Lue keskustelun säännöt.
Miksi olet vieläkin sinkku, yli 30v ja lapseton nainen?
24.08.2014 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta vaan mieleen. Että entäs me kolmekymppiset sinkut, miksi me ollaan vielä vapaita? Itselläni ei takana ole edes vakavia parisuhteita yhtään. On ollut vuosien kuivia kausia ja aktiivista deittailua, mutta parisuhteeseen en päädy. Vika ei ole ulkonäössä tai sosiaalisuudessa. Vähän olen kranttu, mutta en mikään mahdoton. Tunnun haluavan aina kaikki mahdottomat tapaukset, ja päätyvän helposti kynnysmatoksi. Silti miehet lähtevät kävelemään, ennen kuin suhde ehtii edes alkaa.
Kommentit (68)
Olen ollut pari kertaa rakastunut, mutta molemmilla kerroilla onnettomasti. En ole siis koskaan saanut miestä, jonka kanssa olisin halunnut jakaa elämäni. Kulissisuhteet ja muuten vaan seurustelu ei ole koskaan kiinnostanut. Lisäksi ole misten keskuudessa melko suosittu ja miehiä riittäisi, ei vaan kiinnosta, jos ei kemiaa ole, ja sitähän ei yleensä mun puolelta ole.
Nyt neljänkympin kynnyksellä olen jotenkin luovuttanut romantiikan, rakkauden ja parisuhteen, miksei seksinkin suhteen. Ei oikeastaan enää edes kiinnosta mikään noista asioista ja olen ihan tyytyväinen, jos elän yksin elämäni loppuun asti. Ei se enää tässä vaiheessa ole mulle mikään juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 07:50"]
Minun tuntemani kolmekymppiset sinkut ovat samantyylisiä tapauksia kaikki. Heillä on liian isot luulot itsestään, ovat lapsellisella tavalla omassa paremmuudessaan pyöriviä naisia, joilla on pikkutytön toiveet parisuhteesta ja unelmien prinssistä.
Jos suhteeseen tekee mieli, kannattaisi laittaa se rima siihen kohtaan, missä ihmisenä itse on, rehellisesti. Otetaan esimerkkinä itseään kauniina pitävä, akateeminen nainen, joka asuu suuressa tai keskisuuressa kaupungissa ja näkee itsensä menevänä ja paljon tarjoamaan kykenevänä kumppanina. Potentiaalinen kumppani voikin nähdä naisen yksinäisenä akateemikkona, taloudellisesti huonossa asemassa olevana pätkätyöläisenä ja kaiken päälle epätoivoisena peräkammarin Jaanana, jonka pisin suhde on kestänyt 3 kk.
Joten tällaiselle naiselle paras match voisi olla se työlleen omistautunut keski-ikäistyvä, jolla ei koskaan ole ollut oikeaa tyttöystävää.
Mutta ei! Tarinan nainen kuvittelee, että hänen tasoiselleen naiselle (joka on omavalintaisesti sinkku, ei peräkammarin Jaana) sopii vain mainostoimistossa johtopallilla oleva kansikuvapoika, joka sosiaalisesti lahjakkaana ihmisenä on haluttu jo kahteen avoliittoon nuoresta iästään huolimatta (25v) ja jolla on karismaa sekä satapäin loistavia ystäviä.
Rehellisesti oman itsensä tarkastelu ja vikojen salliminen myös miehelle olisi joskus ihan paikallaan. Voitaisiin lähteä vaikka siitä, että mies on ihminen ja voi olla aivan hyvä kumppani vaikka olisi käynyt "vain" ammattikoulun ja työskentelisi fyysisen työn parissa.
Nainen, parisuhteessa
[/quote]
En tunnista itseäni lainkaan tuosta. Minun kriteerini miestä kohtaan on se, että hänen täytyy olla tasapainoinen, sinut itsensä kanssa sekä meillä täytyy olla yhteinen arvomaailma. Tällaisia miehiä kyllä löytyy, mutta kun ei vaan "kolahda". Mies voi olla todella kiva, mutta en voi napista painaen kääntää tunteitani tykkään susta-asentoon. Sillä, mitä mies tekee, ei ole mitään väliä kunhan vaan mies itse arvostaa itseään ja tekemisiään ja voi seisoa sanojensa takana.
En kelpaa miehille olen ruma ja läski
Viihdyn yksin, en halua parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
"Olen liian kranttu" = itsekeskeinen ja ylimielinen persoona, joka kuitenkin ihastuessaan muuttuu epätoivoiseksi riippakiveksi.
Kovin hyökkäävä asenne. En jaksa ymmärtää miten muiden pariutumiset tai pariutumattomuudet kiinnostaa niin kovasti ulkopuolisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehiä olisi kyllä löytynyt. Mutta en rakastunut kehenkään. Ajatus, että pitäisi elää rakkaudettomassa liitossa 50 vuotta, kauhistutti.
Ärsytti, kun ihmiset hoki, että olen kranttu ja kukaan ei kelpaa. Minkä minä sille voin, etten kokenut mitään tunnetta ketään kohtaan.
Sitten 34 vuotiaana törmäsin ihmiseen, joka vei jalat alta hetkessä ja muutimme yhteen kahden viikon päästä tapaamisesta ja olemme olleet yhdessä nyt 28 vuotta ja lapsiakin saimme.
Olen tyytyväinen, etten alistunut suhteeseen, missä en koe rakkautta, vain siksi, etten vaikuttaisi krantulta
Rakastan itsekseni elämistä. On ihana rauha ja hiljaisuus, kotini olen voinut laittaa juuri sellaiseksi kuin itse tahdon, rahani voin käyttää mihin itse haluan, voin mennä ja tulla miten haluan. Yksinäisyys ei ole koskaan vaivannut, minulla on läheiset välit perheeseeni ja muutamia läheisiä ystäviä, harrastuksia ja tosi kiva työ josta pidän.
Olin suhteessa pari vuotta ja koin sen tosi kuormittavaksi ja sitovaksi. Yksin eläminen on ihanaa vapautta. Ei tarvitse tehdä kompromisseja siitä mitä tai missä syödään tai lomaillaan, miten sumplitaan aikataulut, mihin muutetaan tai missä asutaan tai millainen pöytä hankitaan keittiöön.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:02"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 11:42"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 04:05"]
Olen vissiin liian kranttu. Saisin kyllä puolison, mutta en ikinä sellaista jonka itse haluaisin. Voi olla, että rimani on liian korkealla, mutta en voi alkaa sitä "järkisyistä" laskemaankaan. Onnellisempi olen yksin kuin yhdentekevässä suhteessa "ihan kivan" tyypin kanssa.
[/quote]
Olen 33v mies ja aivan sama juttu minullakin. Aina joku huutaa sivusta että pitäisi laskea standardejaan, vaikken edes mielestäni liikoja vaadi. En tykkää jokaviikkoisesta baarielämästä, joten en sellaista elämäntapaa harjoittavaa naista halua. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, joten sipsejä popsiva, sohvanpohjalla viihtyvä tai ylipainoinen ihminen ei kiinnosta. Pari naista olen näillä vaatimuksilla nuorempana löytänyt. Toisella oli paha syömishäiriö ja masennus, toinen oli nätti ja koulutettu, mutta ei huolehtinut juuri lainkaan hygienastaan; Hengitys haisee ja suihkussakäynti pari kertaa viikossa ja melko runsas karvoitus. Olen myös yrittänyt laskea standardeja ja tapailla näitä joita olen saanut ja rumasti ovat aina päättyneet, kun ei vaan tunnu miltään. Siksi olenkin päättänyt olla yksin, unelmaani parisuhteesta en aio toteuttaa tyytymällä johonkin "kun en parempaakaan saa".
[/quote]
Aina tulee näissä mieleen, että missä takkaus on? Tunteet? Ei tarvitse haukkua toisen sipsien syöntiä ja sohvanpohjalla makaamista, jos kyseinen nainen ei ollut sinulle se oikea. Ilman rakkautta saatkin etsiä naista maailman tappiin. Jos aikoo edetä parisuhteeseen vaatimukset edellä ilman rakkautta pitää todella olla itsellä paljon laadukasta tarjottavaa. Ja siltikin rakkaus olis kiva.
[/quote]
No ei ollut tarkoitus mitenkään haukkua sipsinsyöjiä. Eikä aktiiviliikunta ole mikään ehto suhteelle, lähinnä haen sitä että ne maailmat täytyy kohdata jollakin lailla. Jos mielenkiinnot suuntautuu aivan eri suuntiin, niin ollaan vähän liian kaukana toisista.