Mun mielestä elämä on muuttunut hämmästyttävän vähän lapsen saannin jälkeen!

Vierailija:

Vierailija:

Se, että ei koe elämänsä muuttuneen, niin ei tarkoita sitä, että maailmankatsomus olisi jotenkin kapea tai että ei kasvaisi ihmisenä. Ehkä muut ovat löytäneet nämä asiat vain sinua ennen, sinä tarvitsit lapsen sitä varten, muut eivät. Mistään olankohautuksesta ei ole kyse, vaan siitä, että arvot olivat kohdallaan jo ennen lapsen syntymää.

33

että se on tapana ja se ei muuta heitä ja heidän elämäänsä tippaakaan.

Sama biletys jatkuu ja lapsi on mummoilla ja kavereilla ja hoidossa, että oma elämä saa jatkua juuri samanlaisena kuin ennenkin.

Minulle ainakin iski totaalinen kyllästyminen baarissa heilumiseen jo pari vuotta 18-vuotispäivän jälkeen. Entistä vähemmän ko. toiminta kiinosti sitten, kun tapasin nykyisen mieheni.



Minä koen myös, kuten ap, että ei se lapsi niin hirveästi mitään muuttanut, paitsi positiivisessa mielessä. Rakkaus lisääntyi perheessämme. Sama työpaikka, samat harrastukset (tosin harvemmin kuin ennen) ja hyvä parisuhde löytyy yhä. Jos kävin ennen lasta viihteellä kaksi kertaa vuodessa viihteellä ja vauvavuoden aikana kerran niin ok, onhan juhlimiseni " vähentynyt puoleen" entisestä mutta enpä ole osannut asiaa surra tai tehdä siitä kriisiä.

Ei saa edes viikonloppuisin nukkua niin paljon kuin tarvitsisi, ei pääse edes vessaan yksin. Suhkussa käyntikin pitää organisoida. Ei voi halutessaan valvoa myöhään, ei voi miehen kanssa jutella syntyjä syviä kuin vasta iltaisin lasten nukkuessa. Ei pääse juuri juhlimaan, eikä reissuihinkaan kuin harvoin. Aiemmin nautin lukemisesta, pelailin pitkällisiä tietokonepelejä (esim civilization), harrastin maalaamista... Noille kaikille on saanut sanoa hyvästi. Töissäkään en ole ollut kahteen vuoteen.

Vierailija:

Minulle ainakin iski totaalinen kyllästyminen baarissa heilumiseen jo pari vuotta 18-vuotispäivän jälkeen. Entistä vähemmän ko. toiminta kiinosti sitten, kun tapasin nykyisen mieheni.

Minä koen myös, kuten ap, että ei se lapsi niin hirveästi mitään muuttanut, paitsi positiivisessa mielessä. Rakkaus lisääntyi perheessämme. Sama työpaikka, samat harrastukset (tosin harvemmin kuin ennen) ja hyvä parisuhde löytyy yhä. Jos kävin ennen lasta viihteellä kaksi kertaa vuodessa viihteellä ja vauvavuoden aikana kerran niin ok, onhan juhlimiseni " vähentynyt puoleen" entisestä mutta enpä ole osannut asiaa surra tai tehdä siitä kriisiä.

miten jonkun elämä EI ole muuttunut. Ihan suoraan sanottuna tuntuu, ettei tuolla ihmisellä ole juuri omaa elämää ollut aikaisemminkaan.

Toka vasta tekee sen.

Mikään himobailaaja en ole ollut ennenkään, ja LAPSELLA ON MYÖS ISÄ mikäli haluan lähteä viihteelle tai harrastuksiin.

Ihan samalla tavalla jutellaan, nauretaan ja ollaan miehen kanssa kuin ennenkin. Samalla tavalla näen ystäviäni ja kavereitani kuin ennenkin. Freelance-uraani olen jatkanut samalla tavalla, ja uusiakin töitä olen ottanut vastaan.



Tytöt ovat nyt 3v ja 10kk, ihania aurinkoisia ja hyvin nukkuvia tapauksia molemmat. Esikoinen sairasteli paljon 1v kieppeillä, mutta sairasteluahan sitä voi tulla kenelle vaan. Huoli oli tietenkin suurempi kuin esimerkiksi omalla kohdallani, mutta siitäkin selvittiin.



Parisuhde, ystävyyssuhteet ja työsuhteet ovat kaikki jopa parempia kuin ennen lasten saantia.

Silläkin uhalla, että omat ruoat jää syömättä tai matkalta tullaan entistä väsyneempinä kotiin. Uhkailuista huolimatta hienosti on mennyt!

Vierailija:

Mikään himobailaaja en ole ollut ennenkään, ja LAPSELLA ON MYÖS ISÄ mikäli haluan lähteä viihteelle tai harrastuksiin.

Kaikilla ei varmasti muutu. Mielestäni ainakin seuraavat asiat vaikuttavat: oma asenne, lapsen luonne, sairastelut, parisuhteen kunto, miehen asenne, omat harrastukset, hoitoapu.



Mikä mulla muuttui:

- kotitöitä 10 kertaa enemmän!

- liikuntaharrastukset menivät päälaelleen. Hankala on rattaiden kanssa meloa tai lasketella ja hiihtää.

- mies muuttui hysteeriseksi isäksi lapsen kanssa -> aikaisemmin auvoinen parisuhde rakoili pahasti

- vaihdoin asuinkuntaa -> kaverit piti löytää uudestaan

- omaa aikaa ei ollenkaan -> tukiverkkojen kasaamisessa meni oma aikansa

- vastuu lapsesta ja perheestä paljon harteillani

- minnekään ei pääse lähtemään ilman etukäteissuunnittelua

- olen ollut monessa mukana, harrastuksia oli pakko karsia

- kaveripiirikin meni osittain uusiksi. Ikisinkut eivät välttämättä halua aina juttuihin mukaan lapsia.



Eniten ehkä otti pannuun kotitöiden määrä ja miehen ' asennemuutos' . Hän ei ole vieläkään ymmärtänyt, että parisuhteellekin pitäisi varata aikaa...

Toki lapsen saannissa on ollut paljon hyvääkin, mutta minun elämääni muutti tosi paljon.

- liikuntaharrastukset menivät päälaelleen. Hankala on rattaiden kanssa meloa tai lasketella ja hiihtää.

Vierailija:

Kaikilla ei varmasti muutu. Mielestäni ainakin seuraavat asiat vaikuttavat: oma asenne, lapsen luonne, sairastelut, parisuhteen kunto, miehen asenne, omat harrastukset, hoitoapu.

Mikä mulla muuttui:

- kotitöitä 10 kertaa enemmän!

- liikuntaharrastukset menivät päälaelleen. Hankala on rattaiden kanssa meloa tai lasketella ja hiihtää.

- mies muuttui hysteeriseksi isäksi lapsen kanssa -> aikaisemmin auvoinen parisuhde rakoili pahasti

- vaihdoin asuinkuntaa -> kaverit piti löytää uudestaan

- omaa aikaa ei ollenkaan -> tukiverkkojen kasaamisessa meni oma aikansa

- vastuu lapsesta ja perheestä paljon harteillani

- minnekään ei pääse lähtemään ilman etukäteissuunnittelua

- olen ollut monessa mukana, harrastuksia oli pakko karsia

- kaveripiirikin meni osittain uusiksi. Ikisinkut eivät välttämättä halua aina juttuihin mukaan lapsia.

Eniten ehkä otti pannuun kotitöiden määrä ja miehen ' asennemuutos' . Hän ei ole vieläkään ymmärtänyt, että parisuhteellekin pitäisi varata aikaa...

Toki lapsen saannissa on ollut paljon hyvääkin, mutta minun elämääni muutti tosi paljon.

Sen verran, ettei lisää lapsia ole tulossa...:/

Joko parisuhde tai lapset ja täytyy myöntää, etten ollut erityisen ihastunut vauvan ensimmäisen vuoden jälkeen. Eli kasvatetaan tämä yksi nyt tästä kunnolla ja sen jälkeen odottaakin pariterapia.

Silloin palasin töihin (kokoaikaisesti), lapsi hoitoon jossa sairasteli koko ajan ja sitten minä olinkin raskaana ja voin tosi huonosti.

Voi sitä stressin ja duunin määrää.

Itse olen kahden lapsen äiti ja rauhoittunut valtavasti lasten jälkeen. Kotona on ihana olla vaan oman perheen kesken, nauttia näistä arjen hetkistä.



Elämäni on parempaa kuin koskaan!

Toinen muuttaa jo enemmän.

Esikoisemme on nyt vähän reilu 8 kk, elämä ei ole dramaattisesti muuttunut mihinkään suuntaan paitsi nyt tietty niin että lapsi on tuonut iloa elämään :) Samat harrastukset on minulla ja miehellä, minulla vain hieman vähentyneet, ystävät ovat samat (tottakai on tullut myös lisää lapsen kautta) ja yhtä paljon näen ystäviäni ja ollaan yhteydessä. En voi kuvitellakaan että jämähtäisin kotiin, nappaan muksun mukaan tuonne " kylille" ja kaikki on innoissaan siitä että ainoana otan lapsen mukaan. Opin todella nopeasti sen että en tee lähtemisestä numeroa vaan sopeutan menoni lapsen mukaan ja ehdoilla!

Metehdään kaikkea kuten ennen lapsiakin. Käydään ostoksilla koko perheen voimin, matkustellaan, vietetään miehen kanssa yhteistä aikaa kuten ennenkin. Paitsi nyt ei maata koko päivää sängyssä ;)

elämä heittikin häränpyllyä vasta kun eka vuosi, oikeestaan 1,5 vuotta oli takana. Tulin uudelleen raskaaksi, esikoisella alkoi uhma ja kaikki alkoi olla vaikeeta. Kun kakkonen syntyi, oli esikoisen uhma, kuopuksen koliikki+korvakierre jne. Elämä oli siis viime vuonna yhtä helvettiä!!!!! Kuopus on lisäksi äärimmäisen vaativa lapsi, huudettu on jokainen vaipanvaihto, pukeminen ja riisuminen. Nukuttukin on pätkissä viimeiset 1v9kk.



Sulla ap taitaakin olla yksi helppo tapaus siellä kotona. Just tälläiset yhden helpon lapsen äidit on näitä, jotka tulee ihmettelemään, että miksi me valitetaan, miksi parisuhteet kärsii, miksi me ollaan väsyneitä kun elämä on niin ihanaa!



Voi kuule, kyllä se autuus sullakin joskus loppuu, viimeistään lapsesi uhmaikään...



onnea vaan ja ihan kiva, että sulla on elämä niin ihanaa.