Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Syrjintää kirjoitti:
Mitä mieltä olette siitä kun lapsenlapsilta kielletään isovanhempien tapaaminen.Korona aikana se tiivistyy kun nyt todella ei voikkaan tavata.Meillä on ollut jo pitkään tilanne sellainen ettei meitä kutsuta enää kylään emmekä saa tavata lapsenlastamme.Emme käytä alkoholia emme ole pahiksia tai millään lailla aiheuttaneet tilannetta itse?Ymmärtäisin jos riehuisimme tuolla kaupungillä äimän käkenä kuppiloissa joka päivä!Mikä testi pitäisi tehdä jotta meidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin olemme?
Jokaisella vanhemmalla on oikeus itse päättää, ketkä saavat nähdä lapsia, ja ketkä eivät. Jos vanhemmat kieltävät isovanhemmilta lastenlasten tapaamiset, niin heillä on silloin siihen täysi oikeus. Yleensä kuitenkaan kukaan ei kiellä isovanhempia tapaamasta lastenlapsia ilman painavaa syytä. Mainitset tuossa, että ette ole millään tavalla aiheuttaneet tilannetta itse. En tarkoita nyt mitään pahaa, mutta oletko nyt ihan varma asiasta? Siis meinaatko, että te olette olleet aina ihania unelmavanhempia, ja nyt sitten yhtäkkiä teidän jälkikasvunne ei anna teidän tavat omaa jälkikasvuaan? Ei se voi niin mennä. Kannattaa nostaa "kissa pöydälle", ja kysyä suoraan, että missä vika, miksi ette saa tavata lapsenlapsia. Todennäköisesti siellä on joku oikea syy taustalla, mitä te ette ole huomanneet. Ehkäpä voitte vielä sopia asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syrjintää kirjoitti:
Mitä mieltä olette siitä kun lapsenlapsilta kielletään isovanhempien tapaaminen.Korona aikana se tiivistyy kun nyt todella ei voikkaan tavata.Meillä on ollut jo pitkään tilanne sellainen ettei meitä kutsuta enää kylään emmekä saa tavata lapsenlastamme.Emme käytä alkoholia emme ole pahiksia tai millään lailla aiheuttaneet tilannetta itse?Ymmärtäisin jos riehuisimme tuolla kaupungillä äimän käkenä kuppiloissa joka päivä!Mikä testi pitäisi tehdä jotta meidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin olemme?
Jokaisella vanhemmalla on oikeus itse päättää, ketkä saavat nähdä lapsia, ja ketkä eivät. Jos vanhemmat kieltävät isovanhemmilta lastenlasten tapaamiset, niin heillä on silloin siihen täysi oikeus. Yleensä kuitenkaan kukaan ei kiellä isovanhempia tapaamasta lastenlapsia ilman painavaa syytä. Mainitset tuossa, että ette ole millään tavalla aiheuttaneet tilannetta itse. En tarkoita nyt mitään pahaa, mutta oletko nyt ihan varma asiasta? Siis meinaatko, että te olette olleet aina ihania unelmavanhempia, ja nyt sitten yhtäkkiä teidän jälkikasvunne ei anna teidän tavat omaa jälkikasvuaan? Ei se voi niin mennä. Kannattaa nostaa "kissa pöydälle", ja kysyä suoraan, että missä vika, miksi ette saa tavata lapsenlapsia. Todennäköisesti siellä on joku oikea syy taustalla, mitä te ette ole huomanneet. Ehkäpä voitte vielä sopia asiat.
Toki aikuinen lapsikin voi olla ilkeä, ja kohdella omia vanhempiaan huonosti ilman sen kummempaa syytä. Lapsihan voi olla vaikka psykopaatti, tai muuten joku tunteeton henkilö, ja mieleltään sairas. Ja tämmöinen lapsi voi ilkeyttään kieltää isovanhempia tapaamasta lastenlapsia. Mutta harvemmin se menee niin päin. Kyllä se on mitä suurimmassa määrin niin, että isovanhemmat eivät saa tavata lapsenlapsia, koska vanhemmat haluavat suojella omia lapsiaan heiltä.
Ei mitään muotijuttuja kirjoitti:
Boomer sukupolvi on minulle vieras käsite joka ei sano yhtään mitään.Me emme ole ylenkatsoneet lapsenlastamme tai omaa lastamme.Olemme rakastaneet ja antaneet ymmärtää että rakastamme heitä.Mikään asetelma tai varakkuus tai ilkeät puheet eivät ainakaan minun kohdallani pidä ollenkaan paikkaansa.Olen yrittänyt olla itsekkin täysin välinpitämätön muita kohtaan mutta se ei onnistu.En ole sensorttinen ihminen ettei asioista saa puhua ja kun aloitan puheeni minut keskeytetään koska muut haluavat oli tilanne mikä hyvänsä pitämällä väkisin yllä jotain hemmetin smaltalk`.ia.Asioista pitää puhua vaikka sydänverellä on minun edesmennyt pohjanmaalainen äitini sanonut mutta nykysukupolvi imee itseensä kaikkia boomereita sun muuta potaskaa.Elä ja anna toistenkin elää!
Noin voit toimia siellä omassa perheessäsi, mutta et voi päättää lastesi perheistä. He päättävät omista asioistaan.
Ja minä ainakin olen ihan helvetin väsynyt tuohon "asioista suoraan puhumiseen". Yleensä se tarkoittaa sitä kuuden tunnin yksinpuhelua "elämän kovuudesta" jne.
Kaikki tiedämme että 99 prosenttia vaikeuksista on johtunut omista päätöksistä.
Plus että jos haluaa "puhua suoraan", esimerkiksi lapsen häät eivät ole tälle oikea paikka.
Meillä anoppi päätti häissämme pitää yllä tätä suoraa puhetta ja ruikutti ja ruikutti, miten me emme auta tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Syrjintää kirjoitti:
Mitä mieltä olette siitä kun lapsenlapsilta kielletään isovanhempien tapaaminen.Korona aikana se tiivistyy kun nyt todella ei voikkaan tavata.Meillä on ollut jo pitkään tilanne sellainen ettei meitä kutsuta enää kylään emmekä saa tavata lapsenlastamme.Emme käytä alkoholia emme ole pahiksia tai millään lailla aiheuttaneet tilannetta itse?Ymmärtäisin jos riehuisimme tuolla kaupungillä äimän käkenä kuppiloissa joka päivä!Mikä testi pitäisi tehdä jotta meidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin olemme?
Boomer-sukupolven tyypillinen ajatusvirhe on ajatella, että kaikki on täysin hyvin ja kunnossa, eikä mikään ole vialla, kunhan "ei ryyppää". Tunnistan tämän ajattelutavan omista vanhemmistanikin ja kuvio on tismalleen tuttu: ongelmia ei voi olla, ihminen ei voi olla paha vaan päinvastoin todellinen pyhimys ja kunnollinen, kunhan ei julkisesti ryyppää missään.
Onko peili boomer-sukupolvelle täysin tuntematon laite, vai mikä siinä on vaikeaa välillä mennä itseensä ja miettiä, onko omassa sanomisessa ja/tai kehokielessä jotain päin persettä. Väität, ettet millään tavalla ole aiheuttanut tilannetta, mutta minäpä väitän ja kerron sinulle oikein jymy-uutisen - "it takes two to tango".
Juuri näin! Meillä tosin kävi hyväksyvänä selityksenä alkoholistin väkivallalle se, että "eihän se aina ole tällaista". Eli oltiin jotenkin parempia verrattuna heihin, joissa poliisit joutui käymään joka viikonloppu. Kun meillä vaan juhannuksena, uutena vuotena ja vappuna... Daa-a.
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa ollaan asian kanssa pidemmällä, heillä on useita termejä asialle. Esim child abuse, child mistreatment, toxic parenting, mental violence ja mitä näitä nyt on.
Suomessa ei ole AINOATAKAAN kunnon kattavaa termiä asialle koska täällä koko ongelma on lakaistu maton alle ja kaikki teeskentelee että sitä ei ole. Siitä ei saa puhua eli asia on tabu. Jos lapsi puhuu kokemastaan niin HÄNET leimataan vaikeaksi ihmiseksi ja jopa etsitään syytä hänestä (olit varmaan vaikea lapsi ja siksi vanhempasi pahoinpitelivät sinua!).
Vaikenemisen ja salailun kulttuuri tekee sen että ilmiölle ei ole nimeä. Ja kun ei ole nimeä niin - tadaa! - sitä ei ole sitten oikeastaan edes olemassa. Ja kas näin väkivaltaiset rikollisvanhemmat pääsivät kuin koira veräjästä!
Olen yli nelikymppinen ja äitini jatkaa edelleen tuota narratiivia, että kuinka olen äkäinen lapsi. Syy: en jaksanut riisua toppavaatteita kaksivuotiaana, pitkän hoitopäivän jälkeen vaan olin jäänyt eteisen lattialle makaamaan ja huutamaan. Kertoo kaiken, että tuossa tilanteessa ei ole mua lohdutettu ja otettu syliin, eikä ymmärretty mun väsymystä - saati sitä, että reagoin ihan perusturvallisuuden puutteeseen, koska meillä oli väkivaltainen alkoholistikoti. Ymmärrän toki, että äitini oli liian nuori minut saadessaan ja varmasti on oman mittaristonsa mukaan parhaansa yrittänyt, mutta jos näistä asioista koittaa puhua, niin välittömästi lentää marttyyrikortti pöytään siitä, kuinka kauheaa hänellä oli. Joten pidän ihan suosiolla etäisyyttä, voin itse paremmin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen myös isosiskoni mielestä "hankala". Olin kuulemma hankala jo lapsena. Ja edelleen olen hankala.
Johtuen siitä että minua ei ikinä kuunneltu, ei ikinä otettu huomioon, ei ikinä autettu, eikä tuettu.
Ja nyt keski-ikäisenä olin niin v ittupää, etten suorilta käsin antanutkaan lapsiani lapsettoman siskoni terapialeluiksi, enkä valtaa kodissani hänelle.
Näitä tekstiä lukiessa tulee mieleen että kaikki nämä hömpötykset ovat amerikkalaisia käsitteitä.Olemme pohjoisen alueen ihmisiä enkä missään nimessä ikinä noudattaisi jotain amerikkalaista perheneuvontaa tai vastaavaa.Jokaisella varakkaalla amerikkalaisella on oma psykologi niin risaisia ihmisiä he ovat ja meillä on täysin erilaista elämä kuin jossain suurvaltiossa.Ei pidä ottaa mallia heistä jotka eivät osaa edes hoitaa ihmissuhteitaan joten turha mennä merta edemmäs kalaan.Mitään hävettävää ei ole jos käy kallonkutistajalla Suomessa mutta meillä suomalaisilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa siihen niinkuin muualla maailmassa.Hoitopaikkoja pitäisi saada lisää etteivät nuoret ihmiset menetä elämänhaluaan!Heitetään vaan pillerit kouraan ja lähetetään maailmaan takaisin.Siihen on tultava muutos ja äkkiä että seuraava sukupolvi ei käy läpi tätä kaikkea moskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Off topic - Suomessa verotus pitää huolen siitä, ettei ole varaa palveluihin. Jos hierojalla käyminen on helposti 60€/h, ja jotta minulla olisi 60€, pitää minun tienata yli 100€. Ja jotta tienaisin 100€, pitää työn tuottaa 140€. Minun on siis työskenneltävä 140 € edestä, jotta voisin mennä kerran hierojalle, joka saa työstään ehkä 40 € miinus verot, eli oikeasti 30 €. Siinä ei ole mitään järkeä.
Missään tapauksessa minulla ei ole varaa käydä läpi traumojani ammattilaisen kanssa. Siihen menisi aika monta tuntia, ja tuon alan ammattilainen veloittaa ”vähän” enemmän kuin se hieroja. Johan siitä konkurssista koituisi pahemmat ongelmat kuin lapsuudesta!
Eli jatketaanpas tätä ilmaista vertaistukea!
Kaikkea moskaa kirjoitti:
Näitä tekstiä lukiessa tulee mieleen että kaikki nämä hömpötykset ovat amerikkalaisia käsitteitä.Olemme pohjoisen alueen ihmisiä enkä missään nimessä ikinä noudattaisi jotain amerikkalaista perheneuvontaa tai vastaavaa.Jokaisella varakkaalla amerikkalaisella on oma psykologi niin risaisia ihmisiä he ovat ja meillä on täysin erilaista elämä kuin jossain suurvaltiossa.Ei pidä ottaa mallia heistä jotka eivät osaa edes hoitaa ihmissuhteitaan joten turha mennä merta edemmäs kalaan.Mitään hävettävää ei ole jos käy kallonkutistajalla Suomessa mutta meillä suomalaisilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa siihen niinkuin muualla maailmassa.Hoitopaikkoja pitäisi saada lisää etteivät nuoret ihmiset menetä elämänhaluaan!Heitetään vaan pillerit kouraan ja lähetetään maailmaan takaisin.Siihen on tultava muutos ja äkkiä että seuraava sukupolvi ei käy läpi tätä kaikkea moskaa!
Kyllä nämä englanninkieliset käsitteet ovat ihan suomeksi kääntyviä ja myös suomessa tunnettuja ja tunnistettuja ilmiöitä. On lasten pahoinpitelyä, lasten hyväksikäyttöä, lasten laiminlyöntiä, henkistä ja fyysista seka taloudellista väkivaltaa, perheväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea moskaa kirjoitti:
Näitä tekstiä lukiessa tulee mieleen että kaikki nämä hömpötykset ovat amerikkalaisia käsitteitä.Olemme pohjoisen alueen ihmisiä enkä missään nimessä ikinä noudattaisi jotain amerikkalaista perheneuvontaa tai vastaavaa.Jokaisella varakkaalla amerikkalaisella on oma psykologi niin risaisia ihmisiä he ovat ja meillä on täysin erilaista elämä kuin jossain suurvaltiossa.Ei pidä ottaa mallia heistä jotka eivät osaa edes hoitaa ihmissuhteitaan joten turha mennä merta edemmäs kalaan.Mitään hävettävää ei ole jos käy kallonkutistajalla Suomessa mutta meillä suomalaisilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa siihen niinkuin muualla maailmassa.Hoitopaikkoja pitäisi saada lisää etteivät nuoret ihmiset menetä elämänhaluaan!Heitetään vaan pillerit kouraan ja lähetetään maailmaan takaisin.Siihen on tultava muutos ja äkkiä että seuraava sukupolvi ei käy läpi tätä kaikkea moskaa!
Mikä hömpötykset?
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea moskaa kirjoitti:
Näitä tekstiä lukiessa tulee mieleen että kaikki nämä hömpötykset ovat amerikkalaisia käsitteitä.Olemme pohjoisen alueen ihmisiä enkä missään nimessä ikinä noudattaisi jotain amerikkalaista perheneuvontaa tai vastaavaa.Jokaisella varakkaalla amerikkalaisella on oma psykologi niin risaisia ihmisiä he ovat ja meillä on täysin erilaista elämä kuin jossain suurvaltiossa.Ei pidä ottaa mallia heistä jotka eivät osaa edes hoitaa ihmissuhteitaan joten turha mennä merta edemmäs kalaan.Mitään hävettävää ei ole jos käy kallonkutistajalla Suomessa mutta meillä suomalaisilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa siihen niinkuin muualla maailmassa.Hoitopaikkoja pitäisi saada lisää etteivät nuoret ihmiset menetä elämänhaluaan!Heitetään vaan pillerit kouraan ja lähetetään maailmaan takaisin.Siihen on tultava muutos ja äkkiä että seuraava sukupolvi ei käy läpi tätä kaikkea moskaa!
Mikä hömpötykset?
Terveydenhoidon palvelut ovat tunnetusti kalliita ja siten vain pienen varakkaiden vähemmistön saatavilla yhdysvalloissa. Tilanne on selvästi parempi Suomessa, vaikka kuitenkin kaukana hyvästä-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea moskaa kirjoitti:
Näitä tekstiä lukiessa tulee mieleen että kaikki nämä hömpötykset ovat amerikkalaisia käsitteitä.Olemme pohjoisen alueen ihmisiä enkä missään nimessä ikinä noudattaisi jotain amerikkalaista perheneuvontaa tai vastaavaa.Jokaisella varakkaalla amerikkalaisella on oma psykologi niin risaisia ihmisiä he ovat ja meillä on täysin erilaista elämä kuin jossain suurvaltiossa.Ei pidä ottaa mallia heistä jotka eivät osaa edes hoitaa ihmissuhteitaan joten turha mennä merta edemmäs kalaan.Mitään hävettävää ei ole jos käy kallonkutistajalla Suomessa mutta meillä suomalaisilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa siihen niinkuin muualla maailmassa.Hoitopaikkoja pitäisi saada lisää etteivät nuoret ihmiset menetä elämänhaluaan!Heitetään vaan pillerit kouraan ja lähetetään maailmaan takaisin.Siihen on tultava muutos ja äkkiä että seuraava sukupolvi ei käy läpi tätä kaikkea moskaa!
Mikä hömpötykset?
Terveydenhoidon palvelut ovat tunnetusti kalliita ja siten vain pienen varakkaiden vähemmistön saatavilla yhdysvalloissa. Tilanne on selvästi parempi Suomessa, vaikka kuitenkin kaukana hyvästä-
MISTÄ sinä puhut???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota-ajan eläneillä oli monilla jonkinlainen sotatrauma, ja sodan jälkeen haluttiin vain jatkaa elämää. Tunteista ja ongelmista ei puhuttu, eikä niihin mitään apua siihen aikaan ollut mahdollista saadakaan. Kun ukot joivat keskenään niin kerrottiin sotajuttuja (ja sitten ehkä mentiin kotiin hakkaamaan akka ja lapset...), mutta ei niitä asioita muuten käsitelty. Tämän vuoksi heidän lapsensa, eli pian sodan jälkeen syntyneet, oppivat että tunteet ovat vaarallisia eikä niistä sovi puhua. Tästä syystä voimakkaiden tunteiden käsittely voi olla heille mahdotonta. Elämä oli melko kovaa ja köyhää vielä sodan jälkeen ja työn tekemistä arvostettiin. Koko ihmisarvo oli itse asiassa kiinni siitä, miten paljon töitä teki, muulla ei ollut niin väliä. Tällaisia ihmisiä on kyllä minullakin lähipiirissä. Maailma on nykyään erilainen, töitä ei ole niin helppo saada eikä myöskään ole aina yhtä helppo pärjätä nykyajan töissä. Tätä vanhempi sukupolvi ei oikein ymmärrä. Aina tulee niitä juttuja että "kyllä minä sain aina töitä kun menin vaan kysymään", ja "en ole montaa päivää ollut sairaslomalla". En tiedä mitä siinä voi tehdä tai sanoa, luultavasti ei mitään...
Arvostan sodan kokenutta sukupolvea, sillä että tekivät Suomesta itsenäisen ja jaksoivat elää sodan ajan. Eli puhutaan ihmisistä, jotka loivat seuraaville sukupolville kannustavaa ilmapiiriä, kasvatusta ja tukea. Niin he todella tekivät, siksi ollaan tässä. Puhutaan siis 1910-1920-luvulla syntyneistä ihmisistä. Nämä ihmiset, useimmilla jo haudassa makaavat isovanhemmat kannustivat ja olivat ne ainoat sympaattiset aikuisihmiset kasvatuksessa, mitä näki 70-luvulla syntyneenä. Nämä samat, jo poisnukkuneet sodan kokeneet, tekivät elämäntyönsä tukiakseen lapsiaan, eli meidän vanhempiamme. Mikään muu ei heille ollut tärkeämpää, kuin perhe. Loppuunasti tekivät työtä, luottaen lapsiinsa, jotta he pystyisivät antamaan täyden tuen lapsillensa. Perintöjä nämä sodan kokeneet keräsivät, luovutettavaksi, se oli heille kunnia. Mitä tekivät 40-luvulla syntyneet, käyttivät hyväkseen vanhempia ja nyhtäsivät kaikki rahat, lapsena sitä seuratessa.
En ymmärtänyt tätä kirjoitusta ollenkaan. Sodan käyneet tukivat lapsiansa kyllä rahallisesti, mutta käsittääkseni se oli ennakkoperintöä. Mutta tuki ja kasvatus? Kannustava ilmapiiri? Mitä ihmettä mä luin? .Lapsia hakattiin ja laitettiin töihin pellolle jo nelivuotiaina, kukaan ei tukenut ja opettanut tunne-elämästä mitään. Jossain päin Suomea lapsia ei kutsuttu edes etunimeltä vaan he olivat "sikiöitä". Kuka luulee, että tätä ketjua olisi ikinä edes pitänyt aloittaa jos 40-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä olisi ollut terveet kotiolot?
Ei ollut ennakkoperintöä, puhutaan käteisestä, jota annettiin lapsen nähtävästi viikottain vanhemmille. Käteisellä kuule ennen tuettiin 50-200 markkaa perheenäidille ylimääräistä viikottain oli oikein mukava lisä, jotta sai ostaa lisää tarpeellisia hyödykkeitä lapsille, kuten kettupuuhkaa, Iittalaa, nahkasohvia, tauluja ja laatuviinoja kaapin täydennykseksi kun sala-orgiabileet kera humpan alkoivat lapsiperheissä. Sijoitksiin riitti myös rahaa kotiäidillä kaiken lisäksi. Ruokakassit olivat normaalia avustusta isovanhemmilta, kyllä niillä viikon eli kun kaupasta piti hakea lähinnä vain maitoa ja viikonlopuksi mentiin taas isovanhempien tykö (ruokittaviksi). Kesäisin oltiin heinäpelloilla kaikki, myös me lapset. Juurikasmaiden perkauksissa me lapset, en koe ongelmaa siinäkään. Meilläpäin ketään ei kutsuttu sikiöiksi, vaikka sodan jälkeisiä, ties kenen miehien siittämiä olivat. Oli kai sitten senverran kehittyneempää maakuntaa, että pääsivät nuijasodan jälkeen kehittymään. Vanhempani saivat paljon henkistä ja rahallista tukea sodan käyneiltä vanhemmiltaan. Isovanhempamme olettivat tuen menevän pääosin lapsille, tulivat suoraansanoen kusetetuiksi. Tätä kun lapsesta asti seurasi ja se jatkui ja jatkui, mikään ei muuttunut. Ne sodankokeneiden lapset, meidän vanhempamme eivät välittäneet muusta kuin itsestään, rahasta ja maineesta. Ainoastaan lastenlapset muuttuivat kun saivat tietoutta ihmissuhteista, vanhemman rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta, narsimista varsinkin. Vanhempien pitäisi älytä, miksi lapset eivät käy kotona, mutta ongelma on kun he eivät mitenkään halua, tahdo, hyväksy sitä, että he ovat kohdelleet omia lapsiaan kaltoin. Eli täysin erilailla, kuin isovanhemmat, tunneälyiset ja empaattiset isovanhemmat, he sodan kokeneet -jos sitä nyt korostetaan. Mielestäni voidaan puhua liittyen narsismiin, koska isovanhemmat ovat normaaleja empaattisia, mutta heidän jälkeleisensä eivät ole, muuta kuin rahan ja maineen perässä juoksijia, eivät välitä lapsistaan. Sukupolvi 60-70- luvulla syntyneillä on paljon sex-rock'n roll-money want vanhempia, ei varmaan kaikki heidän vanhemmat edes tiedä -sodankäynneet, millaista peiteltyä elämää jälkeläiset viettivät. Meillä oli viinaorgioita vanhempien keskuudessa noin kerran parissa kuussa kotona, koko lapsuusajan. Vanhempani esittivät isovanhemmilleni erittäin miellyttäviä, joviaaleja, lapsia eivät huomioineet, isovanhemmat huomioivat, yrittivät, vanhemmat spoilasivat. Halusivat huomion itselleen, hyvinkäyttäytyvistä keskenään vieressä seisovilta lapsiltaan. Mikähän vika niissä lapsissa oli, kun aina vaan olivat nätisti keskenään. Sairainta mitä olen elämässäni nähnyt, on miten vanhempani toimivat omia lapsiaan kohtaan. Kauneinta mitä olen vanhempi-lapsi-lapsenlapsi suhteisssa ja käytöksessä olleen, on pienen paikkakunnan naapureissa, sittemmin pienessä kaupungissa, nyt isossa kaupungissa. Mikään ei muuta sitä helvettiä, mitä koin omien vanhempien kotona. Eikä mikään sitä äärimmäisen hyvää, tervettä kasvatusta, jota isovanhemmat viljelijät, meihin lapsenlapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No juurikin näin. Mun isovanhemmat (sodan aikaan eläneet) auttoi mun vanhempia VALTAVASTI. Poimi marjat, istutti ja nosti perunat, antoivat koko ajan rahaa kuukaudittain, ostivat mökin, maksoivat kolmasosan talosta käsirahana, viikottain hoitivat lapsi, tulivat tekemään pihatöitä, järjestivät synttärit lapsille ja auttoivat ihan KAIKESSA.
Ja sitten nämä kaiken saaneet boomer vanhemmat ilmoittaa omille lapsilleen että missään emme auta koskaan. Mitään taloudellista tukea ette saa, koskaan. Lapsenlapsia emme hoida, koskaan. Sillä JOKAINEN PÄRJÄTKÖÖN OMILLAAN.
V*ttu mitkä vitsi tuo jokainen pärjätköön omillan. Itse olivat kunnon syöttiläitä jotka maksatti kaiken, teetätti työt ja hoidatti lapset omilla vanhemmillaan.
Kunnon häiriintyneitä sekopäitä nuo boomerit.
No, emme tapaa sitten näitä boomeri isovanhempia, heitä ei kiinnosta lapsenlapset tai omat lapset tipan vertaa.
Nää boomerit sai vanhemmiltaan ison perinnön 10v sitten. Lähes koko perintö on tuhlattu. Siihen heillä on toki oikeus mutta itse näkisin niin että perintö pitäisi olla suvun pesämuna joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt, että selitetäänköhän kaikkialla muuallakin ihmisten omia lapsia ja seuraaviakin sukupolvia tuhoava käyttäytyminen sota-ajoilla? Kas kun Suomi ei todellakaan ole ainoa sodan runtelema maa maailmassa. Meillä sota tuntuu kuitenkin olevan käypäinen selitys melkein mille tahansa.
Eipä niin. Euroopassa monikin maa kärsi toisessa maailmansodassa paljon pahempaa kuin Suomi.
Ei Suomea voi verrata muihin maihin. Suomi oli todella köyhä, syrjäinen ja takapajuinen maa. Kansa alistettua ja välimatkojen ym seikkojen takia tiivis yhteisöllisyys ja eteläeurooppalaisen kaltainen perhekeskeisyys täysin vierasta. En tiedä mitä muissa maissa on sodan jälkeen ollut mutta nämä seikat valottavat vähän Suomen tilannetta. Sotien aikana (1939-40 ja 1941-44) miehet oli rintamalla ja naiset teki miestenkin työt sillä välin. Ehkä siinä on vain kuoletettu tunteet sekä rintamalla että kotona ja sairastuttu psyykkisesti joissain perheissä pahastikin.
Kyllä sota varmasti on vaikuttanut, psyykkisesti sairastuneet miehet, kotona ylikuormittuneet naiset... Mutta ei sota kaikkea selitä. Esim mun isää kuritettiin kotona, hänen siskoa ei. Molemmat sodan jälkeen syntyneitä. Vaikea sanoa mitä kaikkea siellä on tapahtunut ja minkä takia. Isä jatkoi samaa väkivaltaa meillä kotona, hänen siskonsa perhe on väkivallaton ja tasapainoinen.
Kyllä Suomea voi verrata muihin maihin, sillä kaikissa muissakin sodassa mukana olleissa maissa miehet meni rintamalle ja naiset teki kotona sekä omat kotityönsä että miesten työt kuten maanviljelyksen ja tehdastyöt. Tavallisen kansan oli köyhää ja niukkaa muuallakin kuin Suomessa.
Sota ei selitä boomerien sadismia omia lapsiaan kohtaan.
Heitä itseä pahoinpideltiin sadistisesti kotona ja he jatkoivat sitä sitten eteenpäin.
Tämä ei pidä paikkaansa, kaikkia boomereita ei todellakaan pahoinpidelty mitenkään.
Englannin käsitteestä gaslighting puhutaan myös paljon. En tiedä tälle suomenkielistä vastinetta, mutta kyse on toisen todellisuuden manipulaatiosta ja hänen tunteidensa väheksymisestä.
Tämä on mielestäni tärkeä asia ottaa käsittelyyn, koska ilmiö on ja on ollut hyvin yleistä: suorastaan maan tapa. Itsekin olen tästä opetellut pois.
Se vertautuu hitaaseen myrkyttämiseen, koska vaikka se voi olla viatonta ja hyvää tarkoittavaa, vähitellen se murentaa toisen oman minän. Gaslighting voi ilmetä esimerkiksi niin, että aina sanotaan vastaan sitä, mitä joku on juuri sanonut. Tarkoitus voi olla hyväkin, jos toinen on sanonut vaikka olevansa väsynyt, heti korjataan että ethän sinä ole väsynyt vaan hyvin jaksat.
Olen pitänyt tyypillisenä suomalaisena keskustelutapana toisen laudalta lyömistä ja aiheen siirtoa puhujaan itseensä. Mutta ehkä tämä onkin oire jostain. Tällaista keskustelutyyliä ei ole kaikissa kulttuureissa ja olen huomannut että joissain kulttuureissa pidetään huonon ystävän tunnusmerkkinä, kun toisen kertomaan asiaan kommentoi samalla asialla liittyen omaan itseen. Sen sijaan että jatkettaisiin kuunnellen mitä tämä ensimmäinen henkilö sanoi, hänen asiaansa keskittyen.
Nettikeskustelussa tällainen tuntuu olevan tyypillistä. Kommentoidaan kumotakseen edellinen väite. Silloin ei kai voida puhua gaslightingistä, jos edellinen kommentoija on tuntematon?
Tätä ilmiötä kannattaisi alkaa tutkia. Uskon että se on ollut oman aikansa selviämiskeino. Vaikeat kokemukset on vain reippaasti vaiettu, vääristetty tai kuitattu olemattomiksi.
Gaslightningia on varmaan myös se että minua hakanneet vanhempani kiistävät kaiken (ei ei, ei sellaista ole koskaan taphtunut, nyt kyllä valehtelet) tai sitten syyttävät mua hulluksi (olet nyt itse mielisairas ja keksinyt nuo valheet päässäsi) - ja kaiken huippuna mun syyllistäminen (katso miten nyt väärillä syytöksilläsi aiheutit meille pahaa mieltä, isääkin sydämestä ottaa, näinkö kiusaat vanhoja ihmisiä!).
Samoin tunteet kielletään (esim sanon että olen pettynyt siihen ettei asioista voi puhua - etpäs ole pettynyt! Olet vain kiittämätön ja ilkeä lapsi!).
Noiden kanssa ei koskaan voida puhua mistään, olen jo luovuttanut ja välit hiipuneet jo niin etäisiksi ettei mitään tunteita ole sinnepäin. En oikeastaan jaksa edes inhota tai vihata, alan olla jo välinpitämätön.
Mun vanhemmat epäonnistui vanhempina TÄYDELLISESTI. Ja ne ei edes ymmärrä hävetä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Gaslightningia on varmaan myös se että minua hakanneet vanhempani kiistävät kaiken (ei ei, ei sellaista ole koskaan taphtunut, nyt kyllä valehtelet) tai sitten syyttävät mua hulluksi (olet nyt itse mielisairas ja keksinyt nuo valheet päässäsi) - ja kaiken huippuna mun syyllistäminen (katso miten nyt väärillä syytöksilläsi aiheutit meille pahaa mieltä, isääkin sydämestä ottaa, näinkö kiusaat vanhoja ihmisiä!).
Tämä. Olin teiniikäisenä kaatunut jäällä ja saanut aivotärähdyksen. Tämän jälkeen aina kuin puhun jostain epämielyttävästä äidilleni, se aina voivottelee: mutta kun sulla oli se pääkoppa-vamma, keksit ihan hulluja asioita.
N., 55v.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään muotijuttuja kirjoitti:
Boomer sukupolvi on minulle vieras käsite joka ei sano yhtään mitään.Me emme ole ylenkatsoneet lapsenlastamme tai omaa lastamme.Olemme rakastaneet ja antaneet ymmärtää että rakastamme heitä.Mikään asetelma tai varakkuus tai ilkeät puheet eivät ainakaan minun kohdallani pidä ollenkaan paikkaansa.Olen yrittänyt olla itsekkin täysin välinpitämätön muita kohtaan mutta se ei onnistu.En ole sensorttinen ihminen ettei asioista saa puhua ja kun aloitan puheeni minut keskeytetään koska muut haluavat oli tilanne mikä hyvänsä pitämällä väkisin yllä jotain hemmetin smaltalk`.ia.Asioista pitää puhua vaikka sydänverellä on minun edesmennyt pohjanmaalainen äitini sanonut mutta nykysukupolvi imee itseensä kaikkia boomereita sun muuta potaskaa.Elä ja anna toistenkin elää!
Noin voit toimia siellä omassa perheessäsi, mutta et voi päättää lastesi perheistä. He päättävät omista asioistaan.
Ja minä ainakin olen ihan helvetin väsynyt tuohon "asioista suoraan puhumiseen". Yleensä se tarkoittaa sitä kuuden tunnin yksinpuhelua "elämän kovuudesta" jne.
Kaikki tiedämme että 99 prosenttia vaikeuksista on johtunut omista päätöksistä.
Plus että jos haluaa "puhua suoraan", esimerkiksi lapsen häät eivät ole tälle oikea paikka.
Meillä anoppi päätti häissämme pitää yllä tätä suoraa puhetta ja ruikutti ja ruikutti, miten me emme auta tarpeeksi.
Tämä on muuten todella yleistä, että "kaapataan" oman lapsen tärkeä päivä itselle alkamalla esiintymään ja draamailemaan juhlissa tai muissa tapaamisissa. Pahimmillaan aletaan kovaäänisesti kertomaan väritettyjä juttuja ja valikoituja paloja lapsen menneisyydessä tekemistä virheistä, sillä tavalla puolihuolimattomasti ja ikään kuin vahingossa.
Alue: Aihe vapaa
Niin tuttua. Äitini oli alkuvuonna isossa leikkauksessa ja heti kun selvisi lääketokkurasta alkoi jauhaa veljeni vaimon veljen naisystävästä jota kukaan meistä veljeäni lukuunottamatta ei ole koskaan nähnyt. Ja tätä joka päivå ja lastenlapsen pääseminen hyvää vakityöhön yms ei kiinnostanut tippaakaan.