Saako lapsen kavereita tukistaa??
.
Kommentit (54)
että tukistaminen oikein olisi.
Mutta se on kuitenkin pieni paha siihen tupakoimiseen verrattuna. Joten ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä.
Sitä paitsi se äitihän soitti itse heti ja kertoi tukistamisesta. Se oli suoraselkäisesti tehty. Ja vaikka tilanne oli ikävä, ja ymmärrän ap:lle jääneen ikävän jälkimaun, niin en myös usko, että asia vatvomisesta enää paranee. Tuskin tuo tulee enää ikinä toistumaan.
Ja ymmärrän myös tukistanutta äitiä. Kyllä voin kuvitella, että tilanne järkyttää niin perinpohjin, että siinä tulee tehtyä jopa harkitsemattomasti. Mutta ei äiti varmasti mitenkään ylpeä ole siitä, että tukisti. Mutta hyvää tosiaan on se, että asiaa alettin heti selvittämään ja vanhemmat keskustelivat keskenään.
tupakka aika paljon pahempaa.
Ei ole kaverin äiti toiminut oikein, mutta tupakointi ei ole mitään normaalia nuoren ihmisen elämää, vaan siihen on otettava tiukka linja, eikä pidä antaa lapsen harhauttaa itseään säälin kohteeksi.
tupakoinnin kokeileminen ei. Myös väkivalta voi tappaa. Jos kerran mielestäsi tupakoinnin KOKEILEMINEN tappaa, niin ihan yhtä hyvin voi sanoa, että tukistaminen tappaa.
Minusta toiseen ihmiseen fyysisesti kajoaminen on suurempi synti kuin tupakan kokeileminen. Ja tämä mielipide siitä huolimatta, että en ikinä antaisi oman tyttöni polttaa. Mutta jos hän kokeilisi, niin en myöskään varmasti hoitaisi asiaa tukistamalla. 14-vuotiasta nuorta!
Tässäkin tapauksessa tosiaan on hyvä muistaa konteksti eli missä tilanteessa tukistaminen tapahtui vaikka se ei ole hyväksyttävää ja oikein. Ja huom. AP ei vieläkään tiedä koko tarinaa, esim. kuinka rääväsuisesti hänen tyttärensä on mahdollisesti kiinnijääntitilanteessa käyttäytynyt ja sitä esim. mistä tupakat oli varastettu. On eri jos tupakat oli otettu pöydällä avonaisesta askista vai oliko ne kaivettu toisen äidin käsiveskasta tai laatikoista. Tietenkään väkivalta ei ole hyväksyttävää mutta kasvatusteknisesti tässä tilanteessa AP:n oli tehtävä tarkka valinta siitä että minkä signaalin hän antaa lapselleen; oliko pointti se että lapsi tajuaa tehneensä väärin vai se että "pidätys" oli tehty väärin. Jälkimmäisessä tapauksessa lopputuloksena on juuri näitä pikkunilkiäisiä jotka rikottuaan ja hajotettuaan omaisuutta ensimmäisenä viranomaisille huutavat että et voi tehdä mitään, mä tieän mun oikeudet!
Enkä voisi kyllä sanoa että se on pieni paha tupakointiin verrattuna. Lähes jokainen teini sitä kokeilee ja sen tupakan joko omasta tai kaverin kotoa ja minä ainakin teinin vanhempana ymmärrän sen että sitä kokeillaan ja maistellaan. Itsekin olen näin joskus nuorena tehnyt. Minusta tupakan kokeileminen on todella pieni paha mutta sitten se tupakoinnin aloittaminen ja väkivalta on se ISO paha!! En siis mitenkään ole rinnastanut näitä kahta asiaa että kumpi olisi pahempi ja saisiko toista tehdä ja toista ei. Kumpaakaan ei saa tehdä
Kuten joku jo sanoi niin väkivalta on LAISSA kielletty. Jättäisin myös sen ojentamisen omille vanhemmille.
t. ap
Tottakai pitää ottaa tiukka linja tupakointiin, mutta väkivalta ei ole oikea ratkaisu siihen. Jos et muita kasvatustapoja tunne, niin säälin lastasi.
laukusta?
Eivät muuten kaikki teinit varasta, ja 12-vuotias ei ole vielä teini, eikä sen ikäiset yleisemmin polta.
Muutenkin tupakointi on nuorilla vähentynyt, ja eriytynyt niin, että vain sellaiset 'luuserinuoret' alemmista sosiaaliluokista enää avoimesti polttavat, koskaan kokeilemattomia on paljon enemmän kuin meidän nuoruudessamme.
Tiedän aika ison osan tarinaa koska eilen illalla keskustelimme kaikkien näiden nuorten ja äitien kesken hyvässä hengessä tästä asiasta. Tiedämme myös mistä tupakat on saatu kun kokeilukertoja nyt on ollut kaksi. Omat lapseni olivat tämän tukkapöllön ja käskyn lähteä jälkeen niin pölmistyneitä etteivät sanoneet sanaakaan vaan lähtivät kotiin kun käskettiin. Lapsilleni en ole heidän tekoaan puolustellut taikka tätä tukistamista nostanut pääasiaksi. Olen sanonut ettei tukistaminen ole oikein kuten myöskään tupakointi ja sanonut myös että kun nyt on sitä tupakkaa maisteltu ja tiedetään miltä se maistuu niin homma saa siihen jäädäkin. He ovat rangaistuksen saaneet ja tietävät kyllä mitä seuraa jos vielä tupakasta kiinni jäävät. Se ei kuitenkaan ole tukistaminen :)
t. ap
... eri "tukistajaäidin" reaktion kannalta. Varastaminen kummassakin tapauksessa on yhtä paha mutta ko. henkilön kannnalta on eri asia huomata että onko tavara otettu pöydältä jossa se on avoimesti esillä kuin se että huomaat se että omia henkilökohtaisia paikkoja (laukku, laatikko) on kompattu.
voisi sääliä lastasi, jolla on lukutaidoton äiti. Tukistus on väkivaltaa, mutta tupakointi ei ole mikään pikkujuttu, vaan todellakin tappavaa ja vaarallista. Ja kaikki eivät polta, tuon ikäisetkään. Ei pidä laittaa päätä pensaaseen.
Tottakai pitää ottaa tiukka linja tupakointiin, mutta väkivalta ei ole oikea ratkaisu siihen. Jos et muita kasvatustapoja tunne, niin säälin lastasi.
eihän tukistaminen oikein ole, mutta ehkä tämä tupakointi tuli äidille niin yllätyksenä ja suurena pettymyksenä, ettei itsekään osannut siihen muuten puuttua.
Minusta on kuitenmin hyvä, että äiti puuttui asiaan, eikä antanut hyväksyntää asialle. Miten itse olisit asiaan suhtautunut esim. lapsesi kaverin kohdalla?
Meillä on ainakin täällä ihan yhdessä sovittu (pieni kunta), että kuka tahansa voi puuttua, jos näkee ystävän lapsen esim. tupakoimassa tai kaljoittelemassa. Itse olisin ainakin hyvilläni, että joku toinen myös välittää minun lapsestani ja kertoo myös asiasta minulle.
[iTässä perheessä jossa äiti tukisti ja nyt tämä tyttölauma jäi tupakoinnista kiinni äiti ja isä molemmat polttaa joten sieltä on heidän lapsen helppo tupakkaa viedä.
t.ap
[/quote]
Minusta lapset ovat lisäksi syyllistyneet varkauteen, jos ovat tupakat vanhemmilta varastaneet, eikö? Eihän se oikeuta ottamaan tupakkaa, vaikka vanhemmat polttavatkin. Toisekseen ihan omasta kokemuksesta tiedän, että ei se tupakan polttoa estä, jos kukaan kotona ei polttaisi. Kyllä nuoret keinot keksii. Ihan varmasti jostakin kioskista saa tupakkaa alaikäisenä ja jos ei saa, niin aina löytyy isompia, jotka käyvät ostamassa nuoremmille. Tässä tietysti on vaarana se, että tämä nuori jää ns. kiitollisuuden velkaan tälle vanhemmalle nuorelle ja siinäkin taas on nuoren mielikuvitus rajana, että mitä vastapalvelukseksi joutuu tekemään.
Minusta tässä asiassa ei ole kyse siitä kumpi on suurempi paha ja kumpi pienempi paha vaan siitä onko tukistaminen oikein. Minusta se ei ole missään tilanteessa oikein
Varastaminen ja tupakointikaan ei ole oikein.
Oletko sinä joka sanoi että nämä tupakoivat nuoret ovat "luuserinuoria" joku asiantuntija tällä saralla.
Lapseni kertoi tasan yhden 7 luokkalaisen pojan jonka tuntee ja hän polttaa (on muuten yksi niistä joka on tytöille tupakkaa tarjonnut). Hän ei ole alemmasta sosiaaliluokasta kuten ei meidänkään perhe. Nuoret eivät taida sitä asiaa ajatella että mistä sosiaaliluokasta ollaan kun kokeileminen kiinnostaa.
Kun tytöiltä kysyttiin että miksi he kokeilivat niin vastaus oli että se tuntui jännältä.
t. ap
Olet ihan sairas.