Lue keskustelun säännöt.
Millainen ihminen on henkilökohtaisesti tuntemasi psykologi/terapeutti/psykiatri?
10.08.2014 |
Sukulaiseni on vastikään valmistunut psykologiksi ja tekee vastaanotto/ohjaustyötä vakituisesti. Kyseessä nuori nainen, joka selvästi "kirjaviisas", eli oppii nopeasti ja omaksunut tietotasolla hyvin lukemansa.
Mutta persoonaltaan/käytökseltään vapaa-ajalla aivan hirvittävän keskenkasvuinen. Kun olen viettänyt hänen ja perheensä kanssa aikaa, olen pistänyt merkille että jatkuvasti nalkuttaa miehelleen, kontrolloi ja stressaa ihan koko ajan pikkuasioista. Suorastaan rasittava kakara. Loukkaantuu esim. vääränlaisista lahjoista ja paheksuu millon mitäkin toimintaa.
Kaiken kukkuraksi puhuu asiakastapauksistaan kauhistellen kahvipöydässä (nimettömänä). On elänyt itse erittäin "suojattua" ylemmän keskiluokan elämää, ja tämä ilmenee hyvin kapeakatseisena maailmankuvana; hänen puheistaan saa sen kuvan että muunlaista elämää elävät ovat jollain tavalla psyykkisesti sairaita ja osattomia ihmisiä. Jotenkin sellainen ihminen, jonka viimeisenä näkisi psykologin työssä. Mutta ihmisiähän nekin toki ovat, ja työminä voi toki olla jotain aivan muuta.
Mutta hassua se silti mielestäni on. Olen asiakkaan roolissa nähnyt ammattitaitoisia psykologeja ja psykiatreja ja muutamasta heistä on huokunut sellainen viisaus, avarakatseisuus ja kypsyys, onko se vain opeteltua habitusta? Kiinnostaisi kyllä uteliaisuudesta nähdä tämä ihminen työssään.
Millaisia kokemuksia teillä on tuntemistanne psykologi tms. henkilöistä?
Kommentit (115)
Totaalisen narsistinen ja dominoiva lähipiirissään. Erittäin asiallinen ja pätevä työssään.
Hyvä ketju!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tervemenoa kokeilemaan miten helppoa on..
Mikä? Miten se liittyy ihmisen persoonallisuuteen?
Ihan kaikenlaisia tunnen. Kollegoina ja entisinä opiskelukavereina. Jotkut ovat hiljaisia pohdiskelijoita, jotkut rämäpäisempiä. Ongelmia on kaikilla ihmisillä , niin psykologeillakin. "it's not about falling down but how you get back up".
Itse olen psykologi ja ongelmat on olleet minullakin. Useamman lapsen äitinä myös sattuu niin että lapsillakin on eri persoonallisuuksia ja joillakin omat kahnauksensa. Aina ne on selvitetty, mutta kummallista on jos joku ajattelee että psykologin lapsi ei voisi olla sellainen kuin muutkin. Lapsen pitäisi olla kuin pieni aikuinen ja kyetä analysoimaan tilanteita "kotoa saaduin opein". On sitten neljävuotias tai neljäntoista. Sellaista asennetta välillä toisilla vanhemmilla on. Ei lasta voi vain kasvattaa suoraan aikuiseksi, eikä parisuhdettakaan saa vain käsikirjasta lukemalla täydelliseksi. Ei kukaan patsastele ammattiroolinsa suojissa tosielämän ulottumattomissa. Elämä tapahtuu ja välillä sattuu.
No ainakin oman kokemuksen mukaan tuomitsevia (jos tälläistä löytyy pitäisi vaihtaa terapeuttia monien ohjeiden mukaan). Sanovat ihan porukalla, miten sinun pitäisi elää ja olla. Käyttävät hämäriä metodeja (mm. elektronista seurantaa, kun eivät saaneet tarpeekseen minusta, kun jätin avohoidon). Liioittelevat sanomisiani ja löytävät näistä diagnooseja ja virheellisiä uskomuksia yms. liukuhihnalta.
Viisaamman ihmisen ja josta on todennäköisesti enemmän apua teille noin keskimäärin löydätte vaikka naapurin mummosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totaalisen narsistinen ja dominoiva lähipiirissään. Erittäin asiallinen ja pätevä työssään.
Hyvä ketju!
Tunnen myös tällaisen. Älykäs tuuliviiri, tietynlaista sadismia ja kovuutta, dominoiva. Työssä nämä ilmenevät lähinnä metatasolla. Ihmisenä ”ei-kiva”- kategoriassa, liikaa vaativuutta, liian ”tyrmäävä”, empatiaa on, mutta siihen ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totaalisen narsistinen ja dominoiva lähipiirissään. Erittäin asiallinen ja pätevä työssään.
Hyvä ketju!
Tunnen myös tällaisen. Älykäs tuuliviiri, tietynlaista sadismia ja kovuutta, dominoiva. Työssä nämä ilmenevät lähinnä metatasolla. Ihmisenä ”ei-kiva”- kategoriassa, liikaa vaativuutta, liian ”tyrmäävä”, empatiaa on, mutta siihen ei voi luottaa.
Edit: tämä siis naispuolinen psykiatri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vanha keskustelu, mutta kiitos tästä. Olen ihmetellyt, miten outo vuosia tuntemani läheinen (psykologi) on. Vapaa-ajallaan hän ei kestä mitään heikkoutta toisissa ihmisissä, vaan toisten kanssa pitäisi aina olla kepeää ja mukavaa. Jaksaa korostaa, miten aikaansaava itse on. Ei kaipaa lähipiiriinsä sairaita tai heikkoja, jos joku terve sairastuu, niin hylkää kyseisen ihmisen täysin. Omasta mielestään sanoo vain ottavansa "etäisyyttä". On katkonut välit moniin ihmisiin ja vetoaa siinä "rajoihinsa".
Jos jollakin läheisellään on raskas tilanne elämässä ja läheinen kaipaa kuuntelijaa, niin ahdistuu siitä. Jos joku läheinen kysyy vaikka neuvoa johonkin vaikeaan tilanteeseen, niin kuormittuu tuosta suunnattomasti. Verrokkina tunnen esimerkiksi muita vastaavilla aloilla työskenteleviä ja eivät he kuormitu siitä, jos joku läheinen kysyy neuvoa tai kaipaa kuuntelijaa. Muut ymmärtävät, että eivät he odota toiselta mitään täydellistä neuvoa tai ongelman ratkaisua, vaan ihan vain läsnä olemista ja empatiaa.
Tämä psykologi on myös siitä hämmentävä tapaus, että leimaa herkästi monet ihmiset narsisteiksi tai muuten vaikeiksi ihmisiksi. Itsessään ei näe mitään vikaa, vaan vika on aina muissa. Jos jossakin tilanteessa hänen kanssaan jollakin tulee haastetta, niin tämä psykologi alkaa puhua pelkin minä-viestein, ei reagoi toiseen ihmiseen mitenkään ja suhtautuu häneen kuin asiakkaana. On muuten oikeasti aika raskasta, kun toisella kyky itsereflektioon on nolla, mutta vikaa löytää muista sitten senkin edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen/olin itsekin alalta, joten tunnen monia alalla toimivia. On tärkeä erottaa psykologi/psykiatri, joka ei ole muuta kuin lukenut tietyt kirjat ja käynyt tietyt opinnot yliopistolla niistä, joilla on terapiakoulutus. Yleensä jälkimmäiset ovat myös vanhempia, koska kyseessä on täydennyskoulutus.
Psykologian opiskelijat ovat useimiten ns. kympin tyttöjä, koska koulutukseen on vaikea päästä. Tuntemani ovat olleet aika heikosti perillä omasta itsestään, hiljaisia ja sovinnaisia. Psykoterapiakoulutuksessa on ollut heitä hyvin vähän. Suurin osa on siis alalla ilman varsinaista terapia-alan koulutusta.
Jostain syystä kaikki kolme psykologia, jotka tunnen itse, ovat olleet hyvin heikkoja kasvattajia. Lapsille ei ole osattu asettaa rajoja, he kirjaimellisesti hyppivät seinille. He olivat ymmärtäneet kirjoista luetut oppinsa väärin, sillä rajojen asettaminen on kaikissa ihmissuhteissa tärkeää. Yksi näistä psykologeista päästi kännissä omat outoutensa valloilleen ja pyrki pokaamaan kaikkia miehiä, siis miehensä läsnäollessa. Tämä kohdistui myös omaan mieheeni. Lisäksi hän tuntui olevan minulle kateellinen, joten jätin hänet taakseni.
Psykoterapiaopiskelijat ovat useimmiten raisuja tyyppejä, eivät niitä kilttejä kympin tyttöjä niinkään. Erityisesti se pätee psykiatreihin, raskas psykiatria julkisellahan on hyvin rankkaa hommaa alusta alkaen. Psykoterapiaopiskelijat ovat useimmiten hyvissä varoissa, koulutushan on edelleen maksettava omasta pussista, ellei sitten työnantaja maksa sitä (nykyään ehkä harvinaisempaa, kun varat ovat tiukilla).
Silloin kun itse opiskelin, arvioitiin myös alalle soveltuvuutta ennen opintoja. Kaksi ei koskaan valmistunut, vaikka opiskeli, heidät siis käytännössä heitettiin ulos koulutuksesta. Nykyisin psykoterapiaopinnot ilmeisesti ovat tavanomaisia yliopisto-opintoja ja veikkaan, ettei sieltä enää valmistu samanlaisen henkilökohtaisen prosessioppimisen kautta. Kirjoja lukemalla ei voi oppia hoitamaan ihmisiä. Koulutuksen tulisi olla käytännönläheistä ja kirjatentit sitten hoidetaan erikseen. Jokainen osaa lukea kirjoja, mutta kontaktia ja potilaan roolissa olemista sekä työnohjausta pitäisi harjoitella lähiopetuksessa simuloinnin avulla. Harjoittelut eivät myöskään saisi olla nimellisiä, vaan ihan oikea työpaikka, jossa oikeaa psykoterapiatyötä tehdään päivittäin, minkä pitäisi olla vaatimuksena koulutukseen pääsemiseen kuten ennen oli. Muuten alkuvaiheen potilaat joutuvat liiaksi harjoituskappaleiksi.
Paljon olisi korjaamista koulutuksessa, mutta se on jo toinen keskustelu.
Ja mitä tulee omiin ongelmiin, niin minusta oma traumatausta tai kiintymyssuhdemalli ei ole este, mikäli kaikki siihen liittyvä on käyty läpi omassa terapiassa. Siinä on tärkeää paitsi asioiden läpikäynti, myös kokemus potilaana olemisesta ja itse prosessista. Ilman omaa pitkää (!) psykoterapiaa ei pitäisi olla mitään asiaa hoitamaan muita - olen hiukan järkyttynyt siitä, että seksuaaliterapeutiksi ei ole enää oikein minkäänlaisia vaatimuksia. Se on kuitenkin yksi vaikeimpia alueita pariterapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen/olin itsekin alalta, joten tunnen monia alalla toimivia. On tärkeä erottaa psykologi/psykiatri, joka ei ole muuta kuin lukenut tietyt kirjat ja käynyt tietyt opinnot yliopistolla niistä, joilla on terapiakoulutus. Yleensä jälkimmäiset ovat myös vanhempia, koska kyseessä on täydennyskoulutus.
Psykologian opiskelijat ovat useimiten ns. kympin tyttöjä, koska koulutukseen on vaikea päästä. Tuntemani ovat olleet aika heikosti perillä omasta itsestään, hiljaisia ja sovinnaisia. Psykoterapiakoulutuksessa on ollut heitä hyvin vähän. Suurin osa on siis alalla ilman varsinaista terapia-alan koulutusta.
Jostain syystä kaikki kolme psykologia, jotka tunnen itse, ovat olleet hyvin heikkoja kasvattajia. Lapsille ei ole osattu asettaa rajoja, he kirjaimellisesti hyppivät seinille. He olivat ymmärtäneet kirjoista luetut oppinsa väärin, sillä rajojen asettaminen on kaikissa ihmissuhteissa tärkeää. Yksi näistä psykologeista päästi kännissä
ps. omasta psykoterapiakoulutuksestani siis alkaa olla aikaa 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani psykologi vaikuttaa ensivilkaisulta mukavalta ja empaattiselta ihmiseltä. Lopulta paljastui ilkeä luonne. Ei kestä sitä, jos joku muu pärjää elämässä. Hän haluaa olla se, joka on menestynein. Koittaa latistaa aina ilkeilemällä, jos olet jossakin asiassa onnistunut. Analysoi väärin jokaista liikettä ja kehitellyt ihan vääriä diagnooseja ihmisistä. Esittää kasvotusten ystävää, mutta on heti selän takana puhumassa pahaa. Ahdasmielinen ja kateellinen luonne. Hänelle on tärkeätä status ja raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen yhden työterveyspsykologin. En tiedä, millainen on työssään, mutta siviilinä raskas. Pään sisäisiä ongelmia vaikka muille jakaa, kontrolloiva, valittaja, uhriutuja, ressukka, läheisriippuvainen, velloo ikävissä tunteissa eikä pääse yli asioista, juoksee erinäisillä terapeuteilla itse, selittää todella pitkän kaavan mukaan omia asioita ja ongelmiaan - kuten sanoin jo alussa, raskas ihminen. Perusilmekin on sellainen valittajan ilme.
Pari tunnen, molemmat jollakin tasolla hörhöilee. Vaihtoehtoishoitoja, henkilöpalvontaa, younameit. Vahvasti teennäiset vibat molemmista. Ei jatkoon.
psykologi kirjoitti:
Hei kaikille. Minä olen psykologi. Huomasin tämän ketjun ja kiinnostuin.
En toimi kliinisessä työssä vaan tutkimuksessa ja viestinnässä. Meitä psykologian maistereita on siis monenlaisissa tehtävissä (mitä kaikki ei ehkä tiedä....). En ole hoidollisesti suuntautunut, vaikka haluankin työssäni auttaa ihmisiä ja parantaa maailmaa.
Rupesin lukemaan tätä ketjua koska olen itse kärsinyt paljon mielenterveysongelmista (ahdistuneisuudesta ja masentuneisuudesta) ja käynyt terapiassa. Ensin nuorena, sitten aikuisena. Minulla on aina ollut alemmuudentunne niihin, jotka toimivat kliinisessä työssä. Siihen ei oikeastaan ole mitään syytä, sillä minulla on heistä niin paljon omaa huonoa kokemusta asiakkaana (jos on hyvääkin). Kun menin opiskelemaan psykkaa pari vuosikymmentä sitten olin arka enkä uskaltanut juuri tehdä tuttavuutta opiskelutovereihini. Arvelin olevani ainoa joka kävi terapiassa. (Ei pitänyt paikkaansa.)
Lisäisin että koulutuspsykoterapian tuntimäärä vaihtelee. Toisilla se on esim. kerta viikkoon ja toisilla kaksi kertaa viikossa. Tavallinen ihminen osannee laskea, millainen ero kaksinkertaisella tuntimäärällä voi olla.
-eri, ei alalla
Tuttavapiirissä työterveyspsykologi. Oman elämän hallinta välttävää, rutisee milloin mistäkin ja käyttää hyvästä tulostasostaan huolimatta kaikki mahdolliset yhteiskunnan tukipilarit hyödykseen. Teki 4-kymppisenä lapset lyhyen tuttavuuden kanssa, johon rakastui (varattu mies) ja kun mies jäikin vaimonsa luo, meni loppukin elämänhallinta pyllylleen. Lapsia ei sentään otettu huostaan, mutta ei varmaan ollut kaukana. Sittemmin hän on palannut työelämään ja varmaan päässyt jo jaloilleen, mutta en kyllä häneltä kysyisi neuvoja stressinhallintaan tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totaalisen narsistinen ja dominoiva lähipiirissään. Erittäin asiallinen ja pätevä työssään.
Hyvä ketju!
Tunnen myös tällaisen. Älykäs tuuliviiri, tietynlaista sadismia ja kovuutta, dominoiva. Työssä nämä ilmenevät lähinnä metatasolla. Ihmisenä ei-kiva- kategoriassa, liikaa vaativuutta, liian tyrmäävä, empatiaa on, mutta siihen ei voi luottaa.
Kuulostaa erikoiselta, että tuollaisella on empatiaa? Vai esittääköhän vaan.
Juoppo pilvenpolttaja. Aika tyhmäkin.
Tervemenoa kokeilemaan miten helppoa on..