lähden kotiin, tulen täällä vain sairaammaksi, kun en saa edes apua. Että kotona minua mies sentään auttaa. Ja näin tein, vaikka lääkäri oli kirjoittanut, että saisin kotiutua vasta seuraavana päivänä. Mutta ajatuskin, että olisin vielä yhden yön "monsteri hoitajien " armoilla ja ilman apua oli kestämätön.



Vauvan itkuunkin löytyi syy: maitoallergia.



T: 6

Ainoan oikean av-totuuden mukaanhan sektio ei ole synnytys. Sektiolla poistetaan lapsi äidin kohdusta, eikä kukaan synnytä mitään! Av-mammojen mukaan sektiolla maailmaan tulleet lapset eivät voi viettää edes syntymäpäivää, koska synnytystä ei ole tapahtunut! ;) ;) :))))))

edeltävistä tapahtumista? Mulla oli synnyttämisosuus niin helvetillinen, että sektio tuntui sen rinnalla huviretkeltä. Oli leikkauspöydällä onnellinen, että se on viimein ohi, ja näin taivaallisen mukavan olon ovat minulle saaneet! En edes muista koko puudutuspiikin laittamista, niin vähäpätöistä se kipu oli siihen verrattuna, mitä olin jo kokenut.

Ainoan oikean av-totuuden mukaanhan sektio ei ole synnytys. Sektiolla poistetaan lapsi äidin kohdusta, eikä kukaan synnytä mitään! Av-mammojen mukaan sektiolla maailmaan tulleet lapset eivät voi viettää edes syntymäpäivää, koska synnytystä ei ole tapahtunut! ;) ;) :))))))

Uskomatonta, että maailmaan mahtuu näin ahdasmielisiä ihmisiä.

Ensimmäistä yritin synnyttää alakautta, mutta synnytyksen pysähdyttyä päädyttiin sektioon. Kaksi muuta sitten syntyneet suunnitelluilla sektioilla. Leikkaukset sujuneet hyvin, mutta toipumisessa hankaluuksia. Kaksi kertaa kohtutulehdus ja viimeisellä kerralla huonosti parantumaan lähtenyt sektiohaava joka täytyi sitten avata uudelleen.

Ainoan oikean av-totuuden mukaanhan sektio ei ole synnytys. Sektiolla poistetaan lapsi äidin kohdusta, eikä kukaan synnytä mitään! Av-mammojen mukaan sektiolla maailmaan tulleet lapset eivät voi viettää edes syntymäpäivää, koska synnytystä ei ole tapahtunut! ;) ;) :))))))

kertomustasi lukiessa tuli sellainen olo, että sektiossasi ja koko sairaala-ajassa kaikki mahdollinen on mennyt pieleen :(.

maailmaan. Synnyttäminen on tekemistä ilmaiseva verbi. Eihän ihminen joka makaa leikkauksessa tee asian hyväksi itse mitään. Lapsi syntyy sektiolla mutta ei äiti synnytä :-(

Ainoan oikean av-totuuden mukaanhan sektio ei ole synnytys. Sektiolla poistetaan lapsi äidin kohdusta, eikä kukaan synnytä mitään! Av-mammojen mukaan sektiolla maailmaan tulleet lapset eivät voi viettää edes syntymäpäivää, koska synnytystä ei ole tapahtunut! ;) ;) :))))))

Ja huomasin tuosta toimituksen viestistäkin yhden kauhean kirjoitusvirheen: av:lla puhutaan keisariNleikkauksesta. Toimituksen on nyt hyvä oppia tavoille, on teilläkin sitten helpompaa:))))

-13-

Synnytykseni käynnistettiin Sytotec-tableteilla. Kaksi tablettia ehdittiin antaa ja kolmatta laitettaessa meni lapsivedet, milloin minut siirrettiin synnytyssaliin.

Kiireelliseen sektioon päädyttiin 11 tunnin synnytysyrityksen jälkeen. Oksitosiinitippaa annettiin koko synnytyksen ajan.



Sektio oli hyvä kokemus. Koin suurta helpotusta, koska supistuskivut hävisivät samantien, kun puudutus alkoi vaikuttamaan. Olin kokoajan hereillä ja kuulin kun vauva itki ensimmäisen kerran. Juttelimme mieheni kanssa niitä näitä leikkauksen aikana.



Toipuminen meni hienosti, olin jalkeilla ja hoisin vauvaani jo samana iltana. Arpikin on parantunut kivasti. Tosin huomasin sairaalan käytävällä, että alakautta synnyttäneillä käveleminen, istuminen yms. näytti sujuvan paljon helpommin. Sängystä ylösnouseminen vaati hyviä käsilihaksia.

Luonnollisestikin pitkä arpi alavatsassa oli arka. Pari ensimmäistä päivää meni särkylääkkeiden voimalla, mutta ennakko-odotuksiin nähden varsin kivuttomasti.



Ainoana miinukseni voi sanoa sen, ettei vauvaa saa heti rinnalle. Ja joutuu olla pari tuntia yksin heräämössä, kun isi taas viettää aikaa kaksin vauvan kanssa. Sain kyllä nähdä pientä hetken aikaa, mutta olin itse todella väsynyt pitkittyneestä synnytyksestä, etten kokenut varsinaista "ihanaa, pitkään odotettu vauvamme" -elämystä. Sitä olen vähän harmitellut jälkikäteen.



Kaikenkaikkiaan hyvä kokemus näin jälkikäteen ajateltuna.