Synnytitkö sektiolla?

Minun poika syntyi sektiolla 16.12.08 rv 36+2.



Mulla oli raskausmyrkytys ja vauva perätilassa.

Olin ensin lähialueen pienemmässä sairaalassa, missä olisi annettu synnyttääkin, mutta siirryin sitten Oysiin ja siellä sanottiin, että ei missään nimessä saa synnyttää ensimmäistä, kun on perätilassa ja mulla toksemiaoireet. Olin kyllä loppujen lopuksi niin huonossa kunnossa, että en olisi varmaan jaksanutkaan synnyttää.



Leikkaukseen lähtö tuli sitten hyvin äkkiä, kun asia oli päätetty ja en ehtinyt paljon miettiä koko juttua. Ei kerinnyt pojun isäkään ihan perille sairaalaan :)



Hoitajat ja kätilöt oli tosi ihania.

Kaikista inhottavinta oli se puudutuksen laitto selkäytimeen.

Luulin tietäväni siitä jotain, kun on otettu selkäydinnestettä näyte, mutta se ei ollut kyllä mitään.. Puudutuspiikkiä ei saatu kunnolla ensimmäisellä kerralla, mutta jonkin aikaa tökkivät, niin sitten se onnistui.

Muuten leikkaus meni tosi nopeaa ja ei ollut mitään ongelmia.



Poika syntyi klo 11.03. Illalla sitten alkoi olla kipeä olo.

Sängystä ylös pääseminen oli hankalaa. Mulla leikkaushaava pystyssä ja tikit kiristi kovasti, kun läskit siinä painoi.

Seuraavana päivänä oli vielä hankalaa, mutta sitten olo helpotti, kun lähti liikkeelle väkisin.



Ei mulla ainakaan jäänyt mitään traumoja. Ei kyllä ollut erikoisen kivaakaan ja haluaisin kyllä joskus kokea synnyttämisenkin..

Mutta pääasia, että tuo pikkumies tuossa vieressä kitisee, sama se, miten se tähän maailmaan on tullut :)

Synnytin lapseni 02/08 suunnitellulla sektiolla, siis vuosi sitten. Lapseni oli perätilassa enkä ensisynnyttäjänä suostunut normaaliin alatiesynnytykseen, vaikka sen lääkärin mukaan olisi ehkä pitänyt olla mahdollista. Hyvä että sektio tehtiin lapsi oli "tiukassa" otteessa lonkkieni välissä ja vaikka kukaan ei myöhemmin asiasta maininnut mitään olisin varmaan kuitenkin joutunut sektioon napanuoran lyhyyden sekä lapsiveden vähyyden vuoksi.



Lapsi oli ollut perätilassa suht pitkään, siksi vanhemmille järkytys, kun lapsella todettiin lonkkaluksaatio. Mutta, muutama viikko ja jo alkoi aurinko sitten paistaa. Nyt lapsi pian täyttää vuoden ja kävelee ja touhuaa niin ettei perässä meinaa pysyä. Lonkkaluksaatiosta ei enää mitään tietoa, vain pieni muisto äidillä ja isällä mielen sopukoissa.



Sektion jälkeen olin itse todella hyvin voiva. Adrenaliini virtas ja energiaa oli kuin pienessä kylässä. En tahtonut pysyä paikallani, en malttanut. 10 tuntia sektiosta suihkussa ja jalkeilla. Kaikki ihmetteli mikset nuku ja lepää kun voisit, mutta en todellakaan tuntenut siihen tarvetta. Kaikki meni siis osaltani mainiosti, ei jälkioireita ei mitään. Maidon nousu kesti päivän pari, se ehkä näin jälkikäteen harmittaa eniten kun en saanut vauvaa heti kainalooni ja rinnalleni vaan jouduin olemaan heräämössä tunnin ennen kuin sain pienokaisen kainalooni.



Mutta päätöstä sektiosta en todellakaan kadu. Iso asia joka jännitti todella paljon etukäteen, mutta riskit ja kaikki muut unohtui sillä hetkellä kun kyyneleet silmissä kuuntelin pienen ihmisen isoa parkaisua... "äiti ja isi, mä tulin nyt"....

Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla jalkatarjonnan vuoksi. Koko raskausajan kävin läpi synnytyspelkoa. Tiesin vauvan olevan perätilassa jo varhaisessa vaiheessa, mutta jostain syystä minua ei otettu vakavasti neuvolassa ja lääkärissä. Vasta kun neuvolassa vaihtui terveydenhoitaja, huomasi tämä uusi ihminen, että vauvan pää tuntui kylkiluiden alapuolella. Viikkoja oli kuitenkin kasassa jo 36 joten ultralla todennetun tilanteen jälkeen yritettu ulkokäännös ei enää onnistu. Silloin itkin, etten pääsekään synnyttämään :-)



Sektio sinänsä oli aika miellyttävä kokemus, leikkaussalissa oli mukavaa ja hetken kestänyt kauhu tulevasta operaatiosta meni nopeasti ohi, kun spinaalipuudutus olikin niin helppo juttu ja olin varmasti siinä vaiheessa jo muutenkin lääkitty. Vauvan sain katsottavaksi noin minuutiksi, sitten vauva poistui isän kanssa ja minä jäin paikattavaksi ja heräämöön. Olin vaatinut jo etukäteen, että vauva pitää saada heräämöön ja sainkin rinnalle ensimmäisen kerran sinne.



Muistikuvat ovat hataria ensimmäisestä vuorokaudesta, mutta muistan aina sen ensimmäisen vuorokauden leikkauksen jälkeen, kuinka kovat tuskat minulla oli leikkaushaavasta. Kyljen kääntökin avustettuna oli todella hirvittävää. Paranin kuitenkin nopeasti, seuraavana päivänä jalkeille nousu oli myös tuskallinen kokemus mutta kolmantena päivän sektiosta pääsin jo kotiin. Koska en milloinkaan aiemmin ollut ollut missään leikkauksessa, en ollut voinut kuvitella millainen leikkaushaavan tuska on ja se oli suuri shokki!



Maito nousi normaalisti ja imetin onnistuneesti. Lapsi on ollut terve ja itsellänikin leikkausjäljet parantuneet hienosti. Nyt olisi edessä kaksosten alatiesynnytys, jos vain tarjonta ei muutu ennen loppumetrejä.

Esikoisen synnytys käynnistyi viime tammikuussa varsin normaalisti. Epiduraali auttoi hiukan torkkumaan supistusten välillä yöllä. Aamun koittaesa kohdun suu oli 9 cm auki. Totesin etten ota enää lisää puudutetta, jotta ponnistusvaiheessa on sitten helpompaa. Hetken päästä soitin kelloa, kun tuli kova ponnistamisen tarve. Kätilö tuli ja tutki ja kertoi, että nyt ei sitten saa ponnistaa, koska kohdun suu ei ole täysin auki. Yritin siinä sitten pidätellä tuskissani ponnistuksia. Lopulta kohdun suu painui 7cm:n eli kiinni päin, eikä enää auennut, koska vauva oli avotarjonnassa ja painoi päällään verisuonia ja hermoja ja esti aukeamisen. Kiireelliseen sektioon päädyttiin, koska alatiesynnytykselle tuli totaali stoppi ilman todella suuria repeämiä ja vuotoja. Siinä sitten itkin harmiani, kun suoneen lykättiin 39 asteen kuumeen takia antibioottia ja supistukset "lopettavaa" lääkettä, joka sai lihakset hakkaamaan jokaisen supistuksen voimasta ja samalla teki kovasti mieli ponnistaa ja kaikki mahdolliset puudutukset ja kipulääkkeet oli jo saatu. Kahden tunnin tuskan jälkeen minut vietiin leikkuriin. Pelkkä sängystä toiseen siirtyminen oli kamalaa. Onneksi hoitajat käyttivät nostolakanaa. Kyljelleni en olisi ikinä päässyt ilman apua. Jo se helpotti kun yksi hoitajista otti tukevan otteen hartioista ja polvien takaa. Oli se autuas tunne, kun spinaalipuudutus alkoi vaikuttaa. Terve poika nostettiin aivan sinisenä nenäni eteen, kun oksensin leikkauspöydällä.



Onneksi toipuminen sujui kohtalaisen hyvin, vaikka ensimmäinen yö oli jotain aivan kamalaa. Jokaiselle kyljen käännölle piti soittaa hoitajaa avuksi. Onneksi poika oli hyvä nukkumaan heti ensimmäisestä yöstä lähtien (4h). Mutta lapsen paino-ongelmien ja myöhemmin todettujen allergioiden kanssa painiessa on oma vointi unohtunut ja kaikki voimat keskitetty pojan selviämiseen ja hoitoon. Siinä sivussa sitten on huomaamatta parantunut haavat ja muut. Muistona on arpi ja tunnotonalue sen ympärillä. Olisin antanut melkein mitä vain saadakseni synnyttää alateitse, mutta ymmärrän kyllä ettei tilaanteessani voitu muuta. Yhä tunnen syyllisyyttä ja "huono äiti" ajatuksia, jos porukassa tulee puhetta synnytyksestä, vaikka valinta ei ollut minun. Mutta tällä hetkellä ajattelen kuitenkin niin, että kaikkein tärkeintä on että poika saatiin hyvissä voimissa tähän maailmaan ja nyt kun on selvitty tietämättömän terveydenhoitajan syytösten läpi allergian selviämisen kautta oikein terhakkaaseen ja ihanaan 10kk pojan arkeen en voi sanoa kuin että tähän pyrittiin ja tähän päästiin. Keinot olivat toiset kuin toivoin, mutta pääasia on että ollaan tässä ja nyt - onnelisesti ja onnellisia!

Itse olen synnyttänyt ensimmäisen lapsen naistenklinikalla. Lapsi oli 4160g ja päänympärys 36cm. tosin tehtiin mulle eppari ja se parani nopeasti ja itsekkin palauduin koko synnytyksestä hienosti. Hengissä olen edelleen ja tuon jälkeen syntynyt vielä 4 lasta alakautta.

Mitä tarkotat tuolla "ilman vaurioita" ?

Synnytykseni jälkeen minulle todettiin ja kirjoitettiin jopa todistus, siitä että sekä äiti ja lapsi olisi menehtenyt jos olisin alatiesynnyttänyt, koska kenenkään lantio ei kestä yli 35cm päänympäryksen läpimenoa ilman vaurioita.

Olen tekemässä valitusta kyseisestä leppävaaran alueen neuvolalääkärin toiminnasta. Olisihan siinä menehtynyt kaksi ihmistä lääkärin itsepäisyyden ja pätemisen tarpeen vuoksi.

että vielä kolmantenakaan päivänä ei saanut syödä kuin mehukeittoa.



Naistenklinikalla kaksi sektiota takana ja molemmilla kerroilla leikkauspäivänä sitä mehukeittoa, mutta jo seuraavana päivänä sain leipää, jugurttia ja muutakin perusruokaa. Eli nälässä piti olla se leikkauspäivä, ei enää sen jälkeen.

Poika syntyi sektiolla 2001 ja syy miksi päädyttiin tähän oli ,kun mies on merillä töissä, niin pääsi varmuudella "synnytykseen" mukaan.-oli lomilla silloin, vaikka poika tuli maailmaan 4 päivää suunniteltua sektiota aikasemmin.

Kokemus oli ihan hyvä, enkä tunne olevani huono äiti, vaikka en synnyttänyt alateitse. Olis sairaalassa 4 yötä, kun tunsin olevani Ok, ettei tarvinnut olla viikkoa,vaikka lääkäri niin meinasi että täytyy olla viikko.

Vatsa/haava tosin oli kipeä, mutta ei liiaksi, joten pärjäsin vauvan kanssa hyvin.

Ihan kiva ja miellyttävä kokemus.

Nyt poika reipas ekaluokkalainen.

Itse olen synnyttänyt ensimmäisen lapsen naistenklinikalla. Lapsi oli 4160g ja päänympärys 36cm. tosin tehtiin mulle eppari ja se parani nopeasti ja itsekkin palauduin koko synnytyksestä hienosti. Hengissä olen edelleen ja tuon jälkeen syntynyt vielä 4 lasta alakautta.

Mitä tarkotat tuolla "ilman vaurioita" ?

Synnytykseni jälkeen minulle todettiin ja kirjoitettiin jopa todistus, siitä että sekä äiti ja lapsi olisi menehtenyt jos olisin alatiesynnyttänyt, koska kenenkään lantio ei kestä yli 35cm päänympäryksen läpimenoa ilman vaurioita.

Olen tekemässä valitusta kyseisestä leppävaaran alueen neuvolalääkärin toiminnasta. Olisihan siinä menehtynyt kaksi ihmistä lääkärin itsepäisyyden ja pätemisen tarpeen vuoksi.

esikoisemme sektiolla vaikean pre-eklampsian vuoksi rv 28. Käynnistys ei ollut vaihtoehto pienien viikkojen sekä täysin epäkypsän tilanteen vuoksi. Kiireellinen sektio sujui hyvin, saman päivän jouduin viettämään sängyssä mutta seuraavana päivänä sain luvan nousta. Kipulääkettä sain sopivasti, toki haavaa särki silloin tällöin mutta isompaa kipua en tuntenut. Epämukavinta oli päivä ennen tikkien poistoa kun mahaa kiristi. Tikit kun poistettiin, kivutkin hävisivät.

Luulen kyllä että nopeaan toipumiseen vaikutti huoli vauvasta, ei vain ollut aikaa miettiä omia kipuja kun pieni oli teholla kriittisessä tilassa.

Esikoinen päätti istuskella masussa loppuun asti käännösyrityksestä huolimatta ja niinpä päädyimme suunniteltuun sektioon. Lopputuloksena oli sitten kuitenkiin kiireellinen sektio, kun asukki oli hieman eri mieltä äidin kanssa syntymäpäivästään =)



Sairaalassa olimme n klo 5.00 aamulla ja tyttö näki päivänvalon 6.40. Tässä välissä ultrattiin (asennontarkistus) ja kutsuttiin leikkurin henkilökunta paikalle. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire ja itsekin pysyin tästä johtuen rauhallisena. Eniten pelotti epiduraali/spinaali, mutta sekään ei sitten sattunut oikeastaan yhtään. Leikkaus meni hyvin, tunsin ainoastaan epämiellyttävää vellontaa. Syntyi yhdeksän pisteen tyttö =)



Toipuminen oli nopeaa, kipupumppu oli paikoillaan ensimmäisen yön, mutta seuraavana päivänä pyysin ottamaan sen pois, koska lääkkeistä tuli huono olo. Tämän jälkeen en kipulääkkeitä tarvinut. Sairaalassa vietimme 4 päivää, jona aikana hoidin lasta enimmäkseen itse. Ainoa hankalauus oli sängystä nouseminen, mutta sekin meni ohi muutamassa päivässä. Kotonakin toipuminen oli nopeaa eikä leikkaushaava ollut kipeä oikeastaan milloinkaan.



Jos saisin itse valita, niin mielummin synnyttäisin sektiolla, koska pikkukakkosen synnytyksen jälkeen olin kipeä 5-6 viikkoa! Synnytys sinänsä oli ihan normaali ja epiduraalin takia oikeastaan myös kivuton. Mutta ne jälkikivut!!! Repesin aika pahasti (ensikertalaisen ponnistusvaihe 8 min) ja koko alapää oli pari viikkoa niin kipeä ettei istumisesta tullut juuri mitään ja oikeastaan vain makasin sohvalla ja melkein itkin kivusta. Seuraavat 3-4 vko olivat myös tosi pahoja. Kaikki oli kuitenkin ihan ok, eikä ollut kyse mistään tulehduksesta tai haavojen uudelleenrepeämisestä. Näiden kokemusten pohjalta siis itse valitsisin laikkeuksen, jos se olisi mahdollista...

Lapseni syntyi sektiolla täysin yllättäin rv 30, kun minulla irtosi istukka ja alkoi verenvuoto.



Sektio-kokemus oli ihana! :) Henkilökunta hääri ympärillä hyväntuulisina, radiosta kuului mukavaa musiikkia leikkaussalissa, puudutukset ja kaikki meni ihan putkeen. Ensimmäisinä päivinä leikkaushaava oli kipeä, mut ei mitään tainnuttavaa kipua. Ylösnouseminen sängystä oli ahdistavinta! Toivuin tosi nopeaa sektiosta, muistaakseni leikkausta seuraavana päivänä aloin taas kävellä vessaan jne. Parin viikon sisällä sektiosta pyöräilin päivittäin matkan keskolaan lastani hoitamaan...

Minulle sektio oli kaikin puolin ikävä kokemus, vaikka lääketieteellisesti ajatellen kaikki menikin "ihan hyvin". Lähes kaikki toimenpiteeseen liittyvät ikävät puolet on täällä jo moneen kertaan mainittu, enkä siksi aio niitä enää toistaa. Ainoastaan yhdestä sektion oleellisesta haittapuolesta en ole vielä nähnyt mainittavan sanaakaan.



Vaikka sektioarpeni onkin tehty poikittain ja melko alas, se on mielestäni kaikesta huolimatta todella ruman näköinen. Olisi mielenkiintoista tietää missä määrin muut leikkaukseen joutuneet kärsivät tästä pysyvästä ulkonäköhaitasta. Itse en esimerkiksi voisi enää kuvitellakaan meneväni vaikka uimahalliin tai kylpylään. Ja minä kun olen aina tykännyt todella paljon saunomisesta. Nykyään saunomiseni ovat vähentyneet ehkä kymmenekseen entisestä. En kertakaikkiaan pysty enää olemaan alasti vieraiden ihmisten seurassa. (Eikä meillä valitettavasti ole omaa saunaa.)



Tiedän useimpien ajattelevan, että niin kauan kuin lapsi on terve, äidillä ei ole oikeutta valittaa yhtään mistään. Ei sen kummemmin leikkauksen aiheuttamista traumoista, kivuista kuin pysyvistä ulkonäköhaitoistakaan. Etenkin ulkonäköhaitasta valittaminen leimataan turhamaisuudeksi. Joka tapauksessa leikkaus haittaa edelleen jokapäiväistä elämääni.

16 tunnin alatiepunnerruksen ja epäonnistuneen imukuppiyrityksen jälkeen päädyttiin kiireellisen ja hätäsektion välimuotoon eli ei nukutettu, mutta vedettiin pystyviilto. Vauva oli aluksi vähän veltto ja pisteet vain 6/8, mutta nopeasti toipui ja ollut sittemmin ihan terve ja virkeä vauva.

Syynä sektioon päätymiseen oli kuulemma ahdas lantio, josta vauva ei mahtunutkaan tulemaan. Kumma, että asiaa ei huomattu useissa ultrissa ja tutkimuksissa yliopistollisen sairaalan äitiyspolilla ennen synnytystä. Ennustivat vain kookasta vauvaa, kun ei laskeutunut, eikä tullut mieleen, että vauva ei mahtunut laskeutumaan.

Operaatiossa oli järkytys hoitohenkilökunnan iso määrä ja tilanteesta johtuva kiire ja nopea touhuaminen, ei oikein itse edes tajunnut, mitä nyt ja seuraavaksi tapahtuu. Mutta henkilökunta oli mukavaa ja leikkaava lääkäri kävi jälkikäteen vielä juttelemassa.

Itse menin operaatiossa huonoon kuntoon, verta piti tankata kolme pussia, hemoglobiini laski tosi alas ja meni pari kuukautta toipumiseen kun haavoja ja tikkejä oli joka puolella. Alkuun en osastolla päässyt edes sängystä ylös ja vauvaa piti hoitajien nostaa viereen. Mutta sitkeästi vierihoidin vauvan ensimmäisestä yöstä alkaen.

Jos ikinä edes harkitsen toista lasta, aion vaatia suunnitellun sektion, samaa tilannetta en halua kokea enää uudestaan.

toinen oli poikkitilassa ja sydänäänet romahtivat, joten päädyttiin loppujen lopuksi hätäsektioon. Hyvin se sujui, sillä selvisimme kaikki hengissä. Toipuminen vei kauan, sain jonkun tulehduksen sairaalassa ja jouduin olemaan siellä 10 päivää, sain hemohessiä ja muita troppeja :-)

Ensimmäinen oli perätilassa, olin käännösyrityksessä mutta siellä ultrassa huomattiin,että poikani oli kohdussa jalat pyllyn alla asennossa.Joten ei pystytty kääntämään.Varasimme ajan. Mutta poikani päättikin tulla aikaisemmin. Syntyi rv 36. Jännitti kovasti,kun olimme matkalla sairaalaan...ja periaatteessa pelkäsin,että kun lapsivedet menee niin vauva tulee pian... hyvin kerkesimme sairaalaan ja tunnin päästä poika tuli maailmaan. Se meni niin äärettömän nopeaan,että itse leikkaus ei kerinnyt mua jännittää.Ja meni erittäin hyvin, yhden päivän olin sängyssä ja sitten menoksi :) hitaasti tottakai...mutta haava ei ollut niin kipeä.parani nopeasti.



Toinen sektio oli jännitti enempi. Ekan sektion jälkeen jouduin menemään synnytystapa arvioon, vaikka poika olikin oikeinpäin. Siellä sainkin aika shokkiuutisia, kohdussani on heikko kohta,joka saattaisi repeytyä supistuksissa.Joten synnytystavaksi suunniteltiin sektio.Kolmatta lasta en saa enään...voi repeytyä siis ihan alkuvaiheissakin jo. =( sektio varattiin ylihuomiselle. ja sekös vasta jännitti....oli niin huono olo...mutta henkilökunta oli aivan ihana. 4B tays :)

Yhden päivän silloinkin olin vain makuutasossa.Haava parani hieman hitaammin, tehtiin samaan kohtaan mihinkä vanhakin oltiin tehty.

Oon synnyttäny kaikki kolme sektiolla.

Ensimmäisen kohdalla loppuvaiheessa sydänäänet pysähty, toisen kerran myös sydänäänissä oli häikkää ja romahti joka kohdatti siihen että päädyin leikkauspöydälle.

Kolmas oli suunniteltu sektio.

Ensimmäinen oli kivualias ja todella nopea leikkaus.

Kaksi muuta meni hyvin ja toivoin nopeaan.

Lapset terveitä 1,2 ja 4 vuotiaita poikia.