Kotiäitiys niin helppoa verrattuna oikeeseen työhön!

Mulle kotiäitiys on unelmien ammatti, tästä haaveilin teini-iästä lähtien ja todellisuus on ollut ihanampaa kuin osasin etukäteen kuvitella. Lapset tuovat valtavasti iloa, on etuoikeus hoivata ja rakastaa heitä. Mulle on myös tärkeää, että lapset näkevät ja erityisesti tuntevat, että he ovat toivottuja ja että iloitsen yhteiselosta heidän kanssa. Tuntisin itseni epäonnistuneeksi naisena ja äitinä, jos en kykenisi arkea lasteni kanssa kohtaamaan, vaan pakenisin työelämään ja sysäisin lapseni muualle.



En ymmärrä väitettävä, että kotonaolo ei olisi älyllisesti haastavaa. Minkä arvon annatte lapsillenne? Pidättekö heitä tyhminä? Eikö lapsi ole tiedonjanoinen; lapsi haluaa oppia, saada uusia kokemuksia, valloittaa maailman askel kerrallaan. Onko mitään älyllisesti haastavampaa ja arvoltaan suurempaa työtä, kun tarjota ainutlaatuiselle, niin rakkaalle ja kallisarvoiselle lapselle kaiken sen, mitä hän tarvitsee voidakseen kasvaa täyteen mittaansa niin henkisesti, fyysisesti, älyllisesti ja emotionaalisesti. Vastaus on: ei ole.

Kotiaititys on elamantapa. Se on jokaisen henkilokohtainen valinta jonka ei pitaisi paljon haitata muita. Kotiaitiys voi olla helppoa tai se voi olla rankkaa tai se voi vaihdella paivittain helposta rankkaan. Jokainen luo omanlaisensa elaman.....yleensa sen mukaan minka tunteen tarkeimmaksi itselleen. Toisille tarkeinta on olla omien lastensa kanssa ja kasvattaa heita ja toisille tarkeampaa voi olla oman ammatin harjoittaminen.



Tarkeinta kait on etta jokainen voisi elaa onnellisen elaman ja tuntea itsensa tarkeaksi ja arvostetuksi. Onko kotiaitiys Suomessa tarkeaa ja arvostettua?

mutta minusta kotiäitiyden rankkuuss on paljolti kiinni siitä montako lasta sinulla on ja vielä montako alle 3v. useamman kanssa saa kyllä todellakin aivot jumapat ja olla järjestelmällinen että saa arjen pyörimään. lisäksi lasten luonne vaikuttaa.toiset ovat vaativimpia tai vilkkaampia kuin toiset,toiset viihtyvät yksin,toist tarvitsevat aikuisen huomiota ja syliä enemmän. lusäksi vaikuttaa se että käykö kodissa ulkopuolist siivoojaa(nykyisin kovin yleistä) tai vaikka minkä kokoinen asunto on,isossa enempi hommaa. lisäksi asiaan vaikuttaa ihmisten siisteys erot,toiset siivoavat päivittäin koska eivät viihdy sekamelskassa ja toisille pieni pyykkivuori ei tuota harmita hiuksia. Lisäksi äidin ikä vaikuttaa ja sekin minusta että viihtyykö oikeasti kotona. on niin pljon asioita(lista voisi jatkua) jotka vaikuttava kotiäitinä olemisen rankkuuteen että minusta on vaikea verrata toisiin kotiäiteihin ja niiden arkeen. toki ammattikin vikuttaa,toisilla leppoisimapi työ kuin toisilla jne.

höpöhöpö

kyllä minun tuntemat työssäkäyvät äidit ottavat lastensa vuoksi vapaata töistä ja jäävät hoitamaan lapsiaan. ja jos itse sairastuvat vievät lapsensa hoitoon tai mies vie. sen sijaan kotiäiti jää hoitamaan lapsensa pää kainalossa.jos lasten mummo ei asu vieressä.

fyysisestä puolesta voin esimerkiksi sen sanoa kun kahdesta lapsesta toinen on kipeä, yöllä ei saa nukkua ja päivällä pitäisi jaksaa toisen kanssa olla ja leikkiä. pahimmillaan on ollut neljässä yössä yhteensä n.5 tuntia unta. toinen esimerkki on se kun joutuu hoitamaan sairaita lapsia ollessaan itse sairas. olen joutunut hoitamaan kahta vatsataudissa oksentavaa lasta kun olen myös itse ollut vatsataudissa. ja lapset olivat sen ikäisiä etteivät osanneet mennä vielä vessaan tai käyttää vatia oksentaessaan joten sitä sai sitten korjata joka paikasta ja taudin jälkeen pestä kaikki matot.

en minä tätä kotiäitiyttä mihinkään vaihtaisi ja on huomattavasti ihanampaa kuin töissä käyminen mutta kyllä se välillä käy voimille ja kunnolla.

Kuvitellaan tilanne, että lapset oksentaa pari yötä ja joudut valvomaan. Kotiäitinä saat jäädä seuraavana aamuna kotiin lasten kanssa. Mihinkään ei ole pakko mennä, voi laittaa kipeille lapsille esim videot päälle ja ottaa itsekin rauhallisesti. Sellaisena päivänä ei ole pakko tehdä kotitöitäkään. Työelämässä ollessasi hoidat oksentavia lapsia sen pari yötä ja aamulla sinun on noustava ja mentävä töihin. Et voi jättää työtehtäviä hoitamatta, vaikka olisistkin valvonut yön ja sinua väsyttää.

Kyllä se kotona oleminen on tuossakin tilanteessa helpompaa.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun saan olla kotona hoitamassa omia rakkaita lapsiani, nahda miten he kasvavat ja miten kokevat elaman yla- ja alamaet. Taa on mulle tarkeinta elamassa eika mikaan mene sen ohi. En kaipaa tyoelaman stressia ja tyonantajan ohjeita. En kaipaa ohjeita miten tehda asiat vaan saan ihan itse suunnitella paivan ohjelman ja sen mukaan mitka omat fiilikset ovat. Kohta 6 vuotta kotiaityitta takana ja saa kylla loytya aika ihmeellinen tyo, etta tan elamani vaihtasin mihinkaan toisenlaiseen. En vaan osaisi kuvitella vievani lapsiani joka paiva 8 tunniksi isoon lapsiryhmaan missa hoitajat eivat kykene antamaan sita rakkautta mita itse pystyn antamaan.

"Tuntisin itseni epäonnistuneeksi naisena ja äitinä, jos en kykenisi arkea lasteni kanssa kohtaamaan, vaan pakenisin työelämään ja sysäisin lapseni muualle."



Minua taas surettaisi jos pitäisi normaaliin elämään kuuluvaa työskentelyä "pakoiluna".

ja työ. Ei ihan virallisesti juuri sillä nimelllä, mutta kuitenkin. Jos hoidat päätoimisesti kotona sijoitettuja lapsia, se on sinun työsi. Vaikka oletkin toimeksiantosuhteessa eikä työsuhteessa johonkin tai joihinkin kuntiin.

siis luonteesta, toiveista, tarpeista. Sekä siitä millaiset lapset on. Mä olin kolme vuotta kotona lapsen kanssa (ihan normaali, terve ja ihana tyttö) ja ajattelin kans pitkin hampain töihin paluuta. Huomasin sitten kuitenkin kun olin jonkin aikaa ollut töissä, että tässähän pääsee helpommalla. On aikaa syödä ja käydä vessassa rauhassa. Ei tarvitse koko ajan olla saatavilla, tarvittuna. Eli mulle oma aika ja rauhassa olo on tärkeää. Työ sinällään ei ole mulle erityisen tärkeää, vain toimeentulon lähde.

Silti, nyt odotan toista ja aion kyllä olla kotona ainakin kaksi vuotta... On se kuitenkin jotain, kun ei tarvi aamuisin lähteä minnekään. Vaikka sitten joutuisikin heräämään jo viideltä...

Ihmisillä kun tuppaa olemaan erilaiset lapset, perhe ja olosuhteet. Ja ihan erilainen työ. Nämä kaikki vaikuttaa siihen että kumpi on raskaampaa. jos kahdella ihmisellä on täysin samanlaiset tilanteet niin sitten voi paremmin keskustella siitä että kumpi on raskaampaa.



Yllättävän paljon vaikuttaa sekin, että minkälaisessa paikassa asuu. Meidän lähellä on tosi olematon puistokulttuuri, ts joutuu todella näkemään vaivaa että tapaa muita ihmisiä ja lapsilla on samanikäistä seuraa! Se on ihan eri juttu jos naapurista löytyy leikkiseuraa ja äidillekin pullakaveri. Nykyään meillä on sadan metrin päässä uusi päiväkoti jossa on kerhotoimintaa, mutta aiemmin mitään tällaista ei ollut. Tuntui että maa olisi niellyt kaikki ihmiset vaikka lapsiperheitä täällä on paljon.

minulla on huomattavasti helpompaa töissä kuin kotona.

Silti olin kotona lasten kanssa 5 vuotta ja ihan omasta halustani =)



"Oikeassa työssä" olen suunnittelijana (it-alalla). Kerron nyt kun joku kuitenkin sitä kohta kysyisi ;)

Mun luonteelleni sopii parhaiten semmoinen työ jossa saan keskittyä näpräämään jotain pikkuasiaa tuntikausiksi eikä semmoinen oikein onnistu kotona lasten kanssa.

Heidän kanssaan kun elämä on paljon nopeatempoisempaa, jatkuvasti pitää hypätä johonkin päin. Minusta itsestäni se nopeatempoisuus toki on lähtenyt. Itse järjestin kaikenlaista ohjelmaa viikkoon, kerhoja, kyläilyjä, jumppia, uimista, äititapaamisia jne. jne.. En kuitenkaan usko että olisin jaksanut olla kotona niin kauaa ilman noita aktiviteetteja ja niiden tuomia sosiaalisia kontakteja.

olin 5v kotona lasten kanssa ja ihanaahan se oli. Mieli tekisi edelleen olla kotona, mutta lapset viihtyvät päiväkodissa kolmesti viikossa erinomaisesti. Mies on lomautusuhan alla ja itse olen tyytyväinen, että töitä omalla alallani on enemmän kuin ehdin tehdä. Eli talous edes jotenkuten turvattu, jos vain minulla olisi töitä. Silti, kyllä kotona olo oli helppoa tähän tolkuttoman uuvuttavaan työelämässä olemiseen.



Miehi oli myös muutaman kuukauden kotona lasten kanssa ja sanoi sen olleen elämänsä paras ja rentouttavin ajanjakso ilman kauheita työelämän vaatimuksia ja jatkuvia aikatauluja.

ja rutiininomaiset kotityöt raskaita.

Toisille asia voi hyvinkin olla toisinpäin.

Omat haasteensa on kummassakin, kotona olemisessa ja työssä käymisessä.

Työelämä vaatii vaan eritavalla niin paljon. Aivokapasiteetin pistämistä likoon (mistä nautin) joka päivä, koska työni on vaativaa. Kotona olin lastani hoitamassa lähes kolme vuotta mikä oli ihanaa aikaa minulle ja toivottavasti myös lapselle, mutta ei sitä voi verrata työelämään. Eikä tarvitsekaan. Aika aikansa kutakin.

Ja olenhan minä äiti ihan samalla tavalla raskaan työpäivän jälkeenkin... hieman vaan väsyneempänä, mutta onnellisempana.

Itse olen ainakin tuommoisissa tilanteissa ilmoittanut esimiehelleni mikä on tilanne ja kertonut että en jaksa yön valvomisen jälkeen tulla töihin tai että en saa lapsille hoitajaa kotiin.



Viimeksi tuommoisessa tilanteessa lääkäri kirjoitti todistuksen vaikeasti sairaan lapsen kotihoidon tarpeesta ja lisäsi lappuun vielä kohdan 'vanhemman läsnäolo välttämätön'. Tuo sairaus kesti kuitenkin kauemmin kuin pari yötä. Pari yötä oltiin sairaalassa ja sen jälkeen viikko kotona.





Kuvitellaan tilanne, että lapset oksentaa pari yötä ja joudut valvomaan. Kotiäitinä saat jäädä seuraavana aamuna kotiin lasten kanssa. Mihinkään ei ole pakko mennä, voi laittaa kipeille lapsille esim videot päälle ja ottaa itsekin rauhallisesti. Sellaisena päivänä ei ole pakko tehdä kotitöitäkään. Työelämässä ollessasi hoidat oksentavia lapsia sen pari yötä ja aamulla sinun on noustava ja mentävä töihin. Et voi jättää työtehtäviä hoitamatta, vaikka olisistkin valvonut yön ja sinua väsyttää.



Kyllä se kotona oleminen on tuossakin tilanteessa helpompaa.

[/quote]

Jos lapsia on useita ja ei ole enää päiväunia kaikilla. On hieman vaikeaa kirjoittaa jotain väitöskirjaa, jos joku keskeyttää minuutin välein. Eri asia tietysti jos illalla järjestyy sitä opiskeluaikaa kun isä tai joku muu hoitaa lapsia.



minusta se ei ole oikein hyvää kotiäitiyttä jos äiti yrittää koko ajan tehdä jotain muuta, ts saada lapset hiljaiseksi videoilla että pääsee itse lukemaan. Kerran tuli telkkarista yksi näistä supernanny-ohjelmista missä oli käsittämätön yhtälö: nainen työskenteli kotona ja hoiti samalla leikki-ikäisiä lapsiaan, eli tulos oli se että kummastakaan ei tullut yhtään mitään.

Meillä lapset syntyivät reilun vuoden välein. Eka vuosi olikin helppoa ja leppoisaa ja mukavaa ja ihanaa, niinkuin ap:llä.



Kun toinen syntyi elämä meni päälaelleen. Kumpikaan ei oikein nukkunut yöllä, oli kaksi vaipoissa, nukkuivat päikkärit eri aikaan, molemmat oli täysin puettavia ja syötettäviä ja juotettavia. Eli sellaista hengähdyshetkeä ei ollut ollenkaan. Illalla ei harrastettu, vaan räjäytettiin sitä päivän aikana aikaan saatua kaaosta.



Kyllä minusta töissä oli silloin helpompaa, kun palasin töihin lasten ollessa 1 ja 2 v. Pääsi YKSIN vessaan, oli kahvi- ja ruokatauot ja kaikki. Nyt taas, kun lapset on 3 ja 4 vuotta, kotona ollessa olisi (ja onkin, onhan noita lomia ja vapaapäiviä) varmasti helpompaa. Lapset puuhailee jo niin paljon "omia juttujaan" että kotityöt saisi pyöräytettyä päivän aikana ihan hyvin. Lasten kanssa "kulkeminen" on paljon helpompaa, osaavat itse pukea ja käydä vessassakin osin, syödä ja juoda. Eikä tarvitsisi säätää tämän yhtälön työ-koti-harrastukset-parisuhde kanssa niin kovasti, kun yksi tekijä puuttuisi :) Valitettavasti meillä asuntolaina "pakottaa" töihin ja osittain ajatus, että en halua koulutusta "hukkaan heittää".



Kukin tyylillään, kaikki tekevät varmasti juuri niin kuin heidän perheelleen on paras. Mutta kyllä minä hattua nostan niille äideille ja isille, ketkä kotona vuosikaudet ovat lasten kanssa!

Mutta samaan aikaan kotiäitiydeltä ei vaadita mitään. Mutta jos kotiäitiyskin "tehtäisiin" yhtä hyvin kuin työt, niin kyllähän sekin rasittaa ihan samalla tavalla kuin työssäkäyntikin.

Musta näyttää siltä, että nää, joilla työssäkäynti on helppoa, ovat tyytyneet kotiäitiydessään siihen, että otetaan rennosti ja lapset voi katsoa muumeja. Mutta töihin eivät osaa suhtautua yhtä rennosti. Tai sitten päinvastoin, eivät vaadi itseltään kotiäitinä yhtä paljon kuin työssä.

lähinnä niin, että kotiäitiys on helppoa verrattuna siihen, että käyt töissä, teet työsi hyvin ja lisäksi olet hyvä ja osallistuva äiti, jaksat aamuhässäkän ja iltapäivärumban, saat kotihommat hoidettua ja aikaa lapsille työpäivän jälkeen.

Ainakin minulla kun ei ole vasta kuin yksi lapsi. Toinen on mahassa tuloillaan. Mutta sitten ei meidän 1-2 lapsen äitien kotona olemista voi verrata siihen kenelle on jo useampi lapsi. Heillä jo on enemmän kotihommia kuin meillä. Enemmän pyykkiä, tiskiä ja sotkuakin tulee enemmän.

Minä olenkin tehnyt kotiäitiydestä itselleni "työn" l. hoidin ensin 4 biologista lastamme kotiäitinä ja olemme ottaneet sittemmin 3 lasta perhesijoitukseen, joten minun ei ole tarvinnut käydä kodin ulkopuolella työssä viimeiseen 12 vuoteen lainkaan. Jos ei huvita lähteä enää ollenkaan sairaanhoitajan työtäni tekemään, niin sitten en mene, mutta näillä näkymillä saatan 5 vuoden kuluttua ottaakin jonkun puolipäivätyön, kun kotona asuu silloin enää 3 lasta ja nuorinkin aloittaa yläkoulun l. koti on tyhjä 7.40-15.00 välisen ajan.

Siitähän tulisi hulluksi...ei sen takia että se olisi niin rasittavaa vaan sen takia että aivot tylsistyy kun ei saa tehdä mtään oikeeta työtä. Sen takia en ikinä jäisi kotiin videksi vuodeksi.

Tämä on musta niin huono syy töihin lähdölle...siis että aivot tylsistyy kotona. Voisiko niille aivoille keksiä vaikka virikkeitä? Vaikka lukea kirjoja ja tehdä lasten kanssa kehittäviä juttuja. Ja tehdä vaikka vapaaehtoistyötä lasten ja vanhusten parissa muutaman kerran kuussa, siinä saa aivotkin piristystä.

Aloitus on mun mielestä melkoinen provo, joka esiintyy tällä palstalla ajoittain. Onhan se kotona olo helpompaa kuin perhe-elämän ja työn yhdistäminen, mutta kyllä silti arvostan tosi paljon kotiäitiyttä. Kyllä lapsella oikeasti on parempi kotona (kun vaan saa tarpeeksi virikkeitä ja kerhoista ikäistänsä seuraa) kuin päiväkodissa. Kyllä meillä ainakin on aikataulut ja tietyt jutut on tehtävä päivittäin vaikka kuinka olisi kipeä tms.

Meillä ihan tietoinen valinta mies töissä minä kotona. Kumpikin hyötyy.Isävoi huoletta tehdä töitä ja koti rumba ei hyppää silmille työn jäkeen enempi aikaa perheelle.Tyytyväisempi perhe, pitempi liitto.