Te, jotka muistatte apukoulut, kysymys

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 17:13"]

Siis jos näissä entisissä apukouluissa ja nykyisissä erityisluokissa on käytössä jotkin mukautetut tai henkilökohtaiset (tai mikä nyt onkaan oikea nimitys) opetussuunnitelmat, eihän oppimäärä silloin ole vastaava kuin tavallisen peruskoulun puolella. Ja niin ollen päästötodistuskaan ei ole verrannollinen tavallisen peruskoulun päästötodistuksen kanssa (ja hakukelpoisuuskaan ei ole sama). Eikö näille erityiskoulun käyneille ole olemassa juuri siksi omia oppilaitoksia, joihin he hakeutuvat opiskelemaan ihan normaaleja ammatteja, mutta opetus on sovitettu heidän tarpeisiinsa? Ja jos ei ole menestynyt tavallisessa peruskoulusopetuksessa, kuinka hän yhtäkkiä menestyisi lukiossa? Mihin se oppimisvaikeus siellä häviäisi?

[/quote]

Ei mene noin. Ainakin nykyään apuluokilla eli ertyisluokilla voidaan lukea myös aivan normaalin oppisuunnitelman mukaan, ei ole sopeutettua kaikilla. Esim. oma asperger-lapseni on ihan yleisellä oppisuunnitelmalla lukien erityisluokalla - muilla sillä luokalla kyllä on pääsääntöisesti sopeutettu oppisuunnitelma, kullakin omissa aineissaan.

Ja kun tuolla meidän nörttivekaralla ei ole vikaa ajukopassa noin älyn osalta, niin taitaa jatkaa kyllä lukioon ja jopa yliopistoon, jos hyvin käy...

Olettaisin, että samoin on toimittu aiemminkin.

Apukoulu on kyllä oikeasti alkujaan tarkoitettu heikkolahjaisille, siis niille jotka ei oikeasti ole yhtä älykkäitä kuin muut, heikkolahjainen on varmaankin oikea termi. Oman peruskoulun aikaan oli apukoulu olemassa ja siellä olevat oppilaat eivät olleet keskittymishäiriöisiä tai hitaita oppijoita (ne meni tarkkailuluokalle tai sai tukiopetusta) vaan sellaisia, jotka eivät voineet oppia niin kuin muut. Ehkä jossakin kunnissa oli niin vähän näitä erityisoppilaita, että apukoululaiset ja tarkkailuluokkalaiset olivat samassa ryhmässä, mutta eri asioista niissä on kyse.

Ennenhän ei ollut mitään aspergereita tai adhd:ta ja niille omia erityisluokkiaan, vaan se oli sitten tarkkailuluokka jos homma jotenkin toimi ja apukoulu jos ei sujunut millään. Ehkä siksi luokissa oli rauhallisempaa kuin nykyään, niin oppilaiden kuin opettajien kannalta. Luokkakoko ei ole syy, koska omassa peruskoulussa oppilaita oli joka vuosi luokalla n. 30, mutta tunneilla oli hiljaista ja kaikilla opiskelurauha. Jos joku alkoi häiriköidä kunnolla, siirrettiin se toiseen ryhmään.

Olenkin usein ajatellut, että ankeaa olisi nykyään koulussa olla kun kaikenlainen älämölö siedetään ja ymmärretään. Itse olin hyvä oppilas ja halusin oppia, joten en todellakaan olisi pitänyt siitä että joku olisi mölynnyt ja häirinnyt tuntia. Sikäli olen kyllä sitä mieltä, että erityisluokat olivat ja ovat hyvä asia kaikille osapuolille; ns. tavalliset oppilaat saavat opiskelurauhan ja etenevän opiskelun ja erityisoppilaat omassa ryhmässä itselleen sopivan oppimismuodon ja luokkakaverit.

Kävin peruskoulun 70- luvulla eräässä helsingin suurimmista kouluista. Mun muistin mukaan apukoulaiset oli todellakin erityisopetuksen tarpeessa, tarkkislaiset taas muuten villejä. Meidän koulussa ei ihan pienistä joutunut em. luokille, täytyi olla jo aika poikkeavaa käytöstä tai todella pahoja oppimisvaikeuksia.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 14:13"]

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 14:12"]

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 14:05"]

Oliko silloin edes peruskoulua vielä kun oli apukouluja?

[/quote]

Oli, ja pitkään olikin. Peruskouluhan tuli 70-luvulla ja apukoulu-nimitys poistui vasta 80-luvun puolivälissä.

[/quote]

Näin, itse olin 1980-luvun alkuvuosina apukoulussa, eli silloin ainakin vielä oli niitä olemassa. Ja peruskoulu tosiaan oli jo.

t. 2

[/quote]

Apukoulu-nimitys poistui vasta 90-luvun alussa.

Kaverini Runkku-Liisa, todettiin vähäpäiseksi johtavan opettajan toimesta. Liisa oli syntynyt alkoholistitaustaiseen maahanmuuttajaperheeseen, he olivat ruotsalaisia. Ei oppinut koskaan suomee. Hänet pantiin apukouluun, josta haki Oslon yliopistoon ja kirjoitti hiukkasfyysikon paperit. Nykyään työskentelee professorina Cambridgessa supersäieteorian tutkimusryhmän johtajana. Oppilaillekin pitää toisinaan runkkuesityksiä ja on hyvin suosittu työyhteisössään. Käsittääkseni ehdolla Nobelin fysiikan palkinnolle?

Vierailija kirjoitti:

Oliko silloin edes peruskoulua vielä kun oli apukouluja?

Meilläpäin oli peruskoulu jo 70-luvun alkupuolelta lähtien. Apukoulu oli silloin vielä olemassa, ja siellä oli hieman onnettomampia tyyppejä. Häiriköitä ei ollut, koska kotona saattoi saada enemmän selkäänsä kuin opettajalta. Opettaja oli ilmeisesti ehdottanut minun siirtymistä sinne, koska kuulin kotona äitini kyselevän, onko apukoulu sellainen jossa autetaan toista (:)). Osasin lukea 4-5-vuotiaana ja mm. kieltäydyin tavaamasta ekalla luokalla, koska se oli turhaa. Sosiaaliset taitoni olivat aivan nollassa. Siinä ehkä syy. Nykyään varmaan tutkittaisiin, olisiko taustalla esim. aspi tai muu..

Olisi kiva tietää ponnistiko kukaan tarkkikselta normaaliin uraan ja elämään? Itse tulen niin pieneltä paikkakunnalta että meillä oli vaan apukoulu eikä tarkkisia, ja siellä apukoulussa oli todella apua tarvitsevat ( kehitysvammaiset , alkoholistien lapset ), vielä yläasteella luokallani oli porukkaa joka ei käytännössä osannut kunnolla lukea, eivätkä varmaan mitään apuja saaneet, muutakuin opettajan huutoa ja karjumista kun tic oireet lähti päälle .... voi luoja noitakin muistoja, oli nimittäin äikän ope, rehtorin vaimo joka raivosi ja huusi ja paiskoi tämän huonolukutaitoisen kynät taululle kun hän järsi niitä paniikissa. 

Niilo22 kävi apukoulun?

on kyllä asiat muuttuneet nykyään, enää näitä hulluja ei  ole, ne on sairaalakoulussa doupattuna

Hyvin meni koulu minulla.Olin 20 kymmenstä oppilaasta 20.paras.

nykyään koulusta voi kävellä ulos kesken päivän ja sanoa ei huvita ja ei se mitään, kukaan ei voi tehdä mitään

Vielä vuoteen 1986 saakka oppivelvollisuudesta saattoi saada vapautuksen. Eli ihan kaikista heikkolahjaisimmat ja kehitysvammaise eivät käyneet edes apukoulua. Mieheni ex-naapuri on vapautettu koulunkäynnistä. Tietääksemme osaa lukea, mutta muuten on aika muissa maailmoissa. Arvelisin, että diagnoosi olisi autismi, jos tänä päivänä olisi aloittamassa koulua. Hän on syntynyt 1963. Sitten taas lapsuudenkotini naapuri, selkeästi lievästi kehitysvammainen, on käynyt ihan tavallisen kansakoulun ja kansalaiskoulun, ikää on nyt noin 70.  Tosi paljon oli saanut apua muilta, tosi kiva ihminen mutta vamman näkee heti olemuksesta ja käytöksestä.  

Mun mummuvainajan pikkuveljellä on puhevika, hän änkyttää. Hän on nyt jotain 76 tai 75. Hänet pantiin aikoinaan änkytyksen vuoksi apukouluun. Kun hän oli pieni, viranomaiset laskivat yks yhteen että änkyttäminen on yhtä kuin vikaa päässä vaikka hän oli oppinut lukemaankin jo 4-vuotiaana. Kansakoulunopet olivat, että ei tuota voi tänne terveiden sekaan ottaa. Hän kävi sitten apukoulun ja hänet laitettiin sen jälkeen jotain hemmetin harjoja solmimaan jonnekin työkeskukseen sokeiden kanssa. Mutta hänpä olikin topakka nuori mies, joka tajusi että jos ei itse rupea taistelemaan omasta puolestaan ei pääse koskaan tavoitteisiinsa. Kun hän oli nuori, oli Suomessa liki mahdoton opiskella aikuisena ylioppilaaksi varsinkin apukoulupohjalta mutta Ruotsissa se oli mahdollista. Niinpä hän pestautui Ruotsiin satamaan töihin, alkoi käydä siellä samalla iltakoulua ja opetteli samalla hallitsemaan änkyttämistään sellaisten tekniikoiden avulla, joista ei Suomessa tiedetty mitään - Suomessahan änkyttäjiä pidettiin kehitysvammaisina. Hän siis opiskeli ja eli arkea ruotsiksi ihan apukoulupohjalta, uskokaa tai älkää! Hän kirjoitti iltakoulusta ylioppilaaksi ja jatkoi saman tien Uppsalan yliopistoon. Opiskeli ensin tienrakennustekniikkaa ja sen ajan diplomi-inssiksi. Muutti Suomeen ja teki alansa töitä jonkun vuoden kunnes päätti, että hänen uransa on lääkärinä toiminen. Haki lääkikseen ja pääsi ja teki uransa lääkärinä puheviastaan huolimatta. On ollut myös kehitysmaissa kehitysaputyössä ja puhuu kaikkiaan viittä eri kieltä.

mun apuluokan opettaja oli itse alkoholisti ja pieksi aina oppilaita kun olivat kiusanneett muita

Paikkakuntakohtaisia eroja saattoi olla niin, että joku saattoi päätyä vain "pikku" jutun kuten matemaattisten hankaluuksien tai liikuntavamman takia kehitysvammaisista ja heikkolahjaisista koostuvaan apukouluun. Ottaen huomioon niin opetussuunnitelma oli apukoulussa suppeampi, eikä välttämättä opiskeltu vieraita kieliä. Se jos mikä, saattoi vaikeuttaa muuten fiksun oppilaan opintietä, jos havitteli lukiota ja ehkä akateemista uraa. Myös ammattikoulutus oli vaikea saavutettavaksi. 

Omalla lapsuudenaikaisella paikkakunnalla asiat oli toisin. Elin sitä aikaa, jolloin peruskoulu-uudistus oli oraalla. Peruskoulun lisäksi löytyi apukoulu ja myös tarkkailuluokka. Tukipetusta oli korkeintaan saatavilla peruskoulussa, jos vaikeuksia oli lukihäiriön takia. Tarkkailuluokalla oli oikeasti häiriköivät oppilaat, joilla ei välttämättä ollut kognitiivisessa kapasiteetissa mitään vikaa. Heidät yksinkertaisesti nähtiin vain perseilevinä kakaroina, kun taas apukoulua käyneitä kohtaan monilla riitti ymmärrystä johtuen heidän heikosta, älyllisestä kapasiteetista. Uskoisin, että osa noista tarkkislaisista oli mahdollisesti diagnosoimattomia/tunnistamattomia, monioireisia nepsyjä. 

Lievemmät tapaukset kuten aspergerit, lievät autistit ja adhd:t saattoivat jäädä huomaamatta, ja joukossa (normaaliryhmässä) saattoi oli muutama yksittäinen, lievältä nepsyltä vaikuttava oppilas, joka oli muiden silmissä vain outo introvertti/vilkas, joka kuitenkin oli hyvä lukuaineissa/luovissa jutuissa, kun taas motorisella alueella oli taas kömpelö. Muistuu omalta luokalta mieleen tällainen selvä asperger-tapaus, ei ollut sosiaalisissa tilanteissa hyvä ja otti kaiken kirjaimellisesti, mutta sen sijaan oli aika hyvä äidinkielessä ja vieraissa kielissä sekä joissain tietoaineissa. Jatkoi peruskoulun jälkeen lukioon. 

Oli mahdollista hakeutua jatko-opintoihin. Se on sitten toinen juttu, että jatko-opinnoista ei ollut odotettavissa kaksista menestystä, jos luku-, lasku- ja muut taidot olivat kovin heikot. Viime vuosisadalla oli kuitenkin työtä niillekin, jotka eivät vaativammissa töissä pärjänneet.