Mikä on muuttunut akvaarioharrastuksessa 20 vuodessa. Aloitan taas. Miten tehdä.
Siis onko jotain uusia käytäntöjä tullut. Laitanko vaan altaaseen vettä, Hiekkaa, suodattimen ja lämmittimen ja seuraavana päivänä kalat ja kasvit vai mitä teen aluksi.
Kommentit (119)
Selkärangan vääntyminen voi olla joko synnynnäinen epämuodostuma tai sitten merkki tuberkuloosista. Tuberkuloosi aiheuttaa monenlaisia, epämääräisiä oireita. Jos se on tuberkuloosia, siihen ei ole mitään lääkettä ja se tappaa kaikki heikentyneet kalat.
Malawiakvaariossa vesi on alkaalisempaa eli emäksissempää kuin "tavallisissa" akvaarioissa. Ph on luokkaa 8, kun näissä tavallisissa akvaarioissa se on 6-7 välillä. vaikka lukujen erot vaikuttavat pieniltä, kyse on kuitenkin moninkertaisesta happamuuden erosta.
Myös miekkapyrstöjä, platyjä ja miljoonakaloja kannattaa pitää yli 7 ph vedessä, monneja ja edellämainittuja seeprakaloja alle seiskassa. Jos niitä pitää samassa vedessä, jommat kummat kärsivät ja stressaavat ja siten altistuvat taudeille ja kuolevat todennäköisesti ennen pitkää pois. Pahinta on, että jokin tartuntatauti voi silloin tapaa koko kalaston.
Kalat ovat herkkiä ympäristömuutoksille - myös luonnonvesissä. SIksi kalastot voivatkin useissa paikkaa niin huonosti esim. rehevöitymisen ja sitä seuranneen happikadon vuoksi. Kyllähän ihmisistäkin heikommat voivat kuolla esim. vuoristossa ja ihmisiä kuolee satoja tuhansia Suomessakin pienhiukkasista johtuviin sairauksiin ja sairaskohtauksiin.
t.43
Voi inhottavaa, jos se selkärankojen vääristymä onkin sitten tuberkuloosia. Ja vielä voisi tarttua muihinkin kaloihin. Harmi, kun ei sitä tiedä. Akvaariokaupan myyjä ei oikein sanonut mitään niistä vääritymistä. Pyöritteli vain sanojaan. Mikroskoopilla vain näkisi kuulemma, että mitä on kyseessä.
Olen tilannut Varjon kirjan Akvaariokalat. Se tulee kauppaan ensi viikolla. Se on ainakin uusi. Tasosta en tiedä.
Sitä ihmettelen, että jos liittyisi aqua-webiin, niin mitä juteltavaa voisi olla sitten jatkossa enää, kun kalatossa ei tapahdu minkäänlaisia muutoksia. Eli eihän niitä kaloja voi määräänsä enempää ostaa. Jos haluaisi muutoksia, olisi pakko hankkia lisää altaita, jotta olisi jutletavaa.
Mukavinta akvaariossa on minusta kalojen katselu, eli voin katsella niitä pitkään. Se on ihanaa ja rentouttavaa.
Meillä on siis nyt 2 partamonnia, parvi keltabarbeja ja parvi erikoisseeprakaloja. Vielä tulevaisuudessa ostetaan matokaloja eli piikkisilmiä ja sitten mieheni saa päättää yhden lajin. Se on ehkä mustaneontetra (olikohan oikea nimi) Sitten ei mahdu enempää. (Seeprakalat olivat lapsen valinta vilkkautensa vuoksi ja mä valitsin keltabarbit kestävyytensä ja värikkyytensä vuoksi.)
Tuohon veden happamuuteen pitää varmaan kiinnittää enemmän huomiota.
En ollut kovin tarkka ilmeiseti silloin 20 vuotta sitten, kun olin nuori. Nyt aion olla hieman tarkempi, vaikka vielä tarkempia varmaan löytyy paljon. Luen kiinnostuneena tekstejänne.
ap
Jos joskus ostaisi kaloja siten, että pitäisi karanteenissa, niin miten kauan siinä olisi sitten pidettävä. Ajattelen vaan, että voisi kuvitella, että esimerkiksi tuon kalatuberkuloosin näkyvät oireet tulisivat aika hitaasti.
Tylsä sinänsä olisi karanteeniakvaariota pitää, kun ei kuitenkaan ole koko ajan kaloja ostamassa, niin se sitten olisi joko tyhjillään tai pitäisi aina täyttää ja tyhjentää.
Ennen (20 vuotta sitten) asioin yhdessä kaupassa Turussa, josta en koskaan saanut mitään epäilyttävää. Ne piti takatiloissa kaloja pitkään karanteenissa ennen esiin laittoa. Se liike lopetti kesällä.
ap
kuinka akvaariota hoidetaan. Suoranainen tieteenhaara.
Muutama vuosi sitten sain akvaarion kun kaveri lopetti harrastamisen.
Akvaariossa sorapohja ja isoja kiviä, kantojen kera. Ei kasveja.
Muutama rihmakala ja monni. Akvaario pönötti tiskipöydän jatkeena ja letkulla oli helppo hoitaa tyhjennys tiskialtaaseen ja täyttö suoraan letkulla hanasta.
Inhosin levää ja puhdistus tapahtui n, 2 vkon välein. Fisut ämpäriin vanhaan veteen, akvaariosta vedet 1/3 pois, sen jälkeen mylläsin soran perusteellisesti ja loputkin vedet pois, kivet ja rojut pesin altaassa, lämpömittari hanan alle ja uusi vesi akvaarioon, fisut perään ja voila valmista.
Luulisi että kaikki elävä heittää henkensä mutta hienosti viihtyivät kalat enkä kertaakaan mittaillut arvoja ja muita.
Harvoin luonnonjoissakaan (mistä suurin osa akvaariokaloista polveutuu) vedentila on stabiili vaan sade, tulvat yms mylläät vettä.
Olisi todella kätevää hoidon kannalta, että akvaario olisi tiskipöydän jatkeena. Siinä vain arveluttaisi hieman hygienia, kun niillä kaloilla kumminkin on kaikenlaista loista ja tautia (bakteeereita, viruksia, sieniä)
Jaa niin ja olen unohtanut sanoa, että akvaariossani on sorapohja. Jotain läpimitaltaan parimillistä.
ap
yksi leopardiseeprakala on pinnan tuntumassa hiljaa koko ajan. Se on sitten vissiin sen seeprakalan menoa. Se ei ole edes niitä käyräselkäisiä. Mitään ilmeistä vikaa siinä ei näy.
Veden arvot mittaan edelleen päivittäin. Nitraatti ja nitriitti ovat parhaat mahdolliset.
Mikä lie sillä sitten. Muut kalat käyttäytyvät normaalisti.
ap
Sulla tuskin on vielä edes ollut nitriittipiikkiä, joten ei ole nitraattiakaan.
Jaa niin ja olen unohtanut sanoa, että akvaariossani on sorapohja. Jotain läpimitaltaan parimillistä.ap
Tiesitkö, että toivomillasi piikkiksillä pitäisi mieluiten olla hiekkapohja, koska ne haluavat kaivautua pohjaan? Jos nyt kuitenkin siitä huolimatta ostat piikkejä, toivottavasti sora on edes pyöreätä... Piikit saattavat vahingoittaa itseään karkeaan soraan. Piikkien sijaan voisit esim. harkita leopardimonnisia tai suosikkejani kääpiönuoliaisia, tosin monnisille ja nuoliaisillekin olisi paras pyöreäkivinen sora.
Partikselle riittää pienikin pala puuta, esim. joku vajaa kymmensenttinen pätkä. Sellainen varmaan mahtuisi jonnekin, vaikka olisikin kasveja ja muuta sisustustavaraa jo akvan täydeltä.
t. 50
Oman kaivon vesi joten ei klooria ja lämpötila sama kuin vanhassa vedessä kun mittarilla mittasi koko ajan vieressä.
En nähnyt keittiöhygieniassa mitään ongelmia. Ei sitä vettä lutrattu kuitenkaan jokapaikkaan vaan siistisi altaaseen ja altaan pesu jälkeen.
Ostin tänään 3 piikkisilmää kokeeksi. Harmitti, kun keltabarbit menivät niitä heti joukolla nokkimaan. Olivatpa ilkeitä. Ovat tehneet sitä koko illan. Laitoin valot pois, jotta saisivat paremmin rauhaa. Yksi piikkisilmistä majailee miekkaliljan tyvessä, toinen on siinä 2 cm pyöreiden kivien keossani ja kolmas on piilossa jossain. Kurja, jos joutuvat kiusatuiksi nuo kiltit ja harmittomat hyötykalat.
Yksi seeprakaloista oli siis kuollut ja toinen huonossa kunnossa. Kohta kai toinenkin raato. Myyjä arveli shokkia syyksi. Oli ystävällinen ja antoi uudet kalat kyllä. Laitoin kalat kyllä altaaseen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Alan luottaa siihen myyjään, mikä on hyvä asia.
Ostin tänään myös parven mustaneontetroja. Nyt on allas täynnä. Enää ei mahdu kuin piikkisilmien täydennyserä. Näillä sitten toistaiseksi mennään.
Ei ollut tullut vielä se tilaamani uusi Varjon Akvaariokalat liikkeeseen. Josko siinä olisi hyödyllistä tietoa.
Kyllä ne piikkisilmät tuolla soralla aikoinaan hyvin pärjäsivät isoiksi asti. Ne eivät menehtyneet kuin alussa aina. Tai totaalivedenvaihdon yhteydessä. Jos ne siitä selvisivät, elivät vuosia ja tulivat suuriksi ja hyvin rohkeiksi päivälläkin liikkumaan.
Kuollut raato voi hyvin olla semmoisessakin paikassa, että ei edes sitä huomaa. Eli jos joku seeprakala vaikka häviää, voi hyvinkin olla, että se on kuolleena ja en huomaa minkään edes suuresta parvesta puuttuvan.
Toista partamonnia en ole löytänyt koko päivän. Kaipa se jossain on kumminkin.
Ostin jo aiemmin suuren linnan. Toivottavasti siitä ei liukene mitään myrkyllistä, kun siinä on niin kirkkaat värit. Siis lyijyä vaikka. Se on kyllä tarkoitettu akvaarioon.
ap
Piikkisilmät tuntuvat viihtyvän nyt oikein hyvin.
Se toinen seeprakala on edelleen kuolemassa pinnalla.
Muuten olen tyytyväinen kaikkeen. Akvaario näyttää mukavalta. Vielä ostan niitä piikkisilmiä lisää. Ehkä jo huomenna.
Kiitos, kun sain jakaa akvaarionaloituksen kanssanne. Tämä oli niin hauskaa.
ap
Tiedon hankkiminen on vaan niin kamalan työlästä ihan uudesta asiasta. Kyllä tuntuu olevan aika friikkien ja jopa tiukkapipojen hommaa. Koirakin olisi helpompi, kuin jotkut kalat. Kala ei sentään ole sillä tavalla tunteva ja kärsivä olento kuin koira.
Koiran saa yleensä pidettyä hengissä maalaisjärjellä, mutta akvaarion hoitoon vaaditaan myös tietoa. Tiedon hankinta voi tuntua työläältä, mutta ilman sitä, väittäisin, akvaarion huoltaminen muuttuu paljon, paljon työläämmäksi - yritys ja erehdys vie aikaa ja rahaa ja kaloilta hengen.
Minusta uusien kalojen hankkiminen tilanteessa, että akvaariossa on kuolevia kaloja, joiden oireet viittaavaat tarttuvaan tautiin ei ole järkevää, mutta jokainen saa tehdä kuten haluaa. Ap, haluat kannustavia kommentteja, mutta kyllä sinä voisit ottaa vastaan myös aiheellista ja perusteltua kritiikkiäkin!
Etkö hae juuri tietoa aloituksellasi?
Kypsytetään pari-kolme viikkoa ennenkuin tuodaan kalat (ruokitaan bakteereita vähäisellä määrällä kalanruokaa, siis tyhjää allasta)
Vettä vaihdetaan nykyään kerran viikossa, mutta muuten ei isommin putsailla, ei siis mitään täyspesu kerran vuodessa juttuja...
Siis eikö akvaariota enää tyhjennetä kerran vuodessa kokonaan ja hiekkaa pestä? Eikö koskaan tämmöistä suursiivoa.
Siis vettäkö vaihdetaan kerran viikossa ämpärillinen tai pari. Onpa työlästä.
En millään malttaisi odottaa paria viikkoa kypsyttelyä, joten kysyn: mikä kala olisi niin kestävä, että voisi laittaa akvaarioon ennen kuin se on kypsynyt.
ap
ja hyödyllistä bakteerikantaa ei jynssäyksellä tai kuumalla vedellä kannata tappaa.
Yritä nyt jaksaa kunnolla se kypsytys. Jos et sitä jaksa, niin miten akvarion huollon vuosia eteenpäin?
en jaksaisi sitä akvaarion kypsytystä kahdesta syystä: 1. mieheni on vuoden rakentanut akvaarion jalustaa ja se on huomenna vihdoin valmis. 2. Lapseni odottaa jo erittäin innostuneena kalojen ostoa.
Se aqua web vaikutti kiintoisalta. Mahtaakos siellä kyllä käydä lähestulkoon pelkästään nuorisoa ja lapsia.
ap
ja ammattilaisiakin.
Käytä tämä pari viikkoa lajiston ja sisustuksen suunnitteluun (sisustustahan pääsee laittamaan heti, niin kuin kasvejakin). Lapsen mielestä on varmaan hauskaa katsella kalojen kuvia ja oikeitakin kaloja kaupassa ja tehdä suunnitelmia.
Taidat olla tosi typerä tapaus