Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Nimi, kotiosoite, lasten nimet ja kotiosoitteet. Jos ei ketään kiinnostanutkaan alkanut aihe elämänsä analysoinnista ja elämän tarkoituksesta. Vain toisten elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan yksin kirjoittele jos ei toiset vastaa. Älä ruoki trollia, vanha nettiohje.
Vierailija kirjoitti:
Se kiinnostaa minua. Miksi joku viettää tuntitolkulla aikaa keskustelussa, joka ei aihepiiriltään kosketa itseä millään tavalla. Hän ei ole keskustelun aiheena olevien äitien kaltainen, hän ei ole kokenut keskustelun aiheena olevia kokemuksia, hän ei liity tähän keskusteluun millään muutla tavalla kuin trollaamalla ja häiriköimällä.
Mikä saa ihmisen tekemään sellaista? Yksinäisyys, liikaa aikaa? Pojalleen oli kertonut huvittelevansa keskustelupalstalla. Minun mielestäni noissa viesteissä ei ole mitään huvittavaa. Haluaisin tietää, mitä hän tästä toiminnasta saa? Mielihyvää, itsetuntoa? Mielenkiinnosta kysyn.
Mitä se sinulle kuuluu, siinäpä huono vastaus.
Niinhän sinä itsekin teet, vietät tuntitolkulla aikaa ja ottaa päähän kun tulee vääriä vastauksia. Mitä sinä saat. Luulisi että kymmenessä vuodessa olisi jo kiintiö täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät naiset, nyt yhden kirjoittajan ehdotuksesta tutkiskelkaa omaa elämäänne, sen tarkoitusta, mitä elämästä jää käteen.
Älkää muiden kirjoittajien elämää. Varmaan monella mielenkiintoisempia ajatuksia kuin mummolla joka on elänyt työtä tehden ja kuolee pois tuhkaksi muuttuen.
No minä olen tutkinut omaa elämääni ja miettinyt, miten vältän äitini tekemät virheet lasten kasvatuksessa. Siitähän se elämä tällä palstalla on puhjennut, kun omia vanhempia ei saa arvostella eikä sanoa, että he ovat tehneet mitään väärin. Vaikka se tuntuu olevan joillekin pilkan aihe, niin sanon senkin, että kyllä se on elämänmittainen murhe kun tietää, että on ollut omalle äidille pettymys ja häpeän aihe. Ei minulla ole ollut kotona tunnetta, että olisin ollut rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Se kiinnostaa minua. Miksi joku viettää tuntitolkulla aikaa keskustelussa, joka ei aihepiiriltään kosketa itseä millään tavalla. Hän ei ole keskustelun aiheena olevien äitien kaltainen, hän ei ole kokenut keskustelun aiheena olevia kokemuksia, hän ei liity tähän keskusteluun millään muutla tavalla kuin trollaamalla ja häiriköimällä.
Mikä saa ihmisen tekemään sellaista? Yksinäisyys, liikaa aikaa? Pojalleen oli kertonut huvittelevansa keskustelupalstalla. Minun mielestäni noissa viesteissä ei ole mitään huvittavaa. Haluaisin tietää, mitä hän tästä toiminnasta saa? Mielihyvää, itsetuntoa? Mielenkiinnosta kysyn.
Mitä se sinulle kuuluu, siinäpä huono vastaus.
Naulan kantaan. Lisäksi hänelle on useamman kerran eri ihmiset kertoneet, kuinka asiattomia hänen juttunsa ovat ja ihmisille tulee oikeasti paha mieli niistä. Mutta ei, hän vain jatkaa. Että miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua nämä. Minäkin olen -75 syntynyt ja vanhempani 40-luvulla.
Meidän perheessä 2v nuorempi velipoika nostettiin aina jalustalle. Kaikessa. Hänen ei tarvinnut siivota, minä tyttönä imuroin, -pyyhin pölyjä, tiskasin, kävin kaupassa jne. Veli sai heti pienenä poikana Honda Monkeyn mökille ja siitä eteenpäin aina kasvaessaan isompaa moottoripyörää ja lopulta auton. Ystävieni kanssa puhuessa olen huomannut, että tämä on ollut muissakin sen ajan kodeissa ollut tyypillistä. Sain ostettua omia juttuja, kun tein todella paljon erilaisia töitä. yläkoululaisista asti.
Surullista on, että nyt kun vanhemmat tarvitsisivat apua, tätä kultapoikaa ei kiinnosta. Varmaan aika karua huomata. Minä hoidan velvollisuudesta, mutta on tässä omakin perhe ja sen tarpeet hoidettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani tulee kohta viikonlopuksi, lapset omillaan, tulevat viikon päästä, miniällä muu meno, soittaa jossakin. Pittää kysyä miten huonoissa väleissä ollaankaan kun netissä sen tiesivät. Kertaan taas muistaessani hautausohjeet hänelle, sirottelu.
Saanko kysyä suoraan, mitä ihmettä teet tässä ketjussa? Älä vastaa, että sinulla on oikeus olla missä haluat ja kirjoittaa mielipiteitäsi miten haluat. Älä sano minua palstapoliisiksi. Kysyn vain, mitä sinä saat tästä keskustelusta? Tuntuu, ettei sinulla ole aiheeseen oikein mitään annettavaa. Keskustelusi on lähinnä trollaamista ja väittelyä. Ymmärrätkö, että pilaat hyvän keskustelun?
Näytä viestisi pojallesi, kun hän tulee ja kysy, onko tässä mitään järkeä.
Miksi sinä olet täällä? Miksi et elävässä elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo turha trollaaminen.
Haluaisin näiltä 70-luvulla syntyneiltä mestariäideiltä kommentin tähän aiemmin kirjoittamaani: "Siitä voi tietysti lukea vaikka lastensuojelun tilastoista, onko tuo teidän avautumisenne auttanut ketään. Väitän että nykyaikana lapsilla on enemmän ongelmia kuin koskaan aiemmin. Liki viikottain luemme lehdistä, miten teinit ainakin yrittävät tappaa toisiaan, muutama siinä onnistuukin. Kouluväkivalta sen kun raaistuu. Kuolleisuus ikäluokassa 15 - 19 on selvässä kasvussa, sehän tarkoittaa itsemurhia lähinnä. Näiden lasten ja nuorten äidit ovat tietysti juuri enimmäkseen teitä 70-luvun lapsia. Ojasta allikkoonhan tuossa on selvästi menty."
Jos siis äidit ovat nyt NIIN paljon parempia ja fiksumpia kuin ennen, miksi lastensuojelun nykytila, nuorten väkivalta ja mielenterveysongelmat ovat nousseet näin paljon juuri kun 70-luvulla syntyneet ovat tulleet äideiksi? Mitä hyvä
JOkainen meistä on toki kasvattanut vain omat lapsensa, ja en voi siis oikein ottaa kantaa toisten ikäisteni vanhemmuuteen.
Mutta sen voin sanoa, että omat kolme lastani ovat kasvaneet aikuisiksi vailla mielenterveysongelmia, itsetunto-ongelmia, ylipäätään oikein mitään suurempia ongelmia. Olisin voinut kasvaa itsekin aikanaan, mutta se 40-luvun äiti ja isä myös estivät sen surkealla vanhemmuudellaan. Ja kyllä, sitä olen vatvonut, siitä opiksi ottanut, ja todellakin näen miten paljon parempaa tuottaa vanhemmuus, jossa lapsia ei lytätä, haukuta, arvostella, pahoinpidellä jne.
Ja arvaas mitä? Mun oma äitinikin on sanonut veljelleni, että *Tarja* on kyllä paljon parempi äiti kuin minä aikanaan. HÄnkin on jotain sentään huomannut ja ymmärtänyt.
Outoa. Kirjoittajat vihaavat äitejään mutta raivostuvat kirjoittajalle joka ei oleta lapsiensa häntä kovasti surevan. Naisen logiikkaa?
Miksi äitejään vihaavat kävisivät hautausmaalla äitinsä haudalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kiinnostaa minua. Miksi joku viettää tuntitolkulla aikaa keskustelussa, joka ei aihepiiriltään kosketa itseä millään tavalla. Hän ei ole keskustelun aiheena olevien äitien kaltainen, hän ei ole kokenut keskustelun aiheena olevia kokemuksia, hän ei liity tähän keskusteluun millään muutla tavalla kuin trollaamalla ja häiriköimällä.
Mikä saa ihmisen tekemään sellaista? Yksinäisyys, liikaa aikaa? Pojalleen oli kertonut huvittelevansa keskustelupalstalla. Minun mielestäni noissa viesteissä ei ole mitään huvittavaa. Haluaisin tietää, mitä hän tästä toiminnasta saa? Mielihyvää, itsetuntoa? Mielenkiinnosta kysyn.
Mitä se sinulle kuuluu, siinäpä huono vastaus.
Naulan kantaan. Lisäksi hänelle on useamman kerran eri ihmiset kertoneet, kuinka asiattomia hänen juttunsa ovat ja ihmisille tulee oikeasti paha mieli niistä. Mutta ei, hän vain jatkaa. Että mi
Tuosta teidän asiattomasta profiloinnistanne, kaikkien kirjoittajien niputtamisesta yhdeksi ja samaksi, hyökkäyksistä teille tuntemattomia vanhempia naisia kohtaan, nimittelystä ja syyttelystä, toisten kirjoittajien kirjoitusten mollaamisesta, yrityksestä savustaa kirjoittajia ketjusta pois ja muistakin syistä tulee myös kirjoittajille paha mieli. Miksi te sitä jatkatte? Mitä siitä saatte?
Jotkut olisivat synnynnäisiä modeja. Ja entisajan puhelinsantroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy muistaa, että kaikki tapahtuu ajassa ja jokaisella ajalla on omat käyttäytymismallit ja arvot. Moni täällä kerrottu tarina tuntuu oudolta nyt, mutta oli ihan normikäytöstä 1970-luvulla.
Minä olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa,että kovempaa aikaa se oli kuin 1970-luku. Ja tietysti paljon kovempaa kuin nykyinen.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että kaikki tapahtuu ajassa ja jokaisella ajalla on omat käyttäytymismallit ja arvot. Moni täällä kerrottu tarina tuntuu oudolta nyt, mutta oli ihan normikäytöstä 1970-luvulla.
Minä olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa,että kovempaa aikaa se oli kuin 1970-luku. Ja tietysti paljon kovempaa kuin nykyinen.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on
Kiellwttyähän tuo nukuään olisi. Mutta äitisi on varmaan tarkoittanut sinun parastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisnäkökulmaa. Vain naisilla on voinut olla huono lapsuus, vain naisilla kurja elämä, huono äitisuhde, huono parisuhde, lapsetkin vielä. Miehiä ei tämmöset asiat koske?
Monessa perheessä poikia on arvostettu enemmän kuin tyttöjä. Pojilla on ollut enemmän vapauksia ja oikeuksia. Kondomi pojan koulupöydän laatikossa on ollut hymäkdyksen arvoinen, vastaavassa tilanteessa tyttöä on huoriteltu.
Tuo on totta. Meilläkin oli ihan eri säännöt tyttärille ja ainoalle pojalle. Tasa-arvo oli myöhemmin naimisiin mentyäni äidille ihan mahdotonta ymmärtää. Muistan kun äiti tuli esikoiseni ristiäisiin kerrostaloon suureen kaupunkiin. Oli kevättalvi ja mieheni pesi olohuoneen/parvekkeen ikkunat. Tämä oli niin ihmeellistä, että asiasta piti seuraavana päivänä kuuluvasti oikein pap
Mun isä teki kaikkea kotona, ruokaa ja siivosi ja vaihtoi lakanoita. Pakkohan sen oli, kun vaimonsa oli työhullu kyttä. Jatkuvasti pitää puunata että naapurit voi kokea syyllisyyttä ja pääsee pätemään kaikille miten elämä on RANKKAA.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että kaikki tapahtuu ajassa ja jokaisella ajalla on omat käyttäytymismallit ja arvot. Moni täällä kerrottu tarina tuntuu oudolta nyt, mutta oli ihan normikäytöstä 1970-luvulla.
Minä olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa,että kovempaa aikaa se oli kuin 1970-luku. Ja tietysti paljon kovempaa kuin nykyinen.
Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on
Tämä on jotenkin niin valoisa ja tasapainoinen kertomus ikävästä lapsuudenkokemuksesta, että aivan liikutuin. Kirjoittaja on osannut hienosti käsitellä vaikean asian. Jos kirjoittajalla on 90-luvulla syntynyt tytär, kannattaisi nyt antaa karttu hänelle, vaikka ei ole sitä käyttänytkään ja kertoa sen historia. On hienoa, kun perheessä on perinteitä.
Ai antaa lapselle perinnöksi esine, jolla on hakattu aikaisempien sukupolvien lapsia? No ei todellakaan, hyi mikä ajatus.
Suurten ikäluokkien miehet ainakin kaupungissa hoitivat lapsia, tekivät kotitöitä. Heidän äitinsä, 20-luvulla syntynyt, saattoi ihmetellä jos poika latasi kahvinkeittimen. Mutta koteja on niin erilaisia. Monet miehet ovat asuneet sinkkuina yksin ennen avioliittoa, niin en en ja niin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisnäkökulmaa. Vain naisilla on voinut olla huono lapsuus, vain naisilla kurja elämä, huono äitisuhde, huono parisuhde, lapsetkin vielä. Miehiä ei tämmöset asiat koske?
Monessa perheessä poikia on arvostettu enemmän kuin tyttöjä. Pojilla on ollut enemmän vapauksia ja oikeuksia. Kondomi pojan koulupöydän laatikossa on ollut hymäkdyksen arvoinen, vastaavassa tilanteessa tyttöä on huoriteltu.
Tuo on totta. Meilläkin oli ihan eri säännöt tyttärille ja ainoalle pojalle. Tasa-arvo oli myöhemmin naimisiin mentyäni äidille ihan mahdotonta ymmärtää. Muistan kun äiti tuli esikoiseni ristiäisiin kerrostaloon suureen kaupunkiin. Oli kevättalvi ja mieheni pesi olohuoneen/parvekkeen ikkunat. Tämä oli niin ihmeellistä, että asia
Sinun miehesi ei tarvitse tehdä kotitöitä vaikka yksi sukupolvi, suuret ikäluokat, olivat tasa-arvoisia. Sehän on tulossa, tradwife, roolit palautetaan vuoskymmeniä taaksepäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisnäkökulmaa. Vain naisilla on voinut olla huono lapsuus, vain naisilla kurja elämä, huono äitisuhde, huono parisuhde, lapsetkin vielä. Miehiä ei tämmöset asiat koske?
Monessa perheessä poikia on arvostettu enemmän kuin tyttöjä. Pojilla on ollut enemmän vapauksia ja oikeuksia. Kondomi pojan koulupöydän laatikossa on ollut hymäkdyksen arvoinen, vastaavassa tilanteessa tyttöä on huoriteltu.
Tuo on totta. Meilläkin oli ihan eri säännöt tyttärille ja ainoalle pojalle. Tasa-arvo oli myöhemmin naimisiin mentyäni äidille ihan mahdotonta ymmärtää. Muistan kun äiti tuli esikoiseni ristiäisiin kerrostaloon suureen kaupunkiin. Oli kevättalvi ja mieheni pesi olohuoneen/parvekke
Olisi tuosta viimeisestä kommentista pari tarkentavaa kysymystä:
1) Ymmärsinkö oikein, mielestäsi kotityöt kuuluvat vain naisille? Naisia on ansiotyössä nykyään suurempi prosenttiosuus kuin miehiä, silti oletuksesi on, että ansiotyön lisäksi kotityöt ja varmaan lapsistakin huolehtimisen on syytä jakautua perheessä tasan yhdelle - naiselle?
2) Minkä ikäinen ihminen tuon kommentin kirjoitti?
Se kiinnostaa minua. Miksi joku viettää tuntitolkulla aikaa keskustelussa, joka ei aihepiiriltään kosketa itseä millään tavalla. Hän ei ole keskustelun aiheena olevien äitien kaltainen, hän ei ole kokenut keskustelun aiheena olevia kokemuksia, hän ei liity tähän keskusteluun millään muutla tavalla kuin trollaamalla ja häiriköimällä.
Mikä saa ihmisen tekemään sellaista? Yksinäisyys, liikaa aikaa? Pojalleen oli kertonut huvittelevansa keskustelupalstalla. Minun mielestäni noissa viesteissä ei ole mitään huvittavaa. Haluaisin tietää, mitä hän tästä toiminnasta saa? Mielihyvää, itsetuntoa? Mielenkiinnosta kysyn.
Mitä se sinulle kuuluu, siinäpä huono vastaus.