70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.Niin, ennen hoidettiin hampaat ilman puudutusta, nyt se kelpaa vanhemmallekin ikäluokalle. Syöpähoitojen pahoinvointiinkin on lääkkeitä, ennen sentään oksenneltiin ihan reippaasti. On nämä nykyihmiset heikkoja.
1980-luvulla kaikki syövän saaneet tapasivat kuolla siihen. Hammashoidosta 1940-luvulla syntyneet voisivat valittaa, että heiltä vietiin hampaita turhaan ja se olisi ihan totta. Kukaan vaan ei ole halunnut tänne ilmoittautua kokoproteeseillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
Höps höps, täällä trollailee se ketjumaskotti, joka todellakin on vielä kipeämpi kuin useimpien meidän vanhemmat. 🤣 Eilen kirjoitteli kymmenen minuutin välein esiintyen ensin 40-lukiolaisena naisena, sitten miehenä sanoen että nyt te naiset sitä ja tätä. Sen jälkeen kertoi olevansa 90-luvulla syntynyt nainen ja äitinsä oli juoppo 70-lukulainen. Sen jälkeen alkoi kertomaan olevansa 70-lukulainen nainen. Tänne paljon kirjoiteltiin vastakommentteja, vaan ne kaikki poistatti samalla raivolla ja vimmalla mitä muutenkin on osoittanut. Ja tälläkin sivulla toistuu ne samat maneerinsa ja fraasinsa, piti olla puhdas ja hajuton, mies tulee ja näyttää naisille heidän paikkansa, onneksi 20-vuotiaat miehet tekee koulutettujen naisten työt näitä paremmin, 70-lukulaiset naiset on juoppoja. Ota ihan viihteen kannalta. 🤣
Ei tänne ole vuosien varrella eksynyt kuin aina joku satunnainen haukkuja, ja kaikki ne ovat täältä myös vähin äänin poistuneet.
Eikö sinulle, 70- luvulla syntynyt nainen, ole ollut tärkeää olla puhdas, etenkin kuukautisten aikaan ja myös hajuton? Siis ei jos äitisi oli vähän yksinkertaisempi kuin muut ikäluokkansa äidit.
Minun kuukautiset alkoivat 1970-luvulla. Meillä ei siihen aikaan ollut kotona mukavuuksia, joten kuukautiset oli hankalia hoitaa ulkovessan ja ulkosaunan varassa. Talvipakkasilla sauna lämmitettiin vain kerran viikossa. Kuukautisten aikaan ei siis ollut mitään pesumahdollisuutta, kun jääkylmän saunan viemäriin ei saanut laskettua vettä. Koti käsitti huoneen ja keittiön, joten sisälläkään ei voinut peseytyä. Jälkikäteen ajatellen kyllä minä taisin haista pahalle. Äidiltä oli kohtu jo leikattu tuossa vaiheessa pois.
eri
Mun äiti opetti 50-luvun lopulla, tiettyyn vatiin vettä ja kyykkyyn vadin päälle ja alapesu. Sen vadin sai viedä vaikka sinne kylmään saunaan jos ei sitä halunnut tehdä kamarissa rauhassa. Omakoti/maalaisoloissahan veden voi heittää vaikka pensaan juurelle.
1900- luvun alussa syntynyt äitini oli siisti ja osaava.

Joo, pakkasta 30 astetta ja siellä yhtä kylmässä saunassa kylmällä vedellä alapesu. Tai vaihtoehtona alapesu sisällä, kun paikalla oli aina joku. Kuukautiset oli hyihyi ja salassa pidettävä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Ajatella, meidän vanhempamme olivat parhaassa työiässä noiden asioiden aikaan, eivätkä he olleet koskaan kuulleetkaan niistä. Nykyisin tunnistaisivat noista hiiren.
Vuonna 2023 minä vanhana 70-luvun akkana käytän sujuvasti ChatGPT:tä ja olen perehtynyt muihinkin tekoälysovelluksiin. Tiedän millainen seuraava NASAn avaruuspukumalli on ja seuraan mitä kansainvälisellä avaruusasemalla tapahtuu. Tiedän myös kuinka pitkälle yhdellä sähköauton latauksella pääsee ja osaan Woltata , tilata ruokaa robottikärryn kyydissä jne.Ei koskaan kävisi mielessäkään, että 2000-luvulla syntyneiden pitäisi jotenkin ymmärtää ja armahtaa minua sen vuoksi, että he ovat saaneet syntyä maailmaan jossa kännykät, matopeli ja 3G oli jo keksitty. 🤷🏻
70-luvun puolessa välissä työskentelin tallennuslaitteella joka kasetille tallensi asiat. Kasetti lähetettiin isolle tietokoneelle ja takaisin tuli paperitulosteet. Sähköisessä muodossa asiat oli siellä ison tietokoneen muistissa.
En muista oliko hiiri vai miten tietojen syöttö kohdistettiin.
Et teollisuuden kanssa ole ollut tekemisissä, koneistakin alkoi tulla tietokoneohjattuja.

Niin, 1970-luvulla syntyneet ovat se koulutetuin ikäpolvi ja myös parhaimmilla IT-taidoilla varustettu sukupolvi. Nykyäänhän nuorisosta osa ei opi edes sähköpostia lähettämään, ihan sama kuin 1940-lukulaisissakin. Ei meillä koskaan ole käynyt mielessäkään vedota, että meidän ei tarvitsisi jotain oppia tai tehdä koska ollaan niin vanhoja tai sanoa että meidän ei enää tarvitse koska tekoäly tekee tuon kohta puolestamme.
Olen 1970-luvulla syntynyt nainen ja opetellut tänä vuonna kolmea uutta ohjelmointikieltä. Minun äitini sanoi neljäkymmentävuotiaana, ettei näin vanhan ihmisen pitäisi enää tarvita opetella nykyajan vaativia kotkotuksia kuten tulostamista. Se pieni ero meissä on.
Ja sinä yleistät tuon. 80 v sukulaismies oli ison yrityksen "tietopäällikkö." Vaimonsa opetti lukiolaisille tietokonetaidot, kuvankäsittelyt, julkaisujen taittamiset jne.
Kuka 40-luvulla syntynyt on voinut sanoa nelikymppisenä ettei tarvitse tietokonetaitoja? Kotirouva? Joka työssähän on tietokoneet olleet työelämässä monella tapaa mukana, koneetkin tietokoneohjattuja.
Terv. -46 syntynyt
Tässä pari sivua sitten koko ikäluokalla on julistettu olevan huonot elektroniikanostotaidot. 😃 1990-luvulla tulivat tietokoneet työelämään, ja ihan oikeastikin hyvin moni 1940-lukulainen ilmoitti lähtevänsä eläkkeelle ilman että niihin perehtyy.
Toki on aina ollut niitä vireitä yksilöitä, mutta kyllä ketjumaskottimme on kertonut että 1940-lukulaiset eivät edes päässeet opiskelemaan maisteriksi kuten tyttärensä. Ja nimenomaan tästä koulutuksen puutteesta johtuu se, että 40-luvulla syntyneet eivät osaa itselleen edes puhelinta ostaa. Te 40-lukulaisethan olette hänen mukaansa hauraita vanhuksia, joita julmat lapset vielä vanhoilla päivilläänkin nöyryyttävät.
Nyt on asiasi huonosti, miehen kanssa riitaa vai mikä kiikastaa? Varmaan ymmärrät lukemasi mutta vääntelet lukemaasi kuin 13 v
Ei ole edes vaihdevuodet eikä kuukautiset, kuten kaikkeen negatiiviseen palautteeseen kuuluu ketjussa vastata. Kierrossani on menossa päivä 7 eli myöhäinen luteaalivaihe ja kierron hedelmällisyysjaksoni saattaa alkaa jo huomenna.
Mieheni kanssa ollaan tänään harrastettu seksiä ja sen päälle halailtu. Se mikä kiikastaa ei ole hormonitoimintani. Minulla on myös sen verran paremmat tunnetaidot kuin vanhemmillani, että en pura mahdollista toisesta ihmissuhteesta tullutta negatiivista energiaa toiseen ihmissuhteeseen. Lapsuudenkodissani yleisin syy pahoinpitelyyni oli juuri tuollainen eli se, että purettiin viha siitä että joku oli jättänyt stereoihin virran päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
Höps höps, täällä trollailee se ketjumaskotti, joka todellakin on vielä kipeämpi kuin useimpien meidän vanhemmat. 🤣 Eilen kirjoitteli kymmenen minuutin välein esiintyen ensin 40-lukiolaisena naisena, sitten miehenä sanoen että nyt te naiset sitä ja tätä. Sen jälkeen kertoi olevansa 90-luvulla syntynyt nainen ja äitinsä oli juoppo 70-lukulainen. Sen jälkeen alkoi kertomaan olevansa 70-lukulainen nainen. Tänne paljon kirjoiteltiin vastakommentteja, vaan ne kaikki poistatti samalla raivolla ja vimmalla mitä muutenkin on osoittanut. Ja tälläkin sivulla toistuu ne samat maneerinsa ja fraasinsa, piti olla puhdas ja hajuton, mies tulee ja näyttää naisille heidän paikkansa, onneksi 20-vuotiaat miehet tekee koulutettujen naisten työt näitä paremmin, 70-lukulaiset naiset on juoppoja. Ota ihan viihteen kannalta. 🤣
Ei tänne ole vuosien varrella eksynyt kuin aina joku satunnainen haukkuja, ja kaikki ne ovat täältä myös vähin äänin poistuneet.
Eikö sinulle, 70- luvulla syntynyt nainen, ole ollut tärkeää olla puhdas, etenkin kuukautisten aikaan ja myös hajuton? Siis ei jos äitisi oli vähän yksinkertaisempi kuin muut ikäluokkansa äidit.
Minun kuukautiset alkoivat 1970-luvulla. Meillä ei siihen aikaan ollut kotona mukavuuksia, joten kuukautiset oli hankalia hoitaa ulkovessan ja ulkosaunan varassa. Talvipakkasilla sauna lämmitettiin vain kerran viikossa. Kuukautisten aikaan ei siis ollut mitään pesumahdollisuutta, kun jääkylmän saunan viemäriin ei saanut laskettua vettä. Koti käsitti huoneen ja keittiön, joten sisälläkään ei voinut peseytyä. Jälkikäteen ajatellen kyllä minä taisin haista pahalle. Äidiltä oli kohtu jo leikattu tuossa vaiheessa pois.
eri
Mun äiti opetti 50-luvun lopulla, tiettyyn vatiin vettä ja kyykkyyn vadin päälle ja alapesu. Sen vadin sai viedä vaikka sinne kylmään saunaan jos ei sitä halunnut tehdä kamarissa rauhassa. Omakoti/maalaisoloissahan veden voi heittää vaikka pensaan juurelle.
1900- luvun alussa syntynyt äitini oli siisti ja osaava.Joo, pakkasta 30 astetta ja siellä yhtä kylmässä saunassa kylmällä vedellä alapesu. Tai vaihtoehtona alapesu sisällä, kun paikalla oli aina joku. Kuukautiset oli hyihyi ja salassa pidettävä asia.
Meillä oli kyllä hella, en muista oliko jo kaasuhellakin. Veden sai kyllä lämmitettyä ja vaikka se pesuvati kainalossa sinne ulkohuussiin. Tai pesuvati ja lämmin vesi sangossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Ajatella, meidän vanhempamme olivat parhaassa työiässä noiden asioiden aikaan, eivätkä he olleet koskaan kuulleetkaan niistä. Nykyisin tunnistaisivat noista hiiren.
Vuonna 2023 minä vanhana 70-luvun akkana käytän sujuvasti ChatGPT:tä ja olen perehtynyt muihinkin tekoälysovelluksiin. Tiedän millainen seuraava NASAn avaruuspukumalli on ja seuraan mitä kansainvälisellä avaruusasemalla tapahtuu. Tiedän myös kuinka pitkälle yhdellä sähköauton latauksella pääsee ja osaan Woltata , tilata ruokaa robottikärryn kyydissä jne.Ei koskaan kävisi mielessäkään, että 2000-luvulla syntyneiden pitäisi jotenkin ymmärtää ja armahtaa minua sen vuoksi, että he ovat saaneet syntyä maailmaan jossa kännykät, matopeli ja 3G oli jo keksitty. 🤷🏻
70-luvun puolessa välissä työskentelin tallennuslaitteella joka kasetille tallensi asiat. Kasetti lähetettiin isolle tietokoneelle ja takaisin tuli paperitulosteet. Sähköisessä muodossa asiat oli siellä ison tietokoneen muistissa.
En muista oliko hiiri vai miten tietojen syöttö kohdistettiin.Et teollisuuden kanssa ole ollut tekemisissä, koneistakin alkoi tulla tietokoneohjattuja.
Niin olet ollut nuorena ajassa kiinni, ja nyt et sitten osaa edes puhelinta ostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.
Niin, hän kirjoittaa siitä 1990-luvun ilmapiiristä, jossa vähän vanhemmat naiset sanoivat lapsen saaneelle että sinä et ole synnyttänyt sillä sektio ei ole synnytys. Vaikka maailma toki lähtökohtaisesti pyörii 1940-luvulla syntyneen navan ympärillä, häntä ei välttämättä kiinnosta kuulla mikä on sinun syntymäsijoituksesi sisarussarjassanne.
Ei kakaroilla sovi olla mitään omaa. Ei edes internetissä omaa keskusteluketjua, koska sekin pitää viedä pois ja kertoa siellä miten 40-luvulla oli pula-aika ja niin paljon sisaruksia, että sitä puuttuvaa huomiota haetaan vielä vuonna 2023 kertomalla siitä mitä kunnanlääkäri sanoi vuonna 1946.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Ajatella, meidän vanhempamme olivat parhaassa työiässä noiden asioiden aikaan, eivätkä he olleet koskaan kuulleetkaan niistä. Nykyisin tunnistaisivat noista hiiren.
Vuonna 2023 minä vanhana 70-luvun akkana käytän sujuvasti ChatGPT:tä ja olen perehtynyt muihinkin tekoälysovelluksiin. Tiedän millainen seuraava NASAn avaruuspukumalli on ja seuraan mitä kansainvälisellä avaruusasemalla tapahtuu. Tiedän myös kuinka pitkälle yhdellä sähköauton latauksella pääsee ja osaan Woltata , tilata ruokaa robottikärryn kyydissä jne.Ei koskaan kävisi mielessäkään, että 2000-luvulla syntyneiden pitäisi jotenkin ymmärtää ja armahtaa minua sen vuoksi, että he ovat saaneet syntyä maailmaan jossa kännykät, matopeli ja 3G oli jo keksitty. 🤷🏻
70-luvun puolessa välissä työskentelin tallennuslaitteella joka kasetille tallensi asiat. Kasetti lähetettiin isolle tietokoneelle ja takaisin tuli paperitulosteet. Sähköisessä muodossa asiat oli siellä ison tietokoneen muistissa.
En muista oliko hiiri vai miten tietojen syöttö kohdistettiin.Et teollisuuden kanssa ole ollut tekemisissä, koneistakin alkoi tulla tietokoneohjattuja.
Niin olet ollut nuorena ajassa kiinni, ja nyt et sitten osaa edes puhelinta ostaa?
Mitä ihmettä hourit? Ilen ostanut pöytäkoneen, tabletin, 2 älypuhelinta viimeisen 10 vuoden aikana. Kävikö noin pahasti kun kiittelin gigantin poikien ammattitaitoa palvella rujoa kyynärsauvoilla liikkuvaa ikäloppua asiallisesti ja ystävällisesti? Vaikka liittymätiedoista näkevät ( puhelin) että paha suurten ikäluokkien rehjake. Ei saanut myytyä minulle kuitenkaan uutta liittymää, vaikka pääsi koneeltaan katsomaan operaattorin
liittymien myyjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Niin, 1970-luvulla syntyneet ovat se koulutetuin ikäpolvi ja myös parhaimmilla IT-taidoilla varustettu sukupolvi. Nykyäänhän nuorisosta osa ei opi edes sähköpostia lähettämään, ihan sama kuin 1940-lukulaisissakin. Ei meillä koskaan ole käynyt mielessäkään vedota, että meidän ei tarvitsisi jotain oppia tai tehdä koska ollaan niin vanhoja tai sanoa että meidän ei enää tarvitse koska tekoäly tekee tuon kohta puolestamme.
Olen 1970-luvulla syntynyt nainen ja opetellut tänä vuonna kolmea uutta ohjelmointikieltä. Minun äitini sanoi neljäkymmentävuotiaana, ettei näin vanhan ihmisen pitäisi enää tarvita opetella nykyajan vaativia kotkotuksia kuten tulostamista. Se pieni ero meissä on.
Ja sinä yleistät tuon. 80 v sukulaismies oli ison yrityksen "tietopäällikkö." Vaimonsa opetti lukiolaisille tietokonetaidot, kuvankäsittelyt, julkaisujen taittamiset jne.
Kuka 40-luvulla syntynyt on voinut sanoa nelikymppisenä ettei tarvitse tietokonetaitoja? Kotirouva? Joka työssähän on tietokoneet olleet työelämässä monella tapaa mukana, koneetkin tietokoneohjattuja.
Terv. -46 syntynyt
Tässä pari sivua sitten koko ikäluokalla on julistettu olevan huonot elektroniikanostotaidot. 😃 1990-luvulla tulivat tietokoneet työelämään, ja ihan oikeastikin hyvin moni 1940-lukulainen ilmoitti lähtevänsä eläkkeelle ilman että niihin perehtyy.
Toki on aina ollut niitä vireitä yksilöitä, mutta kyllä ketjumaskottimme on kertonut että 1940-lukulaiset eivät edes päässeet opiskelemaan maisteriksi kuten tyttärensä. Ja nimenomaan tästä koulutuksen puutteesta johtuu se, että 40-luvulla syntyneet eivät osaa itselleen edes puhelinta ostaa. Te 40-lukulaisethan olette hänen mukaansa hauraita vanhuksia, joita julmat lapset vielä vanhoilla päivilläänkin nöyryyttävät.
Nyt on asiasi huonosti, miehen kanssa riitaa vai mikä kiikastaa? Varmaan ymmärrät lukemasi mutta vääntelet lukemaasi kuin 13 v
Ei ole edes vaihdevuodet eikä kuukautiset, kuten kaikkeen negatiiviseen palautteeseen kuuluu ketjussa vastata. Kierrossani on menossa päivä 7 eli myöhäinen luteaalivaihe ja kierron hedelmällisyysjaksoni saattaa alkaa jo huomenna.
Mieheni kanssa ollaan tänään harrastettu seksiä ja sen päälle halailtu. Se mikä kiikastaa ei ole hormonitoimintani. Minulla on myös sen verran paremmat tunnetaidot kuin vanhemmillani, että en pura mahdollista toisesta ihmissuhteesta tullutta negatiivista energiaa toiseen ihmissuhteeseen. Lapsuudenkodissani yleisin syy pahoinpitelyyni oli juuri tuollainen eli se, että purettiin viha siitä että joku oli jättänyt stereoihin virran päälle.
Se on siis sitten huonon äidin aiheuttamaa kroonista henkistä huonovointisuutta.
Jospa iässäni, liki 80, voi jo elää omaa elämääsi ja jättää lapsuuden taaksesi. Niin olen itse tehnyt, en elä 50-lukua tuskitellen sitä vaan tässä ajassa ja paikassa. Voisin myös huonosti jos käpertyisin muistamaan vain ikäviä asioita.
Siinähän ne vaihtoehdot negatiiviselle tunnereaktiolle ovat:
1) vaihdevuodet
2) kuukautiset
3) riita miehen kanssa ja
4) päävikaisuus.
Nämä yllämainitut syyt ovat myös ne vaihtoehdot, miksi 1940-lukulaisista puhutaan tunneköyhinä. Siitähän sinä olet oikein ylpeä, olet jättänyt kaikki tunneasiat taaksesi etkä muista mitään tunteita kokeneesikaan. 👍🏻 Koeta nyt tyynesti ohittaa sekin, että nuorempi polvi irvailee siitä sinulle. Jos jatkat täällä niin se kertoo siitä että olet päävikainen. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Ajatella, meidän vanhempamme olivat parhaassa työiässä noiden asioiden aikaan, eivätkä he olleet koskaan kuulleetkaan niistä. Nykyisin tunnistaisivat noista hiiren.
Vuonna 2023 minä vanhana 70-luvun akkana käytän sujuvasti ChatGPT:tä ja olen perehtynyt muihinkin tekoälysovelluksiin. Tiedän millainen seuraava NASAn avaruuspukumalli on ja seuraan mitä kansainvälisellä avaruusasemalla tapahtuu. Tiedän myös kuinka pitkälle yhdellä sähköauton latauksella pääsee ja osaan Woltata , tilata ruokaa robottikärryn kyydissä jne.Ei koskaan kävisi mielessäkään, että 2000-luvulla syntyneiden pitäisi jotenkin ymmärtää ja armahtaa minua sen vuoksi, että he ovat saaneet syntyä maailmaan jossa kännykät, matopeli ja 3G oli jo keksitty. 🤷🏻
70-luvun puolessa välissä työskentelin tallennuslaitteella joka kasetille tallensi asiat. Kasetti lähetettiin isolle tietokoneelle ja takaisin tuli paperitulosteet. Sähköisessä muodossa asiat oli siellä ison tietokoneen muistissa.
En muista oliko hiiri vai miten tietojen syöttö kohdistettiin.Et teollisuuden kanssa ole ollut tekemisissä, koneistakin alkoi tulla tietokoneohjattuja.
Niin olet ollut nuorena ajassa kiinni, ja nyt et sitten osaa edes puhelinta ostaa?
Mitä ihmettä hourit? Ilen ostanut pöytäkoneen, tabletin, 2 älypuhelinta viimeisen 10 vuoden aikana. Kävikö noin pahasti kun kiittelin gigantin poikien ammattitaitoa palvella rujoa kyynärsauvoilla liikkuvaa ikäloppua asiallisesti ja ystävällisesti? Vaikka liittymätiedoista näkevät ( puhelin) että paha suurten ikäluokkien rehjake. Ei saanut myytyä minulle kuitenkaan uutta liittymää, vaikka pääsi koneeltaan katsomaan operaattorin
liittymien myyjänä.
Ei täällä kukaan houri. Sinä vaan täällä kiukuttelet esiarkkuvuosissasi. Naiset on semmoisia hormonien vietäviä kaiken ikää.
Tuliko ärrimurri kun oikein noin reagoit? Tuliko riitaa miehen kanssa, vai onko hänen haittansa hoidettu huonosti niin purat meihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.Niin, hän kirjoittaa siitä 1990-luvun ilmapiiristä, jossa vähän vanhemmat naiset sanoivat lapsen saaneelle että sinä et ole synnyttänyt sillä sektio ei ole synnytys. Vaikka maailma toki lähtökohtaisesti pyörii 1940-luvulla syntyneen navan ympärillä, häntä ei välttämättä kiinnosta kuulla mikä on sinun syntymäsijoituksesi sisarussarjassanne.
Ei kakaroilla sovi olla mitään omaa. Ei edes internetissä omaa keskusteluketjua, koska sekin pitää viedä pois ja kertoa siellä miten 40-luvulla oli pula-aika ja niin paljon sisaruksia, että sitä puuttuvaa huomiota haetaan vielä vuonna 2023 kertomalla siitä mitä kunnanlääkäri sanoi vuonna 1946.
Tuo oli ihan väärä väite että sektio olisi joku uusi juttu. Niin eivät ole hänen sukulaisensa voineet sanoa, keisarinleikkaus on hyvin vanha juttu jo.
Sama imetys, meillehän pikemmin suositeltiin pulliruokintaa kun äitiysloma oli lyhyt. Eikä kaikki ole voineet imettää kautta aikojen, lehmänmaidosta on vastikkeita keitelty. Vrt. Hyvämaitoiset tai kuolleen lapsen synnyttäjät toimivat imettäjinä.
Joko nuori äiti on vaan tahtonut käsittää väärin rupattelut tai sitten on ollut hyvät imettäjät paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.Niin, hän kirjoittaa siitä 1990-luvun ilmapiiristä, jossa vähän vanhemmat naiset sanoivat lapsen saaneelle että sinä et ole synnyttänyt sillä sektio ei ole synnytys. Vaikka maailma toki lähtökohtaisesti pyörii 1940-luvulla syntyneen navan ympärillä, häntä ei välttämättä kiinnosta kuulla mikä on sinun syntymäsijoituksesi sisarussarjassanne.
Ei kakaroilla sovi olla mitään omaa. Ei edes internetissä omaa keskusteluketjua, koska sekin pitää viedä pois ja kertoa siellä miten 40-luvulla oli pula-aika ja niin paljon sisaruksia, että sitä puuttuvaa huomiota haetaan vielä vuonna 2023 kertomalla siitä mitä kunnanlääkäri sanoi vuonna 1946.
Kaikkinainen lähihistorian tieto on pahasta.

Psykogeriatrinen jaappaus ei ihan sinällään ole vielä lähihistorian tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on ikävä kyllä PILALLA ja sen pilasivat hyvän pumpulipalleto-lapsuuden eläneet jotka tuli tänne pätemään ja julistamaan tietämystään sormi pystyssä. He eivät vaan tiedä MITÄÄN. Sitä kokemusta ei voi tajuta järkeilemällä, sen voi tajuta vaan saman kokemalla.
Ehkä joskus avautuu uusi ketju taas jossa vain asian kokeneet voivat vertaistukea toisiaan. Nuoret, hyvän elämän saaneet eivät heti tajua tulla pilamaan uutta ketjua. Tämä ketju on lopullisesti pilattu ja se on valtava suru. Monelle meistä tämä oli ainoa apu ja tuki mitä kosiaan saamme. Terapiaa ei saa (olen itse usein yrittämyt) koska puuttuu masennus-dg. Viis siitä vaikka millaiset väkivaltatraumat, mutta lääkärit epäävät katkoon pääsyn heti kun masennustestistä ei tule pisteitä.
Tämä ketju OLI - ei siis tietenkään enää ole - kultaakin kalliimpi apu ja olen suuresti kiitollinen kaikille kokemuksiaan jakaneille.
Kaikki hyvä vaan päättyy aikanaan ja niin päättyi tämäkin ketju, ja muuttui ylimielisten, mistään mitään ymmärtämättömien ja omaa egoa pönkittävien nuorten viisasteluun.
Olen putkään haaveillut että me kaltoinkohdellut lapset saiimme joskus oman foorumin. Ehkäpä vielä teen tälle asialle jotain.
Hyvää kesän jatkoa ja paljon rakkautta elämäänne kaikille 70-lukulaisille!
En ole tarkoittanut mitätöidä huonoja kokemuksianne, mutta kun keskustelussa on alettu yleistämään koko ikäluokkia tietynlaisiksi, se on jo vähän liikaa.
Olen itse 70-luvulla syntynyt, enkä haluaisi että tällaiset ketjut vaikuttaisivat esim. 40-50-luvulla syntyneiden yleiseen mielipiteeseen kaikista 70-luvulla syntyneistä, tai päinvastoin.
Sukupolvien välistä kuilua on jo muutenkin, esim. me 70-luvulla syntyneet ollaan synnytty teknologisesti paljon edistyneenpään maailmaan kuin vanhempamme. Esim. omalla kohdalla ovat käyneet kuussa ja ensimmäinen avaruusasemakin oli jo tehty (Skylab), käyneet miehitetyillä lennoilla siellä ja kerinneet jo lopettaakin ne ennenkuin olen edes syntynyt. Tietokoneissakin hiiri, graafinen käyttöliittymä ja ethernet tietoliikenneliittimellä oli jo keksitty ennen syntymääni (Xerox Alto), Arpanetista puhumattakaan.Jopa koteihin tarkoitettu pelikonsoli oli keksitty ja myynnissä ennen syntymääni (Magnavox Odyssey, 1972).
Ajatella, meidän vanhempamme olivat parhaassa työiässä noiden asioiden aikaan, eivätkä he olleet koskaan kuulleetkaan niistä. Nykyisin tunnistaisivat noista hiiren.
Vuonna 2023 minä vanhana 70-luvun akkana käytän sujuvasti ChatGPT:tä ja olen perehtynyt muihinkin tekoälysovelluksiin. Tiedän millainen seuraava NASAn avaruuspukumalli on ja seuraan mitä kansainvälisellä avaruusasemalla tapahtuu. Tiedän myös kuinka pitkälle yhdellä sähköauton latauksella pääsee ja osaan Woltata , tilata ruokaa robottikärryn kyydissä jne.Ei koskaan kävisi mielessäkään, että 2000-luvulla syntyneiden pitäisi jotenkin ymmärtää ja armahtaa minua sen vuoksi, että he ovat saaneet syntyä maailmaan jossa kännykät, matopeli ja 3G oli jo keksitty. 🤷🏻
70-luvun puolessa välissä työskentelin tallennuslaitteella joka kasetille tallensi asiat. Kasetti lähetettiin isolle tietokoneelle ja takaisin tuli paperitulosteet. Sähköisessä muodossa asiat oli siellä ison tietokoneen muistissa.
En muista oliko hiiri vai miten tietojen syöttö kohdistettiin.Et teollisuuden kanssa ole ollut tekemisissä, koneistakin alkoi tulla tietokoneohjattuja.
Niin olet ollut nuorena ajassa kiinni, ja nyt et sitten osaa edes puhelinta ostaa?
Mitä ihmettä hourit? Ilen ostanut pöytäkoneen, tabletin, 2 älypuhelinta viimeisen 10 vuoden aikana. Kävikö noin pahasti kun kiittelin gigantin poikien ammattitaitoa palvella rujoa kyynärsauvoilla liikkuvaa ikäloppua asiallisesti ja ystävällisesti? Vaikka liittymätiedoista näkevät ( puhelin) että paha suurten ikäluokkien rehjake. Ei saanut myytyä minulle kuitenkaan uutta liittymää, vaikka pääsi koneeltaan katsomaan operaattorin
liittymien myyjänä.Ei täällä kukaan houri. Sinä vaan täällä kiukuttelet esiarkkuvuosissasi. Naiset on semmoisia hormonien vietäviä kaiken ikää.
Tuliko ärrimurri kun oikein noin reagoit? Tuliko riitaa miehen kanssa, vai onko hänen haittansa hoidettu huonosti niin purat meihin?
Mieheni on 10 vuotta ollut haittojen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.Niin, hän kirjoittaa siitä 1990-luvun ilmapiiristä, jossa vähän vanhemmat naiset sanoivat lapsen saaneelle että sinä et ole synnyttänyt sillä sektio ei ole synnytys. Vaikka maailma toki lähtökohtaisesti pyörii 1940-luvulla syntyneen navan ympärillä, häntä ei välttämättä kiinnosta kuulla mikä on sinun syntymäsijoituksesi sisarussarjassanne.
Ei kakaroilla sovi olla mitään omaa. Ei edes internetissä omaa keskusteluketjua, koska sekin pitää viedä pois ja kertoa siellä miten 40-luvulla oli pula-aika ja niin paljon sisaruksia, että sitä puuttuvaa huomiota haetaan vielä vuonna 2023 kertomalla siitä mitä kunnanlääkäri sanoi vuonna 1946.
Tuo oli ihan väärä väite että sektio olisi joku uusi juttu. Niin eivät ole hänen sukulaisensa voineet sanoa, keisarinleikkaus on hyvin vanha juttu jo.
Sama imetys, meillehän pikemmin suositeltiin pulliruokintaa kun äitiysloma oli lyhyt. Eikä kaikki ole voineet imettää kautta aikojen, lehmänmaidosta on vastikkeita keitelty. Vrt. Hyvämaitoiset tai kuolleen lapsen synnyttäjät toimivat imettäjinä.Joko nuori äiti on vaan tahtonut käsittää väärin rupattelut tai sitten on ollut hyvät imettäjät paikalla.
Mikä ihmeen vimma sinulla on tulla vähättelemään minun kokemuksia ja väittää niitä väärinkäsitykseksi? Tuleeko sinulle hyvä mieli? Ylimielinen kyllä olet, tiesitkö sen?

Tuliko ärrimurri kun oikein noin reagoit? Tuliko riitaa miehen kanssa, vai onko hänen haittansa hoidettu huonosti niin purat meihin?Mieheni on 10 vuotta ollut haittojen ulkopuolella.
Kuten tässä ketjussa moni 40-lukulainen äiti on sanonut tyttärelleen:
En yhtään ylläty ettet saanut miestä pidettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain omat lapset 90-luvulla, ensimmäinen oli käynnistetty synnytys, jossa sain epiduraalin, toinen oli sektio, koska lapsi ei lähtenyt syntymään. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini ja hänen ikäluokkansa naiset olivat niin ilkeitä, kun oli puhetta lasten syntymistä. Jos paikalla oli kaksi tai kolme naista, he naureskeli ja puhuivat minun edessä, miten nykyajan naiset on heikkoja, ennen sentään synnytettiin ilman kivulievitystä eikä sektioita ollut. Minulla ei imetys onnistunut ja siitäkin sain pilkkaa osakseni. Sain arvostelua oman äidin, tätien, äidin tuttujen kuin miehen tätien osalta. Olen ajatellut, että he laittoivat pahan kiertämään omien kokemustensa perusteella. Minä en ole jatkanut tuota.
Ai niin, yksi poikkeus on, hyvän ystäväni äiti. Häneltä en ole ikinä kuullut mitään pahaa. Siinä on ihana ihminen.
Sektiot on vanhoja juttuja ( googlaa) mutta kivunlievitys ei. Miten tosiasia sinua loukkaa?
On hyvä että asiat ovat muuttuneet, ei tarvitse saunassa synnyttää kylän naisen tai anopin avustuksella kuten vanhempien naisten.
Olen -46 syntyneenä perheen kahdeksantena lapsena ainoa sairaalassa syntynyt, äitini korkean iän takia oli kunnanlääkäri passittanut viikkoa ennen sairaalaan.
Loukkaannu tästäkin.Niin, hän kirjoittaa siitä 1990-luvun ilmapiiristä, jossa vähän vanhemmat naiset sanoivat lapsen saaneelle että sinä et ole synnyttänyt sillä sektio ei ole synnytys. Vaikka maailma toki lähtökohtaisesti pyörii 1940-luvulla syntyneen navan ympärillä, häntä ei välttämättä kiinnosta kuulla mikä on sinun syntymäsijoituksesi sisarussarjassanne.
Ei kakaroilla sovi olla mitään omaa. Ei edes internetissä omaa keskusteluketjua, koska sekin pitää viedä pois ja kertoa siellä miten 40-luvulla oli pula-aika ja niin paljon sisaruksia, että sitä puuttuvaa huomiota haetaan vielä vuonna 2023 kertomalla siitä mitä kunnanlääkäri sanoi vuonna 1946.
Tuo oli ihan väärä väite että sektio olisi joku uusi juttu. Niin eivät ole hänen sukulaisensa voineet sanoa, keisarinleikkaus on hyvin vanha juttu jo.
Sama imetys, meillehän pikemmin suositeltiin pulliruokintaa kun äitiysloma oli lyhyt. Eikä kaikki ole voineet imettää kautta aikojen, lehmänmaidosta on vastikkeita keitelty. Vrt. Hyvämaitoiset tai kuolleen lapsen synnyttäjät toimivat imettäjinä.Joko nuori äiti on vaan tahtonut käsittää väärin rupattelut tai sitten on ollut hyvät imettäjät paikalla.
Mikä ihmeen vimma sinulla on tulla vähättelemään minun kokemuksia ja väittää niitä väärinkäsitykseksi? Tuleeko sinulle hyvä mieli? Ylimielinen kyllä olet, tiesitkö sen?
Sukulaisnaisesi puhuivat ihan puuta heinää jos et ymmärtänyt. Sektio on vanha juttu, imetys ei koskaan ole onnistunut kaikilta.
Ja 60-70 - luvuilla kun äitiyslomat olivat lyhyet, 3 kk, neuvolakin kannusti pulloruokintaan

Tuleeko sinulle hyvä mieli tuosta vastaanväittämisestä?
Sektio oli keisarinleikkaus, tiedän sen. Kyllä, keisarinleikkauksella "synnyttäneitä" ei pidetty oikeasti synnyttäneinä. Omassa suvussa ei ollut hienoja kaupunkilaisvirkanaisia kuten sinun, naiset jäi kotiin hoitamaan lapsia muutamaksi vuodeksi. Monella oli karjaa hoidettavina. Imetys oli itsestäänselvyys, "kyllä sitä maitoa tulee, kun vaan yrittää tarpeeksi".
Vauvan saanut ei saanut olla väsynyt eikä masentunut. Erehdyin itse sanomaan kummastakin, väsymyksestä naureskeltiin, että miten se muka väsyttää ja kun sanoin omalle äidille alakulostani, äiti tiuskaisten käski minun pitää suuni kiinni ja olla onnellinen, että sain terveen vauvan.
Jos sinun tarkoitus oli pahoittaa minun mieli, niin kiitos paljon, onnistuit siitä hyvin. Ehkäpä sinulla on vielä joku pilkallinen kommentti tuonkin osalta minun varalle.