Mun mielestä elämä on muuttunut hämmästyttävän vähän lapsen saannin jälkeen!

Mutta sen jälkeen alkaa hoitovapaa ja meidän kunnasssa ei mitään kuntalisiä tunneta.

Voin tosiaankin kuvitella että YHDEN helpon 1-vuotiaan äitinä voi tosiaan kuvitella ettei se elämä nyt muuttunut mihinkään. Alussahan on jopa hauskaa leikkiä " äiti-isä-lapsi -leikkiä" .



Itse sain kaksoset enkä kuvitellutkaan että olisi helppoa, eikä ollutkaan. Mutta voin sanoa, että ne alkuhankaluudet ovat kyllä korvautuneet isommilla hankaluuksilla, mitä isommaksi lapset kasvavat. Lisäksi ehkä tähän lapsiperheen arkeen TURTUU. Kun aikaa on kulunut kohta 7 vuotta niin ehkä sitä alkaisi välillä kaivata jotain muutakin kuin sitä leikkipuistoissa käyntiä...



Meillä siis myös nuorempi +2-v lapsi, täytyy sanoa että sekin on todella haastava ikä. Meidän veijari oli vielä 1-2-vuotiaana rauhallinen tapaus, nyt ei samaa voi lapsesta sanoa! On joka paikassa ja tässä vasta sitä vanhemman kärsivällisyyttä testataankin!!



Koska oikeestihan se " oikea kasvattaminen" alkaa vasta kun lapsi vähän kasvaa (uhmaiät ja muu käyttäytyminen) ja sitten se työ vasta lisääntyykin jos siihen syssyyn syntyy sisarus/sisaruksia.



noo eihän niitä sisaruksia tarvitsekaan hankkia. Mutta usein olen huomannut että just nää joilla on niin helpot esikoiset hankkiikin sen toisen aika äkkiä...

Kaikkein kalleimmaksi tulee hoitovapaan pitäminen.

Vierailija:

Vierailija:

Tilipussistakin huomasi aika hyvin että muutosta on tapahtunut.

Tähän haluan vielä kommentoida, että en ymmärrä mikä esim. yhdessä vauvassa tulee niin kalliiksi (minuakin peloteltiin että rahat loppuu heti kättelyssä)? Jos on ollut töissä ennen lasta niin ansiosidonnainen äitiyspäiväraha on veroprosentin pudotessa lähes sama netto kuin töissä ollessa. Lapsilisä vielä pienentää tätä eroa. Tottakai tietyt " alkuinvestoinnit" kuten vaunut, pinnasänky ym. maksaa rahaa mutta eikai niissäkään tarvitse sitä yberkalleinta valita?

Minulla jäi äitiysloman aikana rahaa säästöön ja PALJON.

t. kahden äiti. Kyllä se on muuttunut, mut lapset kasvaa. Ja monta asiaa on tullut jo " takaisin" . Ja lopulta nyt kolmen vuoden jälkeen voin sanoa et ei se niin paljon ole muuttunut. Toki ei voi enää vaan lorvia kotisohvalla ja ei ole omaa aikaa ja elämä on enempi duunia ja stressiä ja lasten sairasteluita. Niinku siinä Aamuisin-laulussa sanotaan.

Mut aika lailla samaa elämää elän yhä tosta lisääntyneestä vastuusta ja oravanpyörästä huolimatta, ja minä olen minä.

Kun nautin vauva-ajasta, pitikin ottaa tämä " mitä isompi lapsi sen hankalampaa on" -kortti käyttöön

Vierailija:

Olen käynyt esim. triathlonkisoissa ja treenannut tosissaan. Vauvan kans siihen ei ollut mahdollisuutta, joten taukoa kisoihin tuli 2 vuotta.

Samoin kävimme vaeltamassa ja talvella pitkiä hiihtovaelluksia lapissa. Ne jäi väliin ensimäisen vuoden aikana. Toki täällä joku kertoo, että mies käy hiihtämässä lapsen kanssa. Mutta en suostunut lähtemään tunturiin 100km hiihtoretkelle vauva matkassa.

Jos on tykännyt istua sohvalla ja katsella telkkaria ja siivoilla ja puuhastella kotona, tuskin elämä muuttui. Mutta liikuntaa isommissa määrin olen kaivannut. Aikaa kyllä löytyy juoksulenkkeihin, mutta aamulliset uinnit ja illan 20km lenkit ja 100km pyörälenkit ovat jääneet vähemmälle vauvan ollessa alle vuoden ikäinen.

Mutta tämä ei tullut yllätyksenä vaan sen kyllä tiesin, että taukoa tulee.

Mutta kyllä elämä jollain lailla muuttui.

Muuta vaihtoehtoa ei sitten tietenkään ole kuin huippu-urheilijamainen treenaaminen tai sohvalla nököttäminen... hohhoijaa. Itse harrastan aktiivisesti liikuntaa 6-7 päivänä viikossa, ja harrastan edelleen, vaikka on vauva. Tosin se liikunta on vain vähän erilaista: tehdään pitkiä vaunulenkkejä, sen jälkeen voi kotona treenailla painoilla ja venytellä, jumppaan kotona (tv2:n jumpat on kivoja) ja käyn kerran viikossa tanssitunnilla. Kroppa on samoissa mitoissa kuin synnytyksen jälkeen.

Sitä ei vain yhden lapsen äitinä vielä tajua. Alussahan kaikki on hauskaa ja uutta. Mäkin pidin jopa hiekkalaatikolla istuskelusta ja siitä että sain olla pois töistä. Jippii!



Kuten moni viisas tässäkin ketjussa on sanonut: tää muuttuminen riippuu paljon siitä, MITÄ on ennen sitä lasta tehnyt. Jos elämä nyt muutenkin on ollut tyhjää niin lapsihan vain täyttää sen elämän mukavasti!



Esim. tuttuni jotka oikeasti ihmettelivät MITEN olivat saaneet aikansa kulumaan ennen lapsia. Hei haloo! Miten he sitten täyttävät päivänsä kun ne lapset kasvavat ja muuttavat kotoa?

Vastasin vain kysymykseen miten lapset näkyvät tilipussissa. Meillä näkyy hoitovapaiden aikana. Ja toki päivähoitomaksutkin ovat kolmelta lapselta jo tuntuvat, 430 euroa kuussa. En silti valita.

Sain esikoisen kolmikymppisenä, ja kun olin tottunut siihen asti menemään ja tulemaan niin kuin itselle sopii, muutos oli yllättävän kova. Olin matkustellut paljon, harrastanut ja tehnyt töitä yömyöhään. Nyt sitten oli totaalisesti pallo nilkassa. Esikoinen oli aika " vaativa" siinä suhteessa että ei viihtynyt pätkääkään itsekseen sitterissä tai lattialla, piti aina sylitellä. Oma aika jäi ihan minimiin, ja unen puutteen takia olin ihan naatti.



Mutta kun kolmen vuoden päästä syntyi toinen, hommaan oli jo kouliintunut niin että toinen vauva meni helposti vähän siinä sivussa. Nukkui paljon paremmin kuin isobroidinsa ja muutenkin oli elämä huomattavasti lupsakampaa.



Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia ja omatoimisempia, jää jo omaa aikaakin. Mutta ei elämä missään nimessä ole samanlaista kuin aikana ennen lapsia.

yhden vauvan vanhempina ollut. Esikoinen oli sairas ja ihan mielettömän itkuinen vauva ja nyt 4-vuotiaanakin haastava. Esim. nettailun, telkkarin katselun, lukemisen ja muun on suosiolla saanut lopettaa melkein kokonaan hänen syntymänsä jälkeen. Nyt kun näitä on jo kolme, ei elämä todellakaan ole yhtään niin kuin ennen lapsia. Pelkästään pyykkiä tulee 2 koneellista päivittäin ja kotitöihin menee helposti lähes koko valveillaoloaika, rahaa menee melkoisesti lapsiin ja meillä on miehen kanssa molemmilla aikataulutettu 1 harrastus/viikko. Eli kyllä ajat ovat muuttuneet niistä DINK-ajoista, kun yöt valvottiin elokuvien, keskustelun ja punaviinin merkeissä, viikonloput nukuttiin, harrastettiin liikuntaa viidesti viikossa, matkustettiin, bailattiin... Luin romaanin viikossa ja surffasin netissä kaiket päivät.

t. kolmen äiti.



Todellakin niitä kotitöitä on kolmen kanssa paljon. Sotkua tulee ja pyykkiä jatkuvasti. Harrastaa ei itse ehdi koska pitäisi ehtiä viedä lapsia harrastuksiin tai muuten vain viettää aikaa jokaisen kanssa erikseenkin. Romaaneja ehdin lukea niin, että yhden sivun luen ennen kuin simahdan:). Surffailen töiden lomassa.

ikä edes 2. Mutta kun passattavia on 3 ja neljäs tulossa pienellä ikäerolla, kahdella vahimmalla paljon harrastuksia, talo, työ... niin huh, huh, ei tahdo aika riittää.

pahoittaa kenenkään mieltä. On totta, että meidän vauva on ollut äärettömän helppo ja ongelmaton eli meillä on ollut tosi paljon onnea mukana. Aika harvoin vaan kuulee, että joku sanoo lapsettomalle, että ekan lapsen kanssa on tosi helppoa ja vaikeudet alkaa toisen lapsen tulon jälkeen. Yleensä " pelotellaan" jo ekan lapsen tulolla. Esim. miehen yksi ystävä kertoi meille ennen vauvan tuloa miten rankkaa tulee olemaan vauvaperheessä. Sitten kun meillä ei ollutkaan, on sanonut miten rankkaa tulee olemaan kahden kanssa.



Me emme ole suunnittelemassa toista lasta pienellä ikäerolla, vaan ehkä vasta sitten, kun esikoinen on 4v. Yritän siis " optimoida" sen, että elämä ei ole missään vaiheessa kovin rankkaa. Vaikka eihän sitä voi itse päättää, jos saakin esim. allergisen, koliikkisen tai muuten sairaan lapsen.



Ap

Ikää lapsilla reilu 4v ja melkein 3v, ei todellakaan ole raskasta. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että lapset ovat perusterveitä, hyviä nukkumaan ja muutenkin rauhallisia. Kyllä meilläkin on ne uhmat sun muut menossa, mutta nehän ovat osa tätä elämää.



Että ei se elämä aina ole huonoa vaikka olisi kaksi lasta pienellä ikäerolla, siihen vaikuttaa niin moni asia. Meillä käynyt lykky lasten kanssa ja tiedän, ettemme ole ainoita!



t:3

on ikäero iso tai pieni, voi olla aina rankkaa, se riippuu täysin siitä, miten menee ja millaisia lapsia on, eikä sitäkään voi ennustaa



Meillä on tosi temperamenttinen esikoinen, ja olin todella varautunut siihen, että toisen syntyessä meillä alkaa helvetti. No, esikoinen ei ollutkaan mustasukkainen vaan onnellinen sisaruksestaan ja yhtäkkiä arkemme muuttuikin huomattavasti helpommaksi kahden lapsen kanssa, kuin mitä se oli yhden lapsen kanssa.



Omaa aikaa ei tosin ole enää ollenkaan.

piktää pinnaa. Olen huomannut, kun itse säilyttää maltin lasten kanssa, heidän kanssa on helppoa. Aikuisen vastuu on säilyttää tilanteen hallinta ja sitä myöten lapsista voi kasvaa " helppoja" tapauksia. Ja kun yrittää nähdä asiat huumorilla. Lapsethan ovat aika hauskoja uhmakohtauksineen jos osaa siltä kantilta katsoa.

ja siksi halusin omilleni ikäeroksi kaksi vuotta. Se on minusta paras ikäero. Aluksi on työläämpää, sitten taas helpompaa. Ja muun elämän kannalta toimivampaa. Sukellus täysäidiksi on lyhyempi ja siitä osaa senkin takia nauttia paremmin!

Ok, mullakin vaan yks lapsi ja helppo sellainen. Toisesta haaveillaan, mutta ei nyt ihan putkeen, haluan ensin taas olla vähän aikaa työelämässä ja hoikistua sun muuta. Mutta siis:

Samoja kokemuksia kuin ap:lla. Ennen lapsen syntymää, kovasti varoteltiin ja tuntui, että se pääasia eli onnittelut ja toisen puolesta iloitseminen unohtuivat kaiken sen voivottelun alle. Nyt, kun eka vuosi on mennyt kivasti, ei pahemmin ole sairasteltu ja poika nukkuu täydet yöt sun muuta, varoitellaan jo tulevasta uhmasta jne.



Sama juttu oli muuten koiran kanssa. Kun kerroimme hankkivamme koiran, alkoi tulla varoituksia ja epäilyksiä, että miten pärjäätte jne. Miksi ei voida vaan todeta, että kiva juttu ja pitää supinat itsellään!?

Lapset sen sijaan ovat terveitä ja reippaita tarhalaisia.



Voi kunpa olisikin mahdollista jäädä vielä hoitovapaalle ja saada silti isompi asunto! Tässä pienessä kolmiossa en haluaisi hengailla päivät pitkät, mutta isompaa asuntoa ei ole varaa ostaa, jos ei käydä töissä.

Ja ei oltu pienenä mitään läheisiä. Ollaan vasta nyt aikuisiällä tultu enemmän ystäviksi. Mutta mä olinkin tosi mustasukkainen pikkusiskosta ja muutenkin oltiin kuin yö ja päivä. Lapsuus oli pelkkää kilpailua ja riitelemistä. Että ei se pieni ikäero aina takaa kunnon kaverisuhteita siskoksille.