8-vuotiaan kiukku ja äksyily

Minusta tässä asiassa ei kiristys ,uhkailu ym auta. meillä lasten äksyillessä esim vaikka koulusta tullessaan olenkin esim kysynyt oliko paha päivä koulussa? Kertonut että on kiva että hän yrittää kertoa minulle että joku painaa mutta asia on paljon hyväksyttävämpi toisella tavalla. Toisinaan kerron hänelle joka kulloinkin kiukun minuun purkaa jos se vaan jatkuu että vaikka minua suututtaa tai kiukuttaa ei ole hyväksyttävää että " räyhään " tai vähän niinkuin tarkoituksella aiheutan toiselle pahan mielen. Kerron etten voi auttaa mitenkään vaikka haluankin jos hän ei kerro minulle mikä painaa.



Olen tämän aiemminkin jossain maininnut ...ystävälläni oli lastensa pieninä ollessa tapana perheriidan sattuessa sanoa lapsilleen että" ei ole oikein tapella ja ettei esim huutaminen ole hyväksyttävää" . (No esimerkkini on hyvin pelkistetty) mutta nyt jo aikuinen ystäväni tytär on kertonut äidilleen että noissa tilanteissa oli paha olla mutta hänet aina pelasti se että äiti sanoi tappelemisen olevan väärin ja ei hyväksyttävää.



Siksi monissa tilanteissa kotonamme sanonkin lapsillemme ettei heidän käytös ole hyväksyttävää. Uskon vahvasti siihen että kertaus ,kertaus ,kertaus on oppimisen kannalta paras ja kärsivällisyys , kärsivällisyys jne. Ja viimeisenä muttei mitenkään vähäisimpänä Lapsille tulee kertoa että heitä rakastetaan.



Itse sanon halauksen kera rakastavani heitä vähintään aamuin illoin vaikka he olisivat olleet sekuntti sitten kuinka torvia tahansa.



No meillä on käytössä käytös koulu. Jos käytös ei kotona ole kunnollista silloin ei voi äiti olla varma että osaat käyttäytyä muuallakaan. Ja sitten harjoittellaan erilaisin keinoin miten sitä käyttäydytään aikuisen ohjeiden mukaan.

Lohduttavaa huomata, että muissakin perheissä on samankaltaisia ongelmia. Myös meidän 8-vuotias (kohta 9-vuotias) käyttäytyy nykyisellään sietämättömästi, nimenomaan tiuskii, paiskoo ovia, viskoo koulutavaroitaan jne. Ja koulussa kapinoi opettajan ohjeita vastaan, läksyt ei kiinnosta, tavarat unohtuu mikä minnekin. Jopa kavereita kohtaan käytös on ajoittain järkyttävää. Mielenkiintoista on se, että koetulokset ovat erinomaisia, eli mitään oppimisvaikeuksia ei ole.



Joka päivä joudumme pakottamaan hänet johonkin osaan päivän rutiineista, ja tuloksena on itkua ja pahaa mieltä puolin ja toisin. Muutos käyttäytymisessä on tapahtunut ihan muutamissa viikoissa. Aina on pitänyt hoputtaa ja nalkuttaa tavaroiden huolehtimisesta, mutta ei tällaista tiukkuutta ole tarvinnut.



Oletan, että käyttäytyminen kuuluu rajojen hakemiseen ja kasvamiseen, mutta kyllä ärsyttää. Me yritämme olla korottamatta ääntä, mutta äänensävy ja puheen sävy ovat erittäin tiukkoja. Yhtään ei voi antaa periksi missään, kaikessa on oltava äärimmäisen määrätietoinen, että päivät sujuvat edes jotenkin.



Please, kertokaa, että tämä on jotenkin ohimenevää!!!

Voisiko poikaasi mahdollisesti harmittaa, kun olet myös 9 kk:n ikäisen lapsen äiti? Vauva on enemmän kiinni äidissään, ja siinä saatta helposti isompi lapsi kokea jäävänsä " vimpalle sijalle" . Isompi lapsi voi suhtautua vauvaan ystävällisesti, mutta sisimmissään tuntea että äiti on kiinnostuneempi vauvasta.



8-vuotiaskin tarvitsee välillä syliä tms., varsinkin kun perheolosuhteet muuttuvat (vauva on suht uusi perheenjäsen). En usko että lapsi tohtii aina edes myöntää, että kaipaisi enemmän rakastavaa huomiota. Joskus sitä on vaan helpompi etsiä vikoja itsestään. Vaikka äiti olisikin hyvin huolehtivainen ja mukava, silti jotkut lapset on aika herkkiä ja kaipaa salaa vieläkin enemmän huomiota.



Muuttuuko poikasi käytös, kun olet hänelle lempeä? Ole vain oma luonnollinen itsesi - mutta tarkkaile samalla, millaiset tilanteet saavat poikasi onnellisemman oloiseksi. Positiivinen asenne koko hommaan voi ajallaan häivyttää liiallisen tiuskimisen. Tietysti jokaisella ihmisellä on iästä riippumatta oikeus myös huonoihin hetkiin, se on vain luonnollista. Kunhan niitä parempia hetkiä on enemmän!

Sen verran vielä, että kokeile jotain erilaista keinoa saada selville hänen kuulumisensa. Saattaahan olla, että koulu-aihe ahdistaa eikä hän haluaisi vatvoa sitä vielä kotonakin.



Eli sen sijaan että vaadit " raportointia" koulupäivästä, keksi vaikka jotain kivaa yhteistä tekemistä. Siinä lapsi rentoutuu ja avautuu helpommin omasta tahdostaan, ainakin yhdessäolo lähentää varmasti.



Lapsilla voi olla mitä kummallisimpia murheen aiheita, oikeasti pieniä ja naurettavan mitättömiä asioita (aivan kuten aikuisillakin?!). Mutta ei mitään niin suurta, etteikö siitä vanhempien tuella pärjäisi. Mistä sen tietää, vaikka lapsi olisi oikeasti tyytyväinen kun häneltä kysytään päivän kuulumisia - vaikkei vastaisikaan... :)

Juu, tutulta kuulostaa! Nenäkkäitä vastauksia, seläntakana muputusta, suoraa uhmaa ja huutamista, kaikkea löytyy.



Kiukun hetkellä ei kannata puuttua käytökseen, meillä ainakin asuu oikea puupää. Paremmalla hetkellä keskustellessa poika tuntuu ymmärtävän, että käytös ei ole parasta mahdollista. Mutta ei noin pieni vielä osaa hillitä itseään.



Niin rasittavaa kuin se onkin, lapsen täytyy saada näyttää kaikki tunteensa ainakin kotona ja tuntea että häntä rakastetaan siitä huolimatta.



Meidänkin poika on vähän arka kodin ulkopuolella. Hänellä on yksi paras kaveri ja muut on vaan luokkakavereita. KOtona meillä käy kaksi poikaa leikkimässä.



Meillä on pienempi lapsi 4 v erolla ja mustasukkaisuus on edelleen näkyvissä. Kakkonen on tosi sylikissa ja yrittää vallata vanhemmat itselleen. Pâivittäin minun pitää " pakottaa" kakkonen isänsä hoiviin, jotta esikoinenkin saa pienen hetken äidin kanssa. Syliin ei tuo enää tule, mutta kainalossa nyhjää kyllä. Meidän uusi yhteinen harrastus on nintendon pelaaminen :) Enson poika pelaa ja minä katson ja kommentoin. Sitten äiti pelaa ja poika on ihan ihlmeissään, miuten hyvä mä oon!