Mun mielestä elämä on muuttunut hämmästyttävän vähän lapsen saannin jälkeen!

Minulla kaksi lasta todella pienellä ikäerolla ja voin sepostaa samat tarinat kuin ap ;) Ehkä se on asenteesta kiinni?

Ei kyllä käy kateeksi ollenkaan! Älä nyt vain enempää hyvä ihminen niitä lapsia ainakaan tee.

perusteellisen omahyväinen, että tääkin on ihan yhtä helppoa kuin ap:lla!

lapsen/ lasten luonteesta ja terveydestä. Ei siihen voi juurikaan itse vaikuttaa.

että etukäteen ihmiset antaa sellaisen kuvan, että lapsen saamisen jälkeen elämä on tosi rankkaa ja entisestä elämästä voi vaan haaveilla. Sitten, kun elämä vauvan kanssa onkin ollut ihanaa ja helppoa (tiedän, että sairauksiin, valvomisiin jne. ei voi itse vaikuttaa, joten ei kaikilla ole helppoa), sitä pyritään vähättelemään ja sanotaan, että " odota uhmaikään" tai " odota, kunnes teillä on kaksi lasta" . Hassua mielestäni! Miksei voida vaan hyväksyä sitä, että joillakin elämä ei muutu kovin paljon lapsen saannin jälkeen eikä siinäkään ole mitään pahaa.



Itselläni on hyvin samantyyppiset arvot myös kuin ennen lapsen syntymää. Perhe (eli aikaisemmin siis pelkkä mies, nyt lapsi ja mies) on ollut tärkeysjärjestyksessä aikaisemminkin johdossa, joten en koe, että arvoni tai tärkeysjärjestyksenikään olisi mitenkään dramaattisesti muuttunut.



Ap

Jos elää sellaista tasaista perhekeskeistä sohvaperunan elämää, jossa ei ole suurta tarvetta omaan aikaan tai muuta suurta dramatiikkaa jne., niin ei kai siinä paljon mikään muutukaan. Kai se muutoksen suuruus on suoraan verrannollinen siihen, miten suuri ero lapsettomalla elämällä on vauvaperheen elämään.

että oma itsekkyys väheni, samoin kävi omille harrastuksilleni. Meillä siis kaksi lasta. Mutta silti en pidä muutosta huonona, päinvastoin! Elämä muuttui, sitä en voi kiistää, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Ja pianhan lapset kasvavat, jossain vaiheessa on taas enemmän aikaa itselle. Tosin tällä hetkellä haaveillaan kolmannesta : )

En ole ollut ikinä mikään erityisen aktiivinen ihminen, enemmänkin sellainen taivaanrannamaalari ja omissa ajatuksissaan viihtyvä teoreetikko, hajamielinen professori. Tällaiselle tyypille muutos on kyllä ollut raju. Monessa asiassa muutos on ollut ihan positiivinen asia. Elämä on joka tapauksessa nyt hirmu erilaista kuin ennen.

vaan aika " tavallisia" sekä kotona että muualla viihtyviä. Lapsen kanssakin on kuitenkin jo käyty matkoilla ja ravintoloissa eli ei ole estänyt kohtuullista liikkumista. Lapsen kanssa on myös helppo ulkoilla niin saa itsekin samalla liikuntaa. Lisäksi siskoni on käynyt ehkä kerran kuussa hoitamassa lastamme niin että olemme käyneet esim. syömässä kahdestaan.



Ap

Muutos oli itse asiassa hämmästyttävän pieni, ja sekin vain parempaan suuntaan. Ehkä se johtui mieheni ja minun elämäntyylistä. Ollaan perhekeskeisiä, tykätään tehdä asioita yhdessä ja asetetaan parisuhde, nykyisin perhe etusijalle. Nyt vain tuli kolmas tyyppi siihen mukaan. Millaista se muiden elämä on sitten ollut? Hirveätä biletystä baareissa pilkkuun asti monta kertaa viikossa, ja mies vielä jatkaa biletysvaihetta vauvan syntymän jälkeen?

Ainakin minulta on karissut lasten myötä (3 kpl) tietty itsekkyys ja lyhytnäköisyys. Lasten tarpeet menevät edelle. Jos minä haluan nukkua ja lapsi herää aikaisin niin minkäs teet; herättävä on (jos mies on töissä). Sitten taas se, että kokeeko tämän suureksi uhraukseksi ja kamalaksi helvetiksi on ihan puhtaasti asennekysymys. Minä olen ajatellut asian niin, että lapsuus on hyvin lyhyt aika, sen ajan voin tinkiä omista jutuistani lasten hyväksi.



On se elämänpiiri muuttunut muutenkin. Eipä sitä ennen olisi tullut päivystettyä leikkipuistossa tai muissa lasten paikoissa, mutta mikäs siinä. Ihan mukavaa on puistoilla lasten kanssa. ;)

enkä kyllä meidän lapsille halua yhtään lyhyempää. Siskoni lapsilla on ikäeroa 5 vuotta ja hänellä oli kyllä todella rankka ensimmäinen vuosi toisen lapsen syntymän jälkeen. Minustakin tuntuu että ei se lapsen samainen nyt niin hirveästi elämää muuttanut, tuossahan se lapsi kulkee muun elämän rinnalla. Eli tässä me nyt odotellaan että esikoinen menee eskariin tai kouluun ja mietitään jaksaako sitä pikkulapsivaihetta vielä.

Hassua muuten, että tämä maa taitaa olla lähes täynnä itsekkäitä naisia, kunnes saavat lapsen. Koskeekohan sama miehiäkin?



33

että elämä ei muuttunut jne..

Kyllä minulla esikoinen muutti. Se rakkaus, mikä syntyi lasta kohtaan, oli järisyttävä. Se muutti minua monessa suhteessa vastuullisemmaksi ja opin katsomaan monia asioita eri tavalla ja myös ymmmärtämään monia asioita laajemmin.



Toki olen huomannut, että lapsi ei välttämättä avarra joidenkin äitien maailmaa tippaakaan ja he eivät kasva ihmisinä. Mutta itse kyllä koin elämäni muuttuneen aika lailla. Olihan syntynyt ihan uusi ihminen maailmaan. Ei sitä ihan olankohautuksella voinut ohittaa.

Vierailija:

että elämä ei muuttunut jne.

Kyllä minulla esikoinen muutti. Se rakkaus, mikä syntyi lasta kohtaan, oli järisyttävä. Se muutti minua monessa suhteessa vastuullisemmaksi ja opin katsomaan monia asioita eri tavalla ja myös ymmmärtämään monia asioita laajemmin.

Toki olen huomannut, että lapsi ei välttämättä avarra joidenkin äitien maailmaa tippaakaan ja he eivät kasva ihmisinä. Mutta itse kyllä koin elämäni muuttuneen aika lailla. Olihan syntynyt ihan uusi ihminen maailmaan. Ei sitä ihan olankohautuksella voinut ohittaa.

Se, että ei koe elämänsä muuttuneen, niin ei tarkoita sitä, että maailmankatsomus olisi jotenkin kapea tai että ei kasvaisi ihmisenä. Ehkä muut ovat löytäneet nämä asiat vain sinua ennen, sinä tarvitsit lapsen sitä varten, muut eivät. Mistään olankohautuksesta ei ole kyse, vaan siitä, että arvot olivat kohdallaan jo ennen lapsen syntymää.

33

Kakkosen kanssa olikin jo rennompaa. Ensimmäisen kanssa _minä_ stressasin enemmän, vika ei ollut lapsessa.

Musta tuli " mammakerhon" jäsen ja pääsin paremmin mukaan työporukkaan, kun ennen olin vaan nuori harjoittelija. Monista työkavereista tullut kunnon kavereitakin. Sain myös äitiysloman jälkeen vakkaripaikan samaisesta firmasta ja paremman työkuvan. Että nyt olen hassusti enemmän työorientoitunut, mutta samalla täyspainoinen kotiäiti.



Olen edelleen temperamenttinen, mutta pinna on vähän pidempi kuin ennen lasta:)

No, toki pyykkiä on enemmän, ruokaa kuluu enemmän jne. mutta olennaiset asiat on ennallaan: ystävät, työ (tosin vielä äitiyslomalla, mutta ei se työpaikka sieltä mihinkään karkaa), parisuhde vaan paranee... harrastukset jne.



Oiskohan tuo vähän asennekysymyskin?

En ole käynyt miehni kanssa missään seitsemään vuoteen.

Tervettä itsekkyyttä toki löytyy, mutta koskaan se ei ole vahingoittanut ketään läheistä.



33