Lue keskustelun säännöt.
Millainen ihminen on henkilökohtaisesti tuntemasi psykologi/terapeutti/psykiatri?
10.08.2014 |
Sukulaiseni on vastikään valmistunut psykologiksi ja tekee vastaanotto/ohjaustyötä vakituisesti. Kyseessä nuori nainen, joka selvästi "kirjaviisas", eli oppii nopeasti ja omaksunut tietotasolla hyvin lukemansa.
Mutta persoonaltaan/käytökseltään vapaa-ajalla aivan hirvittävän keskenkasvuinen. Kun olen viettänyt hänen ja perheensä kanssa aikaa, olen pistänyt merkille että jatkuvasti nalkuttaa miehelleen, kontrolloi ja stressaa ihan koko ajan pikkuasioista. Suorastaan rasittava kakara. Loukkaantuu esim. vääränlaisista lahjoista ja paheksuu millon mitäkin toimintaa.
Kaiken kukkuraksi puhuu asiakastapauksistaan kauhistellen kahvipöydässä (nimettömänä). On elänyt itse erittäin "suojattua" ylemmän keskiluokan elämää, ja tämä ilmenee hyvin kapeakatseisena maailmankuvana; hänen puheistaan saa sen kuvan että muunlaista elämää elävät ovat jollain tavalla psyykkisesti sairaita ja osattomia ihmisiä. Jotenkin sellainen ihminen, jonka viimeisenä näkisi psykologin työssä. Mutta ihmisiähän nekin toki ovat, ja työminä voi toki olla jotain aivan muuta.
Mutta hassua se silti mielestäni on. Olen asiakkaan roolissa nähnyt ammattitaitoisia psykologeja ja psykiatreja ja muutamasta heistä on huokunut sellainen viisaus, avarakatseisuus ja kypsyys, onko se vain opeteltua habitusta? Kiinnostaisi kyllä uteliaisuudesta nähdä tämä ihminen työssään.
Millaisia kokemuksia teillä on tuntemistanne psykologi tms. henkilöistä?
Kommentit (115)
Kukaan ei siis tunne yhtäkään psykiatria. Siinä vasta outoa porukkaa, sivumennen nähtynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen parikin psykologia. Ovat ihan asiallisia. Vaikka tiedän, että ainakin toisella on ollut ongelmia oman jaksamisen/mielenterveyden kanssa. On melko herkkä, kova puhumaan ja etenkin "vatvomaan" asioita, jopa rasittavuuteen asti. On myös kova nalkuttamaan miehelleen, vähän sellainen hysteerinen välillä. Toisaalta on myös hyvä kuuntelija, ja aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä. Luulen, että työssään kuitenkin ihan hyvä.
Tunnen yhden psykologin. Hän on seinähullu. Silti kai hoitaa hommansa ihan ok.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:48"]
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
[/quote]
Tunnen yhden joka lukee psykologiaa yliopistolla, ei vielä tiedossa lopputulosta. Hän on ihan mukava, väittelyitäkin voi harrastaa kun osaa ottaa huomioon hänen älykkyytensä. Hiljainen ja tosikko outojen seurassa, ei uskoisi samaksi kun on suljetummassa piirissä,
Sitten tunnen myös seksuaaliterapeutin, siinä oli sitten aivan erilainen tapaus. Juurikin oudoille esiintyi kauniina ja älykkänä ihmisenä joka on kadehdittavan mallikelpoinen, mutta yksityiselämässä hirviö. Myös sängyssä hyvin hankala , hänen tyydytyksensä oli ainut tärkeä juttu. Täydellinen empatian puute oli läheisten havaittavissa, ulospäin täysin erilainen. Hui kun puistattaa, onneksi pääsin eroon.
Henkilökohtaisesti tuntemani psykologit ovat kaikki omituisia. Yksi epäkäytännöllinen maailmanparantaja, toinen neuroottinen ja kolmas pahimman luokan narsisti.
Tunnen kaksi psykiatria, molemmat naisia, välittömiä, rempseitä, eivätkä vähästä säikähdä. Heidän kohdallaan ei oo tullut mitään ajatusta omista mt-ongelmista, kuten noilla psykologeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on suurelta osin myös tietynlaisen ammattiroolin omaksumisesta. Kukaan ei ole vapaa-aikaan samanlainen kuin työssä ollessaan. Töissä ei voi samalla tavalla purkaa höyryjä asiakkaisiin, joten vapaa-ajalla läheiset voivat joskus joutua ikävä kyllä tulilinjalle.
Kukaan psykologi, psykiatri ym. ei ole koskaan vapaa omasta sosiaalisesta taustastaan, kasvuympäristönsä arvoista, saamastaan kasvatuksesta ja kohtelusta lapsuudessa. Nämähän ovat suurelta osin asioita, jotka vaikuttavat siihen, millainen ihminen persoonasta kehittyy.
Mua vähän huvittaa tää keskustelu :D Psykologit vaihtelee persoonallisuuksiltaan aivan laidasta laitaan, ihan niinku kaikki muutkin ihmiset. Se, että joku on lapsellinen yksityiselämässään ja tekee kyseenalaisia valintoja ei tarkoita, ettei hlö olisi ammatillisesti ihan pätevä. Koulutuksessa kyllä käydään hyvin tarkkaan läpi sitä, miten asiakkaat kohdataan ja miten haastatteluja käydään, eikä siihen pitäis oman elämän vaikuttaa (jos yhtään pätevä on). Tuomitsevuus on ehdoton nou nou, joten jos henkilö onkin tuomitseva henk.koht.elämässään, ei sitä voi missään tapauksessa ainakaan näyttää ammatissa.
Ja joo, varmaan monen lähipiirissä on jotain mielenterveysjuttuja, jotka on laukaissut kiinnostuksen (ei todellakaan yleensä tarkoita sitä että itsellä olisi jotain hirveitä ongelmia), mutta sellaisia nyt löytyy aikalailla jokatoiselta ihmiseltä muutenkin (ottaen huomioon esim. masentuneiden määrän Suomessa).
Terkuin psykan opiskelija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudenystäväni on psykiatri. Kaunis nainen ja hillitty käytös. Olen silti yllättynyt, että ennen niin sympaattinen ihminen on muuttunut todella kyyniseksi ja kylmäksi. Hän on huomannut sen myös itsekin. Sanoi, että ei vaan enää riitä sympatiaa, kun ihmiset vain kitisee ja valittaa
Tuntemani psykologi on hauska ja älykäs. Hyvä kuuntelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras ystäväni on psykologi. Boheemi, avarakatseinen, ei koskaan tuomitse ketään. Nyt jo lähenee viittäkymmentä.
Nuorena ja vastavalmistuneena oli tosi ujo ja arka, pelkäsi ihmisiä.
psykologin koulutus on aika kliinistä. Terapeutti varmaan joutuu itsetutkiskelemaan itseään paljon syvällisemmin kuin psykologioposkelija.
Hyvä ystäväni ja lapseni kummi on neuvolapsykologi. Ainoa tuttavistani joka jaksaa kuunnella pitkänkin jutun keskeytyksettä, rauhallinen ja muutenkin fiksu. Vaikka hänelläkin omassa elämässä olisi joku hankala asia, osaa huomioida erilaisia mielipiteitä. Paras keskusteluystävä mitä koskaan on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen kaksi psykologia. Toinen on ihan tavallinen ja toinen hiukan erikoinen mutta ihan mukava ihminen.
Minullakin on psykologi parhaana ystävänä. Usein ihmiset vähän pelkäävät häntä kuultuaan mitä tekee työkseen, vaikka kultaisempaa tyyppiä on vaikea löytää. Ei tuomitse, hyvä kuuntelija, loistava huumorintaju. Välillä liiankin kiltti, sellainen josta tietynlaiset ihmiset haluavat hyötyä. Kärsinyt nuorena paniikkihäiriöstä, joten tietää myös miltä tuntuu kärsiä psyykkisesti.
Eiköhän tuomitsevuus karsiudu sukulaisestasikin, kun hän vähän näkee erilaisia ihmiskohtaloita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras ystävä on psykologi. Aika raisu. Varmaan erilainen työssään.
No hän on osoittanut järkyttävää arvostelukyvyttömyyttä puolison ja lastensa isän valinnassa, vaikka tietoa persoonallisuuspsykologiasta pitäisi olla ihan kivasti. Psykologikaan ei ole vapaa biologisesta kellosta, sosiaalisesta paineesta, ja hirvittävistä virhearvioinneista.
Veikkaan suurimman osan psykologeista, terapeuteista ja psykiatreissa olevan itse mielenterveysongelmaisia. Ei siis vakavasti, mutta jollain tasolla. Mielenkiinto mielesterveysasioihin lähtee monissa tapauksissa itse koetuista vastoinkäymisistä ja toisaalta taas heidän työnsä on varmasti poikkeuksellisen ahdistavaa ja kuluttavaa.
En sano tämän siis olevan totuus. Oiskohan tästä jotain kattavaa tutkimusta?
Puolisoni on psykiatri, ihana mies, minulle.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:49"]Puolisoni on psykiatri, ihana mies, minulle.
[/quote]
Voisko tätä henkilöhahmoa avata vähän enemmän?
Mulla oli joskus harrastuskaverina kunnan perheneuvolan psykologi Hirveän hiljaisella äänellä puhuva ihminen, korostetun hillitty ja asiallinen, ihan hauska.
Siinä vaiheessa oli hieman omituista harrastaa, kun lapseni joutui hänen asiakkaakseen...
Tunnen yhden vaativan erityistason terapeutin. Vieraiden ja puolituttujen silmissä hän on erittäin miellyttävä, myönteinen ja elämäniloinen ihminen. Lähipiiri näkee sitten sen toisen puolen hänestä: hirvittävän kontrolloiva, neuroottinen, läheisriippuvainen, voimakastahtoinen, tungetteleva ja määräilevä, loputtoman huomionhakuinen ja jyräävä. Molemmilla lapsilla on vaikeita tai keskivaikeita mt-ongelmia. Puolisokin jää tossun alle ja vaille ymmärrystä tai empatiaa. Selitykseksi tarjotaan sitä, että kun töissä pitää jatkuvasti ymmärtää asiakkaita, niin kotona ei enää jaksa (?).
Uskon, että hän on työssään pätevä ja kykenee auttamaan ihmisiä, mutta perheenjäseniään säälin.