Rehellisesti: mitä ajattelet pariskunnasta, jossa vaimo on päästänyt itsensä lihomaan

enää niin paljon. Se vaikuttaa kykyyn. Yhden illan panoissa ongelmia ei ole ollut ainakaan viime aikoina. Päinvastoin, kulli on ollut jäykkä kuin kärryn akseli. Ja ikääkin on " vasta" 30 vuotta.

Ehkä sekin vaikuttaa, mutta en oikein usko.

-108

Vierailija:

Se ikä, se ikä. " Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä" *hyräilee*

Vierailija:

kuin ylipainoiset naiset. Se on se ongelma. Parisuhteessa naiset ovat siis useammin ylipainoisia kuin miehet. Ihan tutkimusten mukaan.

Nuorena olin himoliikkuja ja sain hyvänolon tunteeni liikunnasta ja ukoilusta. Olin normaalipainon ylärajoilla (BMI 24-25), todella hyväkroppainen, tiukkapeppuinen ja isorintainen nainen. Suht nättikin vielä.



Rakastuin, menimme naimisiin ja aloin odottaa esikoistani. Raskaus oli vaikea, liikunta oli pakko jättää minimiin jo puolivälissä. Vietin suurimman osan ajastani yksin kotona, huolehtien vauvan voinnista. Mies teki pitkää päivää ja harrasti. Minä makasin kotona ja söin & luin.

Painoa olikin sitten 2kk synnytyksestä 15kg enemmän kuin ennen raskautta.



Tuli toinen lapsi siihen perään. Allergiat, univelat ja oman pikkuveljen kuolema. Järki huusi jossain, että näin ei voi jatkua. Mutta ei ollut voimia muutokseen.



Teimme vielä kolmannen lapsen, erään kiihkeän illan " vahingon" . (Seksielämä siis sujui kaikki nämä vuodet, mies vakuutteli että olen seksikäs ja ihana, molemmat nautimme).

Painoa oli tuon synnytyksen jälkeen 101kg.



Katsoin vaakaa siellä jälkitarkastuksessa. Katsoin isosta peilistä itseäni aulassa. Mulla kuvotti. Kävelin autoon ja lausuin hiljaa mielessäni sanat: " tuo en ole minä. Minä en ole tällainen. Minä EN HALUA olla tällainen" .



Kotiin ja kriisipalaveri miehen kans. Sanoin, että haluan olla se nainen, johon minussa rakastuit. Mies sanoi että olenkin. Sanoin etten ole, en ole. Sanoin, että nyt otan vanhan elämäni uudelleen haltuun, se ei tule olemaan helppoa ja minä tarvitsen sinulta 100% tuen.

Mies suostui.



Kaksi vuotta myöhemmin painan 68kg. Bmi on jotain 26, luulisin. Olen 100% tyytyväinen itseeni. Ei minun tarvitse näyttää teinihempukalta. Olen aikuinen, kurvikas nainen. Raskausarpiakin on. Mutta minulla on ihanaa olla omassa ruumiissani. nautin elämästä. En enää tarvitse suklaalevyä, kun mieli on maassa. Otan koiran ja lähden metsään pitkälle lenkille tai uimaan.



Mieheni on sanonut minulle silmiin katsoen, että häntä ei missään vaiheessa haitannut minun kiloni. Minä jopa uskon häntä. Mutta, hänkin on erittäin tyytyväinen nykyiseen vaimoonsa. Ei kilojeni vuoksi vaan siksi, että olen itse iloinen ja tyytyväinen itsessäni.

PARAS kommentti sitten aikoihin tälle soopa palstalle!

Tuo on hyvinkin mahdollinen siihen peiliin vilkaisuun saakka. Kovin monella ei ole intressejä eikä selkärankaa jatkaa tästä tarinan kuvailemalla tavalla. Pidän tarinaa siis toiveajattelun tuotoksena.

Minut kertakaikkiaan pysäytti se kolminumeroinen luku siinä vaakalla. Oikeasti. Ja en todellakaan sano, että laihtuminen oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Tai no, ekat 2kk oli vaan vaikeaa, mutta siis itkin ja kärsin todellakin, ennenkuin pääsin siitä syöpöttelystä ja laiskottelusta eroon.



Ehkä et usko minua. Ehkä moni muukaan ei usko. Itse kuitenkin tiedän, että tarinani on täyttä totta ja se on tärkeintä :)





112