Lue keskustelun säännöt.
Mun mielestä elämä on muuttunut hämmästyttävän vähän lapsen saannin jälkeen!
09.04.2008 |
Aina toitotetaan sitä, miten suuresti elämä muuttuu lapsen saannin jälkeen. Itse olen hämmästynyt sitä miten vähän se on muuttunut! Lapsemme on nyt reilu 1-vuotias enkä keksi mitääna asiaa, joka olisi muuttunut dramaattisesti, ellei lasketa sitä, miten valtavasti iloa lapsi on tuonut meille!
Olen edelleen kiinnostunut hyvin samoista asioista kuin ennen lasta, olen samassa työpaikassa (nyt tosin lyhennetyllä työviikolla niin kuin mieskin eli lapsi vielä kotihoidossa), ystävät on pysyneet samoina, kotityöjako äitiyslomani jälkeen on hyvin samanlainen kuin ennen lasta. Edelleen käymme miehen kanssa joskus jossakin kahdestaan. Parisuhde samanlainen tai jopa parempi.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (84)
Nyt kun luin toisenlaisia näkökulmia, niin myönnettävä on että moni juttu on erilailla kuin ennen. Ehkäpä vaan minusta on ollut täysin luonnollista, että mihinkään ei pääse ex tempore ja harrastukset muuttaa muotoaan, siksi en ole tuntenut luopumisen tuskaa.
Täytyy kyllä nostaa kulmakarvat hiusrajaan hämmästyksestä, jos jollekin on tullut YLLÄTYKSENÄ että vauva sitoo vanhempiaan tai että vauvan kanssa on hankala hiihtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni suunnittelee kovasti ensi vuoden isyyslomaa " hiihtolomana" :), meinaa vetää sitten vähän alle vuoden ikäistä poikaamme pulkassa tai ahjossa kun hiihtää. Tulee harjoituksiin vähän lisäpainoa ;)
Voi hyvänen aika. Eihän tässä kukaan sanonutkaan, että olisi YLLÄTYS, että vauvan kanssa on hankala hiihtää. Tässähän vain puhuttiin millä tavalla se elämä on muuttunut.
Jos ennen on usein lähtenyt ex tempore joka paikkaan, niin onhan se selvää, että elämä muuttuu. Jos taas ennen vauvan syntymääkin tottunut olemaan kotona, ei se elämä siinä suhteessa juurikaan muutu.
Miksi kaikki (tai siis ainakin monet), jotka väittävät, että elämä ei ole muuttunut vauvan syntymän jälkeen, vetoavat tuohon, että ei enää baarissa hyppääminen kiinnosta. Onhan sitä paljon muitakin asioita mitä aikuiset ihmiset tekevät, mutta joita ei voi vauvan syntymän jälkeen paljon harrastaa. Itselleni ainakaan ei ollut ennen esikoisen syntymää mikään mahdottomuus lähteä iltakymmeneltä kaverin luo kahville. No eihän se nytkään mahdotonta ole, mutta huomattavasti hankalampaa.
Vierailija:
Nyt kun luin toisenlaisia näkökulmia, niin myönnettävä on että moni juttu on erilailla kuin ennen. Ehkäpä vaan minusta on ollut täysin luonnollista, että mihinkään ei pääse ex tempore ja harrastukset muuttaa muotoaan, siksi en ole tuntenut luopumisen tuskaa.Täytyy kyllä nostaa kulmakarvat hiusrajaan hämmästyksestä, jos jollekin on tullut YLLÄTYKSENÄ että vauva sitoo vanhempiaan tai että vauvan kanssa on hankala hiihtää.
kun muksut nukkuu. Miksi kukaan vain ei halua kahvitella kanssani juuri silloin? Tosin kuudelta soiva herätyskello vähän hankaloittaisi asiaa :)
Olen käynyt esim. triathlonkisoissa ja treenannut tosissaan. Vauvan kans siihen ei ollut mahdollisuutta, joten taukoa kisoihin tuli 2 vuotta.
Samoin kävimme vaeltamassa ja talvella pitkiä hiihtovaelluksia lapissa. Ne jäi väliin ensimäisen vuoden aikana. Toki täällä joku kertoo, että mies käy hiihtämässä lapsen kanssa. Mutta en suostunut lähtemään tunturiin 100km hiihtoretkelle vauva matkassa.
Jos on tykännyt istua sohvalla ja katsella telkkaria ja siivoilla ja puuhastella kotona, tuskin elämä muuttui. Mutta liikuntaa isommissa määrin olen kaivannut. Aikaa kyllä löytyy juoksulenkkeihin, mutta aamulliset uinnit ja illan 20km lenkit ja 100km pyörälenkit ovat jääneet vähemmälle vauvan ollessa alle vuoden ikäinen.
Mutta tämä ei tullut yllätyksenä vaan sen kyllä tiesin, että taukoa tulee.
Mutta kyllä elämä jollain lailla muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SItten se muutos tulee kun lapselle ilmaantuu ensimmäiset uhmakaudet, kun koetellaan molempien vanhempien kasvatusvastuuta. Tosin eihän kaikilla tietysti näitä ole.
Meillä elämä on muuttunut ihan totaalisesti lasten jälkeen. Totta kait iloa heistä on, mutta myös suurta vastuuta jonka kantamisessa välillä väsyy.. Ja sitten on lasten terveysasiat, jotka meillä ovat painaneet. Eli kun niitä alkaa olla enemmän kuin laki sallii, kyllä ne alkaa vaikuttamaan kaikkeen. Sairaan lapsen kanssa jää pois perhekerhoista, kyläilyt peruuntuu, kotona oleminen alkaa puuduttaa..lääkärissä saa juosta, lääkkeitä annostella ja kestää tietysti lapsen paha olo sairaana.
Yhden lapsen kanssa sitä muutosta ei välttämättä huomaakaan mutta kyllä ainakin useamman. Itse olen onnellinen siitä suuresta muutoksesta mitä lapset ovat tuoneet: Meillä on aivan toisenlainen, uudenlainen elämä joka on entistä rikkaampaa!! Ja vastoinkäymisten kautta pienetkin ilot merkitsevät.
SIltikin pitkään kestäneet ongelmat kuten oma masennus vauvan syntymän jälkeen, miehen asenneongelmat, vauvan valvottaminen ja oma yksinäisyys voivat kyllä suurenkin surun ja ahdistuksen tuoda.
Tässä lista, miksi ja miten minun elämäni muuttui:
- Ensimmäinen lapseni oli pitkään ja hartaasti toivottu, hoidoilla alkuun saatu. SYnnytys oli vaikea, lapsi oli tehohoidossa ja itse olin iv-antibiooteissa viikon ajan. Alun takia kaikki normaalit asiat menivät päälaelleen.
- Vauva oli itkuinen, valvotti. Ja jos ei valvottanut, valvoin itse kytäten että hengittääkö se. Pelkäsin sairaalloisesti kätkytkuolemaa.
- Sairastuin 3 kk synnytyksestä keskivaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Lapsen hoitovastuu siirtyi isälle, itse yritin toipua lääkkeillä ja terapialla. Se vei koko perheemme voimavaroja.
- Minulle ei ollut yllätys se, että vauva vie aikaa ja väsyttää. Vaan se, että KUKAAN ei enää kysynyt miten MINÄ voin. Olin vain äiti, en enää ihminen tai nainen.
- Aloin odottaa toista yllätyksenä. Oli haasteellista kantaa vatsassa vauvaa ja hoitaa toista vauvaa.
- Toisen lapsen syntymän jälkeen kotona kävi ambulanssi kun pienin lapsistani veti hengitysteihin maidot..olin elvyttänyt häntä 10 minuuttia, vauva oli 2 viiikkoinen silloin... Sen jälkeen pelkäsin joka ikistä oksennusta. On aika raskasta huomata pienen vauvan hyytyvän hiljalleen, kun suusta tulee paksua vaahtoa eikä itkua enää tule. Onneksi hän selvisi nopean ensihoidon takia. Myöhemmin selvisi että kaarioksennukset johtuivat maitoallergiasta.
- Kahden pienen lapsen äitinä olin käytännössä koko ajan vahtivuorossa. Oli ruoanlaittoa, pyykkiä, toinen nukkui niin toinen heräsi jne. Yöt meni valvoessa molempien kanssa välillä samaan aikaan ja välillä eri aikaan...
- Sitten alkoi infektiokierteet, joiden ansiosta perheemme vietti sairaalassa viikkoja... kotona kuukausia...
Eipä tuossa rytäkässä ainakaan kerinnyt itse pahemmin ystäville soittelemaan tai kylässä käymään.. parisuhdetta yritettiin pitää yllä, joskin voimat alkoi olla kaikilta pois parin vuoden jälkeen. Nyt koetetaan kasata itseämme ja toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsen hyvin sisälle ap:n idean, itsekin tuota pohtineena.
Meillä on kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla, toinen lapsista vielä vammainen eli siinäkin oma lisänsä arkeen. Kuitenkaan en koe että tämä olisi ollut raskaudessaan edes murto-osaa siitä millä minua peloteltiin esikoista odottaessani.
En tiedä onko muille tuttuja juttuja; maalailtiin kuvia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, pysyviksi jäävistä mammakiloista, oman ajan puutteesta, parisuhteen kuivumisesta, vauvan koliikista, korvakierteestä, valvotuista öistä, tappeluista ruokailujen kanssa jne. Edes suihkuun tai vessaan ei pääse rauhassa, puhumattakaan siitä että saisi kahvikupillisen juoda tai ruuan syödä. Eikä siis silloin kukaan sanonut että kyllä se yksi lapsi menee siinä sivussa mutta toinen sitten muuttaakin jo kaiken, näillä mielikuvilla tarkoitettiin juuri sitä arkea yhden lapsen kanssa.
Kun sitten nuo eivät toteutuneetkaan vaan sain elää elämäni ihanimman vuoden pieneni kanssa, ruvettiin sanomaan että kyllä se sitten toisen lapsen myötä muuttuu. Tuolloin jo huvittivat nuo pelottelijat. Toinenkin lapsi syntyi ja elämä jatkui. Meillä ollaan aina nukuttu hyvin, lapset ovat syöneet hyvin. Sairastelutkin ollaan ohimenevinä jaksettu, tällä hetkellä 2v ja 3v uhmailutkin ovat vain oma kehitysvaiheensa. Parisuhde on itseasiassa parempikin mitä ennen, nyt osataan nauttia noista kahdenkeskeisistä hetkistä ja lapsivapaasta ajasta. Raskauskilot katosivat molemmilla kerroilla puolen vuoden sisään, saan käydä suihkussa ja kerkeän kyllä niin syömään kuin juomaan kahvinikin. On mahdollisuus omaan harrastukseen ja ollaan matkusteltu, niin koko perheen voimin kuin miehen kanssa pari kertaa lyhyemmillä lomilla kaksin. En koe tätä vieläkään raskaana.
Tottakai asioita on muuttunut, tai pikemminkin elämään tullut lisää sisältöä. Eihän arki toki ollut tällaista ennen lapsia. Kuitenkin olen saanut jatkaa niitä asioita mitä haluan, ihan koko elämä ei pyöri lasten ympärillä.
No, aikanaan sanottiin että kyllä sitä reilu 1v:n ja vauvan kanssa vielä menee, mutta odotas kun tulevat uhmaikään. Mihinhän seuraavaksi päädytään? Murrosiän kauhuja odottelemaan vai sitä kolmatta lasta joka sitten mullistaakin elämään.
ja kaikki on yhtä vaalenapunaista pilveä kuin ennenkin.
Silti samat eukot suoltavat kymmeniä viestejä tänne päivittäin, kuinka kamalaa on kun vauva valvottaa, ei ole omaa aikaa, parisuhde kuolee, väsyttää, lapetaan masennuslääkkeitä, ei pääse bilettään, pillu on revennyt, häpyhuulet lörpsöttää, läski valuu, elämä on kamalaa ja vituttaa.
Juu, ei se elämä muuttunut eka lapsen saannin myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotin jota kamlaa. Mutta ei se sen kummempaa ollut kuin olisi ollut pitemmällä kesälomalla. Oli aikaa katsella telkkaria ja surffailla netissä ja lukea kirjoja.
Töihin lähdin ihan normaalisti äitiysloman loputtua ja edelleen ei elämä ole mitenkään muuttunut. No, aamulla tietenkin käväisen viemässä lapsen hoitoon ja illalla hakaisen. Mutta ihan samalla tavalla tulen töistä kotiin, teen ruoan ja katson telkkaria illan tai surffailen netissä. En koe, että elämäni olisi muuttunut miksikään lapsen saannin myötä.
Jos kerran lapsi ei ollenkaan muuttanut arkea, niin ilmeisesti et käytä aikaasi lapsen kanssa olemiseen?
Olen kyllä samaa mieltä AP:n kanssa vauvavuoden/uhmaiän/toisen lapsen rankkuuden voivottelusta, että voisi tarpeettoman voivottelun jättää sikseen.
Mä en taas ymmärrä näitä, joilla lapsi ei muuttanut arkea ollenkaan, että minkälaista arkea te ennen lasta oikein vietitte? Minun arkeni on ainakin radikaalisti erilainen. Minä en ainakaan ennen lapsia käyttänyt aikaani hiekkalaatikon reunalla tai herännyt 7:ltä niin arkena kuin pyhänäkin. Haluaisin kyllä nähdä, kuinka lähdetään spontaanisti useamman (vaippaikäisen) lapsen kanssa jonnekin esim. päikkäriaikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ja kaikki on yhtä vaalenapunaista pilveä kuin ennenkin.
Silti samat eukot suoltavat kymmeniä viestejä tänne päivittäin, kuinka kamalaa on kun vauva valvottaa, ei ole omaa aikaa, parisuhde kuolee, väsyttää, lapetaan masennuslääkkeitä, ei pääse bilettään, pillu on revennyt, häpyhuulet lörpsöttää, läski valuu, elämä on kamalaa ja vituttaa.Juu, ei se elämä muuttunut eka lapsen saannin myötä.
Jokainen varmasti tuntee näitä " ammattivalittajia" niin oikeassa elämässä kuin nettipalstoillakin. Heille varmasti onkin karmaisevaa, että se pieni, omasta halusta hankittu lapsi vaatii hoitoa, jopa öisin, ja vastuuta siitä ei voi sysätä muiden harteille (paitsi huostaanotolla).
Käsittääkseni ap:n aloitus koski juuri sitä, että odotusaikana sai kuulla elämän muuttuvan helvetiksi ja oli positiivinen yllätys ettei niin käynytkään.
Yleensä he ovat niitä, joilla lapset katsovat videoita päivät kun äiti surffailee. Ei kai se elämä silloin muutu kun ei koskaan pue lasta ja vie sitä itse ulos ja tee lapsen kanssa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä uskon ettei lapsi muuta elämää niin paljon, jos ennenkin oli perhekeskeinen ja kotona viihtyvä.
harvemmin sitä ennen tuli lorvittua tuntikausia jossain kuraisissa puistoissa tai perhekerhoissa. Tilipussistakin huomasi aika hyvin että muutosta on tapahtunut. Aikaisemmin saatoin maata koko viikonlopun sohvalla herkkuja syöden, mutta nyt se ei enää ole mahdollista (tai olisihan se nytkin mahdollista mutta en halua että lapsi vaan tuijottaa jotain telkkaa tuntikausia). Samoin lapsi sairasti paljon; en ole koskaan ennen ollut lasten sairaalaosastoilla enkä valvonut vuorokausia putkeen.
Ulkoillaan, leikitään jne. mutta minusta nuo on niin luonnollisia asioita että en osaa laittaa niitä kategoriaan " suuri elämänmuutos" .
Vierailija:
Tilipussistakin huomasi aika hyvin että muutosta on tapahtunut.
Tähän haluan vielä kommentoida, että en ymmärrä mikä esim. yhdessä vauvassa tulee niin kalliiksi (minuakin peloteltiin että rahat loppuu heti kättelyssä)? Jos on ollut töissä ennen lasta niin ansiosidonnainen äitiyspäiväraha on veroprosentin pudotessa lähes sama netto kuin töissä ollessa. Lapsilisä vielä pienentää tätä eroa. Tottakai tietyt " alkuinvestoinnit" kuten vaunut, pinnasänky ym. maksaa rahaa mutta eikai niissäkään tarvitse sitä yberkalleinta valita?
Minulla jäi äitiysloman aikana rahaa säästöön ja PALJON.
Vierailija:
mieheni suunnittelee kovasti ensi vuoden isyyslomaa " hiihtolomana" :), meinaa vetää sitten vähän alle vuoden ikäistä poikaamme pulkassa tai ahjossa kun hiihtää. Tulee harjoituksiin vähän lisäpainoa ;)
Meidän keskimmäinen ei ainakaan alle 2v ikäisenä suostunut istumaan pulkassa lainkaan. Pelkäsi tuiskuavaa lunta ja tuulta. Sitäpaitsi se on ahkio, ei ahjo.
" odotas vaan, kun.."
Meidän vauva onneksi viihtyi pulkassa, jopa nukahti siihen.
Vierailija:
Selitätkö tyhmälle, miten vauva tuo mukanaan kotitöitä 10 kertaa enemmän? Ihan ystävällisesti kysyn. Omasta puolestani voin sanoa, että kotityöt pysyivät ennallaan tai jopa tuntuivat vähenevän kun sain olla kotona (ennen piti tehdä kaikki raskaan työpäivän jälkeen). Ruoka tulee ensimmäiset kuukaudet tissistä ja ei ne muutama potkupuku pyykkikorissa tunnu missään. Ja eihän se vauva osaa sotkea, eihän? Isompien, liikkuvien lasten kanssa on jo eri juttu.
Minusta on ihan itsestäänselvyys että vauva kainalossa ei esim. lasketella tai meloa. Liikuntaa voi silti harrastaa, esim. vaunulenkkeilyä ja kotijumppaa.