Mitä teette, kun 3-vuotias ei kerta kaikkiaan suostu aamulla pukemaan haalareita?

saitpa tylyjä vastauksia.

Mä olen aina ollut aika jyrkkä tapaus mutta lapsen myötä oppinut relaamaan asiossa. En aina viitsi aloittaa päivää ikävästi joten jos lapsi haluaa syödä aamiaista pyjamassa tai laittaa housut haalarin sijan niin laittakoon. En myöskään pakota syömään tai istumaan pöydässä kunnes on syönyt mun mielestä tarpeeksi, saa itse päättää. Herkkuja meillä ei edes ole eikä lapsi elä välipaloilla.



Mutta musta kuulostaa kivalta jos saa positiivisesti pelleilemällä ne haalarit päälle. Oikeasti se lapsi voi kokea suurempaa kunnioitusta vanhempaa kohtaan joka ei joka välissä ole se joka määrää vaan antaa lapsen tehdä joskus tyhmyyksiäkin. Ne haalarit voi aina ottaa mukaan ja laittaa kun se kiukkupeppu alkaa jäätyä :) Pipon ei aina kannata antaa kiristää.

Oliskohan pisin aika ollut pari minuuttia, kun lapsi on tullut sisälle ja sanonut, että puetaan päälle.



En jaksa mitään pakottamista tai kauheaa tappelua.



Sama toimii meillä myös ruokapöydässä. Jos lapsi alkaa temppuilemaan ruuan kanssa tai ei suostu syömään, niin sanon, että poistu pöydästä jos ei ruoka kelpaa. Ja lapset huomaavat, että olen tosissani. Pari kertaa on lautanen otettu pois ja ruokailu loppunut lapsen kohdalta siihen. Ylimääräisiä välipaloja ei tule.



Minulla on päättäväinen äänensävy, en kuitenkaan huuda. Ja ainakin tämä on toiminut kolmen aivan eri luonteen omaavilta lapsilta. Ja hyvin voidaan mennä kaikkien lasten kanssa ravintolaan syömään tms ja osaavat käyttäytyä.



Tsemppiä!

Leikittely yms on ennakointia, mikä on mielestäni a ja o. Olen luvannut laulaa varvaslaulun, kunhan jalka / käsi pilkistää haalarista ulos. Lakkiin sukelletaan (minä pidän paikallaan, lapsi työntää pään sisään). Joskus lupaan laittaa mieluista musiikkia pukemisen ajaksi. Joskus auttaa, kun totean, että nyt ei taida onnistua, otetaanpa uudestaan eteiseen tuleminen (ja sitten palataan olohuoneeseen /keittiöön ja kävellään takaisin paremmalla tuulella). Joskus hassuttelen oman pukemiseni kanssa. Pyydän lapsia laulamaan äidille varvaslaulun. Kehun itseäni korostetusti. Siis kaikenlaista tulee kokeiltua, joskus toimii, joskus ei. Kekseliäisyys ja oveluus on valttia.



AINA, kun pukeminen sujuu, kehun, kehun ja kehun. Yhdistän kehuun halauksen tai kutittelun.



Yllä mainitut vinkit eivät pilaa lasta. Tärkeintä tässäkin on todella ennakoida ja estää ne raivarit etukäteen. Kaikesta huolimatta tulee uhkailtua ja kiristettyä ihan liikaa :(



Jos sitten käy niin, että ne raivarit jollekulle tulee, niin joko mennään jäähylle (äiti tai lapsi, riippuen kuka on käyttäytynyt huonosti) ja tosiaan kerran olen vienyt lapsen ilman ulkovaatteita terassille. Halusi pukea siinä ;) eikä temppua ole tarvinnut toistaa.



t. kahden 3-vuotiaan äiti

Mä puen äärimmäisen harvoin lapsiani itse, mutta toki AUTAN niissä jutuissa, jotka eivät vielä 3-vuotiaalta suju (eli lakin laitto, lahkeet, kinttaat,..). Syyt miksi en pue:



1) Kaksoset. Pukemista ois ihan paljon.

2) Uhmis tähtää siihen ja on tyytyväinen, jos puen hänet.



Mieheni usein pukee sellaisiakin juttuja lapsille, jotka he itse osaavat. Niinpä hän sitten saa pukea niitä aika usein... Silti hän on meillä se, joka huutaa ja hermoaa enemmän. Mun kanssa homma hoituu positiivisemmin ja silti lapset pukevat enemmän itse.



Tsemppiä ap!



t. se äskeinen tuplaäiti