Huonoja pysykiatri/psykologi kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

YTHS lähetti ruuhkan takia ulkoistetulle ostopalvelupsykologille viiden käyntikerran jaksolle. Ensimmäisellä kerralla kuunteli sitä asiaa, mikä mulla oli sillä hetkellä ongelmana. Tokasta kerrasta alkaen alkoi kysellä lapsuudesta ym. ja tuntui olevan vahvasti sillä kannalla, että lapsuustraumoissa ne pohjasyyt on. Joihinkin vanhoihin juttuihin sanoikin kyllä jotain fiksua, mutta käynneistä ei ollut loppujen lopuksi juuri mitään hyötyä siihen asiaan, jonka perässä psykologille alun perin hakeuduin.

Tismalleen sama kokemus. Jo lähetteen kirjoittanut YTHS:n lääkäri oli poiminut taustastani käyntien syyn kannalta epäolennaiset asiat, ja lähete oli aivan muuta, kuin miksi koin tarvetta päästä keskustelemaan. Ero yliopiston aivan loistavaan ja ajatuksia avaavaan opintopsykologiin oli kuin yöllä ja päivällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ongelmia päänsä kanssa: kannattaa sinnitellä asian kanssa, missään nimessä ei kannata julkiselta puolelta lähteä hakemaan apua!

Jos jostain syystä kuvittelet että joku "ammattilainen" voisi auttaa: hanki sairausvakuutus ensin ja sen jälkeen yksityiselle. Sen takia, että olisi vielä mahdollisuus saada asiallista hoitoa myös somaattisiin sairauksiin julkisella puolella, psykiatrisen diagnoosin jälkeen näin ei ole.

Varaudu joka tapauksessa siihen, että porilaskertomuksiin ja muihin papereihin kirjataan vääriä ja valheellisia merkintöjä joita et saa koskaan korjatuksi, sillä kukapa hullua uskoisi. Lääkärit suojaavat toistensa selät jos yrittää kyseenalaistaa tai kysyä. Varaudu myös siihen, että et ole enää ihminen hoitohenkilökunnan silmissä, vaan olet potilas ja valehteva sellainen, jolla ei ole tietoa omista asioista.

Muista myös laittaa kaikki mahdolliset kiellot kanta -rekisteriin.

Oma kokemus on sellainen, että tuntuu epätodelliselta että näin todella voi Suomessa tällä vuosituhannella tapahtua.

Samansuuntaisia kokemuksia valitettavasti. On käsittämätöntä, että vielä vuonna 2019 mielenterveyden ongelmia stigmatisoidaan hoitohenkilökunnan taholta. Kuitenkin on fakta, että suurin osa ihmisistä kokee jonkinlaisen kriisin, trauman, surua, masennusta, ahdistusta, läheisen sairastumisen tai uniongelmia jossain vaiheessa elämää.

Mua hoidetaan työterveyshuollossa. Lääkärit jopa kehoittivat tarkistamaan kirjaukset Kannasta jälkikäteen ja kertomaan, jos on korjattavaa. Välillä siellä oli ja korjasivat jälkikäteen pyynnöstäni.

voitko kertoa tarkemmin, minulla on aika hänelle

Masennushoitaja kertoi ´´vitsejä´´ kuinka on kaupungin paras alallaan ja tietää kaiken masennuksesta. Siihen aikaan ahdisti ihan sietämättömästi menneisyyden jutut. Puhuimme siitä hiukan yhdellä kerralla. Yhdellä toisella kerralla mainitsin itse saman aiheen, niin hän suuttui ja tiuskaisi vihaisesti, miksi minulla nyt niin pyörii mielessä ne asiat. No olisinko käynyt hänen luonaan, jos ne asiat eivät olisi ahdistaneet? En tietenkään, minusta ei ollut yhtään kivaa käsitellä niitä, mutta se oli pakko tehdä! Ei paljon tehnyt mieli sen jälkeen kertoa, miltä oikeasti tuntui, vähättelin oireitani ja puhuin ympäripyöreästi jotain kevyttä. Oikeasti toivoin siihen aikaan joka päivä, että auto ajaisi päälleni tai kaatuisin ja löisin pääni, niin pääsisin pois täältä. Sietämätöntä aikaa. 

Lisäksi tämä kaupungin paras asiantuntija puhui usein lapsistaan ja miehestään vastaanottoajalla. Kerran kertoi pitkään, kuinka hänen äitinsä oli joutunut sairaalaan, ja omasta sairaushistoriastaan. Sai minut jatkuvasti uskomaan, ettei minulla ollut oikeutta olla traumatisoitunut tai ahdistunut. 

Onneksi pääsin sitten toiselle, joka on oikeasti ammattimainen ja hyvä. 

Up

Aika moni tällä palstalla on päässyt psykiatrin pakeille. Oman maakunnan alueella psykiatrit on vähissä, joten ei sen juttusille pelkän keskivaikean masennuksen ja burn-outin perusteella päässyt. Psykologi oli kyllä asiallinen ja auttoi eteenpäin.

Psykologin koulutukseen kuuluu 5kk:n pituinen harjoittelu, jossa tehdään asiakastyötä. Ihmettelen kommenttiasi perustason psykologi.

Kävin pari vuotta sitten psykologilla. Mitä teki hän? Antoi jonkun psykologi opuksen ja näytti eri sivuja ja pyysi lukemaan sieltä eri kohtia. "Tee se itse" meininkiä.

Pääsin myös askartelemaan (ikää oli 34v). Sain sakset, liimaa ja jopa luvan valita ihan minkävärisen kynän halusin.

Piti kirjoittaa jotain sanoja joista tuli hyvä mieli. Tuli urpo olo.

Antoi se pari hyvää neuvoa sentään mutta en mennyt takaisin enää tuohon "opettele lukemaan ja tee kortti itsellesi" paikkaan.

Mä tiedän, että tää on vanha ketju, mutta jotenkin toivoisin, että terapeutit ja psykiatriset sairaanhoitajat oikeasti kertoisi ennen suhteen päättymistä, mitkä heidän toimintatapansa ovat asiakkaan/hoidettavan suhteen.

21-vuotiaana hain omaehtoisesti apua YTHS:n psykologilta saadakseni pakko-oireisen häiriön hoidon jotenkin alkuun. Olin vähän päälle parikymppisenä vielä tosi kiltti ja vähän ujo enkä kehdannut kysyä psykologilta, mistä sille oikein maksetaan. Vähän kuin olisi puhunut seinälle, joka sattuu vaan olemaan korkeasti koulutettu. Psykologi vei keskustelua tosi vähän eteenpäin. Välillä tuli joihinkin ongelmiini kohteliasta päivittelyä tyyliin "huh huh". Tämä oli ensimmäinen tosielämän kosketukseni psykologiin, ja minä kun olin luullut, että psykologin/psykoterapeutin (en muista enää kyseisen tyypin nimikettä) tehtävä olisi osallistua aktiivisesti ja ehkä antaa kävijälle jonkinlaisia tehtäviä tai neuvoja. Oikeastaan ainoa anti niissä viidessä käynnissä, jotka opiskelijalle korvauksetta suotiin, oli se, että psykologi etsi minulle eri terapeutteja, jotka auttaisivat minua eteenpäin. Kun vikan tapaamisen päätteeksi psykologi kysyi, olenko saanut käynneistä apua, teki mieli sanoa, että mitä apua minulle pitäisi olla siitä, että puhun itsekseni asioita, joita muutenkin olen vatvonut päässäni.

Välillä tuntuu, että psykologeista tarkoituksella koulittaisiin sellaisia, jotka eivät suin surminkaan anna neuvoja kävijälle. Kävin nimittäin jossain vaiheessa vapaaehtoisesti yhdessä tutkimuksessa, ja minua haastatellut nuori, erikoistuva tyyppi oli monin tavoin empaattisemman oloinen kuin moni varsinainen terapiakoulutuksen läpi käynyt.

Myöhemmin eräs minua "hoitava" tyyppi oli sellainen töksäyttelijä, joka sanoi muun muassa siihen, kun valitin, ettei minun näkökulmaani ymmärretä, että "et säkään osaa samaistua muiden näkökantaan". Vikalla tapaamisena kyseinen tyyppi sanoi, että hän oli tahallaan yrittänyt suututtaa minua, jotta saisin purettua aggressiota. No, kiva tietää asiasta vasta tossa vaiheessa.

Onneksi mulla on ollut kuitenkin kaksi aivan ihanaa hoitajaa, joiden kanssa olen todella saanut kevennettyä taakkaani ja joiden seurassa olen todella tuntenut, että minua kuunnellaan. <3

Vierailija kirjoitti:

Kävin pari vuotta sitten psykologilla. Mitä teki hän? Antoi jonkun psykologi opuksen ja näytti eri sivuja ja pyysi lukemaan sieltä eri kohtia. "Tee se itse" meininkiä.

Pääsin myös askartelemaan (ikää oli 34v). Sain sakset, liimaa ja jopa luvan valita ihan minkävärisen kynän halusin.

Piti kirjoittaa jotain sanoja joista tuli hyvä mieli. Tuli urpo olo.

Antoi se pari hyvää neuvoa sentään mutta en mennyt takaisin enää tuohon "opettele lukemaan ja tee kortti itsellesi" paikkaan.

Kuulostaa vähän toimintaterapialta. Tyyppi ei kuitenkaan tainnut olla toimintaterapeutti?

https://www.madinamerica.com/2020/05/telling-psychiatrist-not-mentally-…

https://en.wikipedia.org/wiki/Candace_Newmaker

https://yle.fi/uutiset/3-10400366

Se on tuota vähän enttententtenteelikamentten, mitä tapahtuu, jos psykiatrialta diagnoosin saat tai haet. Tuossa eräitä karmeita/käsittämättömiä kokemuksia. Mutta noin keskimäärin varmaan lähellä plusmiinusnollaa tai jonkin verran negatiivisen puolella (varsinkin lääkehoitojen osalta), jos asiakkaaksi joudut/menet.

Vanha ketju, olen saattanut jo vastata mutta silti tässä mennään. Vuosituhannen alussa Kelan korvaama psykoterapia psykiatrilla. Terapiakerrat kestivät noin 20 minuuttia, myöhemmin kuulin että olisi pitänyt olla vähintään kolme varttia /kerta. Voimat eivät riittäneet kyseenalaistaa tai valittaa. Teoriani on, että psykiatri otti tunnissa kolme Kelan asiakasta ja laskutti tietysti Kelaakin sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju, olen saattanut jo vastata mutta silti tässä mennään. Vuosituhannen alussa Kelan korvaama psykoterapia psykiatrilla. Terapiakerrat kestivät noin 20 minuuttia, myöhemmin kuulin että olisi pitänyt olla vähintään kolme varttia /kerta. Voimat eivät riittäneet kyseenalaistaa tai valittaa. Teoriani on, että psykiatri otti tunnissa kolme Kelan asiakasta ja laskutti tietysti Kelaakin sen mukaan.

Mikä kaupunki?

Psykologi ei puhunut juuri mitään. Istui vain skeptisen näköisenä paikallaan.

Sain sen kuvan, että hän piti minua joko valehtelijana tai turhasta valittajana, ehkä harhaisena, muttei koskaan tuonut tällaista esille sanallisesti. Joskus käyntien loppupuolella kysyin itkuisena oliko minussakin narsistisia piirteitä (narsisti äiti). Psykologi sanoi venytellen, ettei nyt varsinaisesti 'mutta kyllähän sä aika paljon puhut itsestäsi'. Olin aika totaalisesti syrjäytynyt ja masentunut, minulla oli vain kaksi läheistä...Mistä terapiassa kuuluisi puhua?

15-vuotiaana, kun pahoinpideltiin ja haukuttiin koulussa, lähti järki päästä mielenterveysongelmien takia, juoksin pakkasella metsään, luulin kuolevani siihen tunteeseen. Lähdettiin sitten laitoksen ohjaajan kanssa psykiatriseen päivystykseen, niin toinen lääkäreistä vain sanoi, että jos karkaa vielä niin katsellaan toinen lukitumpi laitos. Ei kiinnostanut vitt*akaan itsetuhoisuus. :D

T. katkeroitunut 18 v Vetis

Psykiatri tuijotti hiljaa luppakorvana pää kallellaan monta minuuttia. Alkoi naurattamaan, niin kirjoitti paperiin "potilaalla epäasiallista naureskelua". Ilmeisesti vaikenemisen tarkoitus on saada potilas omin sanoin puhumaan.

Up

up

Minulla on parinkymmenen vuoden kokemus psykologeista ja psykiatreista työkavereina. Muutama helmi joukossa on ollut, mutta hämmästyttävän moni on aika sekaisin päästään, luonnehäiriöinen tai jollain lailla ongelmainen. Todellakin täysin sopimattomia auttamistyöhön. Sitten nämä ovat arvostettuja ja repivät korkeaa palkkaa. Välillä ärsyttää todella.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on parinkymmenen vuoden kokemus psykologeista ja psykiatreista työkavereina. Muutama helmi joukossa on ollut, mutta hämmästyttävän moni on aika sekaisin päästään, luonnehäiriöinen tai jollain lailla ongelmainen. Todellakin täysin sopimattomia auttamistyöhön. Sitten nämä ovat arvostettuja ja repivät korkeaa palkkaa. Välillä ärsyttää todella.

Samaa mieltä! Paljon on persoonallisuushäiriöisiä joukossa