Lue keskustelun säännöt.
Millainen ihminen on henkilökohtaisesti tuntemasi psykologi/terapeutti/psykiatri?
10.08.2014 |
Sukulaiseni on vastikään valmistunut psykologiksi ja tekee vastaanotto/ohjaustyötä vakituisesti. Kyseessä nuori nainen, joka selvästi "kirjaviisas", eli oppii nopeasti ja omaksunut tietotasolla hyvin lukemansa.
Mutta persoonaltaan/käytökseltään vapaa-ajalla aivan hirvittävän keskenkasvuinen. Kun olen viettänyt hänen ja perheensä kanssa aikaa, olen pistänyt merkille että jatkuvasti nalkuttaa miehelleen, kontrolloi ja stressaa ihan koko ajan pikkuasioista. Suorastaan rasittava kakara. Loukkaantuu esim. vääränlaisista lahjoista ja paheksuu millon mitäkin toimintaa.
Kaiken kukkuraksi puhuu asiakastapauksistaan kauhistellen kahvipöydässä (nimettömänä). On elänyt itse erittäin "suojattua" ylemmän keskiluokan elämää, ja tämä ilmenee hyvin kapeakatseisena maailmankuvana; hänen puheistaan saa sen kuvan että muunlaista elämää elävät ovat jollain tavalla psyykkisesti sairaita ja osattomia ihmisiä. Jotenkin sellainen ihminen, jonka viimeisenä näkisi psykologin työssä. Mutta ihmisiähän nekin toki ovat, ja työminä voi toki olla jotain aivan muuta.
Mutta hassua se silti mielestäni on. Olen asiakkaan roolissa nähnyt ammattitaitoisia psykologeja ja psykiatreja ja muutamasta heistä on huokunut sellainen viisaus, avarakatseisuus ja kypsyys, onko se vain opeteltua habitusta? Kiinnostaisi kyllä uteliaisuudesta nähdä tämä ihminen työssään.
Millaisia kokemuksia teillä on tuntemistanne psykologi tms. henkilöistä?
Kommentit (115)
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:48"]
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
[/quote]
Ystäväni on sosiaalityöntekijä ja sanoo samaa kollegoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sai nuorena tosi lapsen sekakäyttäjän kanssa. Jätti tämän miehen myöhemmin ja löysi uuden miehen, jonka kanssa sai lapsettomuushoitojen jälkeen lisää lapsia.
Jätti sosiaalialan opinnot kesken.
Kieroilee, puhuu pahaa muista, mustamaalaa jopa sukulaisia muille.
Estää lastaan olemasta tekemisissä biologisen sisaruksensa kanssa.
Vehkeilee, tekee radikaaleja johtopäätöksiä ottamatta asioista kunnolla selvää.
Hups, siis tosi nuorena lapsen
-14-
Mutta kuka on oikeutettu tutustumaan psykologiin ja tuntemaan hänet?
Varmaankin vain ne jotka eivät ole koskaan olleet hänen asiakkaitaan.
Olin 90-luvun lopulla ammatinvalintapsykologin asiakkaana, joka oli viehättävä nainen, alle 30-vuotias. Ihastuin häneen.
Sitten jonkin verran myöhemmin kun en ollut enää hänen asiakkaansa, (hän muutti muualle) otin yhteyttä kertoakseni asiasta.
Hänen reaktionsa ei tuntunut hyvältä, hän mitätöi tunteeni ja kielsi ottamasta enää yhteyttä. Olen ollut siitä katkera jo yli 15 vuotta.
Katkeruudessa ei ole kyse siitä että olisin luullut saavani hänet, en tietenkään uskonut sen olevan mahdollista.
Olisin vain toivonut keskusteluyhteyden pysyvän olemassa. Jos hän ei olisi kieltänyt minua pitämästä yhteyttä ja kieltäytynyt keskustelemasta, olisi mielialani varmasti nykyään parempi. Olen ollut pitkään aika pahasti masentunut ja tuolla tapauksella on merkittävä yhteys siihen. Jos keskusteluyhteys olisi välillämme ollut olemassa, olisi se voinut kuihtua sitten myöhemmin omia aikojaan (en ole puhelias) ja hän olisi sitten päässyt minusta eroon ilman että olisin saanut hänestä niin negatiivisen kuvan kuin nyt sain.
Isäni on psykiatri. Luonteeltaan rauhallinen, eikä suutu koskaan. Osaa selvittää aina erimielisyydet keskustelemalla ja on muutenkin taitava keskustelija. Kiinnostunut lähes kaikesta ja innokas oppimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
Aika huimaa niputtaa psykologeja, psykiatreja ja terapeutteja joilla saattaa olla täysin erilainen koulutus.Psykiatri voi toimia myös yleislääkärinä, psykologi taas tehdä monenlaisia testejä terapeutti saattaa olla sosiaalityöntekijä tai sairaanhoitaja.
Meidän naapurissa asui ennen psykologi. Aivan järkyttävä kyylä ja juorukello. En ikinä kertoisi hänelle mitään yksityisasioita, koska puolen tunnin päästä ne tietäisi koko kylä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni on vastikään valmistunut psykologiksi ja tekee vastaanotto/ohjaustyötä vakituisesti. Kyseessä nuori nainen, joka selvästi "kirjaviisas", eli oppii nopeasti ja omaksunut tietotasolla hyvin lukemansa.
Mutta persoonaltaan/käytökseltään vapaa-ajalla aivan hirvittävän keskenkasvuinen. Kun olen viettänyt hänen ja perheensä kanssa aikaa, olen pistänyt merkille että jatkuvasti nalkuttaa miehelleen, kontrolloi ja stressaa ihan koko ajan pikkuasioista. Suorastaan rasittava kakara. Loukkaantuu esim. vääränlaisista lahjoista ja paheksuu millon mitäkin toimintaa.
Kaiken kukkuraksi puhuu asiakastapauksistaan kauhistellen kahvipöydässä (nimettömänä). On elänyt itse erittäin "suojattua" ylemmän keskiluokan elämää, ja tämä ilmenee hyvin kapeakatseisena maailmankuvana; hänen puheistaan saa sen kuvan että muunlaista elämää elävät ovat jollain tavalla psyykkisesti sairaita ja osattomia ihmisiä. Jotenkin sellainen ihminen, jonka viimeisenä näkisi psykologin työssä. Mutta ihmisiähän nekin toki ovat, ja työminä voi toki olla jotain aivan muuta.
Mutta hassua se silti mielestäni on. Olen asiakkaan roolissa nähnyt ammattitaitoisia psykologeja ja psykiatreja ja muutamasta heistä on huokunut sellainen viisaus, avarakatseisuus ja kypsyys, onko se vain opeteltua habitusta? Kiinnostaisi kyllä uteliaisuudesta nähdä tämä ihminen työssään.
Millaisia kokemuksia teillä on tuntemistanne psykologi tms. henkilöistä?
Kontrollifriikkiys on psykologien ammattitauti. Pitää olla todella tarkkana jos kyseiseen porukkaan sekaantuu. Vääränlaisista lahjoista loukkaantuminen kertoo ettei ole ihan henkisesti terve. Omalla exälläkin (psykologi) oli pitkäaikainen mielialalääkitys, joka lopulta muutti hänen persoonaansa.
Aika lailla saa kommentti alapeukkua täällä jos mies kertoo ihastuneensa aikanaan naispsykologiin ja pettyneensä.
Mutta kommentoijat tietysti ovatkin valtaosin naisia.
Ja taitaapa täällä olla ehkä (nais-) psykologejakin lukemassa näitä.
Joten naispsykologia saa vain kehua, ei arvostella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkytyin kun kuulin yhden entisen tuttavan toimivan psykologina, vielä lasten psykologina. Ahdasmielisimpiä ihmisiä mitä oon koskaan tavannu.
Aivan ihana, elämää itsekin kokenut psykologi. Positiivinen nainen ja meillä on samat harrastuksetkin. Muussa elämässä voisi olla hyväkin ystävä. Kiitän ja kuittaan hyvistä keskusteluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin takakireä ja joustamaton henkilö, tuntemani psykologi. Psyk. sairaanhoitaja taas kovaääninen ja ihmettelee suureen kaikkia keskimääräisestä poikkeavia valintoja. En olisi arvannut ammattia.
Ainakin tuntemani psykologi on kauhea nynny
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:48"]
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
Ystäväni on sosiaalityöntekijä ja sanoo samaa kollegoistaan.
Millä eväillä arvostelee ?
Täysin eri asia vetää terapiaa amis tai amk pohjalta kunn yliopistotutkinnolla.
Yksi ystäväni on psykologi, todella kiva ja hauska ihminen. Ystävällinen ja avarakatseinen. Pahaa ei puhu kenestäkään.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
Entinen kämppikseni, psykologian opiskelija, oli huonoitsetuntoinen itkeskelijä, jolle sanottiin työharjoittelussa, että kannattaisi mennä terapiaan... Ei myöskään ikinä esim. siivonnut kämppää. En tiedä menikö sinne terapiaan lopulta.
Sattuneesta syystä olen elämäni aikana tutustunut useampaan psyko- ja perheterapeuttiin.
Kaikki eronneita, jotkut parikin kertaa.
Eivät siis ole ammattitaidostaan huolimatta pystyneet ratkaisemaan parisuhteen ristiriitoja muuten kuin eroamalla. Tulee mieleen tämä papeistakin käytetty lausahdus: älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan. ;-)
Mieheni on psykologi. Hän on pohdiskeleva, analyyttinen ja todella huumorintajuinen. Tunneälykäs. En kuitenkaan yleistäisi psykologeja kovin kärkkäästi. Yhteistä kaikille tapaamilleni psykologeille on ollut vain kiinnostus psykologiaan ja ihmisluonteeseen ylipäätään. Motiivit siihen vaihtelevat ihan yleisestä kiinnostuneisuudesta omiin traumoihin.
Ihmettelen noita kommentteja, että terapeutin oma elämä sekaisin, mutta työssään on hyvä. Miten se voi olla mahdollista? Jotenkin ajattelen, että jos ei edes itseään osaa auttaa, niin miten voi muita osata?
En vaan pysyisi ottamaan vakavasti. En myöskään palkkaisi esim. lihavaa personal treineriä.
Loputtoman, raivostuttavan ymmärtäväinen. Koskaan en ole kuullut hänen suustaan lausetta, joka alkaisi: 'en voi ymmärtää...'