Meistä on jätetty lastensuojeluilmoitus.
Ilmoituksen teki neuvolan terveydenhoitaja ja depressiohoitaja. Mitä on odotettavissa? Sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä ovat tulossa käymään ensi viikolla. Ilmoitus on täysin aiheeton, joten eikö aiheettomasta ilmoituksesta voi tehdä rikosilmoituksen?
Kommentit (309)
ja voi jessus, onneksi ei tarvitse enää olla moisten kanssa tekemisissä. Jotkut ihmiset vain ovat ihan hirveitä, ja ennen kaikkea omille lapsilleen!
Neuvola on ensisijassa syypää.
ap
sen jälkeen, kun sossu on todennut käynnin aiheettomaksi. Muuten nämä virkaintoiset hoitsut ja sossut alkavat sadistisesti panetella sinua, kun tietävät lausunnoillaan olevan merkitystä.
Nytkin lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys on liian korkea, saatikka sitten jos pitäisi pelätä syytettä.
Epäilemättä terkkarilla ja sua hoitaneella hoitajalla on ollut siihen rittävän hyvät syyt. Masennuksesi on sitä tasoa että lapsesi tarvitsee apua ja sinä myös!
noin kolme vuotta sitten. Ilmoitus tuli yksityiseltä taholta, enkä ole koskaan saanut tietää tai viitsinyt ottaa selvää kuka tällaista vaivautuu tekemään. Odotin tällöin toista lastani ja tiedän tosiaan sen hirveän tunteen kun tuollainen ilmoitus tulee!
Me kävimme silloin lastenvalvojan vastaan otolla ja olivat jo valmiiksikin vähän epäileviä onko tällä ilmoituksella perää. Kaikki ilmoitukset on pakko tarkastaa ja hyvähän se sinäänsä on, koska oikeita tilanteita varmasti on paljon enemmän kuin näitä vääriä. Aina kuitenkin pyritään ensi tilassa siihen että lapsi ja vanhemmat pystyvät olla yhdessä. Silloin totesivat meillä olevan kaiken kunnossa ja sanoivat että yleensä jos on jotain vialla ilmoituksia tulee enemmänkin.
Älä ole huolissasi. Kaikki menee varmasti hyvin! <3
Toisaalta tulee paljon hukka-ilmoituksia, koska se on niin helppoa ja lisää sossujen työtaakkaa tarpeettomasti. Toisaalta jostakin perheestä ei tehdä, vaikka pitäisi.
Sehän olisi aivan mahtava tuki mm. lapsen syömiselle. Perhetyöntekijä myös osaisi (sinun lisäksesi) arvioida masennuksesi vaikutuksia lapseen. Näistä kahdesta asiasta kerrot itsekin olevasi huolissasi.
Törkeää käytöstä naapurilta. Ja ennenkaikkea lastensuojelulla on ihan oikeitakin tapauksia, joita heidän pitäisi hoitaa, eikä kuluttaa resurssejaan jonkun mielipuolen naapurinkiusaajan ilmoitusten takistamiseen.
Tarkoitan että jonkun pitäisi toimia, että tämä naapuri saataisiin kuriin. Väärien ilmoitusten tekeminen ei ole pelkästään ärsyttävää, vaan vie resursseja niiltä, jotka oikeasti tarvitsevat apua.
Eroni jälkeen olin alakuloinen ja kerroin neuvolassa pahasta olostani, sieltä ohjattiin perheneuvolan psykologille, joka teki minusta lastensuojeluilmoituksen, kun vastasin hänen kysymykseensä suutunko lapsilleni ja tunnenko halua lyödä heitä, kerroin että joskus tekisi mieli mutten sitä koskaan aio tehdä. Toinen ilmoitus tehtiin päiväkodista, jonka mukaan yksi lapsistani pelkäsi minua. Molemmilla kerroilla sossu tuli käymään ja tilanne todettiin ihan hyväksi lasten kannalta, olin vain liian rehellinen ajatuksistani. Eli koskaan ei kannata liian rehellisesti sanoa hetkellisistä kiukustumistaan ja ajatuksistaan siinä tilanteessa. Mutta sen kummempia apuja en saanut ja jäin selviämään lasten kanssa yksin avioerosta. Voimia vei tuo ilmoitusten syyttely minua kohtaan ja hetken tarkkailuun joutuminen. Senkin kamppailun olisi voinut jättää väliin ja saada todellista tukea jaksamiseeni.
Ei se ole mikään totuus, vaan sinun "huolesi", jolla oikeutat vainosi.
tehdä turhia ilmoituksia ja tässä ap:n tapauksessahan ilmoittajat ovat ammattilaisia. Enkä oikein jaksa uskoa että ammattilaiset haluaisitvat mitään kostaakaan!?
sen jälkeen, kun sossu on todennut käynnin aiheettomaksi. Muuten nämä virkaintoiset hoitsut ja sossut alkavat sadistisesti panetella sinua, kun tietävät lausunnoillaan olevan merkitystä.
Nytkin lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys on liian korkea, saatikka sitten jos pitäisi pelätä syytettä.
Äiti on sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, hoitaa itsensä ja lapsensa, mutta ei huoli perhetyöntekijää kotiinsa. Minusta todella matala kynnys, ja asiaan tutustuttuani aiheettomasta ilmoituksesta voi tehdä rikosilmoituksen ja todellakin sen teen.
ap
Ymmärtäkäähän nyt ihmiset, ettei ls-ilmoitus tai siitä johtuvat toimenpiteet = huostaanotto. Monessa kunnassa ei saa oikeastaan mitään tukea ilman ls-asiakkuutta (mikä on tietysti hanurista), joten hyvinkin pienissä ongelmissa kannattaa ottaa lastensuojelun apu vastaan.
Epäilemättä terkkarilla ja sua hoitaneella hoitajalla on ollut siihen rittävän hyvät syyt. Masennuksesi on sitä tasoa että lapsesi tarvitsee apua ja sinä myös!
Minä olen jo saanut apua masennukseeni. Hoidan itseni ja lapseni hyvin. Hoitajilla ei ole mitään hyvää syytä, muutenhan he olisivat tehneet ilmoituksen jo kaksi viikkoa sitten. Ilmoituksen tekivät, kun minä kantelin heidän esimiehilleen.
ap
Sehän olisi aivan mahtava tuki mm. lapsen syömiselle. Perhetyöntekijä myös osaisi (sinun lisäksesi) arvioida masennuksesi vaikutuksia lapseen. Näistä kahdesta asiasta kerrot itsekin olevasi huolissasi.
Lapsi saa pulloraivareita ihan kaikille, varmasti myös tuikituntemattomalle perhetyöntekijälle. Ei käy.
ap
tehdä turhia ilmoituksia ja tässä ap:n tapauksessahan ilmoittajat ovat ammattilaisia. Enkä oikein jaksa uskoa että ammattilaiset haluaisitvat mitään kostaakaan!?
ammattimaisuus on niin suhteellinen käsite. Eivät nähtävästi hyväksyneet sitä, että tein heistä valituksen. Aivan aiheeton valitus neuvolan puolelta.
ap
kun nimenomaa eivät tarjonneet mitään apua, kun totesivat etten ole uhka väkivallalla lapsilleni. ei heillä ollut tarjota mitään apua minulle ja lapsilleni.
Sanoivat ettei ole resursseja ja tilanteeni vaikutti siltä etten heidän näkökulmastaa tarvinnut apua !?! Vaikka olin aivan rikki, enkä olisi jaksanut vetää arkeani. Noh siperia opettaa ja selvittinhän siitä ilman tragedioita, onneksi !
Ei se sossun kotona käynti ole mikään auttava käsi, ei se ole apu jos istuvat tunnin puhumassa ja pyörittelevät olkapäitään ja lähtevät pois. Perhetyön olisin ottanut, mutta lapseni liian isoja jotta olisimme saaneet. nuorin silloin 4-vuotias.
Eihän niillä muuta olekaan kuin työaikaa (jonka me veronmaksajat maksamme) ja tietenkin heillä on halua kostaa, jos joku ei tottele. Huonolla itsetunnolla varustettu naisammattilainen se vasta jaksaakin kostaa ja päteä.
Sinulle tulee ehkä yllätyksenä se, että kaikki masentuneet eivät ole sellaisia, jotka eivät käy viikkoon suihkussa ja kulkevat kuukauden samoissa verkkareissa. Toimintakyvyssäni ei ole mitään vikaa, ja lääkitys on vain parantanut sitä.
Neuvolan työntekijät ovat täysin ottaneet minut ja perheeni silmätikuksi, vaikka meidän tilanteemme ei ole millään lailla ongelmallinen. Ajan myös lapsen etua huolehtimalla siitä, että perhettämme kohdellaan asianmukaisesti.
Ai, että olet ihan niin paljon nähnyt, että voit tehdä päätelmiä nettikirjoitusten perusteella. Paikallinen sosiaalitoimisto tulee toteamaan, että ilmoitus oli aiheeton ja rikosilmoitus tehdään.
ap