Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset käy haudalla muutaman vuoden, lapsenlapset antaa seurakunnan poistaa hautakiven. Ihminen tulee vastaan enää sukututkimuksissa, ai niin, semmonenki eli helsingin lähiöissä"
Tästä ei oikein voi muuta tulkita, kuin huonot välit lastensa kanssa. Ei nimittäin ole normaalia, että lapset kävisivät haudalla vain muutaman vuoden. Jos tuota pitää oletuksena, ei varmaankaan ole kovin läheisissä tekemisissä syystä tai toisesta.
Sinulla kai oikein teemana syyttää muita perheitä huonoista väleistä tietämättä mitään.
No kun ei tuo ole normaalia. Tottakai ihmiset joilla on lämpimät tai edes neutraalit välit vanhempiinsa, käyvät heidän haudoillaan. Ei niitä vain parin vuoden jälkeen unohdeta tuosta vain. Sellainen on epätavallista, ei todellakaan yleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmat ikäluokat eivät puhuneet, koska se ei ollut tapana ja siihen ei ollut aikaa. Miksi he loukkaantuvat siitä, että nykyaikana ihmiset haluaisivat puhua ja avata kokemuksiaan ja tunteitaan? Meillä on nykyään siihen mahdollisuus, aikaa ja myös taitoa. Tuntuuko se hyökkäykseltä itseä vastaan vai muuten vaan epämiellyttävältä, pelottavalta ja vieraalta ajatukselta? Miksi puhumista pidetään heikkoutena, turhana vatvomisena, vellomisena ja valittamisena? Onko kyse asenneongelmasta, opitusta kaavasta vai siitä, että kaikkea itselle vierasta pitää periaatteen vuoksi vastustaa. Mielellään myös häpäistä ja tehdä naurunalaiseksi.
Miten eri tavalla me koemmekaan nämä kirjoitukset. Itse olen ainakin yrittänyt juurikin selittää, miksi oletettu tunteiden vatvominen ei ole ollut aiemmin edes mahdollista, ja että joka ikinen sukupolvi kasvattaa lapsensa sen hetkisen tietämyksen mukaa
Voisit jatkossa vaihtaa tuon "tunteiden vatvomisen" esimerkiksi "tunteista puhumiseen". En tiedä, mutta siitä tulee jotenkin negatiivinen fiilis, joka taas voi vaikuttaa siihen millaisella asenteella tekstisi otetaan vastaan.
Vierailija kirjoitti:
"Lapset raivaavat jälkeni, mummun oli aika lähteä. Joku voi kyyneleen tirauttaa hautajaisten herkistämänä mutta jokaisella oma elämä johon en ole yli 30 vuoteen kuulunut on"
Tämä selittää muuten kaiken siitä, miksi olet ollut niin häijy muita palstailijoita kohtaan. Olisit heti sanonut, niin joku olisi voinut sinua ymmärtääkin.
Siis te kaikki muut asutte viiskymppisten lastenne kanssa kilometrin säteellä. Ei silti, sen olen täältä voauvalta oppinut.
En ole anoppi joka luulen kuuluvani lasteni perheeseen. Se ei tarkoita huonoja välejä.
Harva 50-60 - vuotias nyt yllättyy jos yli 80 v vanhempi kuolee. Älä naurata minua.
Olet varmaan aika nuori etkä ole kuol seeman kanssa ollut tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset käy haudalla muutaman vuoden, lapsenlapset antaa seurakunnan poistaa hautakiven. Ihminen tulee vastaan enää sukututkimuksissa, ai niin, semmonenki eli helsingin lähiöissä"
Tästä ei oikein voi muuta tulkita, kuin huonot välit lastensa kanssa. Ei nimittäin ole normaalia, että lapset kävisivät haudalla vain muutaman vuoden. Jos tuota pitää oletuksena, ei varmaankaan ole kovin läheisissä tekemisissä syystä tai toisesta.
Sinulla kai oikein teemana syyttää muita perheitä huonoista väleistä tietämättä mitään.
No kun ei tuo ole normaalia. Tottakai ihmiset joilla on lämpimät tai edes neutraalit välit vanhempiinsa, käyvät heidän haudoillaan. Ei niitä vain parin vuoden jälkeen unohdeta tuosta vain. Sellainen on epätavallista, ei to
Aina vaan hautakivet vähenevät hautausmailla, sirottelupaikat lisääntyvät, samoin uurnahautaukset luonnonmaastoon (täällä) mihin ei saa edes istutuksia laittaa.
Muistaminen ei tarvitse kiveä, sen voi tehdä kotona vaikka valokuvan kanssa. Muistoissa.
Vaikka minulla olisi nuoremmat lapset, silti toivoisin heidän jatkavan elämäänsä eikä vaipuvan johonkin ikuiseen suruun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset raivaavat jälkeni, mummun oli aika lähteä. Joku voi kyyneleen tirauttaa hautajaisten herkistämänä mutta jokaisella oma elämä johon en ole yli 30 vuoteen kuulunut on"
Tämä selittää muuten kaiken siitä, miksi olet ollut niin häijy muita palstailijoita kohtaan. Olisit heti sanonut, niin joku olisi voinut sinua ymmärtääkin.
Siis te kaikki muut asutte viiskymppisten lastenne kanssa kilometrin säteellä. Ei silti, sen olen täältä voauvalta oppinut.
En ole anoppi joka luulen kuuluvani lasteni perheeseen. Se ei tarkoita huonoja välejä.
Harva 50-60 - vuotias nyt yllättyy jos yli 80 v vanhempi kuolee. Älä naurata minua.
Olet varmaan aika nuori etkä ole kuol seeman kanssa ollut tekemisissä.
En ole nuori ja karkeasti ottaen puolet sukulaisistani ovat jo menehtyneet, kuka mihinkin. Jos verisukulainen ei koe kuuluvansa perheeseen, niin kyllä se huonoja välejä tarkoittaa. Isovanhemmat ovat perinteisesti aina perhettä, vaikka eivät yleensä saman katon alla asukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli taas päästiin lopputulokseen, että asioiden pohdinta ja oman elämänsä ja toimintansa itsearviointi on jotain mitä tekee vain ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa parempia. Tai siiten ne hörhöt, joista ei ollut edes työelämään. Noloa, pilkattavaa, naurettavaa ja voihan aiheesta pari mukanokkelaa vitsiäkin lohkaista. Hehheh.
No jos tuntee olevansa täydellinen, niin eihän siinä ole tarvis tehdä mitään itsearviointeja tai vatvoa tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset käy haudalla muutaman vuoden, lapsenlapset antaa seurakunnan poistaa hautakiven. Ihminen tulee vastaan enää sukututkimuksissa, ai niin, semmonenki eli helsingin lähiöissä"
Tästä ei oikein voi muuta tulkita, kuin huonot välit lastensa kanssa. Ei nimittäin ole normaalia, että lapset kävisivät haudalla vain muutaman vuoden. Jos tuota pitää oletuksena, ei varmaankaan ole kovin läheisissä tekemisissä syystä tai toisesta.
Sinulla kai oikein teemana syyttää muita perheitä huonoista väleistä tietämättä mitään.
No kun ei tuo ole normaalia. Tottakai ihmiset joilla on lämpimät tai edes neutraalit välit vanhempiinsa, käyvät heidän haudoillaan. Ei niitä vain parin vuoden jälkeen unohdeta tuosta vain. Sellainen on epätavallista, ei to
Mekö vanhukset muka eletään ajatellen mitä muutkin ihmiset sanovat. Oletko vanhusiässä jos sinusta on tärkeintä rakastamissasi ihmisissä se hautakivi jossa on hautausmaan kauneimmat kukat, jotta ihmiset ja tutut näkevät miten hyvä ihminen olen. Vaikka 300 kilometrin päästä joka vkl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset käy haudalla muutaman vuoden, lapsenlapset antaa seurakunnan poistaa hautakiven. Ihminen tulee vastaan enää sukututkimuksissa, ai niin, semmonenki eli helsingin lähiöissä"
Tästä ei oikein voi muuta tulkita, kuin huonot välit lastensa kanssa. Ei nimittäin ole normaalia, että lapset kävisivät haudalla vain muutaman vuoden. Jos tuota pitää oletuksena, ei varmaankaan ole kovin läheisissä tekemisissä syystä tai toisesta.
Sinulla kai oikein teemana syyttää muita perheitä huonoista väleistä tietämättä mitään.
No kun ei tuo ole normaalia. Tottakai ihmiset joilla on lämpimät tai edes neutraalit välit vanhempiinsa, käyvät heidän haudoillaan. Ei niitä vain parin vuoden jälkeen unohdeta tuosta vain. Sellainen on epätavallista, ei to
Riippuu siitäkin missä haudat ovat. Itse asun viiden sadan kilometrin päässä vanhempieni haudoista, ei sinne suuntaan ole nykyään oikein mitään asiaa. Kalliiksi tulee jos tuhat kilometria ajaa pelkän hautausmaakäynnin takia. Muutama vuosi on nytkin kun olen haudalla viimeksi käynyt. Suuremmissa kaupungeissa nykyään melkoinen osa kuolleista tuhkataan, ihan turha on toteemeja jälkeensä jättää. Eikä haudan vuokra-aika taida olla kuin 25 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmat ikäluokat eivät puhuneet, koska se ei ollut tapana ja siihen ei ollut aikaa. Miksi he loukkaantuvat siitä, että nykyaikana ihmiset haluaisivat puhua ja avata kokemuksiaan ja tunteitaan? Meillä on nykyään siihen mahdollisuus, aikaa ja myös taitoa. Tuntuuko se hyökkäykseltä itseä vastaan vai muuten vaan epämiellyttävältä, pelottavalta ja vieraalta ajatukselta? Miksi puhumista pidetään heikkoutena, turhana vatvomisena, vellomisena ja valittamisena? Onko kyse asenneongelmasta, opitusta kaavasta vai siitä, että kaikkea itselle vierasta pitää periaatteen vuoksi vastustaa. Mielellään myös häpäistä ja tehdä naurunalaiseksi.
Miten eri tavalla me koemmekaan nämä kirjoitukset. Itse olen ainakin yrittänyt juurikin selittää, miksi oletettu tunteiden vatvominen ei ole ollut aiemmin edes mahdollista, ja että joka ikinen sukupolv
Edellinen kirjoittaja puhui itse vatvomisesta, vastasin siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani tulee kohta viikonlopuksi, lapset omillaan, tulevat viikon päästä, miniällä muu meno, soittaa jossakin. Pittää kysyä miten huonoissa väleissä ollaankaan kun netissä sen tiesivät. Kertaan taas muistaessani hautausohjeet hänelle, sirottelu.
Vierailija kirjoitti:
Eli taas päästiin lopputulokseen, että asioiden pohdinta ja oman elämänsä ja toimintansa itsearviointi on jotain mitä tekee vain ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa parempia. Tai siiten ne hörhöt, joista ei ollut edes työelämään. Noloa, pilkattavaa, naurettavaa ja voihan aiheesta pari mukanokkelaa vitsiäkin lohkaista. Hehheh.
Aliarvioit kyllä palkkatyötä.
Ja mistä sinä tosiaan tiedät mitä itsearviointia elämästään kukin kotonaan tekee ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 40-luvulla syntynyt äitini kärsi ilkeästä, rakkaudettomasta äidistä. Hän huokaili usein ollessani lapsi, miten ilkeä oma äiti voi olla. SIlti hän siirsi oman traumansa silmäänsä räpäyttämättä minulle. Tämän vuoksi olisin toivonut, että hän olisi edes joskus hetkeksi pysähtynyt miettimään omaa käytöstään. Miksi minä toimin näin ja mistä se johtuu? Miksi minä haluan aina lytätä, pilkata, ilkeillä ja arvostella? Miltä se toisesta ihmisestä tuntuu? Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt sitä millään tasolla, ehkä hän ymmärsi mutta ajatteli, että hänellä on siihen oikeus? 80- ja 90-luku olivat jo kuitenkin sellaista aikaa, ettei oman käyttäytymisen hallinta tai pohtiminen olisi ollut mahdotonta tai mitenkään äärimmäisen vaikeaa.
Siis nämähän ajatteli juuri siten, että heillä on oikeus laittaa vahinko kiertämään ja kostaa sitten omille
Tähän tahallisen kostamisen strategiaan en usko yhtään. Toki joku mätä omena aina mahtuu mukaan, mutta suurin osa vanhemmistakin äideistä on kyllä yrittänyt parhaansa aikoinaan niistä lähtökohdista mitkä on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli taas päästiin lopputulokseen, että asioiden pohdinta ja oman elämänsä ja toimintansa itsearviointi on jotain mitä tekee vain ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa parempia. Tai siiten ne hörhöt, joista ei ollut edes työelämään. Noloa, pilkattavaa, naurettavaa ja voihan aiheesta pari mukanokkelaa vitsiäkin lohkaista. Hehheh.
Aliarvioit kyllä palkkatyötä.
Ja mistä sinä tosiaan tiedät mitä itsearviointia elämästään kukin kotonaan tekee ?
En ymmärrä mistä tuon palkkatyön aliarvioimisen tuohon heitit? Enhän tiedäkään kenenkään pohdinnoista. Puhun omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Sen tiedän, että moni ei pysty vastaamaan kysymykseen "miten meni noin niinku omasta mielestä?", vaan kokee samantien marttyyrikuoleman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisnäkökulmaa. Vain naisilla on voinut olla huono lapsuus, vain naisilla kurja elämä, huono äitisuhde, huono parisuhde, lapsetkin vielä. Miehiä ei tämmöset asiat koske?
Monessa perheessä poikia on arvostettu enemmän kuin tyttöjä. Pojilla on ollut enemmän vapauksia ja oikeuksia. Kondomi pojan koulupöydän laatikossa on ollut hymäkdyksen arvoinen, vastaavassa tilanteessa tyttöä on huoriteltu.
Tuo on totta. Meilläkin oli ihan eri säännöt tyttärille ja ainoalle pojalle. Tasa-arvo oli myöhemmin naimisiin mentyäni äidille ihan mahdotonta ymmärtää. Muistan kun äiti tuli esikoiseni ristiäisiin kerrostaloon suureen kaupunkiin. Oli kevättalvi ja mieheni pesi olohuoneen/parvekkeen ikkunat. Tämä oli niin ihmeellistä, että asiasta piti seuraavana päivänä kuuluvasti oikein papille nauraa. Äiti ei siis päässyt ollenkaan yli siitä, että mieheni teki vastaan panematta ns. naisten töitä. Mitään ns. miesten töitä kerrostalossa ei tietysti ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut näitä juttuja, mutta en todellakaan ole nähnyt noin ikävästi käyttäytyviä äitejä missään sukupolvessa, ihan normaaleja ovat olleet. Onko nämä jotain lahkolaisia tai korvesta lähtöisin olevia.
Et tietenkään. Yksi äitini sanonnoista oli "omaan pesään ei saa paskantaa" eli kotiasioista ei saa puhua kenellekään.
Hauska sanonta, kun juuri itse paskantavat omien lastensa päälle, mutta jos siitä yrittää jollekin puhua, niin se on muka omaan pesään paskantamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset raivaavat jälkeni, mummun oli aika lähteä. Joku voi kyyneleen tirauttaa hautajaisten herkistämänä mutta jokaisella oma elämä johon en ole yli 30 vuoteen kuulunut on"
Tämä selittää muuten kaiken siitä, miksi olet ollut niin häijy muita palstailijoita kohtaan. Olisit heti sanonut, niin joku olisi voinut sinua ymmärtääkin.
Siis te kaikki muut asutte viiskymppisten lastenne kanssa kilometrin säteellä. Ei silti, sen olen täältä voauvalta oppinut.
En ole anoppi joka luulen kuuluvani lasteni perheeseen. Se ei tarkoita huonoja välejä.
Harva 50-60 - vuotias nyt yllättyy jos yli 80 v vanhempi kuolee. Älä naurata minua.
Olet varmaan aika nuori etkä ole kuol seeman kanssa ollut tekemisissä
Kysy joltain miniältä kuuluuko anoppi perheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Poikani tulee kohta viikonlopuksi, lapset omillaan, tulevat viikon päästä, miniällä muu meno, soittaa jossakin. Pittää kysyä miten huonoissa väleissä ollaankaan kun netissä sen tiesivät. Kertaan taas muistaessani hautausohjeet hänelle, sirottelu.
Saanko kysyä suoraan, mitä ihmettä teet tässä ketjussa? Älä vastaa, että sinulla on oikeus olla missä haluat ja kirjoittaa mielipiteitäsi miten haluat. Älä sano minua palstapoliisiksi. Kysyn vain, mitä sinä saat tästä keskustelusta? Tuntuu, ettei sinulla ole aiheeseen oikein mitään annettavaa. Keskustelusi on lähinnä trollaamista ja väittelyä. Ymmärrätkö, että pilaat hyvän keskustelun?
Näytä viestisi pojallesi, kun hän tulee ja kysy, onko tässä mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset raivaavat jälkeni, mummun oli aika lähteä. Joku voi kyyneleen tirauttaa hautajaisten herkistämänä mutta jokaisella oma elämä johon en ole yli 30 vuoteen kuulunut on"
Tämä selittää muuten kaiken siitä, miksi olet ollut niin häijy muita palstailijoita kohtaan. Olisit heti sanonut, niin joku olisi voinut sinua ymmärtääkin.
Eikö tässä ketjussa ole tullut jo riittävän selväksi, ettei edes ne omat äidit ole perheen jäseniä, puhumattakaan anopeista.
Siis te kaikki muut asutte viiskymppisten lastenne kanssa kilometrin säteellä. Ei silti, sen olen täältä voauvalta oppinut.
En ole anoppi joka luulen kuuluvani lasteni perheeseen. Se ei tarkoita huonoja välejä.
Harva 50-60 - vuotias nyt yllättyy jos yli 80 v vanhempi kuolee. Älä naurata minua.
Olet varmaan aika n
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapset käy haudalla muutaman vuoden, lapsenlapset antaa seurakunnan poistaa hautakiven. Ihminen tulee vastaan enää sukututkimuksissa, ai niin, semmonenki eli helsingin lähiöissä"
Tästä ei oikein voi muuta tulkita, kuin huonot välit lastensa kanssa. Ei nimittäin ole normaalia, että lapset kävisivät haudalla vain muutaman vuoden. Jos tuota pitää oletuksena, ei varmaankaan ole kovin läheisissä tekemisissä syystä tai toisesta.
Sinulla kai oikein teemana syyttää muita perheitä huonoista väleistä tietämättä mitään.
No kun ei tuo ole normaalia. Tottakai ihmiset joilla on lämpimät tai edes neutraalit välit vanhempiinsa, käyvät heidän haudoillaan. Ei niitä vain parin vuoden jälkeen unohdeta tuosta vain. Sellainen on epätavallista, ei to
Minulla on erittäin lämpimät välit tyttäreeni, juuri tuossa nauraa rätkätettiin yhdessä. Kun kuolen, haluan tyttäreni muistavan minut sellaisena kuin olin elossa. Hautaani ei tarvitse palvoa eikä muistamiseen tarvita omaa hautakiveä. Jos minulle kuolleena kynttilän haluaa tuoda, sen voi tehdä minkä tahansa hautausmaan muistokivelle.
Miten eri tavalla me koemmekaan nämä kirjoitukset. Itse olen ainakin yrittänyt juurikin selittää, miksi oletettu tunteiden vatvominen ei ole ollut aiemmin edes mahdollista, ja että joka ikinen sukupolvi kasvattaa lapsensa sen hetkisen tietämyksen mukaan. Ihan aina seuraava sukupolvi tekee eri tavalla ja niin pitääkin olla. Kertaakaan en ole kieltänyt, etteikö tunteet jollakin olisi ainakin hänen mielestään totta, enkä ole kieltänyt aiheesta kirjoittamista. Tätä tapaani kirjoittaa ovat nämä nuoremmat äidit pitäneet ihan hirveänä henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Osa nuoremman polven hyökkäyksistä on tänäänkin ollut suorastaan järkyttävää luettavaa. Miten törkeästi itselle tuntemattomasta ihmisestä voi kirjoittaa, tämä on ollut todella yllätys.