Taapero päiväkodissa ja vauva kotona?

kellonviisari:

On kyllä muistettava, että monesti ne asiat, joita on pakko tehdä vanhemman lapsen kanssa, on ihan äidinkin etu. On hyvä ulkoilla ja on hyvä syödä säännöllisesti kunnon ruoka. Päiväunetkaan ei tee pahaa yövalvomisten jälkeen.

Meinaatko, että vauva ja taapero nukkuvat kiltisti rinnatusten ja äiti voi samalla myöskin nukkua? Ainakaan meidän esikoisellamme ei ollut vauvana mitään säännöllistä rytmiä ja jos mahdollinen pikkukakkonen on samanlainen, niin luultavasti lapsista toinen (ja siitä hyvästä äitikin) on koko ajan hereillä. Valitsevat vain päivystysvuorot.

Kyllähän sen ulkoilunsa äiti saa silläkin, että lähtee iltapäivästä vauvan kanssa esikoista päiväkodilta hakemaan. Aikaa äidillä pysähtyä syömään on takuulla vähemmän silloin, kun pitää huolehtia kahdesta eikä yhdestä.

Sisarussuhteen muodostumiselle tuskin se nuoremman vauvavuosi on niin tärkeä, että sen vuoksi esikoisen pitäisi olla koko päivä vauvan kanssa. Isompana sitä sitten leikitäänkin yhdessä.

Minulla on liuta lapsia ja voisin väittää, että jos vaan asiat järkevästi hoitaa niin äiti saa kyllä levätä hetken. Pikkuvauvat nukkuvat yleensä paljon ja tiheästi, joten 2-vuotiaan unet voi rytmittää osumaan vauvan unille. Tietysti jos nukuttamiseen käytettään järjettömiä konsteja ja aikaa menee temppuihin niin siinä menee sekin lepoaika. Ja jos 2-vuotias ei enää nuku niin ei ole synti laittaa joku harmiton Maisa pyörimään ja levätä hetki siinä yhdessä. Se on ihan miten asiat järjestää.



Sisarussuhde on muutakin kuin yhdessä leikkiä. Se on sitä rinnakkainkin oloa, se että toinen on siinä olemassa vieressä, istuu samassa ruokapöydässä, hänet otetaan huomioon kaikissa tilanteissa. Omien lasten kohdalla olen huomannut, että sisarussuhde alkaa vauvan syntymästä. Alkuun kun vauva on vielä omassa maailmassaan, suhde on isommista pieneen. Kun taas vauvan silmet aukeaa kunnolla seuraamaan jo parikuisena, hän seuraa tarkasti sisarusten toimia. En ole varmaan ensimmäinen äiti, joka toteaa, että vauva viihtyy hyvin tarkkaillessaan isomman puuhia. Ja vielä ollaan kaukana yhteisleikeistä.

Oli ihana lukea nämä sinun kaksi kirjoitustasi. Olen ihan samaa mieltä kanssasi kirjoittamistasi asioista. Toki lapsen voi kerhoon viedä (eli 3.v ylöspäin), mutta ei tuollainen pieni ihmisen alku kovin kummoisia virikkeitä vaadi - arkielämää turvallisessa ympäristössä.



En halua minkäänlaista mekastusta aikaiseksi, mutta mietin vaan, että onko niin, että on superäiti jos jaksaa hoitaa omat lapsensa kotona?? Itse olen mielestäni ainakin ihan tavallinen äiti, joka haluaa antaa lapsille turvallisen ympäristön kasvaa ja myös (itsekkäästi) haluan seurata vieressä kuinka omat lapseni kehittyvät!!



Ap:lle: Jokainenhan tekee itse lopulta oman tarpeen (eli jaksamisen) mukaan valinnan. Uskonkin, että monesti hoitoon viennin taustalla on suoranainen tarve eli äidin jaksaminen on vaakalaudalla. Silloin kuitenkin pitäisi pohtia myös päiväkodinhenkilökunnan kanssa kuinka äitiä voisi auttaa jaksamaan paremmin ja tukea äitiä siihen suuntaan, että lapset olisivat kotihoidossa mahdollisimman paljon jaksavan äidin kanssa.

Olen kuitenkin kuullut ystäviltäni, kuinka he ovat loukkaantuneet kun heille on edes ehdotettu raskausaikana vanhempien lapsien osapäivä- tai kotihoitoa. Tiedän että subjektiivinen oikeus on, mutta kenellä se kotonaolon oikeus sitten on...äidilläkö??

Taisi mennä jo asian viereen, mutta niinhän nämä kirjoittelut täällä menee:o)



Voihan se olla, että itsekin toteat vauvan syntymän jälkeen, että haluat ottaa lapset pois hoidosta. Itselläni ainakin päivät lasten kanssa on mukavampia kuin yksin olo kotosalla nukkuvan vauvan kanssa...



Tsemppiä ap:lle loppuraskauteen!!!

Mäkin olen sitä mieltä, että kaksivuotiaat eivät tarvitse kovin kummoisia virikkeitä. Tosin perustan mielipiteeni vain kouralliseen lapsia, jotka tunnen. Oma kaksivuotiaamme tuntuu nauttivan kotiarjesta, rakastaa osallistua kotitöihin ja pyöriä jaloissa, kun aikuiset puuhastelevat. On selvästi utelias oppimaan maailman tavoille ja on tohkeissaan, kun saa omia pieniä " tehtäviä" hoidettavakseen. Hänelle ns. leikkivirikkeet- lelut, lukeminen jne.- eivät ole koskaan tuntuneet riittävän, vaan hänen on saatava päivittäinen annos kotihommia, juuri sitä " osallistumista lauman toimintaan" , josta esim. Anna Wahlgren niin kovasti intoilee Lapsikirjassaan. Kaupassa, pankissa ym. virastoissa käyminen on ah niin ihmeellistä hänen mielestään:). Ehkä tuon ikäistä on vielä helppo miellyttää...:). Olemme hakeneet lapselle osa-aikaista hoitoa, koska tarvitsemme puhtaasti HOITOpaikan. Lisävirikkeitä tai seuraa lapsi ei vielä kaipaa, tosin tuskin niistä hänelle haittaakaan on:).



Mutta, olisi kiva kuulla vastaisuuden varalle vinkkejä kokeneemmilta: jos kotona on sellainen tilanne kuin AP:llä, että lapsi ns. hyppii seinille ja äiti kamppailee jaksamisen kanssa, miten tilannetta voisi auttaa? Mitä ovat käytännössä ne keinot, joilla äidin jaksamista voisi helpottaa?

Virikkeistä tärkein: ikäistensä seura. Sitä poika kaipaa, päiväkodin jälkeenkin. Ja oma ryhmä johon kuuluu.



Mutta muihin virikkeisiin: kuukauden ajan tosiaan sain tutustua meidän päiväkotiin, siellä on joka päivä joku uusi juttu ohjelmassa, tutustutaan " maailmaan" esim. jääpalapäivä, varjoleikit, käsinukkepäivä, myös kerran viikossa toi urheilu, käyvät myös sisäleikkipaikassa,musisoivat, vuoden ajan mukaan askarrellaan ja opitaan uusia asioita. Myös 1-2krt päivässä ulkoilua, aamupäivällä vaan pienten kanssa ja iltapäivällä isojen kanssa. Heillä on kolme omaa eri leikkipaikkaa, yhdessä autoratakin (poika aurofriikki)



Täällä kun menään pihalle (poika ollut nyt kipeenä ja kotona mun ja vauvan kanssa) , juoksee vaan pois ja tylsistyy. Ei ole omaa ryhmää siellä, eikä mitään jännää tapahdu. Kaikkein kivointa on hänestä kavereiden naurattaminen. Äidin naurattaminen käy pidemmän päälle tylsäksi ;)



Entiedä miten siellä Suomessa, muttä täällä riittää päiväkodissa tekemistä. Äsken kun vein pojan päiväkotiin ja jäin tätien kanssa juttelemaan, tuli poika jo uudestaan mun luo, halasi ja sanoi " heiheeei...." tyylin, lähdeppäs jo siitä äiti. ;)



Poika on tosiaan ne n. 6 tuntia siellä ja ehtii olemaan päivässä tarpeeksi vielä äitin ja vauvan kanssa. Tosiaan, nukku siellä ne 2h, eli valveaikaa siellä vaan 4h, on siis silti suurimman osan valveajastaan kotona...

Mä olen kanssa periaatteessa vahvasti sitä mieltä, että kotona olevan äidin tulisi pitää lapset kotona. Onhan se vähän hassua, että saa rahallista tukea kotona olemiseen, mutta sitten sen tuen avulla maksaa lapsen hoitopaikasta.

Käytännössä en olekaan asiasta niin varma. Kauhistelen jo nyt, että jos saan joskus lähitulevaisuudessa toisen yhtä vilkkaan ja vähäunisen lapsen kuin tämä esikoinen, miten ihmeessä jaksan kotona ilman mitään sukulaisten tukiverkkoja? Joten jos esikoinen viihtyy hoidossa ja kuopus (sitten joskus) vaikuttaa yhtä vähäuniselta, saattaa olla melko suuri kiusaus pitää esikoinen osapäiväisesti hoidossa. Tämän takia en oikein osaa tuomita lapsia hoitoon vieviä kotiäitejä, vaikka se tosiaan vähän järjettömältä touhulta kuulostaakin :)

Juu-u, mielipiteitä riittää siitä, miten muiden äitien pitäisi tehdä. Yllättävän moni tuntuu olevan sitä mieltä, että " äidin jaksamisen pitäisi olla pahasti vaakalaudalla" ennen kuin isomman lapsen hoitopaikan voi säilyttää.



On helppo spekuloida sillä, mitä " lapsi tarvitsee" ja mitä ei. Ja miten " järkevästi toimien" arjen kyllä saa rullaamaan. Niinpä. Semmoinen pikkuinen toisten äitien valintojen syyllistämisen kaiku näissä kommenteissa vain jotenkin heijastuu. Ja juuri se asenne, että itsestä se on kiinni, jaksa vain kun muutkin ovat jaksaneet. Olet tyhmä tai jotenkin huono jos toimit toisin kuin minä, tai ainakin asiasi ovat muuten jotenkin tosi huonosti.



Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään jaksamisesta. Tunnen monia äitejä, jotka eivät missään nimessä ole halunneet luopua esikoisen hyvästä, tutusta hoitopaikasta kakkosen tai kolmosen synnyttyä, vaikkei jaksaminen nyt niin erityisesti ole ollutkaan " vaakalaudalla" . Ratkaisu on tuntunut muuten vain oikealta.



Itsekin kuulun tähän joukkoon. Meillä päin hoitopaikat olivat tuohon aikaan todella kiven takana. Olisi ollut suoranaista hölmöyttä pitää lasta muutama kuukausi kotona ja irtisanoa ihana hoitopaikka, johon lapsi oli täysin sopeutunut, kun tiesin palaavani taas äitiysloman päätyttyä töihin. Ja päin vastoin kuin moni täällä on esittänyt, me saimme hoitajilta vain mukavaa palautetta. Puhuimme usein hoitajien kanssa siitä, miten tärkeitä pitkäkestoiset ihmissuhteet ovat lapselle. Että hoitopaikka ei ole meille vain joku lapsen säilytyspaikka vaan koko perheelle tärkeä yhteisö.



Kotonakin ehdittiin kökkiä ihan tarpeeksi, sillä mikään pakkohan sinne hoitoon ei ollut mennä joka aamu. Joinakin aamuina lapsi itse sanoi, että " onhan tänään valmasti hoitopäivä?" Paikka oli yksinkertaisesti niin ihana ja leikit kavereiden kanssa niin houkuttelevia. Rääkyvän vauvan seuraakin riitti yllin kyllin, ja sisarukset aivan tasan tarkaan tuntevat kyllä toisensa, vaikka vauvan ensimmäiset kuukaudet esikoisella olikin hoitopaikka. (Nykyään ovat muuten samassa paikassa, eli yhdessä koko päivän.)



Monille on taloudellisesti hankalaa maksaa muiden lasten hoitomaksu, kun äitiysrahakausi alkaa. Silloinhan muut lapset on pidettävä kotona (vaikkei jaksaisikaan). Tällaisissa tilanteissa pieni kateuden siemenkin on ymmärrettävä, kun toiset tuntuvat pääsevän helpommalla...

Kandivaihe - luit ajatukseni, meidän esikoinen oli vauva-aikana superhuono nukkuja ja silloin kun suostui nukkumaan, nukkui niin vähän kuin mahdollista:). Vauvavuosi oli välillä aika hirveää aikaa. En olisi uskonut, että unen puutetta voi olla NIIN PALJON. Se uupuminen oli jotain järkyttävää. Ja nyt kun kuvittelen, että entä jos sellaisen beibin kanssa olisi vielä taapero kotona, joka ei nukkuisi enää päikkäreitä, niin rankaksihan se kävisi...Viihdytys-leikki-pukemis-syöttämis-ulkoilurumba ei pelota mua, vaan unen puutteen kanssa eläminen. Meillä on kyllä hyvät tukiverkot, joten satunnaiset huonot unikaudetkin kyllä jaksaisi. Toive on meilläkin, että lapset pysyisivät kotona.

Päiväkodin arjessa mukana olleena olen ehdottomasti sitä mieltä, että esikoinen ei päiväkotiin mene kun pienempi syntyy. esikoinen siis 2,5v siinä vaiheessa. Noin pieni ei hirveästi virikkeitä kaipaa, joskus kynät ja paperit pöydälle tms. Nytkin kaverit löytyvät puistosta. Perhekahvilassa voi hyvin käydä vauvankin kanssa, muskareita on sisarusryhmiä. Tärkein syy on kuitenkin se, etten halua viedä lastani päiväkotiin. Päiväkodissa on usein kiire, hoitajia poissa, sijaisia, lasten kanssa ei ehditä olla, jos pienten ryhmässä on paljon alle 1v, isommat jäävät huomiotta, meteliä, pihalla jää isompien jalkoihin, kaikki pöpöt pyörivät ryhmässä jne. jne. On tietysti päiväkoteja, joissa kaikki hoituu mainiosti, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla päiväkotien arki on aika hektistä enkä halua lastani sinne.



Toinen asia on esikon ja vauvan välinen suhde. Miltä pienestä kaksi vuotiaasta tuntuu kun perheeseen tuodaan vauva, jonka kanssa äiti on kotona ja isompi viedää pois, päiväkotiin? Vaikka päiväkodissa olisi kuinka mukavaa, ei se vie pois tunnetta siitä, että vauva on vienyt isomman paikan, ja seurauksena on mustasukkaisuutta....



Isommat päivähoito on mielestäni perusteltua, jos vauva on koliikkivauva ja äiti todella väsynyt, äiti on yksinhuoltaja tai kärsii esim. synnytyksen jälkeisestä masennukseta tai muusta syystä ei mitenkään jaksa kahden lapsen kanssa. Normaalitilanteessa mielestäni lapsi ei tarvitse päivähoitoa.



Tämä on siis minun mielipiteeni

Mikähän voisi olla yksi syy, että ne päivähoitopaikat ovat niin kiven alla? Siun tapauksessa lapset on vissiin aloittaneet päiväkodissa heti 9kk vanhana, ainakin muutamasta kotonaolokuukaudesta puhut. Mie en kyllä näe tuossa mitään kadehdittavaa, vaikka sitä siementä yrität iskostaa. Miulla on ollut varaa tyttäret hoitaa kotona, eikä ole tarvinnut mennä töihin. Valintoja tottakai, mutta ammutaan siun väite kovaa alas.



Ap:n tapauksesta ollaan jo kaukana, mutta voihan sitä miettiä ihan vain iltapuhteeksi, kuinka paljon maksaa pitää hoitopaikkaa lapselle, joka ei sitä tarviste. Lapsille, jotka saavat Maravillaksen lasten tapaan päättää, mennäänkö vai ei. Henkilökunta ja kaikki muut kulut menee joka lapsesta ihan joka päivältä. Esimerkiksi se ruoka on sinne varattuna joka päivä, mukaanlukien ehkä aamupala ja välipala. Päivähoitomaksu ei kata näitä menoja. Samaan aikana on jonossa niitä, jotka oikeasti paikkaa tarvitsevat. Oma napa rakkain.

maravillas:

Niinpä. Semmoinen pikkuinen toisten äitien valintojen syyllistämisen kaiku näissä kommenteissa vain jotenkin heijastuu. Ja juuri se asenne, että itsestä se on kiinni, jaksa vain kun muutkin ovat jaksaneet. Olet tyhmä tai jotenkin huono jos toimit toisin kuin minä, tai ainakin asiasi ovat muuten jotenkin tosi huonosti.

Lueskelin viikonloppuna Kaari Utrion Kiilusilmäistä feministiä. Yhdessä monista kolumneista hän kritisoi sitä, miten naiset alkavat vaatia naisten ja perheiden elämää helpottavien asioiden ja etujen poistamista juurikin näillä " kyllä sinäkin jaksat" -kommenteilla. Ilmiö ei kuulemma ole mitenkään uusi. Kun pyykinpesukoneet alkoivat yleistyä, löytyi leegio naisia, joiden mielestä ainoa oikea tapa pestä pyykkiä oli käyttää pyykkilautaa. Kuulemma muuten ei tullut tarpeeksi puhdasta ja kyllä ne laiskat pesukoneen omistajatkin jaksaisivat, kun muutkin ovat jaksaneet.

Millähän meidän tyttäremme toisiaan syyllistävät?

Jatkan vielä vaikkei enää pitäisi mutta silti kysyn, että onko todellakin teidän mielestä oikeus lapsiin vain täydellisillä äideillä?Joku nimittäin ihmetteli miksi hankitaan lapsia, jos ei jakseta hoitaa niitä itse.



Kuten jo aikaisemminkin totesin, olen kokenut kahden lapsen kotiäitiyden ja sen kuinka arjessa tarjotaan virikkeitä.Se riitti esikoiselle.Mutta mitä te kotona lapsenne hoitavat teette siinä tilanteessa kun univelkaa on paljon esim. vauvan vuoksi, esikoinen kiukuttelee ja itkee, että miksi en saa olla kavereiden kanssa ja keskimmäinen tuhoaa paikkoja?On oikeasti aika laiha lohtu sanoa sille tuhoavalle uhmaikäiselle, että imuroipa taas hieman tai tässäpä pyörii DVD Maisa, jos lapsi ei pysähdy hetkeksikään tv:n ääreen.Tai sanoa sille isommalle, että kyllä sinä ylihuomenna pääset kerhoon (tai kuten meidän tapauksessa se olisi ensi syksynä).



Meilläkin tilanne on lisäksi se, että tappelimme tästä hoitopaikasta kynsin hampain sillä ko. päiväkoti on todella suosittu juuri sen vuoksi, että sisarukset saavat olla samassa ryhmässä ja lapsia on vain 12.Kylmä tosiasia on se, että jos otan lapset pois tarhasta niin menetämme paikan ja olemme taas jonossa tällä kertaa kolmen lapsen kanssa.Ei siinä paljon verorahat mielessä pyöri kun tavoitteena on selvitä arjesta lasten kanssa.



Ajattelin itsekin ennen, että kyse on vain organisoinnista arjessa ja mielikuvituksesta mutta kissan villat!Lapset todella ovat erilaisia, toiset vaativat enemmän kuin toiset eikä siinä ole mitään tekemistä äidin taitojen kanssa. Meillä tämä nuorempi lapsista (eli siis tuleva keskimmäinen) on oikeasti niin haastava, että tarhan täditkin välillä päivittelevät tilannetta.Eikä hänellä ole edes ADHD:ta tms. vaan vain rutkasti energiaa!



Tilanteet ovat siis usein hyvin monimutkaisia ja se, mikä sopii toiselle, e i välttämättä sovi toiselle lainkaan.



t.äiti+ lapset jotka heräävät mm. joka aamu 5.30

Huomenta,



tilanteesi kuulostaa kyllä todella haastavalta! Olisi todella kiva kuulla kokeneempien vinkkejä. Oletko muuten yksin lasten kanssa vai onko perheessä toista aikuista?



Onko sinulla mahdollisuutta omaan vapaa-aikaan, jotta saisit akkuja ladattua?



Yritän eläytyä sinun osaasi, siihen mitä itse ajattelisin. Olen itse kokenut bur outia lähentelevän uupumisen jo yhden vaativan vauvan kanssa. Pelkään väsymistä jo etukäteen ja sinun tilanteessasi minun olisi todella vaikea kasvattaa taistelutahtoa!:)



Mutta jos liikutaan TEORIAtasolla, sillä mikä on IHANNE, niin mielestäni 2-3 vuotias uhmaikäinen tai ylipäänsä kukaan lapsi ei itse voi päättää sitä, käykö hän hoidossa vai ei. Moni lapsihan viettäisi kaiken aikansa puistossa, mummollassa, ostarissa, missä vain missä on koko ajan kivaa ja sata virikettä. Lapsenkin, kuten kaikkien ihmisten, täytyy oppia tavallisen kotiarjen sietokykyä. Sitä, että päivät eivät aina rullaa ohjelmoituina ja joskus on tylsää ja kukaan ei keksi leikkiä valmiiksi, tai aina ei ole kavereita saatavilla. Tämä EI silti tarkoita sitä, että päiväkodit olisivat helvetin esikartanoita:)



jahas, meillä herättiin.. täytyy lopettaa!

Jatkaisin vielä, että koko termi ' täydellinen äiti' voitaisiin unohtaa tästä keskustelusta ja kaikista muistakin. Täydellisyyttä ei ole, ja muutenkin jaksamista ei voida pitää hyvän tai huonon vanhemmuuden mittapuuna. Jaksaminen on asia, johon on iusein tse vaikea vaikuttaa. Miksi syyllistyä väsymisestä, se on sama kuin syyllistyisi nälkäisyydestä tai janoisuudesta.