Tulin sitte just jätetyks, puolessa välissä raskautta...

Ota vastaan kaikki apu mitä saat ja kerro ihmisille asiasta. Älä jää yksin! Anna miehen mennä, hän siinä häviölle jää. Ja mies saa yhtälailla ottaa selvää asioista, mitä se sulle sälyttää koko prosessin. Voi juma, että vihaksi pistää.

Älä mieti tulevaisuutta, elämä kantaa kuitenkin. Ja vielä voi löytyä arvoisesi ihminen.

ja lapsissa on sinun voima, katso heitä ja muistat että mikään mies ei ole sen arvoinen että annat periksi.

Kerran tuossa tilanteessa istuin pitkään tyhjässä kirkossa, vaikken uskonnollinen olekaan. Siellä oli rauhallista miettiä ja itkeäkin.



Hyvä että saatte perheneuvolasta kriisiapua, se muutti meillä suunnan tuossa vaiheessa. Kun puhe ei kulje enää perheessä niin siellä oli pakko antaa tulla kaikki. ja kun en ollut enää mitään menetettävää niin tulihan sitä, kymmenen vuoden edestä.



Kummasti se pahojen asioiden ääneen sanominen puhdisti ilmaa ja pystyttiin oleen taas ihan ihmisiä toisillemme, hetken ei puolisoita vaan muuten lähimmäisiä. Helpotti ja auttoi eteenpäin.

Itse olen eronnut, ja tiedän juuri tuon tunteiden heittelyn. Hienoa miten olet jaksanut soitella apua, ja äitisi auttaa. Uskon että saat asiat järjestymään.

Olet joutunut kyllä hirveimpään tilanteeseen mitä voi odotusajalle kuvitella. saanko sen verran udella oliko viides lapsi harkittu vai vahinko. Miehet meinaan käsittelee hankalia tilanteita tosi paskamaisin keinoin. Minä olin tuossa samassa tilanteessa noin viisi vuotta sitten. meillä oli silloin 10 ja 12v pojat ja mies oli alunperin sitä mieltä että lapsia tehdään vain yksi, mutta kompromissin tuloksena myöntyi toiseen.



sitten kävi ylläri eli kierukka petti ja minä tulin raskaaksi, mies meni ihan sevon. Hän syytti minua, että minä olen tahallani hankkiutunut raskaaksi ja haluan tehdä hänen elämästään helvetin. Hän kanssa hommasi suhteen ja tuntui, että hän on ristiäisiin asti kotona ja lähtee samantien toiselle puolelle suomea tämän uuden luokse. Minä sanoin, että okei, kun ristiäiset ohi mene, mutta muista että tästä talosta lähdetään vain kerran. Niin elimme jotenkin kituuttaen raskauden loppuun. Pieni tytär syntyi tammikuussa, eikä mies sitten enää halunnutkaan lähteä. Itki ja rukoili anteeksi antoa niin kauan, että lupauduin vielä yrittämään. helppoa anteeksiantaminen ei ollut ja nyt joskus mietinkin, että kannattiko edes. Vaikka meillä nyt onkin jo neljä lasta ja vieläpä mieheni aloitteesta. Mutta aina kun tulee kiistaa, nuo vanhat kaunat nousee väkisinkin mieleen. Ja tuollaista tekoa kun se kaiken muun lisäksi tapahtuu raskausaikana on mahdotonta unohtaa.



Ja vielä kommenttina tuohon viimeiseen kommenttiisi, ettei kukaan enää ota, kyllä ottaa älä sitä murehdi. Eräs työtoverini on myös viiden lapsen äiti, jonka mies jätti nuorimmaisen ollessa 2vuotias. heillä oli ollut vaikea avioliitto, huolia niin asunnosta kuin rahasta ja kaikesta muusta, mutta he kituuttivat yhdessä noin 16vuotta, kunnes ukko lähti. Mutta tänäpäivänä hän asuu uudessa juuri valmistuneessa omakotitalossa, hänellä on aivan ihana uusi mies, hänkin eronnut kahden pojan isä. Aina löytyy joku joka rakastaa ja arvostaa naista vaikka on paljon lapsia tai ehkä juuri sen vuoksi. Ei se rakkaus sitä lasten lukumäärää katso, ja sellaiset miehet joille lapset ovat esteenä et elämääsi edes haluaisi.



nyt on toki liian aikaista miettiä uutta suhdetta. Pidät vain huolta itsestäsi, lapsista ja raskaudestasi ja siitä että te kaikki jaksatte. Ole surutta itsekäs, käytä hyväksesi kaikki mahdollisuudet saada omaa aikaa se on tärkeää. Niin jaksat paremmin olla erossa tukena myös lapsillesi. Minä kävin kriisiäni silloin läpi kahden ystäväni kanssa ja minun täytyy tunnustaa, etten olisi ajasta selviytynyt järjissäni ellei ystäviäni olisi ollut. Eli mieti edes muutama ihminen joiden kanssa voisit jakaa kaiken tuskan. ja ellei lähipiirissäsi tällaisia ihmisiä ole, niin tältäkin palstalta varmasti löytyy ystävä jonka kanssa voit kirjoitella esim. sähköpostiste kysellä neuvoa ja purkaa tunteitasi, se voi monesti olla helpompaakin kuin tutun kanssa silmätyksin. Mutta älä missään nimessä jää yksin ja patoa tunteitasi vaan puhu ja puhu, se helpottaa kummasti pahaa oloa.



Lämmin rutistus sinulle

Kiitos vaan " huolenpidosta" :D

Ja kehitys on tietty erilaista, lapsi on nyt 4,5v ja ollut aina (neuvolan sekä päiväkodin mukaan) ikäisiään huomattavasti edellä.

En tässä syyllistä ketään enkä puolustele.

Ja tietysti lapset kyselee missä isi on, kun kaupassa tms. en sitä tarkoittanut!

Ihmettelin vaan, että yleensäkin 2-vuotiaat joita tiedän/tunnen niin vaikea kuvitella, että isä on kaksi(?) yötä poissa, kuitenkin päivällä lapsia nähnyt ja viettänyt aikaa ja lapsi herää yöllä isiä sydänverellä huutamaan..

Mutta niinkuin sanoit, niin kaikki olemme erilaisia.



-219

Meillä on kaksi lasta ja tämä tapahtui viime raskaudessa. Otan todella osaa, se jättää ikuiset arvet. Mies myös lähti noin puolessa välissä raskautta ja käyttäytyi muutekin kuin Ap:n mies. Pari viikkoa asui muualla, jouduin viikoksi sairaalaan kun vauva meinasi syntyä liian aikaisin (keuhkoja vahvistava piikki ja supistusten esto lääkettä) Jotenkin sinniteltiin siihen et vauva syntyi ja kaikki alkoi meneen paremmin. Kriisi kärjistyi kun vauva oli 6kk ja mies häipyi. Sain kuulla ihan samat asiat kuin ap. Miehellä ei ollut toista naista vaikka epäilin. Kun mies kerran halusin eron niin aloin asioita järjestelemään ja keskityin vain itseeni ja lapsiimme. Palkkasin apua paljon. N. 2 viikon jälkeen mies halusi tulla kotiin ja yritti sanella minulle ehtoja. Sanoin et noilla ehdoilla ei onnistu et sun täytyy mennä muualle. No mies jäi ilman ehtoja ja mentiin pariterapiaan. Nyt on kaikki ok ja asiat selvitetty. Lapsia en pysty enää lisää tekemään niin pahasti raskauden aikaiset ogelmat traumatisoi. Ahdistaa jos alan miettimään asiaa enemmän. Anna miehelle aikaa rauhoittua kunnolla ja puhukaa muutaman viikon kuluttua. Tiedän et on vaikeeta mut jos sä nyt juttelet miehesi kanssa niin siitä ei ole mitään hyötyä.

Muista että mies on täysi paska äläkä anna periksi! Minua on myös petetty ja nöyrytetty ja silti roikuin miehen perässä koska pelkäsin erota. Lopulta sain lähteneeksi ja ainoa mikä kaduttaa on että katsoin sitä paskaa niin kauan.



Olin kolmen lapsen yh kun löysin uuden rakkauden.

kaanlukien, on sen eron kuitenkin kokenut ja siitä myöhemmin jopa iloinnut. Nyt juuri se ei mitään auta, mutta yritä pitää se kuitenkin jossain takaraivossa, se ajatus nimittäin siitä, ettei tuo kipu ja epätoivo kestä loputtomiin.

Ja kuten jo niiiiin moneen kertaan on todettu, eipä tuo miehesi siltä unelmien parhaalta prinssiltä käytöksensä pohjalta kuulosta; ihan varmasti sinun on parempi lopulta ilman miestä, jolta on rakkaus (tai tahto siihen) loppunut, ja joka ei - syystä tai toisesta - osaa enää edes kunniottaa tai välittää perheensä ja lastensa äidin hyvinvoinnista.



Ja näitä eronneita naisia, niin yhden kuin useammankin äitejä, nyt ovat miehet " huolineet" ennenkin...Ja ihan hemmetin tyytyväisinä vielä! Joten älä sitä nyt tässä tilanteessa murehdi. Olet tosi nuori vielä, ja ihan varmasti saat uuden suhteen kun aika sille on kypsä tulevaisuudessa.

Yksi asia muuten yhdistää minua ja muita tuntemiani uuteen suhteeseen ja perhekuvioon päätyneitä yksinhuoltajia. Nimittäin se, että kaikki ovat seuraavassa suhteessaan järjestäen onnellisempia ja tasapainoisempia. Liekö kyse iän ja kokemuksen karttumisesta,vai ehkä siitä, että yksinhuoltajuuden jälkeen sitä ymmärtää, että ilman miestäkin pärjää ja voi olla tasapainoinen ja onnellinen...Suhteelta vaatii siis jotain todellakin elämää rikastuttavaa, ei vain " tavan vuoksi" tai lasten takia yhdessä olemista. Ja onhan siinäkin varmasti perää, että olemassa olevat lapset karsivat miesten kohdalla ne jyvät akanoista. Mies, joka haluaa paitsi suhteen sinun kanssasi myös on valmis ja kyvykäs luomaan sellaisen lapsiisi ja ryhtymään perhe-elämään isäpuoleksi on yleensä aika kypsä ja isosydäminen.



Nyt askel kerrallaan. Ota kaikki mahdollinen tuki vastaan ja hae apua kursailematta. Soita lastenvalvojalle ja ota selvää kaikista oikeuksistasi ja käytännön asioista. Lapset tulevat kyllä jäämään sinulle; ei heitä - ainakaan vastoin lasten tahtoa - tulla erottamaan. Ja isät harvemmin päätyvät oikeuden päätöksestä pienten (alle 12 v) lasten huoltajiksi.



MAAILMAN ISOIN VOIMAHALI! Kyllä sinä pärjäät!

Miehesi ei varmasti saa yhtä paljon ymmärrystä ja lohtua - ja hyvä niin !



Koska miehesi on halunnut jättää perheensä, nakita hänelle myös asiasta kertominen kaikille sukulaisille, tutuille ja ystäville. Se jos mikä kysyy miestä; äkillinen ero on usein jonkinasteinen suru-uutinen myös läheisillenne. Mikäli mies ei pysty kertomaan totuutta, pistä joukkotekstari.



Hieman hymähdin miehen majoitusaikeista äitinsä luona.. mahtaakohan mami silitellä poika-rukkaa...

Vierailija:

158, ja sekö oikeuttaa isän hylkääm...

Anne Sällylä osasi tehdä sen mitä yleensä hylätty nainen tekee. Kiristää lapsillaan.

Vierailija:

Kiitos vaan " huolenpidosta" :D

Ja kehitys on tietty erilaista, lapsi on nyt 4,5v ja ollut aina (neuvolan sekä päiväkodin mukaan) ikäisiään huomattavasti edellä.

En tässä syyllistä ketään enkä puolustele.

Ja tietysti lapset kyselee missä isi on, kun kaupassa tms. en sitä tarkoittanut!

Ihmettelin vaan, että yleensäkin 2-vuotiaat joita tiedän/tunnen niin vaikea kuvitella, että isä on kaksi(?) yötä poissa, kuitenkin päivällä lapsia nähnyt ja viettänyt aikaa ja lapsi herää yöllä isiä sydänverellä huutamaan..

Mutta niinkuin sanoit, niin kaikki olemme erilaisia.

-219

Aikaisemmin tuolla jo kerroin, että kyllä viides lapsi oli harkittu, vähän nihkeästi, mutta vuoden harkinnan tulos (ei painostusta).

Kenellekään en tätä toivoisi, silti oon niin kiitollinen, että teitä ymmärtäjiä ja kohtalotovereita on näin paljon. Ette tiedäkään kuinka kiitollinen oon teille, lämmin halaus teille kaikille!!!

Tää tuntuu paremmalta kirjotella täällä kun ruveta selittelemään kaikille kavereille. Kahdelle hyvälle ystävälle olen kertonu, toinen kerkis vaihtaa muutaman sanan ja lupas soitella illalla.

Äiti on täällä hetken aikaa ja auttelee tiskien kanssa.

Ei tätä utopistista olotilaa pysty käsittelemään, eihän näin voi käydä ja kuitenki niin monelle teistäkin on käyny näin. Teille kaikille kans voimia!!!

ap

Linkittäminen kielletty...kun en linkittäny mitään!!!

Kerroin pitkät pätkät asioita ja nyt ne lensi taivaan tuuliin :(.

ap

Nukahdin sohvalle puoleks tunniks ja nyt olen ihan taju kankaalla. Mies toi lapset päiväkodista kotiin ja nyt sitte ilmeisesti pitäis jotain keskustelua virittää. Mun pää taitaa tiltata seuraavaks. Mitä mieltä ootte, pitäiskö kertoa tästä ketjusta vai pitää omana tietona???

Tää on mun tukiverkko ja pelkään, että jos kerron tästä, saattaa mies käydä lueskelemassa koska tahansa tätä.

ap

ja voin vannoa ja vakuuttaa, että kyllä tulee. Tosimiehen halu ja rakkaus ei tyssää siihen, että on ryppyä ja viirua siellä täällä, jos vain olet aktiivinen ja halukas sängyssä! Tämän olen itse kokenut. Nyt naurattaa muistella, kuinka ekalla kerralla sängyssä halusin pitää valot poissa ja varoin kääntyilemästä niin, että kaikki kauheus näkyisi =D Jo seuraavana päivänä, kun lemmiskely jatkui yön jälkeen ja tyyppi alkoi tuntua jo vähän tutulta ja rakkaalta, unohdin kaikenlaiset peittelyt, enkä ole sen koommin sellaista ajatellut.



Nro jotain, yksi toisen naisen takia jätetty

Halut on kovat ja puuteajat tiedossa kaiken tän muun lisäks. Olis niin ihanaa kun sais kokea vielä hellyyttä ja läheisyyttä sekä intiimin suhteen.

ap

Nyt keskityt vaan siihen, että syöt ja juot tarpeeksi raskaus huomioon ottaen. Tuommoisessa kriisissä menee usein ruokahalu. Pidät vettä tms pullossa pöydällä ja mukana ja juot, ostat vähän herkkujakin jos ne menee paremmin alas kuin ruoka. Kun lapsi on syntynyt, laihdut imetysaikana kumminkin. Käyt vaunulenkeillä, jumppaat kotona kun jaksat. Opettele ajattelemaan kropastasi hyvää pahan sijaan. Kuivaharjaa, rasvaile ihoa, kohenna ryhtiä.



Nää on tärkeysjärjestyksessä kaukana lasten ja pelkän selviämisen jälkeen, mutta sun on pakko nyt jaksaa rakastaa ja arvostaa itseäsi, ja siinä voi auttaa tämmöiset pinnallisetkin jutut.



107



Ps: Jos haluat kirjoitella saman tyyppistä kokeneen kanssa (olen siis edelleenkin se, jonka mies jätti kuoouksen ollessa puolivuotias), niin hanki anonyymi spostiosoite ja kerro se! Mulla on osoite vaan omalla nimellä joten en viitsi sitä tässä julkistaa.

Vastuuton, saamaton, itsekäs vätys. Juuri tuollaisia miehiä inhoan. Tai ei tuollaista voi edes mieheksi kutsua.

kuinka ap voit?