Mikä on muuttunut akvaarioharrastuksessa 20 vuodessa. Aloitan taas. Miten tehdä.
Siis onko jotain uusia käytäntöjä tullut. Laitanko vaan altaaseen vettä, Hiekkaa, suodattimen ja lämmittimen ja seuraavana päivänä kalat ja kasvit vai mitä teen aluksi.
Kommentit (119)
Tuo kultakalajuttukin. Mulla oli muutama kultakala aikoinaan juuri tuossa akvaariossani. Onpa siis tullut aikamoinen kokorajoitus sillekin.
Sitä vielä ihmettelen, että miten sen sitten tietää, onko akvaario kypsynyt sopivaksi. Pitääkö ostaa jonkinlaisia merkkereitä.
tyylejä on monia. Tyhjään akvaarioon istutetaa bakteerikantaa eli ns. ymppiä, esim. hieman ruokamultaa. Sen annetaan kypsyä, bakteereita syötetään pienellä määrällä kalanruokaa ja testataan ammoniumia,nitriittiä ja nitraattia (tätä varten on olemassa testejä akvaarioliikkeissä). Akvaarioon tulee kypsytyksen aikana ns. nitriittipiikki ja kun se on mennyt ohi, voi kalat tuoda akvaan. Toinen vaihtoehto on ns. kalallinen kypsytys eli annetaan akvaarion kypsyä ensin vähän aikaa (esim. viikon verran), sitten tuodaan pieni määrä kaloja (tai just se partamonni), jotka jätöksillään sitten ruokkivat bakteereita ja se nitriittipiikki tulee kalojen aikana, tosin lievempänä kun kaloja on vain vähän. Vesiarvoja seurataan ja vedenvaihdoilla pidetään sitten huolta siitä, ettei kalat kuole ammoniakkiin/nitriittiin/nitraattiin. Kun kypsyminen on ohi, voi kaloja lisätä vähitellen. Kalamäärä on suunnilleen 1cm kalaa/1 litra vettä.
On olemassa myös kaupallisia starttipaketteja, joissa on valmiit bakteeriliuokset, joilla akvaarion käynnistys menee nopeammin. Näistä on toki firmoilla omat lupauksensa, käytännössä homma toimii paremmin tai huonommin....bakteerit on esim. voineet rahdin aikana jäätyä ja kuolla, eikä silloin aktiivista bakteeritoimintaa lähdekään käyntiin ja kalat kuolee, jos ne sinne seuraavana päivänä viskataan. Eli vähän omalla vastuulla sitten.
Tekniikkaahan tarvitset (vähän valitsemistasi kaloista riippuen) suodattimen (sisä- ja/tai ulkosuodatin), lämmittimen ja lämpömittarin, loisteputkivalaistuksen. Vedenvaihdot suoritetaan n. 1-2 vko välein riippuen kalamäärästä, ruokinnasta ym. (eli jos paljon kaloja ja paljon ruokaa ja kakkaa, vaihdettava useammin). Kerralla vaihdetaan 1/3- 1/2 akvaarion vedestä. Helpoiten homma sujuu puhtaalla, sitä varten hommatulla puutarhaletkulla, johon laitetaan pikaliitin (samoin vessan/kylppärin hanaan). Ensin letkulla tyhjennetään lattiakaivoon lapposysteemillä tarvittava vesimäärä, samalla imuroidaan pohjasta kakat ja kasvijätteet ym. roska, vähän pöyhitään hiekkaa. Huom! Hiekkaa ei pestä käytännössä koskaan!!! (Hiekassa on iso osa niistä hyödyllisistä bakteereista). Sitten pikaliitin kiinni ja hanasta sopivan lämpöistä vettä akvaario täyteen. Vedenparannusainetta kannattaa käyttää, poistaa metallit ja kloorin ym. kaloille haitalliset aineet. Sisäsuodattimen filtteri huuhdotaan kevyesti. Ulkosuodattimen puhdistus harvemmin, esim. kerran-pari vuodessa.
Meillä 450l malawiakvaario, jossa ei kasveja, pelkkä hiekka ja paljon kivikkoluolia sekä tietysti kalat. Puhdistuksiin ja vedenvaihtoihin menee n. 1-1,5h/vko. Ei mikään iso homma kun vertaa esim. koiran pitoon (meillä kun on niitäkin kertynyt...).
kannata kiirehtiä. Sillä silloin yleensä kalat sairastuvat ja kuolevat tauteihin. Se on kurja alku eikä motivoi jatkamaan. Liian nopea aloitus on varmaan yleisimpiä virheitä mitä on.
Kalalajisto tulee valita huolella - si riitä, että kalat näyttävät kivoilta ja ovat sopivan kokoisia. Jotkut elävät luontaisesti happamammassa vedessä kuin toiset, ja jos
laitat kaloja vääränlaiseen veteen, ne vääjäämättä sairastuvat ja kuolevat jossain vaiheessa. Huono juttu. Siis ei esim. niitä partamonneja ja platyjä/miekkapyrstöjä/miljoonakaloja samaan altaaseen!
Akvaarion hoito on veden hoitoa -viikottainen/riittävän usein tehty vedenvaihto siten, ettei vaihda liikaa vettä kerrallaan on tärkeää. SIitä kun fuskaa niin ongelmia on tiedossa.
Suosittelen aqua-webbiä.
Tuo kuulostaa kyllä aika rasittavalta, että pitäisi vaihtaa noin iso osa vettä kerran viikossa tai joka toinen viikko. Huh, huh. Mitähän tapahtuisi, jos niin ei tekisi.
Ja sitten ajatteluttaa sekin, että kun toisaalta pitää olla tarkka veden laadun suhteen, niin uskaltaako akvaarioon laittaa tosiaankin lämpimästä hanasta vettä. Tunnetustihan ihminenkään ei saa juoda hanasta kuin kylmää, kun siinä lämpimässä voi elää haitallisia bakteereja.
(Silloin muinoin kun mulla oli akvaario, niin vaihdoin kaiken veden kerran vuodessa enkä tehnyt välivaihtoja ollenkaan. Lisäsin vaan, jos oli haihtunut.)
Kurkkasin sinne aqua-webbiinkin.
Kerrassaan mukava lukea asiantuntevia juttujanne.
ap
vaikuttaa kuinka paljon sinulla on kaloja. Yleissääntö on että 1cm kalaa per litra, eli jos sinulla on 189 litraa niin se tarkoittaa 189 cm AIKUISEN kalan pituuksina on maksimimäärä. Silti, jos vaihdat vettä harvemmin kuin joka toinen viikko vaarannat kalojen terveyden, nitriitti ja nitraattipitoisuudet nousevat liiaksi.
Se taas pahimmillaan tappaa, mutta usein vain heikentää kaloja. KAloillahan on aina loisia yms. ja kun vedenlaatu heikkenee, kalojen yleiskuntokin heikkenee ja ne altistuvat loisten ylenmäääriselle kasvulle, ja sitten tulee ruumiita ja tarttuvia, hankalia tauteja. Ennakointi siis kannattaa.
Onhan sinulla lapposysteemi ja hanaan kiinnitettävä täyttöletku?
Vedenvaihtoon menee meillä maksimissaan tunti viikossa/kahdessa. aika on sama sekä 160 litran että 500 litran akvaarion kanssa. Jos se on sinusta liikaa, ei ehkä kannata laittaa akvaariota ollenkaan. Sairaiden kalojen lääkitseminen ja kituvien tappaminen on kurjaa ja vie myös aikaa. JA hermot.
Vai on kaloilla loisiakin. Onko vaarana, että tarttuvat myös ihmiseen, eli onko sellaisia akvaariokalojen loisia olemassa.
Meillä on akvaario tulossa piharakennukseen, joten siellä ei ole vesipistettä eikä viemäriä ollenkaan. Vesi kannetaan päärakennuksesta ämpäreillä.
Vielä ihmettelen sitä, että voiko nykytietämyksen mukaan laittaa tosiaan vettä suoraan hanasta akvaarioon. Ennen muinoin kun kaiken veden oli seistävä vuorokauden ennen kuin sitä sai laittaa kaloille. (Siitä haihtui klooria. Onkos semmoista muka vesijohtovedessä edes.) Ja sitten vielä se, että lämmintä vettä hanasta ei ihminen terveyssyistä saa juoda, niin kai se on huono kaloillekin. Eli vain kylmästä hanasta saa ottaa?
Kiitollinen ap
vaan fluoria... :) No, mutta, eipä ole enää sitäkään, vai onko jossain? Hanasta voi suoraan veden laittaa.
Miksi ihmeessä akvaario menee piharakennukseen? Kuinka usein siellä käytte? Onko siellä lämmin`?
Kypsytetään pari-kolme viikkoa ennenkuin tuodaan kalat (ruokitaan bakteereita vähäisellä määrällä kalanruokaa, siis tyhjää allasta)
Vettä vaihdetaan nykyään kerran viikossa, mutta muuten ei isommin putsailla, ei siis mitään täyspesu kerran vuodessa juttuja...
Ikinä en ole altaita kypsytellyt. Edellisenä iltana laittanut vedet ja aamulla hakenut kalat. Akvaharrastusta takana jo 15 vuotta, eikä yksinään kala ole kotiduttuaan kuollut. Joten mun mielestä noi kypsyttelyt on ihan turhaa puuhaa.
Sinne on tarkoitus mennä usein ja päärakennukseen ei kerrassaan mahdu noin suurta akvaariota ja pelkään myös hieman vesivahinkoja ja allergiaa, jos ottaisin sen päärakennukseen. Olen käsittänyt, että akvaario levineen voi myös allergisoida ja lapsellamme on astma ja allergiaa.
Kotimme on siis pieni ja sivurakennus on siis lisäoleskelutilaa.
Oho, joku ei näemmä kypsyttele, vaikka se on nykysuunauksen mukaan tärkeää.
Kyllä mä muistelisin, että joskus 70 ja 80 luvun vaihteessa juuri kloorin vuoksi sitä vettä seisotettiin yön yli.
Edelleen ihmettelen sitä, että eikös lämmin vesi ole hieman arveluttavaa bakteerien vuoksi.
Ja tarttuvatko kalaloiset ihmiseen.
ap
Meille tuli kypsyttelyssä tyhjään akvaarioon tuota vihersamennusta, mutta nyt kun lopetin pitkät kypysttelyt ja siis vain yön yli olen akvaariota kypsytellyt niin samennus pysynyt poissa ja kalat ja kasvit voineet hyvin. Kotona meillä 300 litrainen pikkupurkki, sekä 1000 litrainen isompi allas.
Minäkin ihmettelen tätä kypsyttelyvimmaa, koska omat kokemukset kypsyttelystä vain huonoja, ja harrastus ollut minulla koko elämäni siitä kun olin 5v, ja nyt olen 35.
Lisäksi tuosta allergiasta, että itselläni ja lapsilla meidän perheessä vaikea astma, ja akvaariot ihan olohuoneessa jossa oleskelemme eniten eikä mitään oireita ole koskaan tullut.
J a voiko siihen 23:n perheen astmaan kumminkin olla syyllinen se akvaarioharrastus. Siis onko se voitu poissulkea.
ap
että koko vuoden pidetää samaa vettä, ja sitten kertrysäyksellä vaidetaan koko vesi ja pestään vielä hiekatkin.
ihmettelen ap kyllä haluasi ottaa akvaario, kun et ole asiaan tutustunut valmiiksi etkä halua tehdä töitä sen eteen. Akvaario on kuitenkin kokoelma ELÄIMIÄ eikä pelkkä koriste.
mulla on ollut akvaario pitkään kauan sitten. Nyt on ilmeisesti tuulet hieman muuttuneet ja jotakin multa on unohtunutkin, joten siksi kyselen vähän päivittääkseni tietojani.
ap
Ja akvaariokalatkin ovat lemmikkieläimiä, joita koskee eläinsuojelulaki. Eli ihan miten tahansa ei niitäkään voi käsitellä ja "hoitaa".
että koko vuoden pidetää samaa vettä, ja sitten kertrysäyksellä vaidetaan koko vesi ja pestään vielä hiekatkin.
ihmettelen ap kyllä haluasi ottaa akvaario, kun et ole asiaan tutustunut valmiiksi etkä halua tehdä töitä sen eteen. Akvaario on kuitenkin kokoelma ELÄIMIÄ eikä pelkkä koriste.
kerran vuodessa tehtiin akvaarioon suursiivous.
Nyt olen kyllä avoin uusille tuulille, kuten sanoin. En kai täällä muuten kyselisikään.
ap
Joten mun mielestä noi kypsyttelyt on ihan turhaa puuhaa.
Tuossa ämpärien kantamisessa ulkorakennuksiin on aika homma, toivottavasti huollot ei tyssää niihin.
Itse en uskalla laittaa valmiiksi lämmintä vettä kaloille, koska meidän hapan kaivovesi irrottaa putkista muutenkin kuparia, siksi laitan kylmää. Mutta parempiputkisessa talossa laittaisin valmiiksi lämmintä.
Suomessa vesi on yleensä hapahkoa ja pehmeää, siksi esim tetrat sopivat meille paremmin kuin kovaa vettä vaativat kultakalat.
Vaikka kalat eivät suoranaisesti kuolisikaan kun ne laitetaan kypsymättömään akvaarioon, veden huono laatu saa ne stressaantumaan ja laittaa elimistön koville. Kyllä kalojen voinnilla on väliä, ei elossa/kuollut ole ainoa hyvinvoinnin mittari.
chattailevat ja mesettävät ja hotkivat fast foodia, king size-kokoa tietysti
Vai partamonni voisi olla eka kala. Tosiaan ennen vanhaan sai kalat laittaa heti vuorokauden päästä veden laitosta. Ja tosiaan niin aina kerran vuodessa, kun koko akvaario pestiin.
Akvaarioni on 189 litraa.
Mielelläni luen lisääkin vastauksia.
ap