Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Meillä on myös tuo käsitys, että olen ikään kuin työtön, kun olen suhteellisen hyvässä valtion virassa. Mikähän ongelma näillä 50-luvulla syntyneistä on työelämästä, he eivät näe kai että työtä voi olla valtion virka, vaan on oltava sairaanhoitaja tms.
Luulen, että osa syy noihin piikittelyihin on se, kun ei ole itse voitu koluttautua ja oltaisi sitä kautta tavattu fiksumpia ihmisiä, niin ainoa mitä jää käteen, on sukulaisten mollaus ja usein sen lapsen myös. Ja auta armias jos tienaisi hyvin, niin haukutaan rikkaiksi kroisoksiksi ja käytetään sanoja teillä kun sitä rahaaa on esimerkiksi. Voihan se herättää kateutta, jos itsellä ei ollut varaa mihinkään ja muut sitten ostavat ihan hövelisti uudet teepussit eivätkä litkuta vanhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pitkään miettinyt milloin tämä hirveä paskakupla puhkeaa. Siis kaikki tämä mitä suuret ikäluokat teki lapsilleen. Ja ihmettelen miksi mikään lehti ei kirjoita tästä (oletettavasti siksi että suurten ikäluokkien kiukkua pelätään ja he ovat tällä hetkellä varakkain ihmisryhmä suomessa).
Noista kun aika jättää, on joka lehti täynnä juttuja heidän tekemisistään ja varmaan joku 200 kirjaa kirjoitetaan aiheesta.
Melkeinpä voisin itsekin kirjoittaa kirjan vanhempieni ”kasvatus”metodeista.
Ei se liity ikäkauteen tai -70 lukuun mitenkään. Oma äitini on ollut kaikin puolin normaali. Usein vaimonikin sanoo, että kunpa hänellä olisi ollut samanlainen äiti aikoinaan. Käsitykseni mukaan siskollani ei ole ollut mitään kertomasi kaltaisia ongelma tms.
-M
Näistä saisi kyllä jonkinmoisen tutkimuksen tehtyä, käytäisiin läpi mitkä syyt johtivat mihinkin ja mikä oli sodan osuus. Onhan se ihan älytöntä, että jollekin jää vaikka pula-ajasta niin vahva mantra päälle, että vaikka t-pussia on käytettävä sataan kertaan,kun uuden paketin saa eurolla. Ehkä me emme tajua tätä, mutta miksi kukaan ei sano niille, että sota-aika on mennyt . Ainakin ne sodat.
Muistan kun olin yhden aiemmam poikaystäväni kanssa ja halusin sisustaa uutta kotiamme, niin hänen äiti tyrkytti jotain 50 luvun mattoja ja sanoi että minullahan sitä rahaa on, viittasi , kun olin opiskelija. Niin aina se raha tuotiin esiin noilla sota-ajan jälkeen kasvaneilla, heillä ilmeisesti oli tosi huonot oltavat, kun minä en olisi voinut muutamaa kymppiä maksaa haluamistani matoista vaan piti siihenkin väliin tunkea sota-ajan jäännökset- ikävä kyllä varmasti on paljon huonoa noissa sukupolvissa, voidaanko me syyttää tästä kaikesta vain sotaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Saanko kertoa tähän ketjuun isästäni? Jaa en. No ei se mitään, kerron silti. Kun jopa minulla uhkasi mennä tänään hermot, kun keskusteltiin tästä Vantaalla koulussa tapahtuneesta kauheudesta.
Isäni oli sitä mieltä, että monesti ”uhri” on itse provosoinut ja tavallaan ansainnut osansa. Tästä esimerkkinä isäni esitti hypoteesin, että poika on vaikkapa saattanut toistuvasti lällätellä toisten suosikkijääkiekkojoukkueesta pilkkaavaa laulua. Tiedustelin tähän, että pitääkö isäni t*pon yritystä sopivana seuraamuksena jääkiekkojoukkueen halventamisesta.
Tätä ei isäni voinut myöntää, joten hän kehitteli toisen skenaarion. Hyvin mahdollisesti kyseessä oli huu*evelkojen maksamatta jättäminen. Vähän erehdyin epäilemään tätä, mutta en saanut kunnolla suunvuoroa, kun isäni alkoi korostamaan, että väitätkö muka ettei VANTAAN kouluissa poltella muutakin kuin tupakkaa, mitä.
Tämä voisi olla kohtaus jostain sketsiohjelmasta, mutta en kyllä löytänyt satiiria tai ironiaa. Varsinkaan kun ajattelee, että isäni on tehnyt elämänuransa opetusalalla. Aina töissä käydessään muisti mainita, ettei heidän koulussaan ole lainkaan kiusaamista. Tosin se piti sisällään sen, että reilu tappelu ei kuulemma ole kiusaamista vaan normaalia laumassa tapahtuvaa nokkimisjärjestyksen muodostamista.
Olisi jotenkin lohduttavampaa huomata vanhemmissaan jotain dementian merkkejä kuin tiedostaa, että ne ovat hyvin skarppeja ihmisiä jotka ovat vuosi vuodelta enemmän vinksallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Kyllä moni käyttätyy. Sitten kun meidän lapset on 40-50v saadaan kuulla, miten me onnistuttiin hommassa.
Luulen, etten sano tähän omia näkemyksiäni mistä se johtuu, koska tuntuu olevan kiellettyjen asioiden listalla tässä ketjussa koittaa edes katsoa historia perspektiiviä, aikaa, tai sotaa, ymmärtää oloja, mitä niillä vanhemmjilla oli.
osa heistä koki nälän, mitä tuntuu olla niin nälisäsän, että onvara , että kuolee. tai lämmön puutteen Suomess apakkas tavina. ei siinä tule isäsuhtene käsittelyt mieleen tai ehkä voi edes tajuat meidän sukupolvea, miksi edes moisia mietitään, kun meillä on lämmintä jaruokaa. Sukupolvet ei osaa asettua toisteensa asemaan kumminkana päin todellisuudessa.
ja tietysti- aina on vanhempia, niitä hyviä vanhempia jotka osaa. Eikä kaikki suinkaan kokenut nälkää tai heillä ollut mitään rankkaa. Osa on aidosti itsekkäitä ja sen vuoksi pahoja lapsilleen, ilman häiriöitä.
Ainoa oikea vastaus ketjussa on: paskat vahemmat, eivät välittänete ja rakastaneet, vaikka olisi pitänyt.
Vierailija kirjoitti:
Näistä saisi kyllä jonkinmoisen tutkimuksen tehtyä, käytäisiin läpi mitkä syyt johtivat mihinkin ja mikä oli sodan osuus. Onhan se ihan älytöntä, että jollekin jää vaikka pula-ajasta niin vahva mantra päälle, että vaikka t-pussia on käytettävä sataan kertaan,kun uuden paketin saa eurolla. Ehkä me emme tajua tätä, mutta miksi kukaan ei sano niille, että sota-aika on mennyt . Ainakin ne sodat.
Ainakin tällänen on tehty:
‘My life felt like a cage without an exit’ – narratives of childhood under the abuse of a narcissistic mother
Marju Määttä, Satu Uusiautti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Mun vanhemmilta ainakin uupuu täysin kaikki itsereflektio. Äitini menee ihan sen mukaan, miltä joku asia tuntuu. Esimerkiksi ikävistä asioista puhuminen tuntuu ikävältä, joten sitä ehdottomasti vältetään. Silloin kun on tylsää, ollaan kiinnostuneita lapsista ja pommitetaan näitä lukuisilla viesteillä, koska se on kivaa. Sitten jos on jotain parempaa tekemistä, ei muisteta moneen päivään lapsia tai edes vastata viesteihin, joissa kysytään onko kaikki hyvin.
Isälläni taas taitaa olla vahva aleksitymia. Hän ei oikein ymmärrä tunteita eikä varsinkaan lue muiden tunteita. Minulta hän kysyy usein ikävään sävyyn, olenko pahalla tuulella. Tunteita on siis lähinnä asteikolla hyvällä tai pahalla tuulella. Pahalla tuulella olevat ihmiset temppuilevat, ovat vaikeita tai haluavat huomiota. Itse hän on aina samalla perushyvällä tuulella. Jos tähän voidaan esittää tosiasiallisesti jotain poikkeamia (esimerkiksi perheenjäsenen pahoinpitely), tämä johtuu siitä että joku ärsytti ja provosoi.
Ja mun vanhempani eivät todellakaan ole mitään heikkolahjaisia ihmisiä, kuten tämän perusteella voisi kuvitella. Joissain osioissa vain vippaa.
Minusta on hieno kuulla että täällä on iso joukko suvun pahan ketjun katkaisseita, elämässä onnistuneita, hyvissä töissä, hyvät ja lämpimät suhteet lapsiin luotuna ja se omien vanhempien välinpitämättömyys ja kylmyys ei näytä vaikuttaneen juuri mitenkään elämässä onnistumiseen ja omin voimin olette ketjut katkaissut.
Täytyy pistää oma ketju meille, jotka ei olla onnistuttu ihan niin hyvin. En minä omin voimin ja yksin mitään ketjuja katki saa tai traumoja korjattua. Kyllä apua on monesti tarvittu, ja varmasti tarvitaan jatkosskain edelleen.
Ehkä siitä tulee se vatitmus omia vanhempia kohtaan- kun on itse näin hienosti onnistunut, voi vaatia sitä myös muilta. Voi vain sanoa, kerta olen pystynyt tähän, niin on teidänkin pystyttävä. -miten tuo lause alkaa kuulostaa ihan vanhempieni ikäpolven suusta sanotulta???
No, minä en ole ihan noin hienosti onnistunut, niin koittaa ymmärtää myös muita, jotka ei ole ehkä aina niin hyvin elämässään onnistuneet. Silti ennekuin kukaan älähtää en hyväksy henkistä väkivaltaa tai fyysistä, mutta koska itsekin olen erehtyväinen ihminen saatan hyvinkin aiheuttaa lapsilleni traumoja vaikkapa huomaamattani.
Olen myös todennut, että jos joku ihminen on ollut 70 vuotta samalainen, jaksanko enää odottaa ja toivoa muutosta parempaan? En jaksa, antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Kyllä moni käyttätyy. Sitten kun meidän lapset on 40-50v saadaan kuulla, miten me onnistuttiin hommassa.
Luulen, etten sano tähän omia näkemyksiäni mistä se johtuu, koska tuntuu olevan kiellettyjen asioiden listalla tässä ketjussa koittaa edes katsoa historia perspektiiviä, aikaa, tai sotaa, ymmärtää oloja, mitä niillä vanhemmjilla oli.
osa heistä koki nälän, mitä tuntuu olla niin nälisäsän, että onvara , että kuolee. tai lämmön puutteen Suomess apakkas tavina. ei siinä tule isäsuhtene käsittelyt mieleen tai ehkä voi edes tajuat meidän sukupolvea, miksi edes moisia mietitään, kun meillä on lämmintä jaruokaa. Sukupolvet ei osaa asettua toisteensa asemaan kumminkana päin todellisuudessa.
ja tietysti- aina on vanhempia, niitä hyviä vanhempia jotka osaa. Eikä kaikki suinkaan kokenut nälkää tai heillä ollut mitään rankkaa. Osa on aidosti itsekkäitä ja sen vuoksi pahoja lapsilleen, ilman häiriöitä.
Ainoa oikea vastaus ketjussa on: paskat vahemmat, eivät välittänete ja rakastaneet, vaikka olisi pitänyt.
Tuolla kaikella ymmärtämisellä on rajansa, ja monella ketjuun kirjoittaneella se raja on tullut tai tulossa vastaan.
Miksi meidän tarvitsisi pää kallellaan ymmärtää? Mitä se hyödyttää? Sama jatkuu vaan, ymmärrettiin tai ei. Ei hyödytä heitä eikä meitä.
Ja oli vaikka kuinka vilu ja nälkä, niin sitä ahdinkoa ei tarvitse omille lapsilleen siirtää, eikä siihen missään nimessä voi vedota että kun mullakin oli vaikeeta niin nyt sullakin pitää olla. Olkoot narsisteja ja olkoot lapsen tasolla, liiallinen ymmärtely ja päänsilittely on silti naurettavaa. Kaikilla on itsestään vastuu, myös heillä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Kyllä moni käyttätyy. Sitten kun meidän lapset on 40-50v saadaan kuulla, miten me onnistuttiin hommassa.
Luulen, etten sano tähän omia näkemyksiäni mistä se johtuu, koska tuntuu olevan kiellettyjen asioiden listalla tässä ketjussa koittaa edes katsoa historia perspektiiviä, aikaa, tai sotaa, ymmärtää oloja, mitä niillä vanhemmjilla oli.
osa heistä koki nälän, mitä tuntuu olla niin nälisäsän, että onvara , että kuolee. tai lämmön puutteen Suomess apakkas tavina. ei siinä tule isäsuhtene käsittelyt mieleen tai ehkä voi edes tajuat meidän sukupolvea, miksi edes moisia mietitään, kun meillä on lämmintä jaruokaa. Sukupolvet ei osaa asettua toisteensa asemaan kumminkana päin todellisuudessa.
ja tietysti- aina on vanhempia, niitä hyviä vanhempia jotka osaa. Eikä kaikki suinkaan kokenut nälkää tai heillä ollut mitään rankkaa. Osa on aidosti itsekkäitä ja sen vuoksi pahoja lapsilleen, ilman häiriöitä.
Ainoa oikea vastaus ketjussa on: paskat vahemmat, eivät välittänete ja rakastaneet, vaikka olisi pitänyt.
Tuolla kaikella ymmärtämisellä on rajansa, ja monella ketjuun kirjoittaneella se raja on tullut tai tulossa vastaan.
Miksi meidän tarvitsisi pää kallellaan ymmärtää? Mitä se hyödyttää? Sama jatkuu vaan, ymmärrettiin tai ei. Ei hyödytä heitä eikä meitä.
Ja oli vaikka kuinka vilu ja nälkä, niin sitä ahdinkoa ei tarvitse omille lapsilleen siirtää, eikä siihen missään nimessä voi vedota että kun mullakin oli vaikeeta niin nyt sullakin pitää olla. Olkoot narsisteja ja olkoot lapsen tasolla, liiallinen ymmärtely ja päänsilittely on silti naurettavaa. Kaikilla on itsestään vastuu, myös heillä!
Tismalleen samaa mieltä!
Mutta sekään, että et ymmärrä tai se , että ymmärrät, ei tunnu muuttavan heitä tai tilannetta muunlaiseksi. Se, että ymmärrät tai et ymmärrä , teet sen itsesi vuoksi, et heidän, eihän heidän siitä tarvitse mitään tietää!
Minulla on tullut myös rajat vastaan ja lopetin ymmärtämisen (olen ed. viestin kirjoittaja) olin ymmärtänyt niin loputtomiin. Vedin omat rajat. Aina ymmärsin, ei sitä kukaan jaksa. Omat rajat on kasvatettava ja pois lähdettävä. Vihasin, surin- annoin kaikkien tunteiden tulla, ei tarvitse enää jaksaa ymmärtää.
Mutta jossain kohtaa, kun alkaa asiaa käsitellä ja antaa itselleen luvan olla ymmärtämättä ja käsittelee näitä juttuja, jossain kohtaa, kun aika kuluu, kaipaa myös vastauksia, vaikkei se mitään muuta. Itseni tähden. Kyllähän niitä vastauksia täälläkin haetaan koko ajan- miksi ei vanhempani pystyneet, jos minä pystyn, miksi he ei rakastaneet, jos minä samalla taustalla pystyn?
Se mitä on tapahtunut on hirveän väärin. Se on julmaa ja sitä ei kenenkään, ei kenenkään lapsen tulisi koskaan joutua kokemaan. Niitä lapsia on kuitenkin paljon.
Osalle vastauksen antaa narsisimi, osalle historia, osalle ei mikään anna vastausta, sille ei ole eikä tule selitystä, miksi omia lapsia on kohdeltu niin. Se on järkyttävä trauma ja tuska. Siinä ei ole mitään hyvää ja se on väärin.
Tarkoitukseni ei ole ollut pään silitellä heidän huonoja tekoja pois ja siten ymmärtää- vaan ymmärtää itseni tähden. En todella hyväksy vääriä tekoja.
Eräs 70-luvulla syntynyt joka kävi vanhempansa kanssa keskustelun. vanhempi oli fiksu, kuunteli hiljaa, ei selitellyt, vaan otti vastuun, myönsi virheensä ja oli pahoillaan. Otti todesta lapselleen aiheuttamansa trauman, kykeni kuulemaan sen ja olemaan hiljaa ja kantamaan vastuun. He sai jonkinlaisen päätöksen asialle. ( silti itse näin heidän suhteessa edelleen sitä pompottamista, puuttumista, määräilyä jne)
Kuitenkin, tämä vaatii jo melkoista kypsyyttä ja kasvamista siltä vanhemmalta. Tänne palstalle kirjoittelevien vanhemmista harva varmaan pystyy tähän- vastuunottoon. Meidän on käsiteltävä nämä itse.
Moni etsii ja kyselee syytä, kun niitä koittaa antaa ne torpataan- ei käy sota, se ei vaikuta, ei heidän kokema kaltoin kohtelu - sekään vaikuta. No, jos heillä olisi ollut täysin ruusuinen elo, niin väitän, että se kohtelu olisi ollut hieman toista ja näkyisi siinä omassa vanhemmuudessa.
Miksi sitten moni tänne kirjoittelevista pystyy, vaikka ne vanhemmat ei pystyneet? En tiedä.
Itse en ole pystynyt.
Osa voi olla ihan aidosti hyvin onnistunut elämässään, osa on samat suomut silmillä oman käytöksen suhteen kuin omat vanhemmat, kykenemättömiä näkemään omia virheitä ja sen vaikutuksia omiin lapsiin. mutta sekin on kielletty sanoa ääneen.
En tiedä, jos Historiaa ei saa mainita, eikä sotaa, miksi ne vanhemmat ei pystyneet samalla tavalla rakastamaan lapsiaan, kun nykyinen sukupolvi.
Mikä on teidän arvio mistä mahtaa olla kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Kyllä moni käyttätyy. Sitten kun meidän lapset on 40-50v saadaan kuulla, miten me onnistuttiin hommassa.
Luulen, etten sano tähän omia näkemyksiäni mistä se johtuu, koska tuntuu olevan kiellettyjen asioiden listalla tässä ketjussa koittaa edes katsoa historia perspektiiviä, aikaa, tai sotaa, ymmärtää oloja, mitä niillä vanhemmjilla oli.
osa heistä koki nälän, mitä tuntuu olla niin nälisäsän, että onvara , että kuolee. tai lämmön puutteen Suomess apakkas tavina. ei siinä tule isäsuhtene käsittelyt mieleen tai ehkä voi edes tajuat meidän sukupolvea, miksi edes moisia mietitään, kun meillä on lämmintä jaruokaa. Sukupolvet ei osaa asettua toisteensa asemaan kumminkana päin todellisuudessa.
ja tietysti- aina on vanhempia, niitä hyviä vanhempia jotka osaa. Eikä kaikki suinkaan kokenut nälkää tai heillä ollut mitään rankkaa. Osa on aidosti itsekkäitä ja sen vuoksi pahoja lapsilleen, ilman häiriöitä.
Ainoa oikea vastaus ketjussa on: paskat vahemmat, eivät välittänete ja rakastaneet, vaikka olisi pitänyt.
Tuolla kaikella ymmärtämisellä on rajansa, ja monella ketjuun kirjoittaneella se raja on tullut tai tulossa vastaan.
Miksi meidän tarvitsisi pää kallellaan ymmärtää? Mitä se hyödyttää? Sama jatkuu vaan, ymmärrettiin tai ei. Ei hyödytä heitä eikä meitä.
Ja oli vaikka kuinka vilu ja nälkä, niin sitä ahdinkoa ei tarvitse omille lapsilleen siirtää, eikä siihen missään nimessä voi vedota että kun mullakin oli vaikeeta niin nyt sullakin pitää olla. Olkoot narsisteja ja olkoot lapsen tasolla, liiallinen ymmärtely ja päänsilittely on silti naurettavaa. Kaikilla on itsestään vastuu, myös heillä!
Veit sanat suustani. Vielä sen jotakuinkin ymmärtäisin jos se väkivalta ja kaltoinkohtelu ja lapsen tuhoaminen jäisi sinne lapsuuteen mutta kun se JATKUU YHÄ VAAN. Missään ei ole ihmisenä kehittyneet, edelleen saavat mielihyvää lapsensa vahingoittamisesta, alistamisesta, mitätöinnistä ja polkemisesta.
Niillä on ollut 70 vuotta aikaa opetella käyttäytymään, eivät ole oppineet (tai edes halunneet yrittää sitä).
Läpimätiä sysipaskoja ihmisiä ja TÄYSIN, siis 100% täysin epäonnistuneita vanhempia. Tuollaisille ei pitäisi ikinä suoda niin suurta lahjaa kuin mitä pieni lapsi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin kyllästynyt tuohon ”vanhempia pitää ymmärtää kun niillä oli rankkaa” lässytykseen. Siinä on paha puute tuossa ajattelussa. Eli tämä:
-mun hulluja väkivaltaisia vanhempia omat hullut vanhempansa hakkasi ja pieksi, niillä oli vaikeaa, ihan ymmärretävää että ne pisti pahan kiertoon ja hakkasi ja kaltoinkohteli minua.
-mutta nyt kun MINÄ olen vanhempi ei olekaan enää ookoo hakata lapsia eikä kukaan ymmärrä että mulla oli vaikeaa ja rankkaa kun vanhemmat hakkasi ja kaltoinkohteli. (Ja nyt EN siis tarkoita että haluaisin hakata lapsiani).Eli siis yhden sukupolven onkin ihan ookoo hakata lapsensa ja niitä pitää silittää päästä ja ymmärtää ja sallia se heidän tapa purkaa stressi hakkaamalla lasta.
Mutta yhtäkkiä se seuraava, myöskin hakattu ja kaltoinkohdeltu sukupolvi EI SAA hakata lapsiaan eikä saa mitään ymmärrystä.Toisekseen, vaikka mua hakattiin, MINÄ PYSTYIN LOPETTAMAAN SEN omien lasten kohdalla. Miksei mun vanhemmat pystyneet? Miksei ne viitsineet? Sama valinnan mahdollisuus heilläkin oli.
Minä en ymmärrä enkä halua ymmärtää noita paskahousuja boomereita enää yhtään. Häiriintyneitä luonnevikaisia paskoja. Toivottavasti helvetissä on erityinen paikka noille lapsenhakkaajille.
Mä ajattelen niin, että ollaan eka sukupolvi kenellä on mahdollista se katkaista. Jokainen sukupolvi vie jotakin asiaa askeleen eteenpäin. Meidän lapset taas jotain, millä me heitä traumatisoidaan ja he sitten pui sitä aikanaan tulevilla keskustelu foorumeilla.
Omien vanhempien vanhemmat oli sodassa ja traumatisoitui siellä pahasti- ei he kyennyt juuri mitään katkaisemaan, koska maailman tilanne pilasi monen elämän. Heidän lapset traumatisoitui ja katkaisi heistä osa ainakin jotakin. Oma äitini piti huolen, ettei huuda meille, koska oma isänsä huusi hänelle. Montaa muutaa juttua ei kyllä edes tajunnut ja kyennyt katkaisemaan, mutta tuon ketjun katkaisi, joka häntä häiritsi.
Ei meidän vanhemmilla ollut myöskään nykyistä keskustelukulttuuria, vaan sen puute, vaientamisenkulttuuri, tai nykyistä terapeutti /psykologi järjestelmää nuoruudessaan- nyt vanhempana toki on se ollut olemassa.
Minusta tulee ymmärtää mistä he tulee ja tajuta, ettei he ole kyenneet. Silti sitä ei tarvitse hyväksyä, että heitä pitää pohjattomasti vaan ymmärtää omat tarpeet syrjään laittaen ja sivuuttaen, tai keskustelun tukahdutten ja tyrehdyttäen. se keskustelemattomuus ja vaientamisen kultturi heidätkin tuhosi ja sai purkamana paha aoloaan lapsilleen. silti se keskuetelu pitäsi osata tehdä niin, ettei aiheuta sillä omalla pahalla ololla ja vihalla jonkun kansanryhmän leimaamista tai viha puhtta. Käsittääkseni viha puhe on eri asia, kuin omien traumojen puhuminen vihaisena?
Joakainen sukupolvi vie askeleen asioita eteenpäin. En usko, että kaikilla meidän vanhemmilla oli yksinkertaisesti kykyä asioiden läpikäyntiin ja katkaisuun, maailma oli erilainen silloin.
Silti en hyväksy, vaikka ymmärrän, ja olen samaa mieltä siitä, että miksi tätä yhtä sukupolvea pitää hyysätä ja ymmärtää, mutta he ei ymmärrä yhtään monestikaan omia lapsiaan vastavuoroisesti. Eli lasten tulee olla aina aikuisia niitä parkoja ja traumatisoituneita vanhempia kohtaan, ei saa olla lapsi, vaan lapsesta tulee vanhempi ja ymmärtäjä. Siinä mennään metsään ja jokaisen vastuulla aikuisena toimia itseään kohtaan vastuullisesti.
Uskoaskeni monet tämän sukupolven edutajat ovat niin lapsen tasolla ja tarvitsevia, prosesseissan totaalisen kesken, etteivät vain kykene. Se on meidän seuraavan sukupolven vaan hyväksyttävä ja käsiteltävä asiat tavallamme. Vanhempamme käsittelivät asioita omien lastensa kautta, kun ei monella ollut muuta. Meillä on nyt mahdollisuuksia valita: koulukuraattoreista ja työpaikkalääkäreistä alkaen. Valitaan se tie ja puhutaan pahat ulos toisillemme, ei lapsillemme.
Hyvä kirjoitus, mutta selkeästi huomaa että sua ei hakattu ja kohdeltu niin paskasti kuin monia muita. Veikkaan että olisit aikalailla vähemmän ymmärtävä jos sinua olisi sadistisen julmasti pahoinpidelty satoja kertoja.
Voi olla. Tarkoitus ei nyt ole vertailla, kenen trauma on isoin, ihan varmasti löytyy täysin psykopaatti-sadistien-hullujen lapsia tältäkin foorumilta.
Se ei silti muuta mieltäni siitä, vaan itseasiassa vahvistaa käsitystäni, että ne noin häiriöiset vanhemmat ei olisi mitenkään kyenneet katkaisemaan sitä sukupolvien ketjua. En usko, että noin järkyttävän häiriön omaavat vanhemmat olisi mitenkjään pystyneet toimimaan niin terveesti ja katkaisemana sitä pahaa mitä itse kokivat.
Ihanko oikeasti ajattelet, että noin häiriintyneet vanhemmat olisi kyenneet siinä asissa olemaan niin terveitä? Minusta se heidän häiriö käytös vahvistaa käsitystä, ettei heistä ollut siihen.
Tämä mielipide ei ole heidän puolustelua, se ei ollut hyväksyttävää käytöstä ja toimintaa vanhempana mitä tekivät.
Pohdin vaan, että jos joku on häiriöinen, miksi siltä odottaa ei häiriöistä käytöstä??
-->Siksi, että hän on sinun vanhempi, jonka tulisi suojella ja rakastaa lastaan, mutta kun se turvan ja rakkauden tuoja onkin pahan lähde- se on se ongelma.
Se, että me pystytään katkaisemaan jotain, ei ole verrattavissa siihen, että heidänkin olisi pitänyt pystyä. En usko, että he olisi pystyneet. Tämä ei ole puolustus , vaan faktan toteamus.
Ei narsistinen vanhempi- jos siitä on kyse- tai psykopaatti, sitä lastaan oikealla tavalla rakasta ja auta eteenpäin tai katkaise pahan ketjua. Sitä on iha turha odottaa. Se on minun pointti. Mitä pikemmin tämän hyväksyy, sitä nopeammin pääse eitse eteenpäin elämässään. Tietysti herää viha, se viha pitää vihata ja suru itkeä, koska niin olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole ollut.
Sinä et nyt ymmärrä sitä että minä olen samalla lailla kohdeltu kuin mitä vanhempani. Ihan samalla lailla sadistisesti kaltoinkohdeltu. Meidän kohteluissa ei ollut eroa ja jos oli niin se oli siihen suuntaan että minulla oli pahempi kohtelu. Siitä HUOLIMATTA minä pystyin katkaisemaan väkivallan ketjun. Tajuatko tuota teoriaasi ollenkaan, sen mukaanhan teoriassa olisi nyt aivan ookoo että minä pieksäisin lapsiani ja mua pitäisi ymmärtää?
Enkä ole saanut mitään apua minäkään, en koulukuraattoria, lasu-sossua, en terapiaa, en mitään. Eli mun vanhempien ja mun lähtökohdat on samat. Silti minä lopetin lasten kaltoinkotelun. He eivät.Ei ole mikää peruste että ”ajat oli erit”. Nimittäin silloin 70-80 luvulla mulla oli paljon kavereita joiden vanhemmat oli kaltoinkohdeltuja, ja jotka tietoisesti valitsi kohdella lapsiaan hellästi ja rakastavasti. Yritän tässä siis sanoa että SE VALINTA OLI MAHDOLLINEN jo tuolloin. Sen iso osa pystyi tekemään tuolloin.
On väärää paapomista ja päänsilitystä selitellä musta valkoiseksi ja puolustella suurten ikäluokkien kasvatusperseily sillä että ei ne olisi pystyneet muuttumaan kun ajat oli erit.
Samaa mieltä. Kuinka meistä kaltoinkohdelluista sitten tuli kunnon ihmisiä, ellei oman päätöksen ja moraalin kautta? Mistä me se moraali ammennettiin, vaikka emme itsekään saaneet hyvää kohtelua ja sitä kautta esimerkkiä toisten kohtelemiselle?
Kun terapeuttini kuuli perheestämme, hän oli sitä mieltä että mulla on pitänyt olla lapsena elämässäni joku muu turvallinen aikuinen, koska olen aikuisenakin "järjissäni" enkä ole ns. kasvanut vinoon. No, eipä ole ollut. Ei ketään, isovanhempiakin nähtiin niin vähän. Eikä taatusti mitään keskusteluapuja mistään.
Itse minä olen tästä selvinnyt, itse moraalini muovannut ja itse vastaan käyttäytymisestäni.
On todellakin valinta, kuinka ketäkin kohtelee. Taustoistaan huolimatta.
Kyllä, tismalleen sama kokemus ja tausta itselläni. Olen elämässäni lukemattomat kerrat kuullut kuinka hyväkäytöksinen, kohtelias ja avulias olen. Sen sijaan äitini tokaisi tässä taannoin minulle kimpaantuessaan, että ”sinut on huonosti kasvatettu”. Niin, äiti, se oli sinun hommasi kasvattaa minut.
Lisäksi, jos nyt ajatellaan ettei meidän paskoilla vanhemmilla ollut eväitä silloin pari-kolmekymppisinä (pienten) lasten vanhempina katkaista huonoa kierrettä ja kohdella lapsiaan rakastavasti ja kunnioittavasti, niin kuinka hitossa nuo eivät ole vielä 7-kymppisinäkään kehittyneet tippaakaan?! Missään kohdassa elettyinä vuosikymmeninä nämä eivät ole katsoneet kuvainnollisesti peiliin ja hätkähtäneet, heränneet, tajunneet. Vanhoilla päivilläänkin yhä haukkuvat, mitätöivät ja polkevat omaa jälkikasvuaan. Oikeasti, miten tuo on edes mahdollista?
Ootko ikinä kuullut narsismista? Ihminen on kolmevuotiaan tasolle jäänyt, eikä siitä kehity eteenpäin. Kyseessä on persoonallisus häiriö.
Suomen historian suurimmissa ikäluokissa massoittain persoonallisuushäiriöisä? Näiden ikäluokkien vuosikausia hakatut ja alistetut lapset eivät kuitenkaan käyttäydy samoin kuin vanhempansa, mistä se johtuu?
Kyllä moni käyttätyy. Sitten kun meidän lapset on 40-50v saadaan kuulla, miten me onnistuttiin hommassa.
Luulen, etten sano tähän omia näkemyksiäni mistä se johtuu, koska tuntuu olevan kiellettyjen asioiden listalla tässä ketjussa koittaa edes katsoa historia perspektiiviä, aikaa, tai sotaa, ymmärtää oloja, mitä niillä vanhemmjilla oli.
osa heistä koki nälän, mitä tuntuu olla niin nälisäsän, että onvara , että kuolee. tai lämmön puutteen Suomess apakkas tavina. ei siinä tule isäsuhtene käsittelyt mieleen tai ehkä voi edes tajuat meidän sukupolvea, miksi edes moisia mietitään, kun meillä on lämmintä jaruokaa. Sukupolvet ei osaa asettua toisteensa asemaan kumminkana päin todellisuudessa.
ja tietysti- aina on vanhempia, niitä hyviä vanhempia jotka osaa. Eikä kaikki suinkaan kokenut nälkää tai heillä ollut mitään rankkaa. Osa on aidosti itsekkäitä ja sen vuoksi pahoja lapsilleen, ilman häiriöitä.
Ainoa oikea vastaus ketjussa on: paskat vahemmat, eivät välittänete ja rakastaneet, vaikka olisi pitänyt.
Tuolla kaikella ymmärtämisellä on rajansa, ja monella ketjuun kirjoittaneella se raja on tullut tai tulossa vastaan.
Miksi meidän tarvitsisi pää kallellaan ymmärtää? Mitä se hyödyttää? Sama jatkuu vaan, ymmärrettiin tai ei. Ei hyödytä heitä eikä meitä.
Ja oli vaikka kuinka vilu ja nälkä, niin sitä ahdinkoa ei tarvitse omille lapsilleen siirtää, eikä siihen missään nimessä voi vedota että kun mullakin oli vaikeeta niin nyt sullakin pitää olla. Olkoot narsisteja ja olkoot lapsen tasolla, liiallinen ymmärtely ja päänsilittely on silti naurettavaa. Kaikilla on itsestään vastuu, myös heillä!
Tismalleen samaa mieltä!
Mutta sekään, että et ymmärrä tai se , että ymmärrät, ei tunnu muuttavan heitä tai tilannetta muunlaiseksi. Se, että ymmärrät tai et ymmärrä , teet sen itsesi vuoksi, et heidän, eihän heidän siitä tarvitse mitään tietää!
Minulla on tullut myös rajat vastaan ja lopetin ymmärtämisen (olen ed. viestin kirjoittaja) olin ymmärtänyt niin loputtomiin. Vedin omat rajat. Aina ymmärsin, ei sitä kukaan jaksa. Omat rajat on kasvatettava ja pois lähdettävä. Vihasin, surin- annoin kaikkien tunteiden tulla, ei tarvitse enää jaksaa ymmärtää.
Mutta jossain kohtaa, kun alkaa asiaa käsitellä ja antaa itselleen luvan olla ymmärtämättä ja käsittelee näitä juttuja, jossain kohtaa, kun aika kuluu, kaipaa myös vastauksia, vaikkei se mitään muuta. Itseni tähden. Kyllähän niitä vastauksia täälläkin haetaan koko ajan- miksi ei vanhempani pystyneet, jos minä pystyn, miksi he ei rakastaneet, jos minä samalla taustalla pystyn?
Se mitä on tapahtunut on hirveän väärin. Se on julmaa ja sitä ei kenenkään, ei kenenkään lapsen tulisi koskaan joutua kokemaan. Niitä lapsia on kuitenkin paljon.
Osalle vastauksen antaa narsisimi, osalle historia, osalle ei mikään anna vastausta, sille ei ole eikä tule selitystä, miksi omia lapsia on kohdeltu niin. Se on järkyttävä trauma ja tuska. Siinä ei ole mitään hyvää ja se on väärin.
Tarkoitukseni ei ole ollut pään silitellä heidän huonoja tekoja pois ja siten ymmärtää- vaan ymmärtää itseni tähden. En todella hyväksy vääriä tekoja.
Eräs 70-luvulla syntynyt joka kävi vanhempansa kanssa keskustelun. vanhempi oli fiksu, kuunteli hiljaa, ei selitellyt, vaan otti vastuun, myönsi virheensä ja oli pahoillaan. Otti todesta lapselleen aiheuttamansa trauman, kykeni kuulemaan sen ja olemaan hiljaa ja kantamaan vastuun. He sai jonkinlaisen päätöksen asialle. ( silti itse näin heidän suhteessa edelleen sitä pompottamista, puuttumista, määräilyä jne)
Kuitenkin, tämä vaatii jo melkoista kypsyyttä ja kasvamista siltä vanhemmalta. Tänne palstalle kirjoittelevien vanhemmista harva varmaan pystyy tähän- vastuunottoon. Meidän on käsiteltävä nämä itse.
Moni etsii ja kyselee syytä, kun niitä koittaa antaa ne torpataan- ei käy sota, se ei vaikuta, ei heidän kokema kaltoin kohtelu - sekään vaikuta. No, jos heillä olisi ollut täysin ruusuinen elo, niin väitän, että se kohtelu olisi ollut hieman toista ja näkyisi siinä omassa vanhemmuudessa.
Miksi sitten moni tänne kirjoittelevista pystyy, vaikka ne vanhemmat ei pystyneet? En tiedä.
Itse en ole pystynyt.
Osa voi olla ihan aidosti hyvin onnistunut elämässään, osa on samat suomut silmillä oman käytöksen suhteen kuin omat vanhemmat, kykenemättömiä näkemään omia virheitä ja sen vaikutuksia omiin lapsiin. mutta sekin on kielletty sanoa ääneen.
En tiedä, jos Historiaa ei saa mainita, eikä sotaa, miksi ne vanhemmat ei pystyneet samalla tavalla rakastamaan lapsiaan, kun nykyinen sukupolvi.
Mikä on teidän arvio mistä mahtaa olla kyse?
Minäkin haluaisin vastauksia tai edes keskustelua asiasta vanhempieni kanssa mutta sitä ei tule. Olen kahdesti yrittänyt. Eka kerta johti hirveään raivokohtaukseen äitini huutoitkiessä ja kirkuessa, minua h*oraksi ja hulluksi haukkuen. Toinen kerta johti siihen että isäni pahoinpiteli minua. Kolmatta kertaa en yritä, sillä henkeni on kallis.
Vanhempani kiistävät kaiken. Monille pahoinpitelyille on todistaja, veli, naapuri, luokkakaveri jne mutta vanhemmat kirkkain silmin väittää että ikinä eivät ole piiskanneet tai edes luunappia antaneet.
Väkivalta oli erittäin rajua (hakkaamista, kuristamista, potkimista ym) joten oikeasti, miten muka ihminen voi unohtaa tehneensä tuollaista? Noita oli useita kymmeniä kertoja vielä, eli ei edes mikään yksi kerta.
Tämä kaiken kieltäminen ja kiistäminen on pahinta. En odota anteeksipyyntöä, sitä ei tule sieltä koskaan, en odota hyvittelyä, sitäkään ei tule tapahtumaan, mutta odottaisin edes sen että asia jotenkin puhuttaisiin. Edes parilla sanalla. Edes niin että joo, saattoi sitä joskus olla mutta se oli ajan henki. Jo tuo riittäisi minulle!
Mutta EI. Vain täysi kiistäminen ja kieltäminen että koskaan olisi ensimmäistäkään ikävää tapahtumaa ollut.
Teoistaan ja sanoistaan tulisi ottaa vastuu.
Raukkamaista velliperse paskahousua valehdella ja kiistää kaikki tapahtunut.
Veikkaus kaikille: mitä luulet tuleeko tällainen ilkeä, narsistinen, lastaan kiusaava ja mitätöivä ihminen edes kuolinvuoteellaan katumaan ja pyytämään lapseltaan anteeksi?
Peukku ylös jos pyytää anteeksi, alas jos ei pyydä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marttyyreista on ollutkin jo puhetta mutta onko kellään marttyyri-ILKEILYÄ? Mun narsistihtava ja ilkeän loukkaava äitini on tehnyt tästä taiteenlajin. En osaa koskaan suhtautua näihin kun nää on niin törkeitä ja loukkaavia ja jään vaan hiljaa suu auki katsomaan sanattomana.
Tässä jokunen esimerkki, taustana sen verran että äitini on ollut tarkka aina ettei mitenkään vaan auta ja tue minua tai helpota elämääni esim ruuhkavuosissa mitenkään.
- en aio hoitaa ikinä missään tilanteessa lapsiasi kun ei se minun hoito kuitenkaan kelpaa tai hoitaisin jotenkin väärin! (En todellakaan moittisi ja hyvin kelpaisi apu edes joskus)
- en enää osta sulle yhtäkään joululahjaa tai synttärilahjaa, kuitenkaan et tykkäisi enkä osaisi ostaa oikeanlaista! (Todellakin tykkäisin enkä moittisi)
- et saa koskaan tippaakaan rahaa tai apua jos joskus sinulle tulee hätä tai vaikea tilanne, kuitenkin olisit kiittämätön! (En todellakaan olisi)
- en aio ostaa sinulle etelänmatkaa niinkuin veljellesi, kun kuitenkaan se kohde X ei sinua kiinnostaisi! (Todellakin kiinnostaisi)
- et saa käytttää mökkiämme sitten ollekaan, vain veljesi saa, kun kuitenkaan et tykkää ja olisit liian vaativa mukavuuksien suhteen! (En todellakaan olisi)Nuo on USKOMATTOMAN TÖRKEITÄ loukkauksia, ja pahinta on se että kun se letkauttaa noita niin se saa MINUT tuntemaan itseni syylliseksi ja jotenkin vaikeaksi ihmiseksi. Vaikea jotenkin selittää tätä, mutta siis tulee se tunne että ”kyllähän se äiti auttaisi muuten mutta kun minä olen tällainen”.
Järjen tasolla tiedän että minussa vika ei ole, olen kiltti, kohtelias, avulias, en koskaan loukkaa ketään päin naamaa.
Siksi jään ihan sanattomaksi. Pala tulee kurkkuun ja itkettää ja tunnen hirveää häpeää kun äiti noita ”leiskautuksiaan” päästelee suustaan.
Onko tää jotain kaksoissidosviestintää? Että loukkaa omaa lastaan ja samalla vielä saa tehtyä sen niin että lapsi näyttää syylliseltä kaikkeen ja ikäänkuin se pahis olisi muka se lapsi?
Pelkään näitä ilkeilyjä, siispä välttelen viimekseen asti äitini kanssa puhumista :(Tuo on vaan silkkaa ilkeyttä. Eli siis äitisi on ilkeä ihminen ja kohdistaa ilkeytensä sinuun eli uhriin jonka ei oleta antavan samalla mitalla takaisin tai voivan tuottaa jotain harmia itselleen. Sama paistaa läpi monen muun kirjoituksesta, ja oma äitini teki ihan samaa. Mitä avuttomampi ja ilkeilijästä riippuvaisempi ilkeilyn kohde on, sen parempi. Ja äitimyytti tarjoaa - tai ainakin ennen tarjosi - täyden turvan ja loputtomat mahdollisuudet kyykyttää omia lapsiaan. Eihän niitä lapsia kukaan usko ja kun äiti on jo levittänyt ilkeitä juoruja omista kiittämättömistä ja huonoista lapsistaan ympäriinsä, on uhrin vaikea puolustautua tai löytää tukea mistään.
Olen tullut siihen tulokseen itse että tässä ei lapsi oikeasti voi voittaa. Häijyt vanhemmat voittavat aina lapsensa, jolleivat sitten oikeasti jää kiinni jostain rankasta ylilyönnistä niin että siitä tulee ulkopuolisten hoitama tutkinta (poliisi, lastensuojelu, koulu). Mutta lapsella on sentään aikuistuttuaan oikeus katkaista suhde toksiseen vanhempaan. On turha jatkaa suhdetta joka on noin yksipuolinen ja myrkyllinen.
Jäin miettimään tuota, että voiko aikuinenkaan lapsi koskaan voittaa. Se on ainakin valitettavasti niin, että äitiään ei kertakaikkiaan pysty muuttamaan. Mutta täällä kerrotuissa esimerkeissä esim. äiti vähättelee sukulaisille tyttärensä työuraa (johtaja onkin muka apulainen tms.) tai että omistusasunto on ostettu huumerahoilla ynnä muuta järjetöntä - niissä näkisin kaksi vaihtoehtoa.
Toinen on se, että äidin totuus jää voimaan eikä lähde oikomaan tämän puheita. Kaikkia ei kiinnosta mitä sukulaiset ajattelee, lukeudun itsekin niihin joita ei kiinnosta.
Toinen on se, että soittaa sukulaiset läpi ja kertoo tosiaankin olevansa se johtaja ja että omistusasunnosta on kyllä ihan pankkilaina. Firman nettisivuilta voi käydä aseman tarkistamassa.
Näkisin, että totuutta puolustamalla voi kuitenkin voittaa, ainakin yhden tai pari erää. Kun totuus on julki, äidin rakentelema valheellinen maailma horjuu ja hänen valtansa heikkenee. Muutkin alkavat epäillä hänen puheitaan ja puheiden kohde saa asiasta ehkä tyydytystä ja itsetunto kohoaa.
En siis tiedä miten itse tekisin, sillä äitini ei tietääkseni valehtele minusta. On kyllä muilla tavoin hirveän hankala ja olen hänestä tänne kirjoittanutkin.
Miksi kuitenkaan aikuisen ihmisen tarvitsisi kestää äitinsä valheellisia puheita muille, korjaamatta niitä? Jos äiti saa nolata tyttären, miksi tyttären pitäisi viimeiseen asti olla nolaamatta äitiä?
Tuli tuosta sukulaisille valehtelusta mieleen... Kerran minun mummoni eli äidinäiti tokaisi mulle, että kyllä sinäkin sitten opit säästeliääksi kun äiti ei enää rahoita elämääsi. Ei nyt ihan tasan noilla sanoin, kun en enää tarkasti muista, mutta viesti oli tuo. Olin tuolloin noin 25-vuotias ja äiti jo itsekin. En saanut tuolloin enkä saa edelleenkään mitään rahaa vanhemmiltani. Kun olin nuori opiskelija, äiti maksoi kerran takuuvuokrani ja jossain vaiheessa antoi vanhan autonsa minun käyttööni ilmaiseksi. Näistä olin ja olen kiitollinen. Mutta mitään rahavirtoja tai jatkuvia tukiaisia ei ole näkynyt, ja tuolloin kun mummo tuon tokaisi, niin se äidiltä saatu autokin oli jo laitettu eteenpäin ja elätin itse itseni työllä.
Menin tuolloin niin hämilleni, etten osannut lähteä kyselemään että mitäköhän rahaa minä vanhemmiltani saan. Siskolleni vanhemmat ovat mm. lainanneet pesämunaa asuntolainaa varten, eikä hänelle kukaan vttuile että äiti elättää. Todella ärsyttävää. Ilmeisesti siskoa pidetään aikuisena, koska hänellä on mies ja se asuntolaina. Minä olen äiti ja vakituisessa työssä (toisin kuin siskoni), ja minua pidetään jotenkin reppanana, varmaan kun ei ole sitä miestä. Edelleen kismittää, että mitähän äiti on sukulaisille satuillut. Mulla on muuten meidän lapsuudenperheestä isoin palkka, mutta mitäpä siitä. Mamma betalar.
Olen, toisen vanhempani olen tunnistanut sellaiseksi, ja jotain outoa on toisessakin. Mutta tieto ei sinällään poista ongelmaa, koska he haluavat olla tekemisissä vaikka väkisin (minä kyllä tiedostan että tekemisissä ei kannata olla).