Vaimo hankkiutui raskaaksi luvatta
Näin kävi meillä, "ilonen" yllätys pamahti viikonloppuna kasvoille.
Nyt olen tätä muutaman päivän sulatellut.
Vaikealta se tuntuu hyväksyä tätä asiaa.
Perillisen saaminen pitäis olla myös miehelle vapaaehtoisuuteen perustuva asia, mutta näemmä nainen voi ottaa ohjat käsiinsä ja tehdä päätös yksin.
Eli jättää pillerit ottamatta ja jättää asian kertomatta.
Olen kyllä leikkisästi silloin tällöin puhunut lapsen hankkimisesta, mutta lähinnä ne on ollut leikkimielisiä ajatuksia.
Olisin toivonut vaimon ottavan asian ensin vakavaan keskusteluu ennen näin epätoivoiseen tekoon ryhtymistä, nyt tämä hanke ei tunnu ollenkaan että olisin tämän takana, lähinnä tunnen ulkopuoliseksi tilanteeseen.
Onko täällä ketään vastaavaa kokenutta, miten tästä pääsit ettenpäin ? mikä oli ratkaisusi ?
Kommentit (148)
Jos sovitaan yhdessä tietystä ehkäisystä niin sitä ei muuta ellei asiasta ole yhdessä sovittu. Vielä isompi asia lapsen hankita, joka vaikuttaa merkittävästi kaikkien osapuolien tulevaisuuteen, on todellakin yhdessä neuvoteltava asia!
Mielestäni vaimokkeesi on toiminut todella törkeästi ja luottamus koko parisuhteeseen on varmasti saanut kunnon kolauksen. Keskustelkaa rohkeasti molempien tuntemuksista ja ajatuksista asian suhteen ja tehkää vihdoin yhteisiä päätöksiä!! Kerro rohkeasti suoraan mitä mieltä vaimosi tempusta olet.
Asiahan voi kääntyä ihan hyväksi ja ajan kanssa, kun vauvamasu kasvaa, voitte mahdollisesti molemmat alkaa nauttia uudesta elämäntilanteesta. Tsemppiä ja voimia, että pääsette vaikeassa asiassa yhdessä eteenpäin.
Kirjoitteli ap viestissään. Keneltä vaimoon olisi pitänyt LUPA kysyä? Mieheltä? Olen samaa mieltä siitä, että lapsen hankkiminen/ yrittäminen on molempien yhteinen päätös, ja molempien pitää sitä haluta. Mutta mitäs jos se toinen ei vaan halua? Onko ainoa vaihtoehto siis erota? Minusta ei ole oikein sekään, että mies määrää ja miehen mielipide on se ainoa oikea. Kyllä naisellakin pitää olla oikeus omaan haluunsa.
ja niin on miehelläkin. Jos ne halut eivät mene yksiin niin eikö se sitten jo kerro jotain? Joko tehdään kompromissi tai sitten erotaan. Ihan yksinkertaisia asioita, ei suakaan voi mies pakottaa ottamaan vasten sun tahtoa 200 000 € pankkilainaa tai toisin päin.
Että suurin osa "vahinkoraskauksista" onkin ihan oikeasti toisen itsekäs teko.
Näitä tapauksia on monia jo pelkästään minun kaveri ja kaverin kaveri piireissä, joten taitaa olla aika yleistä koko maassa,.
Se ymmärrän jos kierukka tai sterilisaatio pettää, mutta kun joka toisella raskaana olevalla on pettänut pillerit.. Joopa joo, tämä sen kaiken paljasti.
Että suurin osa "vahinkoraskauksista" onkin ihan oikeasti toisen itsekäs teko.
Näitä tapauksia on monia jo pelkästään minun kaveri ja kaverin kaveri piireissä, joten taitaa olla aika yleistä koko maassa,.
Se ymmärrän jos kierukka tai sterilisaatio pettää, mutta kun joka toisella raskaana olevalla on pettänut pillerit.. Joopa joo, tämä sen kaiken paljasti.
useastikin missä sanotaan pillereiden pettäneen joten lapsi tuli. Sinänsä kummallista että se 1 % joka valmistajien mukaan saattaa raskautua pillereiden syönnistä huolimatta palstailee suunnilleen tällä palstalla :p
Eikä taatusti ole noin epätoivoinen teko ollut lyhyen ajan päätös vaan on varmasti miettinyt ja punninnut asiaa pitkään päässään.
hänen kanssaan. Miten tuollaisen ihmisen kanssa voi jatkaa mitään parisuhdetta tai perhe-elämää, kun kaikki kuitenkin perustuu sille että mitä HÄN haluaa ja hän sitten myös toteuttaa suunnitelmansa ihan itse.
Pihalle vaan.
Paljon isompi on se prosentti joka oikeasti unohtaa ottaa pillereitä tai ne jää vaikka matkustaessa vahingossa kotiin.
useastikin missä sanotaan pillereiden pettäneen joten lapsi tuli. Sinänsä kummallista että se 1 % joka valmistajien mukaan saattaa raskautua pillereiden syönnistä huolimatta palstailee suunnilleen tällä palstalla :p
joten voin hyvin uskoakin että ehkäisy pettää. Viimeksi mies erehtyi varmoista päivistä ja jätti kortsut laatikkoon, mutta se on oma lukunsa se.
Joo kummallisesti tälle palstalle on eksynyt se pikkunen prossamäärä... tai niiden naapurit ja tutut jne. Hih...
Aika vauhkoja osa näistä mammoista. Tsemppiä ketjun aloittaneelle. T. kahden lapsen äiti
Paljon isompi on se prosentti joka oikeasti unohtaa ottaa pillereitä tai ne jää vaikka matkustaessa vahingossa kotiin.
Eikö nää sit muista kertoo miehelleen, että on unohtanut pillerit. Jos noin huono muisti vauvantekoikäisenä, niin mikähän lienee vanhuksina... Ai niin, miehen pitää osaa lukee ajatuksia tai kysyä joka päivä, onko pillerit otettu säännöllisesti/unohdettu jne. HIH
vaan tollanen äijä, joka kusettaa naisen monien vuosien parisuhteeseen ilman aikomustakaan hankkia jälkikasvua. On se naiselle vaikeeta lähteä 35 vuotiaana etsimään uutta kumppania ja luomaan suhdetta, johon voisi sitten sen lapsen tehdä. Epätoivo iskis ainakin itselleni tuossa tilanteessa.
Miehet usein perustelevat syrjähyppyjä miehen biologisella tarpeella. Naisella on biologinen tarve lisääntyä ja vauvakuumeen huumassa ovulaation sekoittaessa mieltä sen voi joskus tehdä jopa keinoja kaihtamatta ja miestä miettimättä.... suvun jatkaminen on perusvietti, niin raadollista kuin se onkin.
Eikä taatusti ole noin epätoivoinen teko ollut lyhyen ajan päätös vaan on varmasti miettinyt ja punninnut asiaa pitkään päässään.
hänen kanssaan. Miten tuollaisen ihmisen kanssa voi jatkaa mitään parisuhdetta tai perhe-elämää, kun kaikki kuitenkin perustuu sille että mitä HÄN haluaa ja hän sitten myös toteuttaa suunnitelmansa ihan itse.
Pihalle vaan.
ja silloin sitä seksiä on jo varmaan harrastanut suojatta. Siinä ei auta sitten kuin toivoa että oli tuuria sillä kerralla.
ja silloin sitä seksiä on jo varmaan harrastanut suojatta. Siinä ei auta sitten kuin toivoa että oli tuuria sillä kerralla.
Vaimosi teko oli ala-arvoinen ja olet syystä loukkaantunut ja ymmärrän jos et halua liittoanne jatkaa. MIelestäni asiaa kannattaa kuitenkin lähteä purkamaan lapsen parasta ajatellen. Toivon että päätät joka tapauksessa suhteenne tilasta riippumatta olla lapsen elämässä isänä. Hän on kuitenkin sinun lapsesi ja tulet aivan varmasti lapseen rakastumaan. Tsemppiä sulle!
useastikin missä sanotaan pillereiden pettäneen joten lapsi tuli. Sinänsä kummallista että se 1 % joka valmistajien mukaan saattaa raskautua pillereiden syönnistä huolimatta palstailee suunnilleen tällä palstalla :pjoten voin hyvin uskoakin että ehkäisy pettää. Viimeksi mies erehtyi varmoista päivistä ja jätti kortsut laatikkoon, mutta se on oma lukunsa se.
Taas ei ollut kysymyksessä kierukan pettäminen... Vaan pillereiden väärin käyttö ja siitä johtuvat "vahinkoraskaudet".
Miks aina jonku täytyy vetää herne nenään lukematta viestejä kunnolla, vaikkei asia itseään koske mitenkään.
T: Se ensimmäisenä ihmetellyt näitä vahinkoraskauksia
Taas ei ollut kysymyksessä kierukan pettäminen... Vaan pillereiden väärin käyttö ja siitä johtuvat "vahinkoraskaudet".Miks aina jonku täytyy vetää herne nenään lukematta viestejä kunnolla, vaikkei asia itseään koske mitenkään.
T: Se ensimmäisenä ihmetellyt näitä vahinkoraskauksia
Ja jos itsellä pettää + monella muulla tuo lähes varma ehkäisykeino niin miksi sitten ei pillerit? En jaksa uskoa että monikaan täällä valittaa ehkäisyn pettäneen jne jos totuus on toinen. Eri asia mitä kerrotaan FtF muille, kun anonyymisti palstalla....
Mutta ystäväpiirissäni ja kauempana on monia naisia jotka ovat sanoneet että pillerit petti... Ihmetyttää vain miten voi yhden ihmisen lähipiirissä tapahtua 99% ehkäisyn kanssa niin monta raskautta. Kierukan kanssa on vain yksi tapaus ja sekin päättyi surullisesti...
Joten olen vetänyt sen johtopäätöksen että moni on vaan jättänyt ottamatta pillerin tai kaksi ja toivonut raskautta, kertomatta siitä miehelle, ihan niinkuin ap:n tilanteessa.
Ja jos unohtaa oikeesti ottaa pillerin ja tulee raskaaksi, se ei ole vahinko kuitenkaan, vaikka sitä sitten kuitenkin periaatteessa on. Mutta jokainen pillereitä syövä tietää että yhdenkin pillerin unohtaminen voi johtaa raskauteen.. Ja jos ei osaa jälkiehkäisyä hakea niin turha on puhua vahingosta.
Tosin itsekin tiedän että jälkiehkäisy ei toimi aina, itselläni siitä on todisteena 5 v kaksoset:)
siis itse olen raskauden alulle laittanut..
Kaksi vaihto ehtoa on pitää lapsi tai ei. Jos vaimo pitää lapsen, voit liittyä niihin tyhmiin isiin jotka hylkäävät oman lapsen. Ei ole lapsen vika miten on saanut alkunsa. Kyllä tiedät miten niitä lapsia tulee, että jos ei harrasta seksiä ei tuu lapsia.
Pillerit eivät ole 100% ehkäisy. Jos mies itse hoitaisi ehkäisyn, niin ei tulisi ikäviä yllätyksiä.
a) abortti
b ) ero
lapselleko äidin virhe pitää kostaa se tapamalla. huh :O
Mun sisko meinasi ruveta tohon leikkiin ja onneks sain sen ottamaan kierukan! Eihän noin vaan yksinkertaisesti voi tehdä! Jos olsin sinä niin en voisi enää kyseisen naisen kanssa elää, luottamus olisi mennyt täysin... Jaksamista vaan sulle... =(