Lapsestani tehdään päiväkodissa väkisin erityislasta!

Päinvastoin, tarkkaavuushäiriöinen voi keskittyä hyvin intensiivisesti johonkin, mistä pitää tai on kiinnostunut. Ongelmat korostuvat niissä asioissa, jotka ovat vähän pakkopullaa.

Ja kyse ei ole leimasta, ja jos on, niin se rikka on kyllä katsojan silmässä.



Usein diagnooseja kyllä käytetään selityksenä, jolloin kaikkea pidetään hyväksyttävänä. Kuitenkin näiden diagnoosien ja tukitoimien tarkoitus on tukea ja auttaa lasta.



Suurempi ongelma on vanhempien kieltäytyminen lapsen tutkimisesta ja tarjotuista tukitoimista.

Vierailija:

oli kuulemma niin erilainen kuin muut pojat eli herkkä ja rauhallinen ja leikki paljon tyttöjen kanssa. Lto:n mukaan pojan pitäisi mennä psykogin tutkimuksiiin ja lisäksi kuulemma koulussa ei tulisi pärjäämään.

Hänen paras kaverinsa eskarissa oli tyttö (oli vielä ekaluokallakin). Tytöt tykkäsivät leikkiä rauhallisen pojan kanssa, joka ei todellakaan kiusannut ketään. Koulukypsyystestissä kävi, koska syntyi keskosena (ja vääränä vuonna), oli koulukypsä, meni kouluun sinä vuonna, kun täytti seitsemän. Päiväkodissa ja eskarissa tosiaan huolestuttiin, kun poika ei riehu eikä halua leikkiä muiden poikien kanssa tappamis- ym leikkejä.

Ekaluokka (ja vielä vähän toinenkin) oli ihan kamala! Opettaja yritti kaikin keinoin saada pojan siirretyksi erityisluokalle. Psykologilla ja neurologilla käytiin ja " tuomio" oli, että pojassa ei ole mitään vikaa. Nyt poikani on kolmannella ja opettaja vaihtunut. Nykyinen opettaja ei kerta kaikkiaan löydä mitään valitettavaa. Poikani ei edelleenkään pidä riehumisleikeistä, vaan on enemmänkin " pikku professori" . Tietää uskomattoman paljon asioita, koska on pienestä pitäen tykännyt tutkia esim. erilaisia vempeleitä ja avaruudesta tietää yhtä sun toista.. Se vähän vaikeuttaa kaverisuhteita myös, sillä luokkakaverit eivät aina ymmärrä, mistä poikani puhuu.

he kyllä keskittyvät asioihin, joista he itse pitävät ja silloin keskittyminen on tosi hyvää.

silloin eivät keskity, jos asia tai tekeminen ei heitä kiinnosta.

kuuntelemattomuus on yksi adhd, add piirre.

niin lapseni on hyvä keskittymään mieleisiinsä asioihin ja silti hänellä on adhd epäily.

Villkaus ei ole samaa kuin keskittymishäiriö. Minua ärsyttää se, että nykyään kaikkien lasten pitäisi olla kuin yhdestä muotista ja käyttäytyä samalla lailla. Tässäkin ketjussa on tullut esille, että jos käytös poikkeaa halutusta tai hyväksyttävästä, niin heti halutaan leimata erityislapseksi. Joidenkin mielestä lapsi ei ole normaali, jos on liian rauhallinen tai liian vilkas. Kaikkien pitäisi olla samaa massaa, mutta kun me emme ole. Onhan aikuisillakin erilaisia temperamentteja, niin myös lapsilla. Ap, luota äidinvaistoihisi siinä, onko lapsi " normaali" . Eivät päiväkodin työntekijätkään aina ole kovin ammattilaisia ja jos heitä ärsyttää poikasi vilkkaus, ei se välttämättä tarkoita, että poikasi on erityislapsi. Kysypä muuten, että mitä he ovat päiväkodissa tehneet asialle, jos poikasi ei kuuntele tms. Minua itseäni ärsyttää tuo päiväkotien lähestymistapa, että haukutaan lapsi ja kaivetaan vain negatiivisia asioita, mutta ei sitten välttämättä osata/haluta löytää keinoja asioiden paremmaksi saattamiseksi.

sen lapsen omassa mielessä esim. murrosiässä. Miettikää minkälainen juttu se on teinille käsiteltäväksi, että on joku tällainen pysyvänä pidetty diagnoosi tai erityispiirre. Varsinkin jos tausta olisi se, että kyseinen piirre on heikko, eikä olisi aiheuttanut ongelmia.

Itsekin opetusalalla toimivana voin kyllä sanoa, että ammattilaiset ovat yksilöitä ja joidenkin voi olla hyvin vaikea perääntyä muodostamastaan kannasta kuten ketjussa näkyvistä vastauksista voi nähdä. Tämän lisäksi voi tulla kommunikaatio-ongelmaa, jos halutaan ehdottaa jotain tutkimuksia. Tällöin usein vyörytetään äkillisesti kaikkea negatiivista lapsesta, jotta saataisiin vanhemmat vakuuttumaan, mutta saadaankin heidät loukkaantumaan ja koko kommunikaatio menee sen jälkeen pilalle.

Minulla 4,5 vuotias poika myös ja viime syksynä alkoivat päiväkodissa ihan suorastaan vainoamaan sillä että lapsellani keskittymishäiriö. Omasta mielestäni poika on vilkas ja puhelias mutta normaalin rajoissa. Aikani jaksoin päiväkodin vainoamista kun sitten vein lapsen yksityisen kautta neurologille ja lasten psykiatrille ja sain pojalle terveen paperit. Olivat sitä mieltä että päiväkodeissa villitys puuttua ajoissa tällaisiin asioihin ja usein tekevät virhearviointia kun päiväkodin henkilökunnan ammattitaito ei ihan näihin juttuihin aina riitä.

tarviiko sitä lasta sen koommin leimata. Mutta kai sitä täytyy auttaa jos apua tarvii!

hyvin, kun tekeminen on hänestä mielenkiintoista. Mutta mutta.. entä sitten koulussa? Siellähän joutuu välillä opettelemaan sellaisiakin asioita, jotka eivät ole niin kiinnostavia. Samoin sitä harjoitellaan jo päiväkodissa. Ei aina voida tehdä vain asioita, jotka ovat lapsesta kivoja.



Olisiko itsestäsi ärsyttävää, jos oman lapsesi ryhmässä olisi mukula, joka koko ajan häiritsisi toisia?

Ja tuo reaktio, että päiväkodin työntekijät ottavat ongelmaepäilyn puheeksi " koska inhoavat lastani ja haluavat leimata hänet" .. voi haloo. Jos inhoaisivat lasta, tuskin viitsisivät välittää hänen ongelmistaan tai siitä, mitä hänelle myöhemmin tapahtuu. Silloin antaisivat vain olla oman onnensa nojassa.



Luuletko, että henkilökunnan on mukava, kiva ja helppo sanoa vanhemmille, että heistä lapsi tarvitsee tukea kehitykseensä? Ei taatusti ole. Kukaan ei halua sanoa sellaista, ellei ole pakko. Ja pakko on, sillä muutoin tekevät virkavirheen, jos huomaavat pulmia eivätkä ota asiaa puheeksi.



Vanhemmat, vanhemmat.. niin monenlaisia meitä on.

nykyisin laitetaan lapsia herkemmin eteenpäin. Me, jotka otamme perheen vastaan ja keskustelemme perheen kanssa sekä mahdollisesti tehdään lapsen kanssa tehtäviä ja testejä, osaamme kyllä jo olettaakin että " virhediagnosoituja" tulee vastaan. Tarkoitan, että usein päiväkodissa on jo ajateltu, että on ADHD-lapsi, mutta me otamme lapsen kuin lapsen vastaan avoimin mielin. Läheskään kaikki levottomuus ei ole ADHD:ta, mutta voi olla esim. että lapsi on herkästi ahdistuva ja ahdistuu isossa ryhmässä.



Kaikki eivät tarvitse diagnooseja onneksi, mutta on hyvä miettiä sitäkin, sopisiko levottomalle lapselle paremmin perhepäivähoito. Eikä avustajakaan ole huono ratkaisu jos siihen on mahdollisuus.

normaalivariaatio sekä luonteessa että taipumuksissa tulee hyväksyä. Päiväkodin puolikoulutetut puoliammattilaiset eivät ainakaan ole saanut kunnon koulutusta erityispedagogiikkaan. He tuntuvat yleisesti arpovan erilaisia diagnooseja lapsille, ihan oman subjektiivisen näkemyksensä mukaisesti.



Pidä vain pintasi. Lapset saavat olla erilaisia.

otapa Keltinkagas-Järvisen KAIKKI teokset esille, lue ne (ovat helpohkoa luettavaa). Ota kopiot kaikista sivuista, jotka koskevat lapsesi piirteitä -- esim. tiukka keskittyminen yhteen toimeen ja siitä seuraava kuuntelemattomuus ovat TÄYSIN normaaleja luonteenpiirteitä. Ja hyviäkin, jos ne osaa nähdä muullakin tavalla kuin omalla negatiivisella asenteellaan.



Näin saat KATTAVAN aseen kaikkia päiväkodin höpötyksiä vastaan. Keltikangas-Järvisen teokset kun ovat kattavia yleisteoksia maailmanlaajuisesta temperamenttiteorioiden ja- tutkijoiden julkaisuista, ja lisäksi ovat todella uusia teoksia, joten tieto vastaa tämän hetken käsitystä.

Myös Temperamentti ja Koulumenestys on tärkeä kirja sinulle juuri nyt, koska se ei varsinaisesti käsittele koulumenestystä vaan opettajien suhtautumista opetettaviin lapsiin.



Toivotan sinulle paljon voimia! Jos lapsesi ei käyttäydy aggressiivisesti muita, itseään tai materiaa kohtaan niin häntä on turha leimata erityislapseksi vain siksi, että hänellä on tiettyjä luonteenpiirteitä.



Terkuin, käyttäytymistieteiden opiskelija

siis Keltikangas-Järvinen (yllä kirjoitusvirhe)

kyllä vain aikuisetkin " huvikseen" leimaavat toisiaan, ja lapsiakin, omien subjektiivisten preferenssien takia. Näihin psykologisiin mekanismeihin vaikuttavat monet alitajuntaiset seikat kuten transferenssi ja projisointi. Ikävä kyllä transferenssi voi olla myös negatiivista, ja tietyllä tavalla käyttäytyvään lapseen projisoidaan omia tuntemuksia ja elämänkokemuksia ja _mieltymyksiä_, jotka synnyttävät kasvattajassa tuntemuksia jotka aiheutuvat siis MUUSTA KUIN LAPSESTA ITSESTÄÄN.



Erityisesti Suomessa on erittäin ahdas käsitys siitä, miten ihminen saisi käyttäytyä. Erilaisten temperamenttien sieto on todella alhaista (olemme kuuluisasta aika suvaitsematonta sakkia muutenkin, vaikka itse olen ylpeä suomalaisista monessa muussa asiassa) ja helposti leimataan joku vain siksi, ettei hän käyttäydy hillityn suomalaisesti tai poikkeaa normaalijakauman johonkin äärilaitaan. Siltikin normaalijakauman ääripäätkin ovat normaalia.

Muistaakseni temperamenttitutkijat Thomas & Chess lanseerasivat käsitteen " goodness of fit" -- eli lapsen hyväksynnälle on ominaista lapsen sopiminen ympäristön vaatimuksiin. Ja koska ympäristö ei ole objektiivinen vaan kunkin ajan ja paikan kulttuurinen variaatio, niin ympäristö arvottaa irrationaalisesti temperamenttipiirteitä.



Tsemppaan sinua ap! Jos poikasi tarvitsisi avustajaa on toki hienoa, että hän saa sellaisen. Mutta lto:t yms. eivät ole koulutettuja tekemään diagnooseja ja he saattavat laukoa ihan oman epämukavuus-tasonsa (jos jostain lapsesta on enemmän " työtä" -- on vilkas tms.) mukaisia lausuntoja. Ja ikävä kyllä olen työssäni nähnyt, että helposti koko hlökunta kääntyy yhtä lasta vastaan. joskus aiheellisestikin, mutta usein aiheettomastikin.

että en edes muista lasten diagnooseja, en 100% varmasti edes sitä kenellä on ja kenellä ei (kuntoutussuunnitelmia on tehty ei-diagnoosilapsillekin), käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä, lapset ovat meille omilla nimillään sellaisia kuin ovat.



Diagnoosit ovat sanoja paperilla lähinnä rahan takia. Lapsen erityisyys ei ole leima eikä muottiin puristus. Se on yksilöllisyyttä. Jos mitään tukea ei olisi ja kaikki menisivät " siinä ryhmän mukana" , sopeutui tai ei, niin se olisi mielestäni enemmänkin muottiin puristamista. Ja se taas, että yksi lapsi hyppii ja huutaa esim. sadun aikana ryhmässä kuulostaa myös mielestäni aika kurjalta, lapsen kannalta ja ryhmän kannalta (mitenköhän leiman kävisi tässä tapauksessa?).



Nykyään ymmärretään, että on erilaisia ihmisiä omine piirteineen, mm. erilaisine keinoineen oppia. En voi ymmärtää, että jos lapsi tarvitsee enemmän huomiota, esim. yhden ylimääräisen aikuisen isoon lapsiryhmään, mitä kamalaa siinä voisi olla, että hän sen saa? Ja niin kaunista kuin se olisikin, että aina tarpeen tullen vaan palkattaisiin lisää ihmisiä, se ei mene niin yksinkertaisesti. Tarvitaan se diagnoosi (pelkkä kuntoutussuunnitelmakin voi käydä), että saadaan lisää. Ja eikö silloin tapahdu juuri se, mitä suurin osa ei uskoisi ikinä tapahtuvaksi, ryhmä muuttuu paremmin lapsen tarpeita vastaavaksi.



En tarkoita että pitää mennä vain sen mukaan mitä sanotaan. Mutta jos asenne on alussa tuo kannattaa ehdottomasti kysyä miksi, millä perusteella, mitä siitä seuraa, mitä jos ei, olisiko muita vaihtoehtoja jne...



-erityislasten hoitaja

Nyt vihdoin pääsen pitkän koulutuspäivän jälkeen koneelle ja ei voi muuta kuin ihmetellä näitä vastauksia...



Täällä syytetään minua siitä, että vastutan poikani tutkimuksia. Päinvastoin: Käytän hänet kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa, jotta saataisiin asioille oikeat nimet. Jos hänellä on jotakin " vikaa" , niin pyrimme vanhempina löytämään hänelle kaiken mahdollisen avun.

Olen hyvä äiti ja ajattelen vain poikani parasta, mutta siihen en suostu, että poikani leimataan " häiriköksi" LTO:n koulutuksella. Siihen tarvitaan hieman oppineempien ihmisten tutkimukset, jotta uskon asian.



Asenteeni on tämä päiväkodin lastentarhanopettajaa ja ylipäänsä kyseisen päiväkodin toimintaa kohtaan siksi tällainen " hiukan kyseenalaistava" , koska tämä lto eikä päiväkodin johtaja halua tunnustaa päiväkodin oman toiminnan epäkohtia. Me vanhemmat olemme yrittäneet puuttua epäkohtiin, mutta niistä ei haluta puhua eikä niille haluta tehdä mitään - samaan aikaan henkilöstö kirjoittaa lehdessä, kuinka pahoinvoivia he ovat ja kuinka meno ryhmissä on hurjaa. Sen kun voi tehdä nimettömästi.



Todellisuudessa päiväkodin ryhmät ovat liian suuret, hoitajia on liian vähän ja he ovat usein poissa, työssä jaksaminen ja työmotivaatio ovat huonot, ryhmän hoitajilla ei ole auktoriteettia lapsiin, jne.

Mutta vanhempiin päin nämä ongelmat lakaistaan maton alle ja leikitään, että ne " viat" ovat vain lapsissa. Eräs päiväkodista pois lähtenyt erityislto sanoi minulle, että meille vanhemmille kerrotaan vain murto-osa siitä, mitä päiväkodissa päivän aikana tapahtuu ja sekin kaunisteltuna. Jos minulla olisi mahdollisuus valita pojalleni toinen hoitopaikka tai jäädä kotiin hänen kanssaan, tekisin sen ilomielin.



Ja kirjoitan tätä nyt terveydenhoitajan ja kasvatustiedettä cumun verran lukeneen terveystieteiden opettajan (TtM) koulutuksella, joten mielestäni minulla on kyllä itsellänikin riittävästi ammattitaitoa tehdä joitakin johtopäätöksiä poikani tilasta.



Ap.

Päiväkoteja kun on niin monenlaisia, meillä oli aivan loistavat kokemukset monen vuoden ajalta päiväkodista, jossa toki oli omat epäkohtansa, mutta pääosin homma toimi, työntekijät pysyivät ja lapset viihtyivät.



Jos tiedät (ja muutkin vanhemmat tietävät), että päiväkodissa on ongelmia, niin eikö silloin velvollisuutenne olisi raportoida ongelmista ylöspäin, pitää niin kovaa meteliä, että kunnan on pakko hoitaa ongelmat kuntoon. Tälle palstalle kirjoittamalla ei maailman menoa voi muuttaa, yhteistoiminnalla voi!

tai sitten juuri se koulutuksesi tekee sinut sokeaksi oman lapsesi puutteille.



Yllättävän heikkotasoisen hoitopaikan olet lapsellesi hommannut kaikesta pätevyydestäsi huolimatta!