Rehellisesti: mitä ajattelet pariskunnasta, jossa vaimo on päästänyt itsensä lihomaan
ylipainoikseksi seurusteluajoilta ja mies on pysynyt samanlaisena painoltaan? Minulle tulee mieleen, että mies raukka haluaisi varmaan hoikan vaimonsa takaisin
Kommentit (106)
ei arvosta miestään tarpeeksi jotta pitäisi itsensä kunnossa, vaan pitää miestä itsestään selvyytenä.
Suomalaisista miehistä ylipainoisia on noin puolet ja naisista noin 30 %. Hävetkää, laardit ukot!
ylipainoisten naisten kanssa kuin normaalipainoisten. Ylipainoiset naiset taas ovat useammin parisuhteessa normaalipainoisen miehen kanssa.
Vierailija:
Useammin kyllä tilanne on päin vastoin.
Kaveripiirissäni ns. epäsuhdat parit päätyvät valitettavan usein eroamaan. Voi olla tietysti sattumaakin, mutta epäilen.
niinkään itseensä. On luultavasti sinut itsensä kanssa ja keskittynyt enemmän lapsilaumansa hoivaamiseen ja arjen rutiineihin, kuin kitisemään siitä, että saisi omaa aikaa ja pääsisi joskus liikkumaan itsekin. Jos mies hoikka, hän luultavasti osannut vaatia oman aikansa liikunnalleen. Koen, että nainen epäitsekäs.
Ainakin ajattelen että heillä ei kovin hääppöistä seksielämää ole. Jos olisi niin nainen välittäisi kyllä myös ulkonäöstään. Todennäköisesti nainen on unohtanut miehensä ja keskittyy vain lapsiin. Miestään laiminlyö seksuaalisesti. Tämä johtuu kenties myös siitä että mies ei osaa naistaan tyydyttää. Eli molemmissa on vikaa. Jos kunnon sänkymies olisi niin kyllä se vaimo innokkaasti huolehtisi itsestään jotta saa miellyttää miestään esim. kauniilla alusvaatteilla. Usein nainen myös syö liikaa silloin kun ei ole tyytyväinen seksielämäänsä...
Vierailija:
niinkään itseensä. On luultavasti sinut itsensä kanssa ja keskittynyt enemmän lapsilaumansa hoivaamiseen ja arjen rutiineihin, kuin kitisemään siitä, että saisi omaa aikaa ja pääsisi joskus liikkumaan itsekin. Jos mies hoikka, hän luultavasti osannut vaatia oman aikansa liikunnalleen. Koen, että nainen epäitsekäs.
Liikunnan merkitys laihdutuksessa on aika vähäinen. Hoikkana voi pysyä vaikkei liikkuisi ollenkaan vaikkei se kovin suositeltavaa olekaan. Ruokavaliosta kaikki lähtee, liikunnan merkitys on enemmän kiinteytyksessä, jaksamisessa ja henkisellä puolella.
Hauskin teoria pitkään aikaan, että mitä lihavampi, sitä epäitsekkäämpi.
tuijottavat ainoastaan vaakaa eivätkä lainkaan peiliä. Vanhemmiten kroppa ei pysy enää kiinteänä itsekseen, ei edes hoikilla. 5-10 kg lihasmassaa tekee ihmeitä. Selluliittia voi olla, vaikka painoindeksi olisi normaalin alarajalla. Se johtuu liian pienestä lihasmassasta.
Vierailija:
Ruokavaliosta kaikki lähtee, liikunnan merkitys on enemmän kiinteytyksessä, jaksamisessa ja henkisellä puolella.Hauskin teoria pitkään aikaan, että mitä lihavampi, sitä epäitsekkäämpi.
vaivata päätäni toisten asioilla, omissakin on vaikka muille jakaa. Sivusta on helppo heitellä kommentteja toisten elämänmenosta. Usein kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä se näyttää, tai sitten se onkin juuri niin.
Ylipäätään meillä kyllä ollaan kaveripiirissä huomattu että paljon helpompi on elää pullukan naisen kanssa, joka on iloinen, reilu, mukava ja toisen huomioonottava kuin sellaisen, jonka päämäärä elämässä on näyttää mahdollisimman hyvältä ajatuksista tai toisesta piittaamatta. Näille ei myöskään yleensä se oman miehen ihailu riitä vaan kehuja pitää kalastaa yökerhosta ja onpa muutama sitten jatkanut siitä komean uroksen petiin asti. Mies kotona lasten kanssa.
Meillä on viimeisen vuojen aikana kavereista 4 eronnu ja kaikilla on ollu tällainen itsestään viimeseen asti huolehtiva nipottaja. Sängyssä ei ole ollut juuri mitään elämää vuosiin, lapsia hoitaa iltaisin ihan joku muu kuin äiti ja pettäjiä oli nuistaki kolme.
Itselläni on ihana, muodokas, rehellinen suomalainen nainen. Onhan sitä persettä ja mahaaki, mutta entä sitte. Paremmalta tuntuu puristella, kun ei heti tuu luu vastaan. Ja mukava kun eukko osaa kavereilleki puhua ku ihmisille, elämänmenosta ja kaikesta eikä vaan meikkaa tai kiillota rakennekynsiään kamarissa. Seksiä on ja se on mahtavaa, vaimo lienee maailman paras suihinottaja ja kokeilunhalua löytyy. Nauttii ja antaa minun nauttia. Ei siihen xs kokoisia pitsihepeneitä tarvii ollenkaan.
Mutta minä en olekaan nainen kuten edellinen kirjoittaja.

Tässä taas esitetään se käsittämätön oletus, että jos ihminen on hoikka ja huolehtii itsestään, tekee se hänestä automaattisesti ilkeän, pinnallisen ja tyhmän. Hyvin yleinen luulo suomalaisten naisten keskuudessa.
Suosittelen avartamaan näkemyksiä. Mene mihin tahansa, vaikka Venäjälle, Viroon, Espanjaan tai Brasiliaan, siellä naiset panostavat ulkonäköönsä ja tämän lisäksi ovat empaattisia, älykkäitä ja kunnioittavat miestä ihan eri tavalla kuin suomalainen maitovalas.
On muuten hienoa miten perillä olet kavereidesi seksielämästä. Että nyt äkkiä kaikki kehittämään sitä ylipainoa vaikka väkisin kun ei hoikilla tapahdu makuukammarissa mitään. Lopettakaan liikunta ja syökää roskaruokaa niin parisuhde kukoistaa!

Pari kertaa päivässä kiinnostaa jo nyt, vaikka painoindeksi on hädin tuskin 20. Vähän lisää lihomista, niin mitään muuta ei enää ehtisikään. Roskaruokaa syön jo nyt, mutta painoon sillä ei ole ollut vaikutusta. Olen varmaan kamalan rumakin liian vähäisen painon vuoksi, mutta ei kukaan mies vielä seisomisen puutetta ole valittanut. Voihan sitä vaikka sulkea silmät ja ajatella toista miestä tai lammasta laitumella, jos kovin paljon häiritsee.
kun jatkuvasti keksitte aloituksia läskeistä. Ja kaikkiin ongelmiin aina on syynä läskit.
T:normaalipainoinen, jota ei pahemmin hetkauta muiden kilot
Jos esim. raitis tekee valituksen puistossa mölisevistä pultsareista, onko se kateutta? Raitis haluaisikin olla alkoholisti?
Minun mielestä esim. lävistykset, tatuoinnit, lihavuus ym. on epäesteettisen näköistä. Saan kai ilmaista mielipiteeni jos aiheesta on keskustelu meneillään? Se ei tarkoita, että haluaisin salaa olla lihava, lävistetty ja tatuoitu tai että kokisin mainitun kaltaiset tyypit uhaksi itselleni.
Vierailija:
kun jatkuvasti keksitte aloituksia läskeistä. Ja kaikkiin ongelmiin aina on syynä läskit.T:normaalipainoinen, jota ei pahemmin hetkauta muiden kilot
linjoilla 12:n kanssa. Kaveripiiri vilisee miehiä jotka ovat katsoneet elämänsä tärkeimmäksi tavoitteeksi, suorastaan miehisytensä mitaksi päästä naimisiin mahdollisimman hyvännäköisen mimmin kanssa. Metsäänhän se menee, pitäisi jo järjenkin se sanoa mutta ei se miehen pää niin monimutkaisiin päätöksiin taivu useinkaan siinä vaiheessa kun pää on täynnä playboy lehdistä imettyjä fantasioita. Kaunotar hankitaan oman itsetunnon pönkäksi ja onhan sitä kai polleata ulkoiluttaa aikansa. Noloja tilanteita tulee sitten näiden tyhjäpäisten ikonin maalaajien kanssa myöhemmin elämässä sosiaalisissa tilanteissa. Ja yleistän sen takia tarkoituksella koska ainakaan omassa tuttavapiirissäni ei kellään ole sattunut sellainen munkki että olisi muijana kaunotar ja vielä fiksu samassa paketissa. Kovasti näyttävät tyhjän päälle tippuvan noissa liitoissaan kun vuodet kuluu. Tosiasia kuitenkin on se että niin kaunista naista ei ole olemassakaan etteikö siihen leipäänny ihan samalla tavalla kuin rumaankin. Ruoho alkaa näyttämään aika nopeasti vihreämmältä aidan toisella puolella ja myös näiden missukoiden housuihi näyttää olevan tarjokkaita riittämiin. Ei sillä että liian rumaakaan naista kannattaisi välttämättä mennä vaimoksi ottamaan. Jos sillä on liian huono itsetunto ja komplekseja ulkonäkönsä kanssa niin ongelmia siitäkin on läpi elämän vaikka missä muodossa. Tavallinen reipas naisellinen nainen pikku liikakiloineen ja muine virheineen on kaikista paras.
M40+
Vierailija:
Minun mielestä esim. lävistykset, tatuoinnit, lihavuus ym. on epäesteettisen näköistä. Saan kai ilmaista mielipiteeni jos aiheesta on keskustelu meneillään? Se ei tarkoita, että haluaisin salaa olla lihava, lävistetty ja tatuoitu tai että kokisin mainitun kaltaiset tyypit uhaksi itselleni.
Noista osa läväreistä ja suuri osa tatuoinneista on 100% huomaamattomia. Jos nyt ei työskentele (puoli)alasti jossain hommissa.
Mies miettii eroa mutta ei voi, sillä on esim. pienet lapset/yhteinen asuntolaina jne. Mutta eihän tuo miehen statusta missään nimessä nosta.